keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Muulimenot marraskuussa

Menot
Marraskuun tallivuokra 380e
Hieronta 50e
Kaksi raspia Hevarilta (Heller black legend) 55e
Blue Chip Native Lami-Light 15 kg 58e (riittää 2kk)
Farmarin soijarouhe 25 kg 29e (riittää 5kk)
Vetcaren E-vitamiini 34e (laitetaan riittämään koko talveksi)
Pellavainen pellavarouhe 23 e (pellavarouhekimppa tallilla, riittänee ainakin vuodeksi)
House of Horses jalustinpussi 14e

Yhteensä: 643e

Tulot
Kulukorvaukset osallistumisesta messuille Muulin kanssa Aasiyhdistyksen edustajana 310e

YHTEENSÄ -333e

Tässä kuussa en ostanut mitään turhaa. Raspit kestää tosi pitkään, mutta ne olivat niin hyvässä alennuksessa että ostin toisen jo varastoon. Silti rahaa meni ihan hirveesti. Onneksi ei tule kengitysmenoja, ei näköjään saa tulla ollenkaan tätä menoa..

Ensimmäistä kertaa on myös oikeasti tulopuolta. Suomen Aasiyhdistys nimittäin maksaa kulukorvauksia messuille osallistumisesta. Kokonaan tämä summa ei ole Muulin ansiota, vaan saan korvauksen myös siitä, kun pakkaan myyntitavarat autoomme ja kuljetan sen messuille. Saisin siis kulukorvauksia ilman Muulin vientiäkin (Muulin osuus per messu on 20 euroa), mutta halusin laittaa tulot silti tähän kokonaisuudessaan.

Haluaisikohan joku alkaa vuokrata Muulia maastakäsittelyyn vai pääseekö vuokra-ilmoituksella vain hötönettiin (vinkkaushymiö).

Saako se joulu jo tulla t. Muuli

tiistai 29. marraskuuta 2016

Storm Rider - kaksivuotias ihmemuuli

Sain blogiini vinkin Netflixistä löytyvästä elokuvasta, Storm Rider.

Seuraavassa on runsaasti spoilauksia. Itseasiassa spoilaan koko roskan, jotta Sinun ei tarvitsisi saastuttaa silmiäsi sillä.

Elokuvassa rikkaan perheen Steve Jobsia muistuttava mustapaitainen faija joutuu linnaan ilmeisesti talousrikosten ansiosta, äitipuoli vie pikkuveljen ja teinipissis (Danielle Churchran) lähetetään landelle isän veljen luokse asumaan. Tätä ennen pissiksellä oli 200 000 dollarin hevonen, jolla se voitti kaikki kisat ja oli muutenkin täydellinen. Hevonen on tietenkin faijan nimissä ja se menetetään kuten kaikki muukin, ja hevonen menee pissiksen pahimmalle kilpakumppanille.

Ensin pissis järkyttyy landella, sitten alkaa kuluttaa aikaa kouluttaen muulivarsaa, kovanaama setä pehmenee, pissis saa ratsastettavakseen myös hevosen (ja unohtaa muulinsa tässä kohtaa), tapahtuu yllättävä käänne, pissis pelastaa ihmisiä ihmemuulinsa ansiosta, antaa anteeksi entiselle kilparatsastajakaverilleen (jota syyttää kaikesta paskasta), ja saa lopussa pikkuveljenkin takaisin.

Faija jää vankilaan, ilkeä äitipuoli myy faijalle poikansa huoltajuuden ja kovanaama eläinlääkäri setä Sam pääsee kihloihin. Niin ja teinipissiskin alkaa seurustella. Ja pikkuveli muuttaa myös landelle ja pääsee ratsastamaan muulilla.

Ja muulia dissannut hevoskasvattajakin sanoo lopussa että on hieno eläin siinä kyllä. Harmi että elokuvan julisteessakin ratsastetaan hevosella eikä tällä muulilla, kertonee jotain muulien arvostuksesta.
Pissistä (Danielle Chuchran) ei mainita edes elokuvan julisteessa.
En ole ihan hetkeen katsonut elokuvaa, jossa olisi niin paljon virheitä kuin tässä. Kuvaustiimiin ei ole ilmeisesti kuulunut yhtäkään hevosihmistä.

Näyttelijäntyön pelasti elokuvan pikkuveli (Jacob Buster). Ja tietenkin se Storm, muuli.

Koko elokuva löytyy muuten myös YouTubesta. Jos sinulla ei oikeasti ole mitään parempaa tekemistä, katso pois.

Muutamia juttuja elokuvasta:

Tyttö saa orvon muulivarsan koulutettavaksi. Varsa on mielestäni parin kuukauden ikäinen. Se on ilmeisesti 247 sidottuna aitaan. Kun pissis lähestyy sitä, niin se alkaa kiskoa taaksepäin -> erittäin muulimaista.

Menee kuusi kuukautta (6) ja muuli on kasvanut aikuiseksi. Kuusi kuukautta. Kuusi. Se saa satulan selkään ja sillä ratsastetaan. Elokuvassa se on oikeasti ihan oikea aikuinen muuli, siis ainakin kolmivuotias.
Tässä pelastetaan koko perhe muulin avulla. Muulin ja pikkupojan näyttelijäntyö oli erinomaista.
Muulia ja hevosia jätetään kiinni minne milloinkin. Muulin tarha on todella pieni. Sillä ratsastetaan tosi rumasti. Tai ehkä näyttelijätyttö ei ole kovin kummoinen ratsastaja, näyttää nimittäin siltä että hän todella tekee ratsastuskohtaukset.

Kun Storm on yhdessä kohtaa sidottu tallissa puomiin ilman mitään järkevää syytä, se kävelee eteenpäin ja taaksepäin, aivan kuten ahdistunut muuli tekee. Ja siihen puomille se jätetään.

Muulilla on kanget, niinkuin jenkeissä pidetään. Melkein koko ajan tyttö paukuttaa pohkeilla ja napakkaa pitää tuntumaa; muuli ravaa ja laukkaa suu auki ja pää pystyssä.

Hevosella taas on hackamore ihan liian löysällä ja niin rumaa ratsastusta en ole hetkeen nähnyt, mitä elokuvassa oli. Ja mitä järkeä on edes pyörittää yläkautta silmiin katsovaa hevosta paikallaan ympäri?

Täysiveristä hevosta treenattiin kivisellä laitumella laukkaa ja esteitä. Wtf?!
Tästä kuuden kuukauden päästä Muuli oli jo täysikasvuinen.
Ja kun nämä tyypit olivat metsässä ja sudet (musta koira) alkoi lähestyä, otti Muuli hatkat sensijaan, että olisi tappanut suden. Myöhemmin selvisi että se menikin vain hakemaan ihmisen apuun! Miten hieno ja älykäs muuli!

Voisko joku kertoa miten tällainen aivan uskomaton kakkateos on voinut saada IMDB:ssä kolme tähteä viidestä? Internetissä on virhe!
Tämän kaveri sopisi Walking Deadiin walkeriksi, niin eleetöntä oli näyttelijäntyö.
Alla on elokuvan traileri:

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ostin vuosi sitten syntymäpäivälahjakseni muulin

Täytän tänään 31 vuotta. Sehän ei ole mitenkään erityisen juhlittava luku. Vuosi sitten juhlistin kolmekymppisiä muutaman kaverin läsnäollessa. Erityisen hienoa päivässä oli kuitenkin se, että siirsin samana päivänä muulin ostohinnan myyjän tilille.

Tänään kävin katsomassa sijoitustani. Ulkonäöllisesti se on lihonut, ja luonteeltaan tietenkin kesyyntynyt. Leikkasin siltä otsatukan pois, kun se onneton reuhka on niin säälittävä. Se muuttui heti paljon komeamman näköiseksi. Otin myös kavioista "kehityskuvat", raspia en ole niille näyttänyt pariin kuukauteen kun ne näyttävät kuluvan ihan mukavasti itsestäänkin. Ulkosyrjää saisi raspata matalammaksi, mutta tilanne ei ole vielä niin paha että pitäisi heti toimia. Odottelen mielelläni lumen tuloa ja raspaan sitten, niin ei ole vaarana että kaviot kuluvat liikaa.

Siinä tukkaa leikatessa huomasin taas miten helppoa Muulia on opettaa. Se laski siinä huomaamattaan päätä alaspäin, jolloin leikkaaminen helpottui huomattavasti, kehuin sitä ja annoin palkinnon. Ja sen jälkeen se alkoi laskea päätä useammin ja useammin, kehuin aina ja annoin palkan. Pian aloin viivyttää kehun ja palkan väliä (jotta se pitäisi päätä alhaalla pidempään) ja sekin meni sille jakeluun.
O-ou, taas se laittoi naruriimun päälle laitumelle! Kuva on otettu "kukkulan" päältä, eli yläviistosta. Siksi se näyttää mäyräkoiralta.
Muuli vuosi sitten Espanjassa. Ainakin häntä on kasvanut!
Vaikka tallilla seisoo vesi monessa kohtaa tarhassa, uppoaa muulin kavio korkeintaan puoliväliin veteen/hiekkaan. Kun otin sen sisälle harjaukseen, olivat jalat ihan puhtaat ja kuivat. Hiekkatarha on oikeasti paras keksintö ikinä! Otan mieleläni hiekkaähkyriskin, kunhan kaviot pysyvät terveenä. Ja ihan samanlainen riski se on mutavellitarhassakin, kyllä ne osaavat sitäkin tarvittaessa syödä.

Muuli oli tällä viikolla aika villinä. Torstaina ratsastin vuokrahevosen ja arvoin sen jälkeen että tekisinkö Muulin kanssa jotain. Kello oli sen verran että hevoset haetaan ihan pian sisälle, jonka jälkeen Muulin kanssa on mahdotonta tehdä mitään kentällä (se stressaa). Toisaalta olen päässyt tallille harmillisen vähän ja Muuli villiintyy jos en tee sen kanssa mitään.

Tallikaverin yllytyksestä ajattelin juoksuttaa sitä. Otin välineeksi kapsonin, koska se on nopein pukea. Mutta kapsonista hallitseminen irtiottotilanteissa on mahdotonta.

Niinhän siinä sitten kävi että hetken päästä Muuli kirmaili liinoineen päivineen liitoravia pitkin kenttää ja mä seisoin porttipäässä (portti oli kiinni, mutta kuten tiedätte, Muuli hyppää siitä kevyesti yli niin halutessaan) ja estin sitä karkaamasta. Siinä sitten katsottiin tumput suorina mun tulevaa dressagemuulia kunnes se pysähtyi ja antoi kiinni. Laitoin sen vielä kävelemään ympyrällä vaikka hevosia tuotiin jo sisään. Eli tuollaisella käytöksellä ei pääse livistämään hommista.



Meillä on tallilla yksi laidun, jossa on korkeat aidat. Päästin Muulin tänään sinne, että juoskoon jos siltä tuntuu. No ei tuntunut ennenkuin ajoin sen pois kukkulalta. Se kirmaili pari spurttia ja se oli siinä. Otin muutaman kuvan ja vein takaisin tarhaan.


Kaikissa kuvissa takakavio



lauantai 26. marraskuuta 2016

Aasinhoitopäivän luennoitsijan mietteet

Kerroin täällä blogissakin että suunnitelmissa on pitää aasinhoitopäivä yhdessä Tukkilan tilan kanssa. Heinäkuun päivä jouduttiin perumaan kun minimiosallistujamäärä ei tullut täyteen ja lopulta uusi päivä sovittiin tälle päivälle. Nyt istun mukavasti kotisohvalla Ben&Jerry's jäätelön kanssa ja kirjoitan tätä blogipostausta ihan tuoreeltaan.

Ohjelman piti alunperin sisältää puheosuutta noin puolitoista tuntia. Olin kuitenkin valmistellut materiaalia jo monta viikkoa ja koko ajan mieleeni tuli uusia juttuja, että pitää lisätä vielä se, ja se ja se.. Käytin esityksen tekemiseen Preziä, jolla saa mielestäni miellyttävämpää tulosta aikaiseksi kuin PowerPointilla. Lisäksi Prezi on aina mukana, kunhan vain on netissä.

Kurssilaiset (12 hlö) tulivat paikalle todella kaukaa ja meikäläiselle iski pahat paineet, että miten saan heille tarpeeksi informaatiota niin lyhyessä ajassa. Päivän oli tarkoitus kestää kymmenestä neljään, eli vain kuusi tuntia. Ja tämä sisälsi jo aamupalan ja lounaan. Päätin jo pari viikkoa sitten siirtää kavioiden raspauksen neljän jälkeen, koska jäisin joka tapauksessa raspaamaan muutaman aasin kaviot kurssipäivän päätteeksi.

Takaisin tähän päivään. Puhuin sujuvasti aaseista puoli yhdestätoista kolmeen. Tähän aikaan toki sisältyi jo noin puolen tunnin lounastauko. Aasien kanssa päästiin maneesiin kolmelta. Ne saivat juosta vapaana ja sen jälkeen näytin mihin aasien läskikertymät tulevat. Aasi ei liho samalla tavalla kuin hevonen, vaan siihen tulee läskipaakkuja eri puolille aasia. Ensin läskiä tulee niskamakkaraksi, ja se ei muuten lähde pois vaikka laihduttaisi aasia kuinka. Se vain kellahtaa sivulle ja näyttää rumalta.

Olin ottanut mukaan kuvia myös normaalipainoisista aaseista, vaikkanäitä harvemmin Suomessa näkeekin.
Aasinpidossa "kaikki vaikuttaa kaikkeen". Pyrin luennossani siihen, että kuuntelijat ymmärtää mihin olosuhteisiin aasi on kehittynyt ja miksi on tärkeää että me täällä Suomessa, kaukana aasin luonnollisesta elinympäristöstä, yritämme mahdollisimman hyvin jäljitellä aasin luonnollista elämää. Silloin aasi ei liho, sillä on luonnollisia virikkeitä eikä se pura turhautumista ihmiseen. Sen kaviot pysyvät hyvässä kunnossa ja mieli virkeänä.
Mihin pitää kiinnittää huomiota kun olet ostamassa aasia? Ympyröin mielestäni tärkeimmät.
Aasi on peräisin aavikolta, siitä kertoo isot korvat, kovat kaviot ja kova purukalusto, joka on tehty syömään hyvin kortista heinää. Siis kortisempaa, kuin mihin hevosen hampaat ja ruuansulatuselimistö on tottunut. Aasi ei koskaan seiso märässä, mutta liikkuu päivässä paljon hamuillen ruokaa joten kaviot kuluvat siinä samalla.

No miten Suomessa jossa talvi kestää 9 kuukautta? No aika vaikeaa on. Tarhassa pitäisi olla aina katos ja kuivia kohtia, sen pitäisi olla hiekkatarha, kalliotarha on paras. Ruokana pitää olla hyvälaatuista olkea, jota annostellaan päivittäin lisää. Heinää annetaan tietenkin vain vähäsen. Noin muuten ruokinta viimeistellään Blue Chip Nativella ja soijarouheella. Jos haluaa, voi antaa myös hampunsiementä valkuaislisänä. Vesi pitää vaihtaa kahdesti päivässä ja se pitää tarjoilla lämpimänä. Kaviot omistaja raspaa itse kahden viikon välein ja seppä käy joskus ja jouluna tarkastamassa työn jäljen ja siistimässä säteen.

No hiekkatarhassa on hiekkaähkyriski, mutta ennemmin se kuin mutatarha ja kymmenen kavio-ongelmaa. Psylliumia kehiin vain. Ja ne kaviot.. niihin saisi menemään kokonaisen päivän. Että onko oikeasti valkoviivantautia, vai vaan pitkistä kavioista johtuvaa irtoseinämäisyyttä.

Nyt kun olen Tukkilan aaseja laittanut kuosiin, sanoisin että valkoviivantautia tai seedy toeta niistä ei ole yhdelläkään, oli vain edellisen sepän jäljiltä liian pitkiä kavioita. Kun aloitin näiden hoidon kesällä, oli aina musta rantu kavion ja anturan välissä (eli valkoviiva). Nyt kun kaviot on oikeassa mitassa, ei tätä mustaa rantua enää ole! Vaan kun raspaa kaviota, on se kokonaan valkoinen, paitsi muutamissa kohdissa sitten mustaa, jota vähän kaivelen ulos.

Tänään muistin ottaa kuviakin raspauksen jälkeisestä tilanteesta.
Kiviäkin kiinnostaa. Kaikki kuvat otti Outi Tukkila.

hihihihi


Kepposta harmittaa.

Valkoinen käsittelyssä. Valkoinen on myyty tutulleni ja se muuttaa uuteen kotiin keväällä.
Olenhan minä puhunut paljonkin aaseista, mutta mitään luentopäivää en ole koskaan pitänyt. Aasileirillä pisin puhumani pätkä oli tunti. En ole sen enempää ollut äänessä, vaan aina pyytänyt ulkopuoliset luennoijat puhumaan omista aiheistaan ja ollut itse kuunteluoppilaana.

Mutta viimeistään tänään huomasin että asioita on todellakin jäänyt muistiin, kun siinä kerroin. Esimerkkejä elävästä elämästä minulla on todella paljon, ja jaoin niitä kuivan luennon välissä. Puhuin niin nopeasti kuin pystyin, sanat takelteli kun mielessäni ajattelin jo seuraavaa asiaa ja suuni muodosti edellistä lausetta. Silti aikaa meni ihan liian pitkään eikä päästy tekemisiin aasien kanssa.

Olin myös valmistellut materiaalipaketin iltalukemiseksi. Otin mukaan netistä pari eläinlääkärien kirjoittamaa artikkelia cushingista ja metabolisesta oireyhtymästä, oman pitkän tekstini aasin ruokinnasta, joka on julkaistu Pitkäkorvissa, ja pari samassa lehdessä julkaistua kääntämääni tekstiä aasien käyttäytymisestä.
Rakkain artikkelini, ruokinnasta! Teksti paperille tulostettuna: 15 sivua.
Tiesitkö muuten että kun laumassa on hevosia, muuleja ja aaseja, ovat ne kaikki omissa porukoissaan ja hevoset johtaa, sitten muulit ja alimmaisena aasit. Tarkoitan siis että kun hevonen tai muuli tulee kohti, aasi väistää aina eikä yritä laittaa hanttiin. Samassa tutkimuksessa oli laitettu ylös näiden eri eläinlajien laumoissa tapahtuvia dominoivia eleitä (luimiminen, jalan nosto, potkuele, potkaisu jne). Erilaisten eleiden analysoinnin ja laskennan jälkeen ponien laumahierarkialle saatiin luvuksi 0,83, muuleille 0.42 ja aaseille 0,08. Lukua 0,9 pidetään erittäin vahvana laumajärjestyksenä. Koko lauman osalta luku oli 0,76. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että aasien laumassa kaikki ovat samanarvoisia.

Aasi näyttää "johtajuuttaan" mm sillä, että se vain kävelee ja tuuppii toisia aaseja pois tieltään. On ihan normaalia että kun olen aasien keskuudessa, joku tulee ja kävelee niin läheltä ohi että tuuppaa minua isolla mahallaan. Suosittelinkin aasinomistajille että senkun menette kottikärryillä siitä, mistä olittekin menossa, ettekä kierrä aaseja. Ei niitä satu jos niitä työntää kottikärryillä pois tieltä. Tai jos itse haluaa mennä johonkin ja aasi on tiellä, senkun menee ja työntää mennessään aasia.

Aaseilla on sellainen sisäänrakenenttu ominaisuus että ne ei muuten väistä. Niiden mieleenkään ei tule että voisi väistää ihmistä. Aasi seisoo just siinä missä haluaa.


Kurssilaisista osalla oli aasi, parilla oli ollut aasi jo pitkäänkin, moni oli aika tuore aasinomistaja ja muutamalla ei ollut aasia (vielä) ollenkaan, mutta kiinnostusta senkin edestä. Kurssipäivää markkinoin etukäteen niin, ettei mitään tarvitse tietää ja että sisältö on suunnattu juuri uusille tai tuoreille aasinomistajille. Minua jäi harmittamaan se, että talutusharjoitteet ja sellaiset jäivät tekemättä kun luentosetti kesti niin pitkään. Toisaalta, talutusharjoitteita voi tehdä muuallakin, mutta suomenkielistä luentoa aasien pidosta ei ole saatavilla kuin just tässä hetkessä.

Olin tuonut pöydän täyteen materiaalia, oli hyviä aasikirjoja, englanninkielisiä lehtiä ja Pitkäkorvat-lehtiä ja vanhaa Donky-lehteä. Kurssilaisille sanoin että ottavat puhelimella kuvan mielenkiintoisista artikkeleista, mutta puhuin niin pitkään että hypnotisoin kaikki vain tuijottamaan esitystä. Juuri kukaan ei katsonut materiaaleja läpi.

Kaviot ovat aasin tärkein asia ja selvisi että kurssilla oli mun lisäksi muitakin kaviokyyliä. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kaviot kertoo mulle kaiken olennaisen kyseisen aasin hoidon ja arvostuksen tasosta. Ei ole kengittäjän syy, jos se ei ehtinyt tulla, vaan omistajan syy kun ei vaihda kengittäjää sellaiseen, joka tulee kun pitää ja lyhentää kavioita riittävästi. Ainakin yksi kurssilainen koki ahaa-elämyksen, hänen aasiensa kaviot ovatkin aivan liian pitkät!

Nyt kun olen kesästä asti urakoinut Tukkilassa, ei aasien kavioista enää tarvitse senttikaupalla ottaa. Raspasin aika kevyesti kolme aasia ja kurssilaiset saivat jäädä katsomaan. Jos vain raspaa joka kohdasta saman verran ja yrittää pitää kavion samassa asennossa kuin kengittäjä, niin voi kengittäjän kutsua harvemmin. Ja kun omistajakin raspaa, pysyy aasin kaviokulma samana koko ajan, eivätkä jalat rasitu siitä, kun kavio kasvaa ensin sukseksi ja sitten lyhennetään oikeaan mittaan.

Paitsi että moni kengittäjä jättää kavion silti sukseksi, eli raspaa kannat pois, mutta ei uskalla vuolla anturaa, jolloin kavio jää kärjeltä liian pitkäksi.

Toivon todella että kurssilaiset saivat päivän annista sen, minkä tulivat hakemaan, vaikka puheosuutta olikin ihan luvattoman paljon. Taitaa olla paikallaan teettää pieni kävijäkysely, jotta voin tehdä tarvittavat parannukset, jos järjestämme tämän uudestaan, Outia lainaten "kunhan nyt toivutaan tästä ensin".

Tässä Lumi-aasin kaviokuvat kun olen siitä jo suurimmat raspannut. Se seisoi kavio lattiassa ja ennen kuvan ottoa putsasin kaviota vain nopeasti harjalla. Tietenkin kavio loistaisi valkoisena jos olisin tajunnut kuvata sen heti raspauksen jälkeen, ennenkuin lasken kavion maahan.

Etukavio jäi liian pystyksi, jatketaan tästä ensi kerralla.

Etukavio alapuolelta

Ja sama etukavio vielä.

Takakavio
Takakavio alta. Reuna siistimättä ja kavio on epäsymmetrinen.

Vielä saisi lyhentää joka puolelta. Kannat ovat pitkät, mutta jos vain ne raspaa pois, tulee kaviosta suksimainen. Antura oli tässä vaiheessa jo niin kovaa että puukkoa sai heilutella hikipäissään että sai jotain irti. Jatketaan tästä seuraavalla kerralla.
Itse Lumi on tässä. Jouduin vääristelemään kuvia Photarilla aika paljon kun ne olivat niin tummia muuten.

torstai 24. marraskuuta 2016

"Elbow pull" -apuohja suoraan helvetistä

Kuten blogia pitkään lukeneet tietävät, olen kova Meredith Hodges fani. Meredith on tuotteistanut osaamisensa tosi hyvin ja myy kirjoja, DVD-levyjä ja verkkokursseja muulien koulutuksesta. Hän vannoo henkeen ja vereen erään apuohjan nimeen, "elbow pullin". Suomalaisittain tämä on joustoton chambon tai juoksutusapu. Suurin ero juoksutusapuun ja selänpidentäjään on se, että tämä kulkee niskan takaa, eikä ole pikalukoilla kiinni kuolaimissa.

Meredith käyttää "vihreiden" muulien kanssa tätä apuohjaa aina kun tehdään hommia. Se estää Muulia nostamasta päätä liian ylös ja menemästä "selättömäksi". Meredith haluaa, että muuli oppii jo talutusharjoituksissa kulkemaan oikein pää alhaalla ja samalla se kasvattaa oikeita lihaksia selkäänsä, jotta pystyy myöhemmin kantamaan ratsastajaa.

Apuohjista ollaan montaa mieltä. Puolet on sitä mieltä että juoksutus on aivan turhaa ilman apuohjia ja toinen puoli on sitä mieltä, että apuohjat saavat hevosen jännittyneeksi, eikä niitä pitäisi käyttää ollenkaan, vaan hevonen pitää muilla keinoin saada kantamaan itsensä oikein. No teet niin tai näin niin aina joku tekee ja varsinkin tietää paremmin. Minä astuin nyt tämän postauksen ajaksi pimeyden polulle ja laitoin Muulille apuohjat. HYI!

Meredith perustelee miksi itse käyttää elbow pullia sivuohjien sijaan TMD Equine Universityn sivuilla. TMD Equine University on verkko-opisto, johon mm Meredith on tehnyt materiaalia.

"Kun aloittelin hevosten ja muulien kouluttamista, käytin sivuohjia, jotta muulit oppisivat kantamaan itseään paremmin, mutta huomasin nopeasti että sivuohjien kanssa tuli ongelmia. Ensinnäkin, sivuohjat tuntuivat aiheuttavan jännitystä kaikkialle muulin kehoon sensijaan, että ne antaisivat Muulille vapauden liikkua rennosti hyvässä muodossa. Sivuohjat antoivat kyllä päälle ja kaulalle vapauden liikkua, mutta lapojen liike rajoittui. Sivuohjat saivat muulin painamaan sivuohjille ja satula valui eteen, vaikka siinä oli häntäremmi. Muuli nosti päätään ja jännitti kaulaansa sen sijaan, että olisi rentoutunut ja myödännyt apuohjalle.

"Elbow pull" toimi kuitenkin erilailla, eikä saanut muuleja jännittyneeksi. Se antoi muuleille vapauden liikkua siinä muodossa, missä toivoinkin.

Kun hevoset ja muulit saivat oikeita lihaksia ja voimaa enemmän, ne alkoivat astua paremmin runkonsa alle käyttäen takapään lihaksia. Ne pystyivät paremmin kokoamaan itseään ja niiden oli mahdollista kulkea oikein erittäin suurta kokoamista vaativissa askellajeissa, kuten western pleasuren käynnissä, ravissa ja hitaassa laukassa. Samalla myös perinteinen kouluratsastus parantui. Tämä metodi on tuottanut erinomaisia suoritusmuuleja myös huipputasolle."

Allaolevalla videolla on selitetty tämän käyttöä vielä tarkemmin.

Kriitikot arvostelevat muulin pakottamista tiettyyn muotiin ja videon muuleilla on vikaa kehon muilla osa-alueilla. Apuohjaa tulisi myös käyttää vasta vanhemmalla muulilla, eli vaikka videossa on kahden vuoden ikäraja, kasvavat hevoseläimet paljon pidempään. Vasta 7-8-vuotias muuli on rakenteeltaan aikuinen. Apuohjia voi käyttää vasta hevosilla/aaseilla/muuleilla, joilla on ratsastettu jo pidempään ja toimivat siinä moitteetta.

Meredith kouluttaa muulejaan hitaasti eli ne eivät ole monen muun kouluttajan tapaan kuukaudessa valmiita kisakentille vaan hän kehottaa tekemään talutusharjoituksia "in right posture" nuorten kanssa pari vuotta ja etenemään sen jälkeen pikkuhiljaa ohjasajon kautta selkään tai kärryille.

Sain gramaanit jo aikoja sitten juuri "elbow pullin" tekemiseen. Ne ovat juuri oikean mittaiset käytettäväksi ilman juoksutusvyötä, mutta säätömahdollisuutta ei ilman juoksutusvyötä ole ollenkaan. Käytin näitä kerran edellisellä tallilla ja tässä välissä ne ehtivät kerran jo homehtua varustekaapissa. Tämän postauksen julkistamiseen mennessä Muuli on siis pakotettu muottiin kahdesti. Kerran edellisellä tallilla ja nyt nykyisellä tallilla.
Kuten tarkkasilmäiset huomaavat, onnistuin laittamaan apuohjan kuolainrenkaasta väärin päin, eli pitäisi tulla ulkopuolelta sisään, eikä näin kuten kuvassa. Nyt kuolain kääntyy liian luonnottomasti Muulin suussa. Onneksi kuolain sentään on ergoniminen. Sain kritiikkiä myös juoksutusvyön paikasta, se on liian edessä ja liian kireällä. Se on mahdollista ankkuroida oikeaan paikkaan häntäremmillä. Ensi kerralla oikein.


Muuli ei näistä välittänyt tällä(kään) kertaa mitään. Se tajusi ettei päätä nyt saa ylös ja piti sen alhaalla. Sen puolen hihna kiristyy aina, kun jalka menee taaemmas, mutta Muuli laski päätään sen verran ettei apuohja nyppinyt suupielistä. Se ei vastustellut juoksuttaessa, ei edes ravissa.

Jätin videoon tarkoituksella tuon pitkän alun jossa säädän apuohjia parempaan asentoon, olin aluksi laittanut ne liian kireälle. Jätin pätkän siksi, jotta näette miten hienosti Muuli seisoo paikoillaan vapaana kentällä.


No entäs nyt? En päässyt apuohjan suhteen mihinkään lopputulokseen. Kuten jo kerroin aikaisemmassa juoksutuspostauksessa, ei kukaan tässä maailmassa osaa tehdä juoksutusta oikein oikeilla apuvälineillä.

Taidan keskittyä jatkossa taluttelemaan Muulia metsäpoluilla kypärä, hanskat ja turvakengät päässä ja pukemalla Muulille tavallisen riimun. Siitä ei varmaan tule mitään sanomista, tai jännä nähdä.

Popparit esiin, muulinpelastusrintama saapuu! t. Muuli
Ps. Penaponi on miettinyt blogissaan että onko juoksutuksessa ylipäätään mitään järkeä. Kannattaa lukea ja pohtia onko siinä omassa juoksutuksessa tosiaan mitään järkeä vai onko se enemmänkin vain laiskuutta olla ratsastamatta. Kannattaa lukea myös kommentit.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Muulin kehitys 9 kk Suomessa olon jälkeen

Muuli on nyt asunut Suomessa yhdeksän kuukautta, muulin omistajana olen tosin ollut jo vuoden, koska Muuli jäi ostohetken jälkeen vielä kolmeksi kuukaudeksi Espanjaan. Tai siis se toinen muuli, joka mun piti alunperin ostaa ja joka sitten vaihtui tähän nykyiseen.

Tässä postauksessa kerroin lähtötilanteesta ja Muulin kehityksestä kolmen kuukauden kesytyksen jälkeen
Ja tässä postauksessa kerrotaan missä oltiin 6 kuukauden kohdalla.

Jos olet Muuliprojekti-blogin tuoreempi lukija, pääset hyvin mukaan lukemalla nuo kaksi vanhaa postausta.

Nyt yhdeksän kuukauden kohdalla ei ole otettu enää, ihan ymmärrettävästi, niin isoja harppauksia eteenpäin, vaan keskitytty niihin asioihin, mitkä Muuli osasi jo elokuussa ja treenattu niitä paremmiksi ja varmemmiksi.

  • Muuli päästää ratsastajan hyvin selkään ja ottaa kauraa ratsastajalta
  • ...mutta ottaa ihan kunnon köyrypukkilähtöjä. Ratsastuksessa edettiin hyvin ja sitten otettiin kunnolla takapakkia. Mutta elämä on
  • Muuli kestää hyppiviä ihmisiä vierellään (tai siis ainakin minut) ja voin nousta jakkaralle sen viereen ja antaa kauraa vastakkaiselta puolelta
  • Voin antaa kauraa selän yli toiselle puolelle myös ilman jakkaraa. Muuli on tosi taipuisa kaulastaan
  • Liinassa ei edelleenkään laukkaa, mutta kerran otti vahingossa muutaman askeleen hyvää rauhallista laukkaa
  • Hyppää kentän aidoista yli ihan sujuvasti ja laukkaa hevostarhojen väliin
  • Tarhassa ja laitumella antaa edelleen hyvin kiinni
  • Antoi kiinni myös miehelleni, joka hoiti muulia reilun viikon kun olin matkoilla
  • Kokeilee rajojaan ja testailee, onko pakko kävellä, onko pakko mennä talliin jne. No on pakko ja aina on menty
  • Antoi vieraan ihmisen hieroa itseään
  • Vaikka lastausta on treenattu pari kertaa kotipihassa, ei se ole mielestäni riittävän automaattista. Muuli stressaa siinä
  • Suhtautuu uusiin asioihin ja agilityjuttuihin suurella mielenkiinnolla
  • Oppii helposti temppuja (kauralla)
  • Antaa sitoa itseensä estepuomit "aisoiksi" ja kävelee mielellään vaikka ne osuvat kylkiin
  • Ohjasajossa on parantunut paljon, kääntyy helposti, pysähtyy, voin palkata välissä ja siirtyä takaisin taakse ja jatkaa hommia. Voi mennä suoraan ja juoksuttaa ympyrällä kahdella liinalla.
  • Voi tuoda yksin tallin käytävälle eikä käyttäydy siinä kovin hermostuneesti
  • Tottunut jo ihan hyvin viettämään yöt karsinassa
  • Matkusti hyvin lähitallille ja käyttäytyi siellä pari tuntia hevostaitokisoissa tosi hyvin
  • Oltiin ELMA-messuilla, jossa Muuli yöpyi kolme yötä messuhallissa ja kaikki meni hyvin

Elokuun lopussa, kuva: Katri Määttänen
Syyskuussa. Kuva: Pasi Rönn
Syyskuussa naapuritallilla treenaamassa hevostaitokisoihin. Kuva: Aino Holmberg
Treenaamassa ensimmäistä kertaa jakkaran kanssa. Kuva: Heidi Havia
Kahdella ohjalla. Kuva: Heidi Blom
Aisat perässä.
Lokakuun lopussa.
Elmassa marraskuussa. Kuva: Susanna Salmi

maanantai 21. marraskuuta 2016

Blogiexpofiilikset Jokimaalta

Blogiexpo järjestettiin nyt toista kertaa ja vaikka minullakin oli jo blogi vuosi sitten olemassa, en ollut blogien suurkuluttaja vaikka joitain luinkin säännöllisesti. Tänä vuonna olin mukana Playssonhengessä ja ajoin paikalle jo tuntia ennen avaamista. Penina ja kumppanit olivat kuitenkin jo saaneet mestat valmiiksi, joten pyörin ympäri Jokimaan vedonlyöntihallia ja vaihdoin ajatuksia yhdistyksen hallituksen toimintaan osallistumisesta Shettisyhdistyksen pitkäaikaisen aktiivin kanssa, joka on sattumoisin myös aasien suuri ystävä. Shettisyhdistyksellä oli samassa paikassa syyskokous ja ständi oli mukana.


Ohjelmaa pidin jo etukäteen hyvänä ja mielenkiintoisena ja sitä se todellakin oli! Päivän aloitti Valjasverstas Bridan omistaja Maija Airevuo kertomalla satulan sopivuudesta ratsastajalle. Useimmiten (aina) satula sovitetaan sopimaan hevoselle ja kunhan se ei liiku eteen eikä taakse ratsastaessa, otetaan se, eikä välitetä siitä, miten se sopii ratsastajan mittasuhteille.

Maija sanoi myös että jos sama istuntavamma ei ole vuodessa valmentajan silmän alla korjaantunut, kannattaa syytä oikeasti etsiä myös satulasta. Tosin ainakin oman vuokrahevoseni kohdalla sille sopivan satulan löytyminen on haastavaa, joten ei oikeastaan voi välittää mitään siitä, miten ratsastaja siihen asettuu. Voiko ratsastuskoulussa siis edes oppia hyvää istuntaa kun satulat ja hevoset vaihtuu? En osaa sanoa kun en ole ratsastuskoulussa harrastanut elämäni aikana kuin puoli vuotta.

Valokuvaaja Wilma Hurskainen on juuri julkaissut kirjan "The woman who married a horse" ja kirja käsittelee ihmisen ja hevosen suhdetta. Wilma kertoi kattavasti digikuvauksesta ja olin asemoinut itseni eturiviin läppärin kanssa jotta voin kirjoittaa tästäkin esityksestä hyvät muistiinpanot. Flunssani päätti toisin ja ISO-arvon kohdalla lähdin takavasemmalle niistämään aivoni tyhjiksi räästä enkä enää kehdannut palata paikalleni.

Naisedustuksen jälkeen meille tuli kertomaan ratsastajan treenimotivaatiosta kuvankaunis kilparatsastaja Antti Lehtilä. Tätä lentokapteenia olisin voinut katsella pidempäänkin kuin puoli tuntia. Hän on entinen pikajuoksija ja vaihtoi lajin dressageen kun loukkaantui tarpeeksi monta kertaa juoksuhommissa. Nyt hän treenaa tavoitteenaan kokeilla kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Hän myös ratsuttaa ja valmentaa. Ja oli aika pienikokoinen että Muulikin jaksaisi häntä kantaa.

Esityksestä jäi päällimmäisenä mieleen se, että ratsastuksesta on oikeasti itse tykättävä, jotta sitä haluaa jatkaa. Vaikka talliympäristö onkin sosiaalinen, on kyseessä silti yksilölaji. Lisäksi on oltava tavoitteita, joita kohti treenataan. Jos vain naama norsunvitulla keventelee kenttää ympäri vuodesta toiseen, voi se todellakin alkaa tuntua pakkopullalta. Ellei sitten halua keventämisen suomenmestariksi.

Olen huomannut ihan saman, eli jos minulla ei ole Muulin kanssa mitään tavoitteita mielessäni, tuntuu puuduttavalta mennä tallille miettimään että "mitä tehtäis tänään". Ja nyt kun olen ollut pari viikkoa kipeä ja päässyt normaalia vähemmän tallille, on sinne meno myös tuntunut puuduttavalta kun en ole mitään erityistä harjoitellut Muulin kanssa. Mutta itseasiassa tänään aamulla keksin jo pari asiaa, joita sen kanssa pitää hienosäätää ja treenata lisää.

Antti myös muistutti että kun tavoitteita saavutetaan, niistä pitää iloita ja niitä pitää juhlia! Eli saan ihan hyvällä omallatunnolla ostaa suklaalevyn kun hommat on menneet putkeen. Minusta Muulin saaminen Elmamessuille ja sen hyvä käytös siellä on juhlimisen arvoinen asia, kotimatkan helposta lastauksesta puhumattakaan!

Artikkelini luennosta löytyy Playssonin sivuilta.

Kirsi Ståhlberg muistetaan salkkareista lähinnä isoista tisseistä ja perseesä kun hän näytteli siinä Isabellaa. Nykyään Kirsi tekee kaikkea ja paljon ja käy myös luennoimassa ja pitää blogia. Blogiexpoon hän saapui puhumaan nettikäyttäytymisestä. Negatiivisia kommentteja tulee aina kun laittaa itsensä esille ja arvosteltavaksi ja ne satuttavat aina vähän aikaa. Kirsi kehotti olemaan ajattelematta että "nyt kaikki mun lukijat on tota mieltä", sensijaan kannattaa jutella niiden oikeiden irl ystävien kanssa asiasta.

Juttelimme muutaman bloggaajan kanssa ikävistä kommenteista ja minun mielipiteeni niistä on se, että kirjoittaja on aina jollain tapaa tuttu eli bloggaaja on jotenkin kussut tämän muroihin. Siihen riittää veemäinen katse kisapaikalla tai töksäytetty nettikommentti muutaman vuoden takaa tai sitten ihminen voi olla hyvinkin läheinen. Toisten kommentoinnille emme kuitenkaan voi juuri mitään (paitsi toki itsesensuurilla saa paljonkin aikaiseksi), mutta voimme muuttaa omaa nettikäyttäytymistämme sellaiseksi, jota toivomme muidenkin käyttävän.

Eli kenenkään meistä ei kannata kirjoittaa mitään, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Blogiexpon ohjelmassa oli myös bloggaajien hevostaitokilpailu, jota katsoin sivusilmällä samalla kun editoin reippaana bloggaajana satulaluentoa artikkelin muotoon (ilmestyy jossain vaiheessa Playssonin portaaliin).

Viime vuonna kiitosta olivat eniten saaneet bloggaajapaneelit. Tänä vuonna niitä oli kaksi. Ensimmäisessä keskustelivat urheilupsykologiaan tutustunut valmentaja Sami Paakkanen, fitness-lifestylebloggaaja Aurora Renvall sekä hevosbloggaaja Rosita Dahlberg. Paneelia veti Mira Nieminen.

Sami Paakkanen aloitti Hevostalli.netissä keskustelun kiusaamisesta sen jälkeen kun Helsingin sanomat teki ison artikkelin hevosmaailman pienistä piireistä. Aurora Renvallin blogia en ole koskaan lukenut, mutta hänestä jäi erittäin positiivinen kuva paneelissa ja laitankin blogin omalle lukulistalleni nyt kun olen hänet nähnyt livenä. Rositan blogia olen lukenut jo pidempään.

Portaali (ja myös melkein kaikki muu ohjelma) lähetettiin Playssonnetin Facebookkiin livenä niitä muutama katsoikin reaaliajassa. Videot kuitenkin tallentuvat Facebookiin ja niitä voi katsoa myöheminkin.

Alla on paneelin alkuosa:
Ja tässä loppuosa (tämän videon tärinästä otan kaiken kunnian itselleni):

Toisessa paneelissa olin itsekin mukana. Muut osallistujat olivat Kaktu Kuparinen, Katja Ståhl ja Petra Palomäki. Anniina Paalanen veti paneelia. Anniina laittoi meille etukäteen kysymyksiä aiheeseen liittyen. Aiheena oli bloggien varusteurheilu.

Odotin kunnon kädenvääntöä aiheesta Vereduksen suojien hinta-laatusuhde, mutta olimmekin kaikki enemmänt tai vähemmän persaukisia ja ostamme kun halvalla saamme, mieluiten käytettynä. Lopputulema oli myös se, että jos on rahaa ja jos huvittaa, niin ostamme välillä jotain kivaa turhaa blingiäkin.
Kuva: Ellikki

Kuva: Ellikki

Panelistit. Kuva: Ellikki

Paneelikeskustelua voi katsoa tästä:

Paneelin jälkeen olikin ehkä odotetuin ohjelmanumero, nimittäin suosituimpien blogien äänestämiset! Muuliblogi oli mukana tätiblogikategoriassa koska mun tutut eivät tienneet mihin kategoriaan se pitäisi äänestää, joten ne laittoi sen jokaiseen kategoriaan. Itse olisin toivonut sen rotublogeihin, mutta näillä mentiin. Omasta blogista sain olla ylpeä viimeisen päälle sillä se sai kategoriassaan vähiten ääniä kun tuomariäänetkin olivat mukana laskuissa! Kategorian voitti osotetusti Katja Ståhl blogillaan Kavioliitossa 30-v.

Päivä oli todella kiva, paitsi että niistin joka välissä ja palelin, mutta näille nyt ei voi mitään. Playsson ei tilan lämpötilalle voinut valitettavasti mitään. Oli kivaa nähdä muita bloggaajia kasvotusten. En seuraa montaa hevosblogia koska täysin randomien blogit eivät jaksa kiinnostaa, mutta blogista tulee heti mielenkiintoisempi kun olen tavannut kirjoittajan livenä ja vaihtanut muutaman sanan.

Kaktu ehti jo tehdä postauksen blogiexposta, kannattaa katsoa erityisesti video postauksen lopusta. Hän vinkkasi blogipiknikistä ensi kesälle, olen ehdottomasti mukana jos saadaan päivä sopimaan! Itsekin kaipaisin vapaamuotoista keskustelua blogeista ja bloggaamisesta kun ainakaan minun tuttavapiirissäni ei ole muita bloggaajia, joiden kanssa voisi vaihtaa säännöllisesti ajatuksia. Lisäksi bloggaajat ovat niin paljon koneella blogiensa takia että on mukavaa jutella ihan livenä.


Tämä oli tiimibloggaajilta kielletty.



Juontajien killer heelsit saivat aikaan pahennusta hötönetissä.


Pääsin hipelöimään StipHairia ensimmäisen kerran livenä. Se on pala paksua kumimattoa.

Jalustinpussin ostamattomuus jäi harmittamaan jälkeenpäin.



Senni Vilander piti banneripajaa joka vaikutti olevan todella suosittu!

Muulikin sai Chia de Gracian tuotteen matkaan, jauhettua ruusunmarjaa!

Palkittuja bloggaajia

Ellikin voitto.
Kiitos Peninalle ja Alexille kun jaksoivat järjestää tapahtuman, jostainhan se on aloitettava ja toivottavasti kymmenen vuoden päästä hevosblogeilla on enemmän lukijoita ja arvostusta kuin tällä hetkellä. Tämä on kuitenkin todella pienen piirin touhua Suomessa tällä hetkellä vaikka tuntukin että "kaikkihan niitä lukee", tai ainakin kaikki on tietävinään että millaisissa parisuhdetilanteissa kukin heppabloggaaja kullakin hetkellä on.

Ehkä tässä pitäisikin lisätä köyhän muulinomistajan lifestyleä ja parisuhdetta blogiin enemmän, josko sillä saisi sisällöstä monipuolisempaa? Vaikka ketä kiinnostaa persoonattomasa valkoseinäisessä kodissa elävä opintosihteeri joka on tylsästi naimisissa ja miehen lisäksi perheeseen kuuluu kaksi kissaa? Niin, ei ketään. Siksi minulla ei olekaan mitään lifestyleblogia vaan huumori on revittävä muulista.