maanantai 2. helmikuuta 2015

Pitkäkorvat 2/2014

Lehtikatsauksessa kesän 2014 Pitkäkorvat, jonka kulaanijuttuun olin lopulta erittäin tyytyväinen.

Lehti alkaa pääkirjoituksella, joka on tietenkin laatukamaa, koska kirjoitin sen. Vuorottelemme pääkirjoituksissa päätoimittajan kanssa.


Aasiuutisissa saadaan kuulumiset Vihdin aaseilta, joista oli laajempi juttu numerossa 1/2014. Lisäksi on muita pikkujuttuja.

Rapsutitko aasia? kokoaa yhteen kuulumisia ja palautteita Aasitilojen avoimista ovista, joka järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2014. Itse olin tuolloin Kouvolassa aasitilalla Aasiyhdistyksen tuotteiden kanssa. Tiloja oli mukana muistaakseni 14 ja vierailijoita kävi paikalla runsaasti. Kouvolassa tilan omistaja järjesti Aasi Cafen, josta sai ostaa makeaa, suolaista ja tietenkin kahvia. Lapsille oli talutusratsastusta. Lisäksi oli agility- ja ratsastusnäytökset. Mahtavaa mainostusta aasin monipuolisuudesta! Päivän aikana ehdin saada mukavan t-paita- ja hanskarusketuksen ja annoin haastattelun Keskilaaksoon (pieni juttu ja video täällä).

Aasit maaseudulla esittelee yhden sivun verran Kouvolan Meidän maaseutu -festivaaleja joissa oltiin Aasiyhdistyksen nimissä.

Orista ruunaksi on sekä aasinomistajan että eläinlääkärin näkemus ruunauksesta.

Fiina ja Kamee - uhanalaiset villiaasit kertoo Korkeasaaren kulaaneista. Kävin juuri ennen lehden deadlinea kesälomani ensimmäisenä päivänä Korkeasaaressa haastattelemassa aaseista vastaavaa eläintenhoitajaa. Opin todella paljon uutta ja bonuksena sain hienoja kuvia.

Katsojasta kengittäjäksi on kengittäjäksi opiskelleen Annen kirjoittama juttu. Jutussa käydään läpi myös aasien kengitys, se voi tulla kysymykseen, kun jaloissa on virheasentoja.

Tulin, näin, voitin ja melkein hävisin on poitounaasien rotuesittely. Jutun kuvat otin jo Huhtikuussa Konijänkän kotieläinpihalla ja rotuesittelypuoli oli osittain vanhempaa tekstiä. Päivitin tekstin nykyaikaan parista uudesta lähteestä, erityiskiitos Leena Alerinin Hevosurheilussa 2012 ilmestyneestä jutusta jossa kerrottiin poitountyöhevosesta ja poitounmuulista. Livehaastattelun lisäksi eräs poitounaasin omistaja kirjotti jutun omasta aasistaan sähköpostitse.

Hups,  tärähti! on päätoimittajamme juttu auttamaan parempien aasikuvien metsästykseen. Jutussa käydään kameran tärkeimmät asetukset ja kuvausvinkit.

Eikö olekin aka makeita juttuja? Toivottavasti sain Sinut kiinnostumaan näistä ja liittymään Aasiyhdistyksen jäseneksi. Arvioilta puolella jäsenistämme ei ole omaa aasia tai hevostakaan, joten vaikka asuisit kerrostalossa, liity ihmeessä! Saat kolmesti vuodessa ihan oikeaa ja laadukasta luettavaa ja katseltavaa. Liittymisen voit hoitaa täällä.
Aasitilojen avoimet ovet, edellispäivän agitreenit.
Westernmuuli(aasi) Heikki johon viittaan pääkirjoituksessa.


Tämän jutun kaikki kuvat ovat omiani.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti