tiistai 30. tammikuuta 2018

Näillä tuloilla laskin pystyväni ylläpitämään omaa muulia


Vanha mutta aina niin hyvä. Kuva: Minttu Koponen/Aaveen.net, setelit: minä


Kaksi vuotta sitten Muuli oli jo maksettu ja odottelin sen saapumista Suomeen. Ennen sitä, pitkin syksyä, muulinhankinnan lomassa olin laskenut, mitä kaikkea karsimalla olisi omaa muulia mahdollista pitää. Somessa kysellään koko ajan, että "millaisilla tuloilla ostit oman", joten nyt kerron millaisella tulotasolla (ja menotasolla) uskalsin ostaa oman muulin ja sijoittaa sen täysihoitotallille.

Olin tuohon aikaan kirjannut orjallisesti ylös joka ikisen tilitapahtuman tililläni, joten tiesin jo, paljonko käytän vuositasolla vaatteisiin, ruokaan, bensaan, ryyppäämiseen ja muuhun tähdelliseen. Toki tiesin myös, paljonko vuositasolla tienasin. Tuohon aikaan olin vain yhdessä kokoaikaisessa työpaikassa.

Olin melkein koko vuoden ajan säästänyt paljon rahaa joka kuukausi ja onnekseni töihin tuli uusi projekti, johon pystyin tekemään ylitöitä. Sen turvin sain ihan hyvän saldon säästötilille Muulin varalle. Muulia varten säästin sen hankintahinnan ja koulutuksen (yhteensä 5000 euroa) lisäksi 3000 euroa välttämättömiin hankintoihin ja varusteisiin ja koin, että tuo summa riitti ihan hyvin tällaisen puskamuulin varustamiseen. Satulankin ostin vasta kesällä, alkuhankinnat olivat käytännössä vain loimia ja harjoja.

Menot Aikana Ennen Muulia (AEM)

Menot vuonna 2015.


Mutta mennään nyt aikaan ennen muulia. Silloin (2015) menoni näyttivät menokohdittain seuraavilta:
  • Ruokakaupasta ostin kuussa 156 eurolla
  • Ruokailu ulkona maksoi 150 euroa, tämä sisälsi työpaikkalounaatkin (120e/kk)
  • Asumisen/kodin menoja minulla oli noin 140 eurolla kuussa (sähkölasku, vesilasku, huonekalut, kodin vakuutukset ym)
  • Vaatteisiin ja kenkiin meni 145 euroa
  • Terveyteen/kauneuteen käytin vain 8 euroa
  • Autoa tankkasin 133 eurolla
  • Muita automenoja (korjaus, katsastus, vakuutukset, osat) oli 43 eurolla kuussa
  • Puhelinlasku oli 20 euroa
  • Hevosharrastukseen (vuokraus, tunnit) käytin 125 euroa kuussa
  • Kategoriaan virkistys ja vapaa-aika laitoin leffaillat, alkoholit, risteilyt ja ulkomaanmatkat. Näitä oli 240 eurolla kuussa
  • Kissamenoja (ruoka, tarvikkeet, eläinlääkäri) oli 75 euroa kuussa. Meidän toinen kissamme oli tuohon aikaan aika sairaalloinen.
  • Automaatista nostin rahaa ja muita tiliöimättömiä menoja oli 105 eurolla kuussa.
  • Osani lainanlyhennyksestä oli 400 euroa kuussa.
  • Säästöön jemmasin kaiken ylijäävän, eli noin 370 euroa kuussa.

Menoja kuukaudessa oli tuolloin keskimäärin 1700 euroa ja nettotuloja 2065. Tulopuoli sisälsi tietty myös lomarahat, veronpalautukset, satunnaiset muut työt ja jopa joululahjakuoresta tulleet setelit.

Luvuissa teidän on otettava huomioon se, että meitä on taloudessa kaksi. Esimerkiksi ruokaostoksiin meiltä meni kuukaudessa yhteensä reilu 300 euroa, ja oma osuuteni oli puolet siitä.
Tarkistelin kriittisesti menokohtia ja tein runsasta karsintaa. Vaatteiden ja kenkien osto oli tähän asti ollut sellaista "koska mä voin ja on tylsää"-tyyppistä ajankulua, se saisi loppua. Myös muita muutoksia oli pakko tehdä.
Kuva: Veera Saarinen

 

Suunnitelma Ajalle Jälkeen Muulin (AJM)


Nämä muutokset listasin itselleni tuolloin ylös
  • Ulkona ei enää syödä kuin kerran kuussa, ei siis mitään Mäkki- tai Hesekäyntejä tämän lisäksi ollenkaan. (Säästö 30e/kk)
  • Työpaikkaruokailun lopetin, sen sijaan teen kotona enemmän ruokaa, jota otan evääksi (säästö 120e/kk)
  • Vaatteisiin käytin ennen keskimäärin 145 euroa kuussa (huhuh!), nyt saisin käyttää niihin vain 60 euroa. Vuoden 2016 aikana kävi kuitenkin niin, etten tullut ostaneeksi vaatteita kuin 200 eurolla. Siis koko vuoden aikana.
  • Meikkejä en ole koskaan harrastanut, mutta pieni meikkipussillinen minulla niitä on. Kampaajalla en käynyt juuri aiemminkaan. Eli ei säästö, mutta tämä ei ollut rahareikäkään.
  • Kuvittelin tuolloin, että Muuliin menisi kaikkineen 500 euroa kuussa, miten väärässä olinkaan (oikea summa on 700 euroa). (epäsäästö 200e/kk)
  • Vuokrahevostelua en tuossa kohtaa ajatellut lopettaa, enkä ratsastustunteja, niiden kanssa kävi kuitenkin niin, että vähensin vuokrauskertoja ja tunnit lopetin kokonaan, ei ollut varaa eikä varsinkaan aikaa. (säästö 125e/kk)
  • (tunneilla kannattaisi silti käydä säännöllisesti omaa otusta paremmilla ratsuilla, eli tämä säästökohta on aika typerä)
  • Ulkona hyppääminen ja muu rilluttelu sai luvan loppua kokonaan. En myöskään haaveillut ulkomaanmatkoista enää. Säästöä tuli 240 euroa kuussa.
Ajattelin tuolloin, että saisin säästötoimilla vähennettyä menoja noin 500 eurolla. Lisäksi olin saanut siirrettyä rahaa säästötilille jo tuohon asti noin 370 euroa kuussa. Muulia pitäisi siis pystyä elättämään 870 eurolla kuussa, helppo nakki! Toki tämä tarkoitti käytännössä työpaikan, tallin ja kodin ulkopuolisen elämän loppumista. Säästötiliäkään en voisi kartuttaa juuri ollenkaan.

Käytännön toimet ja todellisuus

 

Kaisa Määttänen Tmi se tässä tienaa Muulirahaa. Kuva: Peppiina Tukkila

Koin, että pystyin pitämään Muulia ihan hyvin 2060 euron nettotuloilla, mutta silloin se ei saisi juurikaan sairastella. Kun säästötili olisi käytetty klinikalla loppuun, olisi minun melko mahdotonta säästää sinne sama puskurirahasto takaisin. Olen kyllä ihan järjen ihminen joissain asioissa ja Muuli lähtisi heti makkaraksi, jos taloudellinen tilanteeni sitä vaatisi. Kirjoittelin aiheesta tässä postauksessa aiemmin.

Pidemmän päälle tuolla tulotasolla ei olisi ollut mielekästä pitää Muulia ja nykyään olenkin kahdessa eri työpaikassa ja toiminimihommat päälle. Ilman tätä, en voisi matkustaa ollenkaan (toki olin sen jo aiemmin tiedostanut). Tällä tulotasolla ei muuteta maneesitallille eikä onneksi tarvitse olla itsehoitotalilla. En herää öisin miettimään raha-asioita ja voin lähteä kavereiden kanssa yksille. Mutta mitään kalliita heräteostoksia ei todellakaan tehdä.

Oikeastaan Muulikuuri on tehnyt hyvää taloudelleni, tai sitten siihen vaikuttaa se, että täytin 30 ja tulin järkiini monessakin suhteessa.

En ole Muulin tulon jälkeen enää jaksanut pitää omaa tarkkaa kirjanpitoa, mutta Muulimenot olen listannut tarkasti ylös. Luithan jo postauksen, jossa oli viime vuoden muulimenot menokohdittain? Muuliin menee nykyään keskimäärin 730 euroa kuussa. Mutta nykyään teenkin kahta työtä ja lisäksi lomitusta tuoreen toiminimeni alla. Ilman tätä, olisin todellakin heittänyt hyvästit matkustelulle, mutta nyt sekin on ollut mahdollista.

Pari vinkkiä hevossäästämiseen kokemuksen syvällä rintaäänellä

 

  • Perustakaa puolisonne kanssa ruokatili, jos asutte samassa taloudessa. Siirtäkää sinne joka kuukausi tietty määrä rahaa. Meillä siirretään tietty % nettotuloista
  • Perusta itsellesi yksi lisätili ja ota siihen kortti. Tämä tili on uusi diskotilisi. Siirrä sinne 200 euroa kuussa ja elä sillä
  • Ennen oman hevosen/muulin/aasin hankintaa säästä vuoden ajan joka kuukausi tallivuokran verran säästötilille, tämä on vanha kliseinen ohje, mutta toimii, oikeasti!
  • Ole valmis luopumaan monistakin arjen luksusasioista, et tarvitse niitä, koska olet kuitenkin joka ilta tallilla
  • Hiukset voi leikata itse
  • Aikuisen naisen ei tarvitse meikata kuin ravintolaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti