maanantai 9. huhtikuuta 2018

Luotatko Bloggerin tilastoihin? Ei kannattaisi.

Olen seuraillut mielenkiinnolla blogini tilastoja nyt, kun se siirtyi takaisin Bloggeriin. Eniten minua hämmentävät Bloggerin tarjoamat tilastot, jotka ovat ihan eri sfääreista kuin Google Analytics. Bloggerin mukaan blogini on oikein erityisen suosittu, mutta Analyticsin perusteella huippukuukausista ollaan kaukana. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että sekä GA että Blogger ovat kumpikin Googlen omistuksessa, miksei tilastoja siis saada yhtäläisiksi?

Otin tarkasteluun tilastot ajalta 2.4.-9.4.2018 (klo 16.00). Nappasin tilastot parin minuutin eroilla, eli tuloksissa voi olla muutaman klikin heitto.

Analytics näyttää tälle aikavälille 4902 sivukatselua ja Blogger 7190. Siinä on melkoinen ero. Blogger ei tosin näytä erikseen blogin pääsivun näyttöjä, Analytics näyttää. Se onkin yleensä blogin suosituin "sivu"

Vertailin alla olevassa kaaviossa Analyticsin ja Bloggerin näyttämiä sivunäyttöjä per päivä. Melkoinen ero!

Koska sivunäytötkin ovat mitä sattuu Bloggerissa, otin tarkkailuun myös tällä aikavälillä luettuja sivuja. Niissäkin oli todella paljon heittoa, tosin postaukseni aasitossuista on Analyticsin mukaan saanut todella vähän näyttöjä verrattuna sen saamaan näkyvyyteen Facebookissa, että uskoni on koetuksella myös Analyticsiä kohtaan.

Alla olevassa kuvassa ovat suosituimmat postaukset rinnakkain. Postaus tossuista ja Tampereen messutärpeistä on saanut Bloggerin statistiikan mukaan todella paljon enemmän näkymiä, kuin Analytics, mutta muut postaukset ovat suunnilleen samoissa lukemissa.



Postaus näistä tossuista, eli "kyllä kiitos kotimaiselle käsityölle" oli tosi tykätty Facebookissa. Postasin sen oman blogini sivun lisäksi erääseen käsityöryhmään, jossa sei sai reilusti yli sata tykkäystä ja paljon kommentteja. Sen ryhmän statistiikkaan en pääse käsiksi, mutta alla on kuvakaappaus blogin Facebook-sivun statistiikasta ja ihan totta, tosi harva on klikannut postauksen auki, vain 43.

Bloggerin näyttämiä suuria lukemia on selitetty muun muassa sillä, että blogger laskee kaikki bottikäynnitkin mukaan. Blogger laski muun muassa ne kaikki kerrat sivukäynneiksi, kun joku erehtyi Starboxin aikana Bloggeriin ja automaattinen siirto siirsi kävijän Starboxiin. Analytics ei ota näitä ollenkaan huomioon.

Lisäksi blogeissa vierailee ihan luvan kanssa hakukoneiden robotteja useasti päivässä, muutenhan blogi ei näkyisi hakukoneiden kautta ollenkaan, ja Blogger laskee nämä sivukäynneiksi. Eli jos jossain vaiheessa Bloggerin mukaan sivulla on käyty 30 kertaa Venäjältä, on kyseessä ollut hakukoneen robotti eikä oikea henkilö.

Joidenkin lähteiden mukaan Blogger laskee postausten näkymiksi myös kaikki ne kerrat, kun blogia selataan. Muuliprojektissa näkyy tällä hetkellä etusivulla kolme tuoreinta postausta, eli aina kun joku on etusivulla ja scrollaa alas, saavat kaikki nämä postaukset näyttökerran Bloggeriin. Tämä selittäisi sitä, miksei Blogger näytä erikseen etusivun käyntimääriä ja miksi Analytics näyttää niin vähän = etusivulle tullessa voi lukea kerralla kolme postausta ja Analyticsissä tästä "saa" vain yhden lukeman lisää etusivulle.

Ainoa oikea paikka seurata blogin analytiikkaa on Google Analytics.

Miten näkyvyyttä sitten voi lisätä?


Omaan blogiini tulee suurin osa kävijöistä Facebookista. Jos postaukselle saa paljon näkyvyyttä, yhä useampi myös klikkaa sen auki. Jos saat päivityksesi alle keskustelua, se lisää näkyvyyttä. Pelkät tykkäykset eivät juurikaan tunnu missään. Aasitossupostauksen statistiikasta näet, että 82 reaktiota sai aikaan noin 841 tavoitettua henkilöä. Vielä vuosi sitten saman näkyvyyden sai 30 tykkäyksellä.

Nykyään pitäisikin saada päivityksen alle runsasta keskustelua, joten tee pävitykseen kysymys ja aktivoi ihmisiä keskustelemaan aiheesta Facebookissa, ei blogin kommenttiboksissa.

En voi sanoa, että olisin tässä itsekään kovin haka. Jaan postaukset yleensä oman blogin lisäksi Hevosbloggaajiin ja yleismaallisemmat postaukset myös muihin isoihin blogiryhmiin. Yritän aina kovasti kirjoittaa saatteeksi sellaista, mikä kyseiseen ryhmään sopii. Ei-hevosryhmässä avaan enemmän sitä, mitä postauksessa tapahtuu ja kerron myös hieman taustoja. Esimerkiksi blogin lukijat tietävät jo, että Muuli on koulutuksessa, mutta Bloggaajaryhmässä avaan asiaa vielä.

Voisin jakaa postauksen esimerkiksi tällaisilla saatesanoilla "Viisivuotias muulini osoittautui itselleni liian hankalaksi kouluttaa, joten päätin lähettää sen muualle koulutukseen. Tavoite on saada muulista ratsu, joka toimii sekä kentällä mutta varsinkin maastossa. Muuli on ollut kouluttajalla nyt 14 viikkoa ja se on edennyt huimasti. Tässä postauksessa on mukana kuvia ja videoita ensimmäisestä maastoratsastuksesta"

Facebookistakin saa tilastot kätevästi aikarajauksella (2.4.-9.4.) Exceliin, joten otin sieltä tietoa siitä, kuinka liikennettä on blogiin tullut. Ja eihän tämä nyt kovin hyvältä näytä.

Luku tarkoittaa siis sitä, montako kertaa postaus on avattu tekemäni Facebook-päivityksen kautta. Olen ryhmiin postannut omalla nimelläni suoraan postauksen linkin, enkä blogin sivulle tekemääni postausta, joten niistä en valitettavasti saa tilastotietoa. Jatkossa minäkin alan jakaa sivuilleni tekemää päivitystä, silloin saan kaikista klikeistä tietoa.

Kun taas tarkastelen koko Blogin elinikäisiä postauksia (tai siis siltä ajalta kun Analytics on ollut käytössä) näyttää siltä, että Muuliprojektilla on ollut Muulin Suomeen saapumisesta lähtien samankokoinen ja pysyvä seuraajakunta. Palaavaa liikennettä on siis ehdottomasti suurin osa. Näin bloggaajana olenkin erityisen kiitollinen siitä, että ihmiset "pysyvät mukana" seuraamassa tätä välillä hyvinkin päätöntä touhua. Onneksi Muulin suhteen on nyt joku roti, kun se on Sannan huomassa.

Mitä kuitenkin yritän tässä sanoa on se, että niitä Bloggerin tilastoja ei kannata juurikaan tuijotella. Jos halaut edistyä bloggaajana, asenna Analytics, jos sitä ei vielä ole ja seuraa tilastoja viikko- tai kuukausitasolla ja mieti, mikä oli syynä, jos joku postaus menestyi ja joku toinen ei. Ota oppia niistä menestyneistä ja jatka samaa rataa. Vaikka bloggaisit vain omaksi iloksesi niin kauan, kun asiaa riittää, ei Bloggerin tilastoihin kannata luottaa.

5 kommenttia

  1. Kiitos tästä! Olen luullut ottaneeni Google Analyticsin käyttöön jo ainakin vuosi sitten, mutta se ei ole näyttänyt kuin jokusen kävijän silloin tällöin. Tämän tekstin innostamana rupesin tutkimaan asiaa tarkemmin ja totesin, että minullahan on ollut ihan väärä koodinpätkä blogissa! Nyt alkoi Analyticsissäkin tapahtua.

    En ole kovin tavoitteellinen bloggaaja, mutta onhan tuo Analyticsin data tosi mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on todellakin! Musta on mielenkiintoisinta seurata, että mihin suuntaan blogi on menossa ja miten välissä ollut portaalibloggaaminen vaikutti, sielläkin minulla oli analytics käytössä ja seurailin tilastoja. Toki myös siksi, kun klikkien perusteella sai blogipalkkion :D

      Mutta eihän Analytics vaadi koodinpätkää, Analyticsin seurantakoodin saa laitettua suoraan Bloggeriin Asetuksissa (muistaakseni)?

      Poista
    2. Enpä ollut tuotakaan huomannut, mutta näköjään siellä asetuksissa tosiaan on sellainenkin kohta. Taas oppii uutta.

      Poista
  2. Mun blogin html-koodiin ainakin piti laittaa joku koodinpätkä kun mulla ei ollut sitä kohtaa mihin laittaa pelkkä seurantakoodi. Otin analyticsin käyttöön jonkun tekemien ohjeiden mukaan ja siinäkin luki että kaikissa blogeissa ei välttämättä ole sitä seurantakoodi kohtaa niin pitää laittaa silloin html-koodiin se koodinpätkä :D

    VastaaPoista
  3. Ja analytics sitten ei näytä katseluita, jos katsojan selaimessa on addblock päällä.. :D

    VastaaPoista