maanantai 10. lokakuuta 2016

Aasit ovat hevosia parempia valokuvattavia.

Kuvaan aaseja aina kun se on mahdollista ja kesällä tein jopa pienen maakuntamatkan keskenäni ja kävin neljässä eri aasipaikassa, kameran kanssa tietenkin. Yhdestä paikasta teinkin jo postauksen, kun kerroin Velmusta, elämäni aasista. Muiden paikkojen kuvat sain vasta nyt käsiteltyä.

Postauksessa on siis enimmäkseen kuvia ja vähimmäkseen tekstiä, mutta kerron toki hieman kuvien aaseistakin.

Otsikon väitteen perustelen sillä, että aasit ovat enemmän paikallaan ja kun ne liikkuvat, ne tekevät sen hitaasti. Kuvaa pystyy sommittelemaan jo kuvatessa eikä tarvitse photaroida niin paljon. Näitä kuvia olen kylläkin käsitellyt enemmän ja vähemmän.

Kerro toki kommenttiboksissa mitkä näistä olivat mielestäsi parhaita, saatamme laittaa ne ensi vuoden aasikalenteriin.

Ensin ajoin Loviisaan, jossa Stenbergeillä on myytäviä aaseja. He siis välittävät aaseja ulkomailta Suomeen. Jos kiinnostuit näistä aaseista, löytyvät yhteystiedot tästä ilmoituksesta.

Allaoleva kuva on mielestäni ehdottomasti reissun parhain. Käsittelin sitä aika runsaasti Photarilla koska se oli otettu vastavaloon mutta yllättävän hyvin kamera oli tallentanut valkoisen taivaan ja veden sävyt ja ne sai palautettua näkyviin. Myös aasi oli oikein erityisen tarkka.
1
2
3
Allaoleva valkoinen aasi on aika isokokoinen, säkäkorkeus on n 135 cm. Se on ollut ennen Suomeen tuloaan tivolissa. Sen syntymämaa on Ranska ja tamma on jo 17-vuotias.
4
Tämä allaoleva aasi taas on oikein erityisen kauniin värinen. Näitä "russet" värisiä aaseja ei ole Suomessa montaa, tämä on toinen tai kolmas.
5
6
7
8

9
10
11
Allaoleva kuva on mun ehdoton lemppari. Se oli alunperin tosi väärin valottunut kun on vastavaloon otettu mutta yllättävän hyvin sitä sai pelastettua Photarilla. Ja tämähän on tietenkin se iso valkoinen aasitamma.
12
Kysyin taas kerran että eikö merivesi ole suolaista, ei kuulemma täällä ole.
13
Koska muuliblogi tarjoaa kaikille kaikkea, on tässä myös yksi miniponiori, joka on aasien kanssa laitumella. Muuleja se ei ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi eikä se ole kuulemma tammoista sillä tavalla kiinnostunut.
14
Allaoleva tamma on nimeltään Hanne (Sukupostissa)
15
Ja tämä tamma on Tuija nimeltään. Tuija Sukupostissa.
16
Kirjava tyyppi taas on Helmeri (Sukupostissa). Se on syntynyt Ruotsissa ja tuotu Suomeen yhdessä veljensä Veikon kanssa nuorina varsoina.
17
Loviisasta ajoin Juvalle, jossa kaverillani oli tällä hetkellä kolme aasia. Kirjava ja harmaa ovat tammoja ja valkoinen on ori. Harmaan nimi on Viola Vuokko (Sukupostissa) ja kirjavan Feliina (Sukupostissa). Ori on vasta parivuotias ja sen nimi on Väänälän Iisakki (Sukupostissa). Iisakki on kaverini omakasvatti.

Iisakin isä on Siuntiossa Ponikoulussa asunut valkoinen aasiori Iivari (Sukupostissa), joka jouduttiin valitettavasti lopettamaan lokakuun alussa. Sillä oli toisessa etukaviossa sellaista vikaa, jota ei pystytty parantamaan vaikka omistaja teki kaikkensa sen eteen.

Iivari oli siitä erityinen aasi että se pärjäsi hyvin Aasipäivien kilpailuluokissa, tekihän se hommia ratsastustunneillakin. Se myös edusti aaseja monissa tapahtumissa ja oli pidetty tuntiratsu Ponikoulussa. Iivari jätti kuusi jälkeläistä Suomeen.
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
Kävin syyskuun lopussa Ponikoulussa ja otin tietenkin kuvia myös Iivarista. Enpä tuolloin arvannut että sen omistaja joutuu vaikean päätöksen eteen niinkin pian. Tässä alla on kuvia ylläolevan valkoisen aasiorin isästä.
35
36
37
38
Lopuksi kävin vielä Sulkavalla katsomassa toisen tuttuni aasia. Hänellä oli tuolloin vain mustankirjava aasiruuna Petteri, mutta nykyään hänellä on sen lisäksi kaksi Espanjasta tuotua astetta isompaa aasitammaa. Yritän päästä katsomaan niitä vielä tämän syksyn aikana!

Petteristä voit lukea lisää täältä
Petteri on myös Sukupostissa.

40
41
42
43
44
45
46

14 kommenttia

  1. 1,2,6,8,13,15,21,23,31,35 ja 43 oli lempparikuvien vähemmistö :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin kirjoittaessani että jaksaakohan kukaan näitä listata mutta onneksi olin väärässä :)

      Poista
  2. Ihan liikaa kivoja, 1, 4, 8, 9, 13, 15, 23, 27, 28, 31, 33, 43, 45 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Laitetaan rankingiin ja katsotaan millainen kalenteri tulee :)

      Poista
  3. Upeita kuvia ja hienoja eläimiä :) Tuo mustavalkoinen aasi on veitikan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Petteristä saatiin kiva esittelykin Aasiyhdistyksen aasiblogiin, varmaan luitkin sen jo :)

      Poista
  4. Todella upeita kuvia. Eihän näistä kuvista voi valita suosikkeja,kun kaikki on niin ihania. ^ ^ Todella kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasit on niin ihania ettei niistä saa kuin hyviä kuvia :)

      Poista
  5. 1, 4, 6, 8, 10,11,15, 27, 30, 31 mielestäni 10 parasta kuvaa

    VastaaPoista
  6. Meinasin ensin kuva kuvalta kertoa, että mitkä mielestäni sopisivat kalenteriin ja miksi, tai miksi ei, mutta näitähän oli ihan miljoona! :D

    Nämä kävisivät hyvin kalenterikuviksi, tai muuten julkaisuiksi (postikortit jne): 1, 4, 9, 10, 13, 14, 15, 18, 26. 36, 44

    Ihania kuvia jokaikinen, mutta osassa ei ihan tarkennus ja sommittelu ole sellainen mitä kuvittelisi jaksavan katsella koko kuukauden seinällään.

    Kokonaisuudessaan aivan uskomattoman ihana kuvakavalkadi! Seassa joitain erittäin onnistuneita otoksia, muokkaamiset on tehty niin ettei sitä välttämättä edes olisi tajunnut ellet olisi erikseen maininnut. Kiitos!
    - Minja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukka ja tarkka analyysi olisi ollut erittäin tervetullut :) Ja olen ihan samaa mieltä siitä, että kaikki eivät sovi kalenterikuviksi. Kalenteria varten joutuu valittuja varmaan vielä muokkaamaan vähän eri tavalla. Kalenteriin on siis iso läjä kuvaehdotuksia, ja siis enimmäkseen muiden kuvaajien kuvia kuin minun :)

      Poista
  7. Mielestäni 13 on ihan ehdottomasti magein kuva ja sopisi superhyvin kalenteriin!! Ihana värimaailma, seesteinen tunnelma ja aika epätyypillinen "hevos"kuva, jos näin nyt voi sanoa. Erottuu edukseen tavallisista pääkuvista tai laidunjuoksukuvista :) kuva on hieno, vaikka ei ajattelisi sitä aasinäkökulmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäh, pääkuvat ja laidunjuoksutus on parasta!
      Olin onnekas kun pääsin tuonne kuvaamaan, harvassa paikassa on niin hieno ympäristö, eihän tarhasta oikein saa kuin niitä pääkuvia joissa on tosi epäselvä tausta kun ei kukaan halua tuijotella tarhan aitoja :/

      Poista