perjantai 28. heinäkuuta 2017

Muulin kurssiviikonloppu Riihimäellä alkoi jo tänään

Kauan odotettu hollantilaisen Piet Nibbelinkin kurssi starttaa huomenna Riihimäellä, mutta Muulin kuljetimme kohteeseen jo tänään. Minusta on kiva kun eläin pääsee asettumaan aloilleen etukäteen eikä aleta heti saapumisen jälkeen hommiin. Tai no, eläinhän ei tiedä että täällä ollaan vain käymässä, Muuli todennäköisesti panikoi tälläkin hetkellä että miksi tässäkin paskassa mestassa tarjoillaan lähinnä olkea.

Ei vaan, Muuli asettui karsinaan syömään saman tien ja stressaantunutta päänviskomista ei tapahtunut ollenkaan! Tai tapahtunut ainakaan sen kolmen tunnin aikana, minkä minä olin kohteessa. Minulla ei ole pikku-eetä, joten mieheni joutui taas muulikuskiksi. Hänellä oli kuitenkin menoa heti Muulikeikan jälkeen, joten ajoimme tallille peräkanaa omilla autoillamme.

Tai ei ihan peräkanaa. Meidän molempien navigaattorit neuvoivat meidät liian aikaisesta liittymästä pois moottoritieltä ja mieheni ajoi tallille vielä täysin eri suunnasta kuin minä. Ja sitä Valiolle tehtyä uutta Meijerintietä ei muuten ole ollenkaan Googlemapseissa.

Kurssi tapahtuu Herajoen ratsastuskeskuksessa, joka on yksityistalli. Talli on kuitenkin "erikoistunut" lusitanoihin ja WE-ratsastukseen ja tallilla käy Portugalin kovin WE-ratsastaja Miguel da Fonseca pitämässä kursseja useasti vuodessa! Tallinomistaja, Pirjo, kehui omistavansa yhdeksän hevosta. YHDEKSÄN?! Ne kaikki ovat lusitanoja. Siitä on osa kyllä myynnissä.

Muulihan liittyy etäisesti lusitanoihin, sillä muulin emä on P.R.E ja se on melkein kuin lusitano. Lusitanot ovat siis Portugalista ja PRE:t Espanjasta.

Takaisin aiheeseen. Muuli purettiin kentällä ja vein sen valokuvaushetken jälkeen karsinaan. Kurssille on tulossa toinenkin muuli (!!) ja näille saatiin vastakkaiset karsinat niin ne voivat äännellä toisilleen. Saamme myös lainata yhtä tarhaa jotta muulit pääsevät muuleilemaan. Tämä toinen muuli, Olle, tulee vasta aamulla, joten tämän yön Muuli jäi katselemaan kaunista kiimaista kimoa vastapäisessä karsinassa. Tallilla käy nimittäin kuhina kun pari lusitano-oria panee parastaan. Toinen niistä oli muuten todella kuumana Muuliinkin!



On muuten taas todettava kuinka maailma on pieni. Tämä Herajoen talli ei ole itselleni ihan vieras, sillä kaverini hevonen asusti siellä ja olen käynyt tallilla mukana muutaman kerran. Yhtä ponia vuokrasin sieltä maastoon muutaman kerran ja tapasin sen omistajan livenä ensimmäistä kertaa tänään. Olemme siis kommunikoineet lähinnä Facebookin välityksellä ponin liikutukseen liittyen. No mutta siihen maailman pienuuteen. Herajoen tallinpitäjä on omistanut aikaisemmin sen tallin, jossa Muuli nykyään asuu. Hänen on pitänyt jo pitkään tulla katsomaan vanhaa talliaan ja Muulia, mutta jos pyörittää isoa yksityistallia, ei sieltä ihan tuosta vain lähdetä kylille.

Tallilla asustaa myös Anselmi, jonka omistaja Saara kirjoittaa hevosestaan blogia. Olen lukenut blogia siitä asti kun tajusin että se on "tutulta" tallilta. Luen nimittäin mielelläni sellaisia blogeja, joiden kirjoittajat tiedän tai tiedän jotain siitä hevosesta tai tallista. Tein varmasti hienon ensivaikutelman kun ensin etsin Muulille ruokaämpäriä lainaan ja sen jälkeen tarvitsin vielä paperia, jolla merkkaan sen ruuat. Saara auttoi molemmissa ongelmissa! Anselmi ja Saarakin osallistuvat Pietin kurssille.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun juttelin tallinomistajan kanssa, kuuluu käytävältä että "Kaisa, mitä sä täälä teet?". Entisen hevoseni entinen hoitaja käy tällä tallilla vuokraamassa hevosta! Olemme toki nähneet tässä välilläkin kun meillä oli yhdessä vaiheessa vuokra/hoitohevoset samalla tallilla.
Kävimme Oonan kanssa taluttelemassa hoidokkia ja Muulia kentällä.

Kentän vieressä tarhassa ollut lusitano-ori Fundador kävi muuten todella kuumana kun näinkin hottis muulineiti käveli sen silmien edessä kentällä. Muuli esitti täysin coolia eikä flirttaillut ollenkaan. Muuli otti mestat haltuun myös piehtaroiden. Se kävi aika nopeasti, Muulilta vain pettivät jalat alta ja sitten se sätki hiekassa vaikka kuinka kauan. Ja ylösnousemuksen jälkeen vielä toisen kerran, oikein antaumuksella. Herajoen kenttä ja maneesi ovat luonnonpohjat ja sellaista ihanaa hiekkalaatikkohiekkaa.
Kuvat: Oona Virtanen


Ulkona talutin Muulia koko ajan niin, että pidin naruriimusta kiinni koska kenttää ei ole aidattu enkä kaivannut elämääni moottorieillä laukkailevaa muulia, mutta jo kierroksen jälkeen se rentoutui ja laski päätään ja loppuvaiheessa se pää oli ruohonjuuritasolla ja suu hamuili jatkuvasti vihreää.

Liioittelin alussa Muulin menyyn kanssa. Otin sille kaksi kuivaheinäpaalia mukaan, joten se saa kuivaheinää enemmän kuin "kotona" saisi. Eli ei se ihan pelkällä oljella tule elämään vaikka otin sitäkin kaksi heinäverkollista mukaan varmuuden vuoksi. Mistäs mä tiedän kuinka paljon kurssi Muulia tulee verottamaan.


Kysyin tallilaisilta että miten minun kannattaisi valmistautua tähän kurssiin. Sain ohjeeksi vain että nukkumalla hyvin, sillä päivät sisältävät niin paljon uutta asiaa että on pakko pysyä skarppina. Nyt onkin sitten jännä että miten uni tulee kun näin kesälomalla on tullut valvottua yhteen tai kahteen ja nukuttua aamulla ainakin kymmeneen. Huomenna herätys on seiskalta. Sattuu ajatuskin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti