keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Muulin ensikosketus kärryihin + video

Mieheni haki kärryt sunnuntaina ja toi ne tallille. Taloudellisten syiden takia olin sunnuntain ja maanantain töissä ja muiden syiden takia pääsin tallille vasta tänään keskiviikkona ensimmäisen kerran tällä viikolla. Muuli ei onneksi ollut villiintynyt, sillä olihan mieheni siivonnut sunnuntaina tarhan ja päästänyt Muulin laitumelle irrottelemaan. Muuli oli tosin vain kaivellut lumen alta heiniä.

Käytin hyväkseni pidentyneen iltapäivän ja otin ihan ensin kuvia Muulista. Sen jälkeen toin kärryt laitumelle ja vaihdoin toiseen kameraan. Kuvat olivat ihan hyvästä iltapäiväviiden valosta huolimatta aika tummia, joten jouduin käsittelemään niitä jonkin verran. Laatu tietenkin kärsi huomattavasti, jos sitä nyt oli alkujaankaan.

Kuten arvasinkin, kärryt eivät herättäneet Muulissa muita tunteita kuin suurta kiinnostusta. Palkitsin sen lähestymiset kauralla ja asettelin kauraa kärryjen pohjalle ja penkille syömistä varten. Liikkeellä olevat kärryt saivat Muulin kävelemään väistöä niiden vierellä, mutta kukapa ei ihmettelisi niitä ensimmäisellä kerralla.
Ensikosketus




Laitoin kameran nauhoittamaan kun hetken päästä aloin työstää kärryasiaa Muuli narussa. En oikeastaan ollut suunnitellut mitään, koska enhän voinut etukäteen tietää miten Muuli ylipäätään reagoisi kärryihin. Peruuttelin sitä kärryjen vierellä ja talutin eteen. Laitoin kävelemään etuperin aisojen väliin ja peruuttamaan pois. Palkitsin sitä runsaasti jotta se ajattelisi että kärryjen lähellä on kivaa olla. Sitä kiinnostivat kärryt kyllä kovasti heti kun sain ne sisäpuolelle ja vasta virittelin kameraa toimintavalmiuteen, eli se sai niistä varmasti iloa ja virikettä jo ilman kauraakin.

Koostin 20 minuutin treenistä videon, josta nopeutin suurimman osan. Jätin nopeuttamatta vain mielestäni mielenkiintoisimman kohdan, jossa Muuli lähtee itse ratkomaan ongelmaa kuinka saada kauraa. Odottelin siis hiljaa paikallaan lähinnä sitä, että Muuli ottaisi askeleita kärryä kohti, mutta sehän astelikin suoraan sen luokse ja aisojen väliin. Siitä hieman ohjaillen sain sen seisomaan aisojen väliin ja tuossa kohtaa palkitsin sitä ruhtinaallisesti ja paljon.

Videolla en saanut tätä toistettua, mutta myöhemmin kun olin jo lähdössä pois kärryjen kanssa, meni Muuli uudestaan aisojen väliin. Ei se tätä asiaa missään tapauksessa oppinut, mutta en pidä yhtään mahdottomana että se jossain vaiheessa menisi vapaana aisojen väliin seisomaan ja odottamaan.

Videon teksteistä ei valitettavasti saa kovin hyvin selvää kun en osannut laittaa niille mustaa taustaa.

En ole opettanut ajolle kuin yhden aasin, jolla oli jo ratsastettu eli sillä oli käsitys ohjasavuista. Olen siis täysin amatööri, mutta onneksi meidän tallilla on osaamista ajojuttuihinkin. Ajattelin nyt edetä tämän asian kanssa niin että ohjasajoa lisätään ohjelmaan nykyistä enemmän ja kun tallikaveri seuraavan kerran ajelee omallaan, niin otan Muulin käsihevoseksi niin se saa kunnolla siedätystä kärryjen ääneen ja liikkumiseen.

Jossain vaiheessa kun saan avustajan lahjottua mukaan, talutan muulia ja avustaja lykkii kärryjä takana (nämä ovat muuten aika raskaat!) ja edessä. Ensimmäinen valjastus tapahtuu turvallisesti puomiin kiinnitetyn Muulin kanssa ja se saa tunnustella miltä tuntuu aisat kyljillä. Olenhan sentään tähän mennessä kerran totuttanut sitä aisoihin kun köytin sen satulaan kiinni estepuomit. Se sujui ihan hyvin.

Kun aletaan olla levelillä expert, on minun huijattava paikalle kaksi vahvaa avustajaa taluttamaan Muulia kahtapuolta edestä monta kertaa. Jos vielä siinäkin vaiheessa sekä minä että Muuli olemme hengissä ja ehjiä, niin uskaltanemme kokeilla aidatulla alueella ilman talutusta.

Mutta tämä vaatii extrapaljon hyvin mennyttä ohjasajoa. En ole ohjasajanut vielä ollenkaan silavaljailla jolloin ohjat tulevat aika "ylös" eivätkä ohjasavut ole niin selkeät Muulille.

Niin ja tässä kohtaa lähetän Muulin hetkeksi ravitallille "treeniin" saamaan ajovarmuutta. Meidän tallilla kun ei ole mitään asiaa harjoittelemaan yleisille teille kun autoja ajaa täällä niin runsaasti.

Jännä nähdä mihin asti tätä suunnitelmaa päästään ennenkuin minä, Muuli tai kärryt ollaan solmussa.




Kärryjen myyjä on työkaverini, jonka uusi suomenhevonen ei mahdu näihin pituutensa puolesta. Ei se mahdu valjaisiinkaan, jotka ostin myös. Luulen että kärryt ovat Muulille sitten aikanaan ihan sopivat.

Nämä ovat vanhat tehdaskärryt, mutta jotka työkaverini on kunnostanut ihan kokonaan ja ostanut uuden penkinkin. Myös renkaat ovat uudet mopon renkaat. Istuin näissä on ihanan korkealla ja koska Muuli on niin matala, niin ei tarvitse katsella vain viuhuvia takakavioita. Sitten aikanaan.


2 kommenttia