keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

“Oljessa on paljon sokeria” ja muita olkimyyttejä

Olen jauhanut suu vaahdossa siitä, kuinka hevosille, ja varsinkin aaseille, pitäisi syöttää olkea ihan joka päivä ja ihan tarkoituksella. Olen samalla törmännyt moniin mutuväittämiin, joille väittämän esittäjä on kykenemätön näyttämään lähteen. Tässä jutussa pyrin kumoamaan yleisimmät olkiväittämät.


Olki on loistava laihdutusrehu ylipainoisille hevosille. Sitä antamalla voidaan ehkäistä mahahaavaa ja torjua samalla hevosten ongelmakäyttäytymistä. Se jäljittelee sitä, mitä hevoset, ja varsinkin aasit, söisivät luonnossa ja sitä on kautta aikojen käytetty pehkuna ja rehuna, ihan tarkoituksella. Ja monissa maissa sitä syötetään edelleen pääasiassa tai osana muuta ruokintaa.

Suomessa foorumeilla ja ryhmissä kuultuja vastaväitteitä ovat ainakin ne, että oljessa olisi paljon sokeria, se aiheuttaisi ähkyä, korrenvahvistajaa ei saisi olla käytetty ja oljessa olisi ihan liikaa sulamatonta kuitua. Yksi asiantuntijakommentti kertoi, että olkea syövä hevonen ei pureskelisi sitä riittävästi ja massa siirtyisi “keskeneräisenä” mahalaukkuun.

Etsin tähän tekstiin näiden väittämien kumoamiseksi tutkimuksia asian tiimoilta. Varsinaisia olkitutkimuksia en löytänyt, mutta oljen syöttöä sivutaan monessa tutkimuksessa, varsinkin ulkomaisissa. Olki kyllä mainitaan suomalaisissakin teksteissä yhdeksi hevosen perusruokinnan lähteeksi yhdessä heinän, säilöheinän ja heinäjauhon rinnalla. Luken erikoistutkija Markku Saastamoinen kertoo luentomateriaalissaan (2013), että “hevosen ruokinnan tulee aina perustua hyvälaatuiseen karkearehuun”. Ja yksi luetelluista karkearehuista on olki.

Silti oljesta on joissakin piireissä tullut tietynlainen peikko. On mielenkiintoista lukea, kuinka se kyllä mielletään hyväksi kuivikkeeksi erityisesti pihattoihin. Samalla kuitenkin hyperventiloidaan, jos hevonen erehtyy syömään pahnaksi tarkoitettua olkea. Näin kertoo esimerkiksi inkoolaista hevostilaa Granåsaa pyörittävä Åsa Grönlund pihatosta kertovassa haastattelussa Heportterissa (1/2018), “Etsimme yhä parasta mahdollista ratkaisua (pihaton kuivikevaihtoehdoksi), jotta hevoset eivät söisi patjamateriaalia. Mieluiten ne vetelisivät olkea. Se olisi järkevin, koska olki pitää lämpimänä talvella, ei jäädy ja on halpa. Mutta etenkin lauma, jossa on rajoitettu ruokailu, ne ihan ahmii sitä.” Myöskään olkipelletit eivät tuoneet tilalle ratkaisua, koska hevoset söivät niitäkin “ahmien itsensä turvoksiin”.

En ole hevosten ruokinnan tai kasvinviljelyn ammattilainen, joten en viljele tekstissä omaa mututietoa ilman, etteikö se kävisi selväksi. Teksti ja väittämät perustuvat lähdemateriaaleihin.

Kaksi kiloa olkea Ikeakassissa. Eräässä lähteessä kerrottiin 2-4 kilon päiväannoksen olevan turvallinen mille tahansa hevoselle.

Hevosten laihdutusprojektin pohja on oikeanlainen karkearehu


Keväällä hevosväkeä kohautti Raisioagron pullukkaprojekti, jossa julistettiin viidennes Suomen hevoskannasta ylipainoisiksi ja suomenhevosista peräti puolet. Raisioagron hevosrehujen kehittämispäällikön Katri Virtasen mukaan “tietoa ylipainon aiheuttamista riskeistä ei välttämättä tunnisteta, eikä tiedetä, miten rakentaa ylipainoiselle hevoselle sopiva ruokinta.” Projektissa analysoidaan hevosten syömät karkearehut, hankitaan mahdollisimman matalaenergistä ja vähäsokerista karkearehua ja sovitetaan kivennäiset siihen sopivaksi. Oljesta ei projektissa mainita mitään, pääpaino on sopivalla heinällä.

Vähäsokerista kuivaa heinää on joinakin vuosina hankalaa löytää. Tänä vuonna ongelma on kuivuuden takia pahin moniin vuosiin. Hevostietokeskuksen mukaan rehun sokerin määrän tavoitearvona ja ihanteena pidetään 50-150 g/kg ka. Lyhenne tarkoittaa grammaa kilossa kuiva-ainetta, eli tässä tapauksessa rehun kuiva-aineesta 5-15% on sokeria ja tämän vaihteluvälin normaali hevonen kestää hyvin. Vähäsokerisena pidetään yleisesti heinää, jossa sokerit ovat alle 100 g/kg ka eli alle 10%. Runsassokerisena taas pidetään heinää, jonka sokerit ovat yli 200 g/kg ka eli yli 20%. Kuiva-aine on selitetty tarkemmin seuraavassa kappaleessa.

Sokerista ei voida kuitenkaan kokonaan luopua, sillä sen ansiosta hevoset ylipäätään syövät rehua. Se siis lisää maittavuutta koska hevoset pitävät sokerista. Ne myös tarvitsevat sokeria, mutta eivät kohtuuttomia määriä.

Kuivan heinän korjuuajankohdalla ja kasvuympäristöllä voidaan vaikuttaa heinän sokeripitoisuuteen. Hyvässä maaperässä ilman “stressiä” kasvava ja aikaisin kaadettu heinä on vähäsokerisempaa kuin kitukasvuisella luonnonlaitumella rikkaruohojen kanssa elintilastaan taisteleva “niittyheinä”. Yleensä juuri monivuotista "kesantoheinää" pidetään hevoselle parhaana, kun sitä ei ole lannoitettu liian reheväksi. On totta, että heinälajien monipuolisuus on hyvästä, mutta tällaisessa heinässä voi olla todella paljon sokeria.

Hevosten osalta eri heinälajien maittavuutta on tutkittu ja jos hevoset voivat valita, ne valitsevat ensin sokeripitoisimmat rehut. Nämä sisältävät helposti sulavia hiilihydraatteja, jotka ovat hyvä energianlähde. Luonnossa villihevosten on kannattanut syödä ensin energiapitoisimmat heinät ja siirtyä sen jälkeen kuitupitoisempiin korsiin. Nykyään eläimille tehty heinä on hyvin yksipuolista ja samalla mahdollisimman ravitsevaa eli heinäpaalin jokainen korsi on sitä, mitä hevonen valitsisi luonnossa ensin. Aasikin valitsisi näitä luonnossa, mutta sen ruuansulatus on kehittynyt hyödyntämään myös paljon kuitupitoisemmat ja energiaköyhemmät heinälajit.

Aasi ja hevonen ovat alkujaan erilaisilta alueilta. Hevonen on vehreämmiltä aroilta, aasi taas puoliaavikolta, jossa ruokavalioon kuuluvat heinien lisäksi pensaiden lehdet ja jopa oksat. Molempien eläinlajien suolisto on kykeneväinen sulattamaan runsaskuituista ravintoa, mutta aasin suolisto vielä hevostakin paremmin.

Aasit valikoivat kauran oljesta lehtevimmät osat, loppu tallaantuu maahan pihattokopin sisällä ja sen edustalla. Aaseilla täysin vapaa olkitarjoilu pyöröpaalista ei toimi, koska olkea tallaantuu paljon. Kun olkea annetaan muutaman kerran piävästä tarhan ulkopuolella sijaitsevasta olkipaalista, ei sitä tallaannu niin paljon ja syötävän karkearehun hygieniataso pysy kunnossa.

Heinän sisältöä ei voi nähdä päältäpäin. Vain rehuanalyysi kertoo, kuinka paljon näytteessä on sokeria ja muita aineita. Rehuanalyysin kanssa on tosin muistettava, että se kertoo vain kyseisen näytteen sisällön. Toiselta pellolta kerätty heinä on koostumukseltaan erilaista. Jopa samassa pyöröpaalissa voi olla hyvin sokerista ja vähäsokerista heinää. Analyysi on silti hyvä lähtökohta ruokinnan suunnittelulle, koska normaali hevonen kestää kyllä heinän sokerin vaihteluvälejä.

Useimmiten vähäsokerista heinää etsivät kaviokuumeisten hevosten omistajat mutta se ei ole ainoa syy syöttää alkuperäisrotuisille hevosille  ja aaseille vähäsokerista heinää tai olkea. Vähäsokerisessa heinässä on myös matala ME-arvo (muuntokelpoinen energia) ja sitä voi siis syödä määrällisesti enemmän kuin runsassokerista, ilman, että hevonen lihoo. Hevosen lihavuuskuntoon vaikuttaa ruokinta eri lähteiden mukaan 80-90%. Liikunnan määrää lisäämällä pystytään vaikuttamaan lihavuuskuntoon vain hieman, jos ollenkaan. Liikunnan tarpeellisuutta ei kuitenkaan tule aliarvioida, sillä pieni jatkuva liikehdintä parantaa hevosen aineenvaihduntaa.

Satu Yrjänen on Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, jonka luentomateriaali ylipainoisista hevosista löytyy Hippoliksen sivuilta. Hän rohkaisee oljen käyttöön hevosen painonhallinnassa. Hän pohjustaa aineistonsa Liverpoolin yliopiston eläinlääketieteellisen osaston Caroline McGregorin materiaaliin. McGregor tosin varoittaa, että jos olkea syötetään yli 50% karkearehusta, se lisäisi joidenkin tutkimusten mukaan mahahaavariskiä. En kuitenkaan saanut näitä tutkimuksia auki mutta tutustuisin niihin mielelläni. Ähkyriskiä ei mainittu.

Sekä Yrjänen että McGregor ovat sitä mieltä, että oljen ehdoton etu on se, että sitä voi antaa määrällisesti paljon pelkäämättä, että hevonen lihoo. Hevosella kuluu oljen syömiseen enemmän aikaa ja se pysyy tyytyväisenä, kun vatsalaukku ei tyhjene ruokintakertojen välissä.

Oljen määrää voi olla vaikeaa arvioida. Tässä on molemmissa kasseissa kaksi kiloa karkearehua. Vasemmalla olkea ja oikealla kuivaa heinää pyöröpaalista.

Mikä ihmeen kuiva-aine?


Heinässä, oljessa, laidunruohossa, esikuivatussa heinässä ja säilöheinässä on aina jonkin verran vettä mukana. Myös kuivaheinä sisältää aina hieman vettä vaikka ei uskoisi. Heinäanalyyseissä analyysit tehdään aina kuiva-aineen määrään suhteutettuna, sillä vesi ei sisällä ravintoaineita. Näin eri rehujen pitoisuuksia on mahdollista vertailla keskenään, sillä nimenomaan kuiva-aine on se, jota hevonen syö ja tarvitsee.

Veden määrä vaihtelee paljon, esimerkiksi säilöheinän kuiva-ainepitoisuus voi vaihdella 45-85% välillä. Jos kuivassa heinässä kuiva-aine on 869 g/kg ka, on heinästä 86,9 % kuiva-ainetta, eli vettä on 13,1 %. Esikuivatussa säilöheinässä kuiva-aine voi olla esimerkiksi 600, jolloin vettä onkin jo 40 % heinän painosta.

Hevosen elimistö tarvitsee aina saman määrän kuiva-ainetta päivässä, joten kuivaa heinää se tarvitsee kiloissa vähemmän kuin esikuivattua säilöheinää, joka sisältää paljon enemmän vettä. Luonnonvarakeskuksen mukaan luonnonlaidun sisältää kuiva-ainetta keskimäärin vain 210 g/kg ka, loppu on vettä. Tämän huomaa siitä, että laitumella olevat hevoset eivät juo niin paljon kuin kuivaa heinää syövät, tosin aurinkoisella helleilmalla veden tarve kasvaa varmasti.

Hevostietokeskus kertoo hevosen tarvitsemaksi kuiva-ainemääräksi vuorokaudessa 1,5 kiloa (eli 1,5%) per 100 kiloa elopainoa. Ehdottomana minimimääränä pidetään yhden prosentin kuiva-ainemäärää vuorokaudessa. Normaalikokoinen 500-kiloinen harrastehevonen tarvitsee kuiva-ainetta vuorokaudessa siis 7,5 kiloa. Jos kuivaheinän kuiva-ainepitoisuus on 83%, on heinää annettava 9 kiloa. Hevostietokeskuksen sivuilta löytyy karkeita-kuiva-ainepitoisuuksia ja karkearehujen määriä. Oljen kuiva-ainemäärä on LUKEn taulukosta.

  • Laidunruohoa (ka 15 %) 50 kg/vrk
  • Esikuivattua säilörehua (ka 40 %) 19 kg/vrk
  • Säilöheinää (ka 60 %) 12,5 kg
  • Kuivaa heinää (ka 83 %) 9 kg
  • Olkea (ka 85 %) 9 kg

Aaseilla vastaava tarve kuiva-aineelle on hevosta suurempi ollen 1,3-2%. Aasien kohdalla olkiruokinta tuleekin todella tarpeeseen, koska on vaikeaa löytää energia-arvoltaan niin matalaa heinää, että sitä voisi syöttää aasille riittävää määrää kuiva-aineen puolesta ilman, että aasi lihoo.

Karkearehujen kuiva-aineen ja veden suhde graafisessa muodossa.



Oljessa on paljon sokeria

 

Kun suosittelen olkea aaseille ja muille hiilariherkille kaviokkaille, saan melkein heti vastaukseksi että “oljessa voi olla paljon sokeria”. Koska tätä kuulee niin paljon, halusin paneutua väitteeseen perusteellisesti ja hakeutua sen alkulähteille. Koska jokuhan sen on joskus sanonut tai kirjoittanut.

Yksi lähde väitteelle, että oljessa olisi paljon sokeria, voi olla Johanna Viitasen kirja vuodelta 2013, Pihatto - jos hevosesi saisi valita. Kirjassa kerrotaan, että olki muodostaa pihatossa lämpimän ja tiiviin patjan ja se tomii virikkeenä erityisesti pihattohevosilla. Kirjassa kerrotaan myös, ettei olkea suositella kaviokuumeen sairastaneille hevosille, koska jotkin olkierät saattavat sisältää suuren määrän sokereita.

Kirjan teksti perustuu Kathryn A. Wattsin tutkimuksille. Samaan lähteeseen perustuu maatalous- ja metsätieteiden maisteri Nina Jaakkolan suomenkielinen sivusto, jota myös usein linkitetään lähteeksi oljen sokereihin liittyen. Suora lainaus sivustolta:

“Oljissa voi olla vähemmän sokereita kuin tyypillisessä kuivaheinässä, mutta tämän varaan ei kannata hiilihydraattiherkän hevosen kyseessä ollessa laskea. Korsiin nimittäin saattaa jäädä erityisen paljon sokereita, jos jyvät eivät täyty kunnolla esimerkiksi korsien katkeamisen, hallan, kuivuuden tai tautien vuoksi. Olkia ei siis kannata syöttää hiilihydraattiherkälle hevoselle ilman sokerianalyysiä.”

Wattsin ajatuksiaan hiilihydraattiherkkien hevosten ruokinnasta voi lukea hänen kotisivuiltaan http://www.safergrass.org/ ja hän on julkaissut siellä myös eläinlääketieteellisissä julkaisuissa olleita tutkimuksiaan.

Hänen tutkimuksessaan A review of Unlikely Sources of Excess Carbohydrate in Equine Diets (2005) on taulukko Dairy One feed composition librarystä, joka vastaa meikäläisten LUKEa rehutaulukoineen. Taulukot eivät ole täydellisesti vertailukelpoisia, koska NSC (Non Structural Carbohydrates) sisältää sekä eri sokerit (glukoosi, fruktoosi, sakkaroosi ja fruktaani) että tärkkelyksen. NSC tarkoittaa suomeksi ei-rakenteellisia eli sulavia hiilihydraatteja ja ne kaikki yhdessä altistavat hevosta kaviokuumeelle ja toimivat energianlähteinä.

Hiilihydraattiherkän hevosen turvallisena NSC-määränä pidetään 10-12% ja näille ei tulisi koskaan syöttää karkearehua, jossa määrä on yli 20%.

Olki sopii Dairy Onen tutkimustulosten mukaan tähän ihanteeseen, vaikka sen NSC voikin vaihdella 5,2 prosentista 18,2 prosenttiin. Saman taulukon kuiva heinä (grass hay) vaihtelee välillä 9,2-18,4, eli sitä voidaan pitää yhtä huonona vaihtoehtona kuin olkeakin, mutta silti jostain syystä juuri oljen kohdalle liitetään lausahdus “siinä voi olla paljon sokeria”.

Kuva Kathryn A. Wattsin tutkimuksesta A review of Unlikely Sources of Excess Carbohydrate in Equine Diets (2005). Kuvassa on eri rehujen NSC:n keskiarvo ja vaihteluväli. Oljen vaihteluväli on 5,2-18,2.

Kathryn Watts kertoo toisessa julkaisussaan“Forage and Pasture Management for Laminitic Horses (2004) vielä seuraavaa olkiin liittyen:

“Oljessa voi olla huomattavia määriä sokereita, kuten taulukosta näkyy (kuva alla). Keskimäärin NSC-pitoisuus on 12% kuiva-aineesta. Rehuanalyysi kertoo oljen olevan matalaproteiinista ja kivennäisten suhteen, mutta sokerit voivat silti olla korkeat, vaikka muut arvot ovat matalat. Koska NSC-pitoisuus vaihtelee paljon, kannattaa olkea käyttää harkiten alusena ja vasta analyysin jälkeen kaviokuumeisilla hevosilla.”

Näyttää siltä, että yllä oleva kappale on sen peruste, että oljessa voi olla paljon sokeria eikä sitä pitäisi käyttää ilman analyysiä. Dairy Onen taulukossa oljen NSC-pitoisuus ei kuitenkaan edes ole korkeimmasta päästä ja aineistoakin oli vain 52 näytteen verran.

Kuva tutkimuksesta "Forage and Pasture Management for Laminitic Horses (2004)". Luvut ovat samat kuin ensimmäisessä taulukossa, mutta tästä näkee näytteiden lukumäärän myös.

Ulkomaisiin analyyseihin ja tutkimustuloksiin kannattaa suhtautua aina pienellä varauksella, koska kasvilajikkeet ja kasvuolosuhteet ovat erilaisia. Kasveja voidaan lannoittaa erilaisilla aineilla kuin Suomessa ja rikkakasvien torjuntaan voi olla erilaisia aineita, jotka vaikuttavat kasveihin.

Ulkomaisten lähteiden jälkeen tutustuinkin suomalaisiin tutkimustuloksiin oljen osalta.

LUKE:n eli Luonnonvarakeskuksen taulukoiden mukaan kauranoljessa on keskimäärin 16 g/kg ka. ja tärkkelyksen määrä on 0. Saman taulukon mukaan laidunheinän sokerimäärä on 125-130 g/kg ka ja nurmisäilörehussa 40-70 g/kg ka. Tärkkelyksen määräksi on merkitty 0. Ensimmäisen sadon säilöheinässä sokeria on yleensä on vähemmän kuin toisessa sadossa. Kuivaheinässä sokerin määrä on keskimäärin 100 g/kg ka, tosin sokerin määrää ei ollut läheskään kaikissa eri kuivaheinissä. Taulukot avautuvat tästä.

Kysyin olkiasiaa vielä tarkemmin Seilabilta, jossa on analysoitu jonkin verran myös olkinäytteitä. He lähettivät maaliskuussa 2018 minulle tiedot 25 näytteestä. Valitettavasti näytteiden viljalajia he eivät olleet tilastoineet, joten näytteet voivat olla joko kaurasta, vehnästä, rukiista tai ohrasta. Sokeripitoisuus oli näissä näytteissä keskimäärin 31 g/kg ka. Keskihajonta oli 26 ja mediaani 24. Alin pitoisuus oli alle 10 g/kg ka ja korkein 105 g/kg ka. Näitä huomattavan korkeita tuloksia oli vain kaksi ja ne olivat 90 ja 105 g/kg ka. Kaikkien muiden näytteiden sokeripitoisuudet olivat alle 60 g/kg ka.

Kysyin olkien analyysitulosten perään vielä Eurofins Viljavuuspalvelultakin, mutta sain vastaukseksi, etteivät he ole aiemmin tutkineet olkinäytteitä, koska niihin ei ole ollut saatavilla NIR-laitteelle kalibraatiota. Nyt se on kuitenkin saatu, eli jatkossa heillekin voi lähettää olkinäytteitä.
Näiden kahden lähteen perusteella (LUKE ja Seilab) uskallan sanoa, että on hyvin harvinaista, että oljen sokerimäärä olisi vaarallisen korkea, mutta se on tietenkin mahdollista.

Olkierään jää sokeria käytännössä vain niissä tapauksissa, kun jyviä ei ole puitu kunnolla tai viljakasvin kasvuolosuhteet ovat olleet heikot ja kaikki kasvin energia ei olekaan kulunut jyvien valmistamiseen. Viljelijä pystyy kertomaan puintiolosuhteista ja mahdollisten jyvien määrän pystyy näkemään itsekin. Jos jyviä näkyy, voi olki jyvineen olla hyvinkin sokeri- ja tärkkelyspitoista.

Viljan oljet on helppo tarkastaa jyvien varalta, kaivelee olkia ja tarkastaa. Tämä kauran olki on puitu hyvin, eikä kottikärryn pohjalle putoile jyviä.


Oljessa oleva suuri kuitumäärä aiheuttaa hevoselle ongelmia


Donkey Sanctuary Englannissa on se taho, jonka ohjeistuksiin aasien hoidossa ja ruokinnassa voi luottaa 100%. Heidän eläinlääkäreillään ympäri maailmaa on paras ja ajantasaisin tieto aaseista, niiden hoidosta ja ruokinnasta.

Heidän sivuillaan oljesta kerrotaan näin:

“Suosittelemme aaseille pääruuaksi ohran olkea. Siinä on runsaasti kuitua ja vähän sokeria ja se muistuttaa läheisesti sitä ruokaa, jota aasit söisivät luonnossa. Aaseille annetaan olkea vapaasti, jolloin ne syövät vähän kerrallaan eivätkä saa ruuastaan liikaa kaloreita. Liiallinen energiamäärä lisää riskiä aasin lihomiseen, joka taas lisää riskiä saada esimerkiksi kaviokuume tai hyperlipemia.

Kauran olkea voidaan antaa vanhemmille ja alipainoisille aaseille, koska siinä on ohran olkeen verrattuna hieman enemmän energiaa. Vehnän olki on hyvin kuitupitoista ja siinäkin on vähän sokeria, mutta se sopii parhaiten nuorille aaseille, joilla on hyvät hampaat.

Jos olkea on vain vähän saatavilla, on sitä käytettävä ensisijaisesti ruokintaan eikä alusiksi. Tällöin alusiksi on valittava esimerkiksi kutterinpuru, jotta olki säästyy ruokintaa varten.”

Donkey Sanctuary suosittelee syöttämään aaseille jopa pelkästään yksinomaan olkea tai niin, että oljen määrä on 75% ja heinän 25%. Mahahaavaa aaseilla ei ole todettu, vaikka ruokinta perustuisi pelkälle oljelle ja kivennäisille. Myöskään ähkyjen ei ole todettu johtuvan olkiruokinnasta.

Hevostietokeskus kertoo, että hyvälaatuista ja homeetonta vehnän tai kauran olkea voidaan käyttää hevosen ruokinnassa lisäämään rehun kuitupitoisuutta, tarjoamaan ajanvietettä ja mahan täytettä. Sivuilla mainitaan myös, että ravitsemuksellista merkitystä sillä ei juuri ole, eli olki ei lihota hevosta, mutta tarjoaa ruuansulatukselle ja suolistolle töitä.

Sivusto neuvoo sopivaksi oljen määräksi vuorokaudessa 2-4 kiloa hevosta kohden. Hevonen tulisi totuttaa oljen syömiseen hitaasti ja sillä tulee olla vettä aina saatavilla. Hevosella tulee noin muutenkin olla vettä aina saatavilla, myös talvella.

Ainakin aasien kohdalla vesi suositellaan tarjoilemaan talviaikaan lämpimänä.

Runsas määrä kuitua vaatii hevosen ruuansulatukselta enemmän töitä, kuin lehtevä laidunruoho. Sen voi havaita mm. siitä, että hevoselle tulee “heinämaha”, jos riittävästä proteiininsaannista ei ole huolehdittu samalla. Oljessa ei ole yleensä ollenkaan sulavaa raakavalkuaista ja jos hevonen saa runsaasti olkea, on myös proteiinilisästä huolehdittava.Nutrena, ruokintasivusto, kertoo, että jos hevonen kärsii pitkään proteiinivajauksesta, sen lihasmassa katoaa ja se saa aikaan heinämahan. Kun suolisto hieman laajenee kuitua sulattaessaan ja lihakset katoavat, alkaa vatsalinja roikkua.

Eläinlääkäri Antero Tupamäki ei pidä ylenpalttista heinän syöttämistä pahana Suomenhevosliiton nettisivuilla olevassa haastattelussa. Hänen mukaansa 70-luvulla rajoitettiin hevosten heinän syömistä heinämahaa peläten ja korvattiin ruokintaa kauralla, nykyään toimitaan toisin päin. Tupamäki ei näe ongelmaa heinän suuressa määrässä, jos hevonen pysyy normaalissa lihavuuskunnossa eikä liho. Ja kun hevonen saa syödä runsaasti, sylkeä erittyy ja se suojaa mahaa mahahaavalta.

Tosin Tupamäen mukaan pelkkä vapaa heinä ei ole vastaus mahahaavaan, vaan sitä löytyy myös sellaisilta hevosilta, jotka syövät hyvin ja joiden karva kiiltää. Itse asiassa erään tutkimuksen mukaan vapaalla heinällä olevien hevosten vatsalaukun pH-arvo olisi matalampi kuin hevosilla, joilla on säännöstelty heinäruokinta. Damkel et al (2015) tutki sekä vapaalla heinällä että rajoitetulla heinällä olevia hevosia. Vapaalla heinällä olevien hevosten vatsalaukun pH-arvon mediaani oli 2,69, kun annostellulla heinällä ja viljalla olevien arvo oli 3,35.

Alkuperäistä tutkimusta en löytänyt vatsalaukun pH-arvosta, mutta tutkimus on tiivistettu Eleanor Kellonin, VMD, sivustolla.

Jos olkea ei halua haaskata, kannattaa se tarjoilla heinäverkosta, slowfeederistä tai ainakin laatikosta. Olkiruokinnasta tulee hävikkiä varmasti, kun hevoset, muulit ja aasit jättävät kortisimmat osat syömättä, joten ylimääräisen oljen hävittämiseen esimerkiksi polttamalla tai kompostoimala, on varauduttava.


Laihdutettavan muulin yöheinät sisältävät olkea vapaasti verkosta ja pienen määrän säilöheinää (kulmassa)

Oljessa ei saa olla käytetty korrenvahvistajaa


Korrenvahvistaja, kasvunsääde ja korrensääde ovat tässä kappaleessa synonyymeja keskenään.

Melkein kaikilla sivuilla kerrotaan, ettei korrenvahvistajaa saa olla käytetty oljessa, jota käytetään hevosten alusena tai ruokinnassa. Korrensääde on aine, joka vaikuttaa kasviin sen oman hormonitoiminnan kautta. Eri aineet vaikuttavat kasveihin eri tavalla. Aineen käyttöaika vaikuttaa myös. Esimerkiksi Moddus Evo-korrensääteestä kerrotaan, että se vaikuttaa tietyllä hetkellä ruiskutettaessa kasvin juuriin. Kasvi siis alkaa kasvattaa enemmän juurta ja tämä estää lakoontumisen.

Yleensä kasvunsääde vaikuttaa kasvin pituuskasvuun. Viljakasvin halutaan jäävän lyhyemmäksi, jolloin se ei lakoonnu niin helposti. Kasvunsääde voi vaikuttaa myös kasvin korren paksuuteen. Paksumpi korsi on tukevampi. Paksumman ja sitkeämmän oljen syöttämisen kanssa heräsi huoli siitä, että se on jo liian kovaa ja ligniinipitoista hevosille. Koska kasvunsääteet vaikuttavat eri tavoin eri aikoina ruiskutettuina, kannattaa tästä keskustella viljelijän kanssa. Hän osaa kertoa, miten on ajatellut aineen vaikuttavan viljaan.

Kasvunsääteistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua tähän Ari Pensaksen opinnäytetyöhön, jossa hän on tehnyt kokeita Moddus-kasvinsääteillä. Työ on vuodelta 2011.

Kasvunsääteistä ei pitäisi jäädä jäämiä satoon, mutta elintarvikekaurassa ei saa käyttää klormekvattikloridia sisältäviä kasvusääteitä, joita ovat esimerkiksi Maatilan CCC, Cycocel, Korrensääde 5C ja Stabilan. Tämä johtuu siitä, että aineista jää jonkin verran jäämiä ja ainakin Rajala (2003) kehottaa jättämään tällaiset oljet syöttämättä.

Toisaalta Maatilan CCC kasvunsääteen käyttöohjeessa kerrotaan vain, ettei aineella käsiteltyä viljan olkea saa käyttää lypsykarjan rehuksi. Lihakarjalle olkia saa käyttää alusena ja syöttöön, kunhan syöttö lopetetaan viikkoa ennen teurastusta. Tässä mielessä klormekvattikloridipohjaisilla aineilla käsiteltyä olkea voisi antaa hevosillekin, kunhan muistaa viikon teurasvaroajan. Jos hevosta ei käytetä ravinnoksi, ei tällaisen oljen syöttämiselle ole ilmeisesti estettä.

Mutta jos haluaa olla tarkka, kasvunsääteestä, on trineksapakki-etyylipohjaiset ja etefonipohjaiset kasvunsääteet sellaisia, jotka eivät vaikuta oljen käyttöön karjan ruokinnassa tai muussakaan jatkokäsittelyssä. Merkkejä ovat mm. Moddus, Sonis, Trimaxx, Cerone ja Terpal.

On siis väärin sanoa, ettei hevosille syötettävässä oljessa saisi olla ollenkaan korrenvahvistajaa. On vain tiedettävä, mitä kasvunsäädettä viljelijä on käyttänyt.

Korrenvahvistajan sijaan olisin enemmän huolissani rikkakasvien torjunta-aineista, joita viljelyssä on käytetty. Torjunta-aineena yleisesti käytetty glyfosaatti on korrenvahvistajaa paljon pahempi myrkky. Sillä käsiteltyjä viljan olkia ei saa käyttää eläinten rehuksi. Glyfosaattia ei saa käyttää ollenkaan leipäviljoilla ja siemenviljoilla ollenkaan ennen puintia ja rehuviljoillakin siinä on 10 vuorokauden varoaika.

Dimetyyliamiinisuola on toinen tehoaine rikkakasvien torjunta-aineissa. Sillä käsiteltyjä nurmia ei perustamisvuonna saa käyttää rehuksi ollenkaan ja jäämiä saattaa esiintyä oljissa yli vuoden ajan.

Monissa muissakin rikkakasvien torjunta-aineissa on varoitus, ettei käsiteltyjä olkia saa käyttää rehuksi tai kompostoida. Olkien tuottajalta voi kysyä, mitä torjunta-aineita hän on käyttänyt ja millaiset rajoitukset niissä on olkien suhteen. Torjunta-aineen nimellä googlaamalla löytää myös helposti sen tuoteselosteen ja varoitukset.

Oljesta saa ähkyn, koska se ei sula suolistossa


Yliopistollisen eläinsairaalan sivuilla on kattava artikkeli hevosten ähkystä ja sen ehkäisystä. Kirjoittaja on Riitta-Mari Tulamo, joka on hevossairauksien erikoiseläinlääkäri. Ähkyn tärkeimmäksi syyksi todetaan muutos hevosen elinolosuhteissa. Muutos ei välttämättä ollut ruokinnassa, vaan ähkyn saattoi laukaista myös muutos hoidossa ja liikunnassa, mutta toki myös ruokinnassa. Ähky saattoi tulla rehuerän vaihtumisesta tai väkirehun laadun muuttumisesta.

Parhaaksi ehkäisykenoksi annetaan säännöllinen ja useita kertoja päivässä tapahtuva ruokinta. Lisäksi ruokintamuutokset on toteutettava pikkuhiljaa. Ähkytyypeistä tyypillisin on tukos, kuten ummetus tai hiekka ja/tai asentomuutos yleisimmin paksusuolessa.

Jos hevosella ei ole mahdollisuutta hotkia heinää tai muita rehuja isoa erää nopealla tahdilla ja sillä on jatkuvasti vettä saatavilla ja se pääsee liikkumaan, ei ähkyä teoriassa pääse syntymään. Nettikeskusteluiden perusteella ähky onkin kovin paikkasidonnaista. Joillakin talleilla hevoset saavat ähkyjä kohtuuttoman usein, kun toisella tallilla ei ole koskaan ollut ähkyhevosia. Mutta kuten sanottu, ähky ei aina liity ruokintaan tai vedenjuontiin, vaan siihen vaikuttavat myös muutokset muilla hevosen elämän osa-alueilla. Nettikeskustelujen perusteella osa hevosista tuntuu myös olevan ähkyherkempiä.

Hevostietokeskuksen sivuilla on kattava taulukko tekijöistä, jotka lisäävät ähkyriskiä. Oljen syöttäminen yksistään ei altista hevosta ähkylle, mutta useampi tekijä yhdessä voi sen aiheuttaa. Toisaalta ähkyriski on ihan yhtä suuri kuivaa heinää syöttäessä. Tyypillinen olkeen liitetty ähky voisi olla sellainen, jossa rajoitetulla ruokinnalla olevalle ylilihavalle ja hyvin vähän liikkuvalle hevoselle annetaan pihattoon pyöröpaalillinen olkea. Koska ruokintamuutosta ei tehty hitaasti, hevonen syö olkea liikaa kerrallaan ja koska mahalaukku ja suolisto on tottumaton kasvaneeseen kuitumäärään, aiheuttaa se hevoselle ähkyn.

Jos hevoselle ei ole aikaisemminkaan tarjottu vapaata heinää, on hyvin riskialtista tarjota sille kerralla vapaata olkea tai vaihtaa yhtäkkiä pihaton tai karsinan kuivitus jostakin muusta alusesta olkeen. Mutta, kun hevosta totutetaan olkeen pikkuhiljaa, ei se hotki sitä. Eihän kukaan päästä hevosia laitumellekaan ilman totuttamista, joten miksi vapaan oljen voisi kerralla antaa tarjolle?

Olki eroaa heinästä kyllä merkittävästi sen sisältämän ligniinin takia. Ligniini ei sula hevosen suolistossa ja se jopa estää oljessa olevien sulavien hiilihydraattien (sokerit ja tärkkelys) sulavuutta. Eli vaikka oljessa olisi sokeria, ei se kaikki imeydy. MTT:n tutkimuksessa vuonna 1989 todettiin, että olkilajikkeista sulavimmat ovat kauran- ja ohranoljet, koska ne ovat lehtevämpiä kuin muut viljalajikkeet. Omakohtaisesta kokemuksesta voin vielä kertoa, että hevoset, aasit ja muulit jättävät myös kauranoljesta, jota pidetään olkilajikkeista sulavimpana, paksuimmat varret syömättä. Ligniinipitoisimmat kasvinosat eivät siis edes maistu ja ne poljetaan herkästi maahan.

Hevosen suolisto on erittäin kyvykäs sulattamaan kuitua, mutta ligniini on sellaista, jota se ei pysty sulattamaan. Se tulee ulos siis sellaisenaan. Tämä voisi selittää sen, miksi olki voi tosiaan aiheuttaa ähkyriskin varsinkin tilanteissa, jossa hevonen on kerralla hotkinut todella paljon olkea eikä se juo eikä liiku riittävästi, jolloin ruuansulatus hidastuu. Ligniinin määrä kasvaa kaikissa korsiintuvissa rehuissa ja se heikentää sokerin imeytymistä myös muissa kasveissa. Myöskään kortisen heinän sisältämä sokeri ei täydellisesti imeydy, koska korressa oleva ligniini estää sitä.

Tässä mielessä kortinen ja sokeripitoinen heinä ei välttämättä olekaan niin vaarallista sokeripitoisuutensa puolesta kuin kuvitellaan, koska ligniini estää sokerin imeytymistä. Hevoset jättävät myös herkästi kortisimmat kasvinosat syömättä, mutta näistä mutumietteistäni en löytänyt luotettavia tutkimustuloksia

Ligniinin määrästä oljessa löysin Journal of Agricultural and Food Chemistryssä julkaistun tutkimuksen vuodelta 2012. Tutkimuksessa syvennyttiin venhänoljen ligniinipitoisuuteen ja vehnästä kerrotaan, että se sisältää kuitumäärästään 35-45% selluloosaa, 20-30% hemiselluloosaa ja 15% ligniiniä. Kortisen kuivan heinän ligniinin keskiarvoa en onnistunut löytämään mistään.

Kauranolkea. Paksut varret hevosilta jää herkästi syömättä, kun taas ohuemmat lehtiosat maistuvat.

Olki on homeista

 

Koska olki puidaan syksyllä ja Suomessa on syksyisin usein sateista, voi oljen hygieeninen taso olla heikko. Homeista olkea ei pitäisi käyttää edes alusena, koska hevoset syövät sitä varmasti, eikä pölyävä pahna tee hyvää talli-ilmalle hevosten hengitysteistä puhumattakaan. Homeinen karkearehu, oli se sitten säilöheinää, kuivaa heinää tai olkea, lisää ähkyriskiä. Samalla kun ihmiset ovat todella tarkkoja säilöheinän homeettomuudesta, saatetaan hevoset silti kuivittaa homeisella oljella. Tämä, jos joku, lisää ähkyriskiä.

Oljesta homeen havaitseminen on yleensä helppoa. Jos sitä ei suoraan näe, sen haistaa helposti. Jos olkipaali tuntuu käteen kostealta, on se jo homeessa tai hyvää vauhtia homehtumassa. Homeinen paali yleensä pölyää paljon.

Osa maanviljelijöistä on sitä mieltä, ettei olkea pitäisi koskaan laittaa muoveihin, koska olki alkaa käydä nopeasti. Toiset taas laittavat muoviin, koska siten olki on helpompaa säilyttää ja sen voi paalata hieman kosteana. Erään käyttäjän mukaan paali on vain heti avaamisen jälkeen levitettävä auki, jolloin siitä haihtuu jo vuorokaudessa kaikki ylimääräinen kosteus.

Suomalainen erikoisrehutehdas Vilomix Finland Oy suosittelee sivuillaan oljen muovittamista muutamalla muovikerroksella. Jos olki jää kosteaksi, voi sen säilyvyyttä parantaa käyttämällä paalauksen yhteydessä biologisia säilöntäaineita kuten TalliPro Stablea. Se sopii myös luomuviljelyyn.

Selkeästi homeista olkea



Sylkeä ei olkea syödessä erity riittävästi

 

Siitä, antaako oljen syöminen hevosen hampaille ja sitä kautta syljeneritykselle lisätöitä, jakaa asiantuntijakommentteja. Markku Saastamoinen luennoi vuonna 2013 Turussa hevosten ruokinnasta ja artikkeli luennolta julkaistiin Suomen hevosenomistajien keskusliiton lehdessä. Saastamoinen kertoi luennolla, ettei kortisemman rehun, kuten kuivan heinän tai oljen, pureskeleminen lisäisi hevosen pureskelua ja syljeneritystä. Hänen mukaansa hevonen ei pureskele “tikkuista” heinää läheskään niin paljon, kuin maittavampaa lehtevää heinää, joten syljenerityksen kannalta oljen syöttämiselle ei olisi mitään perusteita.

Eläinlääkäri Antero Tupamäki taas kertoi luennollaan Kouvolassa helmikuussa 2017, että nykyruokinta pilaa hevosten hampaat. Hänen mukaansa ongelmana on hevosille syötettävä ruoka, se on pehmeää ja hapanta, eikä se vaadi pureskelua. Tupamäen mukaan hammasongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina huimasti ja syynä hän pitää säilöheinää ja pellettirehuja, vaikka tutkimustuloksia ei vielä olekaan. Yksi uusista ongelmista on diasteema, jossa poskihampaiden välit ovat niin suuria, että väleihin jää rehua, joka ei tule itsekseen pois. Rehu aiheuttaa mm. hampaiden reikiintymistä ja ongelman haistaa varmasti, kun rehumassa mätänee suussa.

Tupamäen mukaan diasteemaa ei esiinny talleilla, jossa hevoset syövät kuivaa heinää, olkea ja kauraa.

Tupamäki kertoo lisäksi, että hevosten luonnossa syömä lyhytvartinen aroheinä on hidasta ja kuivaa syötävää. Luonnossa hevonen erittää noin 15 litraa sylkeä päivässä. Hevosen syödessä säilöheinää, hevonen hotkii, pureskelee vähemmän, eikä sylkeä erity riittävästi.

Koska kahdella alan asiantuntijalla oli syljen määrästä erilaista tietoa, tutustuin tutkimuksiin hevosen syljenerityksestä.

Anneli Lillqvist ei muuten kirjassaan Ruokinnalla tuloksiin (2007) kiellä oljen syöttämistä, vaan pitää sitä hyvänä ajatuksena niissä tapauksissa, kun heinämäärät ovat hyvin pieniä tai heinää ei esimerkiksi allergian tai huonon laadun vuoksi lainkaan syötetä. Hänen mukaansa ruokintaan sopivat parhaiten kauran ja vehnän oljet.

Tutkimusten mukaan (esim F. Alexander 1965) hevonen erittää sylkeä vain syödessään ja sylkeä erittyy eri lähteiden mukaan keskimäärin 12-15 litraa päivässä. Syljen määrä riippuu hevosen syömästä rehumäärästä ja -laadusta. Syljellä on kaksi päätarkoitusta, se liukastaa pureskeltujen rehujen matkaa ruuansulatuselimistössä ja sylki toimii puskurina mahalaukussa. Sylki on koostumukseltaan 99% vettä ja siinä on muihin eläimiin verrattuna enemmän kalsiumia ja kloridia. Mahalaukussa sylki tasaa vatsalaukun pH-tasapainoa ja estää sen happamoitumisen liiaksi. Liika happamuus altistaa mahahaavalle.

Alexanderin (1965) tutkimuksen mukaan hevonen ei toimi kuten Pavlovin koirat, eli hevonen ei ala erittää sylkeä nähdessään heinää. Syljentuotanto alkaa vasta 10-20 puremisliikkeen jälkeen ja loppuu samalla, kun hevonen on syönyt ruoka-annoksensa ja lopettaa pureskelun. Jo vuonna 1886 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että syljeneritys liittyy leukojen liikkeeseen, eikä ruuan näkemiseen, ja että mitä pidempään hevonen söi ja sylkeä erittyi, sitä kalsium- ja kloridipitoisempaa se on.

Kaikissa tutkimuksissa katetroitiin hevosen suurimmat sylkirauhaset, jotka sijaitsevat sen poskien takana. Hevosella on myös muita sylkirauhasia, mutta ne eivät tuota niin paljoa sylkeä kuin nämä suurimmat.

Meyer (1986) tutki hevosen syljeneritystä karkearehusta riippuen. Hänen tutkimuksensa mukaan kuivaa heinää ja olkea syödessä sylkeä erittyi kaikista eniten muihin karkearehuihin verrattuna. Seuraavat määrät sisältävät myös veden, eli painot eivät ole kuiva-ainekiloja.

Olkikiloa kohti hevonen tuotti 5,22 litraa ja heinäkiloa kohti 5,8 litraa sylkeä. Laidunruohokiloon riitti taas 0,59 litraa kuolaa ja säilöheinään, joka sisälsi laidunruohoa ja sinimailasta (alfalfa), kuolaa erittyi 2,35 litraa. Tutkimuksessa hevosille syötettiin myös pellettimuotoista ruokaa, johon syödessä hevoselta erittyi kuolaa 1,7 litraa. Nämä luvut eivät tietenkään itsessään tarkoita vielä mitään, joten tarkasteluun on otettava syljen määrä kuiva-ainekiloa kohti. Se muuttaakin määriä jonkin verran.

Laidunruohon kuova-ainekiloa kohti erittyi sylkeä 2,95 litraa, ruohon ja sinimailasen säilörehuun 4,49 litraa, kuivaheinään 6,53 litraa ja olkeen 5.87 litraa. Pellettirehua syödessä sylkeä erittyi 1,9 litraa.

Tutkimuksessa tutkittiin vielä hevosen nielemän ruuan kuiva-ainemäärä. Siihen vaikuttaa sekä syljeneritys että rehun jo valmiiksi sisältävä kosteus. Olkeen liitetään usein väittämä “aiheuttaa ähkyriskiä, koska on niin kuivaa”, mutta tämän tutkimuksen mukaan hevonen kyllä erittää olkea syödessään riittävästi sylkeä, jotta mahalaukkuun siirtyvä pureskeltu ruokasatsi olisi riittävän kosteaa.

Tutkimuksen mukaan pureskellun ja niellyn laidunruohon kuiva-ainepitoisuus oli 12,6, laidunruohon ja sinimailasen säilörehun 15,2, kuivan heinän 14,4 ja oljen 13,4. Hevonen siis nieli säilörehun ja kuivan heinän kuivempana, kuin oljen ja laidunruohon, vaikka säilöheinän kuiva-ainepitoisuus on jo valmiiksi matalampi kuin kuivaheinän.

Tämä voisi osaltaan selittää sitä, miksi säilörehua syövät hevoset kärsivät todennäköisemmin vatsalaukun matalammasta pH-pitoisuudesta. Koska sylkeä ei säilöheinää syödessä erity riittävästi, ei sylki myöskään suojaa vatsalaukkua mahahapoilta.

Pureskelluista rehuista pellettiruoka meni mahaan kuivimpana. Sen kuiva-ainepitoisuus oli pureskelun jälkeen peräti 33,6.

Koska hevosen syljeneritystä tapahtuu vain sen syödessä, voidaan tutkimuksen perusteella sanoa karkeasti, että 10 kiloa kuivaa heinää päivässä saava hevonen erittää sylkeä 16,53 litraa ja olkea syövällä hevosella 15,87 litraa. Ero on niin pieni, ettei syljenerityksen määrällä voida sanoa, että olkiruokinta lisäisi ähkyriskiä. Säilöheinä ja pellettirehun runsas syöttäminen sitävastoin lisäävät mahaan menevän ravinnon kuiva-ainepitoisuutta ja ne voivat sitä kautta lisätä ähkyriskiä.

Kuva kirjasta Digestive physiology of the horse, Meyer et al. 1986. Kuvassa on taulukoitu syljen erityksen määrää tuoreen rehun kanssa, verrattu sitä kuiva-aineen määrään ja laskettu vielä niellyn ruokaerän kuiva-ainepitoisuus.

Yhteenveto


Tutkimuksia oli todella mielenkiintoista lukea ja tämän tekstin kirjoittaminen vahvisti entisestään sitä, että hevosissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pelkällä ruokinnalla ei voida ehkäistä ähkyä tai mahahaavaa mutta niitä ei voi ehkäistä myöskään pelkällä liikunnalla. Suomessa syötettävä heinä on todella kaukana siitä, mitä hevoset ja aasit söisivät luonnollisilla elinalueillaan, joten ei ole ihme, että niin moni niistä kärsii elintasosairauksista. Hevosten pito karsinatalleissa ja pienissä tarhoissa ei myöskään ole sitä, missä hevoset eläisivät luonnossa. Hevonen on kaikesta jalostuksesta huolimatta vielä biologialtaan lähellä villihevosta.

Oljen sokeriväittämälle löytyi vastaus Wattsin teksteistä, mutta lausahdus, että oljessa olisi paljon sokeria, ei saanut pohjaa, koska yhtä lailla sokerin heittelyä on kuivassa heinässä. Jostain syystä tämä lause vilahtelee monissakin eri lähteissä.

Korrenvahvistajan käyttökin tuli kumottua. Sen rajoitukset liittyvät käytettyyn aineeseen. Mutta torjunta-aineista pitäisi sen sijaan olla enemmän huolissaan, kuin käytetystä korrenvahvistajasta.

Tietyissä tilanteissa, kun altistavia tekijöitä on useampia, voi olki aiheuttaa ähkyn. Mutta yksinään olki ei aiheuta ähkyä sen todennäköisemmin kuin kuiva heinäkään.

Yhä useampi tuntuu käyttävän olkea alusena ja ruokinnan lisänä, mutta äänekäs vähemmistö huutelee sen vaaroista. Useimmiten väitteet perustuvat omiin kokemuksiin ja mutupohjaiseen perimätietoon tutkimusten sijaan. Kaikkea ei varmasti koskaan voida tutkia ja hevosen elinympäristö kaikkinensa vaikuttaa ähkyn todennäköisyyteen, jolloin mitkään tutkimukset eivät koskaan päde kaikkien hevosten kohralla.

Syljen erittymisen määrän ja vatsalaukun pH-tasapainon yhteys on mielenkiintoinen asia, jota en ollut näin kattavasti aiemmin ajatellutkaan. Toisaalta mahahaava on ähkyn rinnalla toinen asia, johon vaikuttavat muutkin asiat kuin pelkkä ruokinta.

Olki ei varmasti sovi karkearehuksi kaikille hevosille. Eihän kaikille sovi myöskään säilö, esikuivattu tai kuivakaan tai jotkin näistä. Mutta niille, joille sitä voi antaa, se on erinomainen kuitu- ja virikelisä.

Tämä muuliprojekti syö nyt ja jatkossakin olkea osana ruokintaansa. Mielummin enemmän kuin vähemmän. Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net

Lähteet


Alexander, F. 1965. A study of parotid salivation in the horse.
Elisabeth D. Svendsen. 2008. The Professional handbook of the Donkey.
Farmit.net. 2006. Olki karkearehulisänä.
Hankkija. Moddus-korrensääteen tuotekuvaus.
Hevostietokeskus.
Kellon, E. 2017. Myth Busting.
Kentucky Equine Research. 2014. Nothing to spit at: Saliva is the most natural of stomach buffers in horses.
Lantmännen Agro. Viljelyopas 2014.
Lillqvist, A. 2007. Ruokinnalla tuloksiin.
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 40/2015. Rehutaulukot ja ruokintasuositukset.
McGregor Argo, C. 2010. Management of equine obesity.
Meyer, H., Coenen, M., Prost, D., 1986. Digestive physiology of the horse. 14 Feed insalivation and passage in the equine upper intestinal tract.
Mueller, Protos, Houpt ja Van Soest. 1998. Chewing behaviour in the domestic donkey (Equus asinus) fed fibrous forage.
Nieminen, V. 2013. Harrastehevosen ruokinnan perusteita ja yleisiä sudenkuoppia. Suomen hevosenomistajien keskusliiton jäsenlehti 6/2013.
Raymond J. Geor, Manfred Coenen, Patricia Harris: Equine Applied and Clinical Nutrition E-Book: Health, Welfare and Performance.
Ruotsala, T. 2001. Antero Tupamäki: Hevosia kaikki tyyni. SuomenhevosSanomat 1/2001.
Rajala, A. 2003. Plant growth regulators to manipulate cereal growth inNortherngrowing conditions.
Del Rio, J., Rensoret, J., Prinsen, P., Martinez, A. Ralph, J, Gutierrez, A. 2012. Structural Characterization of Wheat Straw Lignin as Revealed by Analytical Pyrolysis, 2D-NMR, and Reductive Cleavage Methods.
The Donkey Sanctuary. What to feed your donkeys.
Talvio, E. 2017. Pilaako nykyruokinta hevosen hampaat?
Timonen, J. 2018. Pullukat kesäkuntoon. Suomenhevosliitto r.y. 
Tukes, Maatilan CCC, myyntipäällyksen teksti
Tulamo, R. 2017. Hevosen ähky - mitä omistajan tulee humioida?
Vilomix. Vaihtoehtoja viljan ja oljen säilöntään.
Viitanen, J. 2013. Pihatto - jos hevonen saisi valita.
Watts, K. 2004. Forage and pasture management for laminitic horses.
Watts, K. 2005. A review of unlikely sources of excess carbohydrate in equine diets.
Yrjänen, S. Ylipainoiset hevoset. Ohjeita painonhallintaan. Kaviokuumeherkän hevosen ruokinta.

16 kommenttia

  1. Go Kaisa!! Kiitos, olipa rautainen pläjäys ja juuri sopivaan saumaan, kun poninpulleron laihis on ajankohtainen ja olki on tarkoitus ottaa osaksi ruokaympyrää. Osaatko sanoa, voiko syötettävä oliko olla useamman vuoden vanhaa? Jos siis hygienia täyttyy. Nyt on ollut niin ankeita vuosia oljenkin osalta, että mietin kuinka monen vuoden takaista olkea kelpuutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi olla haastavaa saada tänä syksynä olkea ja jos nyt etsii, niin se on todennäköisesti toissakesäistä, mitä tarjotaan. Viime syksynä ei ainakaan meidän suunnalla saatu olkea tehtyä. Oljessa ei ole tuoreenakaan "paljon mitään", niin en mä usko että siinä vanhan syöttämisessä mitään ongelmaa olisi. Tosin siinä on vielä vähemmän mitään. Mutta mahantäytteeksihän tämä onkin tarkoitettu, en usko että kukaan kuvittelee saavansa siitä hevoselle mitään tarpeita täytettyä :)

      Me syötettiin koko viime talvi ylivuotista ja sitä on vielä vähän jäljellä ja sitä Muuli tulee saamaan sen ajan, mitä riittää.. Se on nyt siis jo 2 vuotta vanhaa tavaraa. Vähän meinasi stressiä pukata, että mistä saan olkea ensi talvelle, mutta verkot on vesillä ja eiköhän jostain tule :) Meillä on onneksi tallinomistajakin projektissa mukana ja kaikki tallin hevoset saa virikeolkea heinäverkoista. Muuli on ainut, joka sitä saa enemmän sillä ajatuksella, että se korvaa osan heinästä.

      Poista
  2. Tosi hyvä teksti! Paitsi 'Joillakin talleilla hevoset saavat ähkyjä kohtuuttoman usein, kun toisella tallilla ei ole koskaan ollut ähkyhevosia.' Jarmillisen usein kyse on siitä, että toisissa paikoissa reagoidaan herkemmin ja aikaisemmin kun taas toisissa ei pidetä pieniä 'pierujumeja' minään. Keskustelupalstat voisi jättää omaan arvoonsa.

    Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin merkitsin mutun selkeästi tekstiin, ettei kukaan sotke sitä lähdemateriaaliin. Tuota ähkyhommaa olisi mielenkiintoista selvittää seuraavaksi ja jotain tutkimuksia löysinkin jo sen tiimoilta.

      Poista
  3. Meillä Keski-Euroopassa suurinosa talleista kuivittaa oljella ja kyllä, oma tammakin vetää välillä olkea naamariin vaikka heinääkin olisi karsinassa tarjolla. Pari ähkyä on ollut, mutta niillä ei ollut oljen kanssa mitään tekemistä. On kiva tietää, että jos (kun) hevoselta loppuu yöllä heinä, niin se voi napostella olkea eikä tarvitse tyhjällä mahalla kärvistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin olen käsittänyt, että siellä suunnalla olki on käytössä todella laajasti. Kaikki tallit, missä käytiin viikon pituisen muulivaelluksen merkeissä Saksassa, käyttivät myös olkea alusina ja Englannissakin olen nähnyt sitä todella paljon. Mutta ei näissä maissa taideta silti pelätä oljen sokereita tai ähkyriskiä?

      Poista
  4. Olipa kattava tietopaketti. Ja hyvä kirjoitus oljen puolesta, mitä on käytetty lihavien hevosten laihdutuksessa korvaamaan heinää. Usein mielletään se korkeasokerinen heinä hevosta lihottavaksi, mutta myös heinä, mikä on hyvin sulavaa, matalat sokerit ja reilusti srv:tä lihottaa hyvää rehunkäyttäjää ja sitä kautta lisää kaviokuumeriskiä. Tällöin olki on myös hyvä korvaava korsirehu heinän rinnalle. Monelle oljen syöttö tuntuu olevan iso peikko ja se mielletäänkin usein säästösyyksi, vaikka takana olisi tarve saada hevosta laihtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuohon hyvin sulavan heinän kaveriksi olki sopii hyvin myös kuitupitoisuutensa takia, kun hevonen tarvitsee kuitujakin suoliston hyvinvoinnille. Tätä kuituhommaa olisin mielelläni selvittänyt lisääkin, mutta en löytänyt muita lausahduksia kuin että "hevonen tarvitsee kuitupitoista karkearehua". Missään ei olut mitään suositeltuja kuitumääriä, millä olisi voinut perustella kuidun tarvetta hyvin sulavan rehun rinnalle. Mä olen kerran kuullut omalla tallilla ulkopuolisen henkilön lausahduksen olkiruokinnasta, että sillä olisi tarkoitus säästää rahaa. Mutta kyllä tämä stressin määrä (sen hankinnan takia), pussitus ja hävikin siivoaminen käy sen verran työstä, ettei olki sen puolesta ole mitään säästöä. Mutta syöttäkööt rikkaat Goldengrassia niin meille köyhille jää kaikki olki ;)

      Poista
    2. Olkeahan on aikaisemmin pidetty köyhän tallinpitäjän säästökeinona ymmärtämättä, että olki on hyvä korvaava korsirehu tuhdin tai sokerisen heinän rinnalle. Olen itsekin näin aikaisemmin ajatellut, pitänyt ihanteena, että mitä enemmän valkuaista heinässä on, sen parempi. Mutta käytäntö ja hyvä rehunkäyttäjä on osoittanut "tietoni" niin vääräksi ja olen joutunut miettimään hevosen heinän "ihannemääritelmää" uudestaan. Helppoa ei ole ollut laihdutus, mutta onneksi on päästy ihanteellisempiin mittoihin eikä ole enää niin pullukka. Heinä ollut kuivaheinää ja olkea syönyt lisänä.




      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti oljesta ja käytöstä! Oma mielipide oljenkäytöstä on saanut enemmän positiivisia ajatuksia kun olet aikaisemminkin kertonut oljesta. Ennen pidin olkea kuivikkeena ja huonona sellaisena koska sen joukosta on työläämpää mielestäni talikon kanssa siivota. Oljesta saa kyllä pehmoisen patjan (esim.turve+olki) ja olen huomannut, että jotkut hevoset makaa silloin enemmän. Meidän tallilla käytetään välillä olkea nukkumispatjana ja naposteltavana. Jos itselle tulisi joskus oma hevonen antasin varmasti olkea lisänä, etenkin öisin se on varmasti hyvää ja kätevää kun ruokintaväli on pidempi :)
    -muulia ei pakastimeen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin opinnäytetyötä eri kuivikevaihtoehdosta, kun tutustuin olkeen ja siinä oli viitattu pariin tutkimukseen, joiden mukaan hevoset makailee enemmän ja pidempään olkipatjalla kuin kutterilla :) Eli niiden tutkimusten mukaan olki alusena lisäisi hevosten syvän unen määrää ja parantaa elämänlaatua.

      Mä en i-ki-nä kuivuttaisi karsinaa oljella, se on niin veemäistä siivottavaa. Mutta pihaton kyllä, jos sen voi kerran vuodessa traktorilla tyhjätä. Muulillakin on oljet heinäverkolla kaikkien hermojen säästämiseksi. Ja nyt, kun meidän tallin paskat menee Fortumille, ei sinne lavalle saisi olkia tai heinää edes kovin paljon päätyä.

      Poista
    2. Muistan sen hetken kun sain talikon käteen ja ekaa kertaa edessä oli karsina täynnä olkea.. en tiedä miten pysyin järjissäni siinä urakassa, mutta sain siivottua ehkä melkein edes suurimmat kasat pois :D
      -muulia ei pakastimeen-

      Poista
  6. En saa puhelimella vastattua tuonne aikaisempaan, mutta ei pelätä ei. Kisahevosetkin ovat olkikarsinoissa. Toki kun hevoset on jo syntyessään tottuneet olemaan olkikarsinoissa niin ei ne niitä tyhjäksi imuroi ja vuosien aikana suolisto tottuu erilailla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, valtavan mielenkiitoinen artikkeli (tätä ei voi enää vain blogipäivitykseksi sanoa), olet tehnyt valtavan työn ja arvostan suuresti sitä, että olet mennyt lähteille saakka ja murtanut monia myyttejä. Tämä täytyy lukea ajatuksella vielä useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheeseen liittyi niin paljon asiaa, että tästä tuli vahingossa näin massiivinen. Hevosen elämässä kaikki liittyy kaikkeen, joten aihetta oli joissain kohdin vaikeaa rajata. Siinä kohtaa, kun googlasin kuumeisesti tutkimuksia heinän sokereiden alentamisesta liottamisen avulla, totesin että nyt mennään aiheen ohi. Blogatkoon joku muu siitä, että kannattaako liottaminen vai ei :D

      Hevosen syljen erittäminen taitaa vielä vaatia ihan oman erillisen postauksensa. Siitä olen nimittäin lukenut myös aasitutkimuksen.

      Poista
  8. Huippu postaus! Kiitos!!

    VastaaPoista