lauantai 10. kesäkuuta 2017

Muulin kurinpalautus ja työskentelyä Picaderossa

Kuva: Reetta Ollila. Kuva on syksyltä ja lisätty postaukseen jälkikäteen.
Eilen satoi onneksi vettä ja kuten blogini lukijat tietävät, minähän en vesisateelle itseäni altista. Kiroilin siis yksin kotona muulin karkumatkaa ratsastajan kanssa ja katsoin YouTubesta videoita erilaisista muuleihin kiinnitettävistä apuohjista. Niitä löytyy muuten ihan joka lähtöön!

Tänään oli aika katsoa sitä eläintä taas silmästä silmään. Laitoin sen aika koville.

Rakensin yhteen tarhaan picaderon. Picaderossa (pieni neliön muotoinen tarha) tehtiin ihan pyöröaitaustyöskentelyä, että liikutaan kun minä pyydän, käännytään katse minua kohti ja lähdetään seuraamaan.

Muuli suoritti hyvin vaikka kaurahanani oli edelleen kiinni.

Opetin sitä kulkemaan talutuksessa niin, että naru on jalassa. En tiedä vaikuttiko sen seuraamishaluun se, että naru oli koivessa vai se, että hetkeä aikaisemmin tein sille selväksi että joko se seuraa tai juoksee. Muuli valitsi fiksuna tyttönä sen seuraamisen.

Muulin oli myös seistävä pitkiä aikoja paikoillaan samalla kun hoitelin sosiaalista puolta. Jos se laski päätä syödäkseen aidan alta, sai porkkanakepin heilahdus sen toisiin aatoksiin ja se jatkoi paikoillaan seisomista.

Eikä tässä vielä kaikki. Ajattelin lopuksi päästää sen laitumelle, mutta sitä ennen keskustelimme laitumella siitä, että saako narussa ollessa syödä (ei saa). Ei muuten kannata kiskoa päätä ylös, kun eläin luvatta syö, vaan ennemmin laittaa sen jalkoihin vauhtia. Muuli siis ravasi ympärilläni aina, kun se meinasi syödä. Pian päästiin tilanteeseen, jossa se seisoo pitkän ja löysän narun päässä pää ylhäällä. Palkinnoksi otin narun pois ja jätin sen vajaaksi tunniksi herkuttelemaan.

Voisi luulla, että hakiessani sitä, se karauttaisi karkuun ja aika helvetin nopeasti, mutta mitä vielä. Se nosti pään ylös ja käveli luokseni, kun lähestyin narun kanssa. Tässä kohtaa Muuli sai ensimmäisen kerran kauraa, koska luoksetuloa haluan vahvistaa tosi paljon.
Kuva: Reetta Ollila
Eikä tässä vielä kaikki, jouduin pesemään sen leuan alle tulleet verestävät kohdat ja suihkin niihin tervalaastaria Muulin ollessa tarhassa vapaana, ei ongelmaa. Nuo karvattomat kohdat ovat juuri suitsien turparemmin kohdalla ja Muulilla oli samanlaiset viime kesänäkin. Silloin luulin että syynä on nimenomaan turpahihna, mutta nyt sitä ei ole käytetty koko vuonna! Se saa siis leukapeänsä karvattomaksi jotenkin muuten, mystistä. Toisaalta sen kintereetkin ovat aina kesäisin auki sellaisesta kohdasta jonka ei pitäisi minun järkeni mukaan osua maahan makaillessa tai piehtaroidessa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti