maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vieraskynä: Operaatio selkäännousu

Tekstin vieraskynäili Sanna ja se kertoo siitä, miten Muulin hankalaa selkäännousua on työstetty. Postauksessa on myös video, johon koostin pätkiä vuosilta 2016 ja Sannan luota 2018. Niistä näkeekin ongelman luonteen hyvin.

Muuli on ollut luonani aika lailla tasan kolme kuukautta. Ajattelin, että nyt olisi hyvä väli kirjoittaa taas vierasteksti, koska Muulilla on takana peruskoulutusta jonkin verran ja kunhan Kaisan tilaamiin bootseihin saadaan nastat alle, on aika suunnata maastoon. Tai näin alkuun lähinnä vain tielle, koska kaikki kivat maastoreitit ovat vielä metrisen lumen peitossa. Mutta jospa kuukauden päästä täällä pohjoisessakin olisi lumi sulanut, että päästäisiin vähän eksoottisemmille reiteille kiertelemään.

Operaatio selkäännousu


Kun viimeksi kirjoitin, olin ratsastanut Muulilla noin neljä kertaa. Siihen sisältyi myös ensimmäiset selkäännousut, jotka eivät sinällään olleet mitään varsinaista ratsastusta. Nämä hetket olivat enemmän tai vähemmän pyörimistä suuntaan tai toiseen. Muuli ei oikeastaan koskaan pyöriessään ollut millään tavoin hätääntynyt eikä se tuntunut siltä, että se lähtisi käsistä (palataan pystyyn hyppäämiseen hetken päästä). Se oli lähinnä pyörimistä ”pyörimisen ilosta”, vaikka tuskin se mukavaa oli.

Kaikkien hevosten kanssa, mitä olen kouluttanut niin Saksassa, Amerikassa kuin Suomessakin, olen noussut selkään siten, että ne ovat olleet hivenen taivutettuina ratsastajan suuntaan. Hmmm… okei, huijasin teitä. Dancer-paintini selkään hyppäsin ensimmäisen kerran sen ollessa ilman satulaa, ja Gira-tammani selkään taisin kiivetä traktorin lavakärryn päältä senkin ollessa ilman satulaa. No, kyseessä ovatkin omat hevoseni, jotka tunnen kuin omat taskuni. Korjataan siis, että kaikkien vieraiden kouluttamieni hevosten selkään olen noussut niiden ollessa hieman taivutettuina. Tämä siksi, että minulla on joku työkalu estää hevosen sinkoaminen pois alta selkään noustessa. Toki pohjatyö pitäisi tehdä niin äärettömän hyvin, että hevosella ei olisi mitään syytä lähteä alta pois, vaan se luottaisi minuun ja antaisi nousta selkään ilman ongelmia. Mutta nuoret hevoset ovat nuoria, ja ihan vain varmuuden vuoksi olen ottanut sisäohjan hieman tuntumalle. Hevonen on tässä vaiheessa tietenkin aina opetettu myötäämään hyvin ohjalle, jolloin se ei edes tunnu siitä vastenmieliseltä.



Muulin kanssa tein myös samoin, tosin sen kanssa otin ehkä hieman vielä varmemman päälle, koska tiesin sillä olleen ongelmia selkäännousun kanssa. Olin nähnyt joitakin videoita, jossa se lähti yllättäen alta pois, enkä halunnut tämän tapahtuvan ainakaan ensimmäisinä kertoina. Toki taivutuksessa on se vaara, että jos hevonen säikähtää ja kyseessä on nimenomaan nuori hevonen, voi tulla ongelmia tasapainon kanssa ja vaarana voi olla vaikkapa kaatuminen. Tästäkin huolimatta halusin varmistaa, että Muuli ei ainakaan syöksy eteenpäin. Se antoikin nousta melko kiltisti selkään, jonka jälkeen alkoi se holtiton pyöriminen. Tässä tilanteessa en koskaan käskenyt sitä mihinkään suuntaan; en antanut pohkeita mutta en myöskään yrittänyt pysäyttää sitä. Pidin ohjan siinä missä se oli, ja Muuli sai ihan itse pyöriä niin kauan kuin halusi. Tällä hain takaa sitä, että se itse alkaisi ajatella pyörimisen olevan aika turhaa ja epämukavaa, jolloin se miettisi muita vaihtoehtoja, kuten paikallaan seisomista. Kun se pysähtyi, kehuin vuolaasti ja annoin löysää ohjaa. Alkuun se lähti melko nopeasti uudestaan liikkeelle, jolloin saatoimme taas pyöriä hyvän tovin. Melko tylsää.

Tämä minun tapani nousta selkään aiheutti hieman keskustelua, onko tarvetta taivuttaa noin rankasti jne. No, tapoja kouluttaa hevosia on yhtä monta kuin on kouluttajia, joten variaatioita riittää. Tämä oli minun keinoni aloittaa Muulin kanssa, MUTTA olisi todella epäammattimaista olla kokeilematta jotain muuta keinoa, jos tuntuu että homma ei toimi. Muuli edistyi muussa ratsastuksessa pikkuhiljaa aika kivasti (tästäkin myöhemmin lisää), mutta selkäännousu oli aina yhtä jännittävää. Se myös tuntui menevän huonompaan suuntaan, mikä todellakaan ei ole hyvä juttu. Pystyyn hyppääminen nostatti tunteita sosiaalisessa mediassa eikä se omasta mielestänikään ollut kovin hienoa. Ensinnäkin pystyyn nouseva hevonen on vaarallinen ja toisekseen on tietenkin mietittävä, MIKSI se hyppäsi pystyyn? Tämä(kin) tilanne alkoi selkäännoususta ja siitä johtuneesta pyörimisestä, tosin tällä kertaa Muuli oli taivutettuna oikealle. Tilanne oli aika nopea, Muuli oli paikoillaan ja olin jo löysäämässä ohjaa, kun se ponnistikin pystyyn. Onneksi se oli hyvin tasapainoinen ja hallittu nousu, muuten tilanne olisi saattanut olla melko kuumottava. Muulin saavututtua takaisin maan pinnalle otin sen hyvin rivakalla otteella takaisin haltuun ja ympyrälle tehden sille selväksi, ettei noin saa tehdä. Hetken seistyään homma jatkui normaalisti. No big deal.

Selkäännousun mennessä huonompaan suuntaan jouduin tosiaan miettimään vaihtoehtoja. Kokeilin nousta selkään aitaa vasten, jolloin Muuli ei pääsisikään eteenpäin. Ensimmäisen kerran se onnistuikin, se selkeästi hämmentyi tilanteesta niin paljon, että pysyi paikallaan. Toisella kertaa se oli kuitenkin valppaampi. Selkäännousua kokeilin niin oikealta kuin vasemmalta, mutta kun Muuli toisen kerran hyppäsi pystyyn samanlaisessa tilanteessa (oikealle taivutettuna), totesin että a) tässä pystyyn nousemisessa on nyt joku syvempi ongelma, joko suussa tai lihaksistossa tai jossain ja b) nyt on aika mennä askeleita taaksepäin selkäännousussa.

Muuli vietiin heti pikimmiten klinikalle hammastarkastukseen, ja sieltä löytyikin piikkejä, jotka saattoivat aiheuttaa kipua. Nyttemmin Muuli ei ole hypännyt pystyyn, mutta en ole myöskään joutunut sen kanssa tilanteeseen, jossa olisin taivuttanut sitä pitkiä aikoja oikealle. Tarkoitus on kutsua hieroja, kunhan kelit muuttuvat hieman keväisemmäksi, ja Muuli on tarkoitus myös hieroa.



Mutta takaisin selkäännousuun. Kun uhkailu ja kiristys eivät toimi, on otettava lahjonta käyttöön. Taskut siis täyteen leipiä ja takaisin alkuun. Pompin Muulin vieressä, roikuin jalustimessa ja palkitsin leivällä joka kerta kun se seisoi paikallaan. Nousin jalustimen varaan, silittelin toiselta puolelta ja palkitsin leivällä. Nojasin satulaan ja palkitsin leivällä. Istuin satulaan ja palkitsin leivällä. Ja toistoja toistoja toistoja. Pikkuhiljaa se malttoi seistä paikallaan, alkuun vähemmän aikaa, pikkuhiljaa pidensin seisomishetkeä.

Pääsiäissunnuntaina tapahtui läpimurto, kun nousin selkään ja se malttoi seistä ihan paikallaan ihan ilman leipiä. Jossain vaiheessa palkitsemisesta on päästävä eroon, en halua Muulin oppivan rohmuamaan ja kerjäämään joka kerta kun satulaan istutaan. Satunnainen palkitseminen on tottakai ok.

Alla on videokooste, jossa on ensin selkäännousuja ja ratsastuksia vuodelta 2016 ja niiden jälkeen klippejä Sannan luota, alusta tähän päivään.


Tällä hetkellä näyttää siis siltä, ettei selkäännousu tuota enää ongelmia. Voin myös kivuta selkään taivuttamatta sitä niin paljoa, toki sisäohjani on himpun verran tuntumalla varmuuden vuoksi. Samaten minulla on leipää taskussa. Mikä sitten oli syynä tähän pitkään jatkuneeseen ongelmaan, en tiedä. Ja täytyy tarkentaa, että itse selkäännousu ja satulaan istuminenhan ei periaatteessa ollut se ongelma, se kyllä pysyi siinä joitain kertoja lukuunottamatta paikallaan. Pyöriminen lähti aina tämän jälkeen, kun istuin jo satulassa, eikä se silloinkaan rynnännyt samalla sekunnilla liikkeelle. Tein kyllä kerran havainnon, että kun olin istunut satulaan Muulin seistessä kiltisti paikallaan ja ryhdyin keräämään ohjia käteeni, silloin se lähti aika vauhdilla liikkeelle.

Mietin, että olisiko se voinut jollain tapaa säikähtää käsiäni, kun levittelin niitä kerätessäni ohjia. Kokeilin tätä uudestaan, tulin alas ja kiipesin takaisin selkään, jonka jälkeen levittelin oikein tahalani oikeaa kättäni oikein leveästi ulospäin. Muuli selkeästi jännittyi, mutta kun silitin sitä välittömästi ja rauhoittelin äänellä, se malttoi pysyä paikallaan. En tiedä oliko tällä jotain tekemistä aiempien pyörimisten kanssa, koska en muista sen koskaan varsinaisesti säikähtäneen mitään noustessani selkään ja istuessani satulassa. Mutta mistäpä sitä tietää millainen norsun muisti Muulilla on, jos se joskus aiemmin on säikähtänyt ja yhdistänyt tilanteet toisiinsa.


Muulin ratsastus noin yleensä…


Miten Muulin ratsastus eroaa tavan hevosen ratsastamisesta ja kouluttamisesta? Eniten merkille pantavaa on se, että Muuli kyseenalaistaa ehkä enemmän ja sillä ei ole sellaista miellyttämisenhalua kuin hevosilla yleensä on. Se ei tee koska on ihanaa työskennellä minun kanssani, se tekee koska pakotan enkä anna vaihtoehtoja (ja se saa kenties leipäpalan siitä hyvästä). ;) Mutta taas toisaalta, nyt kun Muuli on hoksannut homman jujun, se myös oppii nopeasti (tiettyjä asioita) ja on huomattavasti rennompi kuin alkuun. Se seisoo todella hyvin paikallaan, peruuttaa suht pehmeästi ja pysähtyy käskystä. Nämä se on oppinut todella nopeasti, jopa ravista pysäyttäminen onnistuu kivasti. Kääntyminen alkaa olla sujuvaa, se reagoi melko hyvin pohkeeseen niin käynnissä kuin ravissa. Mikä on hevoseen verrattuna erilaista ja Muulille hankalampaa, on selkeästi taipuminen ja eteenpäin myötääminen. Siinä missä hevoset taipuvat helposti ja oppivat nopeasti bosalin kanssa seuraamaan kättä ja kääntymään pehmeästi oikealle ja vasemmalle, Muulille tämä on huomattavasti hankalampaa. Se kuuntelee kyllä pohjetta, mutta ei varsinaisesti seuraa kättä vaan sitä saa aika ajoin muistuttaa, että kun ohjaan oikealle, nenän pitäisi seurata sitä ohjaa. Bosal-hackamorehan on hieman erilainen ratsastaa kuin esimerkiksi nivelkuolain, ja alkuun se oli varmasti Muulille outoa. Bosal poikkeaa myös esimerkiksi sidepulleista, koska se asettuu tiiviimmin turvan ympärille ja on näin ollen tehokkaampi. Bosalin kanssa on muistettava se, ettei se toimi paniikkitilanteessa kuin kuolaimet; en voi repiä Muulia pysähdyksiin vetämällä ohjista yhtäaikaa. Yhden ohjan pysäytys on paras keino saada hevonen hallintaan bosalin kanssa, ja sen takia Muulinkin kanssa on nähty paljon pyörimistä tilanteissa, jossa se meinaa karata käsistä.

Kuva: Sanna Kauppinen

Muuli on muutenkin todella paljon rennompi nykyään. En edes muista, milloin olisin joutunut jahtaamaan sitä kiinni tarhasta, tai että se olisi mennyt karkuun. Se tulee aina luokse tai vähintään pysyy paikallaan (koputanpa puuta, nyt kun lähden tuonne tallille, se varmaan juoksee häntäletti viuhuen pois). Kuten myös aiemmin jo kirjoitin, se on rento ja kuuliainen ratsastaessa. Kokeilin jopa Kaisan toivomaa tapaa tulla alas selästä heilauttamalla jalan kaulan yli ja hyppäämällä tasajalkaa alas; Muulilla ei ollut mitään ongelmaa tämänkään kanssa, se seisoi kiltisti paikallaan! Olen todella, todella luottavainen ajatukseen lähteä sen kanssa tuonne kentän ulkopuolelle. Kerran jo kävimmekin kävelemässä ja se meni oikein kivasti. Vaikka näimme ”pelottavan” mustan hirviön naapurin pihassa (eli mustan pressun alla olevan moottorikelkka), Muuli ei tuntunut missään vaiheessa siltä, että se ottaisi ritolat. Päinvastoin, se hyvin tiiviisti seurasi katsellaan tuota mustaa hirviötä ja piti tarkasti silmällä, ettei se hyökkäisi kimppuun. Puhisten ja tuhisten askel askeleelta ohitimme tämän talon risteyksen.

Muulin eka maasto. Kuva: Sanna Kauppinen


Kokonaisuudessaan Muuli on kyllä yllättänyt minut erittäin positiivisesti. Kun se tuli minun luokseni ja pääsimme siihen pisteeseen, että olisi aika kiivetä selkään, mietin että mitähän tästä tulee ja monestikohan pääsen maistelemaan lunta kentän pinnasta. Onneksi turhaan mietiskelin moisia! Muuli on täysin normaali nuori muulinalku, joka reagoi asioihin ihan samalla tavalla kuin joku nuori hevonenkin saattaisi reagoida. Köyrypukkilaukka, mitä se minulle kerran tarjoili nähdessään pieniä vihreitä miehiä kentän aidan reunalla istumassa, olisi jotain mitä voisin kuvitella Girankin tarjoilevan minulle parhaana päivänään. Pystyyn hyppääminen on ikävää, ja ehdottomasti pois kitkettävä tapa, mutta Muulin tapauksessa pitää pohtia pintaa syvemmälle, miksi se niin teki? En usko sen tehneen sitä silkkaa ilkeyttään. Kaikki ratsastajan alta pois ryntäämiset ja muut säikähtelyt, normaalia nuoren käyttäytymistä. Näissä tapauksissa on tärkeää se, miten niihin reagoi ja ehtisikö niitä ennaltaehkäisemään ennen kuin jotain tapahtuu. Tällöin ei ehdi syntyä ns. ”huonoja tapoja” ja koulutus sujuu jouhevammin eteenpäin. Muulin kanssa ei ole alkua lukuun ottamatta tarvinnut juurikaan enää keskustella kovemmin, mennäänkö oikeaan vai vasempaan jne. Tämänkin luulen johtuneen pitkälti siitä, ettei se tiennyt miten bosal toimii. Toki Muuli osaa olla itsepäinen ja sillä on omaa tahtoa, eli missään tapauksessa en sano sen olevan liian helppo. Muulin kanssa täytyy olla todella johdonmukainen tekemisissään. Tämä pätee toki ihan hevostenkin kanssa, mutta Muuli on niin älykäs, että se käyttää tilanteet hyödykseen, jos vain saa siihen mahdollisuuden. Mutta sen verran olen siihen jo kiintynyt, että varmasti tulee ikävä tätä pitkäkorvaa, kun se joskus Kaisan mukaan takaisin lähtee (tosin ikävöin sitä varmasti enemmän, kunhan sähkö kiertää aidassa ja se saa pienen tujauksen voltteja kehoonsa. Alalanka on jo tuhottu tästäkin tarhasta…)

4 kommenttia :

  1. Onpa ollut kyllä mielenkiintoista seurata Muulin koulutusjaksoa! Mielestäni toimintatapasi hevosten (muulien) kanssa on johdonmukainen ja reilu. Ja bosal on minulle täysin uusi mutta tutustumisen arvoinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitetään viestisi Sannalle, tai luultavasti hän sen täältä näkeekin :)

      Poista
  2. Hyvä ja mielenkiintoinen teksti Sannalta!
    Tuo taivutus selkäännousun opettelussa on mielestäni ihan tavallinen perus juttu, aina itsekkin näin nuorien kanssa tehnyt. Parempi 'varmistella'/minimoida riskit kuin myöhemmin korjata vaikeaa tai jopa vaarallisia tilannetta. Mielestäni tuossa ei ole mitään outoa yms. ei siinä hevonen tai muulikaan mitenkään kärsi, yksi tapa muiden joukossa!

    Tsemppiä vaan molemmille Muulin kanssa! Kivasti on Muulin koulutus edennyt, rauhassa omaan tahtiin, kunnon perustyö tehden :)
    Toivottavasti sähköt tulee tarhoihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, osan mielestä taivutus on väärin ja jos hevosen selkään ei pääse taivuttamatta (eli hevosen seistessä pitkin ohjin) ei selkään pitäisi mennä ollenkaan. Tämä herätti siis värikästä keskustelua ja siksikin oli hyvä että Sanna avasi ajautksiaan blogissa. Meitä on niin moneen junaan :)

      Kiitos tsempeistä, mä odottelen ainakin jo kovasti kesää, kun Muuli tulee takaisin ja pääsen sen kanssa maastoilemaan! Mitään hakupäivää ei olla sovittu, että sitten kun Muuli tuntuu olevan "valmis". Enkä halua hakea sitä mitenkään keskeneräisenä.

      Poista