perjantai 31. maaliskuuta 2017

Muulimenot maaliskuussa 2017

Menot
Maaliskuun tallivuokra 400e
Käytettynä ostettu satulavyö 30e
E-vitamiini Vetcare 500 ml 54e
7 metriä pitkä lukollinen riimunnaru 55e
Takavyöt Muulin lännensatulaan 38e (ostin strapit ja ihan normaalin vyön)
Uusi harjalaukku 20e *
Hackamoret remmeineen 55e *
Kaksi porkkanakeppiä 45e *
Parellin hevospallo 51e *
Jäykkä kaulanaru/cordeo 28e *

Yhteensä: -779e

Tulot
0e

YHTEENSÄ -779e

* ostin nämä Equitanasta eivätkä näistä yksikään ollut kovin ajankohtainen tai tarpeellinen varuste. Esimerkiksi kaulanaru pölyttynee kotonani monta vuotta ellei sitä sitten käytetä esimerkiksi messuilla jonkun aasin kanssa.

Hackamoret olivat sellaiset hienot kiekurat ja ajattelin että niistä saan omani pois jos en koskaan käytä niitä. Nehän ovat kuolaimittomista kaikista brutaaleimmat ja useat ihmiset pitävät hackamorenkäyttäjiä eläinrääkkääjinä. Uskallan olla eri mieltä.

Itselleni ostin uuden Fleck kouluraipan. Se on siis sellainen tosi kevyt ja tasapainotettu raippa. Se oli alennuksessa ja maksoi 25 euroa. Ostin myös selkäpanssariturvaliivin. Eli en perinteistä palaliiviä, vaan sellaisen, jossa on vain selkäpanssari. Tämä maksoi 84 euroa ja oli merkiltään Swing tms. Minulla on turvaliivi olemassa, mutta se on palaton ja aika epämukava päällä.

En laske omia varusteitani muulimenoihin ollenkaan, koska ne olisin ostanut muutenkin.

Pressu - ilmainen
Lue lisää

torstai 30. maaliskuuta 2017

Pehmytpuomien neitsytmatka

Näin pehmytpuomeja ensimmäisen kerran Elmamessuills Staffansbergin tallin osastolla viime marraskuussa. Ne olivat kuitenkin melko hinnakaita, maksaessaan 33 euroa kappale. Vaikka tallinomistaja lupautuikin ostamaan niitä tallille, päätin selvittää josko niitä voisi valmistaa edullisemmin itse. Vaahtomuoviahan saa nimittäin ihan ilmaiseksi vanhoista patjoista.

Päälimateriaalista sain eri pressufirmoista tarjouksia, mutta yksikään niistä ei ollut kilpailukykyinen, joten puomit jäi askartelematta.

Staffansberg oli kuitenkin mukana Helsinki Horse Fairissa oikein hyvän tarjouksen kanssa, pehmopuomit olivat enää 28 euroa. Neljä lähti mukaan.

Ai miksi pehmopuomit? No esimerkiksi siksi, että näitä jaksaa kantaa vaikka kuinka monta kerrallaan kentälle. Olen aika laiska raahaamaan oikeita puomeja koska ne ovat niin painavia. Ja myös siksi, että jos muuli astuu tämän päälle, sen jalka ei luiskahda mihinkään vaan homma jatkuu normaalisti. Toki pehmopuomi saattaa liikkua helpommin pois paikoiltaan jos eläin on jalkojaan laahaavaa tyyppiä, mutta Muuli ei ainakaan vielä ole sellainen.

Kenttä oli paikoittain niin kuiva että näitä pystyi käyttämään, enhän halua liata näitä heti uutena. Avasin ne kelmuista ja kannoin kentälle. Ne jäivät muotoonsa, eli vaatii aikaa ennenkuin ne suoristuvat. En antanut pikkuasian häiritä, joten siksakmuotoiset puomit maahan ja kovaa ravia.

Muuli sai hetken aikaa tutustua niihin maastakäsin ja sen jälkeen ohjasin sen heti ympyrälle. Tapansa mukaan Muuli "imi" hienosti puomeille, nosti itse ravin ja jalkojaan nostellen suhautti kaikkien yli tuosta vain. Vielä viime kesänä se piti puomeja sen verran epäilyttävinä, ettei todellakaan ravannut tuosta noin vaan yli.

Muulin toinen omistaja tuli pitkästä aikaa tallille ja toimi kameramiehenä.

Pyöritin Muulia vain helpompaan suuntaan koska olin laiska. Eli kuvat kertovat nimenomaan koko totuuden. Kerran se meinasi lähteä lapasesta, mutta onneksi minulla oli pitkä naru ja sain pidettyä narun päästä kiinni. En osaa sanoa mitä se pelästyi vai pelästyikö, mutta pääasia on ettei lähtenyt irti. Kentällä oli nimittäin kaksi muutakin ratsastajaa.

Koostin harjoituksista pienen videon, mutta YouYube-kanavaltani löytyvät kaikki pätkät kokonaisuudessaan.

HUOM! Blogini sivussa on pieni äänestys, jossa kerrot ikäsi. Yritän saada hieman selvyyttä siitä, että minkä ikäiset lukevat blogiani. Olen erittäin kiitollinen kaikille "äänestäjille"!





Lue lisää

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Parelli - hyvin tuotteistettua maastakäsittelyä

Pääsin mukaan katsomaan Pat Parellin kaksituntista showklinikkaa Equitanassa. Kokemus oli hyvin mielenkiintoinen sen ollessa ensimmäinen tämäntyylinen tapahtuma elämässäni.

Kuvitelkaa sellainen yhdysvaltalainen kirkko, jossa on se monipäinen kuoro ja pappi, joka saarnaa ihmiset hurmokseen. Penkeiltä noustaan ylös taputtamaan ja Herraa kiitetään joka välissä. No tämä Parelli oli vähän sinne päin, paitsi että yleisö ei ollut ihan niin hartaalla mielellä liikkeellä, olihan yleisö hyvin saksalaispitoista. Parelli sensijaan oli erinomainen showmies.

Hän pamautti areenalle ratsastaen toisella hevosella ja pitäen toista vapaana. Hän ohjaili vapaana kulkevaa raipan avulla. Ei tietenkään hevoseen juurikaan osuen, mutta merkkejä näyttäen. Eikä se ollut mikään tavallinen raibe vaan onkivapaa muistuttava teleskooppikeppi, jonka päässä oli muovipussin suikale. Istuttiin viidennellä rivillä, joten näin suikaleen selvästi.

Kun yleisö oli vakuutettu mm sillä että sekä ratsu että vapaana kulkeva hevonen peruuttavat ilman että ohjista pidetään kiinni, otettiin areenalle ensimmäinen potilas.
Näin hallitaan kahta hevosta samanaikaisesti. Oli mukavaa nähdä että Parelin hevosella oli suussa nivelkuolaimet eikä länkkäkankia. (tosin nyt saan kommenttikentään kymmenen viestiä siitä kuinka kuolaimet eivät ole kidutusväline vaan ratsastajan käsi on ja että länkkäkanget ovat ihan ok).

Yleisö oli saanut äänestää etukäteen hevoset klinikkaan viidestä ehdokkaasta.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt hevosista sillä molemmilla oli muulimaisia ongelmia. Ensimmäinen hevonen, Dasko, otti lähtöjä tai hyppäsi pystyyn pelästyessään jotain tai joutuessaan tukalaan tilanteeseen. Vähänkuin Muuli, joka juuri ennen Saksaan lähtöä lähti lapasesta maastossa ja painoi junaradan huoltotielle.

Toinen hevonen, Elmo, taas oli jonkinlainen rescuetapaus ja se vihasi kaikkea ihmisiin liittyvää. Omistaja oli jo tehnyt paljon töitä sen kanssa, mutta vielä oli tehtävää jotta hevosen kanssa voi mennä maastoon ja osallistua kilpailuihin. Tämä hevonen liikkui kuin sillä olisi ollut kukkopatti toisessa takasessa.

Ensimmäinen hevonen oli 5-vuotias trakehner Dasko ja se tuli areenalle englantiummikon 18-vuotiaan omistajansa Judithin kanssa. Esityksessä oli mukana saksankielinen juontaja, joka tulkkasi hevosenomistajaa ja Parellia toisilleen koska muuten hommasta ei olisi tullut mitään.

Nyt saatat kuvitella että Parelli otti hevosen naruun, pamautti pari kertaa lukolla leukaperiin ja hevonen oli muutettu taas normaaliksi. Mutta näinhän se ei suinkaan mennyt. Hän istui tiukasti oman hevosensa selässä ja ohjeisti omistajaa toimimaan hevosensa kanssa. Lisäksi hän toki auttoi satulasta käsin omaa onkivapaansa heilutellen.

Ensimmäinen harjoitus oli se, että omistajan tuli antaa hevoselle reilusti köyttä, eli ihan koko seitsemänmetrinen riimunnaru. Omistaja seisoi keskellä ja Parelli ohjasi hevosta ympyrälle. Tämä hevonen ei ollut kovin pelokas, se käveli pressullekin ihan tuosta noin vain, mutta sitten kun se pelästyi jotain, esimerkiksi yleisön taputusta, se poistui paikalta. Omistajalla oli paljon tekemistä narun kanssa, ettei se mennyt hevosen jalkoihin.

Ensin Parelli opetti että pitkällä narulla saa enemmän voimaa. Eli omistajan tulikin pidellä narun päästä kiinni eikä läheltä hevosta. Toinen oli ”power position”, eli sellainen asento, jossa ihmisellä on mahdollisimman paljon voimaa pitää hevosta vastaan kun se lähtee. Käytännössä se tarkoitti jalat hieman peräkkäin seisomista, polvet koukussa, ja narusta kiinni niin että se on lantion kohdalla.

Harjoitus meni niin että Parelli huiski hevosta menemään onkivavallaan jotta sille tulisi jonkinasteinen pakoreaktio ja omistaja otti ”power position” ja valmistautui pitämään hevosen lapasessa. Hevonen alkoikin toimia, kunnes se taas pääsi karkuun yleisön taputtaessa. Parelli nouti sen ja harjoitus jatkui ja hevonen toimi taas.

Allaoleva videon on kuvannut Nicola Steiner Horsemanship ja se tuli vastaan YouTubesta.


Kuvittelin tässä vaiheessa että tämä oli siinä, mutta Parelli jatkoikin vielä hevosen kanssa. Tai siis jatkoi ohjeistamista. Hän kertoi että hevosen kanssa pitää olla hauskaa ja sen kanssa on hauskaa leikkiä. No jos leikki tarkoittaa sitä että hevonen loikkii etujalalta toiselle korvat tiukasti luimussa niin kai se sitten on hauskaa.

Parelli puhui ”long body logicista”, eli siitä kun ihminen on pitkä vertikaalisesti niin hevonen on sitä horisontaalisesti. Sitä varten hän käyttää teleskooppiraippaa, jolla ihminenkin saa itselleen horisontaalista pituutta.

Tässä kohtaa klinikkahevonen näytti bondanneen omistajansa kanssa niin hyvin, että Parelli pyysi omistajaa poistamaan siltä riimun kokonaan. Omistaja hämmästyi mutta toimi ohjeiden mukaisesti.

Ja mitä tapahtui? Simsalabim, hevonen seurasi omistajaa! Jopa esteen yli. Paitsi kerran se lähti lapasesta, jolloin Parelli haki sen ratsastaen takaisin avulle. Tämä tapahtui niin, että teleskooppiraippaa apuna käyttäen Parelli hallitsi vuorotellen hevosen etupäätä ja takapäätä ja sai sen kulkemaan oman hevosensa ja areenan seinän välissä. Eikä tämä vaatinut montaakaan kymmentä metriä kun hevonen huomasi että vähimmällä pääsee kun vain pysyttelee tässä toisen hevosen vierellä.

Sen jälkeen omistajakin sai onkivavan käteensä ja ohjeita sen käyttöön. Se oli pystyssä kun käveltiin normaalisti, muuten edessä tai takana kumpaa nyt pitikään toppuutella tai piristellä.

Omistaja sai ohjeeksi myös mennä  hevosesta poispäin kun se lähtee karkuun sen sijaan että lähtisi sen perään. Parellin mukaan ihmiset lähtevät yleensä nimenomaan perään, mutta peruuttaminen on hevoselle kutsu tulla luokse. Ja se näytti toimivan.

Lopuksi hevosta opetettiin potkimaan isoa jumppapalloa (todellakin ostin sellaisen itsekin). Parelli pyysi kivaa musiikkia ja yleisö huokasi ihastuksesta kuinka omistaja leikki palloleikkejä ja hevonen seurasi perässä.




Mainoskatkoilta emme välttyneet, nimittäin Parelli muisti kertoa että sen lisäksi että hevosta on nyt autettu, hän antaa sen omistajalle vuoden ilmaisen jäsenyyden Savvy clubissa. Se tarkoittaa sitä että hän pääsee katsomaan vuoden ajan rajattomasti noin 18 000 videota ja lukemaan ohjeita Parellin nettisivuilta ja mobiilisovelluksesta. Ihan hyvä bonari kun omistaja maksoi kuitenkin 200 euroa siitä kun Parelli katsoi tämän hevosta.

Parelli ei missään nimessä sanonut että hevonen olisi nyt kertalaakista parannettu, vaan omistajan tulee harjoitella hevosensa kanssa paljon ja katsoa lisää opetusvideoita.

Myöhemmin illan aikana Parelli kertoi että antaa jollekin tänä iltana ilmaisen vuoden jäsenyyden, kunhan vain lataa ja rekisteröityy mobiilisoftan käyttäjäksi. Mainoksen uhrina latasin sen heti kun pääsin hotellin wifin äärelle. Voittoa ei tainnut tulla, mutta Savvy Clubin tarjoamat "lessonit" alkoivat hieman kiinnostaa. Muutama ilmainen klippi kuuluukin mobiilisoftaan.

Videoita voi ladata etukäteen puhelimeen ja katsoa ne tallilla ja harjoitella omansa kanssa heti siihen perään. Savvy clubin pronssitaso maksaa 17,95 euroa kuussa. Hopeatasossa saa krääsää kotiinsa ja se maksaa 44,95 euroa ja kultataso maksaa 899,95e vuodessa. Koska kultataso on noin kallis, katsoin tietenkin kotona mitä siihen kuuluu. Sillä saa mm oman henkilökohtaisen Parelliavustajan, joka soittaa tervetuliaispuhelun, 50% alennuksen Parellin omista kursseista, Parellin tapahtumiin pääsee aina VIPpinä, kolmen kuukauden välein tapahtuvan webinaarin Patin ja Lindan vetämänä ja lahjapakkauksen. Voit tutustua tasoihin täällä.

Seuraava klinikan hevonen oli kimo puoliverinen, Elmo. Sen omistaja Elske puhui jopa englantia, jolloin esitystä oli mukavampaa seurata. Hevonen oli jonkinlainen rescuetapaus, jonka Elske oli omistanut nyt kaksi vuotta. Hän oli tehnyt sen kanssa paljon, mutta silti ongelmia oli luottamuksessa hevosen kanssa.
Hevonen valmistautuu poistumaan paikalta.
Parelli pyysi heti alkuun omistajaa laittamaan ison hevospallon hevosensa satulaan. Hevonen pelkäsi palloa ja pakitti pois.

Tämänkin hevosen kohdalla Parelli aloitti sillä, että omistajan tuli pitää ihan narun päästä kiinni. Hevosen tuli pitää sama narun etäisyys koko ajan, ja jos se ei pitänyt, niin omistajan tuli pakittaa hevosta joko vain narua heiluttamalla tai tulemalla hevosta kohti samalla kun heilutti narua. Tuttua kauraa. Omistaja talutti hevostaan kilometrinarulla ja Parelli huusi aina välin että ”pakita”. Tätä jatkui huomattavan pitkään ja lopussa hevonen pysäytettiin jopa juuri esteen jälkeen, eli sen piti olla koko ajan kuulolla jos pysäytyskäsky tulee.. Areenalla oli siis pari matalaa kavalettiä.

Tällä omistajalla oli mukanaan ”carrot stick” eli suomalaisittain porkkanakeppi. Se oli siis jämäkkä muovikeppi, kuten raippa, mutta ei taipuisa ja väriltään oranssi. Muuta porkkanaa siihen ei liittynyt. Kepin päässä oli naru.

Hevosta oli selvästi juoksutettu paljon ja se oli oikein hyvä siinä hommassa, mitä nyt ohitti kavaletin aina jos se oli mahdollista. Parelli teki omistajalle juoksutustehtävästä hieman normaalista poikkeavan (Parellipiireissä yleisen) että hän pienensi pressun neliömetrin kokoiseksi ja omistajan tuli tällä palalla seisten juoksuttaa hevosta kaikissa askellajeissa. En osaa sanoa oliko hevosen kanssa tehty tätä aikaisemmin.
 Peruutus
En todellakaan potkaise t. Hevonen
Ohjeistus oli heilauttaa porkkanakeppiä kolmesti ja antaa hevosen mennä. Omistaja seisoi vain paikoillaan pressunpalasella, jolta hän ei saanut poistua. Hän ei edes kääntynyt hevosta kohti vaan seisoi paikoillaan. Eli täysin päinvastaisesti kuin miten minua on opetettu.

Tässä kohtaa pitää besserwissereidenkin nähdä ero että ollaanko hevosta juoksuttamalla juoksuttamassa, jolloin on tarkoitus pitää se laadukkaasti oikeanlaisessa muodossa ja askellajissa puoli tuntia kerrallaan kentällä, mahdollisesti apuohjilla, vai juoksuttaa muutama kierros osana maastakäsittelyä. Parellin tapauksessa kyse oli nimenomaan maastakäsittelyssä.



Pian omistaja päästettiin kävelemään hevosen kanssa, jolloin hän pystyi ohjaamaan sitä kavelettien ja jumppapallon suuntaan. Kun hevonen alussa kavahti jumppapalloa, pystyi omistaja pysäyttämään sen nyt pallon eteen ja odotti että hevonen koskettaa sitä turvalla. Palkintona oli jonkinlainen paineen poisto ja yleisön taputus. Hetken päästä hevonen tuuppi palloa ihan sujuvasti.

Tämäkin hevonen pääsi jossain vaiheessa eroon päävehkeistään ja se seurasi omistajaa vapaana.

Parelli kysyi tässä kohtaa että haluaako omistaja kokeilla selkäännäousua. Hevosella oli satula selässään mutta ei kuulemma suitsia mukana. Parelli lainasi omia suitsiaan ja paikalle tuotiin selkäännousua varten Ikean jakkara jolta omistaja kiipesi kyytiin. Hän ei vaikuttanut kovin rennolta eikä meno ollut varmaan Parellinkaan mielestä ihan ok, sillä hän painotti rentoutta hyvin paljon kuten kuuluukin.

Omistaja sai tehtäväksi ratsastaa kädet kiinni toisissaan ja ohjaamaan hevosta muilla avuilla. He ratsastivat hetken areenalla peräkkäin ja tuuppailivat selästäkäsin jumppapalloa. Parelli myös avusti onkivavalla ja jos minä olisin ollut siellä Muulin selässä, olisin tuntenut oloni hyvin turvalliseksi. Niin hienosti Parelli hallitsi toisen ratsastamaa hevosta omansa selästä käsin.

Loppuun tuli vielä aika kliseistä musiikkia ja omistaja sai tehtäväkseen ratsastaa areenalla miten halusi. Hän ravasi ja meni käyntiä eikä hevonen vaikuttanut tikittävältä aikapommilta.

Parellin klinikan aikana hevoset eivät saaneet herkkuja, mutta aikaisemmin päivällä areenalla esiintyivät Parellin viralliset ohjaajat Sveitsistä ja Saksasta. He muistivat palkita hevosiaan aika ajoin mikä oli minusta tosi kiva juttu. Ohjaajien hevoset näyttivät siltä, ettei niiden päässä ollut jatkuvaa kipuilmettä eivätkä ne olleet yhtä zombeja kuin western pleasuren kilparatsut. Hevoset toimivat sekä riimuilla että ilman ja näyttivät rennoilta. Korvat liikkuivat ja ilme oli avoin.

Alla on yhteenliitettyjä klippejä Parelli Instruction teamin esityksestä torstailta. Tätä oli todella mukavaa katsoa! Jokainen teki siis omia juttujaan vapaana olevan hevosen kanssa, riimunnarussa olevan tai ratsastetun kanssa. Koska maastakäsittely on tällä hetkellä omaa elämääni lähimpänä, on tässä eniten sitä.

Sähkömoponainen antoi muuten myöhemmin ständillä nimmareita ja hän on kirjoittanut myös oman kirjan koulutustyöstään.

Messuilla oli toki myös Parellin oma ständi, jota pyöritivät paikalliset Savvy clubin jäsenet. Myynnissä oli riimuja, naruja, porkkanakeppejä ja jumppapalloja. Tuotteille oli kaksi eri hintaa, oli jäsenhinta ja muiden hinta. Ainoastaan jumppapallo oli sellaine, joka maksoi 51 euroa kaikille. Löysimme näin ison pallon myös yhden hevostarvikekauppiaan valikoimasta, mutta se maksoi enemmän.

Koska poimin mielelläni rusinat pullasta, teen sen tälläkin kertaa. Paitsi että tämä on vaikeaa. Pidin melkein kaikesta näkemästäni ja kaikki mitä Parelli käski omistajien tehdä hevostensa kanssa, kävi täysin järkeeni. Eihän ne hevoset nyt koko aikaa levollisilta näyttäneet, mutta ne oli raahattu areenalle ison yleisön eteen niin kai se on luonnollista.

Jos tätä oikein kunnolla miettii, niin onko ylipäätään okei raahata ongelmahevonen kotoaan vieraaseen paikkaan kohtaamaan ongelmansa? Onko okei mennä itse paikan päälle tukemaan tällaista toimintaa? Aivan sama.

Minulle tarttui messuilta mukaan pari porkkanakeppiä (hieman eri pituiset) ja Parelin jumppapallo. Näillä eväillä lähden kokeilemaan josko saisin Muulinkin "leikkimään" kanssani ja jospa se oppisi jotain uusia temppuja pallon kanssa. Ehdinkin jo kokeilla juoksuttamista niin että seison paikoillani, mutta tein sen tietenkin väärin kun en siirtänyt narua selkäni takana toiseen käteen.

Kaikki esityksessä näkemäni harjoitukset tulevat varmasti käyttöön Muulinkin kanssa! En millään haluaisi maksaa Parellin clubista mitään, mutta onneksi esimerkiksi 7 games löytyy helposti esimerkiksi Tou Tubesta.

Jäin taas miettimään sitä, että kumpi on järkevämpää, ohjata hevonen potkimaan palloa omaa kehonkieltä käyttäen vai opettaa se potkimaan sitä tavallaan itsenäisesti herkkuja käyttämällä. Jos nimittäin herkut (eli positiivinen vahvistaminen) on käytössä, kuuluu ohjaajan seistä hyvin paikoillaan houkuttelematta eläintä tekemään mitään. Kumpi on eläimelle mukavampaa? Kai se ruuasta tykkää. Toisaalta Parellin auktorisoidut kouluttajat käyttivät omassa esityksessään sekä kehonkieltä että tarkoin harkittuja herkkuja. Se olisi just se tapa, johon minä pyrin.

Esityksen hevoset olivat kumpikin "ongelmahevosia". Mutta ei se mielestäni tarkoita sitä, että maastakäsittelyä pitäisi harjoittaa vain ongelmahevosiin. Ja se, mikä on ongelmallista käytöstä, vaihtelee ihan omistajan mukaan. Muulin ongelmia en edes jaksa luetella, niitä on niin paljon, mutta esimerkiksi vuokrahevoseni laahustaa taluttaessa hitaasti perässä eikä mielestäni kunnioita minun henkilökohtaista tilaani. Se ei ole välttämättä ongelma, koska ratsuna ja hoitaessa se toimii, mutta miksen tekisi sen kanssa maastakäsin hommia, jotta se olisi siinäkin yhtä herkkä kuin ratsuna?

Osa hevosihmisistä tuntuu ajattelevan että klinikoille mennään vain lastausongelmaisten kanssa, mutta eikö ihan toimiviakin juttuja voi hioa vieläkin paremmiksi? Ratsastuksessakin hevosta hiotaan pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi, miksei maastakäsittelyäkin voida parantaa ilman, että kyseessä pitäisi olla ongelmahevonen?
Lue lisää

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hevonen juoksee pelästyessään 200 metriä, Muuli 877.

Olen lukenut joskus jostain että kun hevonen pelästyy jotain, se juoksee keskimäärin 200 metriä, pysähtyy ja kääntyy katsomaan jahdataanko sitä vielä. Jotenkin ajattelin että muulilla tämä matka olisi jopa lyhyempi, sillä aasit eivät jaksa juosta kahtasataa metriä edes peloteltuina.

En ole päässyt kokeilemaan Muulin pakomatkaa kuin pari kertaa, ensimmäisen kerran Tukkilassa viime keväänä kun se lähti hanskasta tallin pihalla ja kiersi laidunten kautta takaisin tallin pihaan. Onhan se toki karannut aidatulla alueella, mutta niitä en laske. Toisen kerran se otti hatkat viime viikon keskiviikkona, eli juuri ennen lähtöäni Saksaan Equitanaan.

Minulla oli yksi Saksaan lähtijä mukana ja lähdettiin Muulin kanssa kävelemään. Varusteina oli naruriimu. Olihan se ajoittain jännittynyt kun esim lenkkeilijä tuli sen takaa ja junia meni ohi, mutta naru ei kiristynyt eikä Muuli yrittänyt lähteä lapasesta. Paitsi siinä kohtaa kun oltiin jo todella lähellä tallia, se kyttäsi jotain viereisen talon pihalta ja lähti. En oikeasti pystynyt tekemään mitään. Ensin se lähti tallille päin (tallille oli matkaa 500 metriä), mutta kääntyi parin metrin päässä ympäri ja painoikin just sinne suuntaan, mihin se ei olisi saanut mennä, nimittäin junaradan huoltotielle.

Talli on siis melko lähellä päärataa ja tallille kuuluu aina kun juna menee ohi ja se myös näkyy.

Muulin pelkosieraimet
Muulia ei siinä lähtiessä paljoa me ihmiset kiinnostaneet kun se paukautti karkuun. Itsekin olin vain rauhallisesti kutsunut sitä nimellä. Ei sitä kiinnostanut.

No peräänhän se oli lähdettävä. Hiekkatiessä näkyivät sen jäljet hyvin. Juoksin, kävelin, puuskutin ja jatkoin juoksemista loputonta huoltotietä pitkin.

Siinä kävellessäni ajattelin vuorotellen että kumpa ei tulisi junaa niin se ei ainakaan pelästy lisää ja toisaalta että tulisipa juna ja Muuli olisi raiteilla niin pääsisi siitäkin eroon ja saisi säälipisteitä.

No kumpaakaan ei tapahtunut, vaan Muuli hengaili Nuppulinnan seisakkeen välittömässä läheisyydessä tarkalleen ottaen 877 metrin päässä lähtöpisteestä (laskettu Google Mapsilla). Aloin kutsua sitä nimellä heti kun näin sen, ettei se vain pelästy minua, kaivoin käteen kauraa ja lähestyin sitä reippaasti käsi ojossa. Muuli nosti pään pystyyn, korvat eteen ja lähti kävelemään kohti. Tapasimme puolimatkassa, sidoin sen puomiin kiinni ja jäin odottamaan kaveriani.
Kuvista suurin osa on tästä "kukkulan" päältä. Se tuntuu kiehtovan Muulia oikein erityisesti ja se juoksee aina sen kautta kun vetää laidunta edestakaisin. Tämän pystyisi helposti myös kiertämään.

Tuolta seisakkeeltakin Muuli olisi mielestäni osannut kotiin, koska siitä kulkee toinen kävelylenkkimme. Kotiin en taluttanut sitä huoltotietä pitkin, vaan suorinta reittiä tallille.

Myöhemmin ajattelin että ihan hyvä ettei se juossut tallille, ettei se keksi (Muuli oppii asiat  yleensä kerrasta) että karauttamalla karkuun, pääsee takaisin tallille. Toisaalta tässä oli suunnilleen kaikki riskit ilmassa. Muulilla ei ollut heijastimia, oli ilta, oli junarata ja oli Saksaan lähtö edessä.

Jos olisin joutunut kaapimaan sitä kilon paloina junaradalta, olisi minulla mennyt koko yö kun Fiskarsseilla pilkon sisäfilettä pakkaseen. Olisi joutunut hakemaan jostain uuden pakkasenkin!


Nyt takaisin tähän päivään.

Kävin tallilla heti aamusta, koska minulla on töissä iltavuoro. Muuli oli kuulemma käyttäytynyt hyvin poissaollessani ja seissyt paikoillaan vaikka muut hevoset olivat ottaneet kipinää tuulisesta säästä.

Muuli oli yllättävän positiivinen. Olen ehkä kertonut että se on ollut aika äkäisen näköinen välillä jos harjoituksissa on jouduttu käyttämään erityisen paljon herkkupalkkaa. Tänään se oli oikein mukava ja korvat hörössä edukseen esiintyvä Muuli.

Olin ostanut parikin porkkanakeppiä Equitanasta (esittelen ne ja niiden käytön myöhemmin kunhan se selviää minulle) ja kokeilin miten ne sopivat omaan käteen ja Muulin maailmankatsomukseen.

Aloitin siis sillä, että heittelin narua Muulin selkään sen seistessä paikoillaan. Sen jälkeen kokeilin sellaista, että talutin sitä oikein pitkällä narulla ja Muulin oli tarkoitus pitää tämä etäisyys. Se meni sen jakeluun yllättävän nopeasti kun laitoin sen aina välillä peruuttamaan ja huidoin porkkanakepillä. Viimeisenä kokeilin vielä juoksutusta käynnissä niin, että seisonkin vain paikoillani. Eli just niinkuin Parelli neuvoo. Se toimi siihen saakka kun Muuli oli pyörähtänyt 3/4-osa kierroksesta. Tuossa kohtaa se pysähtyi ja kääntyi kohti ja jouduin huiskimaan kepillä.

Kuvasin nämä, koska en ole kuvaillut pitkään aikaan ja tallensin ne mukavasti eri klippeinä katselumukavuuden takaamiseksi. Klipit ovat siis aika lyhyitä.

Koska Muuli oli oikein erityisen yhteistyöhaluinen, päästin sen vielä laitumelle palkinnoksi. Eihän sielä vielä mitään kasva, mutta siellä saa juosta. Siivoilin siinä ensin jälkiäni tallinpihalta ja Muuli oli vain kukkulansa päällä syömässä.

Kun olin valmis ja menin hakemaan sitä riimun kanssa, se villiintyi täysin ja juoksi edestakaisin laitumella potkien samalla taaksepäin. Eihän siinä voinut muuta kuin ottaa kameran kouraan ja toivoa että edes yksi kuva onnistuisi. Lopulta se oli ns valmista kauraa ja otin sen kiinni ja palautin tarhaan. Postaus on kuvitettu tämän päivän kuvilla.


Yllä on ensin porkkanakeppiin totutusta. Muuli on aika tottunut kaikenlaisiin asioihin sen ympärillä, 
joten se ei tätä hätkähtänyt mitenkään erityisesti. 


Tässä taas peruutan sitä niin, että naputan kepillä etujalkojen väliin. Näin itseäni parempia 
maastakäsittelijöitä messuilla ja päätin itsekin kokeilla miten Muuli reagoi tällaiseen merkkiin.


Tässä taas ohjaan sen ympyrälle niin etten itse lähde pyörimään mukaan. Noh, kai tämä harjoittelulla 
lähtee toimimaan. Jos jollain on parempaa tietoa siitä, miksi tämä on ylipäätään hyvä juttu, niin 
kertokaa toki kommentiboksissa. Itselleni se jäi nimittäin epäselväksi.


Ja lopuksi tässä talutan Muulia normaalia pidemmällä narulla. Joudun huomauttamaan sille ihan kunnolla 
ettei tarvi tulla niin lähelle.





Shit väärä suunta t. Muuli

Lue lisää

maanantai 20. maaliskuuta 2017

"Kuusi jalkaa maassa" eli maastakäsittelyä Malin Holmlundin tapaan

Malin Holmlund kertoi maastakäsittelystä Helsinki Horse Fair -messuilla sunnuntaina 19.3. Koska tunnen kovaa vetoa maastakäsittelyyn, olin tietenkin kuuntelemassa ensin teoriaa ja katsoin sen jälkeen demon, jossa Malin ratsasti ja pyöri pyöröaitauksessa hevosensa Lilla-Gubbenin kanssa.
Kirjoitin teoriaosuudesta erittäin tarkat muistiinpanot suoraan tietokoneelleni, koska käsin tehdyistä muistiinpanoista en ota itsekään selvää. Tässä tulee siis hyvinkin pitkä ja tarkka teksti siitä, mistä Malin puhui.

Malin on nimennyt metodinsa nimellä ”Kuusi jalkaa maassa”, koska se tarkoittaa yhdessä tekemistä hevosen kanssa ilman ratsastusta. Eli maassa on hevosen neljä jalkaa ja ihmisen kaksi.

Malin on kotoisin Pohjois-Ruotsista ja hän on työskennellyt hevosten kanssa enemmän ja vähemmän koko elämänsä ajan. Nykyään hänellä on miehensä kanssa talli Kylmälässä, Kirkkonummella, ja he valmentavat pääasiassa ravihevosia, mutta myös ratsuja.  Ruotsissa Malin on opiskellut ratsastuksenohjaajaksi. Hevosten koulutusta hän on opiskellut lisäksi mm Espanjassa. ”Minun tapani on opettaa hevosia ja ihmisiä positiivisen kautta. Hevonen pitää saada ymmärtämään miksi se tekee asioita mitä pyydämme siltä”, hän tiivistää.

”Maastakäsittely on hauskaa. Hevoset pitävät siitä. Ja se on monipuolista tekemistä silloin jos jostain syystä ei voi juuri nyt ratsastaa. Samalla hevosen kanssa voi oppia hyvää yhteyttä”, Malin kertoo ja jatkaa ”Kun opetat hevosta tällä menetelmällä, opit samalla tuntemaan hevosesi paremmin. Opit lukemaan sitä paremmin ja alat ymmärtää miten sinun hevosesi oppii parhaiten.”. Malinin täsmentää vielä että kaikki metodit tai työtavat eivät toimi kaikkien hevosten kanssa.

”Kun tätä tekee, saa lisää itseluottamusta sekä itse että hevonen, jos hevonen vain ymmärtää mitä siltä pyydetään”, Malin kertoo.
Malin oli tuonut mukanaan muutamia varusteita, joita hän käyttää hevosten kanssa. Hänellä oli pitkä raippa, jonka päässä oli pätkä narua, bambukeppi ja perinteinen kapsoni, jossa on u:n muotoinen jäykkä turpaosa, eli samanlainen kuin Muulillakin on. Kapsoni oli Lilla-Gubbenilla myös demossa.

”Hevosen ei koskaan tulisi pelätä raippaa. Se on kommunikaatioväline hevosen ja ihmisen välillä. Näiden tuomieni varusteiden lisäksi voidaan käyttää suitsia tai riimua. Ihan tavallinen riimu ja pitkä riimunnaru käyvät hyvin. Päässä pitää aina olla kypärä, minullakin on aina kypärä, olin sitten selässä, kärryillä tai maastakäsin”

Jos Malin työskentelee maneesissa tai isolla kentällä, hän pyrkii rajaamaan työskentelyaluetta pienemmäksi, jolloin ei tarvitse kävellä niin paljon, mutta aina ei mene putkeen. Esityksessä oli myös videoklippejä, joista näkyy kuinka hevonen loikkaa muovinauhan yli maneesin toiselle puolelle.

Myös herkut ovat Malinin mukaan tärkeä varuste. Mukana pitää aina olla porkkanoita, sokeria tai mistä hevonen pitääkin. Ja kärsivällisyys on erittäin tarpeellista, varsinkin alussa.

”Pitää pysytellä siinä omassa metodissa joka päivä ja hevosta pitää palkita samalla lailla samoista asioista joka päivä tai hevonen menee sekaisin”, hän tiivistää.

Malin aloittaa uusien hevosten kanssa niin, että ne ovat riimunnarussa. Hän aloittaa ihan helpoista asioista ja ensin hevosta talutuksessa talutetaan eteen, pysähdytään ja peruutetaan. Näitä toistetaan monta kertaa. Tämän jälkeen hevonen opetetaan seuraamaan käännöksissä ja hevosta palkitaan aina hyvästä suorituksesta. Sen jälkeen samat asiat tehdään niin että mukana on ravia ja laukkaa. Hevonen opetetaan myös seuraamaan ihmistä molemmilta puolilta.

Sitten hevonen päästetään vapaaksi.

”Arvatkaa mitä sitten teen?” Malin kysyy ja jatkaa ”No kävelen, pysähdyn ja peruutan!” Kun hevonen on oppinut asiat talutuksessa, treenataan samat asiat nyt vapaana.

”Ota iisisti, käyttäydy rauhallisesti äläkä käytä paljoa energiaa vaan aloita uudet asiat todella helpoista alkeista ja rauhallisesti, jotta hevonen ymmärtää”, Malin neuvoo.

Vaikeita asioita voi ensin opettaa maasta ja sitten vasta selästä.

”Tämä ei aina mene kuten Strömsössä” Malin kertoo ja lisää että kaikki hevoset ovat yksilöitä ja toisille on helpompaa tehdä joitain asioita kuin toisia. Omistajan tuleekin olla varautunut siihen että yllätyksiä saattaa tulla. ”Sanon aina kaikille alussa että ottakaa apua vastaan sellaisilta, jotka ovat tehneet tätä aikaisemminkin. Jos alussa mokailee ja menee huonosti niin menee pitkään saada hevosen luottamus takaisin”.

Kommunikointi hevosen kanssa on Malinin mukaan tarkkaa. Asioista tulisi tehdä hevoselle  yksinkertaisisia ja helppoja. ”Ja pidä aina kypärää päässä!”, Malin sanoo. Kun hevoselle opetetaan vaikeampia asioita, voi sattua vahinkoja.

Malin ei koskaan rankaise hevosta, mutta jos hevonen on aggressiivinen, niin sen hän korjaa heti. ”Hevosella ei ole lupaa ryhtyä aggressiiviseksi ihmistä kohti. Se on ainoa käytös, jonka korjaan heti. Kerron hevoselle että se toimi väärin joko huutamalla sille tai ajamalla sen pois. Se on kommunikointia hevosen kielellä”, Malin kertoo.

Maastakäsittelyllä luottamus parantuu hevosen kanssa. ”Hevonen alkaa luottaa sinuun ja sinä alat luottaa hevoseen. Opit lukemaan hevosta aikaisemmin jo pienistä signaaleista ja tiedät etukäteen mitä se on tekemässä. Ennen pitkää hevonen tulee luoksesi jos se pelästyy jotain tai on hermostunut. Se hakee sinusta turvaa eikä lähde karkuun”, Malin kertoo.

Malin on opettanut paljon hevosia ja varsinkin niiden omistajia. Kun hän menee paikalle tutustumaan hevoseen, jonka kanssa on ongelmia, hän selvittä ensin onko hevonen mahdollisesti kipeä jostain. On tärkeää tietää milloin ongelma on alkanut jos se on alkanut yhtäkkiä.

”Hevosella voi ollakin nikkeliallergia, jolloin se ei pidä kuolaimista, tai väärin sovitettu satula tai jotain sellaista. Meidän vastuullamme on tutkia koko hevonen kun se vaikuttaa kipeältä. Minun mielestäni hevonen pitäisi tarkistaa joka päivä ja painella sen selkä ja jalat. Onko hevonen nukkunut hyvin vai myllännyt koko karsinansa? Jos karsina on sekaisin, on jotain tapahtunut yön aikana ja hevonen on ollut kipeä tai stressaantunut. Omistajan pitää tarkkailla näitä asioita”, Malin täsmentää ja suosittelee että hevoset tarkastettaisiin eläinlääkärin toimesta pari kertaa vuodessa ihan varmuuden vuoksi.

”Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta ”what you do is what you get”. Jos olet ruahallinen, hevonenkin on ja jos olet äkkipikainen, niin on hevonenkin”. Malin neuvoo jättämään kaiken stressin ja kiireen tallin ulkopuolelle koska on väärin kiusata hevosta olemalla sen selässä huonolla tuulella.

Malinin palveluihin kuuluu sekä ratsastajien että maastakäsittelijöiden valmennus. Hän ratkoo ongelmahevosten pulmia ja palauttaa luottamusta hevosen ja sen omistajan välille. Malin on erikoistunut maastakäsittelyyn mutta hän voi vaikkapa valmentaa maastoratsastuksessa. Hän voi saapua hevosen kotitallille tai myös Stall Holmlundiin voi mennä harjoittelemaan lainahevosilla. Hän myy myös Zaldin satuloita, joiden on huomannut sopivan hyvin ongelmarakenteisille hevosille.
”Pidän myös klinikoita ratsastuskouluilla ja puhun siitä, miten hevosia opetetaan. Mutta tämä on tärkeintä, opettamisen pitää olla hauskaa!”

Malinin teoria kesti puoli tuntia ja messujen viimeisenä ohjelmanumerona areenalla oli hänen demonsa hevosensa Lilla-Gubbenin kanssa. Esityksen alku viivästyi koska sitä ennen ollut kovan luokan esteluokka venyi jonkin verran. No tässä välissä ehdin käydä ostamassa tallillemme sekä neljä pehmopuomia että hukkaamassa puhelimeni. Puhelimen hävityksen tajusin tosin vasta hieman myöhemmin.

Ehkä Malin kiirehti, koska pääsi aloittamaan aikataulusta myöhemmin koska esitys ei kestänyt puolta tuntia vaan vähemmän. Ensin hän ratsasti areenaa ympäri Håkan Wahlmanin selostaessa ja siirtyi sen jälkeen maastakäsittelyyn pyöröaidan sisäpuolelle.

Tässä kohtaa odotin jotain enemmän. Parempaa piaffia ja vähemmän potkuja. Vaikka Hockus kertoikin että kaikki potkut on opetettuja ja hevoselta pyydettyjä, näytti niitä tulevan aikalailla. Tilanne oli hevoselle varmasti uusi ja vieras ja jos se oli ollut messuilla jo kaikki kolme päivää, oli se varmasti sunnuntaina puoli viideltä jo todella väsynyt. Esimerkiksi espanjalaisessa käynnissä jalka ei kovin paljon noussut.

Yhdessä kohtaa kun Malin pyysi Lilla-Gubbenia hyppimään pystyyn tullen samalla kohti, se tuli liian iholle mutta Malin antoi sille palautteen ja ajoi pois ja yritti uudestaan. Tilannetta ei minun klipilläni näy, mutta Havenin videolla se näkyy.

Hevonen ja Malin olivat areenalla hyvällä fiiliksellä ja aina lopulta hevonen teki mitä pyydettiin, sen huomio taisi ajoittain olla aika keskittynyt pyöröaidan ulkopuolelle. Herkkuja Malin näytti käyttävän palkitsemiseen vain yhdessä kohtaa, muuten hän palkitsi rapsuttamalla ja varmasti myös kehumalla.
Meitä katsojia oli tuossa vaiheessa paikalla enää kourallinen, mutta esitys vedettiin hymyssäsuin läpi ja Malin kävi vielä kiertämässä aidalla Lilla-Gubbenin kanssa.

Ja minä tajusin puhelimen kadonneen. Parin sydämentykytyksen jälkeen se löytyi messutoimistosta, johon joku ystävällinen ihminen oli sen Ottomaatilta vienyt. Se nimittäin unohtui siihen kun kävin nostamassa pehmopuomirahaa.

Mietin, mitä itse ottaisin tästä omaan kehitysasteella olevaan Muuliway-menetelmääni. Tuollainen ajoraippa olisi aika kätevä, kapsoni minulla jo onkin. Seurasin tarkasti millaisia merkkejä Malin oli opettanut. Hänellä oli pölyhuiska tai vastaava kepin päässä, jolla hän silitteli hevosta merkkejä antaen. Se voisi olla aika mukava jos ei menekään kuten strömssössä. Eipä tule ainakaan tökättyä Muulia vahingossa terävän kepin päällä.

Työskentelyalueen pienentäminen oli hyvä pointti. On aika mukavaa työskennellä tasan sen kokoisella alueella, mihin liina riittää. Eli vaikka Muuli ottaisi hatkat, se on silti edelleen narussa. Ja se ei lähde haahuilemaan kesäaikaan toiseen päähän kenttää syömään vihreää. Muuli oppii tosi nopeasti että minulta kestää aika monta sekuntia juosta paikalle ajamaan se liikkeelle, ja silti ehtii ottaa tupsun matkaan.

Malinin varsinaisiin opetusmetodeihin en päässyt näin lyhyiden esitysten perusteella kiinni, mutta ehkä minulle tulee mahdollisuus tutustua hänen tapaansa paremmin joskus tulevaisuudessa. Ymmärrän hyvin että tämän esityksen tarkoitus oli inspiroida ihmisiä tekemään enemmän asioita maastakäsin ja tietenkin silloin tuodaan näytille sellainen hevonen, jonka kanssa on jo tehty paljon.

Koostin areenan esityksestä pienen videon. Haven lähetti koko messut livenä ja jos haluat katsoa koko esityksen, niin se löytyy täältä. Malin on areenalla suunnilleen kohdasta 6 tuntia 54 minuuttia eteenpäin.


Laitan tähän alle videon, jossa Malin harjoittelee HHF:ssä nähtyä esitystä varten. Siinä jalka nousee ja hevonen nousee komeasti takajaloilleen! Eli väsymys ja häiriöäänet taisivat vain messuilla painaa.


Jos "harjoitusvideota" tai muitakaan klippejä ei olisi ollut nähtävillä, olisi kokemukseni jäänyt aika latteaksi ja "mikä tässä nyt oli se juttu", mutta harjoitusvideolla kuulee selvästi kun kehutaan ja annetaan porkkanaa suuhun. Minä olisin tuolla tositilanteessa messuilla antanut normaalia useammin herkkuja, jos ne siis hevosta motivoivat, koska tuollaisessa uudessa tilanteessa hevonen toimii varmasti vaisummin kuin kotioloissa.

Suosittelen katsomaan hänen muitakin YouTube-kanavansa videoita, koska niistä saa paljon paremman kuvan hänen menetelmästään kuin mitä areenalla nähtiin, ja nimenomaan niitä kehitysvaiheita eikä vain valmista lopputulosta. Tilille pääsee tästä.

Lue lisää

perjantai 17. maaliskuuta 2017

"Oot luotettavan näköinen, voit maksaa tilille" eli HHF päivä 1

Tänään se alkoi, nimittäin Helsinki Horse Fair. Olin hakenut messuille blogipassia ja saanut sen! Joten eihän siinä muuta kuin töiden jälkeen Renault alle ja Malmilta Messukeskukseen. Ja oli muuten nopea siirtymä kun ei ollut yhtään ruuhkaa!

Olin jossain mielenhäiriössä lupautunut paria päivää aikaisemmin puhumaan bloggaamisesta infolavalle. Mukana olivat myös Alex (Maunolla on asiaa) ja Katri (Kylmäverinen unelma). Homma oli onneksi hieman käsikirjoitettu, eli tiesimme millaisia kysymyksiä Penina meille esittää. Rustasin vastaukset muistilapulle just ennen esitystä.

Jotenkin naiivisti kuvittelin että jotakuta kiinnostaisi tämä. Mutta ei kiinnostanut bloggaus, ei pääntauti, ei sosiaalipedagoginen hevostoiminta eikä suomenhevostoiminta. Nämä olivat siis ennen blogijuttua infolavalla. Täytyy kyllä sanoa että kun Aikatallin omistaja esitteli tallillaan tapahtuvaa sosiaalipedagogista hevostoimintaa niin ekan kerran tajusin kunnolla mistä siinä on kyse! Ja ainakin sillä tallilla tehdään todella tärkeää ja hienoa työtä!

Tästä aasinsilta toisaalle. Messuilla oli Ylitalojen alpakoiden lisäksi kaksi heidän miniaasiaan. Nämä aasit myydään tilalle, jossa tullaan harrastamaan sospedaa myös näiden aasien kanssa, ihan mahtavaa! Aasi on mitä mainioin terapiaeläin jo sen takia että kuka vain voi mennä kävelemään keskelle aasilaumaa eikä siellä varmasti satu ihmiselle mitään haavereita! Vieraaseen tai tuttuunkaan hevoslaumaan en nimittäin mielelläni mene, mutta aasit ovat ihan erilaisia.

No takaisin siihen blogihommaan. Kerroimme mihin tarpeeseen olemme blogimme alunperin tehneet. Muuliblogin perustin ihan siitä syystä että pääni oli täynnä tärkeää muulitietoa, jonka halusin jossain julkaista ja Aasiyhdistyksen sivut olisivat täyttyneet siitä liikaa.

Blogien kaupallisuudesta olin sitä mieltä ettei tässä nyt kukaan tyrkytä tavaraa ovista ja ikkunoista joten ei tässä näköjään mitään olla tienaamassa mutta ehkä hyöty tulee jotain toista kautta ja auttaa joskus tulevaisuudessa. Ehkä.

Blogin lopetan sitten kun se tuntuu pakkopullalta ja postaukset alkavat muistuttaa toisiaan. Eli kun joka kerta tulee "tänään laukkasin" niin se saa riittää. Ei vaan jaksa.

Meillä oli noin viisi kuulijaa joista kaksi lähti ennen loppua. Keskustelu lähetettiin Instagramissa livenä. Ehkä ihan hyvä että live oli siellä eikä Facebookissa, nyt siihen ei voi kukaan palata ja laittaa negakommenttia tulemaan.

Oli muuten tosi kivaa olla messuilla kerrankin ihan turistina. Yleensä olen ollut Aasiyhdistyksen näytteilleasettajana, jolloin ei voi ihan vapaasti hengailla missä sattuu. Juttelin Tiiten (Pienistä unelmista totta) kanssa bloggaamisesta ja Ylitalojen kanssa aaseista. Paikalla oli myös Ellikki, joka oli käynyt katsomassa dokkarin Korumies Arvista ennen messuille tuloa. Parannettiin pikaisesti mm blogimaailmaa. Erinomainen ilta siis!

Ja shoppailinkin vähän. Osuin Apple Tree Ranchin ständille ,koska siellä oli pinkki naruriimu. No se ei lähtenyt mukaan kun Muulilla on oikein toimiva naruriimu olemassa mutta myynnissä oli myös pitkiä riimunnaruja.

Muulilla on naruriimussa solmittava n 4 metrin naru, mutta nyt oli tarjolla seitsemän metrin narua myös. Ja lukolla. Lukollinen olisi siitä hyvä että sen saa myös tavalliseen riimuun.

Hetkeäkään miettimättä se lähti mukaan. Hintaa oli 55 euroa. Sanoin siinä että sullahan ei käy kortti tässä ja mietin että onkohan automaatille pitkä jono, niin myyjä totesi että mä näytän luotettavalta, maksa tilille! Niinpä sain tilinumeron ja narun matkaani ja ihmettelin suuresti asiaa.

Kotona maksoin narun heti ja kirjoitin vielä että se tulee muulille (jotta hän muistaa että minä sen nimenomaan maksoin. Juttelimme tietenkin muuleista).

Hyvin pian tilinumeron saannin jälkeen messuhallissa pyöriessäni tajusin että minkä virheen menin tekemään. Olenhan viikon päästä Saksassa ja siellä olisi varmasti ollut näitä naruja paljon halvemmalla! Ja ehkä värivaihtoehtojakin! No nyt on tuettu suomalaista yrittäjää.

Onhan se nyt ihana. Ja siinä vaiheessa kun Muuli potkii oikein kunnolla päähän, niin tän saa kivasti kattoparrun yli. Itselle.
Huomenna olen töissä tienaamassa shoppailurahaa Saksaan, mutta sunnuntaina tulen messuille uudestaan ihan ajan kanssa. Toki sitä ennen olen käynyt hakkaamassa Muulin leukaperät tohjoksi tämän narun kanssa (vitsi) ja siivoamassa auringon sulattamaa tarhaa. En muuten ymmärrä miten ihmeessä sieltä nousee sitä paskaa niin runsaasti vaikka se siivotaan useamman kerran viikossa kokonaan!
Lue lisää

torstai 16. maaliskuuta 2017

Equitana, Saksan suurimmat hevosmessut!

Ensi viikolla tähän aikaan olen luultavasti parhaillaan Essenissä hotellissa valmistautumassa näkemään Pat Parellin kaksituntisen Equitana messuilla. Jos Finnair suo, olen jo ehtinyt pyöriä messuilla useamman tunnin ja tässä välissä tulimme ottamaan hotellihuoneet omiksemme.

Equitana on kahdeksan päivän pituinen hevosmessu Saksassa Essenissä. Lähin lentokerttä on Düsseldorf ja sinne mekin tulemme lentämään. Reissun järjestää Suomen Aasiyhdistys ja yhdeksi päiväksi meillä onkin sovittu vierailukohde pienelle aasivaellustilalle, mutta siitä lisää reissun jälkeen. Meitä on lähdössä reissuun yhteensä kuusi ja neljä meistä olikin mukana pari vuotta sitten järjestämällämme Englannin aasimatkalla.

Equitana on järjestetty Essenissä kahden vuoden välein ja tullaan järjestämään siellä ainakin vielä 2019. Näytteilleasettajia oli viime vuonna noin 850 ja käsittääkseni koko messukeskus on varattu hevosille. Hallissa kuusi on areena ja katsomo, jossa on esityksiä ja kilpailuja päiväsaikaan ja illalla se on varattu lisämaksullisille esityksille. Me olemme menossa katsomaan torstai-iltana Pat Parellia ja perjantai-iltana Hop Top showta, joka muistuttaa Apassionataa. Hop Top eroaa kuitenkin siten että esiintyjät esiintyvät myös yksin ja heidät on koottu Esseniin hevosineen vain messujen ajaksi.

Alla on tämän vuoden esityksen traileri. Leijonaharjainen poni on varmasti kaikille tuttu Facebookissa kiertäneiden videoiden kautta!

Koska kyseessä on aasimatka, yritin tietenkin etukäteen selvittää onko areenalla 6 mahdollisesti esillä myös aaseja. Ainakin viime vuonna Hop Top showssa on ollut allaoleva espanjalainen kaveri hienon aasinsa kanssa, toivon että näen hänet myös tänä vuonna. Tästäkin aasista olen nähnyt useita videoita.

Kaikki tämän postauksen kuvat tarjosi Equitanan pressikeskus.
 Ja on siellä viime vuonna ollut myös jotain tällaista!

Vaikka olen tyypilliseen tapaani ihan persaukinen muulinomistaja, menin juuri tätä reissua varten alunperin takaisin kakkosduuniini kaupan kassalle. No enää en ole sielä vain kerätäkseni reissurahaa tälle reissulle, vaan reissua pukkaa noin muutenkin. Mutta siis tyhjällä matkalaukulla mennään ja täydellä tullaan takaisin.

Visan luottorajaa nostin jo pari viikkoa sitten.

Matkalaukku tulee lainaan anopilta.

Lentokoneeseen teen menomatkalle omat eväät. Säästöä se on pienikin säästö.

Reissumme pääjärjestelijä (eli en minä) on käynyt Equitanassa jo pari kertaa valmismatkalla. Mutta kahden yön reissusta tuhat euroa on aika suolainen hinta. Me saamme reissumme noin 600 eurolla ja olemme kohteessa kolme yötä lentäen Saksaan torstaiaamuna ja palaten sunnuntai-iltana takaisin. Yhdeksi vuorokaudeksi vuokraamme auton jotta pääsemme vierailukohteeseemme 70 kilometrin päähän. Reissu on ruokia vaille maksettu koska ostin itselleni messuliputkin jo etukäteen (18 euroa päivä), joten paikan päällä voi keskittyä vain shoppailemiseen ja syömiseen.

Mittaan Muulin vielä korvista kavioihin ennen reissua jos jotain ihanaa blingiä tarttuu mukaan. Periaatteessahan en tarvitse sille yhtään mitään, mutta jos joku mukava karvasatula sattuu hyvällä hinnalla vastaan, niin sellaisen ostan pölyttymään kahden muun satulan seuraan.

Ohjelmapuolta Equitanassa on todella paljon, mutta se on tietenkin pääosin saksaksi. Messupäivät on jaettu eri teemoihin ja torstai, eli ensimmäinen messupäivämme on western ja perjantai on pyhitetty horsemanshipille. Lauantainakin meillä on mahdollisuus mennä messuille, silloin on tarjolla poneja! Sunnuntaina olemme vierailukohteessa, mutta messuilla se olisi barokkipäivä. Sekin olisi ollut mielenkiintoista!

Alla on kuvia viime vuoden messuilta. Kaikki ovat siis Equitanan pressisivuilta.

Hop Top show "Amirando".




Alfonso Aquilar
Arien Aquilar



Lue lisää

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Millainen on hyvä blogi ja bloggaaja?

Liityin hiljattain hevosbloggaajien WhatsApp-ryhmään. Saatan olla yksi vanhimmista kyseisessä ryhmässä, mutta elämä on. Ryhmässä on kuitenkin paljon kysymyksiä, joissa pyydetään arviomaan oma blogi/postaus/banneri jne. Koska en ehdi kaikkia blogeja tsekkaamaan ja antamaan yksilöllistä palautetta, kirjoitan tässä postauksessa millainen blogi on minun mielestäni hyvä.

Luen paljon blogeja ja lukulistallani on todella monta blogia. Kaikki "vaatimukset" eivät tietenkään osu kaikkiin lukemiini blogeihin ja toisaalta pelkkä oikeinkirjoitus ei saa minua blogin lukijaksi. Kerroin suosikkiblogeistani tarkemmin tässä postauksessa.

Blogi on kuvitettu sekalaisilla aasinkuvilla jotka olen itse ottanut vuonna 2013. Kuvissa on aasiruuna Werner (tummanharmaa) ja sen emä Manta (ruskea)

Samaistuminen. Blogin kirjoittajassa tai blogin kohteena olevassa hevosessa on jotain samaa oman elämäntilanteeni tai muulini kanssa. Blogin kirjoittajan pitää olla joko jo aikuisiällä tai sitten kirjoittaa hyvin "kypsästi", jolloin bloggaajan nuori ikä ei käy ilmi tekstistä. Bloggaajan hevosen pitäisi olla samassa jamassa Muulin kanssa, jolloin blogista saa ideoita omaan tekemiseen. Ja vertaistukea.

Aasit/muulit. Vaikka se, että blogiin voi samastua, eli bloggaajalla on muuli, mainitsen tämän vielä omana kohtanaan varmuuden vuoksi. Luen tietääkseni kaikkia eli oman blogini lisäkis yhtä blogia, jossa on aasi. Muuliblogeja ei ole suomeksi, joten niitä luen vain englanniksi. Ja muulit/aasit blogin starboina on niin iso syy seurata blogia, että kirjoitusvirheet ym ovat siinä kohtaa ihan sama. Onneksi se Suomen ainoa aasiblogi on jo valmiiksi erinomainen!

Oikeinkirjoitus. Jos blogissa on aaseja tai muuleja, saisi se oikeinkirjoituksen suhteen paljon anteeksi. Mutta jos blogi edustaa hevosblogien massaa, en lue kirjoitusvirheellistä blogia. Nopeasta kirjoituksesta johtuneet virheet ovat ok, koska en edes huomaa niitä lukiessani tekstiä nopeasti, mutta yhdys sana virheet ovat sellaisia joille minulla ei ole yhtään toleranssia. Pilkkuvirheitä en edes tajua koska en itsekään osaa pilkuttaa tekstejäni oikein. Yleiskielellä/kirjakielellä kirjoitettua blogia on helpompi lukea, mutta puhekielinen blogikin menee jos siinä ei ole kirjoitusvirheitä.

Siisti ulkoasu. Blogin kaunis ja toimiva ulkoasu tekee uuteen lukijaan hyvän ensivaikutelman. Koska itse kadehdin upeita ulkoasuja, saatan viettää hienossa blogissa normaalia enemmän aikaa kun mietin toimisiko sama omassa blogissani. Kunnes herään todellisuteen ja tajuan että tarvitsen Jessin auttamaan ulkoasuremontissa. Ja sitten tajuan että pidän tämän blogin ulkoasusta eikä sitä tule muuttaa kuin erittäin perustellusta syystä. Siistiin ulkoasuun eivät kuulu kymmenet gadgetit ja jättikokoinen lukijapalkki blogn sivussa.

Inspiraatio. Kaikki lukemani blogit eivät välttämättä ole kovin samastuttavia, mutta silloin niiden pitää tarjoilla jotain vielä parempaa. Nimittäin inspiraatiota. Saatan seurata jonkun erinomaisen ratsastajan blogia vaikka tiedän etten koskaan ole sillä tasolla Muulista puhumattakaan. Jokin toinen blogi saattaa olla niin erinomaisesti kirjoitettu, että sen lukeminen parantaa omaa kirjoituksellista ulosantiani.

Hyvät esittelyt. Kun päädyn esimerkiksi Hippolan kautta klikkiotsikon kautta uuteen blogiin ja olen pitänyt kyseisestä postauksesta, haluan tietää hieman enemmän bloggaajasta ja mahdollisesta nelijalkaisesta. Menen siis lukemaan esittelyn bloggaajasta. Jos linkkiä bloggaajan esittelyyn ei löydä helposti, niin antaa olla. Tai js sivulla lukee vain että "esittely tulossa pian", niin ataa olla.

Postaustahti. En jaksa seurata blogeja joita päivitetään joskus ja jouluna. Sopiva tahti on mielestäni vähintään kaksi kertaa viikossa ja mielellään enemmänkin. Mitä järkeä pitää blogia edes olemassa jos uusi postaus tulee "kuvaajien puutteesta johtuen" kerran kuussa? Tuolloin kannattaisi rehellisesti kirjoittaa että blogi oli tässä ja palaillaan astioille joskus jos siltä tuntuu. Uuden blogin suhteen näen postaustahdin helposti kun avaan blogin sisällysluettelon. Jos postauksia on kuukaudelle 4 tai vähemmän niin en jaksa paneutua sen enempää. Ellei kyseessä ole ihan erinomainen asiablogi, jonka ei olekaan tarkoitus kertoa sitä samaa "tänään laukkasin"-tavaraa.

Vastakommentointi. Blogi toimii vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa kun bloggaaja käy vastaamassa ainakin melkein kaikkiin kommentteihin ja aina vähintään silloin kun kommentissa on joku kysymys.

Tuttu bloggaaja. Jos kaverini kirjoittaa blogia, luen sitä varmasti vaikka aihe olisikin jotain muuta kuin hevoset. Tai jos olen tavannut bloggaajan edes kerran livenä, alan lukea tämän blogia vaikka se ei noin muuten kiinnostaisi minua sisällöltään. Mutta kun on tavannut kirjoittajan ja jutellut tämän kanssa livenä, tulee blogista heti paljon kiinnostavampi kun tietää ihmisen sieltä ruudun takaa. Uskon aika vahvasti etten ole ainoa tällainen henkilö, joten jos johonkin tapahtumaan on sovittu että tietty bloggaaja tapaa lukijoitaan paikassa X tiettyyn kellonakaan, niin hänen kannattaa ehdottomasti olla siellä paikalla ja tehdä lukijoihin hyvä vaikutus.

Loppuun vielä ohje kaikille, jotka kokevat olevansa blogin kanssa suuressa massassa. Erotu. Keksi edes joku juttu, millä erotut muista ja anna sen näkyä blogin nimessä, osoitteessa ja esittelyssä. Onko hevosesi joku harvinaisen rotuinen? Tee se selväksi ja muista kertoa juuri tämän rodun ominaisuuksista aina kun siihen tulee sopiva sauma. Harrastatko jotain hieman erilaiste hevoslajia, esimerkiksi ratsastusjousiammuntaa? Kerro siitä aina kun siihen tulee sopiva sauma. Harrastatko ratsastuksen lisäksi jotain mielenkiintoista lajia? Kirjoita blogissasi molemmista ja kerro miten se toinen harrastus on parantanut ratsastustasi, jos on. Asutko tosi pohjoisessa tai sellaisella alueella, jossa ei ole muita hevosharrastajia? Kerro siitä miten se vaikuttaa harrastukseesi. Ja niin edelleen.

Blogiin ei kannata kuitenkaan tuottaa "kaikille kaikkea", vaan postausten aiheiden olisi hyvä pysyä blogin alueen sisällä. Sellainenkaan blogi ei ole hyvä, jossa kerrotaan toisena päivänä jääkiekosta ja toisena ratsastuksesta ilman että lajien välillä on mitään yhteyttä tai kirjoittaja ei koe että kumpikaan laji tukee toista.

Parhaassa blogissa aihepiiri on hyvin rajattu.
Profiilikuvani monessa eri palvelussa.
---
Katri Vesala antoi blogissaan Kylmäverinen unelma 50 postausideaa bloggaajille ja tämä postaus syntyi Katrin listan vinkeistä. Tavoitteenani on tehdä postaus jokaisesta postausvinkistä vuoden 2017 aikana.
Lue lisää