lauantai 30. syyskuuta 2017

Muulimenot syyskuussa 2017

Menot

Syyskuun tallivuokra 400e
Ohjasajotunti 25e
Korvahuppu 20e
Yhteensä: 445e

Tulot
0e
Yhteensä: 0e

YHTEENSÄ -445e

Lisäksi osallistuin itse työajoiltapäivään, joka maksoi 20 euroa, mutta en laske sitä tähän mukaan koska Muuli ei ollut siellä mukana. Rajasin Muulimenot koskemaan joskus vain sellaisia kursseja, jossa Muuli on koekaniinina. Myös Aaveen.netin Minttu kävi ottamassa Muulista hienot rakennekuvat, jotka kustansivat 17 euroa (bensarahat), mutta ne lasken ennemminkin blogimenoihin, joten nekään eivät ole tässä mukana.

Olin mukana myös Apple Tree Ranchin maastakäsittelykurssilla, mutta sama juttu kuin työajokurssilla, koska Muuli ei ollut mukana, en laske menoja tähän.

Muuta

Madonmunat laskettu lantanäytteestä 29.9.2017, tulos 50 madonmunaa (cyathostominae-tyyppiset munat). Madotetetaan silti, vaikka raja, 200, ei ylity.

Kuva: Minttu Kopinen / Aaveen.net.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Mahdollisuuksien maastakäsin-kurssi tarjoili toisella kerralla tietoa Horsenalitystä


Postaus on toteutettu yhteistyössä Apple Tree Ranchin kanssa.

Pat Parelli on lanseerannut hevosten persoonille nelikentän. Jokainen hevonen kuuluu yhteen tai useampaan kentään ja toisaalta hevosen horsenality saattaa vaihdellakin. Maastakäsittelykurssin kakkoskerralla Apple Tree Ranchin omistaja Kati Riesen kertoi meille nelikentästä ja käytännön puolella tutustuimme kakkostyypin hevoseen. Dreamyyn. Olen analysoinut Muulinkin kakkostyypin muuliksi jo aikoja sitten.

Hevosia on siis erilaisia. Niitä löytyy hitaina ja nopeina. Se perustuu hevosten aivopuoliskoihin, oikea puolisko pakenee enemmän ja vasen ajattelee. Toinen aivopuolisko on aina vahvempi kuin toinen.

Näiden kahden määritelmän lisäksi on vielä ekstrovertit ja introvertit hevoset. Ekstrovertilla on enemmän vauhtia ja se on valmis käyttämään liikettä hyvinkin nopeasti. Introvertti hevonen on puolestaan hitaampi, ei tuhlaile energiaa turhiin pyrähdyksiin ja on aina valmis pysähtymään. Tästä pääset Parellin nettisivuille lukemaan lisää horsenalitystä.

Neljä eri tyyppiä

Horsenality. Kuva Parellin sivuilta.

 

Ykköstyyppi, nopea ja ajatteleva, left-brain extrovert

”Meillä on tässä nopea ja ajatteleva hevonen, sitä kutsutaan myös tosi viisaaksi hevoseksi”, Kati kertoi ykköstyypin hevosesta ja jatkoi ”Tämä on tosi hyvä kisahevonen, mutta samalla se voi purra, potkia ja käydä päälle. Se tekee näitä, kun sillä on liian tylsää eikä se saa näyttää mitä se osaa.” Mikään hevonen ei siis lähtökohtaisesti ole täydellinen, vaan väärissä käsissä kaiken tyyppisistä hevosista tule hankalia.

Kati neuvoi olemaan ykköstyypin hevosen kanssa vähintään yhtä fiksu kuin hevonenkin on ja ennakoida paljon. Hevosen kanssa pitää tehdä monipuolisesti, ettei se vain tylsisty. Kati kertoi jo viime kerralla, että hevonen tarvitsee 3-5 toistoa oppiakseen jonkin asian. Ykköstyypin hevosen kanssa toistojen määrä on pidettävä vain kolmessa. ”Tällainen hevonen vaatii meiltä enemmän, mutta ne ovat luonteeltaan huippuja! Ne rakastavat leikkimistä, eli kuunnelkaa hevosta, ehdottakaa tekemistä ja hevonen on jo tekemässä”, Kati kertoi.

Kakkostyyppi, nopea ja pakeneva, right-brain extrovert


”Sitten on nopea ja pakeneva, joille laitetaan yleensä paljon rautaa suuhun, jotta ne pysyvät hallinnassa”, Kati aloitti ja tunsin heti piston sydämessäni. Olin hetkeä aiemmin googlaillut Muulille sopivia pelhameita herra Fonsecan suosituksesta.

Kakkostyypin hevosten kanssa Kati neuvoi työskentelemään rauhallisesti mutta äkkiliikkeiden välttelyä hän kehotti kuitenkin välttämään. ”Se on pahinta, että ihminen toimii liioitellun varovaisesti ja lähestyy hevosta kuin vaaniva tiikeri”, Kati kertoi ja jatkoi ”Nämä hevoset tarvitsevat tosi paljon toistoja, ainakin viisi. Näiden kanssa tehdään samaan suuntaan tosi monta kertaa ja sitten vasta vaihdetaan suuntaa ja tehdään samat asiat toiseen suuntaan”. Hän kerto.

Kati ottaisi näiltä hevosilta kaikki raudat pois suusta ja varustaisi ne naruriimulla. Jos hevosta pakotilanteessa pitää vielä kuolaimista aloillaan, niin se vain vahvistaa pakoreaktiota. Vauhdikkaalta hevoselta pitäisi näissä tilanteissa vain pyytää lisää vauhtia. Vasta silloin se alkaa itse tarjota hidastamista.

Kolmostyyppi, hidas ja fiksu, left-brain introvert

Nämä hevoset ajattelevat, että ”Miksi ihmeessä mun pitäisi mennä”. Kati kertoi, että nämä hevoset vaativat meiltä hieman enemmän kärsivällisyyttä, koska niitä pitää koko ajan motivoida. Niiden kanssa pitää löytää yhteinen motivaatio ja kyseisen hevosen mukavuusalue.

Nelostyyppi, hidas ja pakeneva, right-brain introvert

”Nämä hevoset sietävät paljon, mutta sietokyky saattaa jossain vaiheessa täyttyä ja ne poksahtavat”, Kati aloitti. Tällainen hevonen on perinteinen 80-luvun ratsastuskouluhevonen, joka kyllä seisoo pääsääntöisesti paikoillaan, mutta kun lumet putoavat katolta, niin se meni jo, Kati kärjisti. ”Näitä voisi kutsua sekä pomminvarmoiksi että arvaamattomiksi, koska on vaikeaa ennustaa, missä kohtaa kuppi menee nurin”, hän jatkoi.

Mikään ei ole hyvä?

Siinä on hyvä, rapsuta vaan t. Sunny

Tässä kohtaa ei pidä vaipua epätoivoon, vaikka tuntuukin siltä, että jokaisessa hevostyypissä on omat negatiiviset puolensa. Kati kuitenkin lohdutti meitä kertomalla, että nämä kaikki ovat terveen hevosen persoonallisuuksia, ja hevosen persoonaan vaikuttaa ympäristö, emä, nuoruusajan kokemukset ja koko hevoslauma, jossa se on kasvanut. Lisäksi on tietenkin eri tavoin traumatisoituneet hevoset, jotka elävät omassa sulkeutuneessa kuplassaan. Nämä tarvitsevat aikaa ja mahdollisuuden käydä läpi normaalit kehitysvaiheet, jotta ne löytävät oman itsensä ja tehtävänsä. Vaiheita on esimerkiksi itsenäistyminen ja aikuistuminen. Jos näitä on mahdotonta käydä läpi, jää hevonen jumiin johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen.

”Teillä saattaa olla 10-vuotias hevonen, josta on sellainen olo, että se on kolmivuotias. Sellaisen kanssa tulee työskennellä, kuin se olisi se kolmivuotias. Nykyään ajatellaan usein että hei, sun hevonen on jo kuusi, mitäs kaikkea olette jo tehneet? Ja silloin tullaan vaatineeksi hevoselta liikaa”, Kati kertoi.

On tärkeää pysähtyä katsomaan, että mikä on tämän kyseisen hevosen kehityksen puuttuva palanen ja antaa sille mahdollisuus suorittaa se. Silloin hevonen pääsee oikealle ikätasolleen.
Parellin sivuilta löytyy myös tämä kuva, jolla voi määritellä oman hevosensa luonnetta. Sopivia luonteenpiirteitä saattaa löytyä useammastakin eri osastosta.

Muulin mulenality

Olin siis analysoinut Muulin kakkostason muuliksi jo aiemmin. Keräsin tuolloin Parellin sivuilta ohjeita kakkostyypin hevosen käsittelyyn. Tässä ohjeet taas minulle muistiin uudestaan. Olisi vain pitänyt pitäytyä näissä, mutta unohdin koko asian.

Alla olevaan listaan teen nyt kuitenkin sellaisen muutoksen, että hakisin Muulin ympyrälle ensin vapaana ja tekisin sen kanssa mahdollisimman paljon vapaana, ettei tule tilanteita, jossa joudun roikkumaan kyntöruunana narun perässä. Suorilla urilla Muuli muuten ihan oikeasti kiihdyttää, myös vapaana ollessaan.
  • Tämä muuli tarvitsee jatkuvasti rohkaisua. Se hämmentyy helposti ja alkaa sitten pelätä, joten sinun pitää tehdä asioista yksinkertaisia sen kanssa, Sen on vaikea rentoutua ihmisten läheisyydessä, mutta yksinkertaiset ja simppelit harjoitukset auttavat sitä rentoutumaan.
  • Tee runsaasti siirtymisiä temposta tai askellajista toiseen. Työskentele johdonmukaisesti, se rauhoittaa sitä. Ympyrällä työskentely on hyvä ja mitä huolestuneemmalta muuli vaikuttaa, sitä pienemmiksi ympyrät pitää tehdä. Voit asetella tötsiä kahden metrin välein ja pujotella niiden välistä. Tee jatkuvasti lyhyitä siirtymisiä. jotta muuli kiinnittää huomion sinuun ja rauhoittuu.
  • Nopeuta vauhtiasi sen verran, että muuli joutuu kulkemaan nopeammin, kuin mitä se haluaisi. Tämä sekoittaa sen pelkoajatuksia. Jos tämä ei tunnu turvalliselta ratsain, hyppää alas ja tee se maastakäsin. Jos muuli tekee tätä esimerkiksi kentällä ja yrittää suunnata portille, niin ratsasta se portin luo ja tee tempon- ja askellajin muutoksia portin luona nopeasti. Tee siirtymisiä niin kauan, kuin muuli rauhoittuu ja jatka työntekoa.
  • Käytä tosi pitkää narua kun talutat tai teet töitä sen kanssa. Se antaa enemmän liikkumatilaa. 7 metrinen on hyvä mutta 13 on paras, jos et mene solmuun sen kanssa.
  • Pidä koulutushetket lyhyinä ja yksinkertaisina.
  • Rentoudu kun muuli rentoutuu. Mutta pidä siihen asti oma energiatsosi ylhäällä ja muuli hommissa.
  • Tee Parellikuvioita. Niiden avulla muuli oppii nopeasti ennakoimaan ja se rentoutuu, kun se tietää mitä on tulossa.
  • Suorat linjat saavat muulin kiihdyttämään itsestään etkä halua tätä! Työskentele aluksi aina kaarevilla urilla.
  • Pidä se riimunnarussa sen sijaan, että työskentelisit sen kanssa kokonaan vapaana. Näin pidät sitä ikään kuin "kädestä" koko ajan. Se on hukassa, jos se on vapaana.
  • Opeta muulille vain yksi asia kerrallaan.
  • Älä yritä työskennellä sen kanssa, kun se on "upset" tai epävarman oloinen. Käytä silloin metodeita, jotka rauhoittavat sitä, eli jotain tuttuja juttuja.
  • Jos pakotat sen hankalien paikkojen läpi, johtaa se yleensä jommankumman loukkaantumiseen.
  • Älä odottele passiivisena että se rauhoittuu, se vaatii hyvää johtajuutta rentoutuakseen.

Osallistu kurssille?

Käytännön puolella harjoittelimme, miten hevosen saa astumaan juuri siihen, mihin haluammekin. Tällaiset ulkopuolisen silmään typeriltä näyttävät tehtävät ovat mitä parhainta elekielen hienosäätämistä.

Seuraavan kerran Mahdollisuuksien maastakäsin alkaa Apple Tree Ranchilla keskiviikkona 18.10 ja siinäkin kokoonnutaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona klo 17.30-19.30. Suosittelen kurssia lämpimästi, ja parellityyli näyttäisi sopivan meillekin loistavasti. Kurssin hinta on 100 euroa. Kurssin Facebook-tapahtumaan pääset tästä ja tässä on kurssikuvaus:

"Apple Tree Ranchilla hevostellaan eettisesti; tiedostaen hevosen luonnollisen käyttäytymisen ottaen aina huomioon hevosen psykososiaaliset kehitysvaiheet.

Puuttuuko hevoseltasi motivaatiota?
Loppuuko oma mielikuvitus?
Kuuletko mitä hevosesi sanoo?
Miten juuri sinun hevosesi oppii?

Näihin kysymyksiin löytyy vastaukset ”MAHDOLLISUUKSIEN MAASTAKÄSIN”-kurssilta. Kurssin on luento-, ja demo-pohjainen, tosin osallistujilla on myös mahdollisuus osittain harjoitella tallin hevosilla.

Maastakäsin työskentely on perusta kaikelle mitä sitten hevosen kanssa harrastatkaan; lajista täysin riippumaton työskentelyvaihtoehto. Sen tärkein tavoitteena on rakentaa hevosen kanssa luottamukseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen perustuva vahva suhde.
Tulet yllättymään kuinka paljon hyötyä maastakäsittelystä on myös ratsastuksessa. Kun ei aktivoida aggressiota tai pelkoa, vaan kaikki tapahtuu leikkien ja ilon kautta, niin stressitaso laskee ja suorituskyky sen kun nousee.

• keskiviikkoisin 17.30-19.30
• 18.10/ 25.10 / 01.11
• Apple Tree Ranch, Siuntio
• 100€/koko kurssi

Kurssilla osallistuvilla 10% alennus kaikista maastakäsin varusteista!"
Kotisivut: https://www.appletreeranch.com/
Facebook: https://www.facebook.com/appletreeranch/

Itse olen tulossa rästimään viimeisen kerran tuolloin 1.11., joten nähdäänkö siellä?

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Masterson Method – hevoshierontaa astetta syvemmältä

Saimme Muulin kanssa vieraan pari viikkoa sitten, kun helsinkiläinen toimittaja, sekatyöläinen ja aikuisena hevosiin hurahtanut Nette (joka haluaa esiintyä jutussa vain etunimellään) kysyi, saisiko kokeilla Masterson Method -nimistä hierontaa Muuliin. En tuossa kohtaa ehtinyt edes googlata, mistä on kyse, mutta kysyin sen verran, että saako hieronnasta kukkahattuisen ituhippipostauksen aikaiseksi. Vastaus oli kyllä, joten tervetuloa. Olin juuri tuohon aikaan profiloitunut bloggaajana kukkahattuhörhöksi, joten pökköä pesään vain. 


Nette kertoi opiskelevansa Masterson Methodia etäopiskeluna itse Jim Mastersonin kirjan ja videoiden avulla ja on tehnyt tekniikoita tuttujen ja puolituttujen hevosten kanssa. Tavoitteena hänellä on kerätä kokemusta ja päästä osallistumaan Jimin kurssille lähiaikoina. Hän kurssittaa nimittäin myös Euroopassa.

Jim Masterson on yhdysvaltalainen hevosten hieroja, joka hoitaa myös maan parhaita kilpahevosia. Kuten jokainen guru, myös Herra Masterson alkoi kehittää omaa metodiaan ja nimesi sen tietenkin omalla nimellään. Masterson Methodin tavoite on lievittää hevosen lihasten arkuutta, jännittyneisyyttä ja rasitusta. Referoin tietoa tästä hieronnasta suoraan Jim Mastersonin kirjasta: Beyond Horse Massage - A Breakthrough Interactive Method for Alleviating Soreness, Strain and Tension, 2011. Jos kirja muuten kiinnostaa, se näytti olevan saatavilla ainakin AdLibriksen sivuilla noin 25 euron hintaan.

Nappasin Neten työpäiväni jälkeen kyytiin ja ajoimme ruuhkassa tallille. Hierontaa varten olisi Muulin ollut hyvä olla hyvin seesteisessä ja rauhallisessa tilassa ja se saikin pienen tauon kuumottavan ohjasajotunnin päätteeksi. Se siis karkasi tuolloin peräti kolme kertaa.
Otin Muulin sateen takia käytävälle, joka ei valitettavasti ollut sille kovin luontainen elinympäristö. Tuolloin hevoset olivat vielä yöt ulkona, joten tallissa ei ole tullut kesän aikana turhan paljon hengailtua. Mutta ei auta itku markkinoilla, tuumasta toimeen vaan. Ja mikäköhän sanonnan mä vielä tähän keksisin? Säästetään toiseen kertaan, nyt saatte kuulla mikä tämä Masterson Method on.

Epäilyttää t. Muuli

Mikä se siis on?

Mastersonissa autetaan hevosta löytämään itse omat juminsa ja vapautumaan niistä. Hierontaa tehdään siis hevosen kanssa eikä hevoselle, ja se tekeekin tästä Mastersonin mukaan niin ainutlaatuista. Jos hieroja ei anna hevosen osallistua, ei tämä metodi toimi ollenkaan! Hevosta ei myöskään voi pakottaa osallistumaan.

Masterson kehitti metodin huippuluokan kisahevosille, joita hän hieroi, ja hieroo edelleenkin. Menetelmässä on kaksi isoa hyötyä; hevosten suorituskyky paranee JA ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio paranee. Jälkimmäisestä hyödystä iloitsevat ainakin kukkikset.

Masterson-hieronnassa kosketus on hyvin kevyt, hevosta ei painella eikä jyystetä, vaan toimitaan koko ajan sellaisella herkkyystasolla, jota ihminen ei useinkaan käytä hevosta kosketellessaan. Jokaisen hevosen/muulin/aasin kanssa etsitään sille sopiva kosketuksen “paino”.

Kirjan ensimmäiset tekniikat ovat hyvin käytännönläheisiä ja helposti opittavissa olevia ja Masterson lupaa, että alkeistekniikat voi oppia myös hänen kirjoittamastaan kirjasta. “Sinulla ei tarvitse olla tietoa hevosen anatomiasta, kun alat tehdä perustekniikoita. Hevonen kertoo itse siitä, milloin kosketus on sopivaa ja missä sillä on jumi. Tulokset näkyvät heti.” kerrotaan kirjassa. Hänen mukaansa tästä tekniikasta voi ottaa elementtejä myös muihin hierontatyyleihin ja parantaa niissäkin kommunikaatiota hierojan ja hevosen välillä.

Bladder Meridian-linja kuvattuna suoraan kirjasta.

Kirja esittelee ensin tässäkin postauksessa esitellyn “bladder meridianin”, eli rakkolinjan eli rakkomeridiaanin hieronnan. Se on hyvä alkeispaketti, josta lähdetään liikkeelle. Hierontaa viedään kirjassa kuitenkin vielä huimasti pidemmälle, mutta keskitytään tässä postauksessa vain rakkolinjaan. Rakkolinja kulkee suunnilleen hevosen selkärangan myötäisesti päälaelta alkaen ja jatkuu lautasilla kohti takareittä, ja siitä alas kinnertä myöten takakavioon asti. Rakkomeridiaania aktivoimalla “viesti” kulkee hermoston välityksellä syvempiinkin lihasryhmiin. Rakkomeridiaani-sana lienee Jim Mastersonin käyttämänä jonkinlainen nimilaina - Masterson-methodiin on luultavasti tullut vaikutteita akupunktiosta (kiinalainen lääketiede) ja ehkä muistakin hevosten kehonhuollossa käytetyistä menetelmistä.

Alla olevalla videolla Nette näyttää, mistä Bladder Meridian kulkee.

Ensin pitää tuntea hevonen/muuli/aasi

Hevosella on äärimmäinen itsesuojeluvaisto, eikä se luontaisesti näytä jumejaan ulkopuolisille. Hevonen saattaa päällisin puolin näyttää olevan ihan kunnossa, mutta Mastersonin avulla syvemmällä hevosen uumenissa olevat jumit on mahdollista löytää ja poistaa. Tätä varten on sekä opeteltava koskettamaan hevosta oikein että lukemaan hevosta. Hevonen nimittäin kertoo hyvinkin paljon pienillä eleillä ja liikkeillä. Nämä asiat ymmärtääkseen on kuitenkin tiedettävä pari tärkeintä juttua hevosesta.

Hevonen on saaliseläin

Hevonen selviytyy luonnossa sitä paremmin, miten sujuvammin se pakenee vaaratilanteista. Edelleenkin hevosen ensimmäinen ajatus vaaran uhatessa on pakeneminen. Tämä ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista kesyhevosille, jolloin ne turvautuvat kakkosvaihtoehtoon ja sietävät vaaran. Tai tässä tapauksessa kivun. Masterson on huolissaan, kuinka kipeäksi hevoset pääsevät ennen kuin kipu huomataan. Hevonen blokkaa ärsykkeen jännittymällä ja suojautuu kipua vastaan pitämällä lihasjännityksen yllä koko ajan.

Nyt tulee tärkein juttu, hieronnassa hevosta käsitellään niin pienellä paineella, vain karvan kärkiä sivelemällä, ettei kumpikaan suojareaktio laukea. Hevonen ei siis yritä häipyä eikä sulje ärsykkeitä pois “blokkaamalla” tai turruttamalla itseään. Jim Masterson käyttää sanaa “bracing”, varautuminen tai vastustaminen. Näin päästään vaikuttamaan hevosen hermostotasolle, jota kautta jännittyneisyyttä lähdetään purkamaan. Kun hierontatapa on tutumpi, voidaan tarvittaessa lisätä myös painetta ja liikettä, mutta tässä aloittelijatason rakkolinjahieronnassa sivellään vain pintaa.


Hevonen on laumaeläin

Laumaeläimenä hevonen keskustelee kehonkielellään muiden laumansa hevosen kanssa. Hevosen ilmeet ja eleet voivat olla isoja ja selviä, eikä kenellekään jää epäselväksi mitä korvat tiukasti luimussa pitävä hevonen tarkoittaa, kun se esittelee hampaita toiselle hevoselle. Suurin osa eleistä jää kuitenkin huomaamatta, kun ne ovat vain pieniä painonsiirtoja jalalta toiselle, hidas silmänräpäytys, hengityksen nopeuden muutos tai jokin vielä pienempi muutos.

Toki hevonen tekee näitä eleitä ihan luonnostaankin, mutta erinäisissä hevosten ja aasien kipuilmeiden tutkimuksissa on voitu osoittaa että lisääntyneet pienet eleet kertovat kivusta.
Hevonen tekee parhaansa ollakseen näyttämättä heikkouttaan, ettei saaliseläin bongaa sitä muun lauman keskeltä tai ettei lauma potki sitä ulos porukasta heikoimpana lenkkinä. Tämän takia hevosen kiputila voikin olla vaikea huomata.

Reaktiot


Muulia tai hevosta hiveltäessä eläin näyttää erilaisia reaktioita. Jim Masterson jakaa ne hienovaraisiin ja isoihin eleisiin. Hienovaraisilla eleillä hevonen kertoo, että siinä kohdassa, mihin kosketaan on jännitystä ja iso ele kertoo, kun jännitys lähtee poistumaan. Nyt päästäänkin hevosihmisiä kuumentaneisiin lipomiseen ja mutusteluun. Tässä kohtaa ne tarkoittavat jännityksen poistumista ja stressitason laskua.

Hienovaraisia merkkejä ovat silmän räpäyttäminen tai silmän hienovarainen siristäminen, huulten värisyttäminen, muutokset hengityksessä (nopeutuminen tai hidastuminen), huokaisu tai hengityksen pidättäminen, pään laskeminen tai hyvin pieni mutta jatkuva liikuttelu tai katseen muuttuminen pehmeämmäksi.

Kun kättä siis kuljetetaan hevosen rakkolinjaa pitkin niskasta kohti takapäätä ja hevonen tekee jonkin hienovaraisista eleistä, pysähdytään siihen kohtaan ja pidetään käsi paikoillaan yhtä kevyellä tuntumalla kuin kättä liikuttaessakin. Tässä kohtaa pysytään ja odotetaan isoa elettä.
Isoja eleitä ovat huulten lipominen ja pureskelu, pärskähdys tai jonkinlainen muu örinä, pään tai koko vartalon ravistelu, haukottelu, erityisesti jos haukottelua tapahtuu monta peräkkäin, vilkkuluomen liikuttelu ja venyttely. Iso ele kertoo jännityksen vapautumisesta. Vähän kuin puistatus tai kunnon huokaus ihmisellä.

Jos mitään ei tapahdu, eli isompaa elettä ei tule, voi kättä alkaa taas liikuttaa. Jos jotain isompaa tapahtuu, käsi otetaan pois, odotetaan että hevonen tekee mitä tekee ja jatketaan hetken päästä samasta kohtaa rakkolinjaa pitkin edeten.

Nuoret ja tuoreet hevoset saattavat ottaa askeleita eteen ja taakse, kun ne eivät vielä tiedä miten käteen pitäisi suhtautua. Muulikin teki sitä runsaasti alussa, mutta Nette käveli sen mukana ja piti kättä paikoillaan. Liikkuminen voi olla myös merkki siitä, että iso ele ja jännityksen laukeaminen on tulossa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan työvaiheet ovat seuraavanlaiset:

  1. liu’uta kättä hevosen karvalla hyvin hitaasti ja hyvin kevyesti ja seuraa samalla eläimen turpaa ja silmää
  2. hevonen tekee jossain kohtaa hienovaraisen eleen (esim räpäyttää silmää)
  3. pidä käsi paikoillaan siinä kohdassa ja odota, tekeekö hevonen ison eleen
  4. vapauta kaikki paine, eli ota käsi pois jos hevonen alkaa tehdä isoja eleitä
  5. kun hevonen ei enää tee isoja eleitä, jatka kohdan 1. mukaan siitä, mihin jäit.
Neten oma kokemus on, että kummallisen yksinkertaiselta kuulostava tekniikka tosiaan on yksinkertainen, ja kummallista kyllä se toimii. Hevoset lähtevät useimmiten mielellään mukaan hommaan pienen alkuihmettelyn jälkeen ja näyttävät nauttivan käsittelystä. Vanhat, hiukan raihnaiset hevoset ovat erityisen kiitollisia hoidettavia, niitä havainnoidessa on helppo ajatella että hoito helpottaa oloa. Hevonen saattaa esimerkiksi tavoistaan poiketen venytellä itsenäisesti sellaista lihasryhmää, jota hoito rentouttaa.

Alla oleva pitkä video näyttää suurimman osan Neten tekemästä hieronnasta. Aluksi Muuli on hyvin tietoinen ympäristöstään, mutta pikkuhiljaa se rentoutuu.

Miten Muuli koki hieronnan?

Aluksi Muuli ei tajunnut hevonhelvettiä siitä, mitä tapahtui. Se katsoi ikkunoista ulos ja seurasi silmä kovana kentällä mennyttä ratsukkoa. Luultavasti sitä jännitti myös vieras ihminen. Nette hieroi Muulista ensin etupään molemmilta puolilta ja minä astuin puikkoihin sen jälkeen. Saimme molemmat Muulista reaktioita ulos, mutta se oli niin keskittynyt ulkomaailmaan, ettei hienovaraisia eleitä tullut juuri ollenkaan. Sitten aloin jo kuvitella niitä, jotta saisin edes jotain aikaiseksi.
Ensimmäisellä kerralla suurimmat haukottelut tulivat lautasten päältä. Kun toteutin hieronnan uudestaan seuraavalla viikolla, sain haukottelua aikaiseksi niskasta ja jälleen lautasilta.
Alla olevalla videolla Nette ohjaa minua hieronnan saloihin ja isoja haukotusreaktioitakin näkyy.


Mutta sanonpa vain että Muuli on melkoinen jäämies. Kun testasin tapaa kahteen tallin hevoseen, oli niitä paljon helpompi lukea ja reaktiot tulivat ulos isoina ja selkeinä. Ehkä Muuli olisi kaivannut vieläkin hienompaa kosketusta, siis sellaista, jossa käsi juuri ja juuri osuu karvojen päihin kun hevoset tuntuivat rentoutuvan paremmin jos käsi painui karvojen puoliväliin asti.

Jatkamme hierontaa jatkossakin, joskus ja jouluna, ja kun se tulee muulloin mieleen. Mielestäni tähän on mukava lopettaa joku astetta rankempi treeni, kun haluan jättää Muulille rentoutuneen mielentilan päälle. Pääsisin rentouteen ja hyvään yhteyteen Muulin kanssa luultavasti ihan vain silittelemällä sitä, mutta yhtä hyvin voin sivellä sitä rakkomeridiaanista, ei siitä ainakaan haittaa ole.

Masterson Method ei ole mitään salatiedettä, jota voisi opiskella vain suljetuilla kursseilla. Masterson Methodilla on oma YouTube-kanava, jonka videoiden avulla hierontaan pääsee paljon paremmin sisään kuin kirjan avulla. Kirja toimii tosin hyvänä tietolähteenä, mutta itse lähtisin opiskelemaan hierontaa videoiden kautta.

Kiitos Nette!

tiistai 26. syyskuuta 2017

Vieraskynä: Meksikolaisen kuormajuhdan jäljillä

”Muulin kanssa voi tehdä mitä vaan mutta älä karkuuta. Ja kuvia sit blogiin jos karkuutat.”
Homma meni kutakuinkin just niin kuin tämä surullisen kuuluisa muulikauppa alkujaan ja moisilla lauseilla minut oli huijattu Muulin sunnuntailenkittäjäksi. Olin ihaillut Muulia kauempaa jo pitkään ja nyt saisin mahdollisuuden hipelöidä sitä oikein urakalla. Odotin sunnuntaita kuin jouluaattoa. Olin sopivasti lomilla armeijasta ennen triplaginestä (gines ts. kinkku = varusmiespalveluksessa vietettävä viikonloppu tai palveluksessa vietettävää viikonloppua ympäröivä palveluksessa vietettävä aika), olin liikenteessä samoilla silmillä kuin lauantaina baarissa, enkä tiennyt muuleista yhtikäs mitään. Mikä voisi mennä vikaan?

Ennen kuin päästään vauhtiin itse tämän sunnuntain kanssa, niin kerrotaas pari faktaa. Näin elämäni ensimmäistä kertaa tällaisen muulieläimen livenä, kun astelin sen kotitallille ihan vaan yhtä tuiki tavallista puoliveristä hoitamaan. (On toki mahdollista, että olen joskus nähnyt muulin ja luullut sitä aasiksi, mutta eihän sitä nyt kehtaa ääneen myöntää.) En aluksi tajunnut lainkaan, että tässä oli nyt joku muuli haudattuna. Ajattelin vain, että siinäpäs on ponilla pitkät korvat ja luttanan mallinen turpa. Tajuttuani kyseessä olevan juurikin tämä Muuliprojektin the Muuli olin aivan ällikällä lyöty ja sen jälkeen olen sivusilmällä pälyillyt tätä viehkeää superstaraa varjoista. Kerran keräsin rohkeutta ja kiikutin sille huolella valitun leipäsen hopeatarjottimella. Ei kelvannut, pudotti maahan ja jätti siihen. Fanin sydän oli särjetty tuhansiksi sirpaleiksi.

Sain kuitenkin uuden mahdollisuuden päästä piireihin. Asiaa hehkutin tietysti lähipiirilleni. ”Menen hoitamaan sunnuntaina muulia”, kerroin muina miehinä. ”Mikä on muuli?” kysyi yksi aivan yhtä muina miehinä. Toinen näytti vielä enemmän muina miehinä kännykän näytöltään tälle ensimmäiselle kysyjälle kuvaa Muuli-peräkärrystä. (Vieläkään en ole varma, oliko se oikeasti vitsi.) Kolmas viisaampana muuna miehenä korjasi tapahtuneen väärinkäsityksen: ”Se on semmone pikkuheppa, jolla on isot korvat.” (Tämä keskustelu on tosi kuin vesi, ei mikään clickbait.)
Noh, itsehän olen aina mieltänyt muulien alkuperämaaksi jostain ihmeen syystä Meksikon. Siellä ne toimii kuormajuhtana ja kaikilla on sombrerot. Että ehkä en sano mitään sille, joka ei tiennyt ollenkaan, mikä on muuli.

Tällainen Muulille asap, please.
Matkatessani kohti tallia sunnuntaina olin suorastaan jännittynyt. Mitä jos Muuli pääsisi oikeasti karkuun? Sitten sitä saisi tosiaankin etsiä aina Meksikosta asti kissojen ja koirien kanssa. Mitä jos se katoaisi? Olisihan se nyt pirun noloa hävittää jonkun muuli. Tai entäpä jos hajottasin Muulin? Sen kanssa tehdään kaiken maailman monimutkaisia maastakäsittely-supermies-naturalhorsemanship-hevostohtori-juttuja, enhän mie sellasia ossaa. Ja mikä kaikkein pahinta, entäs jos Muuli vihaa minua?

Ensimmäisenä perillä kohtasin sellaisen haasteen kuin naruriimu. Pidin tätä alkukantaista kappaletta kädessäni ja tuijotin sitä hyvän tovin haavi auki. Mitä? Miksi? Mikä? Häh? Tämäkö riimu? Miten päin? Hetken naruhässäkkää pyöriteltyäni muistin, että tälläsiä käyttää ne supermiehet, jotka kouluttaa mustangit suoraan aroilta ratsuikseen. Nyt oltiin niiku asian ytimessä. En tosin missään vaiheessa ollut ihan varma, että miten ko. vempain ois pitänyt kiinnittää. Vaihtoehtoja ei tosin ollut montaa, ottaen huomioon, että osaan vain kaksi solmua: umpisolmu vai vetosolmu. Umpisolmu ei ollut oikein toimiva ratkaisu, joten mentiin vetosolmulla, josta tuli siitäkin lopulta vain tavallinen solmu. (Myöhemmin löin päätäni seinään, kun en muistanut käyttäytyä niin kuin ikäiseni someteinin kuuluu ja hyödyntänyt googlea tässäkin ongelmassa.)

Ensikohtaaminen. (Epäilyttää. T. Muuli)

Lopulta päästiin siihen tilanteeseen, että oli narut päässä ja eläin (kai) hallinnassa. Päästiin tarhan portista ulos nätisti, eikä kukaan päässyt karkuun vielä tässä vaiheessa. Seuraavaksi Muuli kuitenkin veti liinat kiinni ja tuijotti minua tympääntyneenä. En liiku ennen kuin annat kauraa, se oli ihan selkeä viesti. Noh, en antanut kauraa, vaan tein niin kuin amatööri ensimmäisenä tekee ja aloitin vetokilpailun. Lopulta Muuli ilmeisesti säälistä suostui kävelemään sen kuusi metriä siihen harjauspuomille. Erävoitto.

Muuli oli asiaan kuuluvalla tavalla kuorruttanut itsensä tiheällä kurakerroksella. Tämä ei kuitenkaan haitannut, pääsinpähän kaikessa rauhassa bondaamaan (bonding=tutustumista tai jotain sellaista) otuksen kanssa. Perfektionistin sieluni otti mielihyvin haasteen vastaan. Harjauksen yhteydessä opin paljon Muulin rakenteesta ja huomasin myös kyseessä olevan kovin herkkä eläin. Totesin myös Muulin kaviot aivan himputin söpöiksi, ihanat pienet jalat ja pikkukaviot!

Vaihtaessani harjauspuolta kohtasin pienen dilemman, kun en oikein meinannut uskaltaa alkaa eläintä perinteisin keinon siirtämään. Mitä jos se saa sätkyn ja vihaa minua entistä enemmän? Laskin kuitenkin käteni Muulin kyljelle ja painoin ihan kevyesti. Otus siirtyi kokonaisen metrin ja pysähtyi nätisti siihen. Siinäpähän seisoin taas haavi auki ihmetellen. Jostain ihmeen syystä olen lähes aina käsitellyt sellaisia hevoisia, joita pitää siirtää nosturilla, kun ei ne itse suostu väistämään. Muuli myös ojensi kavionsa minulle ihan omatoimisesti ja kaiken lisäksi piti ne ylhäällä omin voimin. Pisteet Muulille.

Lähtövalmiina! (Valmiina lähtemään takaisin tarhaan. T. Muuli)
Harjaukseen oli käytetty niin paljon aikaa kuin siihen suinkin pystyi ja jotain muutakin ehkä pitäisi tehdä. Uhmasin rohkeuttani ja suuntasin kentälle. Tällä kertaa Muuli seurasi perässäni vastustelematta, mutta syy saattoi olla vyölaukussa rapiseva kaura. Vielä en sitä ollut eläinparalle kertaakaan antanut, olinkohan tehnyt jotain väärin?

Olin niinkin radikaali etten edes sulkenut kentän portteja (huhujen mukaan ne ei muutenkaan muuleja pidättele), kun lähdin taluttamaan Muulia ympäri kenttää. Ei tapahtunut mitään sen kummempaa, kuin että kaksijalkainen käveli ja nelijalkainen seurasi. Mikä vielä hienompaa, silloin kun kaksijalkainen pysähtyi, pysähtyi myös nelijalkainen. Tällöin kaivoin ensimmäisen kourallisen kauraa. Muuli ehkä piti minusta nanoprosentin enemmän sen jälkeen.

Matka jatkui, vaihdeltiin suuntaa ja tehtiin erilaisia kuvioitakin, pysähdyttiin vähän lisää. Ei ongelmia. Jo tässä vaiheessa alkoi keltainen neste nousta päähän. Hah, ei tämä olekaan niin vaikeaa, kyllä minusta vielä muulikuiskaaja tulee. Muuli havaitsi ongelman heti ja palautti muijan maan pinnalle pöllimällä kaurat ilman lupaa suoraan vyölaukusta. En keksinyt, mikä olisi oikeaoppinen kurinpalautustekniikka, joten otin vain narun lyhyemmälle ja käänsin kaurat Muulin ulottumattomiin…

Aikamme kentällä pyörittyämme olin valmis lopettamaan tämän ensikohtaamisen. Sitä ennen halusin kuitenkin antaa kameran laulaa. Pysäytin Muulin ja lähdin peruuttamaan pois sen luota, olettaen että se jäisi paikoilleen ja voisin ottaa kauempaa pari kuvaa. Mitä vielä, Muuli seurasi korvat hörössä ja pysähtyi vasta saatuaan minut kiinni. Tässä kohtaa meinasi mennä sormi suuhun. Millä signaalilla Muuli jää paikoilleen?!?

Kokeilin useampaa tekniikkaa. Klassinen käsi-suorana-stop-merkin-näkösenä ei toiminut lainkaan, Muuli pysähtyi vasta kun tuo stop-merkki lepäsi sen turvalla. Liian lähellä siis. Kokeilin useampaa erilaista käsimerkkiä. Muuli ei edes jaksanut ihmetellä, mitä tuo muija tuossa huitoo, vaan se tuli aina luokseni ja jäi kiltisti odottamaan. Pirulainen, mitäs nyt? Lopulta keksin hyödyntää narua kädessäni. Aina kun Muuli meinasi ottaa askeleen luokseni, heilautin narua ja kas kummaa, eläin jäi paikoilleen odottamaan ja tapitti suuntaani korvat hörössä. En tiedä oliko tämä oikeaa tapaa nähnytkään, mutta Muuli seisoi paikoillaan ja sain otettua kuvia, joten erävoitto se oli joka tapauksessa.

Kaunis eläin! <3 (Palvokkee minua. T. Muuli)
Kentältä talutin Muulin suoraan tarhaan ja vapautin sen onnistuneesti aitojen sisäpuolella. Olisi ollut tuurilleni sopiva lopetus, että uusi ystäväni olisi tässä vaiheessa päättänyt, että matka Meksikoon olisi sittenkin ollut osuvampi. Sinne se nyt kuitenkin jäi tarhaan, hyvinvoivan ja ehjän näköisenä, ja ehkä joskus vielä palaisin tutustumaan lisää tähän mielikuvissani nyt vähemmän meksikolaiseen kuormajuhtaan. Pitäisikö itsekin hommata Muuli? (Tämän blogin perusteella ei missään nimessä, mutta milloinpa näitä päätöksiä olisikaan aivoilla tehty.)

xoxo Sonja Mäkinen (aliupseerioppilas, heppatyttö__98 ja muulikuiskaaja)
(Kirjoitin juuri äsken neljä word sivua siitä, miten harjasin hevoseläimen ja talutin sitä kentällä. Tätäkö varten kävin lukion?)
Rakastuin! (Pelastakaa minut. T. Muuli)

maanantai 25. syyskuuta 2017

Apple Tree Ranch on ottanut Parellilta parhaat palat ja opettaa eettistä hevosmiestaitoa Siuntiossa

Life goal

Postaus on toteutettu yhteistyössä Apple Tree Ranchin kanssa.

Viime viikon keskiviikkona alkoi Siuntiossa Apple Tree Ranchilla Mahdollisuuksien ”Maastakäsin” –kurssi, joka kokoontuu kolmena peräkkäisenä keskiviikkona aina kaksi tuntia kerrallaan. Kurssikuvauksessa luvattiin uutta tekemistä maastakäsittelyyn ja juuri sitä tarvitsen, kun välillä en keksi mitään järkevää tekemistä Muulin kanssa.

Muistatko muuten kun kerroin keväällä Helsinki Horse Fairista, kuinka sain maksaa ostamani pitkän köyden tilille jälkikäteen? Ostin köyden juuri Apple Tree Ranchin pisteeltä!


Meidät mehunjuojatkin oli huomioitu. En siis juo yleensä koskaan mitään kuumaa, en kahvia enkä teetä, koska minulle tulee niistä yökkäysreaktio. Jos kyläpaikassa kahvi on jo ehditty kaataa, laimennan sen maidolla taskulämpimäksi.
 

Kurssikerta aloitettiin kokoontumalla tunnelmalliseen mökkiin, jossa tallin emäntä Kati Riesen kertoi itsestään, tilastaan ja käyttämästään hevosmiestaidosta.

Kati on ollut ahkera hevostyttö lapsesta saakka, mutta jouduttuaan 16-vuotiaana auto-onnettomuuteen, jossa hänen selkänikamansa menivät uuteen uskoon, sai hän elinikäisen ratsastuskiellon. Selkä ei kestänyt esimerkiksi harjoitusravin tärinää. Kati vaihtoi ravureihin ”koska eihän kärryissä juurikaan täristä”, hän kertoi meille vinkkaushymiön kera. Hän ei kuitenkaan pidemmän päälle pitänyt tavasta, kuinka ravihevosia käsitellään, joten hän lopetti hevoshommat hetkeksi.

Tässä välissä meni monta vuotta kunnes Katin kaveri kysyi, ehtisikö Kati autella tätä tallillaan. Tämä kaveri kävi töissä muualla, joten hänen 22 hevoselleen (kyllä, kaksikymmentäkaksi hevosta) ei oikein riittänyt aikaa. No mitäs muuta kuin aikaa kolmen pienen lapsen äidillä olisikaan ollut ja Kati suostui auttamaan sen verran, minkä ehti.
”Ja se oli ihanaa!”
Kaikki hevoset olivat erilaisia. Osan kanssa oli tehty paljonkin, osan kanssa ei niinkään. Niiden kanssa Kati sai kokeilla ja leikkiä kaikenlaista. Yksi näistä oli oikein erityinen appaloosa, joka myöhemmin muutti Katin kanssa Sveitsistä Apple Tree Ranchillekin vuonna 2004. Se oli myös ensimmäinen hevonen, jonka selkään Kati kiipesi selkävammansa jälkeen. Tamma jouduttiin lopettamaan viime jouluna 31 vuoden iässä. ”Se kulki minun matkassani ihan alusta loppuun”, Kati kertoi.

Tällä ystävän tallilla oli siis appaloosia ja hän harrasti lännenratsastusta. ”Tykästyin lännenratsastukseen ensinnäkin sen takia, koska liike, jota pyydetään hevoselta, on sellainen, jota se tekisi luonnossakin. Lisäksi pidin siitä, että lähdetään alusta asti tekemään muutakin kuin vain hypätään selkää ja jiihaa. Eli siinä tuli tämä maastakäsittely”, Kati kertoi.

Hän kokeili eri juttuja vanhusten ja varsojen kanssa, kävi maastakäsittelykursseilla ja hurahti siihen täysin. Vaikka taustalla oli pitkä hevostausta, hän sai silti todella paljon lisää sisältöä harrastukseensa. ”Ja lisäksi se on todella turvallista!”, hän täsmentää.


Katin pienet lapset ovat päässeet tutustumaan hevosiin ensin maastakäsin ja jossain vaiheessa hevonen on kysynyt että ”hyppäätkö selkään”, ja sinne on sitten kiivetty sen tynnyrin päältä, mikä on sattunut olemaan lähinnä.

Tilalla tehdään pääsääntöisesti lastensuojelutyötä, mutta sen lisäksi on myös eettisen hevosmiestaidon tunteja. Näillä tunneilla lähdetään siitä, että hevonen valitsee ihmisen ja työskentely aloitetaan sen hevosen kanssa. Silloin hevosen ja ihmisen välille muodostuu jonkinnäköinen sympatia. Näin edetään paljon nopeammin, vaikka tunneilla edetäänkin hyvin yksilöllisesti. Samalla tunnilla joku saattaa ratsastaa, toinen tekee vapaana olevan hevosen kanssa ja kolmas narussa.
Jokainen voi edetä juuri siinä vauhdissa, kuin mikä tuntuu hyvältä.
”Kun mennään selkään, ensin mennään naruriimulla ja kun sen kanssa menee hyvin, vahdetaan tilalle kaulanaru ja kun sen kanssa menee hyvin, otetaan kaulanarukin pois. Ja kun pystyy menemään ilman satulaa ja suitsia, saa kannukset ja kanget. Silloin niitä osaa käyttää oikein, ne ovat vain hiomista varten.” Kati kertoi.

”Rakastan tätä appaloosarotua siksi, että olen joutunut niin paljon oppimaan kantapään kautta! Ne eivät ole mitään nappulakoneita, eikä niille voi näyttää, että katsos, mitä minä osaan. Kaikkien hevosten, varsinkin appaloosien kanssa, pitää löytää hevosen sisäinen mieli ja tutustua siihen. Pitää ansaita johtajuus, jolloin hevosen kanssa on turvallista olla.” Kati kertoo.

Osallistujia Mahdollisuuksien ”Maastakäsin”-kurssilla on tällä kertaa kymmenen ja ryhmän koko on oikein sopiva, eikä esittelykierrokseen mennyt koko iltaa. Osalla kurssilaisista on oma hevonen, osa vuokraa ja osa ei tällä hetkellä harrasta hevosten kanssa säännöllisesti. Me kaikki olemme tulleet kurssille etsimään uusia ajatuksia hevosteluun ja tietenkin tutustumaan paremmin maastakäsittelyyn. Ratsastuskoulutaustaiselle hevosenomistajalle se voi oikeasti olla vierasta!


Kati näytti meille periaatteet, minkä mukaan tallin hevosten kanssa toimitaan. Listalla on kuusi asiaa ja ne käydään läpi ihan joka päivä jokaisen hevosen kanssa; kunnioitus, yhteinen kieli, suhde, hoiva, leikkiminen ja ansaittu johtaminen.

”Aloitetaan molemminpuolisesta kunnioituksesta. Se alkaa siitä, kun mennään hakemaan hevosta tarhasta eikä se haluakaan tulla, mietitään että miksei se halua ja yritetään saada sitä motivoitua tulemaan meidän kanssamme. Kunnioitus on molemminpuolista, eikä vain marssita hevosen luokse halaamaan, vaan odotetaan ja kysytään hevoselta, että kuinka lähelle sitä saa mennä.”

Yhteistä kieltä aletaan etsiä tämän jälkeen. Katin mukaan hevoset voi laittaa neljään eri laatikkoon niiden luonteen mukaan ja tämä auttaa yhteisen kielen löytämisessä. Kun kieli on löytynyt, alkaa suhde ihmisen ja hevosen välille kehittyä ja se vahvistuu ajan myötä.

”Vasta kun meillä on suhde, tulee hoiva, ja vasta sitten silitykset tuntuvat hevosesta hyvältä. Ja sitten kun on rapsuteltu, voi olla mahdollisuus leikkiä hevosen kanssa. Silloin hevonen on jo avoin meidän jutuille ja se voi näyttää omaa huumoriaan. Kaikki eivät juokse pallon perässä, vaan osa voi olla tosikompia ja ne näyttävät huumorinsa eri tavalla. Ja vasta kun voimme leikkiä hevosen kanssa, voidaan sanoa, että olemme ansainneet johtajuuden. Silloin luottamus tulee.”

Kati kertoi inhoavansa sanaa johtaja ja käyttääkin mieluummin termiä ansaittu johtajuus. Hevoslaumassa johtajaksi kohoaa yleensä vanha tamma, joka on ansainnut johtajuuden tekemällä paljon hyviä päätöksiä. Mutta kun johtajuus on kerran ansaittu, ei se riitä, vaan se pitää ansaita joka päivä uudelleen tekemällä hyviä päätöksiä. Ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa päästään toisena päivänä hoivaan asti ja toisena päivänä loppuun saakka.
“Kun olette ansainneet johtajuuden ja ottaneet siitä suuren osan pois hevoselta itsellenne, pystyy hevonen vasta sitten täysin rentoutumaan”, Kati tiivisti.


Tässä kohtaa lähdimme kentälle, jossa Kati otti hevoset kentälle ja esitteli ne meille. Hän näytti ensimmäisen, viisivuotiaan Mightyn kanssa ympyrälle lähettämistä ja suunnanvaihdosta omaa kehonkieltä käyttäen ja kertoi, että heillä aloitetaan aina kentällä vapaana olevan hevosen kanssa. Vasta kun hevonen kulkee ympyrällä vapaana, voidaan ottaa naruriimu ja riimunnaru. Naru on koko ajan löysällä ja juoksee vapaasti kämmenellä, eli sen avulla ei ympyrää pienennetä vaan suurenneta. Toki narun päätä heilauttamalla saadaan hevonen kulkemaan kauempana ja itse hieman peruuttaen saadaan hevonen lähemmäs.

Vapaana työskentelyä Kati näytti paint-tamma Viivin kanssa. Hevosta ei ensin yritetäkään saada ympyrälle, vaan se pidetään vain liikkeessä ja pikkuhiljaa ajatus ympyrästä tuntuu hevosesta kiehtovalta.

Seuraavaksi areenalla loisti russiruuna Hermanni. Se joutuu kaviokuumetaustaisena tyytymään tarhailuun, joten se oli hyvin kiinnostunut kentän aidan alusista. Kaksi kurssilaista pääsi tekemään töitä Hermannin kanssa, kun se piti saada kentällä liikkumaan haluttuun suuntaan. Jos se spurttasi toiseen päähän kenttää, oli itse juostava luokse ja narua heilauttamalla saatava Hermanni taas liikkumaa.

Kun poni tajusi, ettei syöminen ollut vaihtoehto, tuli se ympärille ja toimi täydellisesti kehonkieltä kuunnellen. Tehtävänä oli saada Hermanni ensin puomineliöön ja sen jälkeen pysähtymään kahden tötterön väliin.

Neljäntenä areenalla oli hetken ajan palomino tamma Jodie, joka oli heti aluksikin innokas demohevonen. Sitä käsitteli yksi meistä kurssilaisista, joka tunsi Jodien jo aiemmin. Hän lähetti Jodieta ympyrälle, rapsutteluhetkiä unohtamatta.

Viimeiseksi Kati otti areenalle lauman vanhimman tamman, 18- vuotiaan Sunnyn, jonka kanssa hän näytti, ettei ratsastaminen ole maastakäsittelyä kummempi temppu.

Kokosin alla olevalle videolle pieniä pätkiä kentältä. Ja jos sinua jäi vaivaamaan se, että mitä tarkoittaa eettinen hevosmiestaito, niin se selitetään videolla. Valitettavasti en jaksanut tekstittää videota tällä kertaa, joten äänet päälle.



Sisälle palattuamme Kati kertoi, että ympyrällä maastakäsin työskentelyn on tarkoitus kasvattaa suhdetta, ei niinkään liikuttaa hevosta. Toki samalla näkee miten hevonen liikkuu ja mihin sen korvat ovat suuntautuneet, että onko se kiinnostunut ihmisestä keskellä vai muusta ympäristöstä.
Apple Tree Ranchilla maastakäsittely ei ole mikään oma temppunsa, vaan tapa käsitellä hevosia. Sen avulla arki hevosten kanssa sujuu paremmin.

Juttelimme lopussa vielä palkinnoista, Kati kun ei käytä ruokapalkkiota juuri ollenkaan. ”Paineen poisto on paras palkinto, ja sen lisäksi silittely ja rapsutus. Silloin, jos saman asian voi tehdä myös ilman porkkanaa, voi porkkanan antaa, mutta jos hevonen seuraa vain siksi, että saa porkkanaa, niin suhde on huono.”

Loppuun Kati sanoi vielä “Ja muuten, jos on sellainen olo, ettei hevosen selkään voi mennä ilman varusteita, ei sinne pidä mennä vielä ollenkaan”. Tässä on ajattelemisen aihetta ainakin minulle.

Ensimmäistä tapaamista piti kuvailla yhdellä sanalla. Mun sana oli elämäntavoite. Mä niin toivoisin että Muuli olisi kuin tämä hevonen tässä. Mieleltään rauhallinen ja selässä istuminen ja ratsastaminen ei ole sen kummoisempi temppu kuin ympyrälle lähettäminen.
 
Ensimmäistä tapaamista piti kuvailla yhdellä sanalla. Mun sana oli elämäntavoite. Mä niin toivoisin että Muuli olisi kuin tämä hevonen tässä. Mieleltään rauhallinen ja selässä istuminen ja ratsastaminen ei ole sen kummoisempi temppu kuin ympyrälle lähettäminen.

Olen aikaisemmin tutustunut eri tyylisuuntien edustajiin, viimeksi olimme Muulin kanssa Piet Nibbelinkin kurssilla, aiemmin kesällä tutustuin Kari Vepsään ja aasileirillä naksutinkoulutukseen. Keväällä näin Equitanassa Pat Parellin työskentelyä.

Katin tyylissä oli jo jotain tuttua Parellista ja tapaamisen lopuksi kysyinkin, mitkä hevospuolen kouluttajagurut ovat vaikuttaneet häneen eniten. Parellin lisäksi hän on saanut paljon inspiraatiota Alfonso Aguilarin työskentelystä. Aguilar on työskennellyt paljon yhdessä Pat Parellin kanssa, mutta muokannut hevosenkäsittelytyyliä itselleen sopivammaksi. Aguilar asuu Meksikossa, mutta on naimisissa sveitsiläisen naisen kanssa ja käy Euroopassa kouluttamassa. Kati vihjasi, että hänet olisi mahdollista saada joskus Suomeenkin.

Parelli esiintyy Saksassa säännöllisesti ja Kati kertoi, miten eräässä demossa oli hevosten lisäksi mukana muuli. Klinikalla oli mukana kolme ratsukkoa, yksi tosin muulin kanssa. Yksi oli huipputason kilparatsastaja, yksi oli kilpailu-uraa aloitteleva ratsastaja ja yksi oli ratsastusvalmentaja, joka oli saanut muulin lahjaksi oppilailtaan.

Parelli halusi, että nämä tekisivät jotain ihan muuta, kuin vain suorittaisivat täysillä. Muuli ei alussa seissyt rauhassa paikoillaan, vaan se steppasi ja sitä piti pitää paikoillaan. Parelli sanoi, että anna sen mennä. Valmentaja antoi löysät ohjat ja vilkutteli yleisölle mennessään. Muuli kiersi areenaa ja lopulta aina ravasi muiden hevosten luokse. Se teki tämän kolme kertaa, kunnes se seisoi hyvin paikoillaan. Sen piti vain saada tehdä sitä, mitä se halusikin.

Parelli oli kertonut, että muulit ovat vielä erilaisempia kuin hevoset ja niille pitää antaa vielä enemmän vapautta. Niille on annettava sellainen olo, että ne ovat tehneet päätöksen.
Seuraavan kerran Mahdollisuuksien maastakäsin alkaa Apple Tree Ranchilla keskiviikkona 18.10 ja siinäkin kokoonnutaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona klo 17.30-19.30. Suosittelen kurssia lämpimästi, ja ainakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen olen erittäin vakuuttunut siitä, että Parellityyli sopisi meillekin. Kurssin hinta on 100 euroa. Kurssin Facebook-tapahtumaan pääset tästä ja tässä on kurssikuvaus:

"Apple Tree Ranchilla hevostellaan eettisesti; tiedostaen hevosen luonnollisen käyttäytymisen ottaen aina huomioon hevosen psykososiaaliset kehitysvaiheet.

Puuttuuko hevoseltasi motivaatiota?
Loppuuko oma mielikuvitus?
Kuuletko mitä hevosesi sanoo?
Miten juuri sinun hevosesi oppii?

Näihin kysymyksiin löytyy vastaukset ”MAHDOLLIUUKSIA MAASTAKÄSIN”-kurssilta. Kurssin on luento-, ja demo-pohjainen, tosin osallistujilla on myös mahdollisuus osittain harjoitella tallin hevosilla.

Maastakäsin työskentely on perusta kaikelle mitä sitten hevosen kanssa harrastatkaan; lajista täysin riippumaton työskentelyvaihtoehto. Sen tärkein tavoitteena on rakentaa hevosen kanssa luottamukseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen perustuva vahva suhde.

Tulet yllättymään kuinka paljon hyötyä maastakäsittelystä on myös ratsastuksessa. Kun ei aktivoida aggressiota tai pelkoa, vaan kaikki tapahtuu leikkien ja ilon kautta, niin stressitaso laskee ja suorituskyky sen kun nousee.

• keskiviikkoisin 17.30-19.30
• 18.10/ 25.10 / 01.11
• Apple Tree Ranch, Siuntio
• 100€/koko kurssi

Kurssilla osallistuvilla 10% alennus kaikista maastakäsin varusteista!"

Kotisivut: https://www.appletreeranch.com/
Facebook: https://www.facebook.com/appletreeranch/

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Omistaja selässä ja ratsastusjuttuja parilta kerralta

Kaikki postauksen kuvat otti Aino Holmberg
Kiipesin tällä viikolla Muulin selkään peräti kolme kertaa itse, pakon sanelemana. Uusi stunttimme otti sisäänratsastushommissa sen verran osumaa, että parantelee hetken aikaa.

Muuli on lisäksi ollut sen verran s-i-k-a, etten uskalla lahjoa sinne selkään enää ketään. Unohdan myös haaveet muulinhoitajasta. Yritämme saada tähän jotain tolkkua tallinomistajan kanssa.
Ja saatiinhan me, kun pidettiin kierrokset tosi alhaalla ja treenit lyhyinä, ehkä noin 20 minuutin pituisina kuvien ja videoiden aikalemoista päätellen. Siinä itse työskentelyssä ei tule kelloa katseltua, kun lopetetaan hyvään suoritukseen ja matalaan stressitasoon.

Tässä postauksessa on kuvia ja videot kahdelta eri ratsastuskerralta. Niissä tehtiin ihan samoja asioita, joten ne menevät sopivasti samaan postaukseen.

Nyt meillä ei enää ole niinkään ongelmana selkäännousu, Muuli seisoo hyvin paikoillaan. Ensimmäiset askeleet selkäännousun jälkeen Muuli saattaa ottaa hyvinkin jännittyneenä ja sen takia vauhdikkaasti, mutta sitä ei onneksi enää ollut tällä jälkimmäisellä ratsastuskerralla. Toki se saattaa "ilmaantua" Muulin käytössalkkuun milloin tahansa takaisin, eli tarkkana saa olla.

En osaa sanoa mistä se johtuu, koska ratsastuksen edetessä liikkeellelähdöt ovat normaaleja eikä selkä tunnu kipeältä. Satula pysyy mäkivöiden avulla paikoillaan eikä liiku ratsastuksen aikana. Hikijäljet ovat tasaiset.

Muuli on hengittämällä ratsastettava. Ja minä en ole kovin hyvä hengittelemään sitä.
Ihmettelen, miksei tallinomistaja huutele enemmänkin kentän laidalta, sillä hänen avullaan olen saanut (lukijoiden mielestä varmaan päivänselviä, minulle ei niinkään) erinomaista ohjausta ihan perusratsastukseen. En ole näin herkkiä tapauksia koskaan ratsastanut, joten tässä on pakkokin opetella uutta.

En ole tottunut pitämään jalkoja pitämällä eläimen ympärillä koskaan ja toisaalta kun ratsastan isommilla hevosilla, lyhyet jalkani lepäävät kyljillä ihan pitämättäkin. Muuli on kuitenkin paljon kapeampi tapaus ja varpaani ovat 90% ajasta sivuille ja irti. Tallinomistaja jaksaa väsymättä muistuttaa, että jalka lähellä ja paikoillaan.

Varusteita ei saisi syyttää, mutta eihän tämä Freemax nyt mikään kouluratsastajan unelma ole, mutta koska se sopii Muulille, on ratsastajan tehtävä vain sietää sitä.

Ohjien käytöstä tiedostan sen, että ulko-ohjakin pitää pitää levällään käännöksissä, jotta Muulin kaula ei blokkaa sen tehoa, mutta silti se tuppaa unohtumaan, tallinomistaja muistuttaa siitäkin. Kaikkihan sen tietävät että pohkeilla ja ohjilla tehdään Muulille kuja, jota pitkin se kulkee. Ja mitä selkeämpi kuja sillä on, sitä rentoutuneempi se on ja pää alkaa laskea alemmas.

Voisin vielä opetella pitämään käsivarret osana kehoa, eli niin, että käsi on lähellä vartaloa kyynärpäähän saakka. Yksi vanha ratsastuksenopettaja muisti sanoa minulle tästä lukemattomia kertoja, ja yhtä monta kertaa olen sen näköjään unohtanut.

Kauraa Muuli ei enää pysähdyksissä jää odottamaan, sitä on annettu niin vähän kesän aikana. Annoin sitä vain loppupuolella jostain erittäin hyvistä suorituksista. Yleensä palkkaan pitkällä rapsutushetkellä ja paikoillaan seisomisella.
Muuli kuitenkin kiihtyy hyvin nopeasti (alle sekunnissa) rentoudesta täyteen pakokauhuun, ihan tuosta noin vain. Ilman mitään ennakkomerkkejä. Siis toki välillä sen pystyy ennakoimaan, välillä ei. Ehkä se pelästyy jotain ulkopuolista asiaa, ehkä ei, mutta ohjasta vetämällä se ei ainakaan pysähdy, vaikka olenkin ohjasajossa siedättänyt sitä siihenkin. Kiihtynyt eläin ei ajattele niin kovin selkeästi. Vaikka olen saanut kehotuksen lisätä rautaa suuhun, haluaisin nähdä sen kerran, kun tämä raudalla pysäytetään.

Ratsastuksessa tein suoria uria (Muuli huomattavasti suorempi oikeaan kierrokseen), pysähdyksiä kulmia, voltteja ja ravia alkaen ihan muutamasta askeleesta. Eli raviin siirtyminen, kaksi askelta ravia ja sitten jo "woooou" ja käyntiin. Kaikki tämä mahdollisimman pitkälti istunnalla ja mahdollisimman vähän ohjalla. Hiljentäminen ja pysähtyminen on meidän prioriteetti numero 1 tällä hetkellä.

Tämä ravispurtti ei ollut suunniteltu.
Kuvittelin viimeksi jo tajuavani jotain istunnalla pysäyttämisestä, kun Muuli tuntui kuuntelevan hyvin tiukkoja pakaralihaksiani. Vatsalihasten käyttöä voin harjoitella sitten, kun ne on saatu aukaiseksi. Liikkeelle lähtö tehdään hengittämällä sisään ja "ryhdistäytymällä" kun hiljentäminen tai pysäyttäminen tehdään puhaltamalla ulos ja "lyhistymällä" hieman, eli aivan samoin kuin maastakäsin ympyrällä tai ohjasajossa. No, tämä nyt oli onneksi jo minullekin tuttua, mutta kun Muulin kanssa ratsastaminen on ollut osittain sellaista selviytymistä, en ole ratsastusjuttuja päässyt varsinaisesti kokeilemaan ja suurimman osan tämän kesän ratsastuksista ovat hoitaneet muutenkin stuntit.

Nousen videoilla Muulin selkään jakkaralta mutta jalustimen kautta. Joustorunkoiseen ei saisi nousta näin eikä nuorten selkään saisi nousta näin, mutta tämä tapa on silti vähemmän kuumottavampi kuin se, että heitän toisen jalan yli ja nykäisen itseni selkään. Jakkara on nimittäin hieman liian matala siihen, että pääsisin suoraan keskelle satulaan. Lisäksi tuo satula on niin pitävä (mokkapinta), että siinä saa ihan ährätä, että saa liikutettua itsensä selkään.


Päävehkeiksi totesin full cheek -nivelkuolaimen sopivan sittenkin ja sen kanssa remonttiturpis oli mahdollista laittaa ylemmäs, eli oikeaan kohtaansa. Muuli ei pureskellut kuolainta juuri ollenkaan tai pelannut kielensä kanssa. Turpis oli siis sen verran löysällä, kuten sen kuuluukin, että kuolainten pureskelu olisi kyllä onnistunut.

Liinassahan se oli turvallisuussyistä koko ajan ja näin jatketaan vielä pitkään.

Kohta alkaakin muuten sitten se aika, kun minun kamerallani ei saa edes keskellä päivää mitään kunnollisia kuvia. Nämä kuvat on otettu illalla hieman ennen kuutta ja silti sain "pelastaa" niitä aika paljon Photarilla.

Kestää hetki ennen kuin silmä tottuu remonttiturpikseen, tai sitten siihen ei totu ikinä.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hanne Halonen toteutti unelmansa, Ratsureima Ranchista ensimmäinen SRL:n hyväksymä WE-valmennusta tarjoava jäsentalli

Working Equitationia, eli työratsastusta, on tehty rytinällä tutuksi Suomessa jo parin vuoden ajan. Laji on lähtöisin eteläisestä Euroopasta ja sen tarkoituksena on pitää yllä taitoja, joita on aikoinaan tarvittu maa- ja karjatilojen töissä. Laji on kuin tehty Portugalin omalle kansallisrodulle, lusitanolle, mutta sitä voi harrastaa minkä rotuisella hevosella tahansa. Ja nyt myös lajiin perehtyneellä tallilla Karkkilassa!

Kuvassa lajin kaksinkertainen maailmanmestari (voiko tätä toistaa liikaa?) Miguel da Fonseca hevosella Bergantim Arribas. "Pertsa" on ostettu Suomeen aiemmin tänä vuonna ja se toimi Miguelin kilpa- ja näytösratsuna Portugalissa. Se on varmasti Suomen paras WE-tykki. Kuva: Suvililja Photography
Sipoosta reilu vuosi sitten Karkkilaan perheineen muuttanut Hanne Halonen toteutti unelmansa ja perusti Working Equitationiin keskittyneen Ratsureima Ranchin vanhalle perinteikkäälle tilalle. Alun perin 400 hehtaarin tila oli 1700-luvun lopulla yksi Haaviston kylän kantatiloista ja suvun viimeinen polvi myi nykyisen 9 hehtaarin tilakeskuksen pois omistuksestaan vasta vuonna 2008. Ratsureima Ranchin avajaisia vietettiin tämän vuoden toukokuussa ja hevosia Hannella on tällä hetkellä kolme, ja lauman jatkeena on tietenkin yksi shetlanninponi.

Tilan tilat eivät lopu ihan heti kesken, vierastallissa on kolme suurta karsinaa ja päätallissa, eli “barokkitalissa”, viisi. Talli on suuri ja avara ja lehmien ruokintapöytä kertoo tilan aiemmista asukkaista. Edellisten asukkaiden toimesta navetta oli tosin jo muutettu pihattotalliksi. Tilalla on kaksi ratsastuskenttää, toinen on ihan normaali ratsastuskenttä ja toinen on WE-puisto kiinteine esteineen. Majoitustilatkin löytyvät neljälle hengelle ja tilalle voi tulla viettämään ratsastuslomaa Etelä-Eurooppalaiseen tapaan räätälöiden loma itselleen sopivaksi.


Hanne WE-valmennuksessa arabiorillan Boriksella, joka on tahkonnut kilpailuita jo Portugalissa. Boris löytyi Miguelin avustuksella.
Ratsureima Ranchista tulee vuodenvaihteessa ensimmäinen SRL:n hyväksymä WE-lajivalmennusta tarjoava jäsentalli. SRL on uusimassa jäsentallisysteemiään ja nykyinen jaottelu ratsastuskouluihin, harrastetalleihin jne. on poistumassa. Tallit jaotellaan tulevaisuudessa tarjonnan mukaan.
Allekirjoittaneen silmiä hivelivät viimeisen päälle laitetut paikat. Nurmikko oli leikattu, kauniilla tavaroilla oli omat paikkansa ja Hannen lasitaiteilijan harjaantunut silmä näkyi kaikkialla, kun jopa talli oli kauniisti sisustettu. Ja katsokaas näitä kuvia satulahuoneesta!




Alkeistunneilta ravitallien kautta kouluratsastajaksi

Hanne aloitti ratsastuksen 70-luvulla Poni-Haassa ja hoiti myös lähitallien ravihevosia. Ensimmäisen oman hevosensa hän osti 1985 ja kilpaili trakehnerinsa kanssa kouluratsastuksessa. Samaan aikaan hän opiskeli itselleen ROK-I:n oppisopimuksella Eriksnäsin ratsastustallilla ja valmistui apuopettajaksi, eli nykyiseksi ratsastuksenohjaajaksi.
Tuoreen apuopettajan tie vei kuitenkin ulkomaille ja ensin hän suuntasi hevosensa kanssa Saksaan valmentautumaan lisää 80-luvun lopulla. Sieltä hän siirtyi 90-luvulla Espanjaan, jossa ihastui barokkihevosiin ja maan ratsastuskulttuuriin. Se teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän lähti uudelleenkouluttautumaan ratsastajana klassisempaan suuntaan.
Omaan ratsastukseensa ja valmennussalkkuunsa hän on aina napannut eri hevoskulttuureista parhaat palat. Espanjassa hän ihastui andalusialaisiin hevosiin ja Etelä-Eurooppalaiseen tyyliin kouluttaa hevosia. Hannen mukaan hevosten käsittelyssä käytetään aitoa hevosmiestaitoa ja se on äärimmäisen reilua hevoselle. Valmentajana hän painottaa pehmeämpiä, klassisempia koulutusmetodeja. Pääpaino on istunnassa.

Suomen ensimmäinen WE-lajivalmentaja

Hannen valmennuksessa pääpaino on istunnassa, aivan kuten Working Equitationissa muutenkin. Kuvassa Miguel da Fonseca hevosella Bergantm Arribas. Kuva: Suvililja.net.

I-tason valmentajantutkinnon Hanne suoritti vuonna 2013, koska hänen tavoitteensa oli olla jonain päivänä Suomen ensimmäinen Working Equitationin lajivalmentaja. Ja sen tavoitteen hän on pian saavuttamassa, koska opiskelee jälleen Ypäjällä valmistuen II-tason valmentajaksi myöhemmin tänä syksynä. Hän suuntautuu nimenomaan Working Equitationiin.

”Ajattelin silloin kun lähdin opiskelemaan I-tason valmentajaksi, että haen Ypäjältä vain sen pätevyyden, koska minulla on tiettyjä angsteja sitä laitosta kohtaan. Ypäjällä oli mielestäni jämähdetty pitkäksi aikaa 80-luvulle, mutta onneksi nyt siellä on selkeästi käännytty tälle vuosituhannelle ja valmentajakoulutukseen on otettu paljon uusia juttuja.”
Hannella on oltava koulutustaan varten kaksi valmennettavaa ratsukkoa ja näiden osa on todella tärkeä opiskelun kannalta. Hanne tekee ratsukoille vuodeksi valmennussuunnitelman ja valmentaa kumpaakin kerran kuussa, täysin ilmaiseksi syksyn ajan. Vastapalvelukseksi ratsastajat joutuvat sitoutumaan valmennussuunnitelmaan ja pitämään huolta myös kunnostaan, sillä valmennettaville teetetään alussa ja lopussa kuntotestit ja kunto-ohjelma.
”Se on vähän hupaisaa, koska olimme kaikki valmentajakurssilla sitä mieltä, ettei meidän tietotaitomme riitä tekemään mitään kuntosaliohjelmaa, että sitä varten on kuntosalivalmentajat. Mutta niinhän se meni, että joudumme ne tekemään.”
Kuntokartoitukseen kuuluu ottaa ratsastajasta erilaisia mittoja, esimerkiksi se, saako hän sormet maahan seistessään jalat suorina ja saako hän sormet yhteen selän takana. Ratsastajasta otetaan myös leposyke ja maksimisyke.
Valmennettavat saavat pitkästä ja säännöllisestä valmennussuhteesta paljon eväitä omaan ratsastukseensa ja valmentaja saa uusia työkaluja valmennussalkkuunsa. Hanne ottaa ratsastajista paljon muun muassa videomateriaalia, jolloin ratsukoiden kehityskaarta voidaan seurata konkreettisesti.

Tiina Lepojärvi on hevosensa Väiskin kanssa toinen Hannen demoratsukoista.

Ei takaa eteen vaan etuosa haltuun

Valmentajana Hanne keskittyy aina ensin ratsastajan istuntaan ja katsoen ensisijaisesti ratsastajaa, eikä niinkään hevosta.
”Ajattelen niin, että kun ratsastaja istuu ja vaikuttaa oikein, hevonen tarjoaa parastaan omien fyysisten ja henkisten edellytystensä puitteissa.”
Hän ei niinkään välitä siitä, lähteekö liike takaa eteen vai miten, kunhan ratsastajan istunta saadaan kuntoon. Hevonen lähtee hänen mukaansa työskentelemään, kunhan ratsastaja vaikuttaa oikein, oli hevonen sitten mallia maneesilana tai alta juokseva.
Hanne kulkee ajattelutapansa puolesta vastavirtaan, koska hän ei ajattele, että takaa eteen vaan etuosa haltuun jolloin takaosa tulee kyllä perässä.
”Ratsastajan tehtävä on tukea hevosta koko ulkokyljeltä, ei siis pitää vain ulko-ohjan tukea. Etuosan siirtäminen on mielestäni tärkeämpää, kuin takaosan saaminen alle. Hevosen etuosassahan on todella paljon tavaraa, on lavat, jalat, kaula, pää ja aivot. Ja näitä kaikkia osia pitäisi hallita. Takaosassa on tietenkin moottori, mutta olen sitä mieltä, että kun etuosa on hallinnassa, moottori käynnistyy ja tulee perässä.”
Ratsastajan on pystyttävä siirtämään hevosen etuosaa ja sen jälkeen takaosa seuraa perässä. Ulkokyljen tuki on tärkeä, jottei hevonen pullahda ulkolavasta ulos. Sisäjalalla taivuttamisen hän heittää romukoppaan.
”Eli kun istuu hevosen selässä, pitää ajatella katsovansa maailmaa ulkokorvan yli. Kroppa pitää pitää ulkokyljen jatkeena ja hevoseen vaikutetaan aina ensin ulkokylkeen. Pitää unohtaa sisäjalan ympärille taivuttaminen, suurimmaksi osaksi voi ajatella, että koko sisäjalka on amputoitu!”
Jalalla hän neuvoo antamaan vain erikoistehtäväkäskyt, kun normaalin ratsastuksen pitäisi toimia kokonaan istunnalla ja keskivartalolla, vatsalihaksilla, pakaroilla ja lantion asentoa muuttamalla. Hannen mukaan ratsastajan tärkein ominaisuus onkin eleetön ja hevosta häiritsemätön istunta.
Alla on muutama pieni pätkä Hannen ja Boriksen menosta WE-esteillä.


WE:ssä hevosen takaosan tulee todellakin olla "alla" ja valmiina toimimaan

Working Equitation on esteillä ratsastettavaa kouluratsastusta, johon istuntalähtöinen opetus sopii kuin nyrkki silmään. Kun korkeimmilla tasoilla ratsastetaan tehtävät laukassa ja ohjat yhdessä kädessä, tulee istunnasta pakostikin tärkein apu. Hevosen on tietenkin myös pystyttävä kokoamaan, jolloin ratsastajalle tulee tunne, että hevonen tosiaan on siinä alla ja valmis liikkumaan mihin suuntaan ratsastaja kulloinkin haluaa.
Hanne on ollut mukana levittämässä Working Equitationin ilosanomaa alusta asti ja hän kävi tuomarikurssin ensimmäisten joukossa Suomessa tämän vuoden keväällä tuomaroiden kilpailuja ahkerasti. Hän toimii aktiivisesti WeFissä, eli Working Equitation Finland ry:ssä. WE:n kaksinkertainen maailmanmestari, portugalilainen Miguel da Fonseca käy valmentamassa ratsukoita säännöllisesti Ratsureima Ranchilla ja hän onkin Hannen päävalmentaja tällä hetkellä. Aiemmin Hanne on valmentautunut mm Paulo Bastoksen silmien alla.

Tällä hetkellä Hannea valmentaa vain Miguel.

Knoppitietona kerrottakoot, että Miguel on ratsastanut elämänsä aikana kolmella eri muulilla ja sanoi minun muulistani ratsastusvideon perusteella ”she is strong”.
Mestarin kanssa. Ostin viimein myös kirjan Working Equitationista, nimmareilla tottakai. Kuva: Tiina Tanska

Lue lisää:
http://www.ratsureimaranch.fi/
http://www.wefi.fi/
Jos kiinnostuit Miguelin valmennuksista, ota yhteyttä Tiina Tanskaan / Lusitano & WE Services Finland Valmennuksia on pääsääntöisesti Riihimäellä Herajoen ratsastuskeskuksessa ja Karkkilassa Ratsureima Ranchilla. Talviaikaan vain Herajoella, koska Karkkilassa ei ole maneesia.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Nyt niitä oikeita studiokuvia Muulista!

Yritettiin siskoni kanssa ottaa Muulista "studiokuvia" pimeällä tallin ovella, mutta aurinko paistoi siihen ihan liian kirkkaasti, jotta kuvista olisi tullut uskottavia.

Ajatus studiokuvista unohtui melkein kokonaan, mutta vain melkein. Aaveen.netin Minttu kertoi kuvaavansa hevosia/muuleja/aaseja bensakuvien hinnalla, joten otin tietenkin yhteyttä. Olin nähnyt hänen kuviaan paljon, ja vaikka hovikuvaajamme Suvililjan Susannakin olisi voinut ottaa nämäkin, on vaihtelu todella virkistävää.

Päivä sovittiin ja pari viikkoa sitten Minttu kurvasi tallin pihaan. Olin ajatellut mielessäni jotain teemakuvauksia, mutta kun totesin ettei minulla ole mihinkään lajiin yhtenäisiä varusteita edes Muulille, luovuin ajatuksesta ja otimme vain studiokuvat ja puolitoistavuotisposeerauskuvat.

Kuvat onnistuivat todella hienosti ja yllätyin miten nopeasti nämä oli napattu ja pystyimme keskittymään paskanjauhantaan. Eniten jäi harmittamaan se, ettei Muulin timanttiotsapanta ollut tarpeeksi pitkä ja näyttää hikipannalta ja etten saanut aikaiseksi hankkia sitä himoitsemaani kiiltonahkaista turpista. Epätoivoissani olin sellaista jo satulahuoneesta lainaamassa, mutta koska en saanut mahdollista omistajaa kiinni, en syyllistynyt luvattomaan lainaukseen.







Kaikki kuvat otti siis Minttu Koponen / Aaveen.net, kiitos!

Ja kyllä, liina on napattu kuvista pois. Myös muuta pientä asiaankuuluvaa ehostusta Minttu teki kuville.










Eräässä Facebookryhmässä oli muuten jokin aika sitten mielenkiintoista keskustelua siitä, miksi hieno hevoskuva oli pilattu suitsimalla hevonen. Ehkä näin onkin, mutta kyllä se on niinkin että suitset komistaa hevosen kuin hevosen. Vähän kuin puku tekee miehen.

En nyt kysy, mikä kuva oli lemppari, koska kuvat ovat samantyylisiä, mutta klikkaa tähteä jos katsoit Paratiisihotelli Suomen kaksi ensimmäistä jaksoa. Oli kyllä sen tason realityä, että suu loksahti auki useammankin kerran.