sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Muuli 1 - Maapuomit 0

En ole tehnyt Muulin kanssa mitään ihmeellistä näinä päivinä. Raspasin tallissa sen kavioita vain huomatakseni tänään että pitää ottaa reilusti lisää ulkoreunoilta (sillä kuluu sisäreunat näköjään nopeammin ja nyt hiekkatarhassa vielä nopeammin), joten ensi kerralla varaudun rupuratsastushousuilla enkä Pikeureilla.

Tänään pyöritin Muulia kentällä liinassa. Pääsin todella kivasti sen takaviistoon josta pystyin täysin hallitsemaan sen kulkureitit, eli joko suoraa uraa (kävelen toki itse koko ajan) tai sitten kaarevalla uralla. Juoksutin sitä myös käynnissä ja ravissa kulman kautta ajatuksena saada sitä hieman taipumaan. No taivutuksesta en tiedä mutta hienosti se kulmaan meni. Mainittakoon tähän väliin että kentän molemmat portit laitettiin kiinni heti kun tulin kentälle.

Kuvausolosuhteet olivat tänään todella haasteelliset. Taivas oli osittain ihan mustien pilvien peitossa ja myös vettä satoi hieman ennenkuin otin Muulin käsittelyyn. Taivas oli kuitenkin kentän takana kirkas jolloin kamera oli ottavinaan kuvia vastavaloon ja kaikista kuvista tuli tosi tummia. Jouduin käsittelemään näitä aika rankasti.

Kaikki kuvat otti Laura Lappalainen!







Toinen harjoitus oli laittaa kolme puomia sivulle ja saada Muuli niiden yli. Olen harjoitellut ennenkin lähettämistä puomin yli ja itse puomi ei tuottanut ongelmia, ennemmin ohjaus. No uusi talli ja uudet puomit, lopputuloksena meillä oli vapaana juoksenteleva Muuli, jonka sain onneksi ajettua nopeasti kulmaan ja napattua liinasta kiinni. Kun Muuli huomasi olevansa liinassa, se käveli niin reippaasti mun luokse etten ehtinyt keriä liinaa. Tuloksena liina jaloissa. Onneksi tämä on kuitenkin niin fiksu ettei se lähde rykimään karkuun kun huomaa olevansa solmussa. Tai jos lähtisi, niin mä vain pitäisin kiinni ja katsoisin kuinka luonto hoitaa homman kotiin.

Se ei todellakaan ollut ensimmäistä kertaa karkuteillä, niin taitavasti se osasi laukata astumatta liinan päälle.

Kävelimme myös puomien yli edestakaisin ilman mitään ongelmia.

Sen jälkeen se yritti ottaa parit lähdöt mutta olin valmiina ja sain liinan lantion takaa jolloin saan sen hanskattua. Oli oikein kaunista muulia paitsi että edelleenkään se ei suostunut liinassa kulkemaan puomien yli. Tuli kyllä hienoa väistöä, takaviistoon.
Haistelen tässä mutta en todellakaan ollut ravaamassa yli. t. Muuli




En saanut sitä kertaakaan johdettua kolmen puomin yli joten siirsin puomit kaikki samaan kasaan ja sain Muulin kahdesti niistä yli, mutta en niin että se olisi jatkanut ympyrällä ja mennyt puomit uudestaan samantien.

Olen muuten onnistuneesti vähentänyt kauran mättämistä Muulin suuhun. Tänään tosin tuntui siltä että Muuli ei ollut oikein työmoodissa. Kolmesti se ravasi talutuksessa kun kävelin reippaasti ja joka kerralal kehuin sitä vuolaasti ja palkitsin sitä. Sen jälkeen se ei enää ravannut vaikka yritin. Työmoodi loppui siihen. Paremmalla suunnitelmallisuudella seuraavaan kertaan. Ja ehkä aloitellaan sillä yhdellä puomilla.

8 kommenttia

  1. ..Tai sitten otat juoksutuspiiskan hommiin mukaan motivaatiota tuomaan ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Muuli on vähän koetellu mun hermoja tässä mutta kai se silti on ihan ihana :D

      Poista
  3. Heip! Eksyin sun blogiisi äsken, aivan mielekkään söpö muulinen ♥ (Pakko liittyä lukijaksi!) Mulla olisi sulle pari kysymystä;
    1. Miksi hankit muukin
    2. Mitä eroa hevosessa ja muulissa tarkalleen ottaen on, vai huomaatko mitään?
    3. Kuinka korkea Muulisi on?

    Ps. Toivoisin sinulta humoristista postausta, "20 syytä hankkia muuli" 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun muulin kuulumiset kiinnostaa :)

      1. Olen "aina" halunnut joko oman ison aasin ratsuksi tai muulin. Ajattelin että muuli on näistä monipuolisempi. Minulla on paljon kokemusta aaseista ennestään, joten ei tämä mikään hetken päähänpisto ollut.
      2. Muuli on enemmän hevonen. Se haluaa rutiineja, se lukee ihmisen kehonkieltä tosi tarkkaan, se on reaktiivinen, sille pitää olla reilu ja kaiken pitää tapahtua johdonmukaisesti. Kaikessa pitää olla joku tarkoitus ja kaikesta muulin pitää hyötyä jotenkin. Se ääntelee eri tavalla kuin hevoset.
      3. 145 cm

      Toiveesi on kuultu, alankin kehitellä luonnoksiin jotain, pari juttua tuli heti mieleen :)

      Poista
  4. Muuli on kyllä niin ihana kaveri! :D

    Tässä muutama päivä sitten pohdiskelin, että jos ootte vielä joskus aasiyhdistyksessä järkkäämässä aasi/muulikisoja niin voitaisiin tarjota tilat meiltä Mikkelistä.. ;) Ne 2013(?) aasipäivät yhdistettynä kisoihin olivat kyllä hauskat, joten jos vielä joskus innostutte moisia järjestämään eikä tiloja löydy niin tänne vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ilman muuta me järjestetään, on ollu vaa tässä parina vuonna toimihenkilöt niin vähissä ettei olla jaksettu järkätä, se kun on tosi rankkaa jos on vaan pari ihmistä tekemässä kaiken. Tilat on kans toinen ongelma, kun pitäis olla hyvät puitteet mutta mitään ei koskaan mikään saisi maksaa ;) Kesällähän on helppoa jos nyt on muutama karsina käytössä ja muutama tarha/tehty pieni laidun jossa aaseja voi pitää ettei ne vaadi koko ajan taluttajaa niin helpottaa aasien omistajien elämää.

      Ollaan yleensä lyöty päivä lukkoon jo marraskuussa ja sitte helmi-maaliskuussa alettu suunnittelemaan enemmän. Eli mä palaan asiaan ennen marraskuuta niin katsotaan saataisko päivä teille järkättyä :)

      Poista