torstai 19. huhtikuuta 2018

Muulit Brasiliassa suomalaisen kasvitieteilijän kertomana 1888 ilmestyneessä kirjassa

Nykypäivän brassimuuli on komea ilmestys, mutta ihan näin komeita ja isoja eivät muulit olleet 1800-luvun lopulla. Itseasiassa ne eivät olleet muuleja ollenkaan, vaan muuliaaseja. Suomalainen kasvitieteilijä Esvard A. Vainio teki matkan Brasiliaan 1885 ja kirjoitti näkemästään kirjan. Muulit ovat hyvin edustettuina.
Edvard A. Vainio (1853-1929) oli kasvitieteilijä ja jäkälätutkija. Hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina sekä Turun yliopiston opettajana. Tieteellisten teosten lisäksi hän julkaisi myös kirjan matkastaan Brasiliassa vuonna 1888. Matkan hän oli tehnyt kolme vuotta aiemmin. Kirja löytyy Kansalliskirjaston kokoelmista ja on vapaasti luettavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-0000207

Tämä postaus perustuu suurimmaksi osaksi juuri Vainion kirjoittamaan kirjaan ja suorat lainaukset ovat peräisin hänen kirjastaan.

Ensimmäiset merkinnät muuleista Brasiliassa ovat 1700-luvulta. Aluksi muuleja käytettiin kuljettamaan kultaa kaivoksilta rautatieasemille ja menomatkalla muuleilla kuljetettiin ruokaa ja muita tarvikkeita kultakaivosten ympärille rakentuneisiin kyliin. Nykyään Brasilian muuleista 80% on käytössä maataloudessa ja loput ovat harraste-eläimiä.

Brasilialaisia kuormajuhtia rivissä. Kuva: Museu do Tropeiro
 Kirjan alkupuolella Vainio kertoi muulinhankinnastaan ja muulien luonteesta seuraavaa:

"Isäntä ravintolassa, jossa asuin, oli sadastatuhannesta reissistä (noin 200 markkaa) tarjonnut minulle muulin valittavakseni muulilaumastaan ja oli luvannut sen samasta hinnasta suitsineen ja satuloineen. Kahdella valitsemistani muuleista ratsasti sen vuoksi useampina päivinä kokeeksi ja tutustuakseni niiden tapoihin. Sanat ja temput, joilla muuliaasia ohjataan, eivät nimittäin ole samoja kuin ne, joita käyetään Suomen hevoisille, ja muutamat, jotka ovatkin samoja, saavat muuliaasiin aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Hoitajalleen ne ovat kuitenkin tottelevaisia ja hyvänsävyisiä, vaan vieraasta eivät ne alussa pidä mitään lukua, jollei ole piiska kädessä tai kannukset jaloissa. Kun nousee vieraan muulin selkään, koettelee se aina ensin mitä ratsastaja sille voisi, jos se ei tottelisi, vaan painaessa kannukset sen kylkiin lauhtuu se helposti. Mutta suuttuessaan ei se ota mitään totellakseen. Silloin se ei joko liikahda paikaltaan tai heittäytyy maahan taikka rupeaa potkimaan ja puremaan. Sen paksu nahka varjelee sitä niin paljon, että se voipi olla välittämättä kovimmasta pieksemisestä. Pistämistä arastaa se kuitenkin enemmän, jonka vuoksi tavarainkuljettajat käyttävätkin usein teräväpäistä keppiä muuleja ajaessaan. Hyvyydellä sitä ohjaa helpommin kuin hevoista, jollei sitä ole liiaksi rasittanut kovin raskaalla kuormalla tai sen mielestä liian pitkillä päivämatkoilla. Kun taputtaa sitä kaulaan ja sanoo sille lauhkealla äänellä ystävällisiä sanoja, niin se tavallisesti leppyy oitis ja tulee tottelevaiseksi."

"Se on silminnähtävästi paljon älykkäämpi, kuin tavalliset hevoiset. Monasti täytyy ihmetellä, kuinka taitavasti se valitsee turvallisimmat jäljet rankkain sateiden kaivamain kolojen ja kuilujen välissä tai poikkeaa tien viereen kiertämään jotain hankalaa paikkaa, jonka se hyvissä ajoin on huomannut. Vaarallisilla paikoin ja pimeässä se astuu varovasti, eikä nojaa jalkaansa vastaan ennenkuin se tuntee, että se on vakavalla perustalla. Se on myös kestävämpi kuin hevoinen samanpainoista kuormaakin kantaessa, vaikka se tavallisesti ei ole lehmää paljon korkeampi. Kuitenkin näkee myöskin muuliaaseja, jotka eivät paljon eroa hevoisesta, ei suuruuden eikä näönkään puolesta."

"Tavallisin muuliaasi-laji on sama, jota pidetää Hispaniassakin, nimittäin ori-hevoisen ja aasintamman sekasikiö (Equus asinus hinnus), joka on enemmän aasin kaltainen ja pitkäkorvainen, vaan aasia vähän isompi ja jouhihäntäinen, vaikka lyhyemmillä ja harvemmilla jouhilla, kuin hevoisella. Väriltään se on tavallisesti harmaan ruskea, vaan saattaa myös samalla tavalla vaihdella väriltään, kuin hevoinenkin. Sen tavallisimmin käytetty nimi Brasiliassa on besta. Muuli-oritta nimitetään myös macho'ksi ja muuli-tammaa mula'ksi."

Nykyään muulit ovat Brasilian ylpeydenaihe ja niitä käytetään karjanajossa, mutta myös vapaa-ajan harrastuksena.
"Myöskin tapaa paljon ori-aasin ja tamma-hevoisen sikiöitä (Equus asinus mulus), jotka ovat melkein hevoisen kaltaisia, vaan pään muodon, korvien pituuden, juurelta lyhytjouhisen hännän ja pienempäin kavioin puolesta siitä eroavia. Hevoisia (cavallos) ja aaseja (burros) käytetään ajoon vähemmin, ja niitä pidetään pääasiallisesti muuliaasien synnytystä varten. Muuliaasit ovat nimittäin yleensä hedelmättömiä, vaikka jolloinkulloin tapahtuu että nekin saavat varsoja."

Lopulta Vainion majapaikan isäntä hieman kusetti tätä muulikaupoissa, eikä muulin hintaan kuulunutkaan sen satula. Wainio osti silti muulin, koska oli halvempaa ostaa uusi muuli tarpeeseen, kuin vuokrata muuli ja sen kuski.

"Tavarain kuljettajat, niinkutsutut tropeiros, ovat melkein erityinen lukuisa kansanluokka, joka tavoiltaan ja luonteeltaan melkoisesti eroaa muista. Ne ovat enimmäkseen ruskea- tai tummaihoisia Mulatteja ja Mestitsejä, joiden ainoana elinkeinona on kauppatavarain kuljettaminen rantakaupungeista ja rautatienasemilta kauas sisämaahan ja päinvastoin. Muuliaasit, joiden selkään kahdenpuolen je erityiseen lastaussatulaan taitavasti kiinnittävät yhtäsuuret painot, ovat tavallisesti heidän omaisuutensa, joka tuottaa heille niin paljon, että he sillä elävät ja voivat silloin tällöin ostaa uusiakin muuleja pahimmin lyöttyneiden ja vanhentuneiden sijaan."

Sen jälkeen Vainio kertoo muulikuskien rodusta ja äkkipikaisesta luonteesta, mutta jätettäkööt nämä maininnat pois Muuliprojektista.
Kallioveistos Serra do Rio do Rastrossa tropareiroksista. Kuva Wikimediasta. This file is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license.

"Tropaan kuuluu tavallisesti toista ellei kolmatta kymmentä muulia, joiden edellä kulkee johtaja, ja aina noin seitsemän muulin jäljessä ajaja (tocador) joko jalkaisin tai eri muulin selässä. Kuumuuden vuoksi ovat tropeirot ja heidän orjansa tai palvelijansa riisuneet vaatteet päältään, niin että heillä on ainoastaan housut jäljellä, ja toiseen jalkaansa ovat he sitoneet kannuksen."

"Ratsastaessaan tahtoo brasilialainen näyttää niin komealta, kuin hänen varansa myöntävät. Jos hän aikoo matkustaa omilla muuleillaan, valitsee hän niistä itselleen paraimmat, vetää kiiltonahkaiset saappaat jalkoihinsa, pukeutuu paraimpiin vaatteihinsa, joita hän suojelee pölystä valkoisella pitkällä liinaisella päällystakilla, vaan jättää sen etupuolen sen verran auki, että paksut molempiin liivintaskuihin jatkuvat kultaiset kellonperät jäävät näkyviin. Hänen palvelijansa ratsastaa taaempana, kantaen edessään pientä matkalaukkua, taikka on hänellä eri muuli matkakapineita varten."

Ps. Jos muulien historia noin muuten kiinnostaa, lue vanhempi postaukseni siihen liittyen.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kävin moikkaamassa Manu-muulia!


Manu on kaverini Tuiken omistama kaksivuotias muuliruuna. Se käväisi kuukausi sitten Viikissä yhdessä isänsä Elviksen kanssa ja ne jättivät pallinsa leikkuupöydälle. Tuiken mukaan muutoksia käyttäytymisessä ei ole näkynyt, Manu ei ollut oriuttaan ehtinyt vielä ymmärtää ja Elviskin on ollut aina hyvin kiltti ja hyväkäytöksinen ori. Se johtunee siitä, että se on saanut elää aasilaumassa ja toimittaa orillisia tehtäviään.

Tuiken laumaan kuuluvat siis kaksi aasitammaa, kaksi aasiruunaa, yksi hevostamma ja Manu. Kaikki tammat ovat tällä hetkellä tiineitä ja ensimmäinen aasitamma saattaa synnyttää hyvinkin pian. Manullekin on tulossa täyssisko tai -veli.

Koska varsomiset ovat lähellä, oli Tuike jakanut ruunat ja tammat eri aitauksiin ihan varmuuden vuoksi. Samalla Manu on joutunut lopultakin vieroittumaan emästään, tai lähinnä emä vieroittumaan pojastaan.


Kävin katsomassa Manua heti tuoreeltaan pari vuotta sitten kesäkuussa, kun se oli vasta viikon ikäinen rääpäle. Tuolta reissulta löytyy runsaasti kuvamateriaalia tästä postauksesta. Tuolloin se oli aika ujo varsa, mutta sitähän varsat yleensä ovatkin.
Tässä vertailun vuoksi kuva viikon ikäisestä Manusta.
Manusta kasvoi kuitenkin oikein erityisen ujo ja vasta nyt kuukauden sisällä se on antanut riimuttaa itsensä ilman ongelmia. Vaikka Manu on nähnyt ihmisiä syntymästään lähtien ja sen emä on ihan normaalisti käsiteltävä hevonen, on Manussa itsesuojeluvaisto hyvin syvällä.

Se on erittäin tyypillinen muuli, joka pelkää koko ajan että joku yrittää tappaa sen. Tai oli, sillä tänä keväänä se on kehittynyt huimasti.

Kun viimeksi näin Manun viime kesänä, ei se todellakaan antanut koskea ja luikki karkuun, jos lähestyin sitä. Eilen Manu tuli heti luokse, kun saavuin tarhaan ja lähti seuraamaan kun peruutin kameran kanssa kauemmas. Hetken siinä rapsuteltuamme otin sen narusta kiinni (naru oli kieputettu kaulan ympärille, ettei se roikkuisi maassa) ja talutin harjauspaikalle. Tuike oli jo Manua siistinyt, muta harjailin sitä vielä hieman itsekin.
Kuva: Tuike Ikola
Kun isommat aasit yrittivät torpedoida harjaukseni ja huitaisin niitä Manun ylimääräisellä riimunnarun päällä, ei Manu korvaansa heilauttanut tällaiselle toiminnalle. Oma muulini olisi alkuaikoina lähtenyt kuuhun ihmisen käyttäytyessä noin arvaamattomasti.

Manun elämään kuuluvat tällä hetkellä taluttelu ympäristössä, se on ollut käsimuulina Tuiken ratsastaessa mammuttiaasillaan ja sitä on myös opetettu ohjasajolle. Kärryjäkin on työnnetty perässä apukäsien toimesta. Manun kärryt ovat muuten Muulin parhaan kaverin Tuulin jäämistöstä. Kun Tuuli lopetettiin aiemmin tänä vuonna, tulivat ajovehkeet myyntiin ja vinkkasin niistä tuikelle.

Eilen otettiin Manu mukaan ja suunnattiin tielle ottamaan kuvia ja hieman videoitakin.

Manu vaikuttaa todella itsevarmalta ja rohkealta, mitä tulee tiellä kävelyyn. Sen emä veteli tarhassa rallia, kun poika vietiin kauemmas, mutta Manu ei välittänyt siitä. Se huolestui kuitenkin kovasti ohi ajavista autoista ja tiessä olevista routakuopista. Tällaisiin pelottaviin juttuihin se suhtautui peruuttamalla muutaman askeleen verran.

Villimuuliaikoina se oli kova poika peruuttelemaan riimuja rikki, nyt sillä on naruriimu.

Yritin kovasti saada edustavia ravikuvia tiellä, mutta vain yhdellä pätkällä kamera otti sarjakuvausta ravn "oikeassa" askelkohdassa. Muut kuvat olivat könkkäkuvia. Laitan tähän alle esimerkit hyvästä ja huonosta ravikuvasta.
hyvä raviaskel, jalat "auki" ja liike näkyy kuvassa.

Huono raviaskel, jalat "supussa", eikä tuo kovin matkaavoittavalta näytä. Omistajan askel on oikein oiva.
Otettiin toki myös edustuskuvia ja Tuike kuvasi myös minua ja Manua. Siinä kohtaa, kun itse tartuin Manun riimunnaruun, oli se selvästi huolestunut ja pyrki mamman perään.

Manu on muuten yksi Muulileirille osallistuvista mulkeroista! Muulileiri järjestetään Pukkilassa Hutkon tilalla syyskuun ekana viikonloppuna ja Sanna on lupautunut ohjaamaan meitä perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Kuunteluoppilaille tulee pieni maksu. Merkkaa kalenteriin jos mulkerot kiinnostavat!














maanantai 16. huhtikuuta 2018

Etsintäkuulutus: aktiivisia, monipuolisia ja hyviä heppablogeja aikuiseen makuun!

Siinä on kuulkaas hyviä bloggaajia! Tai siis ensimmäisellä on blogi, toisella Instagram, kolmas on lopettanut ja neljäs kuvittelee kirjoittavansa suosittua blogia. Kuva: Emmi Jormanainen
Seuraan blogeja Bloggerin lukemiston kautta ja havahduin juuri huomaamaan, kuinka vähiin blogit ovat käyneet. Listasin lukulistan 68 jäljelläolevaa blogia exceliin ja katsoin, missä mennään. Näiden 68 blogin lisäksi listan lopussa oli 10 poistettua tai piilotettua blogia, jotka niiden kirjoittaja oli poistanut. En voi enää muistaa, mitä blogeja ne edes olivat.

Näistä kaikista lukulistani blogeista kokonaan loppuneita oli 25. Loppuneeksi arvioin blogin, jonka edellinen postaus oli yli puolen vuoden takaa ja sitäkin ennen postauksia oli tullut enintään yksi kuukaudessa. Tai sitten blogin kirjoittaja oli kertonut asiasta blogissaan.

Epäaktiivisia blogeja oli 9. Sellaiseksi määrittelin blogin, jossa oli ollut useamman kuukauden taukoja ja postauksia muutama viimeisen vuoden aikana. Mutta viimeisimmästä postauksesta oli kuitenkin enintään puoli vuotta, eli lopetetuksikaan en voinut blogia (vielä) määritellä.

Olemassaolevia blogeja oli kuitenkin mukavan paljon, 34 kappaletta! Tällaisiksi arvioin blogin, jonka viimeisimmästä postauksesta oli enintään kuukausi ja sitäkin ennen postauksia oli tullut vähintään yksi joka kuukausi.

Kaikki lukemani blogit eivät suinkaan olleet hevosblogeja, mutta suurin osa oli. Usea näistä blogeista oli jo "unohtunut" ja kun klikkasin itseni blogiin, huomasin, että se oli aloitettu kyllä, kirjoitettu muutama postaus ja blogi oli unohtunut. Monesta olin aiemmin ajatellut että tässäpä kiva ja minulle sopiva aihe (maastakäsittely, nuoret, muutakin kuin ratsastusta), mutta näköjään monen bloggaajan into lopahti alkumetreillä.

Kuvituskuva. Rachael Crovwe, Unsplash

Nyt etsinkin lisää luettavaa bloggerin listalle.

Luulen, että olen aika hyvin kartalla aikuisten kirjoittamista hevosblogeista, mutta jos jollain on mielessä näihin kriteereihin sopivaa luettavaa, niin linkit ovat tervetulleita!

Aikuinen kirjoittaja
Ei pelkkää ratsastusta
Säännöllinen postaustahti (4 postausta/kk vähintään)
Laadukas teksti ilman yhdyssanavirheitä
Kuvia/videoita tekstin mukana

Hörhöilystä plussaa, mutta ehdottomasta hörhöilystä en ole kiinnostunut.

Laittakaa ehdotuksia kommenttiboksiin! Omaa saa ja pitää myös ehdottaa.