perjantai 29. syyskuuta 2017

Mahdollisuuksien maastakäsin-kurssi tarjoili toisella kerralla tietoa Horsenalitystä


Postaus on toteutettu yhteistyössä Apple Tree Ranchin kanssa.

Pat Parelli on lanseerannut hevosten persoonille nelikentän. Jokainen hevonen kuuluu yhteen tai useampaan kentään ja toisaalta hevosen horsenality saattaa vaihdellakin. Maastakäsittelykurssin kakkoskerralla Apple Tree Ranchin omistaja Kati Riesen kertoi meille nelikentästä ja käytännön puolella tutustuimme kakkostyypin hevoseen. Dreamyyn. Olen analysoinut Muulinkin kakkostyypin muuliksi jo aikoja sitten.

Hevosia on siis erilaisia. Niitä löytyy hitaina ja nopeina. Se perustuu hevosten aivopuoliskoihin, oikea puolisko pakenee enemmän ja vasen ajattelee. Toinen aivopuolisko on aina vahvempi kuin toinen.

Näiden kahden määritelmän lisäksi on vielä ekstrovertit ja introvertit hevoset. Ekstrovertilla on enemmän vauhtia ja se on valmis käyttämään liikettä hyvinkin nopeasti. Introvertti hevonen on puolestaan hitaampi, ei tuhlaile energiaa turhiin pyrähdyksiin ja on aina valmis pysähtymään. Tästä pääset Parellin nettisivuille lukemaan lisää horsenalitystä.

Neljä eri tyyppiä

Horsenality. Kuva Parellin sivuilta.

 

Ykköstyyppi, nopea ja ajatteleva, left-brain extrovert

”Meillä on tässä nopea ja ajatteleva hevonen, sitä kutsutaan myös tosi viisaaksi hevoseksi”, Kati kertoi ykköstyypin hevosesta ja jatkoi ”Tämä on tosi hyvä kisahevonen, mutta samalla se voi purra, potkia ja käydä päälle. Se tekee näitä, kun sillä on liian tylsää eikä se saa näyttää mitä se osaa.” Mikään hevonen ei siis lähtökohtaisesti ole täydellinen, vaan väärissä käsissä kaiken tyyppisistä hevosista tule hankalia.

Kati neuvoi olemaan ykköstyypin hevosen kanssa vähintään yhtä fiksu kuin hevonenkin on ja ennakoida paljon. Hevosen kanssa pitää tehdä monipuolisesti, ettei se vain tylsisty. Kati kertoi jo viime kerralla, että hevonen tarvitsee 3-5 toistoa oppiakseen jonkin asian. Ykköstyypin hevosen kanssa toistojen määrä on pidettävä vain kolmessa. ”Tällainen hevonen vaatii meiltä enemmän, mutta ne ovat luonteeltaan huippuja! Ne rakastavat leikkimistä, eli kuunnelkaa hevosta, ehdottakaa tekemistä ja hevonen on jo tekemässä”, Kati kertoi.

Kakkostyyppi, nopea ja pakeneva, right-brain extrovert


”Sitten on nopea ja pakeneva, joille laitetaan yleensä paljon rautaa suuhun, jotta ne pysyvät hallinnassa”, Kati aloitti ja tunsin heti piston sydämessäni. Olin hetkeä aiemmin googlaillut Muulille sopivia pelhameita herra Fonsecan suosituksesta.

Kakkostyypin hevosten kanssa Kati neuvoi työskentelemään rauhallisesti mutta äkkiliikkeiden välttelyä hän kehotti kuitenkin välttämään. ”Se on pahinta, että ihminen toimii liioitellun varovaisesti ja lähestyy hevosta kuin vaaniva tiikeri”, Kati kertoi ja jatkoi ”Nämä hevoset tarvitsevat tosi paljon toistoja, ainakin viisi. Näiden kanssa tehdään samaan suuntaan tosi monta kertaa ja sitten vasta vaihdetaan suuntaa ja tehdään samat asiat toiseen suuntaan”. Hän kerto.

Kati ottaisi näiltä hevosilta kaikki raudat pois suusta ja varustaisi ne naruriimulla. Jos hevosta pakotilanteessa pitää vielä kuolaimista aloillaan, niin se vain vahvistaa pakoreaktiota. Vauhdikkaalta hevoselta pitäisi näissä tilanteissa vain pyytää lisää vauhtia. Vasta silloin se alkaa itse tarjota hidastamista.

Kolmostyyppi, hidas ja fiksu, left-brain introvert

Nämä hevoset ajattelevat, että ”Miksi ihmeessä mun pitäisi mennä”. Kati kertoi, että nämä hevoset vaativat meiltä hieman enemmän kärsivällisyyttä, koska niitä pitää koko ajan motivoida. Niiden kanssa pitää löytää yhteinen motivaatio ja kyseisen hevosen mukavuusalue.

Nelostyyppi, hidas ja pakeneva, right-brain introvert

”Nämä hevoset sietävät paljon, mutta sietokyky saattaa jossain vaiheessa täyttyä ja ne poksahtavat”, Kati aloitti. Tällainen hevonen on perinteinen 80-luvun ratsastuskouluhevonen, joka kyllä seisoo pääsääntöisesti paikoillaan, mutta kun lumet putoavat katolta, niin se meni jo, Kati kärjisti. ”Näitä voisi kutsua sekä pomminvarmoiksi että arvaamattomiksi, koska on vaikeaa ennustaa, missä kohtaa kuppi menee nurin”, hän jatkoi.

Mikään ei ole hyvä?

Siinä on hyvä, rapsuta vaan t. Sunny

Tässä kohtaa ei pidä vaipua epätoivoon, vaikka tuntuukin siltä, että jokaisessa hevostyypissä on omat negatiiviset puolensa. Kati kuitenkin lohdutti meitä kertomalla, että nämä kaikki ovat terveen hevosen persoonallisuuksia, ja hevosen persoonaan vaikuttaa ympäristö, emä, nuoruusajan kokemukset ja koko hevoslauma, jossa se on kasvanut. Lisäksi on tietenkin eri tavoin traumatisoituneet hevoset, jotka elävät omassa sulkeutuneessa kuplassaan. Nämä tarvitsevat aikaa ja mahdollisuuden käydä läpi normaalit kehitysvaiheet, jotta ne löytävät oman itsensä ja tehtävänsä. Vaiheita on esimerkiksi itsenäistyminen ja aikuistuminen. Jos näitä on mahdotonta käydä läpi, jää hevonen jumiin johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen.

”Teillä saattaa olla 10-vuotias hevonen, josta on sellainen olo, että se on kolmivuotias. Sellaisen kanssa tulee työskennellä, kuin se olisi se kolmivuotias. Nykyään ajatellaan usein että hei, sun hevonen on jo kuusi, mitäs kaikkea olette jo tehneet? Ja silloin tullaan vaatineeksi hevoselta liikaa”, Kati kertoi.

On tärkeää pysähtyä katsomaan, että mikä on tämän kyseisen hevosen kehityksen puuttuva palanen ja antaa sille mahdollisuus suorittaa se. Silloin hevonen pääsee oikealle ikätasolleen.
Parellin sivuilta löytyy myös tämä kuva, jolla voi määritellä oman hevosensa luonnetta. Sopivia luonteenpiirteitä saattaa löytyä useammastakin eri osastosta.

Muulin mulenality

Olin siis analysoinut Muulin kakkostason muuliksi jo aiemmin. Keräsin tuolloin Parellin sivuilta ohjeita kakkostyypin hevosen käsittelyyn. Tässä ohjeet taas minulle muistiin uudestaan. Olisi vain pitänyt pitäytyä näissä, mutta unohdin koko asian.

Alla olevaan listaan teen nyt kuitenkin sellaisen muutoksen, että hakisin Muulin ympyrälle ensin vapaana ja tekisin sen kanssa mahdollisimman paljon vapaana, ettei tule tilanteita, jossa joudun roikkumaan kyntöruunana narun perässä. Suorilla urilla Muuli muuten ihan oikeasti kiihdyttää, myös vapaana ollessaan.
  • Tämä muuli tarvitsee jatkuvasti rohkaisua. Se hämmentyy helposti ja alkaa sitten pelätä, joten sinun pitää tehdä asioista yksinkertaisia sen kanssa, Sen on vaikea rentoutua ihmisten läheisyydessä, mutta yksinkertaiset ja simppelit harjoitukset auttavat sitä rentoutumaan.
  • Tee runsaasti siirtymisiä temposta tai askellajista toiseen. Työskentele johdonmukaisesti, se rauhoittaa sitä. Ympyrällä työskentely on hyvä ja mitä huolestuneemmalta muuli vaikuttaa, sitä pienemmiksi ympyrät pitää tehdä. Voit asetella tötsiä kahden metrin välein ja pujotella niiden välistä. Tee jatkuvasti lyhyitä siirtymisiä. jotta muuli kiinnittää huomion sinuun ja rauhoittuu.
  • Nopeuta vauhtiasi sen verran, että muuli joutuu kulkemaan nopeammin, kuin mitä se haluaisi. Tämä sekoittaa sen pelkoajatuksia. Jos tämä ei tunnu turvalliselta ratsain, hyppää alas ja tee se maastakäsin. Jos muuli tekee tätä esimerkiksi kentällä ja yrittää suunnata portille, niin ratsasta se portin luo ja tee tempon- ja askellajin muutoksia portin luona nopeasti. Tee siirtymisiä niin kauan, kuin muuli rauhoittuu ja jatka työntekoa.
  • Käytä tosi pitkää narua kun talutat tai teet töitä sen kanssa. Se antaa enemmän liikkumatilaa. 7 metrinen on hyvä mutta 13 on paras, jos et mene solmuun sen kanssa.
  • Pidä koulutushetket lyhyinä ja yksinkertaisina.
  • Rentoudu kun muuli rentoutuu. Mutta pidä siihen asti oma energiatsosi ylhäällä ja muuli hommissa.
  • Tee Parellikuvioita. Niiden avulla muuli oppii nopeasti ennakoimaan ja se rentoutuu, kun se tietää mitä on tulossa.
  • Suorat linjat saavat muulin kiihdyttämään itsestään etkä halua tätä! Työskentele aluksi aina kaarevilla urilla.
  • Pidä se riimunnarussa sen sijaan, että työskentelisit sen kanssa kokonaan vapaana. Näin pidät sitä ikään kuin "kädestä" koko ajan. Se on hukassa, jos se on vapaana.
  • Opeta muulille vain yksi asia kerrallaan.
  • Älä yritä työskennellä sen kanssa, kun se on "upset" tai epävarman oloinen. Käytä silloin metodeita, jotka rauhoittavat sitä, eli jotain tuttuja juttuja.
  • Jos pakotat sen hankalien paikkojen läpi, johtaa se yleensä jommankumman loukkaantumiseen.
  • Älä odottele passiivisena että se rauhoittuu, se vaatii hyvää johtajuutta rentoutuakseen.

Osallistu kurssille?

Käytännön puolella harjoittelimme, miten hevosen saa astumaan juuri siihen, mihin haluammekin. Tällaiset ulkopuolisen silmään typeriltä näyttävät tehtävät ovat mitä parhainta elekielen hienosäätämistä.

Seuraavan kerran Mahdollisuuksien maastakäsin alkaa Apple Tree Ranchilla keskiviikkona 18.10 ja siinäkin kokoonnutaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona klo 17.30-19.30. Suosittelen kurssia lämpimästi, ja parellityyli näyttäisi sopivan meillekin loistavasti. Kurssin hinta on 100 euroa. Kurssin Facebook-tapahtumaan pääset tästä ja tässä on kurssikuvaus:

"Apple Tree Ranchilla hevostellaan eettisesti; tiedostaen hevosen luonnollisen käyttäytymisen ottaen aina huomioon hevosen psykososiaaliset kehitysvaiheet.

Puuttuuko hevoseltasi motivaatiota?
Loppuuko oma mielikuvitus?
Kuuletko mitä hevosesi sanoo?
Miten juuri sinun hevosesi oppii?

Näihin kysymyksiin löytyy vastaukset ”MAHDOLLISUUKSIEN MAASTAKÄSIN”-kurssilta. Kurssin on luento-, ja demo-pohjainen, tosin osallistujilla on myös mahdollisuus osittain harjoitella tallin hevosilla.

Maastakäsin työskentely on perusta kaikelle mitä sitten hevosen kanssa harrastatkaan; lajista täysin riippumaton työskentelyvaihtoehto. Sen tärkein tavoitteena on rakentaa hevosen kanssa luottamukseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen perustuva vahva suhde.
Tulet yllättymään kuinka paljon hyötyä maastakäsittelystä on myös ratsastuksessa. Kun ei aktivoida aggressiota tai pelkoa, vaan kaikki tapahtuu leikkien ja ilon kautta, niin stressitaso laskee ja suorituskyky sen kun nousee.

• keskiviikkoisin 17.30-19.30
• 18.10/ 25.10 / 01.11
• Apple Tree Ranch, Siuntio
• 100€/koko kurssi

Kurssilla osallistuvilla 10% alennus kaikista maastakäsin varusteista!"
Kotisivut: https://www.appletreeranch.com/
Facebook: https://www.facebook.com/appletreeranch/

Itse olen tulossa rästimään viimeisen kerran tuolloin 1.11., joten nähdäänkö siellä?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti