Nami vs narunpyörittely, esimerkki muulielämästä

Tässä ihan hiljattain yhtenä päivänä kentällä sattui mielenkiintoinen juttu, jonka halusin tulla jakamaan blogiinkin. Juuri tästä kyseisestä tapauksesta ei ole minkäänlaista materiaalia, joten ensimmäisen kerran Muuliprojektin historiassa joudun kuvittamaan tämän postauksen ihan muilla kuvilla.

Kentällä oli kahdet puomit. Ne olivat vastakkaisilla pitkillä sivuilla, toiset olivat ravipuomit ja toiset laukkapuomit. Puomien etäisyydellä ei kuitenkaan ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että toiset puomit olivat sillä sivulla, jossa hevoset ja Muuli joskus pöllöilevät. Vieressä on pelto ja kaislikossa suhisee ja sitä rataa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Muuli kieltäytyi aluksi kävelemästä ollenkaan toisten puomien luokse. Ongelmana ei siis ollut ne puomit, vaan se tuijotteli kauas pellon yli.

Koska olen vielä enemmän naminsyöttäjä, lähdin ratkomaan ongelmaa nameilla. Muulin saaminen pelkosivulle oli oma operaationsa jonka ratkaisin niin, että annoin pitkän narun, otin kauraa, ojensin käden ja odotin että Muuli kävelee luokseni. Tämän jälkeen talutin sitä edestakaisin pitkää sivua ja aina kun sen pää laski alemmas, kehuin ja annoin kauraa. Se oli silti jännittynyt ja tuijotteli pellolle, mutta suostui sentään kävelemään eikä tuntunut siltä että olisi lähdössä käsistä. Ihan löysällä narulla se tuli, mutta pysytteli aika vieressä sensijaan että olisi lompsinut perässä pitkällä narulla.

Kuvitan postauksen vanhemmilla laidunkuvilla. Kuva: Emmi Jormanainen

Tämän jälkeen juoksutin sitä muutaman kierroksen narussa kentän keskellä. Pelkopuolella se aina oikaisi ja ympyrän yhdestä sivusta tuli suora. Ja ei, Muuli ei suostunut menemään kauemmas vaikka huidoin keskeltä sitä kauemmas minusta, se vain kyttäsi pellolle ja oikaisi lapa suorana. Kun menin turvallisemmille vesille, oli ympyrä taas ympyrä.

Muuli ei siis halunnut mennä sinne, enkä tietenkään saanut sitä juoksutettua niiden puomienkaan yli.

Tässä kohtaa ajattelin että okei, luovutetaan tältä päivältä, huomenna on parempi päivä. Muuli suoritti ne toiset puomit kuitenkin erinomaisesti, joten oltiin jo treenattu ihan kivasti.

Alla oleva video on eri päivältä, mutta siinä on ne samat ravipuomit, eli ne, jotka Muuli meni ihan tuosta vain alusta saakka.

Tein sen kanssa kuitenkin vielä talutusharjoituksia eli ihan perinteistä narunpyöritystä. Muuli kun oli tuolla pelkopuolella kävellyt häiritsevän lähellä, harjoittelin sen kanssa sitä, että se tulee perässä, mutta niin pitkässä narussa kuin minkä sille annan. Se myös pysähtyy samalla kun minä pysähdyn eikä tule kiinni. Tätä teetti hevosenomistajalle muun muassa Parelli ja Vepsä ja olen tätä harjoitellut paljon Muulin kanssa. Se on siinä itseasiassa tosi hyvä eli ei tarvitse pysähtyä silleen erityisen selkeästi kuin pari kertaa niin Muuli seuraa tarkasti minun kehonkieltäni.

Kävelin kentän ympäri (pelkosivua lukuunottamatta) muutaman kerran.

Muuli hyppäsi tukin yli ihan vapaana, ihan vapaaehtoisesti. Kuva: Emmi Jormanainen

 Sain sitten jostain päähäni että kokeilen niitä pelkopuolen puomeja vielä kerran, kun Muuli oli niin hyvin hallussa maastakäsin.

Ja sehän muuten meni ne. Ei mitään epäröintiä tai kyttäystä vaan yli vaan! Vaikka puomit olivat laukkapuomin mitassa, pääsi Muuli niiden yli sujuvasti ravissakin. Se ei hermostunut edes siitä, että jouduin puomien vierellä kävelemään aika reippaasti eteen, jotta Muuli pystyi ravaamaan kaikki puomit suoraan yli ja kääntymään ympyrälle vasta puomien jälkeen.

Jos olisin heti alussa lyönyt rautaa suuhun ja pakottanut Muulin puomeille, olisi se varmasti lähtenyt lapasesta. Sen verran se nimittäin puuskutti ja vauhkosi. Tämä vaihtoehto ei oikeastaan edes tullut mieleeni. Namivaihtoehto toimi kyllä sen verran että Muuli käveli kanssani, mutta en pystynyt juoksuttamaan sitä sinne. Se siis vaati tukea vierelleen. Ja kun lopulta tein ihan vähän maastakäsittelyä, jossa Muulin piti seurata minun liikkeitäni ja pysyä omalla paikallaan ottamatta ylimääräisiä askeleita, se toimi puomeillakin. Saattoihan siellä pellolla ollakin jotain ihan oikeasti kytättävää, joka sitten lähti jossain kohtaa pois, mistäs mä tiedän.

Kuva: Emmi Jormanainen

On ainakin kaksi tapaa saada muuli pelottavaan paikkaan. Joko se saa siellä aina kauraa tai sitten se joutuu kunnolla hommiin jos se ei mene sinne. Tämä hommiin laittaminen ei vielä isoissa pelkojutuissa toimi, koska Muuli on ihan kykeneväinen repimään itsensä käsistä irti jos tilanne sitä vaatii. Ehkä paras combo onkin saada se edes käymään pelottavassa paikassa kaurojen avulla ja jatkaa siitä maastakäsin. Olen lukenut (valitettavasti tähän ei ole nyt lähdettä), että kun eläin tekee ensimmäisen kerran jotain tosi rohkeaa tai menee tosi vaaralliseen paikkaan (esim traileri), se pitäisi palkita ruhtinaallisesti. Seuraava kerta on sitten paljon parempi.

Kuva: Emmi Jormanainen

 Tuli mieleen tapaus eräältä toiseltakin päivältä. Muulilla oli ratsastettu melko onnistuneesti ja vein sen laitumelle palkinnoksi. Kun puolen tunnin kuluttua olin menossa hakemaan sitä, ei se valitettavasti laukannut häntä hulmuten luokseni vaan jatkoi syömistä. Lähestyin sitä narun kanssa ja kutsuin sitä koko ajan. Olen nimittäin pari kertaa ravauttanut sitä laitumella hyvien kuvien (mm tässä postauksessa) toivossa, ja Muuli on sellainen että tuon jos jonkun se muistaa. Ja muisti tälläkin kertaa. Se nimittäin lähti raviin kun olin suunnilleen kymmenen metrin päässä, mutta sen sijaan että se olisi häipynyt toiseen päähän laidunta, se ravasi luokseni, tarjosin kauraa ja laitoin narun kiinni.

Hyi minua, olin taas laittanut sen laitumelle naruriimu päässä.