tiistai 17. tammikuuta 2017

Meillä on nyt valjaat ja kärryt!

Tulin vain pikaisesti päivittämään että nyt meillä on valjaat ja kärryt! Työkaverini huomasi Thaimaan lomallaan päivitykseni viime vuoden muulimenoista ja budjetissani tälle vuodelle mainitsin ostavani käytetyt koppakärryt ja valjaat. Hänellä sattui olemaan molemmat edellisen hevosen jäämistöstä (nykyinen suokki on liian iso näihin) ja tottakai olin kiinnostunut.

Valjaat sovittelin tänään päälle ensimmäistä kertaa ja ne sopivat oikein hyvin! Vaikka Muuli sattuisi laihtumaan radikaalisti, niin silti valjaat menee päälle hyvin. Häntäremmi on pisimmillään, Muulilla on tosi pitkä selkä! Rintaremmin haluaisin Y:n mallisena, mutta kaikkea ei voi saada, ei edes joka kerta, niin tällä leveällä suoralla mennään.

Kärryt on normaalia lyhyemmillä aisoilla ja kapealla välillä ja ne on vihreät, itseasiassa vähän mintuhtavat. Laitan niistä kuvia kun haetaan ne tallille.

Muuli oli eilen vedellyt rallia tarhassa, ymmärtäähän sen, pohja on just hyvä kaikkeen rallaukseen. Sen ravia oli kehuttu hienoksi.

Tänään huomasin että sillä on kiima, ehkä se sen takia käyttäytyi normaalista poikkeavalla tavalla.

Harmittelin kun en ollut päässyt tallille kolmeen päivään töiden takia enkä tänäänkään ehtinyt tehdä mitään kunnollista Muulin kanssa, joten kun huomasin että sillä on kiima, huokasin helpotuksesta. Viimeksi se oli nimittäin kiimassa ihan kamala känkkäränkkä, joten helpompaa odottaa että sen tila normalisoituu.


Nyt pääsee blogin lukijatkin huokaisemaan helpotuksesta, saan tällä häntäremmillä kiristettyä Muulin juoksutusvyön taaemmas eikä se enää ole kaulalla. Kuvista näette että nämä valjaat ovat liian edessä, mutta minkäs teet kun Muuli paisuu tuosta kainalosta häntää kohti kuin pullataikina!

Eläinlääkäri tulee huomenna rokottamaan sen ja antaa matolääkkeen. Paskanäytteen perusteella madotukselle on todellakin aihetta, joten ehkä tuo mahalinjakin paranee joka suunnasta katsottuna kun myrkytän Muulin jollain oikein tymäkällä aineella. Tuuliponissa oli madonmunien määrä nolla, joten älkää olko siitä huolissanne. Madotusjutuista on tulossa oma postauksensa lähitulevaisuudessa.

2 kommenttia

  1. Mikset liitä valjaisiin mäkivyötä kun satulassakin käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne satulan mäkivyöt ei käy valjaisiin ja valjaissa häntäremmi on mielestäni ok kun siihenhän ei vetoa tule niinkuin satulasta ja ratsastajasta.

      Poista