sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Amerikkalaisten hulluimmat muulinkoulutusvinkit

Ostin joskus pari vuotta sitten oikein mainion kirjan, The Mule Behaviour Problem Solver, jossa kuusi maankuulua yhdysvaltalaista muulinkouluttajaa jakavat neuvojaan erilaisiin ongelmiin. Meredith Hodges on näistä itselleni tutuin, sillä hän on kirjoittanut paljon tekstejä myös aaseista. Steve Edwards on seuraavaksi tutuin, mutta ei aina hyvässä mielessä. Muut kouluttajat ovat nimeltä tuttuja Facebookin muuliryhmistä, mutta nämä kaksi ensin mainittua tuottavat eniten ilmaista materiaalia ja ovat sen takia tutumpia.

Yhdysvalloissa on lisäksi paljon kouluttajia, jotka pitävät klinikoita eri puolilla maata ja ovat sitä kautta tuttuja. Esimerkiksi Ty Evans pitää paljon klinikoita ja hänen Facebook-sivullaan on paljon materiaalia klinikoilta. Meredith on varmasti tuotteistanut tietonsa kaikista parhaiten ja paketoinut mukavasti dvd-levyjen muotoon. Hän on myös ainut, joka käyttää runsaasti positiivista vahvistamista muulien kanssa. Se on muuten vielä ihan uusi juttu redneckien keskuudessa, suurin osa muuleista koulutetaan nimittäin ihan vain pakolla, väsyttämällä ja floodaamalla.

Noniin, sitten näihin muulinkoulutusvinkkeihin. En muuten yhtään ihmettele miksi näitä jaetaan nimenomaan muulinomistajille. Vain muulinomistajalle voi tulla tällaiset niksit mieleen.

Muuli lähtee kävelemään selkäännousussa


Laita sen jalkaan "humble hobble" eli sido sen toinen etujalka koukkuun. Tee maastakäsittelyä niin että muuli joutuu liikkumaan kolmella jalalla ja jos se ei siltikään seiso selkäännousussa, laita yksi jalka koukkuun ja nouse sitten ja lähde maastoon. Pian muuli oppii että paikoillaan seisominen on parempi ratkaisu.

Vinkin tarjosivat Chris & Kelli French
Humble hobble

Muuli ei anna koskea korviinsa


Muulilla on yleensä kaksi syytä, miksi se ei anna koskea korviinsa. Niissä voi olla täitä tai punkkeja ja korvat ovat kipeät. Tai sitten muulilla on käytetty huonosti sopivia varusteita, eikä se halua että sille puetaan suitset eikä sen takia laske päätä tai anna koskea korviinsa. Jos siellä on hyönteisiä tai korvia pitäisi hoitaa korvatipoilla, mutta muuli ei anna koskea sinne, on sen korviin jotenkin päästävä. Tai muuli on voinut aiemmin olla kipeä korvistaan, mutta sille on jäänyt tavaksi nostaa päätään ja kiskoa korvat pois. Aiemmin epäsopivat varusteet on voitu korvat sopivilla, mutta muuli ei sitä vielä tiedä eikä anna koskea.

Tämä ratkaistaan niin että muulille annetaan muuta mietittävää jolloin korvat saadaan putsattua nopeasti tai suitset saadaan nopeasti päähän jolloin muuli ei ehdi rimpuilla eikä asiasta tule turhan suurta numeroa. Muulille laitetaan huulipuristin.

Huulipuristimella voidaan korjata monia ongelmia. Sitä pidetään päällä vain vähän aikaa, maksimissaan minuutti. Sen aikana kosketellaan korviin. Muulin tulee olla paikoillaan koko ajan. Lopuksi pääsee palkinnoksi eroon huulipuristimesta ja se oppii että korviin koskeminen ei ollutkaan niin paha juttu.

Huulipuristimesta vinkkasivat Red & Julie Wycoff

Huulipuristin, joka ei tarvitse toista ihmistä pitelemään sitä samalla.

Naruriimun paikka muulilla ja come along hitch


Naruriimu puetaan muulille paljon alemmas kuin hevoselle, sillä muuli on herkkä turvastaan, ei suustaan kuten hevoset. Muulia ei siis hallita kuolaimilla ollenkaan, vaan liian alhaalla turvalla olevalla naruriimulla. Kun muuli toimii naruriimussa ollessaan väärin, tuntee se inhottavaa tunnetta eri puolilla päätään. Jos se pakittaa, tuntuu se pahalta niskasta ja jos se rynnii eteen, tuntuvat turvalla olevat solmut pahalta. Moni muuli ja aasi ei kunnioita riimujaan koska riimut on säädetty huonosti eivätkä ne tee eläimen oloa tukalaksi silloin, kun eläin painaa riimua vasten.

Steve Edwardsilla on myös työkalu tuhmille muuleille, se on köysi, josta solmitaan muulin päähän "come along hitch". Siitä kun tempoo niin pahinkin rykijä talttuu. Steven tapa on että ask - telling - demand, eli ensiin pyydetään nätisti, sitten kovemmin ja lopuksi rynkytetään kovaa.

Toimintaperiaate ja come along hitch tulee erittäin selväksi tällä videolla. Siinä kerrotaan myös millä korkeudella tämän narun ja naruriimun tulisi olla.


Muulivarsa jumittaa talutuksessa


Aasit ovat hyviä ja kärsivällisiä apureita kun muulivarsoja opetetaan liikkumaan ja myötäämään samalla paineelle. Kiinnitä muulivarsa riimusta aasin riimuun sen pituisella narulla että muuli on koko ajan suunnilleen aasin lavan kohdalla. Naru ei siis saa olla kovin pitkä. Tee tämä vain turvallisessa aitauksessa, ei siis piikkilankatarhassa. Parin päivän kuluttua varsa suhtautuu talutukseen todella myönteisesti.

Tästä perinteisestä tavasta muistutti Cindy K. Roberts.

Vanhempia muuleja totutetaan talutukseen sitomalla ne traktorin perään. Selkään voi lisäksi laittaa satulan ja satulan sivuille voi laittaa roikkumaan ämpärit täynnä kiviä. Tottuu samalla liikkeeseen ja painoon selässään ja kyljissään. Alla on video myös siitä. Lisäsin videon postaukseen julkaisun jälkeen, 12.6. kun satuin löytämään sen Instagramista.
Kuvassa taitaa olla hevosvarsa aasissa kiinni. Aaseja nimittäin käytetään niidenkin kanssa.

Muuli nostaa ratsastaessa pään ylös ja häipyy


Muuleilla voidaan käyttää martingaalia estämässä pään nousu. On olemassa jopa erityisesti muuleille suunniteltu "mule riders martingale", joka toimii samaan tapaan kuin thiedemanit, eli käteen tulee vain yhdet ohjat. Luulin ettei kankikuolainten kanssa voisi käyttää tällaista, mutta näköjään voidaan, kunhan se jätetään varmasti löysälle kuten kuvassa [sarkasmi].

Paras kuolain on Max Harshan kuolain (kuvassa), jossa on pieni kielentila ja rautalenkki turvan yli, eli se toimii muulissa kahdella tapaa, painaa turvasta ja suusta pidättäessä. Se on siis mukana hackamore, mutta turvan päällä olevaa osaa ei ole mukavasti pehmustettu vaan se on ohutta rautaa. Kuvassa oleva on tosin näköjään vuorattu nahalla.

Koskan Yhdysvalloissa nyt vaan ratsastetaan westerniä suurimmaksi osaksi, suositellaan muuleillekin pelkästään erilaisia kankikuolaimia. Kielentilallinen on paras, koska se pakottaa muulin luotiviivalle. Pidättäessä kielentila osuu muulin kitalakeen.

Vinkit martingalista ja kuolaimesta antoivat Red ja Julia Wycoff
Martingaali


Muuli ei seiso kiinni sidottuna paikoillaan


Pihaan voidaan rakentaa kätevä patience pole, joka on pitkä pystytolppa, jonka päässä on pyörivä vaakatasossa oleva tanko. Muuli sidotaan tankoon ja jätetään paikoilleen. Se kokeilee siinä kaikenlaista, kierii, hyppii pystyyn ja potkii. Voi vaatia jopa 12 tunnin seisottamisen ennen kuin muuli seisoo rauhallisesti. Silloin se haetaan pois ja päästetään syömään tai kavereiden kanssa. Sitä ei saa jättää valvomatta, ainakaan kovin pitkiksi aikaa.

Tällä tavalla muulia voidaan vierottaa myös läheisriippuvuudesta. Se jätetään yksin kiinni niin pitkäksi aikaa kun se rauhoittuu. Silloin se pääsee muiden muulien tai hevosten luokse.



Kirjassa on toki paljon sellaisiakin neuvoja, joita Suomessa käytetään mielellään. Totutetaan muuleja erilaisiin asioihin pitkän kaavan mukaan ja nätistiä ja muistutetaan että siellä selässä ei saa hytkyä ja ottaa tukea ohjista, silloin muuli saattaa kieltäytyä liikkumasta. Satulan tulee olla tarpeeksi takana eikä lapojen päällä kuten se monissa kirjankin kuvissa oli. Että on siinä suurin osa asiasta sellaista mitä ei Suomessa ainakaan vielä ole tyrmätty eläintenkouluttajien toimesta.

Ei tämä nyt ehkä ihan sitä muuliwayta ole mitä itse haluan toteuttaa, mutta kun kauhistellaan aina jenkkien brutaaleja ja vanhanaikaisia tapoja, kannattaa muistaa että siellä jos jossain on sitä horsemanshippiä ja toimivia eläimiä. Toisaalta pitää muistaa että siellä on muuliainesta niin paljon, että kaikenmaailman Espanjan ihmeistä ei edes tarvitse yrittää saada peliä, joku kill pen siitä mielellään sen pari sataa maksaa ja myy Meksikoon makkaraksi.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Muulin kurinpalautus ja työskentelyä Picaderossa

Kuva: Reetta Ollila. Kuva on syksyltä ja lisätty postaukseen jälkikäteen.
Eilen satoi onneksi vettä ja kuten blogini lukijat tietävät, minähän en vesisateelle itseäni altista. Kiroilin siis yksin kotona muulin karkumatkaa ratsastajan kanssa ja katsoin YouTubesta videoita erilaisista muuleihin kiinnitettävistä apuohjista. Niitä löytyy muuten ihan joka lähtöön!

Tänään oli aika katsoa sitä eläintä taas silmästä silmään. Laitoin sen aika koville.

Rakensin yhteen tarhaan picaderon. Picaderossa (pieni neliön muotoinen tarha) tehtiin ihan pyöröaitaustyöskentelyä, että liikutaan kun minä pyydän, käännytään katse minua kohti ja lähdetään seuraamaan.

Muuli suoritti hyvin vaikka kaurahanani oli edelleen kiinni.

Opetin sitä kulkemaan talutuksessa niin, että naru on jalassa. En tiedä vaikuttiko sen seuraamishaluun se, että naru oli koivessa vai se, että hetkeä aikaisemmin tein sille selväksi että joko se seuraa tai juoksee. Muuli valitsi fiksuna tyttönä sen seuraamisen.

Muulin oli myös seistävä pitkiä aikoja paikoillaan samalla kun hoitelin sosiaalista puolta. Jos se laski päätä syödäkseen aidan alta, sai porkkanakepin heilahdus sen toisiin aatoksiin ja se jatkoi paikoillaan seisomista.

Eikä tässä vielä kaikki. Ajattelin lopuksi päästää sen laitumelle, mutta sitä ennen keskustelimme laitumella siitä, että saako narussa ollessa syödä (ei saa). Ei muuten kannata kiskoa päätä ylös, kun eläin luvatta syö, vaan ennemmin laittaa sen jalkoihin vauhtia. Muuli siis ravasi ympärilläni aina, kun se meinasi syödä. Pian päästiin tilanteeseen, jossa se seisoo pitkän ja löysän narun päässä pää ylhäällä. Palkinnoksi otin narun pois ja jätin sen vajaaksi tunniksi herkuttelemaan.

Voisi luulla, että hakiessani sitä, se karauttaisi karkuun ja aika helvetin nopeasti, mutta mitä vielä. Se nosti pään ylös ja käveli luokseni, kun lähestyin narun kanssa. Tässä kohtaa Muuli sai ensimmäisen kerran kauraa, koska luoksetuloa haluan vahvistaa tosi paljon.
Kuva: Reetta Ollila
Eikä tässä vielä kaikki, jouduin pesemään sen leuan alle tulleet verestävät kohdat ja suihkin niihin tervalaastaria Muulin ollessa tarhassa vapaana, ei ongelmaa. Nuo karvattomat kohdat ovat juuri suitsien turparemmin kohdalla ja Muulilla oli samanlaiset viime kesänäkin. Silloin luulin että syynä on nimenomaan turpahihna, mutta nyt sitä ei ole käytetty koko vuonna! Se saa siis leukapeänsä karvattomaksi jotenkin muuten, mystistä. Toisaalta sen kintereetkin ovat aina kesäisin auki sellaisesta kohdasta jonka ei pitäisi minun järkeni mukaan osua maahan makaillessa tai piehtaroidessa.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Muuli rikkoi taas este-ennätyksiä, 100 cm ratsastajan kanssa!

Oona oli tässä taas yksi päivä herättelemässä Muulin sisäistä dressagemuuleutta henkiin. Muuli päätti toisin ja aloitti tulevan kenttäuransa oikein lupaavasti. Se nimittäin poistui paikalta kentän takaportin yli ja häipyi näkyvistä. Oona mukanaan.

Aloitetaan kuitenkin siitä, miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Viime kerralla aitasin kentästä kolmasosan pois, tällä kertaa aidattiin samaan tapaan, mutta jätettiin keskelle aukko, koska eihän se nyt siitä menisi, miksi se menisi? Tarkoitus on lyhentää pitkiä sivuja, jolloin se ei saa niin kovia vauhteja suoralla. Virhe nro 1.

Seuraavaksi huomasin että toinen jalustin on mennyt sillä lailla rikki, että jalustinkumi ei pysy enää kiinni. Saatiin lainata tallinomistajan Freejumpeja. Muuli suhtautui jalustimenvaihtoon hyvin epäileväisesti. Jalustinten vaihto oli virhe nro 2. Olisi vain pitänyt mennä sillä kumittomalla jalkkarilla.

Kolmanneksi, minä otin Muulin liinaan, koska tallinomistaja ei voi ikuisesti auttaa tässä. Ja seuraavalla kerralla  hän ei pääsisikään paikalle, joten minun on vastuullisena muulinomistajana korkea aika ottaa homma haltuun. Virhe nro 3.
Juoksutin alkuun.. Kuva ja video: Tiina Lepojärvi
 Muulilla oli pää sen verran pyörällä jalustinhommeleista, että ensimmäistä kertaa ikinä se ei seissyt paikoillaan jakkaran vieressä. Tässä koko dressagemuuliprojektissa on selkäänpääsy nimittäin ollut se helpoin juttu. Siinä sitten hetki jumpattiin vieressä jakkaraa siirtäen ja Muulia rapsutellen niin se seisoi paikoillaan.

Päästin Oonan melkein heti pienelle ympyrälle ja suurensin ympyrää pikkuhiljaa pitäen liinaa koko ajan myös lantion takana.

No mitä tässä turhia lässyttämään, hetken päästä Muuli lähti laukalle, juoksi suoraan pois päin minusta ja lippusiimalla aidatun kentän aukosta läpi kentän peräosaan. Näin sen katseesta kuinka se katsoo takaporttia, ja siitähän se loikkasi yli niin että heilahti. Tallinomistaja karjui että "ET PUTOA!", Oona totteli ja jatkoi matkaa satulassa istuen. Kahden sekunnin päästä kuului kop kop kun ne paineli sillan yli maastoon ja katosivat näkyvistä.

Lähdin perään.

Muuli oli painellut peltojen välissä olevalle peltotielle noin sadan metrin päähän ja kun näin muulikon, käänsi Oona juuri Muulin ympäri ja lähti ratsastamaan takaisin tallille, käynnissä. Oona oli siis edelleen selässä. Onneksi oli ne Freejumpit, muuten olis voinu sattua!

Niin, mainitsinko jo että Muulilla oli liina mukanaan? Tälläkään kertaa se ei astunut sen päälle. Se ei ole ikinä astunut narunsa tai liinansa päälle. Sietäisi muuten joku kerta astua.

Kokosin liinan ja talutin nämä takaisin kentälle.

Tässä kohtaa tallinomistaja otti liinavyyhdin kouraansa ja Oona meni liinassa vielä askellajit läpi ennen kuin pääsi vapaaksi. Seisoin koko ajan lippusiima-aidan jättämässä aukossa ja  siihen laitettiin vielä liinakin. Eihän se Muulia estäisi, mutta ainakin hidastaisi jos se ottaisi lippusiimat mukaansa.

Muuli oli selvästi hengästynyt. Sen hengityksestä kuuli huohotuksen ja kyljet kohoilivat enemmän kuin koskaan.

Sietääkin kohoilla, todellakin. Tässä kohtaa ei säälipisteitä herunut.

Oona meni kaikki askellajit läpi vielä soolonakin ja Muulille teki oikein hyvää joutua äärirajoilleen, se kun ei enää olisi mielellään lopussa laukannut. En siis puhu mistään kymmenen kierroksen pakkopullalaukasta, vaan vielä pari kierrosta ja raville. Mulppe oli ratsastuksen jälkeen oikein kilttiä, nöyrää ja kaikkensa antanutta muulia kun pesin hiet taas sienellä pois.
Olin niin raivoissani Muulin touhuista ettei tullut edes kuvattua paljoa. Videot otti kaverini, itse otin muutaman hassun kuvan loppupuolelta kun olin melko varma ettei portilla tarvitse portsaroida ihan niin intensiivisesti kuin alussa.

Mä olin niin pettynyt ja vihainen ettei tosikaan. Ajattelin että tää ratsun ura oli tässä ja Muulista ei ole kuin makkaraksi. Siinä kun Oona ratsasti ihan viimisen päälle ja Muulikin hieman taipui joissain kohdin, niin mä seisoin kädet puuskassa ja hampaiden välistä tuotin pari kertaa sanan joka kuulosti siltä, kuin olisin sanonut "hienosti". Oikeasti sanoin v*tun muuli. Tässä vaiheessa huomautettakoot ettei Muuli missään nimessä saanut osaansa vihastani, vaan hoidin sen kuten aina. Kaurahanani oli kuitenkin mennyt kiinni. Ja mikä pahinta, Muulin karkumatka ei edes tullut videolle!

Kävin myöhemmin mittaamassa kentän takaportin korkeuden. Eihän se korkea ole, mutta on se 95 cm. Otsikossa piti tietenkin vähän liioitella.

Siitä se tuli


torstai 8. kesäkuuta 2017

Uskotko kaiken mikä Internetissä tulee vastaan?

Selasin tässä yhtenä aamuna Facebookia kun Unilad tai Dodo, en muista kumpi, tarjoili jälleen yhden nyyhkytarinan hylätystä koiranpennusta, jonka ystävällinen ohikulkija otti hoiviinsa. Koiranpentu ei näyttänyt videolla tippaakaan hylätyltä, kylmettyneeltä tai pelokkaalta, vaan tekstin alla pyörivällä videolla näytti olevan jonkun ihan oma paimenkoiran pentu, joka heilutti häntäänsä onnesta soikeana omistajalleen.

Tein sitten itsekin pari propagandavideota. Toisessa käytin filmitähtenä kissaani Jehua ja toisessa Muulia. Videoiden tekstit kertovat kuinka eläimiä on kohdeltu kaltoin ja ne on nyt pelastettu. Postasin videot Instagramiin ja upotin alle. Katso ne läpi ja jatka sen jälkeen postauksen lukemista.



En epäile hetkeäkään etteikö eläinvideoilla olisi pelkästään hyvä tarkoitus, mutta ihan hiljattain Facebookissa oli uutinen, jossa susienpelastajien propagandasivusto väitti, että kissoille tehdään kamalia eläinkokeita. Mukana oli kuva kissoista, jotka makaavat ketarat ojollaan laboratorion näköisessä huoneessa. Todellisuudessa kuva oli alunperin julkaistu eläintensuojelujärjestön toimesta ja siinä oli kuva kissojen joukkosterilisaatiosta, eläinlääkärin luota. Tietenkin ketarat ojossa narkoosissa makaavat kissat näyttivät eläinkokeiden uhreilta, mutta oikeasti ne oli juuri tehty lisääntymiskyvyttömiksi.

Eikö olisi ollut arvokkaampaa levittää tietoa kissojen joukkosterkoista sen sijaan että saadaan ihmiset kauhistelemaan ja voimaan pahoin?
Voin pahoin t. Muuli
 Kodittomien eläinten kohdalla on tarkoitus tehdä hyvää, onko silloin muka ihan ookoo väritellä tapahtumia? Entäs silloin kun tarkoituksena on lietsoa vihaa maahanmuuttajia kohtaan? Minusta kummassakaan tapauksessa ei ole ookoo irrottaa kuvaa asiayhteydestään tai keksiä nyyhkystoori kuvapankista haetun kuvan päälle.

Olen pitkään kuvitellut että kuva, ja varsinkin video, kertovat yleensä totuuden mutta jopa arvostetut lehdet menevät sensaatiolehtien halpaan ja faktoja tarkistamatta ovat valmiit julistamaan Prinssi Philipin kuolleeksi. Linkki vie valitettavasti Iltasanomiin, koska en onnistunut löytämään juttua muista lehdistä suomeksi.

Kun selaatte somea ja laitatte kyyneleitä näille nyyhkytarinoille, niin katsokaa ne vielä kerran läpi ilman ääniä ja tekstejä ja miettikää että onko se juuri niin kuin teksti kertoo. Onko se rollaattoriin kytketty koiranpentu onnellinen? Onko tekojalkainen vuohi onnellinen? Onko kuuromykkäsokea kissa onnellinen? Elävätkö ne lajityypillistä elämää?

Niin, ja onko se klinikalla esiintyvän kouluttajan työstämä hevonen ihan niin rentoutunut kuin videolla väitetään.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Muulin uusi Freemax-satula

Kuten blogista on voinut jo huomata, olen ostanut Muulille uuden satulan. Wintec on todennäköisesti saanut uuden kodin erään blogiponin selästä, ja jos ei, niin se tulee myyntiin. Lännensatulan totesin keväällä epäsopivaksi ja toin kotiin odottelemaan parempia aikoja. Ehkä se sopii vuoden päästä, ehkä ei.

Sain lainata tallilaverini rungotonta satulaa Muulille ja ihastuin siihen tulisesti. Siihen sai mäkivyöt kätevästi kiinni, se pysyi paikoillaan ja mokkapinta oli hyvin pitävä. Säkätilakin jäi satulan alle vaikkei tallikaverilla ollutkaan rungottoman satulan padia olemassa.

Minulle tarjottiin nopeasti sekä Freemax-satulaa että rungottoman padia ja koska olen nopean toiminnan nainen, siirsin rahat myyjille saman tien ja tuotteet saapuivatkin nopeasti. Tämä ostamani Freemax on aavistuksen pidempi kuin siinä, mitä lainasin. Istuin on huomattavasti suurempi, mutta ei silti liian suuri minulle tai stunttikuskille. Itsehän olen tyypannut tämän vuokrahevoseni selässä. Jouduin tosin heti alussa repimään etukaaren kokonaan pois, sillä se oli aivan liian kapea vuokrahevoselleni ja satula painoi edestä todella paljon.

Jalustinkoukut aiheuttivat minussa suurta ihmetystä, sillä toiselta puolelta jalustinkoukku lähti hyvin helposti irti. Näytti siltä kuin ne olisi alkujaankin ommeltu väärin ja kysyin asiaa rungottomien satuloiden ryhmässä Facebookissa. Yksi kertoi että on aina nähnyt ne tähän tapaan ommeltuina ja "ommeltuina" ja kehotti viemään suutarille. Toinen kertoi että koko koukku on väärin päin. Suoritin hieman googlailuja ja tulin siihen tulokseen että koukku on kyllä oikein päin mutta suutari voisi ommella ne paremmin kiinni.
Koukku on vain pujotettu lenkistä ja sen saa irrotettua todella helposti. Jalustinkoukun oikealla puolella näkyy myös satulan kaari.
Satulan "sisäosat". Kuvassa myös suutarin ompelemat jalustinkoukut.
 Järvenpään Citymarketin suutari otti työstä 25 euroa kun hän myös vaihtoi hihnan, jossa raudat ovat kiinni. Hakiessani työtä, juttelimme vielä pitkään aaseista ja muuleista. Hän oli samaa mieltä kanssani siitä, että aasit ajetaan etelän turistikohteissa aivan loppuun kun kuka tahansa, ja minkä painoinen tahansa, pääsee ratsastamaan niillä. Suutari ompeli koukut kiinni siis niin, että remmi menee tuosta pienestä aukosta, josta aikaisemmin ei mennyt mitään.

Satulassa on vaihdettava etukaari ja satulan mukana tullut on ainakin Muulille täysin sopiva kun sovittelin sitä sen selkään. Myöhemmin tosin kuulin ettei rungottoman kaarta kuulukaan sovittaa muiden irtokaarien tapaan hevosen selkään. Kaaren leveydellä tasapainotetaan satula niin, että painopiste on oikein. Etuosaa siis korotetaan tai madalletaan tapreen mukaan jotta satulan syvin kohta saadaan keskelle.

Kaari joka tapauksessa lepäsi täydellisesti selässä okealla paikallaan lapojen takana. Sitä ei saa liikutettua säkää kohti, koska Muuli sentään hieman levenee lavoilta. Taaempana taas Muulin selkä levenee, jolloin kaari ei ole enää kiinni selkärangassa. Kaari on kooltaan M eli leveys kaarien päillä on 21,5 cm.

Metallinen kaari on siis ommeltu tarramateriaalin sisään ja kiinni istuimen alla juuri jalustinkoukkujen etupuolella. Istuin ja jalustinkoukut ovat myös tarralla kiinni. Kaaren vaihtaminen käy siis jopa ratsailta eikä mitään ruuvimeisseleitä tarvitse. Uusia kaaria myy ainakin Börjes.

Rungottomia satuloita ei tulisi käyttää ilman rungottoman satulan padia. Padit ovat paksuja ja niihin saa usein vaihdettua toppauksetkin. Tämä padi siis korvaa runkosatulan paneelit ja tämän ansiosta satulaan tulee selkärangan tila. Satulassa itsessään ei sitä nimittäin ole. Kun lainasin samantyylistä satulaa aiemmin Muulille, jäi siihen kyllä hyvä säkätila, mutta taaempaa satula oli kiinni selkärangassa. Koska tiesin lainaavani sitä vain muutaman kerran, en stressannut asiasta sen enempää. Jatkuvassa käytössä padi tulisi kuitenkin olla.

Padi on alapuolelta lampaankarvaa.
Sisällä olevat täytteet ovat aika pehmeät, eli näiden tilalle pitää varmaan pian etsiä jämäkämpää fylliä.
Minulle tarjottiin pari kertaa käytettyä Barefooti-padia, joten tartuin tietenkin tilaisuuteen. Padi on hyvälaatuinen ja muulia vasten tulee lampaankarva. Harmi vain että se on musta eikä pinkki, mutta yritän päästä tämän asian yli. Padi nostaa satulaa todella paljon irti muulin selästä verrattuna pelkkään satulahuopaan, jolloin ihmettelen hieman itsekseni että mitenköhän etukaari enää toimii, kun sen päät ovat tavallaan hevosen selän yläpuolella. No painon kanssa satula tietenkin painuu.

Satuloiminen onkin sitten jännä juttu. Kaari on juuri noiden jalustinten etupuolella ja ajattelen että sen sijainti määrittelee kohdan, johon satula satuloidaan. Kaaren pitäisi siis olla samassa kohdassa Muulin selkää kuin mihin sitä on sovitettu.

Helpommin sanottu kuin tehty. Alla olevassa kuvassa satula on mielestäni oikealla paikalla, mutta edestä yli tuleva padi ja muhkeat polvituet saavat satulan näyttämään siltä, että se on lavoilla. Ja kyllä, se on todella kiinteästi Muulissa kiinni tuosta polvitukien kohdalta. On ilmeisesti hankittava astetta leveämpi kaari ja satuloitava taaemmas?

Rungottomista satuloista sanottiin ainakin aiemmin, että ne sopisivat säättömille ylilihaville alkuperäisrotuisille maastopuksuille. Jaksan ihmetellä tätä väitettä, koska suurimmalla osalla maastopuksuja satulat ovat kokonaan sään päällä, jolloin liikkuminen ei voi olla kovin mukavaa. No, siitä se ei varmaan ainakaan pyörähdä sivulle.

Freemaxissa satulaa pakottaa eteen myös satulavyön kiinnitys. Se lähtee siiven puolivälistä. Kun näillä pullukoilla satulavyö hakeutuu luonnollisesti kainaloon, joka on eläimen kapein kohta, olisi vastinhihnojen hyvä olla mahdollisimman edessä satulassa. Moni tuntuu käyttävän S-vöitä ja sen sellaisia, joten jos tämä satula nyt meille käyttöön jää (ja toivottavasti jää sillä seuraavaa satulaa varten pitää säästellä rahaa), alan katselemaan sellaista joko käytettynä tai uutena. Otan mielelläni vinkkejä vastaan pullukoille sopivista 50 cm pitkistä S-vöistä! Tai jos sinulla on käytetty (mielellään ruskea) vyö vailla kotia, laita ihmeessä viestiä!

Kuvissa näkyvä vyö on ihan tavallinen kainaloista hieman muotoiltu vyö ja pituutta sillä on 55 cm. Se menee melkein viimeisiin reikiin, joten jos Muuli tuosta yhtään laihtuu tai padi ohenee, niin 55 cm on liian pitkä jatkoa varten. Facebookin muuliryhmien mukaan vyön valuminen kainaloon on hyvin yleinen ongelma, jota ratkotaan mm X:n muotoisella satulavyöllä, joka lännensatulassa on kiinni sekä normaaleissa satulavyön metallirenkaissa että takavöiden renkaissa. Tällaisen vyön kanssa ihmettelen kyllä suuresti, että miten sen avulla saadaan satula pysymään poissa lavoilta. Suurimmalla osalla länkkämuuleista satula on aivan kaulalla.
Mikä näissä rungottomissa myös houkutti, olivat tietenkin renkaat, joihin mäkivyöt saa kiinni. Tavallisissa satuloissa näitä ei ole, joitakin issikkasatuloita lukuunottamatta, ja vaikka nämä saisi varmasti satulasepällä laitettua, koin että rungoton satula olisi tässä tilanteessa kaikista helpoin. Sen pitäisi sopia kaarta vaihtamalla pitkään ja tällaisessa kevyessä käytössä se ei varmasti kipeytä selkää tai tee muutakaan hallaa. Paino jakautuu hyvin suurelle alueelle verrattuna englantilaiseen satulaan ja ratsastajallekin on jonkinlaiset polvituet.
Satulaa on testattu Muulilla tositoimissa vasta Oonan kanssa. Alla oleva kuva on ensimmäisen ratsastuskerran loppupuolelta, ja kuten siitäkin näkyy, on satula liikkunut eteen. Mäkivyöt näkyvät olevan melko napakat, eli ne "tekevät töitä" sen eteen ettei satula pääsisi enää yhtään enempää liikkumaan eteen. Kun tätä ratsastuskuvaa vertaa postauksen alkupään kuviin, huomaa, ettei Muulin aasinristiä näy tässä ollenkaan ja se on hyvä merkki tämän satulan oikeasta paikasta. Sen tulisi siis  näkyä, ei nyt ihan alusta asti mutta ainakin lopusta.
Satula ennen ratsastusta


Satula ratsastuksessa

Satula ratsastuksen jälkeen
Satulan sopivuutta voidaan katsoa hikijäljistä. Viimein viime viikolla oli sen verran lämmin ilta, ja Muuli oli hieman rankemmassa liikutuksessam että se hikosi satulan alta ja sain kuvat satulan jättämistä hikijäljistä. Minusta nämä näyttävät ihan tasaisilta.

Aikaisemmilla kerroilla kun Muuli ei ole niin kovasti hionnut, on karva vain ollut kippuralla satulan alta. Luulen että syynä on pörröinen lampaankarva, pitääkin ehkä tulevaisuudessa testata vielä niin, että rungottoman padin alla on normaali satulavyö. Silloin hikijälkien pitäisi olla selkeämmät.
Jep, toivoisin että satula olisi taaempana, mutta näillä mennään nyt.


Selkärangan kohta jäi kuivaksi, vaikka sitä ei niin kovin selvästi kuvasta näekään.
Alla oleva kuva hikijäljistä on kuvattu 10.6. jolloin oli aika kuuma päivä ja Muuli oli hieman pidempään ratsuna. Tämän ratsastuksen aikana satulassa oli myös etukaari, yllä olevissa kuvissa sitä ei nimittäin ollut. Alta huomaa että karva on pystyssä paljon pienemmiltä alueilta ja kuulinkin että Freemax muotoutuu lämmön vaikutuksesta selkään noin puolessa tunnissa. Eli vasta kun Muuli on kunnolla tehnyt töitä ja hikoillut, voi hikijäljistä oikeasti tehdä johtopäätöksiä ja lisätä täytettä padiin.
Eihän tämäkään täydellinen ole, mutta selkeästi paras mitä tähän mennessä on kokeiltu. Muuli näytti liikkuvan mielellään tämän kanssa, vaikka satula loppua kohden valuikin hieman eteen. Se ei silti ollut niin pahasti kaulalla kuten suurimmalla osalla westernmuuleja on (linkki vie myyntivideoon YouTubessa).

Suurimmalla osalla muuleista on siis satulat todella pahasti kaulalla, mutta tietenkin itse teen kaikkeni, että satula pysyisi oikealla paikallaan Muulin selässä. Selän pituus ei onneksi tällä kertaa ole ongelma, selkää nimittäin löytyy ja sen puolesta satula voisi olla jopa pidempi. Tämä Freemax on alapuolelta noin 45 cm pituinen.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Ötökkämyrkky kesän 2017 malliin

Ainahan ne yllättää, nimittäin ne pienet verta imevät kärpäset. Meillä päin niitä alkoi pörrätä illan suussa onneksi vasta tällä viikolla ja tuulisella ilmalla niitä on vähemmän, jos ollenkaan. Osa hevosista on harjoitellut ulkona yöpymistä jo muutaman yön, Muuli ja Tuuli aloittavat harjoittelun nyt. Nasse liittyy yövartioon vähän myöhemmin, sen tärkeä tehtävä on pitää seuraa yhdelle tallissa yöpyvälle hevoselle.

Minähän tein viime kesänä omaa ötökkämyrkkyä, jossa pikiöljy näytteli olennaisinta osaa. Muut osat olivat etikka, oliiviöljy, vesi, valkosipuli ja eteeriset öljyt sitronella ja teepuu. Pääsin jopa suihkimaan viime kesältä jäänyttä sekoitusta tänä keväänä jo kun hyttysiä alkoi olla enemmän mutta sitten suihkepullo sanoi sopimuksensa irti ja totesin että loppu oli niin paksua tavaraa että olisin voinut sivellä sitä sormilla. Kaadoin sen pois ja päätin aloittaa puhtaalta pöydältä ihan uuden sumutinpullon kera.
Kuva: Emmi Jormanainen
 Elämä on ollut melko hektistä tällä hetkellä enkä muistanut ostaa kaupasta etikkaa ja öljyä, joten ensihätään sain lainata vuokrahevoseni ötökkämyrkkyä. Mitään tuollaista en ole Muuliin koskaan laittanut, mutta se suhtautui asiaan erittäin hyvin kun kävin sen vapaana tarhassa suihkimassa. Se seisoi jopa paikoillaan kun suihkuttelin ainetta sen takareisiin. Tissien suhteen se on aika herkillä ja kun se on yhden ja ainoan kerran näyttänyt minulle monoa, tapahtui se viime kesänä kun menin suihkuttelemaan myrkkyä sen tisseille. Nyt se näytti suhtautuvan asiaan paljon vastaanottavaisemmin.

Suihkepullo kiinnosti sitä muutenkin todella paljon!

Dr. Repel auttoi ainakin yhden yön ajan, seuraavana päivänä Muulin rinnuksissa ei ollut yhtään ötököitä. Jos ne alkavat vaivata silmien tai pään alueella, on minulla olemassa pari kärpäsotsapantaa joista toinen toimii myös ilman riimua.
Kuva: Emmi Jormanainen
Päätin jättää valkosipulin tällä kertaa pois, koska en ehtinyt ommella sitä pienten pussukoiden sekaan. En osaa sanoa miten joku valkosipuliöljy toimisi, voisi olla kokeilemisen arvoinen idea! Valkosipuli myös sisäisesti nautittuna auttaa joitain hevosia ötökkäaikaan. Saatan kokeilla sellaistakin kuuria joskus.

Sain teepuuöljyä runsaasti kaverilta. Tämä on Australiasta saakka ostettua ja tuotua myrkkyä, joten luotto on kova. Suoraan iholle tätä ei saa tietääkseni edes laittaa, mutta ötökkämyrkyssä menee hienosti.

Kesän 2017 ensimmäinen myrkky näyttää tältä:
  • 3,5 dl oliviiöljyä
  • 3,5 dl omenaviinietikkaa (tai enemmän niin, että suihkepullo tulee täyteen)
  • 2 rkl pikiöljyä
  • 1 rkl tippaa teepuuöljyä
Veden ja sitronellan jätän tällä kertaa pois. Tallillamme on käytetty myös seosta, johon tulee vain etikkaa, vettä ja sitronellaa. Saatan kokeilla sitäkin, mutta ensin käytän viime kesänä ostetun pikiöljyn pois.

Kerron myöhemmin käyttökokemuksista. Tavoite on kuitenkin se, että Muulin rinnukset pysyvät ehjinä. Muualta nuo eivät niinkään sitä syö.

Valmis seos

Tässä juoksen ötököitä karkuun. Kuva: Emmi Jormanainen

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Toukokuun kootut blogijutut

Kirjoitin viimeksi maaliskuun suosikeista, huhtikuu jäi kokonaan välistä, mutta ajattelin että toukokuun jutut kiinnostavat nyt kun blogikin on uudessa portaalissa. Tällä kertaa keskityn katselukertoihin ja tilastoihin.

Instagram (ja Facebook)

 

Olen yhdistänyt Instagram-tilini blogini Facebook-sivuun, vaikka Instagramini ei pelkkää blogia varten olekaan. Yhdistämisen ansiosta sain käyttööni Instagramin tilastot, joita on ihan hauskaa seurailla. Viimeisten 30 päivän top kolmosessa on kaksi videota ja yksi kuva. Tämä yllätti, sillä yleensä videoni eivät ole kovinkaan suosittuja. Instagramissa oli kuun loppuun mennessä noin 2100 seuraajaa. Facebookissa sivun tykkäyksiä on 615.

Katselluin postaus oli Nassen ja Tuulin rakkausleikeistä, joka näkyi käyttäjälle 8 769 kertaa. Näyttökerrat näetkin videon alta. Näyttökerta on siis se, kun julkaisu on edes vilahtanut jonkun Instagramissa ja katsekukerta on se, kun video on lähtenyt pyörimään.

Toisiksi katselluin oli englanniksi tekstittämäni Barn day 2/3, joka vilahti käyttäjän ruudulla 3 790 kertaa. Kokosin tallivideostani kolme minuutin pituista nopeutettua pätkää Instagramiin.

Kolmanneksi suosituin oli kuva juoksutusvermeissä laukkaavasta muulista joka nähtiin 3291 kertaa. Yleensä nämä epäonnistuneemmat kerrat saavatkin eniten katseluita, sekä Instagramin että blogin puolella.

Ps. suosituin kuva kautta aikojen sisältää kuvan hammasröntgenistäni ja irrotetun viisaudenhampaan.

Facebookiin jaoin suurimmaksi osaksi vain tiedon uudesta postauksesta vaikka oikeasti haluaisin käyttää Facebookia paljon laajemmin ja paremmin jakamalla sinne kaikenlaista muuleihin liittyvää sekä kuvia tai videoita suoraan tallilta. Tätä puolta tosin toteutan jostain syystä mieluummin Instagramissa. Tavallaan minulla onkin kaksi blogia, toinen on täällä Starboxissa ja toinen on englanninkielinen Instagramissa.

Blogin kävijämäärät

 

Blogin kävijämäärät laskin yhteen sekä Bloggerin että Starboxin ajoilta. Lukemat on otettu Google Analyticsistä.

Sivunäyttöjä tuli kuukauden aikana yhteensä 23 562 ja istuntoja 12 401 eli kävijä kävi yleensä kahdella sivulla käyntinsä aikana, useimmiten se toinen sivu oli blogin etusivu. Yksilöityjä kävijöitä kävi Bloggerin aikana 2 244 ja Starboxin aikana 2 665, mutta näitä lukuja ei kannata laskea yhteen, koska suurin osa on tietenkin samoja kävijöitä.

Ajattelin etukäteen että portaalin vaihtaminen vähentäisi melko radikaalisti lukijoita koska blogin osoite vaihtuu. Googlellahan tämä löytyy kyllä ja Bloglovinin liikenteen sain itse vaihdettua uuteen osoitteeseen. Blogia luetaan kuitenkin paljon Bloggerin lukemiston kautta ja sinne on lukijan itse vaihdettava blogin osoite. Jalustimeen ja Hippolaan en onnistunut osoitetta vaihtamaan, joten niiden kautta ei voi enää uusia postaksia bongailla. Tämä on harmi, sillä todella moni luki blogia Hippolan kautta. Osoitteen vaihdos onnistuu Hippolassa vain jos blogi on bloggerissa edelleenkin.

Suurin osa lukijoista tulee kuitenkin blogin Facebook-sivun kautta ja siihen liikenteeseen ei portaalin vaihtaminen vaikuta, sillä linkistä pääsee aina oikeaan postaukseen.

Kirjoitin kuukauden aikana 22 postausta, joiden sisältö jakautui seuraavasti:
  • Aaseista ja Iitamuulista kirjoitin neljä postausta
  • Bloggaamisesta tuotin kolme postausta (yksi näistä tosin ohjeisti vain kommentoinnissa)
  • Huumoriksi luokittelin yhden postauksen
  • Kaksi postausta sisälsi lähinnä kuvia
  • Muulin, Tuulin ja Nassen tarhaelämästä kertoi kaksi postausta
  • Yhdessä postauksessa esittelin liinatyöskentelyä kun kävin parin tunnin kurssilla.
  • Perinteisiä postauksia, joissa kerron ihan tallipäivästä Muulin kanssa, oli seitsemän kappaletta
  •  Kuukauden viimeinen postaus koosti yhteen toukokuun muulimenot.
Suosituimpia postauksia varten jouduin laskemaan yhteen sekä Bloggerin tietokone- ja mobilinäytöt että Starboxin näytöt.
Etukäteen pelkäämääni lukijakatoa ei tullut, sillä kaikki kuukauden suosituimmat postaukset on kirjoitettu Starboxin aikana! Tietenkin sivunäytöt lisääntyvät myös siksi kun postauksia ei voi enää lukea suoraan blogin etusivulta vaan postaus on klikattava auki. Yksilöidyt kävijät kertovat kuitenkin siitä, ettei kävijämäärä ole kokenut kolausta, niitä oli siis Bloggerin aikana 2 244 ja Starboxissa 2 665. Blogi siirtyi Starboxiin 19.5.

Vähiten kiinnostavia olivat tietenkin ihan kuun lopussa ilmestynyt "Muulimenot toukokuussa 2017", koska se ei luonnollisesti ole ehtinyt vielä saada kovin paljon katselukertoja eikä se toisaalta ole edes kovin kiinnostava. Kolmanneksi epäkiinnostavin oli "Yksi Aasinhoitopäivä jälleen takana", mikä ei yllätä minua ollenkaan koska vaikka itse aasijutuista niin kovasti tykkäänkin, suurin osa blogin lukijoista ei niinkään. Mutta en todellakaan ollut vähentämässä aaseista kirjoittamista!

Tietenkin kuukauden lopussa kirjoitetut postaukset saavat lukukertoja vielä kesäkuussakin, mutta kyllä kesäkuun alussa jo näkee että mikä lukijoita kiinnosti ja mikä ei.

Blogia luetaan yhä enemmän mobiililaitteilla jolloin sivjen toimivuus on tärkeämpää mobiilissa kuin tietokoneella. Itse luen blogeja yleensä koneella, mutta mikään ei ole sen raivostuttavampaa kuin bloggerissa oleva blogi, jossa ei ole ruksittu mobiiliaihtoehtoa. Muuliprojektin lukijoista 67% lukee blogia kännykällä, 7% tabletilla ja 26% tietokoneella. Eli vain neljäsosalukee tätä tietokoneella! Blogi näyttääkin mielestäni paljon paremmalta mobiilissa kun pystykuvat eivät ole niin raskaan suuria kuin tietokoneen näytöllä. Tietokoneella ne eivät nimittäin mahdu kokonaan näytölle, ainakaan minun koneellani.

YouTube

 

Videotuotantoon en tässä(kään) kuussa panostanut, mutta yhden vlogin sain ulos. Olen kuullut että blogit ovat menossa vlogien muotoon. Itse en videopostauksia juurikaan jaksa katsoa koska niitä pitäisi katsoa aina äänet päällä. Videopostaukseni (upotettuna alle) sai kuun loppuun mennessä 318 näyttökertaa. Olen vieläkin kahden vaiheilla sen suhtee, että kannattaisiko YouTubeen kirjoitella videoiden kuvaukset suomeksi vai englanniksi. Tällä hetkellä ehdottomasti suurin osa katselee videot upotettuina blogiin, mutta muulimaailma on niin pieni, että englannin kielellä olisi mahdollista kasvattaa vuorovaikutusta muiden muulinomistajien kanssa.

YouTuben tilaajamäärä on pikkuhiljaa kasvanut ollen tällä hetkellä 54. Melkoista!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

No nyt on laukkaa videollakin!

Ja taas otsikko päättyy huutomerkkiin, kuinkas muuten. Oona on ehtinyt ratsastaa jo kaksi kertaa edellisen ratsastuspostauksen jälkeen, perjantaina ja eilen lauantaina. Perjantaina Muuli oli normaalia itseään säpsympi ja Oona olikin aika kauan liinassa. Olimme kuitenkin rakentaneet esteistä stopit pitkien sivujen keskelle jotta viime kerran tapaus ei pääsisi toistumaan, eli Muuli ei saisi otettua niin pitkiä vauhteja.

Lauantaina pienensin kenttää aitaamalla kolmasosan pois muovinauhan avulla. Se tuntui ihan hyvältä idealta vielä siinä kohtaa kun kieritin nauhaa estekannattimien ympäri, mutta kun ensimmäinen kunnon tuulenpuuska tuli ja sai nauhat väpättämään, mietin kyllä että olikohan tässä nyt järkeä. Ja viimeistään ratsastussession  jälkeen muovinauhaa kerätessäni ajattelin, että ehkä ne estepuomit olisivat sittenkin olleet parempi idea.
Muulia jännitti muovinauha vielä ratsastuksenkin aikana
Minulla oli hyvin aikaa ennen stuntin saapumista, joten otin varustetun Muulin mukaani ja pyörin sen kanssa aika kauan kentällä lähellä muovinauhoja. Kirjoitin eilen kuinka sain Muulin pelkosivulle maastakäsittelyn avulla. Tänään kokeilin samaa, lähetin Muulia itseni ja muovinauha-aidan välistä ja se sujui ihan hyvin, mutta Muuli oli kyllä koko ajan jännittynyt ja tuijotti aitaa. Se itseasiassa pelästyikin kahdesti ja silleen "tipahti", niinkuin hevoset pelästyessään tekee. Pakko myöntää että tipahdin itsekin koska ajattelin heti että nyt meikää viedään. Mutta ei viety. Muuli ei kuitenkaan ottanut yhtään askelta, vaan jatkettiin sitä mitä oltiin tekemässä.

Ehkä se luotti minuun tai siitä on tullut rohkea, mistäs näistä tietää. Mutta kun kunnon tuulenvire alkoi paukutella muovinauhaa, niin eihän Muuli mitenkään rennosti sinne lähelle mennyt.
Muulilla on suussaan meille uudet kuolaimet, eli PeeWeet. Näitä on kehuttu yhdysvaltalaisissa muuliryhmissä ja kun ne tulivat Facebook-kirpparilla vastaan, niin siirsin rahat heti myyjälle. En ole vielä vakuuttunut, eikä ole Muuli tai Oonakaan, mutta kieli pyöri helikopterin lailla ulkona vähemmän kuin nivelkuolaimilla. Kirjoitan kuolaimista tarkemmin myöhemmin kun niitä on päästy kunnolla käyttämään.
Kun sitten stunttimme saapui, laitettiin hänet saman tien selkään. Muuli oli sitä mieltä että siitä voi saman tien lähteä ja ensimmäinen minuutti olikin ihan tutun näköistä taistelua. Muuli meinasi että nyt täysiä ja ihmiset että ei helvetissä. Mä en pystynyt kaikkea katsomaan koska pelkäsin että meidän stuntti lyö kohta hanskat tiskiin.

Minuutin jälkeen alkujärkytys oli kuitenkin ohi ja Muuli oli asiallisempi.

Liinassa sillä oli edellispäivän tapaan meno päällä, joten siinä sitten menivät ravia ja laukkaa kun Muuli halusi mennä. Löysät pois vielä toiseen suuntaan ja sen jälkeen Oona pääsi vapauteen ja eroon liinasta. Heti liinasta erkaannuttuaan Muuli teki perinteisen käyntisiirtymisen mutta oli sen jälkeen hallinnassa.

Oona veteli siinä sitten ravit, laukat ja käynnit.
Ihan pienten hetkien ajan Muulin korvat rentoutuivat. Muuleille nimittäin tavoitellaan sellaista korvien tilaa, jossa ne heiluvat rennosti pään sivuilla. Rentous näkyi ihan puolen sekunnin ajan kerrallaan, mutta näkyi silti. Muuli rentoutui muutenkin loppua kohden ihan kunnolla. Tällä kertaa se nimittäin joutui oikeasti koville ja jopa puuskutti ajoittain.

Luulen että Muuli fiksuna eläimenä ymmärtää ettei hillumalla pääse työtä pakoon, siis että hommiin joutuu aina ja hommia jatketaan niin kauan kun meno on asiallista. Asiallisuudella palkitaan lopettamalla.

En enää yhtään ihmettele miksi nuoria juoksutetaan ensin liinassa.

Tämän ratsastuksen aikana Muuli jopa hikosi satulan alta ja sain satulan jättämistä hikijäljistä kuvat. Satulasta on siis tulossa oma postauksensa ensi viikolla, johon lisään tuoreimmat kuvat hikijäljistä. Tämä oli myös ihan ensimmäinen kerta kun pesin Muulin hiet sienellä pois! Meidän tallissa on lämmin vesi, joten käytin tietenkin muulinlämpöistä vettä pesuoperaatioon. Muuli seisoi hienosti paikoillaan koko session ajan ja tarhassa se meni tietenkin heti ensimmäiseksi piehtaroimaan.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Nami vs narunpyörittely, esimerkki muulielämästä

Tässä ihan hiljattain yhtenä päivänä kentällä sattui mielenkiintoinen juttu, jonka halusin tulla jakamaan blogiinkin. Juuri tästä kyseisestä tapauksesta ei ole minkäänlaista materiaalia, joten ensimmäisen kerran Muuliprojektin historiassa joudun kuvittamaan tämän postauksen ihan muilla kuvilla.

Kentällä oli kahdet puomit. Ne olivat vastakkaisilla pitkillä sivuilla, toiset olivat ravipuomit ja toiset laukkapuomit. Puomien etäisyydellä ei kuitenkaan ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että toiset puomit olivat sillä sivulla, jossa hevoset ja Muuli joskus pöllöilevät. Vieressä on pelto ja kaislikossa suhisee ja sitä rataa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Muuli kieltäytyi aluksi kävelemästä ollenkaan toisten puomien luokse. Ongelmana ei siis ollut ne puomit, vaan se tuijotteli kauas pellon yli.

Koska olen vielä enemmän naminsyöttäjä, lähdin ratkomaan ongelmaa nameilla. Muulin saaminen pelkosivulle oli oma operaationsa jonka ratkaisin niin, että annoin pitkän narun, otin kauraa, ojensin käden ja odotin että Muuli kävelee luokseni. Tämän jälkeen talutin sitä edestakaisin pitkää sivua ja aina kun sen pää laski alemmas, kehuin ja annoin kauraa. Se oli silti jännittynyt ja tuijotteli pellolle, mutta suostui sentään kävelemään eikä tuntunut siltä että olisi lähdössä käsistä. Ihan löysällä narulla se tuli, mutta pysytteli aika vieressä sensijaan että olisi lompsinut perässä pitkällä narulla.
Kuvitan postauksen vanhemmilla laidunkuvilla. Kuva: Emmi Jormanainen
Tämän jälkeen juoksutin sitä muutaman kierroksen narussa kentän keskellä. Pelkopuolella se aina oikaisi ja ympyrän yhdestä sivusta tuli suora. Ja ei, Muuli ei suostunut menemään kauemmas vaikka huidoin keskeltä sitä kauemmas minusta, se vain kyttäsi pellolle ja oikaisi lapa suorana. Kun menin turvallisemmille vesille, oli ympyrä taas ympyrä.

Muuli ei siis halunnut mennä sinne, enkä tietenkään saanut sitä juoksutettua niiden puomienkaan yli.

Tässä kohtaa ajattelin että okei, luovutetaan tältä päivältä, huomenna on parempi päivä. Muuli suoritti ne toiset puomit kuitenkin erinomaisesti, joten oltiin jo treenattu ihan kivasti.

Alla oleva video on eri päivältä, mutta siinä on ne samat ravipuomit, eli ne, jotka Muuli meni ihan tuosta vain alusta saakka.

Tein sen kanssa kuitenkin vielä talutusharjoituksia eli ihan perinteistä narunpyöritystä. Muuli kun oli tuolla pelkopuolella kävellyt häiritsevän lähellä, harjoittelin sen kanssa sitä, että se tulee perässä, mutta niin pitkässä narussa kuin minkä sille annan. Se myös pysähtyy samalla kun minä pysähdyn eikä tule kiinni. Tätä teetti hevosenomistajalle muun muassa Parelli ja Vepsä ja olen tätä harjoitellut paljon Muulin kanssa. Se on siinä itseasiassa tosi hyvä eli ei tarvitse pysähtyä silleen erityisen selkeästi kuin pari kertaa niin Muuli seuraa tarkasti minun kehonkieltäni.

Kävelin kentän ympäri (pelkosivua lukuunottamatta) muutaman kerran.
Muuli hyppäsi tukin yli ihan vapaana, ihan vapaaehtoisesti. Kuva: Emmi Jormanainen
 Sain sitten jostain päähäni että kokeilen niitä pelkopuolen puomeja vielä kerran, kun Muuli oli niin hyvin hallussa maastakäsin.

Ja sehän muuten meni ne. Ei mitään epäröintiä tai kyttäystä vaan yli vaan! Vaikka puomit olivat laukkapuomin mitassa, pääsi Muuli niiden yli sujuvasti ravissakin. Se ei hermostunut edes siitä, että jouduin puomien vierellä kävelemään aika reippaasti eteen, jotta Muuli pystyi ravaamaan kaikki puomit suoraan yli ja kääntymään ympyrälle vasta puomien jälkeen.

Jos olisin heti alussa lyönyt rautaa suuhun ja pakottanut Muulin puomeille, olisi se varmasti lähtenyt lapasesta. Sen verran se nimittäin puuskutti ja vauhkosi. Tämä vaihtoehto ei oikeastaan edes tullut mieleeni. Namivaihtoehto toimi kyllä sen verran että Muuli käveli kanssani, mutta en pystynyt juoksuttamaan sitä sinne. Se siis vaati tukea vierelleen. Ja kun lopulta tein ihan vähän maastakäsittelyä, jossa Muulin piti seurata minun liikkeitäni ja pysyä omalla paikallaan ottamatta ylimääräisiä askeleita, se toimi puomeillakin. Saattoihan siellä pellolla ollakin jotain ihan oikeasti kytättävää, joka sitten lähti jossain kohtaa pois, mistäs mä tiedän.
Kuva: Emmi Jormanainen
On ainakin kaksi tapaa saada muuli pelottavaan paikkaan. Joko se saa siellä aina kauraa tai sitten se joutuu kunnolla hommiin jos se ei mene sinne. Tämä hommiin laittaminen ei vielä isoissa pelkojutuissa toimi, koska Muuli on ihan kykeneväinen repimään itsensä käsistä irti jos tilanne sitä vaatii. Ehkä paras combo onkin saada se edes käymään pelottavassa paikassa kaurojen avulla ja jatkaa siitä maastakäsin. Olen lukenut (valitettavasti tähän ei ole nyt lähdettä), että kun eläin tekee ensimmäisen kerran jotain tosi rohkeaa tai menee tosi vaaralliseen paikkaan (esim traileri), se pitäisi palkita ruhtinaallisesti. Seuraava kerta on sitten paljon parempi.
Kuva: Emmi Jormanainen
 Tuli mieleen tapaus eräältä toiseltakin päivältä. Muulilla oli ratsastettu melko onnistuneesti ja vein sen laitumelle palkinnoksi. Kun puolen tunnin kuluttua olin menossa hakemaan sitä, ei se valitettavasti laukannut häntä hulmuten luokseni vaan jatkoi syömistä. Lähestyin sitä narun kanssa ja kutsuin sitä koko ajan. Olen nimittäin pari kertaa ravauttanut sitä laitumella hyvien kuvien (mm tässä postauksessa) toivossa, ja Muuli on sellainen että tuon jos jonkun se muistaa. Ja muisti tälläkin kertaa. Se nimittäin lähti raviin kun olin suunnilleen kymmenen metrin päässä, mutta sen sijaan että se olisi häipynyt toiseen päähän laidunta, se ravasi luokseni, tarjosin kauraa ja laitoin narun kiinni.

Hyi minua, olin taas laittanut sen laitumelle naruriimu päässä.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Muulin muutos Blue Chipin ja luonnollisen E-vitamiinin jälkeen

Muuli on syönyt nyt vuoden verran Blue Chipin täysrehua. Olen syöttänyt sille kahta eri mallia, Nativea ja Lami-Lightia. Olen joutunut vaihtelemaan rehua saatavuuden takia, sillä Hippodomessa ei aina ole ollut Nativea saatavilla. Sitä syöttäisin mielummin. Nämä kaksi rehua ovat kuitenkin todella lähellä toisiaan, joten en usko että sillä on vaikutusta nyt nähtäviin lopputuloksiin. Muulin syöttömäärä on 350 grammaa vuorokaudessa joka on 5 desilitraa.

Syksyllä kuvioihin tuli lisäksi mukaan Vetcaren luonnollisessa muodossa oleva E-vitamiini. Tuon ensimmäisen pikkupollon se sai yhden painalluksen päivässä ja kun noin kuukausi sitten ostin uuden ison pullon, alkoi se saada kaksi painallusta.

Näiden ruokien lisäksi Muuli on syönyt kuurina ruusunmarjaa ja nyt se syö nokkosta. Lisäksi se sai talven ajan soijarouhetta. Se on saanut syksystä lähtien myös pellavarouhetta puoli desiä päivässä kuumaan veteen turvotettuna. Ruokinnasta olen kertonut tarkemmin tässä joulukuisessa postauksessa.

Luonnollisesa muodossa oleva E-vitamiini on kovassa nosteessa tällä hetkellä (lähde: Facebookin hevosryhmät) ja sitä suositellaan kaikkiin vaivoihin laidunkauden ulkopuolella. Ihmettelen kovasti miten on ennen selvitty kun säilötyn heinän e-vitamiini haihtuu taivaantuuliin viimeistään jouluun mennessä ja hevoset saavat sitä seuraavan kerran laidunkauden alkaessa. Kuka nyt onkaan laitumella ja kuka ei. Muuli nimittäin ei ole.

Muulihan on syntynyt Espanjassa ja on tullut Suomeen helmikuussa 2016. En tiedä, mutta arvelen, että sen ruokinta on perustunut oljen varaan eikä se ole saanut mistään purkista mitään ekstraa Espanjassa. Helmikuusta toukokuun loppuun annoin sille tallilla käydessäni muutaman desin jotain Racingin kivennäistä, joka nyt sattui kuulumaan tallivuokraan. Sen lisäksi se oli vapaalla heinällä ja se sai muutaman kerran päivässä kuivaa heinää. Ruokinta oli siis hyvin pelkistettyä eikä perustunut minkään valtakunnan analyyseille.

Nyt onkin hyvä hetki vertailla vuoden takaisia kuvia tähän päivään. Blue Chipin ryhmässä on nimittäin tapana postailla talvikuvia ja kesäkuvia ja ihmetellä suureen ääneen kuinka iso muutos juuri tämän rehun ansiosta on tapahtunut. Minulla on nyt tarjolla sentään vuoden välein otettuja kuvia.
Toukokuu 2016. Kuva: Katri Määttänen
Toukokuu 2017. Tästä kuvasta näkee kuinka loimen pitäminen on hillinnut karvankasvua selästä ja kyljistä kun mahan alla on pidempää ruskeaa karvaa. Kuva: Emmi Jormanainen
Karvan laadun pitäisi olla erinomaista ja talvikarvan olisi pitänyt pudota jo aikoja sitten paljastaen alta uusi upeana kiiltelevä kesäkarva. Talvikarvankin pitäisi olla kiiltelevä läpi koko talven. Muulin talvikarva oli kyllä hyvänlaista suunnilleen tammikuuhun saakka. Sen jälkeen karva alkoi muuttua ylipitkäksi ja aika elottomaksi. Värikin vaihtui ruskeaksi. Jouluun saakka Muulin talvikarvan väri oli paljon tummempi, melkein musta.

Muuli oli vuosi sitten keväällä hyvin ruskea kun vanha talvikarva oli jo muuttunut ruskeaksi ja hieman höttöiseksi. Se eleli tuolloin pihatossa, joten tietenkin karva pysyi pidempään päällä kuin nyt, kun sitä on loimitettu ihan hevosten tapaan.

Tässä on alla kaksi kuvaa vuoden välein. Ensimmäisessä paistaa aurinko, jolloin karva näyttää todella ruskealta ja alemmassa ei paista. Miettikää "kehityskuvia" katsellessanne että valollakin on todella paljon tekemistä sen kanssa, miltä eläin näyttää. Tuoreemmassa kuvassa, jossa ei paista aurinko, Muuli on paljon tummempi ja harmaampi. Oikeassa elämässä se on yhtä ruskea kuin mitä se oli vuosi sitten. Olen pahoillani etten saanut otettua aurinkoisen sään verrokkikuvia tänä vuonna.

Kuvista näkee kuinka karva on alkanut vaihtua päästä ja lavoilta. Yritin raapia talvikarvaa irti EquiGroomerilla jo vuosi sitten, mutta huonolla menestyksellä. Sellainen ero tässä on siis tapahtunut, että kun vuosi sitten Muuli tiputti talvikarvan omaan tahtiinsa eikä EquiGroomeriin jäänyt mitään, niin tänä keväänä Muulista irtosi kyseisellä työkalulla karvaa heti kun aurinko alkoi maaliskuussa lämmittää. Karvaa ei kuitenkaan lähtenyt välttämättä ollenkaan seuraavana päivänä ja edelleen Muuli on melko talvikarvainen. Eli aivan kuten vuosi sitten.
Toukokuu 2017. Kuva: Emmi Jormanainen

Toukokuu 2016.
Toukokuu 2016. Talvikarva lähti ensimmäisenä irtoamaan lapojen seudulta. Siitä se lähti ensimmäisenä tänäkin keväänä.
Kaviomateriaali ei ole muuttunut vuodessa mihinkään vaikka juuri nythän sen pitäisi olla jollakin tapaa parempaa kuin vuosi sitten kun uutta rehua on syötetty vuoden ajan. Ruokintamuutos ei tehnyt Muulin kavioihin raitoja. Koska raspaan kaviot itse, huomaisin jos niissä olisi radikaaleja muutoksia. Sellaisia ei kuitenkaan ole.

Muulin treenikunnon pitäisi olla parempi, mutta tähän en osaa ottaa kantaa koska se ei vieläkään ole missään kunnon treenissä. Treeni keskittyy lihasvoiman ja hien sijaan aivotoiminnan aktivoimiseen.
Muuli pudottaa talvikarvan myötä myös osan harjastaan. Tämä kuva on vuoden takaa kesäkuun alusta. Luulin tuolloin että se oli hangannut harjansa edellisen tallipaikan puiseen aitaan.
Muulin harja on melkein yhtä harvaa tällä hetkellä. Harjaa jää runsaasti harjaan kun sitä harjailee. Harja on tällä hetkellä vielä tuuheampi kuin vuoden takaisessa kuvassa mutta kovaa vauhtia ollaan menossa tuohon samaan tilanteeseen. Talvella tämä oli niin pörrö että alkoi kaartua molemmille puolille!
En siis voi sanoa että Blue Chip tai E-vitamiini olisi tehnyt ihmeitä Muulille, mutta en väitä vastaan etteivätkö ne olisi hyviä ja hyödyllisiä aineita. Tämä postaus ei tarkoita sitä että lopettaisin niiden syötön, päin vastoin, samalla tavalla jatketaan edelleenkin! Muuli ei ole reagoinut kumpaankaan mitenkään negatiivisesti ja se näyttää ihan hyvältä. Se on lihonut tai saanut massaa ja tietenkin rotevoitunut, kuten tämän ikäisen eläimen kuuluukin. Se olisi tehnyt niin jollain muullakin rehulla.

Hevosenomistajat tuntuvat vaihtelevan rehumerkkiä kuin sukkiaan. Säkki sitä ja säkki tätä. Oikeasti vasta puolen vuoden tai vuoden syötön jälkeen voi sanoa että onko rehussa ollut jotain eroa toiseen. Kuuluuko rehun ylipäätään tehdä mitään ihmeitä vai vaan ylläpitää normaalia kasvua ja korjata heinän puutteita? Jos oikeasti haluaisi hifistellä, pitäisi jokainen lisäaine antaa omasta purkistaan ja analysoida jokainen heinäerä, joka tallille tulee.

Minä jatkan näillä rehuilla ja toivon ettei minua sekoiteta niihin rehu-uskovaisiin, jotka vannovat vain yhden merkin nimeen. Kun nyt tulin kaverin suosituksesta tätä rehua syöttämään ja se näyttää sopivan, miksi vaihtaisin pois. Jos olisin alusta saakka syöttänyt jollain toisella rehulla, syöttelisin sitä varmaan edelleen mielelläni sen enempää huutelematta.

Tai no, on yksi aasirehu, joka on kehitetty Englannissa. Se on hyvin samantapainen kuin Blue Chipit, eli kehitetty alkukantaisille roduille. Siinä on vähän kaikkea mutta sen pitäisi kattaa kaikki aasin tarpeet jos se on noin muuten olkiruokinnalla. Jos TopSpecin rehuja alkaa ikinä saada Suomesta, niin silloin vaihdan rehun siihen. Siihen asti mennään Blue Chipillä koska miksi mennä hyvää vaihtamaan?