perjantai 16. helmikuuta 2018

Alkuvuoden suosikit

Kokosin suosikkeja viimeksi maaliskuussa. Nyt minulla on viimeinkin uusia suosikkijuttuja kokonaiseen postaukseen! Postaus ei sisällä maksettua tuotesijoittelua, pelkästään hyväksi havaittuja tuotteita!

Lämpötyyny ja jalkojenlämmitin


Kärsin kylmistä jaloista ja jostain syystä en illalla saa unta, jos jalkani ovat jääkalikat. Ei auta vetää villasukkia jalkaan, jalat pysyvät edelleen kylminä. Kissoille oli ostettu jo aiemmin lämpötyyny, joka ei nimestään huolimatta ole tyynymäinen ja muhkea, vaan tyynyn kokoinen lituska alusta. Meille siunaantui näitä kaksi, jolloin otin toisen sänkyyn jalkopäähän. Lämpötyyny pysyy päällä aina 1,5 tuntia, joten laitan sen nukkumaan mennessä päälle ja se sammuu itsestään myöhemmin.

Mieheni vei tämän tosin nextille levelille ja osti minulle jalkalämmittimen! Toimintaidea on sama, mutta muoto on erilainen. Kissat ovat ottaneet tämän hyvin vastaan. Kissamme nukkuvat siis yöt kanssamme ja vaikka voisivat nukkua asunnossa missä tahansa, ovat ne useimmiten sängyssä.

Paulig Frezza Mint

Tämä juoma on jumalaista. Se on kallista, joka sentin arvoista. Ostan pari tällaista melkein aina, kun olen kaupalla töissä ja juon työn lomassa. Kaappini ja autoni pursuilee tyhjiä pulloja. Mutta ai että se on hyvää! Kokeile!


Oma auto

On se vaan kuulkaat ihanaa istahtaa bemarin nahkapenkille, iskeä sotaratsu tulille ja lähteä mihin nyt sitten lähteekään. Farkun takaosassa kulkee mukana Muulin rehut, loimet, kengitysvälineet ja omat ratsastusvälineet. Ompelukonekin oli messissä kuukauden ajan.

Aamuruuhkassa on mukavaa istuskella siinä lämpimässä autossa ja miettiä, että tuolla noi rassukat istuu Nobinassa kun mä ajan töihin ovelta ovelle parhaimmillaan 22 minuutissa (Järvenpää-Malmi). En vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Se on muuten just niin, että muilla on auto ja mulla on bemari. Ja vielä vuosi sitten vihasin bemarikuskeja, mutukokemuksen perusteella bemarikuskit ovat liikenteessä mulkuimpia. Onneksi en itse ole mulkkuuntunut.

Autohan minulla on ollut melkein aina, mutta nyt olen arvostanut sitä oikein erityisen paljon.


Kulmien ja ripsien värjäys ja kulmien muotoilu

En käy kampaajalla enkä ole ostanut meikkejä ainakaan vuoteen, mutta viime syksynä kokeilin ensimmäisen kerran kosmetologia Jokelassa (Kauneushuone Hetki Sinulle) ja siinä ei olisi voinut 20 euroa käyttää yhtään paremmin. En ole kovin aktiivisesti nyppinyt rehottavia kulmiani, joten tippa silmässä kärsin, kun pöhöjä vahattiin pois. Ja ne ripset! Kun sain ekan kerran ripsiini värin tajusin, miten pitkät ne ovatkaan! Ja ilme muuttui tosi paljon, kun ne myös näkyivät!

Olin täysin uusi ihminen ja näytin aikuiselta ensimmäisen kerran ikinä. Nyt olen käynyt hoidattamassa yhdistyneitä kulmakarvojani jo kolme kertaa, ja samalla ottanut toki ripsien värjäyksen ja aina siitä tulee yhtä hyvä fiilis. Pieni hinta ja paljon iloa!

Haloo Helsinki - Joulun kanssas jaan

Olen vihannut Haloo Helsinkiä pitkään, siis oikeasti. Se soi koko ajan, en pitänyt yhtään alkuajan biiseistä. Mutta nyt ehkä viimeisen vuoden ajan kappaleet ovat uponneet tätiinkin. Erityisesti Joulun kanssas jaan on tämän tädin mieleen.

Uusi blogisuosikki: Pamir

Pamir on kolmivuotias polakki, joka muutti Suomeen hetki sitten. Sen kanssa ei ole tehty mitään. Kuulostaako tutulta? Paitsi että se on varmasti osaavamissa käsissä kuin mitä Muuli oli Suomeen tultuaan. Pamirin omistaa Mira Mach, eli edesmenneen Marcin Machin vaimo.

Blogissa Mira tekee Pamirin kanssa maastakäsin töitä ja totuttaa sitä ratsuhommiin. Viimeinkin minulla on Muulin kanssa edes jonkinlainen kohtalotoveri, vaikka onneksi Muuli onkin nyt osaavissa käsissä. Toinen suosikkini tämän aihealueen blogeista on Doma Natural - Yhdessä oppien, mutta Krista ei ole nyt kirjoitellut pitkään aikaan. Viimeisin postaus on viime vapulta.

Toivon Miran blogille pitkää ikää ja ehkä Kristakin taas innostuu kirjoittamaan.


Kuvaa klikkaamalla pääset blogiin

Muuliprojektin suosituimmat

Kävin läpi marraskuun-tammikuun blogitilastoja ja suosituimpien postausten TO10 tulee tässä:
  1. Näin perustin toiminimen ja työskentelen sivutoimisena yrittäjä palkkatyön rinnalla, 1 665 katselua
  2. Muulin ensimmäinen viikko koulutuksessa, 1 654 katselua
  3. 13 tuntia ajettiin, mutta siellä se nyt on; Muuli Sonkajärvellä koulutuksessa!, 1 591 katselua
  4. Mitä Muulille tapahtuu jos rajat loppuu? Se lopetetaan.,  1 501 katselua
  5. Kolme näppärää tapaa muokata loimi silakalle sopivaksi, 1 257 katselua
  6. Suomenhevosen tarina ylitti odotukset ja isosti!, 1 130 katselua
  7. "Ruunikko on nuori ruuna", eli ummikot selittävät hevossanoja!, 1 096 katselua
  8. Muulin toinen viikko koulutuksessa, 1 074 katselua
  9. Muulimenot joulukuussa + koko vuoden tilinpäätös 2017 + talousarvio 2018, 999 katselua
  10. Jymyuutinen: Muuli lähtee tammikuussa koulutukseen!, 975 katselua
Blogin liikenteen kannalta Muulin lähettäminen koulutukseen näyttää olevan pelkästään hyvä juttu! Kun marras- ja joulukuussa tuskailin, että mistä ihmeestä kirjoittaisin, on minulla nyt paljonkin asiaa ja kirjoitusinto on palailemassa! Johtunee varmaan lumesta ja päivän pidentymisestä (kyllä sen huomaa jo!).
Yhteensä sivukatseluita oli kolmen kuukauden aikana 56 079, istuntoja 34 260 ja yksilöityjä kävijöitä 13 021.

Tanhupallo

Kaipaako perusteluja?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti