tiistai 23. toukokuuta 2017

Läskileiristä tuli Temptation Island

Kerroin viime viikolla kuinka kokeilimme Muulia, Tuulia ja Nassea yhteen. Nasse on seniori-ikää lähestyvä mutta näköjään hyvin viriili russiruuna. Iloitsin jo etukäteen siitä kuinka Nasse liikuttaa tammoja ja ne mahdollisesti laihtuvat. Muuli on myös alkanut sikailla Tuulille heinien äärellä, joten odotin että Nasse tulee ja laittaa Muulin kuriin. Muulien, varsinki nuorten sellaistan, kuuluu olla laumassa alimmalla portaalla.

No tavallaan Nasse hoiti homman kuten pitikin. Se ajaa kyllä Muulia pois, mutta syynä ei ole yleinen liikkumisen riemu vaan se, että Nasse sinkkumiehenä rikkoi Muulin ja Tuulin ystävyyden ja niin sanotusti otti Tuulin, ihan kirjaimellisesti.
Tuulille pamahti kiima heti kun Nasse muutti tarhaan pysyvästi ja tässä kohtaa Nasse päätti että Tuuli on kokonaan sen omaisuutta ja aloitti ihan oman elämän pelinsä. Muuli ajetaan kylmästi pois aina, kun se tulee häiritsemään lemmenleikkejä. Mitä taas tulee Muulin nöyryyteen, niin siinä Nasse on onnistunut. Yhtenä päivänä Muuli oli jo reippaasti tulossa portille minua vastaan kunnes Nasse ajoi sen takaisin peränurkkaan. Kävin hakemassa nöyrän muulitytön ja se vaikutti hyvin helpottuneelta kun se pelastettiin näiden puumailijoiden seasta.

Muuli onneksi luottaa siihen että minä kyllä huidon narunperällä Nassen kauemmas jos se tulee liian lähelle kun olen taluttamassa Muulia portista ulos. Käsitellessä Muuli on ollut erittäin kilttiä tyttöä ja kun nyt olemme sitä laukkaa treenanneet liinassa, niin se meni tosi hyvin tämän Nassekuurin jälkeen.

Jos muuten et ole lukenut tätä liinassa laukkaamiseen liittyvää postausta, suosittelen! Käytin siihen extrapaljon aikaa ja energiaa, jotta saisin siitä oikein erityisen viihdyttävän. Huumoria se on nimittäin huonokin huumori.

Nyt seuraa graafista, ja nuorempia lukijoita mahdollisesti järkyttävää, K-18 materiaalia. Mutta eihän sitä nyt voi olla nauramatta kun Nassesetä ottaa Puumatuulin niin tosissaan. Jos rakas lukijani järkytyit mahdollisesta tulehdusvaarasta, niin kettu ei yltänyt lähellekään koloa.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti