maanantai 21. toukokuuta 2018

Muulin 20. viikko koulutuksessa (Muuli pelkää sonneja ja pressuja)


Kevät on tullut Muuliin, tai sitten sillä on hiekkaa mahassa, vatsahaava tai Si-nivelvaivaa) koska se kunnostautui ihan urakalla omissa pelkotiloissaan ja pakoreaktioissaan. Ei siis puhettakaan mistään aasimaisesta jämähtämisestä, vaan Muuli pelastautuu tilanteesta häipymällä. Poissa silmistä, poissa mielestä ja sitä rataa.

Lohduttavaa on kuitenkin se, että näiden tilanteiden jälkeen se toimii hienosti ja ongelmitta.

Postauksen lopussa pohdiskelen vielä ääneen sitä, mitä täällä blogissa kannattaa kertoa ja mitä ei. Siihen toivoisin vuorovaikutusta myös lukijoiden suunnalta.

Viikko 20 oli kovin aurinkoinen koko Suomessa ja mutatarhakin on muisto vain. Muuli pääsi metsätarhaan ja sekin alkoi olla yötäpäivää tarhassa. Se selkeästi nauttii siitä ja ottaa runsaasti päiväunia. Jos et tiennyt, niin aasit mielellään nukkuvat ja lepäilevät makuullaan enemmän kuin hevoset. Muulikin mielellään makailee lepäillessään.




Viikon 20 ohjelma


Maanantaina vapaapäivä

Tiistaina vapaapäivä

Keskiviikkona Sannan juoksuttaessa sitä ennen maastoonlähtöä bosalilla kentällä, Muuli singahti käsistä. Sanna jatkoi juoksuttamista irtona ja se tuntuikin olevan hyvä idea, sillä Muuli oli maastossa toiminut ongelmitta. Se otti hyvän hien pintaan ja oli kotimatkalla hyvin rentoa muulia.

Torstaina oli myös maastopäivä, mutta ihan alussa kentälle mennessä Muuli oli lähtenyt lapasesta, talutuksesta siis. Sanna oli taluttamassa Muulia kentälle ja oli sonniaitauksen kohdalla. Muulilla ei ole oikein toleranssia sonneihin, mutta kun siihen lisätään vielä ohi ajanut auto, jonka takia Sanna oli joutunut ottamaan Muulin tien sivuun sonnien puolelle, oli se Muulille liikaa ja se irtaantui hetkellisesti taluttajastaan. No eihän siinä, takaisin kentälle, juoksutusta hieman alle bosalilla ja maastoon. Reissu oli mennyt tosi hyvin ja olivat laukanneetkin kaksi pätkää ja Muuli oli taas mukavasti väsähtänyt.

Perjantaina vapaapäivä

Lauantaina Muuli oli käsimuulina Sannan ratsastaessa Dancerilla. Tämäkin päivä alkoi pienellä epäonnella, kun Muuli pelästyi kovasti pihaan ilmestynyttä heiluvaa pressua. Ilman mitään ennakkovaroituksia se pakeni (onneksi) aidatulle laitumelle ja kävi tsekkaamassa lehmät. Ne eivät olleet yhtään niin pelottavia, kun niihin sai mennä tutustumaan omatoimisesti ja vihreääkin oli tarjolla. Maastoreissu oli mennyt hyvin ja olivat ravanneet pitkät pätkät.

Ilmeisesti alkuvaiheen rietas pakopukittelu tekee Muulille hyvää. Jos sillä on joka päivälle tietty kiintiö pelkoja, joihin sen on hevosten tapaan reagoitava kunnes se voi alkaa säästellä itseään.

Sunnuntaina Muuli pääsi taas maastoon ja tällä kertaa se ei häröillyt mitään pelkojuttujaan. Alun juoksutuksessa se oli ollut tosi laiskan oloinen, sehän tietää vain hyvää. Maastoreissu oli ollut pitkä ja sisältänyt Muulille ihan uuden reissun. Ja se oli kuulemma väläytellyt kunnon pleasuremuuliliikehdintää kotimatkalla väsyneenä.

Taidan ottaa kotitallillakin irtojuoksutuksen entistä isompaan rooliin. Se on jäänyt vähäiseksi ihan siitä syystä, ettei ihan aina voi varata koko kenttää itselleen ja kun pari matalaa kohtaa on vahvistettava liinoilla, olen ollut muka liian laiska sellaiseen. Olen irtojuoksuttanut tarhassakin, mutta siellä tila tuppaa olemaan vähän liian pieni, eikä askellajeista voikaan olla käytössä kuin käynti ja mummoravi.

Keskiviikon irtojuoksutuksesta Sanna otti hyvää opetusmateriaalia. Siinä Muuli siis on irtona ilman päävehkeitä (alkua lukuunottamatta) ja Sanna laittaa Muulin liikkumaan siihen suuntaan ja sillä askellajilla, kuin itse haluaa. Video on leikkaamaton ja siinä näkyykin kuinka nopeasti (pari minuuttia) Muuli tajuaa että ihmiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Siinä on myös tämä maaginen join-up, jossa se alkaa seurata ihmistä, koska seuraaminen on sen itsensä kannalta parempi kuin juokseminen.


Torstaina, kun Muuli kyttäsi sonneja ja sai liikaa painetta ohi ajavalta naapurin mammalta, lähetti Sanna asiaankuuluvat videotervehdykset minulle ja blogin lukijoille. Mitäs sanotte, eikö Sannan kannattaisi tuottaa videoita jatkossakin, kun touhuilee omien hevostensa ja nautojen kanssa? Sanoisin, että luonnonlahjakkuus! Itselläni meni melkein pari vuotta ennen kuin pystyin puhumaan noin luonnollisesti kameraan.


Lauantainakin Muuli ilotteli taas pitkin laitumia. Se sai paskahalvauksen ilmeisesti pihaan ilmestyneestä ja tuulessa heiluvasta pressusta (huom, olen siedättänyt Muulia heiluviin pressuihin paljon, mutta kuten nähdään, se ei todellakaan ole sama asia sen mielestä) ja paineli laitumelle. Sielläkin se tapasi ylämaankarjaa, mutta kasvain, ne eivät olleet yhtään pelottavia kun niihin sai mennä itsekseen tutustumaan ja sai syödä vihreää. Hienoa Muuli, mamma on tosi ylpeä!

Sanna lähetti taas hyviä klippeja noutaessaan Mulkerssonia laitumelta ja koostin ne tähän teidänkin iloksenne.







Sunnuntaina Muuli ei enää lähtenyt lapasesta tai edes yrittänyt lähteä. Tulikohan karkailusta viimeistään nyt sitkeä tapa? Se jää nähtäväksi.

Varustejuttuja


Muulilla on ollut nyt käytössä sen oma satula ja Se on istunut ihan ok myös Sannan perseelle. Siinä on lainassa Kentsun edestä kohottava padi ja ehdin tuskailla pari päivää sen suhtaan, että mistä löydän saman kokoisen oman. Tuo on nimittäin vain 30 tuumaa pitkä, eli noin 75 cm. Niin lyhyitä korottavia padeja ei ole juuri missään! Ehdin tsekata ulkomaatkin ja Yhdysvalloissa olisi kyllä tosi mielenkiintoinen mutta törkeän kallis KorrekTOR-padi, joka tekee hevossatulasta muulille sopivan myös. Kannattaa tsekata mainospuheet tuotteen kotisivuilta. Hintaa padilla on noin 500 dollaria.

Toinen melkein yhtä kallis padi olisi ollut Mattesin westernpad, jota on googlailun perusteella saatava vain mittatilaustuotteena. Padissa olisi kolme taskua kummallakin sivuilla lisätäytteitä varten ja sen värit saisi valita itse. Se olisi varmasti erinomainen loppuelämän tuote ja pidän lampaankarvasta kovasti. Hintaa oli noin 400 euroa. Ainoan ison miinuksen näin muulinomistajan silmissä padi saa kuitenkin selän aika isosta muotoilusta. Millään muulilla ei ole sopivaa selkää tähän padiin, vaan ihan tavallinen epämuotoiltu padi on paras.

Oman unelmien padin voi suunnitella Mattesin verkkokaupassa.

Mutta olishan se ihana.
Lopulta laitoin ostoilmoituksen Westernvarusteiden FB-kirpparille ja heti tuli match. Minulle tarjottiin samaa huopaa (tai oletan näin), kuin mikä Muulilla on nyt lainassa 30 eurolla. Huopa on tosin eri värinen, mutta musta-ruskea-valkoinen sopii hyvin Muulin satulaan. Maksoin padin heti pois ja se on pian matkalla minun suuntaani. Tämäkin padi on siis edestä korottava ja ajattelin vielä tehdä sille avoleikkauksen ja teen täytteille tarranauhataskun, voi sitten lisätä ja vähentää tarpeen mukaan.

Ostamani padi myyjän kuvaamana

Niin mitä tänne blogiin kannattaa kirjoittaa?


Koska olen melko avoimesti kirjoittanut myös epäonnistumisista Muulin kanssa, olen niiden suhteen tietty saanut myös palautetta. Tämä on aika jännä juttu, tiedän siis että kommentoijat ajattelevat yleensä hyvää ja antavat vain vinkkejä. Mutta osasta parin vuoden aikana saamistani kommenteista paistaa läpi se, kuinka kirjoittaja ruudun takana lyö kädellään otsaan miettien, että voi apua muuliraukkaa, kun sillä on noin osaamaton omistaja.

Mutta miettikääs, eihän minun olisi pakko kertoa siitä, että Muuli otti hatkat? Ei minun olisi tarvinnut koskaan julkaista mitään köyrypukkilaukkakuvia. Ei minun tarvitsisi koskaan edes julkaista videoita, koska kuvissa on vain just se hetki ja aika surkeastakin ratsastuskerrasta löytyy kyllä hyviä kuvia, jos on ottanut muistikortin täyteen. Ei minun olisi tarvinnut julkaista Sannan lähettämästä videosta niitä pätkiä, kun Muuli lähti juoksutuksessa lapasesta. Videolla oli niin paljon hyviä pätkiä, että olisin saanut niistä useamman minuutin videon! Ei minulla ole mitään velvollisuutta raportoida Muulin irtipääsemisestä Sannan luona. Eihän minulla ole mitään velvollisuutta edes blogata, mutta niin kauan kuin tätä jaksan, teen tämän kunnolla. Kun ei ole enää bloggausfiilistä, niin blogi jää vain omaksi muistokseni. Tällä hetkellä minulla on vielä asiaa, en tiedä onko vuoden päästä.

Lukisitte blogia, jossa Muulin kanssa menee aina niin kovin hyvin ja aurinko paistaa. Miettisitte ehkä, että mikä siinä on, kun se edistyy niin hitaasti, mutta selittäisin vain, että se on muuli ja muulien kanssa pitää edetä tosi hitaasti. Kertoisin kuinka rakastan Muulin isoja silmiä, pitkiä ripsiä ja hienoja korvia. Kuinka se oli unelmoinnin lopputulos, joka viimein tuli toteen. Kertoisin, kuinka tässä ollaan kasvettu yhteen ja olen oppinut tosi paljon.

Tiedättekö, jos olisin ihmisenä rohkeampi ja kokeneempi, blogi voisi jopa olla tuollainen. Minulle yksi irtipääseminen olisi yhtä mieleenpainuva juttu kuin se, että Muuli on kohottanut koipeaan uhkaavasti harjaustilanteessa. Yksi tarkkaan ajoitettu läpsäisy ja harjaus jatkuisi, ei iso juttu. En muistaisi koko juttua enää kotona. Katselin yhtä videota, jossa talutettiin hevosta maastossa. Hevonen tanssahteli pää korkealla. Omistaja kirjoitti, kuinka ihanan rauhallinen tämä uusi hevonen on taluttaa maastossa. Minä olisin kirjoittanut, että onneksi tuli hanskat mukaan ja vakuutukset ovat voimassa. Me ihmisetkin näemme ja koemme asiat niin eri tavoin.

Ja sitten on ne, jotka hakevat hevostaan tarhasta ja se käänsikin katseensa pois hakijasta. Se on varmasti kipeä, vihainen tai suhde on vähintäänkin pilalla. Ja tästä saa helposti kokonaisen blogipostauksen.
Sanna ja Muuli
Sanna on siitä ihana, että hän vain hakee Muulin karkureissun jälkeen takaisin ja jatkaa hommia sen enempää märehtimättä tapahtumia. Itsehän analysoisin tilannetta viikon verran, muuttuisin epävarmaksi ja karkuuttaisin sen vielä monta kertaa uudestaan. Lopulta en enää tekisi sen kanssa sitä, mistä se sinkosi karkuun. Muulin koulutusproggis ei siis todellakaan kouluta pelkkää Muulia vaan myös minua. Shit happens ja sit vaan pyyhitään ja jatketaan. Jossain kohtaa noi töröilyt jäävät pois tai ainakin vähenevät. Ehkä vain vähenevät.

On blogeja, joissa paistaa aina aurinko ja joiden lukemisesta tulee aina hyvälle mielelle. Niillä on paikkansa ja lukijakuntansa. Sitten on näitä blogeja, jossa raotetaan myös harrastuksen varjopuolia ja näiden tarkoitus on tuottaa vertaistukea ja lohdutusta muillekin, joilla on haasteita hevosensa tai muulinsa kanssa. Että jos tuo idiootti edelleen kuvittelee saavansa dressagemuulin, niin kai minäkin tästä puokista sellaisen saan.

Miten itse olette ratkaisseet asian blogissanne? Miten kerrotte epäonnistumisista vai kerrotteko ollenkaan? Onko bloginne tarkoitus olla realistinen ylä- ja alamäkineen vai haluatteko juhlistaa siellä lähinnä hyviä juttuja? Ovatko negatiiviset kommentit saaneet teitä sensuroimaan blogin sisältöä? Joissain tapauksissa tuntuu siltä, että negatiivista etsitään etsimällä, alla olevasta kuvasta voisi vaikka kaivaa sen, että Muulilla on delta ja kuolaimista ei saa koskaan juoksuttaa. Tai juoksuttaa ylipäätään.
Mun blogissa olis vaan tällaisia kivoja kuvia. Kuva: Katri Määttänen. Kuva on kahden vuoden takaa, eli toukokuulta 2016. Oltiin silloin viimeisiä hetkiä Tukkilan tilalla, huom, maneesitallilla! Maneesissa käytiin alle 10 kertaa, tässä pyörötarhassa paljon useammin.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Aasimaasto, paras maasto! (+vlog)

Tässä kuvassa satula oli jo liikkunut eteen.
Kävin helatorstaina Tuiken luona aaseilemassa. Kuvasin samalla videoita Aasiyhdistyksen käyttöön. Uskon nimittäin videon voimaan ja ihailen kovasti varsinkin erilaisten lyhyiden dokumenttien tekijöitä, joten miksen harjoittelisi aasipuolella?

Tuikella on Suomen mittapuulla tosi aktiiviset aasit. Niiden kanssa tehdään siis paljon juttuja eivätkä ne vain "ole". Juttelimmekin paljon siitä, kuinka moni aasi vain näköttää tarhassa ja karsinassa läpi vuoden ja kärsii yleensä jäätävästä liikalihavuudesta. Tuiken aasit ovat erinomaisessa lihavuuskunnossa, eli ne ovat niitä harvoja normaalipainoisia aaseja Suomessa. Monen silmäänhän nämä näyttävät aliravituilta, mutta se johtuu vain siitä, että niin moni on tottunut näkemään vain ylipainoisia ja sairaalloisen ylipainoisia aaseja. Nämä aasit on myös klipattu kuumien kelien takia.

Jätetään saarnaosuus tällä kertaa vain kappaleen pituiseksi ja jatketaan aaseilla.


Otin mukaan oman myynnissä olevan Wintecin satulan ja kokeilin sitä aasien selkään. Elvikselle se ei sopinut, satula oli liian kaareva elviksen selkään ja jäi selvästi irti edestä ja takaa. Tompan selkään se sensijaan istui paremmin, selässä ilman vyötä ollessa satula oli irti vain ihan takaa, selässä istuen se tuntui istuvan hyvin. Satula myös pysyi selässä paikoillaan yllättävän hyvin. Tompalla on tosi iso lavan liike ja satula pitää satuloida taakse jos haluaa, että lapa liikkuu vapaasti. Kyllähän penkki siinä ratsastuksen lomassa ajautui hieman eteen, mutta missään sään päällä se ei silti ollut.

Käytiin noin 6-7 kilometrin lenkki ja pellolla pidettiin tietenkin kuvaustauko. Samalla vaihdettuun ratsuja ja ratsastin itse Elviksellä kotiin. Se on paljon hanakampi syömään matkalla ja sen päätä saa ihan oikeasti kiskoa voimalla ylös ruohikosta. Molemmilla aaseilla on hackamoret, Elviksellä lyhytvartiset. Kuolaimia näillä ei ole muistaakseni koskaan käytetty.

Tuike ja Elvis. Elvis näyttää niin miniltä, kun se on kuvattu Tompan selästä.










Tuikellahan on myös muuliruuna Manu. Kerroinkin jo viimeksi, että se oli yhtäkkiä kesyyntynyt tosi paljon ja nytkin se tuli luokse ja antoi rapsuttaa hienosti. Ja kun lopuksi juoksutimme niitä laitumella (koska kuvat), olisi se mielummin jäänyt hengailemaan kuin juossut.

Katselimme sen emää muuten vähän sillä silmällä, että onkohan sieltä mitään varsaa tulossakaan. Viimeksi sen maha näytti jättikokoiselta, mutta nyt talvikarvan irrottua hevonen näyttää aika sporttiselta. Kiimassa se ei kuitenkaan ole ollut, joten ehkä sieltä joku loppukesän iltatähti vielä syntyy.








keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Muulin 19. viikko koulutuksessa (laukkaa liinassa)

Kuvituksena on tällä kertaa Muuli, jolla on pihkaa poskessa.
Muulin 19. koulutusviikko keskittyi lähinnä juoksuttamiseen, ja edelleen kuolaimilla. Kerroin Sannalle, kuinka me ei oikein kotona olla saatu Muulia laukkaamaan liinassa ilman, että se kiskoo itsensä vapauteen. Sanna otti tietenkin haasteen vastaan.

Maanantana Muulilla oli vapaapäivä.

Tiistaina juoksutuksessa Muuli oli mennyt tallivihon mukaan todella hyvin. Se oli vain vähän aukonut suutaan, mutta oli rento. Myödännyt hyvin ja näyttänyt hyvältä. That's my girl!

Keskiviikkona juoksuttaessa Sanna kokeili laukkaa liinassa niin, että liina oli naruriimussa. No Muuli lähti ns lapasesta. Kun Sanna siirsi liinan kuolaimiin, meni homma paljon paremmin ja ne tekivät kokonaisen laukkaympyrän vasempaan ja puolikkaan oikeaan! Super!

Keskiviikon treeneistä sain myös videoviestin:


Torstaina Muuli oli yrittänyt piehtaroida juoksutuksen lomassa, no olihan se aika lämmin päivä. Laukkaa oli yritetty taas, pari kertaa Muuli oli lähtenyt mutta oli hommassa myös onnistuttu. Muuli oli akanut lopussa väsyä. Sanna nakitti naapurin lapsen kuvaamaan sessioita ja teroittanut hienosti, että käsi vakaana vaikka mitä tapahtuisi. Hyvää ryöstäytymistä tarttuikin mukaan kuvaan.

Torstain juoksutuksista on tässä alla pidempi kooste. Laitoin siihen kivan musiikin, jotta sitä jaksaa katsoa. Irtiotot on asiaankuuluvasti hidastettu.


Perjantaina oli vapaapäivä ja madotus. Muulilla oli paskanäytteen mukaa matoja 775 kpl/grammassa ja matolääkkeeksi se sai Noromectiniä. Sannan omilla hevosilla oli nollatulokset.

Lauantaina Sanna sekä juoksutti että ratsasti kokeillen ratsastusta ekaa kertaa kuolaimilla. Muuli oli ollut kuin kotonaan, aukonut suutaan, työntänyt kielen ulos ja painanut ohjia vastaan. Se oli kuitenkin myödännyt oikealle paremmin kuin aiemmin.

Sunnuntaina Muuli pääsi maastoon, päävehkeinä bosal. Selkäännousussa se oli hätäillyt mutta ei panikoinut. Ravissa ei meinannut siirtyä käyntiin, joten Sannan oli pysäytettävä se yhden ohjan pysäytykselä. Loppumatkasta Mulkero oli ollut ok.

Kaivoin videoarkistojani ja löysin parilta eri kerralta juoksutuspätkiä tasan kahden vuoden takaa. Silloinkin oli jo niitä hyviä ja huonompia pätkiä, laukka oli Muulille täysn hell no. Näiden yritysten jälkeen en laukkuuttanut sitä liinassa pitkään aikaan.


Muuli on tarhaillut metsä/mutatarhassa ja se edelleen vihaa mutaa, paljon. Se ei tule portille vastaan eikä juurikaan liiku mutaosastolla. Onneksi nyt on jo lämpimämpää ja metsä on kuivempi, jollon Muuli on voinut liikkua enemmän. Mutta ei hätää, Sanna tekee tarharemontin, koska eihän tuota mutalillua kestä kukaan.

Chattailtiin tietenkin paljon tuosta juoksutuksesta ja sen haasteista. Muulille ei ole missään nimessä ongelma laukata ympyrällä, pienelläkin ympyrällä, mutta jostain syystä se vain lähtee ns lapasesta. Sanna ehdotti pyöröaitaa, ja olen sellaisesta haaveillutkin, mutta meidän tallilta sitä ei löydy. En tiedä, saisinko rakentaa sellaisen sähkölangoista vaikka kesän ajaksi, ihan varmuuden vuoksi. Se vain kuluttaa paljon laitumen pohjaa, kun tulee rampattua samassa kohtaa. Tai saisihan se kentällekin sähkötolpista nopeasti rakennettua ja purettua.

Selvitin tätä muulien ryöstämisvimmaa myös jenkkien muulikeskusteluryhmästä ja kyllä se valitettavan yleistä on. Moni juoksuttaa vain ja ainoastaan pyörössä, jotta eivät pääse pakoon ja ehkä parin vuoden päästä isommalla alueella. Sitten jotkut sitovat muuleja tolkkiin "oppimaan olemaan" ja pitävät esimerkiksi trailerissa tuntitolkulla seisomassa. Yksi sanoi, että muuli karkaili tarhamatkalla, joten hän sitoi sen pitkästä köydestä kiinni ja talutti lyhyemmästä. Kun Muuli sitten lähti, päästi omistaja irti, mutta muulin matka pysähtyikin hetken päästä kun se pidempi köysi loppui. Ei kuulemma tarvinnut toistaa.

En siis yhtään ihmettele, miksi jenkeissä on kairattu puhelinpylväs keskelle kenttää. Siihen saa liinan kätevästi kiepautettua ympäri eikä juoksutettava pääse poistumaan paikalta. Mietin myös, miten erilainen kulttuuri Suomessa ja Yhdysvalloissa on. Kun me täällä kauhistellaan sitä, miten joku voi vielä tällä vuosituhannella käyttää nivelkuolaimia, laitetaan jenkeissä muuleillekin kunnon lännenkanget, josta kiskomalla ne istuu perseelleen. Ja se on ihan okei siellä.

Tapahtuuhan Suomessakin kaikenlaista, mutta eipä kaikesta enää kehtaa huudella kun pieni äänekäs vähemmistö R+ -kouluttajia älähtää kovaan ääneen. Yhtään ei saisi antaa painetta, vaan naksuttimella vaan koulutettava kaikki. Ehkä kymmenen vuoden päästä ensimmäinen kokonaan paineeton hevonen on kilparadoilla ja uskon sitten, että sekin voi ainoana menetelmänä toimia. Muuli on sen suhteen jo menetetty tapaus.

Tässä kohtaa googlasin jo vähän muulikuolaimiakin, ja Cindy K. Robertsin Whoa mule Bridle vaikutti aika mielenkiintoiselta. Se on siis kuin bosal (eli kuolaimeton) ja paine tulee leuan alle ja turvan päälle. Hintakaan ei ole paha. Mutta kokeillaan nyt ensin bosalilla.



Noniin, takaisin aiheeseen. Muulilla on todella kova oma tahto ja Sanna miettikin, että onkohan olemassa muulia, joka olisi ns opitusti avuton. Aika pitkään saisi muulia nujertaa, ennen kuin se menee tuohon tilaan.

Selkäännousussa oli ollut taas ongelmia. Muuli päästää selkään, mutta lähtee siitä sitten hätäilemään liikkeelle ennen lupaa. Ottaa leivän, mutta sen jälkeen soronoo. Muuli ei tunnu panikoituvan kuitenkaan. Ratsastuksessakin Muuli on edelleen alussa testannut että onko pakko kuunnella ja voiko kuitenkin mennä miten haluaa. Onneksi selässä on Sanna, joka ei todellakaan anna Muulille sellaisia mahdollisuuksia. Ja kun Muulille pari kertaa muistuttaa ettei kannata tehdä omia kuvioita, on se kiltti. Varsinkin kotimatkalla se on kiltti ja rauhallinen, onneksi.

Juteltiin myös Muulin jatkokoulutuksesta, koska Sanna arveli, ettei ryöstämistä välttämättä saa siitä koskaan pois, mutta Muulia on vain opeteltava lukemaan ja ennakoimaan tilanteet. Pääsääntöisesti Muuli toimii ja menee hyvin, mutta sen oma tahto on niin kovin vahva. Sovittiin, että Muuli on vähän vähemmällä liikutuksella kesäkuun (ja halvemalla kuukausimaksulla) ja heinäkuun alussahan haen sen kotiin. Silloin alkaa kesälomani ja ehdin hyvin ratsastaa Muulilla joka päivä. Tulee se minuakin ihan varmasti testailemaan kotona ja saan ainakin alussa olla supernapakka sen kanssa. Onneksi se on yötäpäivää ulkona kesän ajan ja kumpa helle riittäisi heinäkuullekin, siitä on Muulin kanssa pelkästään etua.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kissojen raakaruokinta ei ole salatiedettä


Olen ruokkinut kissojani aina raakaruokinnalla, tai siitä lähtien kun ensimmäisen oman kissani ostin keväällä 2006. Sysäys raakaruokintaankin oli tämän kissan emän omistajan ansiota. Hän aivopesi tällaisen kitekatilla maalaiskissoja ruokkimaan tottuneen nuoren tuoreen rotukissanomistajan raakaruokinnan maailmaan, enkä ole katunut. Onhan raakaruokinta noin 100 kertaa parempaa kissan terveyden kannalta kuin sateenkaaren värinen kuivamuona.

Tuolloin meitä raakaruokkijoita oli jo paljon, osa laski "lisät" tarkkaan, osa ei. Minä en. Ostin Mirjam Nummisen kirjan "Kissallesi terveyttä ja pitkää ikää"-kirjan raakaruokinnasta, tulostin netistä lisää kissaruokaohjeita ja aloin kokkaamaan.

Alussa ostin lihoja Kennelrehulta ja Vauhtiraksulta. Tein kissoille murekkeita uunissa, jotka kuumana pilkoin ja pakastin, keitin kanaa ja katkarapuja, pakastin, leikkasin lihoja ja pakastin. Tein kissoille jopa oman ruokalistan, jossa ne saivat eri lihaa kolmesti päivässä. Kaupasta hain silakkaa, muut ostin Kennelrehulta. Mitään lisiä en tuohon aikaan antanut, mutta kissat voivat hyvin.

Jossain vaiheessa tuli taantuma ja ruokin kissoja lähinnä Latzin märkäruuilla. Silloin toinen kissamme sai myös muroja, mutta toinen oli täysin raa'alla, koska se meni ja menee edelleen ripulille teollisesta ruuasta. Se on juuri tämä, joka jo synnyinkodissaan sai pelkkää raakaruokaa. Parin vuoden jälkeen ryhdistäydyin ja nyt kissat ovat olleet raa'alla jo seitsemän vuoden ajan.

Kissojen kohdalla en puhu barffista, koska luut eivät niin isona osana kuulu kissan ruokavalioon. Broileirn siivet sellaisinaan tai kokonaisina ovat osa menyytä, mutta eivät barffn vaatimalla prosenttitasolla. Kissojen kohdalla puhutaankin siis raakaruokinnasta.

Sinkkitabletit morttelilla jauhoksi

Olen aina koostanut kissojen menyyn ajatellen hiirtä ja sen koostumusta. Hiiressä on lihaa, karvoja, luita, sisäelimiä ja kaikkea muuta. Ostaessani lihoja, ostan siis sydäntä, sisäelinseosta ja lihaa. Karvoja en ole viitsinyt ruokaan jauhaa mukaan. Ostan näitä suunnillen siinä suhteessa, kuin kuvittelen pulskan viljahiiren niitä sisältävän. En kuitenkaan punnitse, nappaan eläinkaupan laareista fiiliksen mukaan.

Lisiä aloin laittaa kissojen ruokiin pari vuotta sitten. En hifistele niidenkään kanssa, vaan lasken, paljonko kissan tarve on ja lisään sen purkista. Lihoissakin on mukana näitä lisiä, mutta menisi liian vaikeaksi punnita kaikki eri lihalaadut, selvittää paljonko kussakin on vaikka sinkkiä ja antaa sinkkitablettia vain puuttuvan osan verran. Tällä tavalla kissa saa lisiä vähän liikaa, mutta harvassa on yliannostuksesta vaaraa.

Lisien määrät tsekkasin tällä kertaa Viiruvarpaat-blogista, jossa on muutenkin hyvää tietoa raakaruokinnasta

Mainittakoot vielä, että tämä vanhempi koko ikänsä raakaruokittu kissa oli juuri verikokeissa ja ne olivat priimaa. Mutta tämähän ei periaatteessa kerro mitään, koska on niitäkin kissoja, jotka elävät parikymppisiksi pelkällä Latzin kuivamuonalla.

En anna kuivamuonaa, koska se ei mielestäni ole missään mielessä sopivaa ravintoa kissalle. Vaikka se sisältäisi kaikki kissan tarvitsemat vitskut ja proteiinit, on se silti kuivaa. Ja koostumukseltaan kuiva ruoka ei missään nimessä ole kissalle luonnonmukaista sapuskaa. Kissa ei ymmärrä juoda tarpeeksi ja altistuu helposti munuaisvaivoille. Niiden johdosta lopetetaan aika paljon kissoja, olisi mielenkiintoista tietää korreloiko sen kissan ruokinnan kanssa.

Videoin tuoreimman lihasatsini ja koostin siitä videopostauksen YouTubeen. Saman sisällön kirjoitan tähän postaukseen, joten videon katsominen ei ole välttämätöntä.


Ja näin minun raakaruokintani tapahtuu.


Kävin ostamassa eläinlihakaupasta F-Animalista 15 kiloa lihaa suunnilleen näin:

500g rasvaista lohta
2 kg broilerin siipeä jauhettuna
3 kg lammasta jauhettuna (sisäelimet mukana)
3 kg broilerin siipeä jauhettuna
4 kg broilerin palalihaa
2,5 kg hevosen lihaa jauhettuna
= 15 kg

Koska kissani syövät lihaa yhteensä 200 grammaa päivä (25g/kissakilo ja kissat painavat yhteensä 8 kg), riittävät lihat 75 päiväksi. Sen perusteella laskin tarvitsemani lisät, eli vitamiinit, mineraalit ja omegat.

Jodi
Jodin tarve on 8 kilolle kissaa 0,176 mg/vrk (22 µg per kissakilo) eli 13,2 mg koko ajalle. Islamerin merilevässä on jodia 862 mg/kg eli grammassa on jodia 0,86 mg. Jotta saan jodin tarpeen katettua Islamerilla, on sitä annettava 15,34 grammaa. Videolla olin laskenut määrän hieman isommaksi, noin 20 grammaan. Jodin tärkeydestä kannattaa lukea Pikkupetojen blogista. Kerran laskin virheellisesti merilevän määräksi 100 grammaa 10 kiloon lihaa. Kissat ovat edelleen hengissä.
Jodin laskeminen oli minulle lyhyen matikan avulla jotenkin tosi ylivoimaista, mutta onneksi sain apua eräästä raakaruokintaryhmästä.

Rauta ja tauriini
Tarpee tulevat täyteen lihasta. Kissalle tauriini on välttämätöntä, mutta sitä on kaikessa lihassa. Erityisesti kuitenkin sydämissä. HUOM! Tauriini tuhoutuu kypsentäessä, mutta toivottavasti et muutenkaan paistele lihoja kissoille.

Sinkki 
Sinkin tarve on 2 mg/painokilo/vrk (Viiruvarpaat-blogi) eli meillä kahdeksan kiloa kissaa tarvitsee sinkkiä 16 mg päivässä. Ostamissani Vidan Vahva sinkki-tableteissa on kussakin 25 mg sinkkiä, joten tarvitsen kissoille  48 tablettia. 75 päivän tarve on siis 16 mg x 75 = 1200 mg.

Kalsium
Kissan kalsiumintarve on 100mg/painokilo eli meillä 800 mg/päivässä. (Viiruvarpaat-blogi) 75 päivälle tarvitsen kalsiumia 60 grammaa. Graun Calcium Plus sisältää kalsiumia 32%, joten tarvitsen sitä noin 190 grammaa. Videota jos katsoo, niin huomaat, kuinka laskin tuon väärin ja olin laskenut tarpeeksi 60 grammaa. En nimittäin katsonut purkista valmisteen kalsiumpitoisuutta, koska arvelin sen olevan täyttä tavaraa. Lisäksi ruuassa oli jo jauhettua broilerin siipeä, jossa on myös kalsiumia, joten koko määrää ei tarvitsekaan ottaa purkista.

Psyllium
Annan kuitua siksi, että kakka tulee paremmin. Kuitua laitan ruokaan 1%, joten psylliumia lisäsin 150 grammaa. Oikeasti tuo psylliuminkuorijauhe sisältää kuitua vain 85%, mutta en ottanut sitä huomioon laksuissani.

Kalanmaksaöljy/Kalaöljy
Jos minulla on kalanmaksaöljyä, en laita ruokaan maksaa ja jos kaapissani on valmiina kalaöljyä, niin ostan eläinruokakaupasta vielä esimerkiksi broileirin maksaa.
Möllerin kalanmaksaöljyn ohjeeksi sain 0,5ml/painokilo/päivä (Viiruvarpaat-blogi) eli kahdeksaan kiloon kissaa tarve on 4 ml eli koko ajalle 300 ml. Omassa pullossani oli tosin jäljellä vain reilu puolet, eli kissat saivat tätä ruokaansa vajaat pari desiä.

Nyt älä vaivu epätoivoon, ei näiden laskeminen kovin vaikeaa ole! Jodin määrän laskeminen oli itselleni haastavinta, koska annettava määrä on kovin pikkuinen. Kun vain tsekkaa kissan tarpeet, katsoo purkista pitoisuuden ja laskee, niin määrät saa nopeasti selville.



Käytännössä


Sulatin lihoja kolme päivää jääkaapissa. Siltikin isoimmat palat olivat vielä aika jäidiä ryhtyessäni sekoittelemaan lihoja, mutta sulivat nopeasti huoneenlämmössä sen verran, että sain niitä saksilla pilkottua.

Jätin kokolihanpalat aika isoiksi, mutta kuitenkin sen verran pilkoin, että 200 gramman pussiin mahtuu muutakin.

Lisät sekoitin pienempään määrään jauhettua lihaa, tällä kertaa sekoitin ne jauhettuun loheen ja broilerin siipeen. Lopputuloksena minulla oli kaksi kulhoa, pieni määrä vitamiinihaujetta ja isompi satsi lihaa. Joskus olen sekoittanut vitamiinitkin suoraan isoon lihamäärään, mutta silloin niitä on aika vaikea saada tasaisesti.

Lisät (poislukien kalanmaksaöljy) sekoittuvat mukavasti jauhettuun loheen.

En nytkään punnitse lisäjauhiksen määrää, mutta silmämääräisesti arvioin, minkä kokoisista kikkareista saisin sen riittämään 75 päivään. Alussa otin sitä siis lihapullan kokoisen kikkareen ja lopussa enää sormenpään kokoisen. Näin se vaan menee.

Lihat pakkaan kertakäyttöisiin litran pakastepusseihin. Isokätiselle suosittelen lämpimästi kahden litran pusseja. Kun kahmaisen kourallisen lihaa, on se aika tarkkaan 200 grammaa, mutta punnitsen pussin silti vaa'alla ennen solmimista. Pussit ovat painoltaan 190-210 grammaa, eli keskimäärin 200.

Enhän voi mitenkään taata sitä, että pussit olisivat koostumukseltaan täysin identtisiä. Toisiin tulee enemmän jotain lihaa kuin toisiin ja lisien määräkään ei ole täydellisen identtinen. Uskoisin kuitenkin, että saanti tasaantuu viimeistään kahden viikon välein.


Kissat saavat myös ihan kaupasta lihaa sillointällöin. Esimerkiksi katkarapuja herkkuateriana, broilerin siipiä maustamattomina, silakoita, possun kieltä jne. Sitten ne saavat toki myös jauhelihaa ja kanaa, jos olemme itsellemme tekemässä ruokaa. Ja toinen saa välillä teollistakin yhden annospussillisen.

Lihapussit kannattaa painella litteiksi, koska silloin ne sulavat jääkaapissa nopeasti ja vievät pakkasessa vähemmän tilaa. Meillä vie 15 kiloa lihaa reilun pakastelokerillisen, el vajaat kaksi lokeroa jää vielä ihmisruuille pakastimessa. En jemmaile pussittamattomia lihoja koskaan pakkasessa, vaan ostan eläinruokakaupasta aina koko satsin kerralla.

Kissat saavat pussista kolmesti päivässä. Paitsi jos ovat supernälkäisiä niin voidaan jo illalla avata seuraavan päivän pussi. Meillä ruokitaan kolmesti päivässä.

Lihapussit menossa pakkaseen

Kissojen sheissen määrä on hyvin vähäinen eikä paska haise pahalta. Tai siis haiseehan se paskalta, mutta ei kuolemalta. Huomaan kyllä heti, jos toinen on saanut teollista yhden aterian, paskan määrä on kolminkertainen raakaruokittuun kissaan verrattuna. Saahan kissa siis paskoa, mutta tuo kertoo sen, paljonko teollisessa ruuassa on sellaista höttöä, jota kissa ei tarvitse ollenkaan.

Raakaruokittujen kissojen ei pitäisi juuri koskaan juoda vettä, koska ne saavat melkein kaiken tarvitsemansa veden ruuasta.

Sellaiselta kerran syödyltähän se näyttää


No olihan siinä vähän salatiedettä mutta ei tarvitse olla

Ajattele, jotkut saa kissansa pidettyä hengissä Kitekatilla eivätkä edes mieti, että tekevät jotain väärin! Lisätön raakaruoka ei vaan voi olla huonompi vaihtoehto. Se on mahdotonta.

Jotkut pitävät kissansa hengissä kuivamuonilla, vaikka silloin pitäisi elsujen jo koputella oven takana. Se on vähän sama kuin ruokkisi lapsensa pelkillä hamppareilla tai hevosensa pelkällä Greenlinella. Pysyyhän nekin hengissä, mutta ei ravinto kovin luontaista tai terveellistä ole.

Ajattele kissaasi. Jos se nyt elää vaikka laadukkaillakin kuivamuonilla, heitä he helvettiin ja osta tilalle lihaa. Voi olla että alkuun joudut mortteloimaan päälle kuivamuonahippusia, että kissat suostuvat syömään, mutta kyllä ne siitä oppii. Kuivamuonassahan on vielä sellainen vittumainen ominaisuus, että kissalle jää himo sitä kohtaan. Se on hiilaripaskaa ja kissalle iskee viekkarit, kun hiilarintulo loppuu.

Lisäys jälkikäteen blogitekstiin: Videolla kerronkin jo, että on turvallisinta pitää laadukkaat täysravintomärkäruuat kissan ruokavaliossa ja antaa niitä puolet ja lihoja puolet. Tässä tapauksessa lisiä ei tarvitse enää purkista lisätä.

Kissa on 100% lihansyöjä, se ei todellakaan tarvitse riisiä tai perunaa ruokavalioonsa. Se kaikki tulee paskana toisesta päästä ulos eikä tee hyvää kissan terveydelle.

Korjataan vielä vähän vääriä uskomuksia

  • Raksut eivät ehkäise tai poista hammaskiveä. Sitä ehkäisee parhaiten broilerin siivet, possun kieli ja muut isot palalihat, joita kissa joutuu oikeasti jyystämään
  • Kissasta ei tule verenhimoinen peto saatuaan lihaa
  • Kissalle syötettävän lihan voi ihan hyvin kerran sulattaa ja sitten pakastaa
  • Kissa ei voi saada kaupassa myytävästä kanasta salmonellaa (koska siinä ei ole salmonellaa), eli kanaa ei tarvitse kypsentää.
  • jos kissa kuitenkin sattuisi syömään salmonellalihaa, sille ei käy mitään, koska sen ruuansulatus handlaa salmonellan
  • Broilerin siivet pitää antaa raakana
  • Kypsennys tuhoaa kaikista lihoista paljon vitskuja, eli kissojen takia lihoja ei pidä kypsentää
  • Kuivamuonaruokinta altistaa virtsakiville, koska kissa ei juo tarpeeksi ja pissa muuttuu liian happamaksi. Yleensä vääriin paikkoihin pissaava kissa on joko leikkaamaton tai sitten sillä on virtsakiviä ja se pitäisi heti viedä eläinlääkäriin.

 

Oikeaa tietoa (ei mututietoa):

Kissojen raakaruokinnan lautasmalli (Milla Ahola&Sari Toivola)
Kissojen ravitsemukselliset tarpeet ja raakaruokinta, Katariina Koskela. Hamkin opinnäytetyö.
Pikkupedot-blogissa on paljon hyvää tietoa raakaruokinnasta
NRC:n ravintoainesuositukset kissalle (englanniksi)

lauantai 12. toukokuuta 2018

Historiallisen ratsastuksen SM-kilpailuja seuraamassa (+vlog)


Satuin olemaan vapaalla, kun täällä Järvenpäässä Ainossa järjestettiin historiallisen ratsastuksen SM-kilpailut. Järjestäjänä oli Historiallisen ratsastuksen seura, joka on SRL:n alainen ratsastusseiura ja edistää nimensä mukaisesti historiallista ratsastus- ja hevosmiestaitoa.

En ollut paikalla koko päivää, mutta katsoin Skill at Arms-luokista vaativimman. Siinä on tuhottoman paljon eri tehtäviä tehtäväradalla ja tuomari arvioi tehtävien teknistä suorittamista että ratsastusta. Ratoihin voit tutustua täällä. Kouluratsastuskin on alkujaan ollut sotilaiden harjoittelua sotatanteretta varten. Jaakko Nuotio kertoi luokan lämmittelyn lomassa lajin historiasta ja esimerkiksi avotaivutus ja pohkeenväistö ovat tärkeitä liikkeitä sotimistilanteessa. Hevoset myös suorittavat radan kokonaan laukassa, rikoista rankaistaan hieman.

Jaakko Nuotio, joka voitti myös tämän kyseisen luokan.

Keskiajalla sotahevoset suorittivat tuosta noin vain levadet sun muut, mutta niitä ei nykyään näillä Skill at Arms-radoilla tarvita. Luokassa oli yksi tuttu osallistuja, Herajoen ratsastuskeskuksen omistaja Pirjo Tani-Koivula. Tiedän Pirjon kisaavan myös Working Equitationissa, joten kysyin miten lajit eroavat toisistaan. Pirjo vastasi, että kun WE:ssä hevosen suoritus ja puhtaat liikkeet ovat pääosassa, on tässä historiaratsastuksessa enemmän painoa tehtävien suorittamisella. Hetkinen, siis jopa Muuli voisi pärjätä tässä, koska WE-radoille siitä ei koskaan ole. Onneksi kummallakaan radoilla ei ole sauvakäveleviä ihmisiä, pelkästään härkää, villisikaa ja peitsiä.

Noin muuten lajit näyttivät melko samanlaisilta, paitsi että Skill at Armsissa oli melkein koko ajan ratsastajalla kourassaan joko peitsi, keihäs tai miekka. Hevosta piti näinollen ohjata yhdellä kädellä, tosin tämän tason hevoset olisivat ratsastettavissa myös pelkällä istunnalla.

Tässäkin lajissa on siis etua, jos hevonen on rodultaan PRE tai lusitano, joka kokoaa jo luonnostaan ja on sen takia nopea kääntyjä.

Historiallisen ratsastuksen seura kertoo nettisivuillaan vielä, että hyvin koulutettu hevonen oli todella kallis ja siitä pidettiinkin erinomaista huolta.

Ratsastajat ja toimihenkilöt olivat pukeutuneet tyylikkäästi keskiaikaisiin vaatteisiin. Katsomassani luokassa yhdellä ratsastajalla oli ratsastuskypärä, muut menivät ilman. Hevosten varusteet olivat upeita! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan lajiin ainakin katsojan roolissa. Uskoisin että tämä uppoaa myös perheen kaksilahkesiiin, on nimittäin todella paljon katsojaystävällisempää kuin esteratsastus tai koulunylpytys!

Tapahtuman virallisena kuvaajana oli Tiia Tahvanainen, mutta yritin tosi kovasti saada jotain aikaiseksi omalla kamerallani. Ei ollut helppoa. Videolta näkyy meihinki ehkä helpommin.




Näiltä tyypeiltä katkottiin päät.





Tämä on lempikuvani tältä päivältä.
Siinä lähdetään alkutervehdyksestä suorittamaan.



Pirjo Tani-Koivula ja Xenon tulivat toisiksi.