lauantai 30. kesäkuuta 2018

Muulimenot kesäkuussa 2018 ja muulimenojen puolivuotiskatsaus

Menot

Kesäkuun tallivuokra 300e
Muulin koulutus 150e
Madonmunanäytteiden (2x) tutkimus 40,46e

Tulot
0e

YHTEENSÄ - 490,46e


Aloitin myös BE-kortin eli "pikku-e:n" ajamisen, mutta en laske sitä muulimenoiksi. Kerrottakoot kuitenkin, että ajokorttilupa maksoi 40 euroa ja teoriakoe 31 euroa. Käsittely- ja ajokoetta ei saanut kesäkuulle, koska ajat olivat tosi varattuja. Koska voisin ajaa tämän muutenkin, en laske tätä muulimenoiksi.

Muistiin merkittäkööt, että Muuli rokotettiin (tetanus ja hevosinfluenssa) 20.6.2018.

Muuli dressagekuvauksissa, kuva Aaveen.net


Muulimenojen puolivuotiskatsaus 

Kaviomenot olivat 583 euroa. Tämä summa sisälsi raspin, raspin tupen ja Flex Hoof Bootsit nastoineen.
Koulutusmenot olivat 1850 euroa. Summa sisälsi koulutuksen joka kuukausi sekä myös trailerivuokran ja bensat Muulin meno- ja paluumatkaan.
Tallivuokrat olivat 1800 euroa.
Ruokintakuluja oli 115 euroa, kun tilasin Muulille Englannista kolme säkkiä aasirehua. Ne riittävät vielä jonkin aikaa.
Terveysmenoja oli 224,46 euroa. Tämä sisälsi madotuksia, hampaiden raspauksen, hieronnan ja rokotukset.
Varustehankintoja tein 128 eurolla, eli tosi maltillisesti. Muulille ostin vain pientä sälää ja mm uuden edestä kohottavan padin lännensatulaan.

Kun vertaan menoja ennalta suunniteltuun budjettiin, huomaan, että ylityksiä on tapahtunut.

4700 eurolla olisin voinut ottaa kaksi kuukautta palkatonta töistä ja lähteä Aasiaan johonkin mukavaan rantalomakohteeseen. Mutta elämä on valintoja.

Varustemenoissa ollaan pysytty hyvin, jopa ihmeen hyvin, koska siinä on loppuvuodelle jäljellä vielä 372 euroa.

Kaviohuolto ylittyi ja pahasti. Vaikka kaviobootsit ovat periaatteessa varuste, laitan ne silti kaviomenoihin, koska ne korvaavat kengät. Ja yksihän vielä katosi reissussa, joten sen tilalle oli ostettava uusi. Onneksi näiden pitäisi kestää käytössä vuositolkulla.

Tallivuokrat oli helppo etukäteen arvioida, niihin en edes voi tai halua vaikuttaa.

Ruokintamenoissakin olen pysynyt hyvin, sain myös blogiyhteistyön tiimoilta Chia De Gracialta sille yrttejä, chiansiementä ja e-vitamiinia (postaus tulossa myöhemmin). Blogin kautta tulleet hyödykkeet ja menot ovat eri kirjanpidossa ja julkaisen sen ehkä vuodenvaihteessa. Jos jossain vaiheessa tulopuoli ylittäisi menopuolen, olisi järkevää blogata toiminimen kautta. No, sitä odotellessa.

Terveydenhuollon budjetti tulee tänä vuonna ylittymään, koska syksyllä on tulossa vielä yksi raspaus ja joulukuussa Muuli rokotetaan jälleen kerran. Sen jälkeen se rokotetaankin aina kerran vuodessa, aina joulun alla. Budjetissa en ollut varautunut mihinkään yllättävään, koska eihän siihen edes voi varautua. Rahaa säästötilillä ja visalla on kuitenkin sen verran, että ihan pikkujutun takia se ei vaihda olomuotoaan jauhelihamaiseksi.

Koulutusmenot olivat tietenkin suurimmat ja ylittivät jopa budjettini. Se johtuu siitä, että tiliöin tähän myös Muulin viennin koulutukseen, koska se liittyy oleellisesti tähän. Samoin terveysmenot sisältävät Muulin klinikalle kuskaamisesta tulleita kuluja. En ollut ottanut näitä huomioon budjettia laatiessani. Muulin haku koulutuksesta menee muuten heinäkuulle, koska maksan trailerivuokran vasta heinäkuun puolella.

Bensakuluja en noin muuten ole laittanut ylös, koska ajelisin autolla muutenkin. Mutta ne matkat, kun Muulille on vuokrattu traileri ja se on kyydissä, laitan muulimenoihin.

Jos muulimenot kiinnostavat noin muuten, kannattaa katsoa postaus, jossa esittelin kaikki vuoden 2017 aikana tulleet menot.

Nyt kun Muulia on koulutettu isommalla rahalla kuin ennen mietin tietenkin, että onko tässä järkeä vai olisiko kannattanut säästää vuosi lisää ja ostaa ulkomailta paljon koulutetumpi tapaus. Euroopassa ei kovin kummoisia ole tarjolla, tai siis Espanjasta voisi saada paljon koulutetumman, mutta sillä on mielessään samanlaiset muulimetkut kuin tälläkin tapauksella. Jos raha ei olisi ongelma, kävisin jenkeissä kokeilemassa muuleja ja toisin sieltä sellaisen. Mutta uskon, että samantyylisiä ongelmia senkin kanssa tulisi vastaan.

Nyt mennään tällä mikä on.

Eiköhän Muulista tule ihan ok. Leivän päälle ainakin.
Lue lisää

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Muulin 25. viikko koulutuksessa (adrenaliinimaasto)

Kaikkien kuvien ja videon taustalla on tietenkin Sanna, kiitos!
Mietin parikin kertaa, kirjoitanko viikosta 25 erikseen vai niputanko sen yhteen Muulin viimeisen koulutusviikon kanssa. Mutta koska viimeisestä koulutusviikosta tulee olemaan paljon materiaalia, julkaisen tämän viikkopostauksen omanaan. Tämä sisältää jännitysnäytelmän vain yhdeltä ainoalta maastoilukerralta.

Muulin 25. koulutusviikko sisälsi siis 6 päivää vapaata ja yhden päivän töitä. Muuli sai rokotuksen keskiviikkona (tetanus ja hevosinfluenssa, herpesrokotusta ei saanut), joten jo sen takia oli annettava vapaata. Lisäksi Sannalla oli säätöä uusien lehmien kanssa.

Viime viikon koosteesta jäi joillekin se kuva, että Muuli olisi paljonkin yksin, mutta tällä hetkellä se on yöt samassa tarhassa Dancerin kanssa. Dancer on myös laihiksella, joten se on vain päivät astutusreissulta palanneen Giran kanssa.

Muuli oli siis vapaalla maanantaista lauantaihin ja sunnuntaina Sanna lähti sillä maastoon. Lähti kiertämään samaa maastoa, jossa käytiin yhdessä, kun olin Sonkajärvellä viimeksi. Muulihan ei oikein mennyt yhden ojan yli, lopulta meni Dancerin perässä. Siellä suunnalla on myös yksi tosi pitkä ja suora ylämäki metsäautotietä. Tai ylämäki tai alamäki, mistä suunnasta sitä nyt katsookaan.

Siellä Muulilla flippasi. Jouduin silloin itsekin vetämään sen ympäri, kun se meinasi kiihdytellä loivaan alamäkeen. Sanna sai himmailtua sitä ja olivat päässeet melkein mäen alle.

Siinä Muuli oli yrittänyt katsella yläkautta silmiin väistellen ohjasotteita, mutta ollut edelleen sellaisessa hallinnassa, että Sanna oli kääntämässä sitä kotiin päin. Muuli oli eri mieltä eikä suostunut kääntymään kotiin. Muuli kevensi etupäätä sen verran, että pystyi tekemään sievät 180 astetta ja taas Sanna käänsi sen kotia kohti. Ja taas Muuli kääntyi.

Lopulta Muuli ei enää jaksanut tällaista pelleilyä. Se nosti pään ylös ja lähti ryöstämään. Pois päin kotoa. Myös alamäet. Täysillä. "Se paino laukkaa kohti semmosta metsäkoneen luoma uraa, joka aluks laskeutu semmosen kivan alamäen, jota en todellakaan haluais laukata alas. Se veti aluks semmosta kivaa pomppulaukkaa, mietin siinä että hyppäänkö alas, mut sit otin vaan toisella kädellä nupista kiinni ja toisella kädellä ohjat käteen, tein ristinmerkin mielessäni ja toivoin, ettei se kompasti. Koska aattelin, että sen kunto tuskin kestää kovin pitkälle ja tiesin sen tien, että se jatkuu kuitenkin jonkun matkaa."

Sanna ei ollut edes yrittänyt kääntää kiitävää muulia, koska seuraukset olisivat voineet olla vielä pahemmat. Kun Muuli itse tiputti raviin, sai Sanna sen heti haltuun ja käänsi kotia kohti. Hän ravautti Muulin takaisin kohtaan, jossa se lähti lapasesta ja laukkuutti ylämäen kotiin päin. Mäen päällä Sanna käänsi Muulin uudestaan pois kotoa (eli siihen suuntaan, johon se ryösti), ratsasti alas Muulin vastaväitteistä huolimatta ja laukkasi mäen uudestaan ylämäkeen, kotiin päin.

Eikä tässä todellakaan kaikki. Koska Sanna oli tekemässä ympyrälenkkiä, hän todellakin teki sen. Eli ratsasti vielä kerran metsäautotien käynnissä alamäkeen (eli poispäin kotoa) ja ratsasti saman lenkin kuin me viimeksi mentiin yhdessä. Ojakohdasta hän talutti Muulin yli, eikä edes kokeillut, olisiko saanut sen siitä ratsain. Varmasti fiksu päätös ja noin toimin kotonakin aluksi. Kyllä se sitten alkaa  ylitellä ojia ratsainkin, kun ollaan ensin menty taluttaen.

Loppumatka maastosta oli ollut oikein hyvää ja leppoisaa menoa.



Analysoitiin tapausta Whatsapissa. Ehkä Muulia pisti paarma (se on aika herkkä niille ja läiskii niitä turvallaan rinnuksiin). No oli ötököitä tai ei, oli tilanne erittäin muulimainen. Eli ensin kaikki menee tosi hyvin ja sitten yhtäkkiä sen päässä sumenee ja se aiheuttaa härdelliä. Uskomme molemmat, että sen on pakko ymmärtää, ettei noista koskaan seuraa hyvää ja että noissa tilanteissa siitä ei tunnu kivalta (ohjasotteet, pidätykset, ympyrälle kääntö jne), mutta silti se tekee niin.

Tulimme myös siihen tulokseen, ettei ole väliä, onko Muulia juoksutettu alkuun tai onko sillä menty ensin kentällä. Näitä tilanteita tulee jos tulee. Niitä voi tulla lenkin alussa tai lopussa. Mutta se on varmaa, että näiden jälkeen se kulkee todella kiltisti ja rennosti.

Se ihmetteli myös Sannan uusia lehmiä. Ne ovat galloway-rotua, tai nämä ovat vielä vähän sekarotuisia, mutta melkein puhtaita.


Kaikkensa antanut Muuli
Ps. Sivuilla pyörivässä karusellissa (blogin työpöytäversiossa) on 20 kuvaa, joista jokainen liittyy johonkin blogin "erikoispostaukseen" tai muuten vain lukemisen arvoiseen postaukseen. Kuva toimii siis aina myös linkkinä. Kokeile onneasi ja klikkaa jotain kuvista ;)
Lue lisää

torstai 28. kesäkuuta 2018

Kesäkuun blogikatsaus

Alkuun dressagemuulikuva, koska näitä ei voi olla liikaa. Kuva: Aaveen.net / Minttu Koponen

Viimeksi tilastoista kirjoittaessani vertailin Bloggerin ja Google Analyticsin antamia eroja postausten katselukerroissa. Nyt tässä on sitä samaa kesäkuun osalta (tarkalleen ottaen aikaväliltä 30.5.2018-tämä hetki eli 28.6.2018)  mutta myös muita blogin tähtihetkiä. Starboxin pölyt on karistettu jaloista ja uusi ulkoasu on koristamassa Muuliprojektin tietokoneversiota. Jossain vaiheessa myös mobiilinäkymän ulkoasu muuttuu pois tuosta standardista.

Muuliprojekti on muuten edelleen Starboxissa ja Googlekin tarjoilee sivuja mielellään hakutuloksiin. Katsoin juuri, että lähtöni jälkeen on Starboxin Muuliprojektissa vierailtu yli 15 000 kertaa! Se tarkoittaisi minulle rahassa noin kuukauden normiblogausta Kaakon viestinnän portaalissa. No, jossain vaiheessa blogi ilmeisesti poistetaan heidän portaalistaan, jolloin jäljelle jää vain tämä Bloggerissa oleva.

Vertailin ensin postausten lukukertona ajalla 30.5.-28.6. välisellä ajalla. Nappasin alla olevaan graafiin mukaan 10 suosituinta postausta tuolta aikaväliltä ja vertailin lukukertoja Bloggerin ja Analyticsin mukaan.

Postausten katselukerrat ajalla 30.5.-28.6.2018

Tein samanlaisen vertailun muuten myös huhtikuussa, laitan senkin kuvan tähän. Julkaisin kuvan silloin vain Facebookissa "minipostauksena", mutta täältä blogista se unohtui kokonaan. Huhtikuussa ihmetystä aiheutti tuo varsomiskamerapostaus, joka sai Bloggerin mukaan ihan tosi paljon näyttökertoja. Nyt, kun katsoin sen tilantee Analyticsistä, on se klikattu auki tähän mennessä 1001 kertaa. Bloggerin mukaan näyttökertoja olisi noin 5500. Pelkästään se, ettei GA tilastoi adblokin käyttäjiä, ei voi selittää näin isoa eroa. Tai sitten hevosihmiset ovat poikkeuksellisen aktiivisia adblokin käyttäjiä.

Blogger näyttää kesäkuun kokonaisklikkimääräksi 20 244 ja analytics samalle aikavälille 18 809. Ero ei ole niin valtavan suuri, kuin voisi olettaa. Yksittäisiä kävijöitä oli 3 132, kävijä katsoi käyntinsä aikana keskimäärin 1,99 sivua ja vietti blogissa aikaa 2 minuuttia ja 7 sekuntia. Istuntoja oli noin 9500.

Näiden lukujen valossa pidän blogia alemman keskitason hevosblogina. Sen tuntee melko moni, mutta harvempi seuraa blogia aktiivisesti.

Katsoin analyticsistä vielä tarkemmin aktiivista lukijakuntaani. Raakkasin taulukosta ensin pois kävijät, jotka olivat käyneet blogissa vain kertaluontoisesti tai joiden keskimääräinen istunto oli 0 sekuntia (robotit). Otin pois myös kaksi aktiivisinta kävijää, luulen niiden olevan minä ja istuntomäärät olivat huimat muihin verrattuna.

Listalle jäi 694 kävijää, eli nämä olivat käyneet blogisa kahdesti tai useammin.. Näistä 346 kävi blogissa kuukauden aikana 6 kertaa tai useammin ja näitä uskallan pitää blogini aktiivisina seuraajina. Näistä tosifaneja, jotka kävivät blogissa 20 kertaa tai enemmän, oli 56.

Superkiitos siis kaikille aktiivisille blogin lukijoille! Vaikka tuotan tänne myös kertakäyttähupia, on blogissa silti aina punainen lanka, ja se on tietenkin muuli. Nyt sen koulutuksen aikana blogin tasapaino on ollut ehkä 50/50 muulia ja muuta asiaa, mutta jatkossa tavoittelen vähintään 70 % muulia ja enintään 30 % kertakäyttöviihdettä.

Blogi on ollut olemassa jo jonkin aikaa ja tuotteliaisuuteni takia uusien lukijoiden voi olla vaikeaa "päästä mukaan". Nyt ei ole enää mahdollista lukea koko blogia läpi, materiaalia on siihen ihan liikaa! Yritänkin säännöllisesti tehdä koosteita ja tiivistelmiä, jotta blogiin pääsee messiin. Koska onhan Muuli nyt vallan upea eläin ja jo siksi seuraamisen arvoinen.

Kesäkuun TOP5 postaukset

 

Maastoilu kiinnosti ja kauhistutti. Kuva: Sanna Kauppinen


DIY: Dressagemuuli
Asiaa postauksessa ei niinkään ollut, mutta se oli ensimmäinen rehellinen kuvapostaus pitkään aikaan Muulista. Blogissani ei ole Muulin koulutussession takia ollut pitkään aikaan ammattilaisten kuvia, joten tähän oli tehtävä muutos. Kun Minttu ilmoiti Facebookissa olevansa hoodeilla, iskin tietenkin heti kiinni. Meillä oli todella runsaskuvainen photoshoot Sannan ja Mintun kanssa. Sannakin sai takuuhienot kuvat Dancerin kanssa! Poseerauskuvat otettiin keskenämme Sannan kanssa ennen ja jälkeen Mintun kanssa toteutetun session. Muuli näyttä kuvissa niiiin hienolta ettei voisi edes uskoa, kuinka koville se on Sannan vielä kesäkuussa laittanut ratsastusreissujen yhteydessä!

Hyvinkäälle syntyi yllätysmuulivarsa, josta kuullaan varmasti vielä!
Kun Riitan muulivarsasta postaama kuva jaettin minulle, otin salamana yhteyttä. Saman viikon sunnuntaina tuppauduin paikalle ja reissusta syntyi monta kivaa kuvaa, haastattelu ja video, joka seuraavana päivänä päätyi IL-TV:seen! Varsinainen artikkeli ilmestyy Aasiyhdistyksen jäsenlehdessä heinäkuun alussa.

Nyt mä olen valmis siihen, että Muuli tulee kotiin
Pohdiskelin postauksessa ääneen kuluneita kuukausia, kun Muuli on ollut koulutuksessa. Vasta kesäkuussa minulle tuli viimein sellainen olo, että olisipa hauskaa ja mukavaa ottaa Muuli takaisin kotiin ja puljata sen kanssa sekä maastakäsin että ratsailta. Helppoa se ei tule olemaan ja se testaa varmasti minuakin, mutta nyt tuntuu siltä, että voisin pärjäillä sen kanssa. Puoli vuotta sitten, Muulin viennin jälkeen, oloni oli tosi helpottunut ja vapaa. Viimein joku takoisi järkeä Muulin päähän.

Pikku-e, miten meni noinniinku?
No eihän se putkeen mennyt, mutta onneksi se johtui minusta riippumattomista syistä. Inssiaikoja ei ollut tarjolla enää kesäkuussa siinä vaiheessa, kun olin saanut kirjallisen läpi. Onneksi ystävällinen muulinomistajatuttuni sanoi, että hänellä on yksiakselinen (ajatelkaa, varmaan kaadutaan ojaan kun rengas puhkeaa) traileri, jota saisi vetää henkilöautolla, tietty painoista riippuen. Tarkastin painot ja kyllä, voisin vetää sitä ilman pikku-eetä!

Muulin 22. viikko koulutuksessa (Muulilla maastossa)
Kävin katsomassa Muulia viimeistä kertaa ennen sen hakuviikonloppua. Käytiin Sannan kanssa maastoilemassa dressagekuvausten jälkeen ja meillä oli tosi hauskaa! Sanna otti pitkät pätkät videoita ja niistä syntyi ensimmäinen pitkä maastoiluvideo blogiin, joku lukija ehti sellaista jo toivoakin. Ratsastuksellista antia siinä ei ole, mutta hei, kuka ei haluaisi katsella ratsumuulia!

Instagram


Instagramin kanssa olen ollut todella laiska päivittelijä. Seuraan sitä kyllä ja tykkään kaikkien kuvista, mutta omaan feediini en ole jaksanut kesäkuun aikana panostaa riittävästi. Ihmettelin myös, miten seuraajamääräni on ollut sama jo vuoden ajan. Lisää seuraajia kyllä tulee mutta samaa tahtia niitä poistuu. Jossain vaiheessa Instagram kai poisti alle 12-vuotiaiden tilejä, mutta se ei vaikuttanut oman tilini seuraajamäärään juuri mitenkään. Joko nuoret eivät seuraa (koska eivät ymmärrä englantia) tai sitten ovat valehdelleet ikänsä liittyessään Instagramiin.

Seuraajia kesäkuun lopussa oli 2668.

Facebook


Facebookissa eniten näyttökertoja sai video, jonka Sanna kuvasi käsivaralla mm laukatessaan Muulin kanssa maastossa! Julkaisun näki 1560 eri henkilöä.


Jaot lisäävät julkaisun näkyvyyttä tehokkaimmin. Jos julkaisua vielä kommentoidaan jakojen alla, lisää se näkyvyyttä huimasti! Loppukuussa julkaisemani postaus oljen sokereista onkin saanut Facebookissa tosi paljon näkymiä lyhyestä ajasta huolimatta. Päivitykseni on näkynyt 1040 henkilölle ja määrä kasvaa varmasti tässä heinäkuussa vielä siitäkin.

Mutta näyttökertojen määrä ei kerro kaikkea, linkkiä on klikattu vain 84 kertaa tämän julkaisun kautta. Toki postausta on voitu jakaa linkkinäkin eri sivuilla, silloin en tietenkään näe klikkien määrää niiden kautta.


Kolmanneksi suosituin päivitys oli postaukseni Pikku-een ajamisesta. Sen näki Facebookissa 800 ihmistä ja linkkiäkin klikattiin 180 kertaa.

Facebookissa oli tykkääjiä kesäkuun lopussa 862.
Lue lisää

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

“Oljessa on paljon sokeria” ja muita olkimyyttejä

Olen jauhanut suu vaahdossa siitä, kuinka hevosille, ja varsinkin aaseille, pitäisi syöttää olkea ihan joka päivä ja ihan tarkoituksella. Olen samalla törmännyt moniin mutuväittämiin, joille väittämän esittäjä on kykenemätön näyttämään lähteen. Tässä jutussa pyrin kumoamaan yleisimmät olkiväittämät.


Olki on loistava laihdutusrehu ylipainoisille hevosille. Sitä antamalla voidaan ehkäistä mahahaavaa ja torjua samalla hevosten ongelmakäyttäytymistä. Se jäljittelee sitä, mitä hevoset, ja varsinkin aasit, söisivät luonnossa ja sitä on kautta aikojen käytetty pehkuna ja rehuna, ihan tarkoituksella. Ja monissa maissa sitä syötetään edelleen pääasiassa tai osana muuta ruokintaa.

Suomessa foorumeilla ja ryhmissä kuultuja vastaväitteitä ovat ainakin ne, että oljessa olisi paljon sokeria, se aiheuttaisi ähkyä, korrenvahvistajaa ei saisi olla käytetty ja oljessa olisi ihan liikaa sulamatonta kuitua. Yksi asiantuntijakommentti kertoi, että olkea syövä hevonen ei pureskelisi sitä riittävästi ja massa siirtyisi “keskeneräisenä” mahalaukkuun.

Etsin tähän tekstiin näiden väittämien kumoamiseksi tutkimuksia asian tiimoilta. Varsinaisia olkitutkimuksia en löytänyt, mutta oljen syöttöä sivutaan monessa tutkimuksessa, varsinkin ulkomaisissa. Olki kyllä mainitaan suomalaisissakin teksteissä yhdeksi hevosen perusruokinnan lähteeksi yhdessä heinän, säilöheinän ja heinäjauhon rinnalla. Luken erikoistutkija Markku Saastamoinen kertoo luentomateriaalissaan (2013), että “hevosen ruokinnan tulee aina perustua hyvälaatuiseen karkearehuun”. Ja yksi luetelluista karkearehuista on olki.

Silti oljesta on joissakin piireissä tullut tietynlainen peikko. On mielenkiintoista lukea, kuinka se kyllä mielletään hyväksi kuivikkeeksi erityisesti pihattoihin. Samalla kuitenkin hyperventiloidaan, jos hevonen erehtyy syömään pahnaksi tarkoitettua olkea. Näin kertoo esimerkiksi inkoolaista hevostilaa Granåsaa pyörittävä Åsa Grönlund pihatosta kertovassa haastattelussa Heportterissa (1/2018), “Etsimme yhä parasta mahdollista ratkaisua (pihaton kuivikevaihtoehdoksi), jotta hevoset eivät söisi patjamateriaalia. Mieluiten ne vetelisivät olkea. Se olisi järkevin, koska olki pitää lämpimänä talvella, ei jäädy ja on halpa. Mutta etenkin lauma, jossa on rajoitettu ruokailu, ne ihan ahmii sitä.” Myöskään olkipelletit eivät tuoneet tilalle ratkaisua, koska hevoset söivät niitäkin “ahmien itsensä turvoksiin”.

En ole hevosten ruokinnan tai kasvinviljelyn ammattilainen, joten en viljele tekstissä omaa mututietoa ilman, etteikö se kävisi selväksi. Teksti ja väittämät perustuvat lähdemateriaaleihin.

Kaksi kiloa olkea Ikeakassissa. Eräässä lähteessä kerrottiin 2-4 kilon päiväannoksen olevan turvallinen mille tahansa hevoselle.

Hevosten laihdutusprojektin pohja on oikeanlainen karkearehu


Keväällä hevosväkeä kohautti Raisioagron pullukkaprojekti, jossa julistettiin viidennes Suomen hevoskannasta ylipainoisiksi ja suomenhevosista peräti puolet. Raisioagron hevosrehujen kehittämispäällikön Katri Virtasen mukaan “tietoa ylipainon aiheuttamista riskeistä ei välttämättä tunnisteta, eikä tiedetä, miten rakentaa ylipainoiselle hevoselle sopiva ruokinta.” Projektissa analysoidaan hevosten syömät karkearehut, hankitaan mahdollisimman matalaenergistä ja vähäsokerista karkearehua ja sovitetaan kivennäiset siihen sopivaksi. Oljesta ei projektissa mainita mitään, pääpaino on sopivalla heinällä.

Vähäsokerista kuivaa heinää on joinakin vuosina hankalaa löytää. Tänä vuonna ongelma on kuivuuden takia pahin moniin vuosiin. Hevostietokeskuksen mukaan rehun sokerin määrän tavoitearvona ja ihanteena pidetään 50-150 g/kg ka. Lyhenne tarkoittaa grammaa kilossa kuiva-ainetta, eli tässä tapauksessa rehun kuiva-aineesta 5-15% on sokeria ja tämän vaihteluvälin normaali hevonen kestää hyvin. Vähäsokerisena pidetään yleisesti heinää, jossa sokerit ovat alle 100 g/kg ka eli alle 10%. Runsassokerisena taas pidetään heinää, jonka sokerit ovat yli 200 g/kg ka eli yli 20%. Kuiva-aine on selitetty tarkemmin seuraavassa kappaleessa.

Sokerista ei voida kuitenkaan kokonaan luopua, sillä sen ansiosta hevoset ylipäätään syövät rehua. Se siis lisää maittavuutta koska hevoset pitävät sokerista. Ne myös tarvitsevat sokeria, mutta eivät kohtuuttomia määriä.

Kuivan heinän korjuuajankohdalla ja kasvuympäristöllä voidaan vaikuttaa heinän sokeripitoisuuteen. Hyvässä maaperässä ilman “stressiä” kasvava ja aikaisin kaadettu heinä on vähäsokerisempaa kuin kitukasvuisella luonnonlaitumella rikkaruohojen kanssa elintilastaan taisteleva “niittyheinä”. Yleensä juuri monivuotista "kesantoheinää" pidetään hevoselle parhaana, kun sitä ei ole lannoitettu liian reheväksi. On totta, että heinälajien monipuolisuus on hyvästä, mutta tällaisessa heinässä voi olla todella paljon sokeria.

Hevosten osalta eri heinälajien maittavuutta on tutkittu ja jos hevoset voivat valita, ne valitsevat ensin sokeripitoisimmat rehut. Nämä sisältävät helposti sulavia hiilihydraatteja, jotka ovat hyvä energianlähde. Luonnossa villihevosten on kannattanut syödä ensin energiapitoisimmat heinät ja siirtyä sen jälkeen kuitupitoisempiin korsiin. Nykyään eläimille tehty heinä on hyvin yksipuolista ja samalla mahdollisimman ravitsevaa eli heinäpaalin jokainen korsi on sitä, mitä hevonen valitsisi luonnossa ensin. Aasikin valitsisi näitä luonnossa, mutta sen ruuansulatus on kehittynyt hyödyntämään myös paljon kuitupitoisemmat ja energiaköyhemmät heinälajit.

Aasi ja hevonen ovat alkujaan erilaisilta alueilta. Hevonen on vehreämmiltä aroilta, aasi taas puoliaavikolta, jossa ruokavalioon kuuluvat heinien lisäksi pensaiden lehdet ja jopa oksat. Molempien eläinlajien suolisto on kykeneväinen sulattamaan runsaskuituista ravintoa, mutta aasin suolisto vielä hevostakin paremmin.

Aasit valikoivat kauran oljesta lehtevimmät osat, loppu tallaantuu maahan pihattokopin sisällä ja sen edustalla. Aaseilla täysin vapaa olkitarjoilu pyöröpaalista ei toimi, koska olkea tallaantuu paljon. Kun olkea annetaan muutaman kerran piävästä tarhan ulkopuolella sijaitsevasta olkipaalista, ei sitä tallaannu niin paljon ja syötävän karkearehun hygieniataso pysy kunnossa.

Heinän sisältöä ei voi nähdä päältäpäin. Vain rehuanalyysi kertoo, kuinka paljon näytteessä on sokeria ja muita aineita. Rehuanalyysin kanssa on tosin muistettava, että se kertoo vain kyseisen näytteen sisällön. Toiselta pellolta kerätty heinä on koostumukseltaan erilaista. Jopa samassa pyöröpaalissa voi olla hyvin sokerista ja vähäsokerista heinää. Analyysi on silti hyvä lähtökohta ruokinnan suunnittelulle, koska normaali hevonen kestää kyllä heinän sokerin vaihteluvälejä.

Useimmiten vähäsokerista heinää etsivät kaviokuumeisten hevosten omistajat mutta se ei ole ainoa syy syöttää alkuperäisrotuisille hevosille  ja aaseille vähäsokerista heinää tai olkea. Vähäsokerisessa heinässä on myös matala ME-arvo (muuntokelpoinen energia) ja sitä voi siis syödä määrällisesti enemmän kuin runsassokerista, ilman, että hevonen lihoo. Hevosen lihavuuskuntoon vaikuttaa ruokinta eri lähteiden mukaan 80-90%. Liikunnan määrää lisäämällä pystytään vaikuttamaan lihavuuskuntoon vain hieman, jos ollenkaan. Liikunnan tarpeellisuutta ei kuitenkaan tule aliarvioida, sillä pieni jatkuva liikehdintä parantaa hevosen aineenvaihduntaa.

Satu Yrjänen on Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, jonka luentomateriaali ylipainoisista hevosista löytyy Hippoliksen sivuilta. Hän rohkaisee oljen käyttöön hevosen painonhallinnassa. Hän pohjustaa aineistonsa Liverpoolin yliopiston eläinlääketieteellisen osaston Caroline McGregorin materiaaliin. McGregor tosin varoittaa, että jos olkea syötetään yli 50% karkearehusta, se lisäisi joidenkin tutkimusten mukaan mahahaavariskiä. En kuitenkaan saanut näitä tutkimuksia auki mutta tutustuisin niihin mielelläni. Ähkyriskiä ei mainittu.

Sekä Yrjänen että McGregor ovat sitä mieltä, että oljen ehdoton etu on se, että sitä voi antaa määrällisesti paljon pelkäämättä, että hevonen lihoo. Hevosella kuluu oljen syömiseen enemmän aikaa ja se pysyy tyytyväisenä, kun vatsalaukku ei tyhjene ruokintakertojen välissä.

Oljen määrää voi olla vaikeaa arvioida. Tässä on molemmissa kasseissa kaksi kiloa karkearehua. Vasemmalla olkea ja oikealla kuivaa heinää pyöröpaalista.

Mikä ihmeen kuiva-aine?


Heinässä, oljessa, laidunruohossa, esikuivatussa heinässä ja säilöheinässä on aina jonkin verran vettä mukana. Myös kuivaheinä sisältää aina hieman vettä vaikka ei uskoisi. Heinäanalyyseissä analyysit tehdään aina kuiva-aineen määrään suhteutettuna, sillä vesi ei sisällä ravintoaineita. Näin eri rehujen pitoisuuksia on mahdollista vertailla keskenään, sillä nimenomaan kuiva-aine on se, jota hevonen syö ja tarvitsee.

Veden määrä vaihtelee paljon, esimerkiksi säilöheinän kuiva-ainepitoisuus voi vaihdella 45-85% välillä. Jos kuivassa heinässä kuiva-aine on 869 g/kg ka, on heinästä 86,9 % kuiva-ainetta, eli vettä on 13,1 %. Esikuivatussa säilöheinässä kuiva-aine voi olla esimerkiksi 600, jolloin vettä onkin jo 40 % heinän painosta.

Hevosen elimistö tarvitsee aina saman määrän kuiva-ainetta päivässä, joten kuivaa heinää se tarvitsee kiloissa vähemmän kuin esikuivattua säilöheinää, joka sisältää paljon enemmän vettä. Luonnonvarakeskuksen mukaan luonnonlaidun sisältää kuiva-ainetta keskimäärin vain 210 g/kg ka, loppu on vettä. Tämän huomaa siitä, että laitumella olevat hevoset eivät juo niin paljon kuin kuivaa heinää syövät, tosin aurinkoisella helleilmalla veden tarve kasvaa varmasti.

Hevostietokeskus kertoo hevosen tarvitsemaksi kuiva-ainemääräksi vuorokaudessa 1,5 kiloa (eli 1,5%) per 100 kiloa elopainoa. Ehdottomana minimimääränä pidetään yhden prosentin kuiva-ainemäärää vuorokaudessa. Normaalikokoinen 500-kiloinen harrastehevonen tarvitsee kuiva-ainetta vuorokaudessa siis 7,5 kiloa. Jos kuivaheinän kuiva-ainepitoisuus on 83%, on heinää annettava 9 kiloa. Hevostietokeskuksen sivuilta löytyy karkeita-kuiva-ainepitoisuuksia ja karkearehujen määriä. Oljen kuiva-ainemäärä on LUKEn taulukosta.

  • Laidunruohoa (ka 15 %) 50 kg/vrk
  • Esikuivattua säilörehua (ka 40 %) 19 kg/vrk
  • Säilöheinää (ka 60 %) 12,5 kg
  • Kuivaa heinää (ka 83 %) 9 kg
  • Olkea (ka 85 %) 9 kg

Aaseilla vastaava tarve kuiva-aineelle on hevosta suurempi ollen 1,3-2%. Aasien kohdalla olkiruokinta tuleekin todella tarpeeseen, koska on vaikeaa löytää energia-arvoltaan niin matalaa heinää, että sitä voisi syöttää aasille riittävää määrää kuiva-aineen puolesta ilman, että aasi lihoo.

Karkearehujen kuiva-aineen ja veden suhde graafisessa muodossa.



Oljessa on paljon sokeria

 

Kun suosittelen olkea aaseille ja muille hiilariherkille kaviokkaille, saan melkein heti vastaukseksi että “oljessa voi olla paljon sokeria”. Koska tätä kuulee niin paljon, halusin paneutua väitteeseen perusteellisesti ja hakeutua sen alkulähteille. Koska jokuhan sen on joskus sanonut tai kirjoittanut.

Yksi lähde väitteelle, että oljessa olisi paljon sokeria, voi olla Johanna Viitasen kirja vuodelta 2013, Pihatto - jos hevosesi saisi valita. Kirjassa kerrotaan, että olki muodostaa pihatossa lämpimän ja tiiviin patjan ja se tomii virikkeenä erityisesti pihattohevosilla. Kirjassa kerrotaan myös, ettei olkea suositella kaviokuumeen sairastaneille hevosille, koska jotkin olkierät saattavat sisältää suuren määrän sokereita.

Kirjan teksti perustuu Kathryn A. Wattsin tutkimuksille. Samaan lähteeseen perustuu maatalous- ja metsätieteiden maisteri Nina Jaakkolan suomenkielinen sivusto, jota myös usein linkitetään lähteeksi oljen sokereihin liittyen. Suora lainaus sivustolta:

“Oljissa voi olla vähemmän sokereita kuin tyypillisessä kuivaheinässä, mutta tämän varaan ei kannata hiilihydraattiherkän hevosen kyseessä ollessa laskea. Korsiin nimittäin saattaa jäädä erityisen paljon sokereita, jos jyvät eivät täyty kunnolla esimerkiksi korsien katkeamisen, hallan, kuivuuden tai tautien vuoksi. Olkia ei siis kannata syöttää hiilihydraattiherkälle hevoselle ilman sokerianalyysiä.”

Wattsin ajatuksiaan hiilihydraattiherkkien hevosten ruokinnasta voi lukea hänen kotisivuiltaan http://www.safergrass.org/ ja hän on julkaissut siellä myös eläinlääketieteellisissä julkaisuissa olleita tutkimuksiaan.

Hänen tutkimuksessaan A review of Unlikely Sources of Excess Carbohydrate in Equine Diets (2005) on taulukko Dairy One feed composition librarystä, joka vastaa meikäläisten LUKEa rehutaulukoineen. Taulukot eivät ole täydellisesti vertailukelpoisia, koska NSC (Non Structural Carbohydrates) sisältää sekä eri sokerit (glukoosi, fruktoosi, sakkaroosi ja fruktaani) että tärkkelyksen. NSC tarkoittaa suomeksi ei-rakenteellisia eli sulavia hiilihydraatteja ja ne kaikki yhdessä altistavat hevosta kaviokuumeelle ja toimivat energianlähteinä.

Hiilihydraattiherkän hevosen turvallisena NSC-määränä pidetään 10-12% ja näille ei tulisi koskaan syöttää karkearehua, jossa määrä on yli 20%.

Olki sopii Dairy Onen tutkimustulosten mukaan tähän ihanteeseen, vaikka sen NSC voikin vaihdella 5,2 prosentista 18,2 prosenttiin. Saman taulukon kuiva heinä (grass hay) vaihtelee välillä 9,2-18,4, eli sitä voidaan pitää yhtä huonona vaihtoehtona kuin olkeakin, mutta silti jostain syystä juuri oljen kohdalle liitetään lausahdus “siinä voi olla paljon sokeria”.

Kuva Kathryn A. Wattsin tutkimuksesta A review of Unlikely Sources of Excess Carbohydrate in Equine Diets (2005). Kuvassa on eri rehujen NSC:n keskiarvo ja vaihteluväli. Oljen vaihteluväli on 5,2-18,2.

Kathryn Watts kertoo toisessa julkaisussaan“Forage and Pasture Management for Laminitic Horses (2004) vielä seuraavaa olkiin liittyen:

“Oljessa voi olla huomattavia määriä sokereita, kuten taulukosta näkyy (kuva alla). Keskimäärin NSC-pitoisuus on 12% kuiva-aineesta. Rehuanalyysi kertoo oljen olevan matalaproteiinista ja kivennäisten suhteen, mutta sokerit voivat silti olla korkeat, vaikka muut arvot ovat matalat. Koska NSC-pitoisuus vaihtelee paljon, kannattaa olkea käyttää harkiten alusena ja vasta analyysin jälkeen kaviokuumeisilla hevosilla.”

Näyttää siltä, että yllä oleva kappale on sen peruste, että oljessa voi olla paljon sokeria eikä sitä pitäisi käyttää ilman analyysiä. Dairy Onen taulukossa oljen NSC-pitoisuus ei kuitenkaan edes ole korkeimmasta päästä ja aineistoakin oli vain 52 näytteen verran.

Kuva tutkimuksesta "Forage and Pasture Management for Laminitic Horses (2004)". Luvut ovat samat kuin ensimmäisessä taulukossa, mutta tästä näkee näytteiden lukumäärän myös.

Ulkomaisiin analyyseihin ja tutkimustuloksiin kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella, koska kasvilajikkeet ja kasvuolosuhteet ovat erilaisia. Kasveja voidaan lannoittaa erilaisilla aineilla kuin Suomessa ja rikkakasvien torjuntaan voi olla erilaisia aineita, jotka vaikuttavat kasveihin.

Ulkomaisten lähteiden jälkeen tutustuinkin suomalaisiin tutkimustuloksiin oljen osalta.

LUKE:n eli Luonnonvarakeskuksen taulukoiden mukaan kauranoljessa on keskimäärin 16 g/kg ka. ja tärkkelyksen määrä on 0. Saman taulukon mukaan laidunheinän sokerimäärä on 125-130 g/kg ka ja nurmisäilörehussa 40-70 g/kg ka. Tärkkelyksen määräksi on merkitty 0. Ensimmäisen sadon säilöheinässä sokeria on yleensä on vähemmän kuin toisessa sadossa. Kuivaheinässä sokerin määrä on keskimäärin 100 g/kg ka, tosin sokerin määrää ei ollut läheskään kaikissa eri kuivaheinissä. Taulukot avautuvat tästä.

Kysyin olkiasiaa vielä tarkemmin Seilabilta, jossa on analysoitu jonkin verran myös olkinäytteitä. He lähettivät maaliskuussa 2018 minulle tiedot 25 näytteestä. Valitettavasti näytteiden viljalajia he eivät olleet tilastoineet, joten näytteet voivat olla joko kaurasta, vehnästä, rukiista tai ohrasta. Sokeripitoisuus oli näissä näytteissä keskimäärin 31 g/kg ka. Keskihajonta oli 26 ja mediaani 24. Alin pitoisuus oli alle 10 g/kg ka ja korkein 105 g/kg ka. Näitä huomattavan korkeita tuloksia oli vain kaksi ja ne olivat 90 ja 105 g/kg ka. Kaikkien muiden näytteiden sokeripitoisuudet olivat alle 60 g/kg ka.

Kysyin olkien analyysitulosten perään vielä Eurofins Viljavuuspalvelultakin, mutta sain vastaukseksi, etteivät he ole aiemmin tutkineet olkinäytteitä, koska niihin ei ole ollut saatavilla NIR-laitteelle kalibraatiota. Nyt se on kuitenkin saatu, eli jatkossa heillekin voi lähettää olkinäytteitä.
Näiden kahden lähteen perusteella (LUKE ja Seilab) uskallan sanoa, että on hyvin harvinaista, että oljen sokerimäärä olisi vaarallisen korkea, mutta se on tietenkin mahdollista.

Olkierään jää sokeria käytännössä vain niissä tapauksissa, kun jyviä ei ole puitu kunnolla tai viljakasvin kasvuolosuhteet ovat olleet heikot ja kaikki kasvin energia ei olekaan kulunut jyvien valmistamiseen. Viljelijä pystyy kertomaan puintiolosuhteista ja mahdollisten jyvien määrän pystyy näkemään itsekin. Jos jyviä näkyy, voi olki jyvineen olla hyvinkin sokeri- ja tärkkelyspitoista.

Viljan oljet on helppo tarkastaa jyvien varalta, kaivelee olkia ja tarkastaa. Tämä kauran olki on puitu hyvin, eikä kottikärryn pohjalle putoile jyviä.


Oljessa oleva suuri kuitumäärä aiheuttaa hevoselle ongelmia


Donkey Sanctuary Englannissa on se taho, jonka ohjeistuksiin aasien hoidossa ja ruokinnassa voi luottaa 100%. Heidän eläinlääkäreillään ympäri maailmaa on paras ja ajantasaisin tieto aaseista, niiden hoidosta ja ruokinnasta.

Heidän sivuillaan oljesta kerrotaan näin:

“Suosittelemme aaseille pääruuaksi ohran olkea. Siinä on runsaasti kuitua ja vähän sokeria ja se muistuttaa läheisesti sitä ruokaa, jota aasit söisivät luonnossa. Aaseille annetaan olkea vapaasti, jolloin ne syövät vähän kerrallaan eivätkä saa ruuastaan liikaa kaloreita. Liiallinen energiamäärä lisää riskiä aasin lihomiseen, joka taas lisää riskiä saada esimerkiksi kaviokuume tai hyperlipemia.

Kauran olkea voidaan antaa vanhemmille ja alipainoisille aaseille, koska siinä on ohran olkeen verrattuna hieman enemmän energiaa. Vehnän olki on hyvin kuitupitoista ja siinäkin on vähän sokeria, mutta se sopii parhaiten nuorille aaseille, joilla on hyvät hampaat.

Jos olkea on vain vähän saatavilla, on sitä käytettävä ensisijaisesti ruokintaan eikä alusiksi. Tällöin alusiksi on valittava esimerkiksi kutterinpuru, jotta olki säästyy ruokintaa varten.”

Donkey Sanctuary suosittelee syöttämään aaseille jopa pelkästään yksinomaan olkea tai niin, että oljen määrä on 75% ja heinän 25%. Mahahaavaa aaseilla ei ole todettu, vaikka ruokinta perustuisi pelkälle oljelle ja kivennäisille. Myöskään ähkyjen ei ole todettu johtuvan olkiruokinnasta.

Hevostietokeskus kertoo, että hyvälaatuista ja homeetonta vehnän tai kauran olkea voidaan käyttää hevosen ruokinnassa lisäämään rehun kuitupitoisuutta, tarjoamaan ajanvietettä ja mahan täytettä. Sivuilla mainitaan myös, että ravitsemuksellista merkitystä sillä ei juuri ole, eli olki ei lihota hevosta, mutta tarjoaa ruuansulatukselle ja suolistolle töitä.

Sivusto neuvoo sopivaksi oljen määräksi vuorokaudessa 2-4 kiloa hevosta kohden. Hevonen tulisi totuttaa oljen syömiseen hitaasti ja sillä tulee olla vettä aina saatavilla. Hevosella tulee noin muutenkin olla vettä aina saatavilla, myös talvella.

Ainakin aasien kohdalla vesi suositellaan tarjoilemaan talviaikaan lämpimänä.

Runsas määrä kuitua vaatii hevosen ruuansulatukselta enemmän töitä, kuin lehtevä laidunruoho. Sen voi havaita mm. siitä, että hevoselle tulee “heinämaha”, jos riittävästä proteiininsaannista ei ole huolehdittu samalla. Oljessa ei ole yleensä ollenkaan sulavaa raakavalkuaista ja jos hevonen saa runsaasti olkea, on myös proteiinilisästä huolehdittava.Nutrena, ruokintasivusto, kertoo, että jos hevonen kärsii pitkään proteiinivajauksesta, sen lihasmassa katoaa ja se saa aikaan heinämahan. Kun suolisto hieman laajenee kuitua sulattaessaan ja lihakset katoavat, alkaa vatsalinja roikkua.

Eläinlääkäri Antero Tupamäki ei pidä ylenpalttista heinän syöttämistä pahana Suomenhevosliiton nettisivuilla olevassa haastattelussa. Hänen mukaansa 70-luvulla rajoitettiin hevosten heinän syömistä heinämahaa peläten ja korvattiin ruokintaa kauralla, nykyään toimitaan toisin päin. Tupamäki ei näe ongelmaa heinän suuressa määrässä, jos hevonen pysyy normaalissa lihavuuskunnossa eikä liho. Ja kun hevonen saa syödä runsaasti, sylkeä erittyy ja se suojaa mahaa mahahaavalta.

Tosin Tupamäen mukaan pelkkä vapaa heinä ei ole vastaus mahahaavaan, vaan sitä löytyy myös sellaisilta hevosilta, jotka syövät hyvin ja joiden karva kiiltää. Itse asiassa erään tutkimuksen mukaan vapaalla heinällä olevien hevosten vatsalaukun pH-arvo olisi matalampi kuin hevosilla, joilla on säännöstelty heinäruokinta. Damkel et al (2015) tutki sekä vapaalla heinällä että rajoitetulla heinällä olevia hevosia. Vapaalla heinällä olevien hevosten vatsalaukun pH-arvon mediaani oli 2,69, kun annostellulla heinällä ja viljalla olevien arvo oli 3,35.

Alkuperäistä tutkimusta en löytänyt vatsalaukun pH-arvosta, mutta tutkimus on tiivistettu Eleanor Kellonin, VMD, sivustolla.

Jos olkea ei halua haaskata, kannattaa se tarjoilla heinäverkosta, slowfeederistä tai ainakin laatikosta. Olkiruokinnasta tulee hävikkiä varmasti, kun hevoset, muulit ja aasit jättävät kortisimmat osat syömättä, joten ylimääräisen oljen hävittämiseen esimerkiksi polttamalla tai kompostoimala, on varauduttava.


Laihdutettavan muulin yöheinät sisältävät olkea vapaasti verkosta ja pienen määrän säilöheinää (kulmassa)

Oljessa ei saa olla käytetty korrenvahvistajaa


Korrenvahvistaja, kasvunsääde ja korrensääde ovat tässä kappaleessa synonyymeja keskenään.

Melkein kaikilla sivuilla kerrotaan, ettei korrenvahvistajaa saa olla käytetty oljessa, jota käytetään hevosten alusena tai ruokinnassa. Korrensääde on aine, joka vaikuttaa kasviin sen oman hormonitoiminnan kautta. Eri aineet vaikuttavat kasveihin eri tavalla. Aineen käyttöaika vaikuttaa myös. Esimerkiksi Moddus Evo-korrensääteestä kerrotaan, että se vaikuttaa tietyllä hetkellä ruiskutettaessa kasvin juuriin. Kasvi siis alkaa kasvattaa enemmän juurta ja tämä estää lakoontumisen.

Yleensä kasvunsääde vaikuttaa kasvin pituuskasvuun. Viljakasvin halutaan jäävän lyhyemmäksi, jolloin se ei lakoonnu niin helposti. Kasvunsääde voi vaikuttaa myös kasvin korren paksuuteen. Paksumpi korsi on tukevampi. Paksumman ja sitkeämmän oljen syöttämisen kanssa heräsi huoli siitä, että se on jo liian kovaa ja ligniinipitoista hevosille. Koska kasvunsääteet vaikuttavat eri tavoin eri aikoina ruiskutettuina, kannattaa tästä keskustella viljelijän kanssa. Hän osaa kertoa, miten on ajatellut aineen vaikuttavan viljaan.

Kasvunsääteistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua tähän Ari Pensaksen opinnäytetyöhön, jossa hän on tehnyt kokeita Moddus-kasvinsääteillä. Työ on vuodelta 2011.

Kasvunsääteistä ei pitäisi jäädä jäämiä satoon, mutta elintarvikekaurassa ei saa käyttää klormekvattikloridia sisältäviä kasvusääteitä, joita ovat esimerkiksi Maatilan CCC, Cycocel, Korrensääde 5C ja Stabilan. Tämä johtuu siitä, että aineista jää jonkin verran jäämiä ja ainakin Rajala (2003) kehottaa jättämään tällaiset oljet syöttämättä.

Toisaalta Maatilan CCC kasvunsääteen käyttöohjeessa kerrotaan vain, ettei aineella käsiteltyä viljan olkea saa käyttää lypsykarjan rehuksi. Lihakarjalle olkia saa käyttää alusena ja syöttöön, kunhan syöttö lopetetaan viikkoa ennen teurastusta. Tässä mielessä klormekvattikloridipohjaisilla aineilla käsiteltyä olkea voisi antaa hevosillekin, kunhan muistaa viikon teurasvaroajan. Jos hevosta ei käytetä ravinnoksi, ei tällaisen oljen syöttämiselle ole ilmeisesti estettä.

Mutta jos haluaa olla tarkka, kasvunsääteestä, on trineksapakki-etyylipohjaiset ja etefonipohjaiset kasvunsääteet sellaisia, jotka eivät vaikuta oljen käyttöön karjan ruokinnassa tai muussakaan jatkokäsittelyssä. Merkkejä ovat mm. Moddus, Sonis, Trimaxx, Cerone ja Terpal.

On siis väärin sanoa, ettei hevosille syötettävässä oljessa saisi olla ollenkaan korrenvahvistajaa. On vain tiedettävä, mitä kasvunsäädettä viljelijä on käyttänyt.

Korrenvahvistajan sijaan olisin enemmän huolissani rikkakasvien torjunta-aineista, joita viljelyssä on käytetty. Torjunta-aineena yleisesti käytetty glyfosaatti on korrenvahvistajaa paljon pahempi myrkky. Sillä käsiteltyjä viljan olkia ei saa käyttää eläinten rehuksi. Glyfosaattia ei saa käyttää ollenkaan leipäviljoilla ja siemenviljoilla ollenkaan ennen puintia ja rehuviljoillakin siinä on 10 vuorokauden varoaika.

Dimetyyliamiinisuola on toinen tehoaine rikkakasvien torjunta-aineissa. Sillä käsiteltyjä nurmia ei perustamisvuonna saa käyttää rehuksi ollenkaan ja jäämiä saattaa esiintyä oljissa yli vuoden ajan.

Monissa muissakin rikkakasvien torjunta-aineissa on varoitus, ettei käsiteltyjä olkia saa käyttää rehuksi tai kompostoida. Olkien tuottajalta voi kysyä, mitä torjunta-aineita hän on käyttänyt ja millaiset rajoitukset niissä on olkien suhteen. Torjunta-aineen nimellä googlaamalla löytää myös helposti sen tuoteselosteen ja varoitukset.

Oljesta saa ähkyn, koska se ei sula suolistossa


Yliopistollisen eläinsairaalan sivuilla on kattava artikkeli hevosten ähkystä ja sen ehkäisystä. Kirjoittaja on Riitta-Mari Tulamo, joka on hevossairauksien erikoiseläinlääkäri. Ähkyn tärkeimmäksi syyksi todetaan muutos hevosen elinolosuhteissa. Muutos ei välttämättä ollut ruokinnassa, vaan ähkyn saattoi laukaista myös muutos hoidossa ja liikunnassa, mutta toki myös ruokinnassa. Ähky saattoi tulla rehuerän vaihtumisesta tai väkirehun laadun muuttumisesta.

Parhaaksi ehkäisykenoksi annetaan säännöllinen ja useita kertoja päivässä tapahtuva ruokinta. Lisäksi ruokintamuutokset on toteutettava pikkuhiljaa. Ähkytyypeistä tyypillisin on tukos, kuten ummetus tai hiekka ja/tai asentomuutos yleisimmin paksusuolessa.

Jos hevosella ei ole mahdollisuutta hotkia heinää tai muita rehuja isoa erää nopealla tahdilla ja sillä on jatkuvasti vettä saatavilla ja se pääsee liikkumaan, ei ähkyä teoriassa pääse syntymään. Nettikeskusteluiden perusteella ähky onkin kovin paikkasidonnaista. Joillakin talleilla hevoset saavat ähkyjä kohtuuttoman usein, kun toisella tallilla ei ole koskaan ollut ähkyhevosia. Mutta kuten sanottu, ähky ei aina liity ruokintaan tai vedenjuontiin, vaan siihen vaikuttavat myös muutokset muilla hevosen elämän osa-alueilla. Nettikeskustelujen perusteella osa hevosista tuntuu myös olevan ähkyherkempiä.

Hevostietokeskuksen sivuilla on kattava taulukko tekijöistä, jotka lisäävät ähkyriskiä. Oljen syöttäminen yksistään ei altista hevosta ähkylle, mutta useampi tekijä yhdessä voi sen aiheuttaa. Toisaalta ähkyriski on ihan yhtä suuri kuivaa heinää syöttäessä. Tyypillinen olkeen liitetty ähky voisi olla sellainen, jossa rajoitetulla ruokinnalla olevalle ylilihavalle ja hyvin vähän liikkuvalle hevoselle annetaan pihattoon pyöröpaalillinen olkea. Koska ruokintamuutosta ei tehty hitaasti, hevonen syö olkea liikaa kerrallaan ja koska mahalaukku ja suolisto on tottumaton kasvaneeseen kuitumäärään, aiheuttaa se hevoselle ähkyn.

Jos hevoselle ei ole aikaisemminkaan tarjottu vapaata heinää, on hyvin riskialtista tarjota sille kerralla vapaata olkea tai vaihtaa yhtäkkiä pihaton tai karsinan kuivitus jostakin muusta alusesta olkeen. Mutta, kun hevosta totutetaan olkeen pikkuhiljaa, ei se hotki sitä. Eihän kukaan päästä hevosia laitumellekaan ilman totuttamista, joten miksi vapaan oljen voisi kerralla antaa tarjolle?

Olki eroaa heinästä kyllä merkittävästi sen sisältämän ligniinin takia. Ligniini ei sula hevosen suolistossa ja se jopa estää oljessa olevien sulavien hiilihydraattien (sokerit ja tärkkelys) sulavuutta. Eli vaikka oljessa olisi sokeria, ei se kaikki imeydy. MTT:n tutkimuksessa vuonna 1989 todettiin, että olkilajikkeista sulavimmat ovat kauran- ja ohranoljet, koska ne ovat lehtevämpiä kuin muut viljalajikkeet. Omakohtaisesta kokemuksesta voin vielä kertoa, että hevoset, aasit ja muulit jättävät myös kauranoljesta, jota pidetään olkilajikkeista sulavimpana, paksuimmat varret syömättä. Ligniinipitoisimmat kasvinosat eivät siis edes maistu ja ne poljetaan herkästi maahan.

Hevosen suolisto on erittäin kyvykäs sulattamaan kuitua, mutta ligniini on sellaista, jota se ei pysty sulattamaan. Se tulee ulos siis sellaisenaan. Tämä voisi selittää sen, miksi olki voi tosiaan aiheuttaa ähkyriskin varsinkin tilanteissa, jossa hevonen on kerralla hotkinut todella paljon olkea eikä se juo eikä liiku riittävästi, jolloin ruuansulatus hidastuu. Ligniinin määrä kasvaa kaikissa korsiintuvissa rehuissa ja se heikentää sokerin imeytymistä myös muissa kasveissa. Myöskään kortisen heinän sisältämä sokeri ei täydellisesti imeydy, koska korressa oleva ligniini estää sitä.

Tässä mielessä kortinen ja sokeripitoinen heinä ei välttämättä olekaan niin vaarallista sokeripitoisuutensa puolesta kuin kuvitellaan, koska ligniini estää sokerin imeytymistä. Hevoset jättävät myös herkästi kortisimmat kasvinosat syömättä, mutta näistä mutumietteistäni en löytänyt luotettavia tutkimustuloksia

Ligniinin määrästä oljessa löysin Journal of Agricultural and Food Chemistryssä julkaistun tutkimuksen vuodelta 2012. Tutkimuksessa syvennyttiin venhänoljen ligniinipitoisuuteen ja vehnästä kerrotaan, että se sisältää kuitumäärästään 35-45% selluloosaa, 20-30% hemiselluloosaa ja 15% ligniiniä. Kortisen kuivan heinän ligniinin keskiarvoa en onnistunut löytämään mistään.

Kauranolkea. Paksut varret hevosilta jää herkästi syömättä, kun taas ohuemmat lehtiosat maistuvat.

Olki on homeista

 

Koska olki puidaan syksyllä ja Suomessa on syksyisin usein sateista, voi oljen hygieeninen taso olla heikko. Homeista olkea ei pitäisi käyttää edes alusena, koska hevoset syövät sitä varmasti, eikä pölyävä pahna tee hyvää talli-ilmalle hevosten hengitysteistä puhumattakaan. Homeinen karkearehu, oli se sitten säilöheinää, kuivaa heinää tai olkea, lisää ähkyriskiä. Samalla kun ihmiset ovat todella tarkkoja säilöheinän homeettomuudesta, saatetaan hevoset silti kuivittaa homeisella oljella. Tämä, jos joku, lisää ähkyriskiä.

Oljesta homeen havaitseminen on yleensä helppoa. Jos sitä ei suoraan näe, sen haistaa helposti. Jos olkipaali tuntuu käteen kostealta, on se jo homeessa tai hyvää vauhtia homehtumassa. Homeinen paali yleensä pölyää paljon.

Osa maanviljelijöistä on sitä mieltä, ettei olkea pitäisi koskaan laittaa muoveihin, koska olki alkaa käydä nopeasti. Toiset taas laittavat muoviin, koska siten olki on helpompaa säilyttää ja sen voi paalata hieman kosteana. Erään käyttäjän mukaan paali on vain heti avaamisen jälkeen levitettävä auki, jolloin siitä haihtuu jo vuorokaudessa kaikki ylimääräinen kosteus.

Suomalainen erikoisrehutehdas Vilomix Finland Oy suosittelee sivuillaan oljen muovittamista muutamalla muovikerroksella. Jos olki jää kosteaksi, voi sen säilyvyyttä parantaa käyttämällä paalauksen yhteydessä biologisia säilöntäaineita kuten TalliPro Stablea. Se sopii myös luomuviljelyyn.

Selkeästi homeista olkea



Sylkeä ei olkea syödessä erity riittävästi

 

Siitä, antaako oljen syöminen hevosen hampaille ja sitä kautta syljeneritykselle lisätöitä, jakaa asiantuntijakommentteja. Markku Saastamoinen luennoi vuonna 2013 Turussa hevosten ruokinnasta ja artikkeli luennolta julkaistiin Suomen hevosenomistajien keskusliiton lehdessä. Saastamoinen kertoi luennolla, ettei kortisemman rehun, kuten kuivan heinän tai oljen, pureskeleminen lisäisi hevosen pureskelua ja syljeneritystä. Hänen mukaansa hevonen ei pureskele “tikkuista” heinää läheskään niin paljon, kuin maittavampaa lehtevää heinää, joten syljenerityksen kannalta oljen syöttämiselle ei olisi mitään perusteita.

Eläinlääkäri Antero Tupamäki taas kertoi luennollaan Kouvolassa helmikuussa 2017, että nykyruokinta pilaa hevosten hampaat. Hänen mukaansa ongelmana on hevosille syötettävä ruoka, se on pehmeää ja hapanta, eikä se vaadi pureskelua. Tupamäen mukaan hammasongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina huimasti ja syynä hän pitää säilöheinää ja pellettirehuja, vaikka tutkimustuloksia ei vielä olekaan. Yksi uusista ongelmista on diasteema, jossa poskihampaiden välit ovat niin suuria, että väleihin jää rehua, joka ei tule itsekseen pois. Rehu aiheuttaa mm. hampaiden reikiintymistä ja ongelman haistaa varmasti, kun rehumassa mätänee suussa.

Tupamäen mukaan diasteemaa ei esiinny talleilla, jossa hevoset syövät kuivaa heinää, olkea ja kauraa.

Tupamäki kertoo lisäksi, että hevosten luonnossa syömä lyhytvartinen aroheinä on hidasta ja kuivaa syötävää. Luonnossa hevonen erittää noin 15 litraa sylkeä päivässä. Hevosen syödessä säilöheinää, hevonen hotkii, pureskelee vähemmän, eikä sylkeä erity riittävästi.

Koska kahdella alan asiantuntijalla oli syljen määrästä erilaista tietoa, tutustuin tutkimuksiin hevosen syljenerityksestä.

Anneli Lillqvist ei muuten kirjassaan Ruokinnalla tuloksiin (2007) kiellä oljen syöttämistä, vaan pitää sitä hyvänä ajatuksena niissä tapauksissa, kun heinämäärät ovat hyvin pieniä tai heinää ei esimerkiksi allergian tai huonon laadun vuoksi lainkaan syötetä. Hänen mukaansa ruokintaan sopivat parhaiten kauran ja vehnän oljet.

Tutkimusten mukaan (esim F. Alexander 1965) hevonen erittää sylkeä vain syödessään ja sylkeä erittyy eri lähteiden mukaan keskimäärin 12-15 litraa päivässä. Syljen määrä riippuu hevosen syömästä rehumäärästä ja -laadusta. Syljellä on kaksi päätarkoitusta, se liukastaa pureskeltujen rehujen matkaa ruuansulatuselimistössä ja sylki toimii puskurina mahalaukussa. Sylki on koostumukseltaan 99% vettä ja siinä on muihin eläimiin verrattuna enemmän kalsiumia ja kloridia. Mahalaukussa sylki tasaa vatsalaukun pH-tasapainoa ja estää sen happamoitumisen liiaksi. Liika happamuus altistaa mahahaavalle.

Alexanderin (1965) tutkimuksen mukaan hevonen ei toimi kuten Pavlovin koirat, eli hevonen ei ala erittää sylkeä nähdessään heinää. Syljentuotanto alkaa vasta 10-20 puremisliikkeen jälkeen ja loppuu samalla, kun hevonen on syönyt ruoka-annoksensa ja lopettaa pureskelun. Jo vuonna 1886 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että syljeneritys liittyy leukojen liikkeeseen, eikä ruuan näkemiseen, ja että mitä pidempään hevonen söi ja sylkeä erittyi, sitä kalsium- ja kloridipitoisempaa se on.

Kaikissa tutkimuksissa katetroitiin hevosen suurimmat sylkirauhaset, jotka sijaitsevat sen poskien takana. Hevosella on myös muita sylkirauhasia, mutta ne eivät tuota niin paljoa sylkeä kuin nämä suurimmat.

Meyer (1986) tutki hevosen syljeneritystä karkearehusta riippuen. Hänen tutkimuksensa mukaan kuivaa heinää ja olkea syödessä sylkeä erittyi kaikista eniten muihin karkearehuihin verrattuna. Seuraavat määrät sisältävät myös veden, eli painot eivät ole kuiva-ainekiloja.

Olkikiloa kohti hevonen tuotti 5,22 litraa ja heinäkiloa kohti 5,8 litraa sylkeä. Laidunruohokiloon riitti taas 0,59 litraa kuolaa ja säilöheinään, joka sisälsi laidunruohoa ja sinimailasta (alfalfa), kuolaa erittyi 2,35 litraa. Tutkimuksessa hevosille syötettiin myös pellettimuotoista ruokaa, johon syödessä hevoselta erittyi kuolaa 1,7 litraa. Nämä luvut eivät tietenkään itsessään tarkoita vielä mitään, joten tarkasteluun on otettava syljen määrä kuiva-ainekiloa kohti. Se muuttaakin määriä jonkin verran.

Laidunruohon kuova-ainekiloa kohti erittyi sylkeä 2,95 litraa, ruohon ja sinimailasen säilörehuun 4,49 litraa, kuivaheinään 6,53 litraa ja olkeen 5.87 litraa. Pellettirehua syödessä sylkeä erittyi 1,9 litraa.

Tutkimuksessa tutkittiin vielä hevosen nielemän ruuan kuiva-ainemäärä. Siihen vaikuttaa sekä syljeneritys että rehun jo valmiiksi sisältävä kosteus. Olkeen liitetään usein väittämä “aiheuttaa ähkyriskiä, koska on niin kuivaa”, mutta tämän tutkimuksen mukaan hevonen kyllä erittää olkea syödessään riittävästi sylkeä, jotta mahalaukkuun siirtyvä pureskeltu ruokasatsi olisi riittävän kosteaa.

Tutkimuksen mukaan pureskellun ja niellyn laidunruohon kuiva-ainepitoisuus oli 12,6, laidunruohon ja sinimailasen säilörehun 15,2, kuivan heinän 14,4 ja oljen 13,4. Hevonen siis nieli säilörehun ja kuivan heinän kuivempana, kuin oljen ja laidunruohon, vaikka säilöheinän kuiva-ainepitoisuus on jo valmiiksi matalampi kuin kuivaheinän.

Tämä voisi osaltaan selittää sitä, miksi säilörehua syövät hevoset kärsivät todennäköisemmin vatsalaukun matalammasta pH-pitoisuudesta. Koska sylkeä ei säilöheinää syödessä erity riittävästi, ei sylki myöskään suojaa vatsalaukkua mahahapoilta.

Pureskelluista rehuista pellettiruoka meni mahaan kuivimpana. Sen kuiva-ainepitoisuus oli pureskelun jälkeen peräti 33,6.

Koska hevosen syljeneritystä tapahtuu vain sen syödessä, voidaan tutkimuksen perusteella sanoa karkeasti, että 10 kiloa kuivaa heinää päivässä saava hevonen erittää sylkeä 16,53 litraa ja olkea syövällä hevosella 15,87 litraa. Ero on niin pieni, ettei syljenerityksen määrällä voida sanoa, että olkiruokinta lisäisi ähkyriskiä. Säilöheinä ja pellettirehun runsas syöttäminen sitävastoin lisäävät mahaan menevän ravinnon kuiva-ainepitoisuutta ja ne voivat sitä kautta lisätä ähkyriskiä.

Kuva kirjasta Digestive physiology of the horse, Meyer et al. 1986. Kuvassa on taulukoitu syljen erityksen määrää tuoreen rehun kanssa, verrattu sitä kuiva-aineen määrään ja laskettu vielä niellyn ruokaerän kuiva-ainepitoisuus.

Yhteenveto


Tutkimuksia oli todella mielenkiintoista lukea ja tämän tekstin kirjoittaminen vahvisti entisestään sitä, että hevosissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pelkällä ruokinnalla ei voida ehkäistä ähkyä tai mahahaavaa mutta niitä ei voi ehkäistä myöskään pelkällä liikunnalla. Suomessa syötettävä heinä on todella kaukana siitä, mitä hevoset ja aasit söisivät luonnollisilla elinalueillaan, joten ei ole ihme, että niin moni niistä kärsii elintasosairauksista. Hevosten pito karsinatalleissa ja pienissä tarhoissa ei myöskään ole sitä, missä hevoset eläisivät luonnossa. Hevonen on kaikesta jalostuksesta huolimatta vielä biologialtaan lähellä villihevosta.

Oljen sokeriväittämälle löytyi vastaus Wattsin teksteistä, mutta lausahdus, että oljessa olisi paljon sokeria, ei saanut pohjaa, koska yhtä lailla sokerin heittelyä on kuivassa heinässä. Jostain syystä tämä lause vilahtelee monissakin eri lähteissä.

Korrenvahvistajan käyttökin tuli kumottua. Sen rajoitukset liittyvät käytettyyn aineeseen. Mutta torjunta-aineista pitäisi sen sijaan olla enemmän huolissaan, kuin käytetystä korrenvahvistajasta.

Tietyissä tilanteissa, kun altistavia tekijöitä on useampia, voi olki aiheuttaa ähkyn. Mutta yksinään olki ei aiheuta ähkyä sen todennäköisemmin kuin kuiva heinäkään.

Yhä useampi tuntuu käyttävän olkea alusena ja ruokinnan lisänä, mutta äänekäs vähemmistö huutelee sen vaaroista. Useimmiten väitteet perustuvat omiin kokemuksiin ja mutupohjaiseen perimätietoon tutkimusten sijaan. Kaikkea ei varmasti koskaan voida tutkia ja hevosen elinympäristö kaikkinensa vaikuttaa ähkyn todennäköisyyteen, jolloin mitkään tutkimukset eivät koskaan päde kaikkien hevosten kohralla.

Syljen erittymisen määrän ja vatsalaukun pH-tasapainon yhteys on mielenkiintoinen asia, jota en ollut näin kattavasti aiemmin ajatellutkaan. Toisaalta mahahaava on ähkyn rinnalla toinen asia, johon vaikuttavat muutkin asiat kuin pelkkä ruokinta.

Olki ei varmasti sovi karkearehuksi kaikille hevosille. Eihän kaikille sovi myöskään säilö, esikuivattu tai kuivakaan tai jotkin näistä. Mutta niille, joille sitä voi antaa, se on erinomainen kuitu- ja virikelisä.

Tämä muuliprojekti syö nyt ja jatkossakin olkea osana ruokintaansa. Mielummin enemmän kuin vähemmän. Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net

Lähteet


Alexander, F. 1965. A study of parotid salivation in the horse.
Elisabeth D. Svendsen. 2008. The Professional handbook of the Donkey.
Farmit.net. 2006. Olki karkearehulisänä.
Hankkija. Moddus-korrensääteen tuotekuvaus.
Hevostietokeskus.
Kellon, E. 2017. Myth Busting.
Kentucky Equine Research. 2014. Nothing to spit at: Saliva is the most natural of stomach buffers in horses.
Lantmännen Agro. Viljelyopas 2014.
Lillqvist, A. 2007. Ruokinnalla tuloksiin.
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2015. Rehutaulukot ja ruokintasuositukset.
McGregor Argo, C. 2010. Management of equine obesity.
Meyer, H., Coenen, M., Prost, D., 1986. Digestive physiology of the horse. 14 Feed insalivation and passage in the equine upper intestinal tract.
Mueller, Protos, Houpt ja Van Soest. 1998. Chewing behaviour in the domestic donkey (Equus asinus) fed fibrous forage.
Nieminen, V. 2013. Harrastehevosen ruokinnan perusteita ja yleisiä sudenkuoppia. Suomen hevosenomistajien keskusliiton jäsenlehti 6/2013.
Raymond J. Geor, Manfred Coenen, Patricia Harris: Equine Applied and Clinical Nutrition E-Book: Health, Welfare and Performance.
Ruotsala, T. 2001. Antero Tupamäki: Hevosia kaikki tyyni. SuomenhevosSanomat 1/2001.
Rajala, A. 2003. Plant growth regulators to manipulate cereal growth inNortherngrowing conditions.
Del Rio, J., Rensoret, J., Prinsen, P., Martinez, A. Ralph, J, Gutierrez, A. 2012. Structural Characterization of Wheat Straw Lignin as Revealed by Analytical Pyrolysis, 2D-NMR, and Reductive Cleavage Methods.
The Donkey Sanctuary. What to feed your donkeys.
Talvio, E. 2017. Pilaako nykyruokinta hevosen hampaat?
Timonen, J. 2018. Pullukat kesäkuntoon. Suomenhevosliitto r.y. 
Tukes, Maatilan CCC, myyntipäällyksen teksti
Tulamo, R. 2017. Hevosen ähky - mitä omistajan tulee humioida?
Vilomix. Vaihtoehtoja viljan ja oljen säilöntään.
Viitanen, J. 2013. Pihatto - jos hevonen saisi valita.
Watts, K. 2004. Forage and pasture management for laminitic horses.
Watts, K. 2005. A review of unlikely sources of excess carbohydrate in equine diets.
Yrjänen, S. Ylipainoiset hevoset. Ohjeita painonhallintaan. Kaviokuumeherkän hevosen ruokinta.

Lue lisää

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Miksi sun muuli on talvikarvassa vielä juhannuksenakin?

Tämän hetken tilanne talvikarvoituksen suhteen näkyy tästä ensimmäisestä kuvasta. Kuva: Aaveen.net / Minttu Koponen

Sain blogiini kommentin Muulin talvikarvaan liittyen. Siis siihen, miksi sillä on edelleen aika paljon talvikarvaa. Tähän aikaan vuodesta se näkyy selvästi, kun talvikarva on kuollutta vaaleanruskeaa höttöä ja muualla Muulissa on jo tummaa kiiltävää uutta karvaa.

Se ei johdu siitä, että Muuli olisi puutteellisella ruokinnalla tai että sillä olisi cushing. Se johtuu siitä, että se on karvanvaihdon suhteen samanlainen kuin aasikin.

Tämä karvahomma on yksi isoimmista eroista aasien ja hevosten välillä. Hevosella on kaksi karvanvaihtoa, keväällä ja syksyllä. Sillä on eri karva kesäksi ja talveksi. Aasilla karvanvahtoja on yksi, eli tämän kesän uusi karvoitus on se, mikä vuoden päästä irtoaa. Aasit ovat siis aika rumia keväällä ja vielä kesälläkin niin kauan, kun talvikarvaa vielä roikkuu mukana.

Osa aasinomistajista klippaa aasinsa keväällä. Varsinkin tänä vuonna, kun jo toukokuussa nautittiin helteistä, on ollut hyvä idea klipata aasilta talvikarva pois. Ainakaan näin aikaisin klipatessa se ei häiritse ollenkaan seuraavaa karvaa, koska se ei ole vielä edes alkanut kasvaa.

Sille on syynsä, miksi esimerkiksi Aasipäivät järjestetään yleensä aina loppukesästä. Silloin aasit ovat upeimmillaan, kun talvikarvasta on päästy eroon ja uusi karva on lyhyttä ja upeaa.

Aasilla ei ole pohjavillaa kuten hevosilla. Aasi ei siis selviä kylmässä yhtä hyvin kuin alkuperäisrotuiset hevoset. On ihan totta, että yöt Pohjois-Afrikassa saattavat olla kylmiä, mutta enimmäkseen ilma on kuumaa eikä pohjavillalle ole tarvetta. Hevonen taas on peräisin paljon kylmemmiltä alueilta ja se on sinne myös sopeutunut. Melko tuoreessa tutkimuksessakin todettiin (referoin sen tänne myöhemmin), että aasi tosiaan tarvitsee talvella loimitusta/muuta lämmitystä hevosta enemmän. Hassua, että asiaa pitää ylipäätään tutkia, sen pitäisi olla päivänselvää.

Nämä aasikuvat on otettu heinäkuun lopussa.

Huomautan vain, että emäaasin kaviot ovat liian pitkät tässä kuvassa.


Muulin karvanlaatu on ollut aina tosi hyvä. Sen pitkäkin talvikarva kiiltelee vielä kevättalven auringossa aina siihen asti, kun se aloittaa karvanvaihdon. Siinä kohtaa uusi tuore karva tulee esiin ja sen päältä vanha karva irtoaa pois. Muuli tai aasitkaan eivät irrota karvaa hevosten tavoin niin, että sitä voisi tuppoina nyppiä pois. Tai, että voisi tuntea suurta tyydytystä pöllyttäessään irtokarvoja EquiGroomerilla pitkin tallia. Muulit ja aasit pitävät karvoistaan tiukasti kiinni.

Juuri nyt Muuli tosin on aika kamalan näköinen. Päästä, kaulasta ja rinnuksista se on jo uudessa karvassa (tekisi mieli sanoa kesäkarvassa, mutta kun kyseessä ei ole kesäkarva), mutta mahan seudulla on edelleen vanhaa karvaa. Ja kun vanha karva oli tosi pitkään upeaa ja kiiltävää, tuntuu se menettävän kaiken kiillon ja värin sillä hetkellä, kun karvanvaihto-operaatio alkaa,

Kuten jo alussa sanoin, ei Muulin ulkonäkö johdu ruuasta. Se sai suunnilleen maaliskuuhun asti Blue Chip Nativea ja sen jälkeen se on saanut hyvin samantyyppistä Top Spec Donkey Forage Balanceria. Se on lisäksi saanut jo reilun vuoden ajan E-vitamiinia kaksi painallusta päivässä (tämän pitäisi vaikuttaa positiivisesti karvan laatuun). Karkearehuna sillä on kuiva heinä, säilö ja olki. Tai olki taitaa olla loppu, mutta se sai sitä kevääseen asti. Karkearehuista ei nyt ole analyysiä.

Tässä on kuvia keväältä ja kesältä 2016, tämä oli Muulin ensimmäinen kevät Suomessa eikä sen talvikarva ollut niin pitkää, kuin mitä se myöhemmin on ollut. Näistä kuvista näkee kuitenkin hyvin sen, miten hitaasti Muuli luopui viimeisistä mahakarvoistaan.


3/2016

3/2016 Kuva: Reetta Ollila


4/2016 Kuva: Jessica Ruponen

5/2016 Kuva: Katri Määttänen

5/2016 Kuva: Josefina Hatara

6/2016

7/2016. Heinä-elokuussa Muuli näyttää parhaimmalta.

8/2016 Kuva: Susanna Salmi

8/2016 Kuva: Tiina Räikkönen

9/2016 Kuva: Aino Holmberg

Lue lisää

torstai 21. kesäkuuta 2018

Temppu: opeta hevonen astelemaan korokkeelle

Kaikki kuvat otti Sanna Kauppinen, kiitos!
Opetin tai siis "opetin", eli vahvistin aiemmin opittua asioiden päälle kiipeämistä Muulin kanssa pari viikkoa sitten. Videolla näkyy lähinnä lopputulos, mutta kerron postauksessa, miten olen tempun alunperin opettanut ja miten voit opettaa sen itsekin.

Ensin hevosen pitäisi tajuta kiitossanan tai naksauksen yhteys palkintoon. Eli jos olet ihan noobie, naksauta naksuttimella ja anna hevoselle heti palkinto. Sen katseen pitäisi kirkastua naksautuksen kuullessaan ja sen pitäisi siinä hetkessä tajuta että herkku on tulossa. Minä käytän kauraa, mutta palkinto voi olla myös rapsutus sään aluelle (tehokkainta tutkimusten mukaan). Taputus ei toimi palkintona, mutta hevoven voi tietenkin oppia että taputuksesta seuraa hyvää. Taputus tomii siis samaan tapaan kuin naksautus, hevonen odottaa, että tapahtuu jotain hyvää. Taputus itsessään ei siis tuota hevoselle mielihyvää rapsutuksen tai ruokapalkinnon tavoin.

Tähän alkuopetukseen on olemassa paljon hyvää materiaalia ja kannattaa tutustua siihen. Ja sitten on se luopuminen, jota en ole itsekään vielä kunnolla opettanut, mutta joka "kaikkien" mielestä pitää opettaa heti ensimmäisenä temppuna. Se on siis opittu temppu, ei sen ihmeellisempää. Jotkut sanovat että siinä vaikutetaan hevosen mielentilaan, minä sanon että se on temppu siinä missä muutkin. Siinä on myös ketjutuksen alkeet, mutta mennään siihen joskus toiste.

Kuvitellaan siis, että hevosesi on tässä kohtaa yhteyttänyt päässään naksautuksen tai kiitossanan ja herkun yhteyden. Ja että se osaa luopua eikä syö kättäsi. Oletetaan myös, että se ei näyki tai ole aggre.

Olen opettanut Muulia astelemaan erilaisille alustoille jo pitkään. Yleensä alusta on jotain helppoa, pressu, vaneri, kuormalava, silta. Homma menee niin, että pressu levitetään maahan ja kun hevonen kiinnittää siihen huomionsa edes katsomalla, naksautetaan ja palkitaan. Kun se on katsonut ja saaut palkan tarpeeksi monta kertaa, aletaan palkita siitä, että se liikahtaa (siirtää edes painoa) sitä kohti.

Muuli saa palkinnon lähestyessään kiveä.

Tämän jälkeen aika todennäköinen tapahtumaketju on sellainen, että hevonen haistelee pressua ja kuopii sitä. Näistä kaikista vaiheista palkitaan tietenkin ja siirrytään hevosen luontaisen rytmin kautta vaikeampaan vaatimustasoon. Jossain vaiheessa se varmasti astuu pressulle yhdellä etujalalla, sitten molemmilla. Ja sitten se kuopii sitä siinä päällä seistessään.

Ja lopuksi se on talutettavissa pressun yli, tosin se todennäköisesti ei haluaisi kävellä yli, vaan jäädä kuopimaan, koska siitä se on saanut palkinnon.

Jos hevonen on laiskanpuoleinen tai aika ummikko, eikä kovin innokas, on koulutussessiot pidettävä lyhyinä ja lopetettava siinä vaiheessa, kun hevosella oli vielä mielenkiintoa. Naksutinkoulutus on aika systemaattista ja robottimaista, voit vaikka laskea päässäsi että 10 toistoa ja sitten tauko. Jäi se tilanne sitten hyvään tai huonoon suoritukseen.

Muuli saa palkinnon kuopimisesta. Hevoseläimille on ihan lajinomaista kokeilla uusia juttuja kaviolla kuopimalla.

Jos tuntuu, ettei hevonen millään tajua seuraavaa vaihetta, madalla kynnystä, palkkaa 10 kertaa ja lopeta siihen.

Kun Muuli sitten astui pressulle, oli minulla työn alla lava ja silta. Ne olivat helppoja. Ne ovat kiinteitä ja tukevia. Ei vaatinut montaakaan herkkua, kun Muuli patsasteli lavojen päällä etujalat lavoilla. Sen jälkeen talutin sen niistä yli ja palkitsin alastulosta.

Tämän jälkeen käytössäni oli peräkärry, johon en tosin yrittänyt saada koko muulia, vaan vain etujalat. Peräkärryssä oli mursketta houkuttimena. Jostain syystä Muuli tykkää kuopia hiekkakasoja.

Sitten oli vielä kentälle tuotu hiekkakasa (postaukseen tästä), josta Muuli diggasi tosi paljon ja oppi nopeasti kiipeämään päälle vapaanakin. Uskon, että korkean kasan päälle kiipeäminen tuotti itsessään sille mielihyvää. Aasit ja muulit nimitäin tykkäävät kasoista ja haluavat seistä korkealla. En ihmettele tätä yhtään, korkealta näkee ja kuulee hyvin. Hevosilla ei tätä halua sisäänrakennettuna niin olekaan, nehän ovat tasaisilta aroilta kotoisin eivätkä tiedä syvällä sisimmissään mitään pinnanmuodoista.

Palkinto tulee siitä, kun kivellä on molemmat etukaviot.

Nyt päästään tarhassa olevaan kiveen. Sellainen oli Muulin tarhassa Sannan luona ja selvisi, ettei Muuli vielä ollut kiivennyt sen päälle tai kiinnittänyt siihen muutenkaan huomiota. Asiaan oli tietenkin tehtävä muutos.

Sanna kuvasi koko setin alla olevalle videolle. Tilanne oli siis ihan oikeasti noin lyhyt. Tuossa yhdessä kohtaa, kun filmi katkeaa, hain lisää heinää palkaksi. Heinä ei toiminut palkkana kovin hyvin, koska sitä ei saa taskuun piiloon ja sitä ei voi annostella tarpeeksi nopeasti. Kaura ja pienet leipäpalat toimivat paljon paremmin, mutta niitä ei ollut saatavilla. Videolta näkyykin, kuinka Muuli on aluksi täysin heinän perässä eikä ajattele yhtään, että mitä tässä pitäisi tehdä.


Nopeasti se kuitenkin tajuaa, että juttu liittyy jotenkin kiveen. Minulla ei ole naksutinta, kehun äänellä "hyvä" ja annan heinää perään.

Palkinto pitää viedä aina eläimen luoksi käsi pitkällä, eli hevonen ei saa tulla ottamaan palkintoa sylistä. Tällä ja luopumisella ehkäistään sitä, että eläin tulisi iholle kerjäämään. Ja emmehän me halua opettaa sille että tuuppimalla saa palkinnon. Ammattilaisnaksuttelijat huomaavat kuitenkin, että Muuli oli tuossa koulutustilanteessa liian kiihtynyt ja kiinnittää huomionsa lähinnä palkintoon.

Seuraava vaihe tästä olisi kivellä seisomisen ajan pidentäminen. Eli kun Muuli seisoo kivellä, odotetaan hetki, naksautetaan ja palkinto. Odotetaan taas hetki, naksautus ja palkinto. Ja kiveltä alastulokin on palkittava asia ja sen tulee tapahtua pyynnöstä tai omalla elekielellä, kuten minulla videolla. Lähden siis peruuttamaan ja annan Muulille tilaa tulla alas.

Tämän olisi voinut tehdä myös negatiivisella vahvistamisella. Silloin olisin laittanut Muulille riimun ja pitkän narun ja ohjannut sen kiven luokse. Olisin antanut haistella ja kuopia kiveä rauhassa, mutta jos se olisi lähtenyt pois, olisin juoksuttanut sen takaisin kiven luokse. Se saisi siis rauhallisen hetken kiven luona.

Superrrr!

Ja kun kivi on tarpeeksi tuttu, olisin voinut narunpäätä heilutellen antaa sille paineella käskyn liikkua eteen ja se olisi todennäköisesti astunut kivelle ja lopulta yli. Lähetän sen siis kivelle ja sen yli.

Yritin kerran kuvata tällaista videota (este oli silloin tosin erilainen), mutta Muuli suoritti esteen ilman empimistä. Pääset tuohon postaukseen ja videoon tästä.

Okei, hevosen saa siis suorittamaan molemmilla tavoilla. Mutta se suhtautuu näihin varmasti eri tavalla. Herkuilla kivestä tulee tosi tavoiteltava alusta ja Muuli hakeutuu siihen mielellään. Se voi kokea kivestä eristyksen jopa rangaistuksena. Toisaalta lähettämisen jalo taito pitäisi olla jokaisella hevosella selkäytimessä. Silloin ne eivät kyseenalaista omistajansa käskyjä ylittää, alittaa ja ohittaa erilaisia asioita. Ne saavat olla rauhassa, kun suorittavat ja joutuvat hommiin jos eivät.

Tähän ratsastuskin perustuu. Annamme apuja hevoselle, jotta se tekisi asian X ja kun se tekee, pitäisi istua hiljaa hevosta häiritsemättä.

Kuvasin muuten videon heiluvan pressun ohi lähettämisestä. Se löytyy täältä. Postauksessa on muitakin maastakäsittelyvideoita.

Jos temput kiinnostaa, niin kannattaa kurkata ainakin tämä Nelistelyä-blogin postaus siitä, kuinha hevoselle voi opettaa hännästä peruuttamisen! Temppuhommat ja positiivinen vahvistaminen eivät ole minun mielestäni mitenkään pois normaalista harrastamisesta eikä hevonen mene siitä pilalle. Päinvastoin, se tuo monipuolisuutta yhdessä tekemiseen.

Tässä alla on lyhyt klippi, jossa Muuli peruuttaa hännästä vetämällä. Minä toteutun sen ihan vain niin, että vedin hännästä kevyesti, ja kun Muuli siirsi painoa taakse edes hieman, päästin hännästä irti ja kävin palkkaamassa. Sitten siirryin taas vetämään hännästä ja odottamaan uutta painonsiirtoa. Muuli oppi tämän tosi nopeasti ja peruuttaa nykyään monta askelta.


Lisätään loppuun vielä varoitus, että kivelle kiipeäminen kengitetyn hevosen kanssa ei ole suositetavaa, koska kenkä luistaa kivellä paljon enemmän kuin paljas kavio. Paljas kavio itseasiassa hieman joustaa ja muotoutuu ja pitää paremmin tuollaisella kivellä.

Ethän siis mene vuokrahevosesi tai hoitohevosesi kanssa temppuilemaan kallioille. Omasi kanssa saat tehdä mitä haluat, luonnonvalinta puuttuu peliin jos touhu menee liian vaaralliseksi.
Lue lisää