perjantai 25. elokuuta 2017

Heinäkuun tilastokatsaus

Kirjoittelin Muuliprojektin tilastoista viimeksi toukokuun osalta, kun vaihdoin blogin puolivälissä kuukautta Bloggerista tänne Starboxiin. Nyt kun Starboxissa on oltu jo jonkin aikaa, onkin hyvä kurkata, mitä tilastot kertovat Muuliprojektin lukijamääristä. Luvut hain Google Analyticsistä.

Sivunäytöt ja yksilöidyt kävijät

Minulla on bloggaamisen suhteen tavoitteita ja klikkimäärä on yksi niistä. Tähtään kuukaudessa 20 000 klikkiin ja joinain kuukausina olen saanut h*orata blogiryhmissä ihan urakalla ja toisina kuukausina tavoite on täyttynyt ihan itsestään. Heinäkuussa klikkejä oli 20 349 ja yksilöityjä kävijöitä 7 011. Tämä määrä yksilöityjä kävijöitä oli ehdoton ennätys, mutta se ei todellakaan johtunut Muulin erinomaisuudesta. Lukijamagneetteina toimineet postaukset liittyivät nimittäin kissoihin.

Liikenteen lähteet

Kaaviossa olevat luvut ovat istuntojen määriä


Jokaista bloggaajaa pitäisi kiinnostaa se, mistä liikenne blogiin tulee. Muuliprojektin kohdalla tärkein kanava on blogin oma Facebook-sivu noin 650 tykkääjällä. Lisäksi julkaisen muuliaiheiset postaukset Hevosbloggaajien ryhmässä ja muun aiheisia välillä myös muissa bloggaajaryhmissä. Kissapostaukset julkaisin myös yhdessä jäsenrikkaassa kissaryhmässä.

Heinäkuun 13 325 istunnosta noin 47% tuli Facebookista ja kaksi prosenttia Instagramista. Some:Blogger tarkoittaa liikennettä, jonka selain siirtää vanhasta blogista tänne uuteen blogiin. Sen luku on vieläkin 19 prosenttia*. Hakukoneen kautta tuli 12 prosenttia ja näistä on sanottava, että googlaajat viihtyvät blogin parissa pisimpään. Kaakon viestintä tekee aktiivisesti bloginostoja alueensa sähköisissä medioissa ja lehtien sivuilla olevien Starbox-laatikoiden kautta tuli vajaat kuusi prosenttia istunnoista. Vajaat neljä prosenttia lukijoista tulee blogiin oman bloggerin lukulistan, blogit.fi:n tai bloglovinin kautta.

Suora liikenne koostuu käyttäjistä, jotka klikkailevat linkkejä Starboxissa tai blogin sisällä tai tulevat suoraan blogiin kirjoittamalla osoitetta selaimensa osoiteriville. Yleensähän osoite tallentuu selaimen välimuistiin jolloin riittää, että kirjoittaa vain osoiteen alkua. Suoraa liikennettä on noin 10 prosenttia.
Lisäys 1.9.2017: Heinäkuussa portaliin etusivulta liikennettä tuli 357 sivunäyttöä.

Suosituimmat postaukset

Kuva: Susanna Lehto/Suvililja.net


Postauksia julkaisin heinäkuussa 19 kappaletta ja näistä 12 kertoi Muulin kanssa tekemisestä, kaksi liittyi kissoihin, kaksi postausta oli jotain ihan muuta, kaksi kertoi aaseista, kaksi Muulin varusteista ja yksi kokosi yhteen heinäkuun muulimenot.

Suosituin postaus ei siis kertonut muulista, vaan se oli "Näin tehdään aidasta kissanpitävä!" ja sitä luettiin heinäkuun aikana 4 374 kertaa. Julkaisin postauksen heinäkuun ensimmäisenä päivänä, joten tietenkin se ehti saada paljon lukukertoja. Postaus jäi kuitenkin tähdenlennoksi, sillä tämän kuun aikana se on saanut vain sata katselukertaa. Postaukseen liittyvä video on YouTube-kanavani katsotuin reilulla tuhannella katselukerralla. Alkaa tuntua siltä, että muuliprojekti vaihtuu tätä menoa kissaprojektiksi.

Toisiksi suosituin postaus kertoi siitä, kun kävimme Muulin kanssa Kari Vepsän luona. Kyseinen postaus oli videoineen ehdottomasti suuritöisin ikinä ja olen iloinen, että se sai heinäkuun aikana 1 044 katselukertaa. Julkaisin videoita YouTubeen kymmenen kappaletta ja ne ovat saaneet noin 300 katselukertaa jokainen. Videoiden tekstityksistä sain muuten paljon kiitosta. Ääni kuului niissä niin huonosti, että ilman tekstitystä niitä olisi todella vaikeaa katsoa.

Kolmanneksi suosituin postaus kertoi (yllätys yllätys) kissoistani! Suvililjan Susanna kävi nimittäin kuvaamassa Jehua ja Stindeä ja kirjoitin siihen liittyen postauksen "Kissakin on valokuvauksen arvoinen.". Postaus luettiin heinäkuun aikana 925 kertaa, nyt elokuussa se on saanut muutamia katselukertoja.

Instagram



Instagram lähti heinäkuun aikana huimaan nousuun ja parhaana viikkona sain peräti sata uutta seuraajaa! Heinäkuun viimeisen päivän lukema jäi ottamatta ylös mutta postauksen kirjoitushetkellä seuraajia on 2 507. Aloin tässä keväällä julkaista Instagramissa ihan tarkoituksella aina kolme kuvaa tai videota peräkkäin. Nämä kuvat tai videot ovat aina samasta "tilaisuudesta", eli samalta ratsastuskerralta voi olla vaikkapa kaksi kuvaa ja yksi video. Lisäksi aloin kiinnittää huomiota siihen, missä järjestyksessä postaan kuvat. Feedini näyttää siis siistimmältä kuin eilen, ja se taas kiinnostaa seuraajia.

Välillä postaan Instagramkuvat samaan aikaan blogipostauksen kanssa, joskus kuvat tulevat monta päivää etukäteen ja joskus taas jälkikäteen. Viime aikoina olen kirjoittanut yhden kolmen sarjan kuvan tekstin suomeksi englannin sijaan.

Heinäkuun suosituin Instagram-päivitys oli video Piet Nibbelinkin kurssilta, jossa Muuli ensimmäisenä päivänä pamauttaa aidan yli karkuun. Video oli myös blogin Facebook-sivuilla. Videoon reagoitiin tykkäyksellä tai kommentilla 365 kertaa, mutta se katsottiin 5 040 kertaa. Näen nämä luvut, koska olen yhdistänyt Instagramin ja blogin Facebook-sivun toisiinsa, jolloin saan tilastot käyttööni. Lisäksi näen, että 33 henkilöä on tallentanut videon omaan Instagramiinsa.

Eniten tykkäyksiä sai kuva, jossa poseeraan kahden muulin kanssa. Siis oman muulini ja samaiselle Nibbelinkin kurssille osallistuneen Ollen kanssa. Kuva sai tykkäyksiä 471 ja se onkin tilini top kympissä.

YouTube

Julkaisin aika runsaasti videoita heinäkuun aikana. Mukana olivat myös kymmenen Kari Vepsällä kuvattua videota ja kissojen aidasta kertova video. Näen myös YouTubesta tilastotietoa ja heinäkuussa videoitani katsottiin 18 824 minuuttia ja keskimääräinen katseluaika oli 2 minuuttia ja 46 sekuntia. Harvaa videota katsottiin loppuun saakka mutta Kari Vepsän pätkistä katsottiin keskimäärin yli 60%.

Tilaajia tuli heinäkuun aikana 20 lisää, mutta edelleen mennään noin 80 tilaajassa. Totta puhuen en ole edes ajatellut panostaa videotuotantoon niin paljon, että kenenkään kannattaisi katsoa videoita ilman, että lukee blogia. Teen videoita ensisijaisesti blogipostauksia varten.

Facebook



Facebookiin yritän panostaa, sillä onhan se tärkein liikenteenhankintakanava. Kesä on tuntunut niin kiireiseltä, etten ole ehtinyt montaakaan kertaa päivittää Facebookkia ihan reaaliajassa, mutta muutaman kuvan olen sinne sentään saanut. Seuraajia oli heinäkuun lopussa 646 ja määrä kasvoi kuukauden aikana hyvin maltillisesti lisääntyen 24 henkilöllä.

Suosituin postaus oli video Muulin karkaamisesta Piet Nibbelinkin kurssilta, eli sama video, kuin mikä sai suurta suosiota Instagramissakin. Video näkyi yli 8 000 kertaa Instagramin käyttäjien feedeissä ja näistä 3 525 myös katsoi sitä. Videosta olisi tosin kannattanut tehdä paljon lyhyempi, sillä keskimääränen katseluaika on ollut 19 sekuntia. No ensi kerralla sitten.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti