tiistai 31. heinäkuuta 2018

Muulimenot heinäkuussa 2018

Menot

Heinäkuun tallivuokra 400e
Trailerin vuokraus 50e Muulin hakemiseen koulutuksesta
Bosal ja Mecate 319,5e**
Top Spec Anti Lam-ruokaa kolme säkkiä (aasirehua ei enää saa Suomeen) 84,23e*
Kavioiden vuolu 20e***

Tulot
0e

YHTEENSÄ --873,73e

Lisäksi meni toki reilu tankillinen bensaa, kun hain Muulin koulutuksesta kotiin, mutta koska en ole omia bensojani laskenut muulimenoihin aiemminkaan, en laske nytkään.

*Olen käynyt TopSpecin kanssa sähköpostinvaihtoa, että miten saisin aasirehua Suomeen jatkossakin. Heiltä ostettuna postikulu on niin suuri, ettei rehua ole mitään järkeä tilata.Equestrizone, mistä rehua tilasin, ei enää pidä aasirehua myynnissä ollenkaan, koska sen menekki oli niin heikkoa.

TopSpec on yrittänyt löytää Suomesta jälleenmyyjää rehuilleen, toivottavasti nappaa ja aasirehua saisi jatkossa ihan Suomesta! He kertoivat, että Anti Lam-ruoka on lähellä aasirehua, joten tilasin sitä. Yleensähän kaviokuumeisille suunnatut rehut ovat oikein sopivia myös aaseille ja muuleille, koska niissä on vähän tärkkelystä ja vähän sokeria. Tosin on muistettava, että syöttömäärä 200 kg painavalle aasille on niin pieni, että vaikka rehussa olisi normimäärä tärkkelystä ja sokeria, ei se vaikuttaisi eläimen terveyteen millään lailla.

**Bosal ja mecate tulivat Yhdysvalloista ja niiden olisi pitänyt jäädä tulliin ja meidän olisi Sannan kanssa kuulunut maksaa tullimaksu (ehkä noin 2% tuotteiden arvosta) ja arvonlisävero (24% tuotteiden hinnasta + toimitusmaksusta), mutta tuotteet tulivatkin Sannalle suoraan kotiin. Säästimme siis ihan hyvän summan rahaa, kun alveja ei meiltä pyydetty!


***Pyysin tallillamme käyvää kengittäjää tsekkaamaan ja vuolemaan kaviot. Viimeksi hän katsoi ne kaksi vuotta sitten, joten yritän tässä taas pärjätä seuraavat kaksi vuotta itsekseni.

Tuliterä bosal ja mecate

Lue lisää

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Muuli on ratsuna tosi hyvä, mutta miksi tallivihko täyttyy vastoinkäymisistä?

Kuva: Minttu Koponen / http://aaveen.net/
Mikäköhän siinä on, että tallivihkoon tulee kirjoitettua kuusi riviä siitä, kuinka Muulin selkään oli vaikeaa päästä ja loppumaasto kuitataan "Muuli tosi kiva muuten"? Tai mikäköhän siinä on, että kun postauksen otsikko kertoo katastrofista, klikataan sitä tuplasti enemmän kuin sitä postausta, jossa kerron kuinka hienosti Muuli on käyttäytynyt?

No kyllä minä tiedän. Lukijat rakastavat toisten epäonnistumisia, ongelmia ja toisaalta ongelmista selviytymistä. Itse kirjoitan tallivihkoon ongelmista lähinnä siksi, että jos ongelma jatkuu, voi vihosta katsoa, milloin se alkoi ja haarukoida ongelman syitä.

Tällä hetkellä Muuli on ratsastuskerroista 90% ajasta kiva. Jos siis olen selässä 1,5 tuntia, saattaa selkäännousun jumppaamiseen mennä 10 minuuttia. Luulen, että se "taantui" sen suhteen kotiin palatessaan tai yhdistää sinkoilun juuri kotitalliin ja kotikenttään. Nousen selkään niin, että ensin hypin vieressä ja kehun kun se seisoo, sitten nostan jalkaa jalustimeen ja kehun ja palkkaan kun se seisoo, sitten nousen jalustimen varaan muutaman kerran ja sitten vasta selkään. Joskus se seisoo paikoillaan ja pystyn palkkaamaan selästä, yleensä se lähtee tuossa kohtaa pyörimään. Ei se mihinkään karkuun pääse, sisäohja on lyhyenä.


Ratsastan hetken kentällä, muutama kierros riittää. Kokeilen että pysähtyy ja lähtee hallitusti liikkeelle. Saatan peruuttaa pari askelta. Sitten ollaan valmiit maastoon. Olen siinä uskossa, että Muuli nauttii maastoilusta. Palkkaan selästä ratsastuksen aikana tosi vähän, korkeintaan muutaman kerran. Ajattelen siis, että Muulille se maastoon lähteminen on myös palkkio. Kun menee kentällä sievästi sen viisi minuuttia, pääsee maastoon.

Maastossa on ollut tosi hauskaa Muulin kanssa! Miettikää, ollaan menty asfalttitietä, ylitetty ja alitettu junarata, kohdattu pyöräilijöitä, mopoja ja pelottavia kävelijöitäkin. Saatetaan ohittaa 20 kulkuvälinettä ja sitten yksi kävelijä aiheuttaa ongelmia. Minkä muistan maastoreissun jälkeen? No sen helvetin kävelijän, jonka kohdalla mentiin kylkimyyryä. Miksen muista niitä 20 ohitusta, jotka mentiin pitkällä ohjilla korvia lotkauttamatta?

Ekoissa raveissa edelliskerran pitkällä maastoreissulla Muuli otti kierroksia kaverin takana. Jouduin kahdesti ottamaan sen aika rumasti haltuun. Sen jälkeen mentiin edelle ravaamaan ja laukkaamaan ilman mitään ongelmia. Miksi mieleen jäi vain noi kevätjuhlaliikkeet eikä sitä, kun Muuli laukkasi kivaa rauhallista laukkaa pitkän pätkän?


Ja kun viimeksi maastosta palatessamme sanoin viimeisen ylämäen alla, että anna mä laukkaan edeltä. Keräsin ohjat, istuin satulaan ja Muuli nosti laukan ihan ajatuksesta. Tunsin takapuolessani kuinka satulan takakaari painautui sitä vasten, mutta ajattelin että saan sen kyllä ylämäkeen kiinni. Parin askeleen jälkeen laukan tahti olikin ihan normaali ja Muuli väsähti ihan itse ennen kuin päästiin mäen päälle. Kehuin sitä tosi paljon ja minulla oli tosi rento muuli kotimatkalla.

Muulin ilme maastossa on levollinen. Me tallilla seuraillaan hevosten kipuilmeitä, ei siis olla mitään vanhanaikaisia kalkkiksia. Muuli ei näytä kipeältä. Se liikkuu rennosti pää alhaalla, mutta löysiä muulien propellikorvia en ole vielä sillä nähnyt. Ehkä sitten, kun maastot ovat sille tutumpia. Nyt on vielä niin paljon katseltavaa.

Uskallan lähteä Muulin kanssa "mihin vain" maastoon. Onko se nyt niin paha, ettei se mene lätäköistä tai  ylitä märkiä ojia? Ylitettiin muuten ihan huomaamatta yksi ojakin yhdellä maastoreissulla. Okei, se oli kuivunut ja aika matala, mutta Muuli tuntui tunnistavan sen ojaksi. Se laski pään alas, haistoi ja loikkasi yli.


Tein maastakäsittelyä ihan hiljattain  yksi päivä. Ensin juoksutin irtona ja kuvittelin, että kunhan pidän sen liikkeessä haluamaani suuntaan, se jossain vaiheessa laukkaa vapaana ympärilläni. No se ei toteutunut. Mutta sen jälkeen kun otin sen naruun, se toimi täydellisesti. Se nostaa ravit sillä, että ryhdistäydyn ja siirtyy käyntiin, kun puhallan ulos ja "lyyhistyn" hieman. Se kulkee narussa pää alhaalla.

Kentällä taluttaessa voin pitää ohjat kyynärtaipeessa ja säätää samalla SportsTrackerin päälle. Muuli kävelee perässä kevyesti ja huomaamatta. Se pysähtyy kun pysähdyn ja lähtee liikkeelle samaan aikaan. Se kulkee pää alhaalla vaikka luulen sen tietävän, että menen pian selkään.

Olen aina välillä kommentoinut monen blogin kiiltokuvamaisuutta, kuinka aina paistaa aurinko ja treenit menee putkeen. Hemmetti, jos minäkin kirjoittaisin vain niistä, niin pikkuhiljaa elämä muuttuisikin varmasti sellaiseksi!

Tiesittekö, että omia aivojaan voi huijata? Olen ollut joitain kertoja tilaisuuksissa, jotka eivät todellakaan ole menneet putkeen, mutta joista haluan jättää itselleni kivat muistot. Tilaisuuksien jälkeen kerron tutuille ihan tarkoituksella vain niistä hyvistä jutuista, koska niitä on aina. Vuoden jälkeen kuvia katsellessa tulee päällimmäisenä mieleen ne hyvät muistot. Huonoja saa ihan kaivamalla kaivaa.

Tämä huijaus toimii kuulemma myös inhokkiruokiin. Jos aina kesäkeittoa syödessään hokee itselleen, kuinka herkullista ja kermaista se juuri tällä kertaa on, voi vuosien päästä huomata pitävänsä kesäkeitosta. Kuulemma. En ole testannut. Vihaan suurinta osaa keittoruuista.

Ratsastuksessa ja hevosharrastuksessa ihaillaan niitä, jotka ovat nöyriä ja jotka eivät kuvittele tietävänsä mitään. Jos joku hehkuttaa hyvin mennyttä rataa, on kymmenen kriitikkoa kaivamassa videolta epäkohtia. Että mitä toikin kuvittelee itsestään, hevonenhan viuhtoi hännällään koko radan läpi? Mitä jos se juuri tuolla kerralla viuhtoi hännällään puolet vähemmän kuin aiemmin? Mitä jos se vielä vuosi sitten kieltäytyi menemästä kuljetuskoppiin?

Mitä jos muuttaisimme ajattelutapaa niin, että emme enää niin aktiivisesti panostaisi huonoihin juttuihin niitä kehittäen, vaan ratsastaisimme niitä, missä hevonen on hyvä ja mistä se nauttii? Pääsisimme kehumaan tosi paljon ja usein. Voisiko käydä niin, että jossain vaiheessa ne vaikeatkin jutut parantuvat ihan huomaamatta?

En ihan täysin ottanut vastaan kaikkea, mitä Piet Nibbelink viime kesänä antoi, mutta yhdessä asiassa hän oli oikeassa. Sinun hevosesi on kaunein, hienoin ja upein maailmassa.

Ja Muuli on hienompi kuin teidän kaikkien hevoset yhteensä. prkl.

Lue lisää

tiistai 24. heinäkuuta 2018

British Dressage muutti mieltään painostuksen alla - huippumuuli päihittää kisoissa hevosetkin

Wallace ja Christie. Kuva: True To You Photography (kuva ostettu käyttööni)
Englannissa muuleilla ei ole ollut mitään asiaa kouluratsastuskilpailuihin, ennen kuin nyt. Jo maaliskuussa pieni kapinahenki nosti päätään mutta nyt heinäkuun aikana räjähti ja muuleista on saatu lukea jopa The Timesista!

Palataan ensin maaliskuuhun, jolloin Horse&Hound uutisoi Sarah Hemmingsistä ja muulistaan Honeystä, joita oli kielletty saapumasta eräällä tallilla järjestettäviin treeneihin, koska muuli saattaisi pelottaa hevosia. Tallin puitteita vuokrataan aina välillä ulkopuolisille tapahtumanjärjestäjille ja joitakin vuosia sitten joku osallistuja oli tuonut paikalle aasin. Tallin omistaja, David Stephenson, kertoi lehdelle, että tuolloin kiljuva aasi aiheutti hevosissa niin pahaa paniikkia, että nämä juoksentelivat  ympäriinsä. Hän kiittää onnea, ettei yksikään hevonen satuttanut itseään, mutta koska hän on vastuussa täysihoitoasiakkaistaan, ei hän halua riskeerata näitä uudestaan pitkäkorvan takia.

Raflaavasti otsikoitu juttu "They are earists!" levisi laajalle ja siitä keskusteltiin pitkään eri muuliryhmissä. Suurin osa hevosihmisistäkin oli sitä mieltä, että muuli on tervetullut, mutta ymmärsivät täysihoitotallin omistajaakin, joka oli traumatisoitunut viiden vuoden takaisesta aasihyökkäyksestä.

Tämän jälkeen kului kolme kuukautta ennen seuraavaa Englannin muuligatea, jonka aikana on toisteltu yhtä ainoaa nimeä, Wallace The Great. Kyseessä on 11-vuotias alkujaan Irlannista peräisin oleva rescuemuuli joka päätyi Donkey Sanctuaryn kautta nykyiselle omistajalleen, Christie Mcleanille.

Muuligate sai alkunsa 27.6.2018, kun Horse&Hound uutisoi Wallacesta ja Mcleanista, joita ei hyväksytty mukaan virallisiin koulukilpailuihin, koska British Dressagen sääntöjen mukaan muuleilla ei saa kilpailla. Muulikko oli tähän asti kilpaillut harjoitusluokissa pärjäten ihan kivasti ja nyt Mclean olisi paikannut edustamansa ratsastusseuran toista ratsukkoa virallisissa kilpailuissa. Noin muuten hän kisasi virallisissa kilpailuissa viisivuotiaalla mustalla welsh D-sektion ruunalla, Benhill Coalmanilla.

Wallace ja Christie. Kuva: True To You Photography (kuva ostettu käyttööni)

British Dressage on yksi Englannin ratsastajainliiton alayhdistyksistä, jonka jäsenmäärä on 14 000 ja joka järjestää noin 2000 kilpailupäivää vuodessa (Wikipedia). Muita alayhdistyksiä British Equestrian Federationilla ovat muun muassa kenttäkilpailuyhdistys, esteratsastusyhdistys, poniyhdistys ja vikellysyhdistys. Koska British Equestrian Federation toimii FEI:n (International Federation for Equestrian Sports) alaisuudessa, noudattavat näitä sääntöjä myös alayhdistykset. Paitsi jos yhdistys ei ole aina ihan viimeisen päälle päivittänyt sääntöjään FEI:n muutosten perusteella.

British Dressagen säännöissä luki selvästi, että hevosella tarkoitetaan vain hevosta tai ponia, ei muita hevoseläimiä. Kouluratsastusjärjestöllä ei sinänsä ollut mitään muuleja vastaan, mutta säännöt ovat säännöt. Tässä vaiheessa Wallacesta sai lukea jo aika monesta eri lehdestä ja BBC teki pitkän jutun Wallacesta, se on upotettuna tähän alle.


British Dressage toimi saamansa mediajulkisuuden alla salamannopeasti. Jopa niin nopeasti, että SRL voisi ottaa siitä mallia. Kun uutinen julkaistiin perjantaina, kokoontui yhdistyksen hallitus heti maanantaina ja julkaisi keskiviikkona tiedotteen jonka mukaan säännöt oli päivitetty ja että muulit ovat jatkossa tervetulleita. Säännöt eivät silti kuitenkaan ole vielä niin suvaitsevaiset kuin meillä Suomessa, vaan British Dressage toivottaa areenoille vain hevoseläimet, jotka ovat hevostammasta syntyneet. Aaseilla ja muuliaaseilla ei siis ole asiaa kilpailuihin, ainakaan vielä.

FEIn säännöissä sanotaan hevosesta muuten seuraavaa "Horse: Refers also to a Pony or other member of the genus Equus unless the context requires otherwise. A Horse shall be born from a mare."

Ja nyt myös British Dressage on päivittänyt sääntönsä ajan tasalle. Jäin tosin itse miettimään, että miksi ensin mainitaan että termillä "horse" tarkoitetaan myös muita Equus-lajin eläimiä, mutta että hevonen on kuitenkin (hevos)tammasta syntynyt.

Meillä Suomessa SRL:n säännöissä sama kohta on suomennettu muotoon "Hevonen: Tarkoittaa myös ponia tai muuta Equus sukuun kuuluuvaa kavioeläintä ellei asiayhteydestä muuta johdu"

Mclean sai koko gaten aikana runsaasti henkilöitä taakseen ja ehdottomasti suurin osa kommentoijista toivotti muulit tervetulleiksi kilpailuihin. Nimekkäin tukija lienee Carl Hester, joka kiittelee kouluratsastusjärjestöä nopeasta toiminnasta Horse&Houndissa. Hän on kuitenkin järkyttynyt sosiaalisen median kommenteista. Ennen sääntömuutosta British Dressagea arvosteltiin rumin sanoin, vaikka se toimi vain sääntöjensä mukaisesti.

No jätetään sääntöasia sikseen, pääasia on että #justiceforwallace toteutui ja muulit saavat kilpailla kouluratsastuksessa ihan luvan kanssa! Mclean ilmoittikin Wallacen nopeasti sen ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Kisat olivat 22.7.2018 ja mitä muuta muulikko voi tehdä kuin VOITTAA luokkansa! Paikalla oli runsaasti mediaa ja Wallace nähtiin mm BBC:llä heti samana iltana!

Prosentit olivat 67,6 ja osallistujia luokassa oli kahdeksan. Ratsukot olivat todella tasaväkisiä. Luokkana oli Open Introductory W - B (2009) - Short, joka on raviohjelma. Tulosten mukaan eräs toinen ratsastaja sai 68 prosenttia, mutta ehkä tuloksissa on virhe, koska todistetusti Mclean ja Wallace saivat ykkösruusukkeen.

Tuomarin kommentit arvostelulomakkeella olivat "Well done. Pleasing rythm & activity. Could be more supple but a lovely willing attitude", eli suomennettuna jotenkin näin "Hienoa työtä. Miellyttävä rytmi ja aktiivisuus. Voisi olla notkeampi, mutta suloisen halukas asenne"

Video radasta löytyy Facebookista tämän linkin takaa.

Seuraavana päivänä viisi kansallista sanomalehteä noteerasi hienon tapahtuman! BBC:n uutisen voit katsoa alta.



Muulikko on saanut upeita sponsoreja taakseen. Kuolaimet ovat Neue Schulelta, ratsastajan varusteet Mountain Horselta, satulapuolella sponsorina toimii HM Performance Saddles ja virallisena hovikuvaajana True To You Photography. Ei mitenkään huonosti muulikolta! Toki Mclean on niittänyt mainetta jo ennestään Coalmanin kanssa. Hänellä on myös kotonaan kasvamassa tulevaisuuden lupauksia, kaikki welsh d-sektiosta.


Wallacen menoa voi seurata Facebookissa: Wallace The Great-Dressage Mule
ja Instagramissa: @coalman-wallace
Lue lisää

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Muuli maastoesteillä eli pelkoa ja kauhua derbyllä



Meidän tallilla on yksi laidun, jota kutsutaan derbyksi, ja jolla saa ratsastaa. Siellä on muutama agilityestekin, tai ehkä niitä pitäisi kutsua trail-esteiksi, kuulostaisi hienommalta. Viime syksynä menin niitä liinassa Muulin kanssa, olin turvallisesti liinassa. Nyt ajattelin kokeilla uudestaan ja samalla treenata varmuutta selkäännousuun. Siinähän oli ollut hoitaja-Sonjallakin vaikeuksia (vieraskynäpostaus), enkä minäkään sinne niin sujuvasti ollut päässyt, kuin Sannan luona. Muuli lähti pyörimään jo ennen, kuin ehdin antaa sille selästä käsin herkun. Ja se on tosi ärsyttävää.

Kuvailin päivän treeneistä myös videon, se löytyy upotettuna postauksen lopusta.

Ensin laitoin Muulin liinaan ja siinä talutin/juoksutin sen esteiden läpi. Palkitsin myös. Se suoritti kaikki tosi hyvin, joten siirryin nopeasti selkäännousureeniin. Kuten kerron videollakin, päivän pääpaino oli selkäännousussa, ratsastaisin vasta jos se menee hyvin. Pyörittiin siinä kyllä hetki ja Muuli on tosiaan keksinyt myös peruuttaa selkäännousussa. Se vastusteli taipumista sisään ja ennemmin peruutti kuin myötäsi. Loppua kohti opin itse myötäämään sille jo siinä kohtaa, kun Muuli ajatteli myötäämistä ja se tuotti tuloksia.

Selkäännousussa Muuli silti pyörähti, ja se tulikin videolle. Tuo pyörähtäminen on hyvin tyypillistä siltä, ja sitä on ollut koko ajan koulutuksenkin ajan.

Melkein kaikki kuvat ovat tällä kertaa videolta, pahoitteluni!
Ratsastin siinä sitten agilityesteitä jonkin verran ja tulin alas selästä ajatellen, että treenaan lisää selkäännousua. Tässä kohtaa kävi sitten pieni onnettomuus joka ei tullut videolle. Olin siis nousemassa selkään ja viemässä toista jalkaa Muulin yli, kun se lähtikin täysiä haneen. Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan kuvittelin pääseväni vielä selkään, mutta ymmärsin luovuttaa. Ohjasta pidin kiinni niin pitkään kuin pystyin, pidän ohjat aina pudotessa kädessä, sillä sisäohjasta vetämällä saa hevosen tai muulin väistämään itsestä poispäin, jolloin mahdollisesti sattuu vähemmän.

Toki hevoset ja muulit ovat myös tosi tarkkoja jaloistaan ja usein ylijuoksussa säästyy kaikilta kaviokontakteilta. Noh, keräilin sieltä itseni ja totesin, ettei pää tärähtänyt vaikka lippa irtosikin. Selässä ei ollut mitään tuntemuksia, koska selkäpanssari oli päällä.

Muuli jäi seisomaan kymmenen metrin päähän, josta hain sen, vaihdoin hieman selkäännousupaikkaa ja jatkoin harjoituksia. Ne onnistuivatkin nyt tosi hyvin. Nousin monta kertaa selkään, pystyin palkitsemaan ja tulin heti alas asettamatta edes toista jalkaani jalustimeen. Jostain syystä Muulilla ei ole toleranssia siihen, kun haen jalalla jalustinta. Sitä siis treenaamme jatkossa myös.

Ratsastuksen jälkeen päästin Muulin hetkeksi syömään vapaana. Se pysyi koko ajan samassa paikassa ja antoi ongelmitta kiinni vartin kuluttua. On se vaan välillä niin superkiltti!

Nyt ratsastuskin sujui hyvin kunnes... olin ohjaamassa Muulia Muulin mielestä tosi pelottavan märän kohdan yli. En edes tajunnut selässä, että se on tosiaan hieman märempi kohta, koska siinä kasvaa pitkää heinää. Muuli sen tiesi. Sillä meni heti herne tosi pahasti nenään, että miten voin pakottaa sen märästä. Se näkyykin sitten videolla, kuinka se sujahtaa täysiä "agilityratani" läpi ja hyppää rengaspinon yli.

Tämä episodi on myös omasta pikkuvideostaan, jonka upotin tähän alle.


Koska rengaspino ei kuulunut ohjelmaamme, en myöskään kerännyt siihen nojaavia talikkoja pois. Toinen kaatuukin hypyn aikana. Tilanne tuli tosi yllättäen ja ajattelin renkaita lähestyessämme, että saan sen käännettyä oikealle tai että se pysähtyisi niiden eteen, mutta se menikin empimättä yli.

Tämän jälkeen se kuskasi minua 1/4-osaa laidunta, kunnes kaksin käsin sisäohjasta (oikeasta) vetämällä sain sen pään kääntymään minua kohti ja se pysähtyi. Sen jälkeen ratsastus jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen tässä puolen vuoden aikana siissiintynyt jonkin verran, mutta siitä märästä en enää Muulia laittanut menemään. Ensi kerralla sitten.



Laitoin Sannalle heti tuoreeltaan viestiä että mitä tapahtui ja hänkin sanoi, että olen rohkaistunut paljon. Ja se on ihan totta, vuosi sitten olisin kutsunut satulansovittajan tsekkaamaan, oliko tapahtunut kuitenkin jonkinlainen kipureaktio. Nyt ymmärrän, että se on Muuli, joka ei ollut vielä valmis ylittämään märkää kohtaa ratsastajan kanssa.

Lue lisää

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Vaneriblokki on kaunis ja katseenkestävä pohja omille kuville


Olen kova surffaamaan netissä, Facebookissa ja Instagramissa ja rakastan uusia raikkaita ideoita. Suurin osa näistä jää toteuttamatta, mutta yksi ehdottomasti toteutettava tuli vastaan Instagramissa, kun Kuopiossa sijaitseman Tulostamon kuva vaneriblokkitauluista tuli feediini. Tallensin sen heti, koska tiesin, että tuollaisia pitää saada. En vain heti tiennyt, että mistä kuvista.

Olen ihaillut jo pidempään vanerilevyille tulostettuja kuvia. Rakastan sitä, miten puun syyt näkyvät kuvassa ja sitä, millainen fiilis kuviin tulee. Vaneriblokki on samantyyppinen tuote, paitsi että se "seisoo min jaloin", eikä siis tarvitse raameja tai edes reikää seinään, koska paksu vaneri pysyy pystyssä ihan itsekseen. Ja tulee niiden mukana takatappikin, jolla se pysyy varmasti pystyssä.

Tulostamossa ollaan alusta asti oltu kiinnostuneita kokeilemaan kuvien tuottamista eri materiaaleille. Vaneriblokin idea lähti yksinkertaisesti siitä, että he halusivat nähdä, miltä vanerille tulostettu kuva voisi näyttää. Vaneriblokin kuva on tulostettu Fine Art valokuvapaperille, joka liimataan vanerin pintaan.

"Vanerille tulostettu kuva oli ideana uusi ja kiinnostava tapa tuoda valokuvia esille. Ensimmäiset kokeilut tehtiin tulostamalla kuva suoraan puupinnalle, mutta tulostuslaatu ja tarkkuus eivät vastanneet odotuksia"

Pian Tulostamossa keksittiin kokeilla tulostusta paperille ja paperin liimaamista suoraan blokkiin. "Tällä menetelmällä saatiin yhdistettyä loistava tulostusjälki ja materiaalina mielenkiintoinen vaneri, joka nykyisin tunnetaan Fine Art vaneriblokkina", Laura Suvala kertoo Tulostamosta.

Takanreunus on tauluille erittäin tyypillinen sijoituspaikka siihen asti että niille a) löytyy pysyvä paikka b) silmä tottuu siihen, että ne ovat takanreunalla.

Muuliprojekti ei ole sisustusblogi ja vaikka sisustuksemme kestäisikin kuvauksen, ymmärrän nyt, että sisustuskuvien ottaminen on ihan oma lajinsa. Miten ihmeessä edes saan tällaisen kuvan epätarkaksi jos samaan aikaan saan ulkoa otetut kissakuvat tarkoiksi? No, onneksi ei tarvitse kovinkaan usein ottaa sisäkuvia.






En heti tiennyt, mistä kuvista lähtisin tilaamaan blokkeja. Ja mikä olisi taulujen koko. Pidän neliötauluissa, joten päätin tilata sellaisia koossa 15 x 15 cm. Hintaa tämän kokoisille tauluille tulee 20 euroa kappale. Isommatkaan koot eivät ole mahdottoman hintaisia, 20 x 30 cm maksaa vain 35 euroa. Sanon vain, koska kaikki laadukkaat kuvatuotteet ovat vähintään tuota hintaa. Huonolaatuisen canvastaulun saattaa toki saada halvemmalla.

Toimituskuluja viidelle pienelle blokkitaululle tuli noin 10 euron verran.

Koska Muulin koulutusjakso alkoi olla lopuillaan ja halusin jotenkin kiittää Sannaa kaikesta avusta, keksin tilata hänelle pari kuvaa. Tekijänoikeusjututkaan eivät olisi ongelma, koska olin ottanut häenstä hevostansa kanssa ihan kivoja kuvia paria viikkoa aiemmin. Itselleni tilasin kuvat kissoista ja Muulista. Kissojen kuvien tilaus olikin ollut mielessä jo pidempään, sillä kuvat oli ottanut Suvililja Photography jo viime kesänä. Tässä linkki kyseiseen postaukseen.

Tätä blokkia kun kunnolla katsoo sen yläreunaan huomaa, miten kuva on "rypistynyt". Oli huono idea antaa kissojen nysvätä taulujen kanssa. Jos vaneriin liimattu paperi on yhtään nihkeää ja sitä sormella pyyhkäisee, menee se reunoista rumaksi. Onneksi paperin sai siveltyä takaisin blokkiin, joten yläreuna ei jäänyt tällaiseksi kuin kuvissa. Kulmia kannattaa kuitenkin oikein erityisen hyvin suojella kaikilta osumilta.


Muulista olisi ollut hienoja dressagemuulikuvia Aaveen.netin kuvaamana, mutta koska Muuli ei ole ikuisesti dressagemuuli, hylkäsin ne. Valitsin sen sijaan yhden Sannan ottaman ratsastuskuvan kevättalvelta. Se oli kuvattu päivänä, jona kävin ensimmäistä kertaa Muulin kanssa kaksistaan maastossa. Ihan vain muutama sata metriä tietä pitkin ja samaa tietä takaisin. Kuvaan liittyy siis muistoja ja kuvana se on mukavan rauhallinen.

Taulut tulivat vajaassa viikosa ja ne oli pakattu tosi hyvin. En ymmärtänyt tilatessa sanoa, että vaneri saa näkyä valkoisista kohdista, joten sitä ei näkynyt. En kuitenkaan pidä sit ongelmana, taulut ovat todella kivoja näinkin! Tulostuslaatu on erinomainen, mutta eron huomaa minun ja ammattikuvaajan välillä. Susannan ottamat kissakuvat ovat ihan eri laatua kuin minun ottamani kuvat. Saatoin myös käsitellä omia kuviani turhan paljon ja nyt se kostautui. Nettikuvat ja tulostukseen menevät kuvat pitäisi käsitellä hieman eri tavalla. En ymmärtänyt tätä, koska olen tilannut paperikuvia viimeksi kahdeksan vuotta sitten ja silloin en käsitellyt kuvia rajaamisen lisäksi mitenkään muuten.

Tässä ovat alkuperäiset kuvatiedostot, jotka lähetin Tulostamolle.


Kuva: Suvililja Photography

Kuva: Suvililja Photography

Kuva: Sanna Kauppinen

Lue lisää

tiistai 17. heinäkuuta 2018

3+1 vinkkiä parempaan mökkireissuun!

Olen tällä hetkellä mökillä ja olen löytänyt kertomisen arvoisia mökkivinkkejä, joilla mökkiviikosta voi tehdä vielä entistäkin paremman. Kaikki hankinnat ovat ilmaisia tai melko edullisia ja niistä on paljon iloa.


Äänikirja

 

Luen mielelläni, mutta äänikirjat olivat ennen tätä kesää jääneet jostain syystä vieraaksi. En pitänyt ajatuksesta, että kuuntelisin äänikirjaa 20 tuntia, kun olisin lukenut kyseisen kirjan parissa tunnissa. Sitten kokeilin ja rakastuin. Äänikirjahan nimittäin ratkaisee kaikki yhdistettyyn auringonottoon ja kirjan lukemiseen liittyvät ongelmat. Kirja ei tahmaannu aurinkorasvaisista käsistä, kädet ja niskat eivät väsy eikä kirja estä ruskettumista kasvoilta. Laitoin itse äänikirjan soimaan Bluetooth-kaiuttimesta, jolloin kirja seurasi minua näppärästi mökillä, olin sitten terassilla, huussissa tai laiturilla.

Äänikirjoja on nykyään tarjolla monissa eri kuukausimaksullisissa palveluissa. Näihin kaikkiin saa vähintään parin viikon ilmaisen kokeilujakson ennen maksullista versiota. En halunnut lähteä näihin, koska äänikirjatarpeeni on lyhyt enkä muistaisi kuitenkaan katkaista ilmaista kokeilujaksoa. Suplassa on muutama äänikirja, jotka riittävät varmasti viikon mökkireissun ajaksi! Suosittelen erityisesti Riku Talvitien kirjaa Tappava formaatti: Kuokkavieraat-jännäriä, joka sisälsi jännitystä alusta loppuun.

Ladattava retkisuihku

Saimme mökkilahjaksi todella kätevän suihkun ja kun googlasin, saa näitä parillakympillä itselleen esimerkiksi Puuilosta! Suihku on ihan jokaisen euron arvoinen, sillä kauhan tai kuupan kanssa peseytyminen on haastavaa ja tuhlaa vettä. Suihkun kanssa raavaskin mies pesee itsensä yhdellä ämpärillisellä vettä.

Suihku ladataan USB-piuhalla ja latauksen jälkeen sitä voi käyttää 40-60 minuuttia. Meidän mökillämme, jossa on neljä henkilöä, suihkun lataus riittää aina muutamaksi päiväksi, koska yhden kymppilitraisen saavin suihkuttelu kestää neljä minuuttia.

LED-valot huussiin

Ainakin e-villestä saa käteviä pattereilla toimivia LED-valokatkaisijoita, joissa valo tulee itse katkaisijasta. Meillä on näitä kaksi huussissa, joten yölläkin voi piipahtaa huussissa ilman taskulamppua. Suomessa nämä maksavat vajaan kympin, mutta kestävät varmasti monta vuotta, jos ihan joka kerta ei unohda valoja päälle.

Ilmapatja

Mökin kelluntavälineistöä penkoessani löysin vanhan ilmapatjan. En tosin heti tajunnut sen olevan ilmapatja, luin varoitustekstin vasta myöhemmin. Totesin sen kuitenkin nappivalinnaksi kelluntavälineiden joukosta. Se on todella iso ja paksu verrattuna tavallisiin uimapatjoihin. Paksuus tuo tukevuutta eikä patja keikkaa tai hörppää vettä, vaikka siihen kömpisi isompikin vesipeto.

Velour-pinta on ihon alla muovia mukavampaa eikä tunnu niin kuumalta. Tummansininen patja kuivuukin nopeasti auringossa. Materiaali tuntuu olevan paksumpaa kuin marketin uimapatjoissa ja hintaluokka on sama. Kuvan ison patjan saa Jyskistä parillakympillä.

Näissä pitää tosin muistaa se, että osassa ilmapatjoja on pumppusysteemi kiinni patjassa. Sellaista ei kannata uittaa. Tässä mökkiversiossa on samanlainen reikä, kuin tavallisissa kumipatjoissa.

Postaukseen liittyy myös video, joka ei tosin tämän postauksen lukemisen jälkeen anna mitään uutta. Upotan videon silti tähän alle.

Lue lisää

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Flex Hoof Bootsit kesäkäytössä



Kirjoitin Flex Hoof Bootseista viimeksi kevättalvella. Tuolloin olin ostanut bootsit Muulille siksi, kun sillä ei muuten voinut ollenkaan maastoilla jäätikkökeleillä. Bootseihin tilasin siis myös nastat.

Ensimmäiset kokeilut paljastivat Muulin liikkuvan kyllä reippaammin ja paremmin mutta ongelmana oli bootsien jalassapysyvyys. Tai siis pysymättömyys. Tuolloin bootsit oli varustettu tarranauhasta valmistetusta takaremmistä, mutta hieman myöhemmin Vainikan aitta kehitti tilalle jämäkämmän kumisen takaremmin. Irtoilemisen syy saattoi olla juuri liian venyvässä tai löysässä takaremmissä.

Muuli ei bootseja tuolloin kovin kauaa edes tarvinnut. Tiet sulivat ja toin bootsit jäivät laatikkoon.

Sanna mainitsi kesäkuussa, että ihan kuin Muuli olisi joissain kohdissa maastossa arkonut kavioitaan, mutta kuitenkin mennyt hyvin noin muuten. Kun olin Sannan luona viimeisenä koulutusviikonloppuna, tunnustelin samaa, mutta riitti, että siirtyi ratsastamaan joko tien keskelle tai sitten ihan reunaan.

Kotona tilanne oli vielä pahempi. Muuli arkoi todella selvästi ja "jalat menivät alta", kun se astui huonosti kiven päälle. Ei hätää. Vaihtoehtoina olivat kengitys ja bootsit. Kengitykseen en haluaisi lähteä ellei ole ihan pakko, koska silloin en voisi enää itse huoltaa Muulin kavioita. Bootsit olivat jo, mutta nastoilla. Olin lukenut aiemmin, että kesälle kannattaa olla eri bootsit, nastoja ei saisi enää myöhemmin niin hyvin pysymään.

FlexHoofBootsien toimesta kommentoitiin kuitenkin Instagramissa että se on ihan okei, joten ruuvasin nastat pois. Ensin vain kahdesta ja sitten muistakin.

Jotta bootsit istuisivat kavioihin, on ne vuoltava. Otin siis raspin kouraan ja totesin, että etukaviot ovat hieman vinot kuluessaan enemmän sisäsyrjiltä. Muutamalla vedolla sain kaviot balanssiin, mutta samalla huomasin, että kaviot ovat todella kuluneet. Pari vetoa kärjeltä sai sälekerroksen alueen muuttumaan punertavaksi, pari vetoa lisää ja olisin osunut verisuoneen. Ei siis ihme, että Muuli oli arkonut, kaviot olivat niin lyhyet kuin millaisina niitä voisi pitää.

Etujalat

Takajalat (edessä kauempi takanen). Takaremmejä voisi lyhentää, mutta ne eivät aiheuta vaaratilanteita äinkään.



Onneksi olin hankkinut bootsit. Ensimmäisellä testikerralla laitoimme ne etusiin ja Muuli liikkuikin heti paremmin, mutta niiaili välillä takakavioillaan. Seuraavalle kerralle raspasin takasetkin todeten, että ne ovat yhtä lyhyet, ja Muuli liikkui todella reippaasti ja matkaavoittavasti ja johti maastoreissuamme melkein koko matkan.

Minulla on ennestään kokemusta vain Cavallon Simpleistä. Ne olivat muistaakseni helpot pukea ja niin ovat myös nämä Flexit. Nämä on helppo ottaa myös pois. Käytön jälkeen Muulin päkiöiden kohtalla näkyy hieman "takkuista" karvaa, mutta karvaa ei tunnu irtoavan ollenkaan eikä muita hiertymiä näytä olevan.

Otin tätä postausta varten (ala-arvoisia) kaviokuvia muistutamaan, miltä kavio just nyt heinäkuun alussa näytti. Kuvat on otettu tarhassa, joten kavion pohjaa ei tarpeeksi hyvin edes näe. Näin jälkikäteen on helppoa huomata, että anturaa olisi ihan pikkuisen pitänyt vielä vuolla matalammaksi, ettei noin suuri osa painosta lepää anturalla. Lisäksi säde olisi kaivannut paljon siistimistä. Kavion alapuolelta otetut kuvat ovat kaikki vasemmasta etukaviosta.

Takakavio. Muut kuvat ovat etukaviosta.




Lue lisää

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Vieraskynä: Tahtojen taisto ft. Mulkero

Postaus on kuvitettu kuvilla, joissa kaikki oli vielä hyvin.
Hei vaan, Sonja täällä taas, se Muulin pitkäaikainen ihailija ja vähän vähempi pitkäaikainen hoitaja! Viime vieraskynäkirjoituksesta onkin jo aikaa, ja silloin leikittiin Muulin kanssa ihan vain maasta käsin. Nyt ollaan kuitenkin niin sanotusti altaan, vai pitäisikö sanoa kentän, syvässä päässä: olen ratsastanut Muulilla jo neljä kertaa, ja olen yhä hengissä kertoakseni siitä. Viime postauksessa Kaisa pääsi jo hehkuttamaan, miten hienosti minulla ja Muulilla on mennyt. Noh… Tervetuloa maan pinnalle.

Keskiviikkona mentiin vielä Elsan ja sen omistajan kanssa kiva kahdeksan kilsan käyntilenkki, muutamat pätkät ravailtiin myös. Meni jälleen aivan loistavasti! Muuli oli ihan huippu yhtä pikku ryöstölaukkapätkää lukuun ottamatta, mutta sekin oli yhdellä tiukalla käännöksellä ja ärähdyksellä selvä ja Muuli taas hallinnassa.

Torstaina tulin tallille niin uupuneena ja niin myöhään, että Muuli sai vain laiduntaa toisten hevosten hoitamisen ajan ja lopuksi irtojuoksutin sen derbyllä (derby=tallimme laidunlohko, jossa on myös kiinteitä trail-esteitä). Yhden maiskautuksen voimalla se jaksoi sinkoilla pitkin nurmea minuutista toiseen. Muuli taivassaan: (melkein) vapaana laitumella, ei ihmisiä, ei ratsastamista, ei muuta hölmöilyä.


Tänään perjantaina oli luvassa lyhyt käyntimaasto Elsan&omistajan kanssa. Muuli oli ilmeisesti päättänyt jo heti minut nähdessään, että tänään laitetaan muija koetukselle ja katotaan kuka täällä määrää. Ei ensinnäkään halunnut nostaa jalkojaan, jotta saataisiin ne bootsit jalkaan. Sitten kun se jalka nousi, siihen nojattiin joka ikinen gramma, mikä Muulista löytyi. Personal trainerin kanssa rehkittyjen tuntien takia valmiiksi kipeytyneet kädet (on muuten silkkaa masokismia maksaa jollekulle siitä, että hän tulee rääkkäämään sinua) eivät kyenneet moisen tempun händläämiseen ja Muuli meinasi jo ottaa päivän ensimmäisen erävoiton. Suomalaisella sisulla ja muutamalla perkeleellä saatiin kuitenkin lopulta kaikki monot jalkaan, maastoretki voisi siis alkaa.

Ei tosin Muulin mielestä. Hän päätti, etten minä pääse tänään selkään. Pyöriminen alkoi tällä kertaa poikkeuksellisesti jo ennen, kuin ehdin edes nostaa jalkaani jalustimen suuntaan. Sitten kun blokkasin pyörimisen omalla kehollani, Muuli keksi alkaa peruuttaa alta pois aina kun meinasin yrittää tulla kyytiin. Siinähän sitä sitten hetki vängättiin, mutta lopulta pääsin tavoitteeseen ja olin selässä. Muuli lopetti pyörimisen tässä kohtaa melkein heti, mikä oli kyllä mielenkiintoinen ristiriita muuhun verrattuna. Voisitko Muuli omin sanoin kertoa, miksi on ok, että olen kyydissä, muttei ole ok, että tulen kyytiin?


Matka lähti sujumaan aivan loistavasti. Pitkin ohjin, ei huolta huomisesta, kesäinen ilta-aurinko ja hyvä seura, ei ole parempaa. Vaan sitten me kohtasimme ojan ja maailmanloppu oli lähellä. Muulihan tietää, että ojat nielevät muuleja. Hevosiin ne eivät koske, mutta kaikki alle 150 säkäiset kavioeläimet kuolee heti, kun ne astuvat ojan yli. Tässä ojassa ei tosin ollut pisaraakaan vettä. Ei se ollut oikeastaan edes oja, se oli enemmänkin tien vierellä menevä lyhyt, jyrkähkö rinne. Ei siitä kuitenkaan voinut yli astua, ei sitten millään. 21-vuotias Elsa-muori kipitti siitä kuin vanha tekijä, mutta meidän viiswee Mulkero ei voinut kuvitellakaan tekevänsä moista. Päinvastoin se ajatteli, että lähdetään himaan, ja yritti kääntyä kotia kohti. Yllättyi, kun voitin se muutamassa sekunnissa vetokilpailussa, ja sain pidettyä menosuunnan ojan tuolla puolen.

Tiesin ojaongelmasta ja arvelin, Kaisan ohjeita muistellen, että taluttamalla Muuli tulee tuolta loivemmasta rinteen kohdasta. Niin se tulikin. Vaan sitten alkoikin päivän todellinen show. Muuli ei päästänyt minua taaskaan selkäänsä. Se temppuili vuoron perään pyörien ja peruuttaen, lisäsi vauhtia koko ajan, ja selkään pääsy ei ollut lähelläkään. Tiesin kuitenkin, että jos nyt en pääse sen kyytiin, en pääse sinne enää ikinä. Sehän ei tule kuuloonkaan, joten otettiin sitten erää, kunnes saatiin tuloksia. Tulos: Muuli voitti.

Minä putosin suorille jaloille väkkäränä pörräävän kavioeläimen vierelle ja se päätti, että nyt riitti. Muuli siis otti lähdöt, enkä minä halunnut uhrata henkeäni roikkumalla ohjissa muutamaa metriä pidempään. Ristiriitaisin fiiliksin katselin, miten ratsu laukkasi asfalttitietä (todella, todella rauhallista sellaista taivaan kiitos) pitkin kohti preeriaa. Tavallaan olisi tehnyt mieli huutaa perään, että älä ikinä palaa, mutta perkele, en mä voi toisten Muuleja karkuuttaa. Ensimmäisellä kerralla, kun Muuliin koskin, tästä oli kuitenkin puhetta: ”Älä karkuuta. Tai jos karkuutat, niin ota ainakin kuvia.” Kännykkä siis käteen ja perään.


Muulihan oli sangen fiksu tyttö siinä mielessä, että se ei halunnut hylätä Elsaa, vaan teki jo alle 100 metrin päässä meistä u-käännöksen ja lähti tulemaan takaisin. Matkalla se kuitenkin kiinnitti huomionsa sangen vehreään omakotitalon pihaan ja meni vierailulle. Tiesin, että talossa asuu hevosihmisiä, mutta silti pelotti niin maan perkeleesti, että kohta on kukkapenkit pilalla ja meikä veloissa hautaan saakka. Muuli teki kuitenkin jotain sangen yllättävää ja käveli talon kierrettyään ihan itse takaisin luokseni. Talon omistaja tuli pian tämän jälkeen ulos. Selitimme, että on vähän ongelmia tämän nuoren muulin kanssa. Isäntää ei haitannut yhtään, päinvastoin vastasi: ”Minä jo ajattelin, että taivaasta tulee hevosia.” Noh, tämä onkin muuli… Helvetistä kotoisin.

Selkään nousemista jatkettiin syrjemmällä metsäpolulla. Muuli oli taas niin pirun hankala, mutta sillä ei tuntunut enää olevan halua kuitenkaan ihan vapauteen asti lähteä. Myönnän avoimesti tässä kohtaa, että vaikka kovasti olen siinä kehittynyt, en edelleenkään ole mikään maailman kärsivällisin ihminen. Halusin kotiin nukkumaan ja epätoivo meinasi iskeä, kun taisto vain venyi ja venyi. Mutta olin päättänyt, että minä en todellakaan kävele takaisin tallille. Muuli saa kantaa minut ihan itse. Erä päättyi pitkän väännön jälkeen minun voittooni. Nyt minulla on olemassa mahdollisuus päästä vielä joskus ongelmitta Muulin kyytiin.

Loppu maasto menikin taas juuri niin kuin kuuluu. Heti kun olin satulassa, Muuli rauhoittui ja lähti reippaan innokkaasti kävelemään. Ei kyttäillyt tai säikkynyt mitään. Sillan alla kun mentiin ja ylitse meni omituisen kuuloinen ajoneuvo, Muuli otti muutaman hätäisen raviaskeleen eteenpäin, mutta vedettiin taas oikealta ympäri ja tilanne oli sillä selvä. Ei jäänyt traumoja sillan alla kulkemisesta.
Jos laskeskelen päivän erien pisteitä, päädyn siihen tulokseen, että olemme Muulin kanssa nyt tasoissa. Lauantaina menen vielä aamulla sen kanssa tosissani töihin, ennen kuin pakenen itsekin mökille. Aikeena on ratsastaa derbyllä ja jumpata selkään nousemista oikein kunnolla, jotta voin vetäistä kunnarin ja kiriä kirkkaaseen johtoon. Kaisa ehkä raportoi tästä muutamalla sanalla joskus toiste, ehkä lähinnä voitinko erät vai veikö Muuli taas.

Tajusin muuten tässä päivän aikana, että olemme Muulin kanssa loppu peleissä aika samanlaisia: hitonmoisia jääräpäitä ja sisukkaita kiusankappaleita. Silti jostain ihmeen syystä pari hullua ihmistä rakastaa meitä ja jaksaa meidän oikkuja katsella. Muuli ei onnistunut minua tällä häätämään, päinvastoin rakastun siihen päivä päivältä enemmän. Joskus me maastoillaan ihan kahdestaan ja laukataan yhdessä preeriaa kohti. Ja ylitetään ojia. Olisihan matka tuohon unelmaan ollutkin tylsä, jos emme ikinä olisi kohdanneet ongelmia. Kiitos Kaisa, kun annat minun kuulua tähän tiimiin! Osa lukijoistasi varmasti ajattelee nyt, että rikon huolella koulutetun Muulin. Ehkä niin, ehkä en. Selviää seuraavassa jaksossa! ;)

Lue lisää

torstai 12. heinäkuuta 2018

Heportteri - lehti joka ui vastavirtaan


Pitkän linjan toimittaja ja päätoimittaja Teija Uurinmäki toteutti unelmansa omasta hevoslehdestä ja synnytti Heportterin. Lehti poikkeaa valtavirrasta ensinnäkin sillä, että se tosiaan on fyysinen painettu lehti. Printillä ei nimittäin ole mennyt kovin hyvin enää pitkään aikaan. Toiseksi lehdessä painotetaan pehmeitä arvoja ja hevosten parempaa ymmärtämistä. "Haluan vaikuttaa siihen, että hevosia ymmärrettäisiin ja kohdeltaisiin yhä paremmin. Jostain syystä tieteellinen tieto ei ole saavuttanut hevosihmisiä kovin hyvin. Toisaalta epäilen, että tilanne on alalla kuin alalla sama. Heportteri pyrkii omalta osaltaan korjaamaan tätä vääryyttä ja välittää tutkittua, luotettavaa tietoa ymmärrettävässä ja viihdyttävässä muodossa." Uurinmäki kertoo pääkirjoituksessa.

Lehteä varten oli joukkorahoituskampanja, johon minäkin osallistuin 25 eurolla. Sillä sai tämän ensimmäisen numeron painettuna kotiin. Joukkorahoituskampanjassa on aina joku minimisumma, johon tähdätään. Jos se ei tule asetetussa ajassa täyteen, saavat osallistujat rahansa takaisin. Heportterin kohdalla kampanja toteutui ja ensimmäinen numero toteutui. Seuraava, elokuussa ilmestyvä, on tekeillä.

Seuraavan numeron hintaa on muuten laskettu ja se on 17,90 euroa. Sinänsä se on paljon ja toisaalta ei. Hintaa selittää lehden fyysinen laatu, paperi ja painolaatu ovat erinomaisia. Lehti on paksu ja siinä on paljon luettavaa. Suurena painetun tekstin ystävänä voin nähdä itseni lehden tilaajana. Toisaalta 18 eurolla saa kovakantisen kirjan kirjakaupasta. Nämä on näitä elämän valintoja.

Seurasin lehden valmistumista Heportterin Facebookista siitä lähtien, kun sain siitä vihiä. Katsoin videon, missä Teija kertoi lehden tulevasta ulkonäöstä, koska taittopuoli kiinnostaa minua. En ole graafikko enkä varmaan edes opiskelun jälkeen omaisi sellaista silmää, kuin mitä siinä vaaditaan, mutta pidän siitä, kun lehti näyttää kauniilta ja kuvittelen ymmärtäväni aiheesta jotain.



Ja erottuihan se selkeästi edukseen. Tyyliltään lehti noudatteli asiapitoisia naistenlehtiä. Hevoslehtien pölyinen ja ummehtunut tyyli oli jätettu kauas jälkeen. Tässä ei ollut mitään viitteitä Hippokseen tai Hevosmaailmaan tai muihin lehtiin. Juttujen taitto seurasi juttujen sisältöä, tosin joillekin aukeamille olisin kaivannut kuvia tai jotain muuta keventämään sisältöä. Esimerkiksi lehden avaava pitkä artikkeli "Taikavoimia" tuntui ensisilmäyksellä ylitsepääsemättömältä raskaan taittonsa takia.

Paperilaatu on paksu ja laadukas ja sivukoko on leveä, joka antaa taittajalle ihan eri tavalla mahdollisuuksia kuin A4-kokoinen lehden sivu. Lehden kannessa on kaunis hevosmaalaus, jossa kaksi hevosta nuuskuttavat levollisesti toisiaan. Sen on maalannut Meri Kaarto.

Lehden jutut ovat normaalilehteä pidempiä, mutta onneksi väleissä on myös lyhyempiä juttuja keventämässä lukuelämystä. Sisältöä on laidasta laitaan, jonka takia punainen lanka jäi minun kohdaltani puuttumaan. Tietenkin ymmärrän, että kyseessä oli ensimmäinen numero, mutta jutut vaikuttivat sellaisilta että "otetaan kaikki mitä tulee mieleen", eikä lehdessä ollut mitään tiettyä teemaa. Tai no oli, kaikki perustuu tutkittuun tietoon.

Pitkä artikkeli Taikavoimia, josta julkaistiin maistiainen myös lehden nettisivuilla, vaikutti aluksi kukkahattuhörhöilyltä mutta kun taistelin sen kuvien puutteesta huolimatta loppuun, perustui se vankasti tutkittuun tietoon. Tosin, sisältö perustui ihmisen ja hevosen suhteelle ja koska itse en tietoisesti voimaannu hevosia halaillessani (en tietoisesti koskaan halaile hevosia), ei juttu sinänsä kolahtanut minuun. Mutta olin yllättynyt siitä, kuinka paljon aiheesta onkaan tutkittua tietoa ja kuinka sujuvasti se oli upotettu osaksi artikkelia.

Erityisen erinomainen ja mainittava juttu kertoi hevosten seerumihoidosta kesäihottumaa vastaan.

Eläinlääkäri Raija Hallamaa on kehittänyt jo jonkin aikaa sitten seerumihoidon, joka on hyvin auttanut kesäihottumaisia hevosia. Se tehdään hevosen omasta verestä. Lehdessä sen tekeminen oli selitetty niin hyvin ja kansantajuisesti, että jopa minä ymmärsin miten se toimii. Se toimii ilmeisesti samaan tapaan kuin sarkoidin hoito, siihenkin voi tehdä seerumia hevosen omasta verestä. Seerumia on saanut noin 300 hevosta 12 vuoden aikana ja 70% niiden omistajista kertoi hyötyneensä siitä. Seerumin tekeminen ei minusta kuulostanut edes kovin kalliilta. 42 eurolla saa seerumia kahdeksi kesäksi ja se yleensä riittää. Kyllä minä ainakin kokeilisin tätä, jos Muulille tulisi kesäihottuma.

Tämä juttu oli siis hyvä ja mielenkiintoinen, mutta mistä yllätyin iloisesti vielä lisää oli seuraava juttu, jossa oli haastateltu eläinlääkäri Oona Uunilaa, joka oli lisensiaattityössään tutustunut kesäihottumaan ja sen hoitoon. Hän ei usko veriseerumin tehoon ja pitää sitä homeopatiana, koska sitä ei ole voitu riittävästi tutkia. Tässä jutussa käydään tarkasti läpi kesäihottuman syyt ja seuraukset ja lopuksi Uunila suosittelee suojaamaan hevosen polttiaisilta esimerkiksi hyönteisloimen avulla.

En muista ihan hetkeen lukeneeni kahta artikkelia samasta aiheesta mutta näin eri näkökulmista, kiitos tästä!



Lyhyemmistä jutuista oli erityisen mielenkiintoinen yhden sivun juttu, johon oli referoitui kolme tuoretta hevostutkimusta. Näistä luen mielelläni jatkossakin!

Yksi artikkeli käsitteli pihattoja ja juttuun oli haastateltu myös Granåsan omistajaa Åsa Grönlundia. Olen kerran käynyt tallilla kuvaamassa kaverin valmennustuntia ja kävimme myös pihaton puolella. Paikat olivat tosi siistit ja upeat ja mietin tuolloin, että Muuli asuisi täällä tallilla varmasti, jos asuisin tuolla suunnalla.

Haastattelussa oli kuitenkin yksi pikkujuttu, joka ei siis liity pihattoon sinänsä mitenkään, mutta joka on itselleni ehdoton nou nou. Hevosilla ei pidetä olkea, koska ne syövät sitä. Lainasin Grönlundin kommenttia myös omaan olkiartikkeliini. Pihattojutun taitto oli mielestäni oikein erityisen kiva.

Pihattojutun kuvat olivat todella kauniita ja rauhallisia.

Niina Kirjorinteen juttu tuntumasta oli asiallinen ja hyvä, tosin en itse ole ihan vielä sillä tasolla ratsastuksellisesti, että hienosäätäisin tuntumaa tuolla tasolla. Vaikka toki pitäisi. Kaivan artikkelin esiin sitten, kun on se hetki. Lehteä en nimittäin ajatellut hävittää mihinkään.

Hevosen siedättämisjutun kainalossa olleet eri tavat siedättää olivat mielenkiintoiset. Olen toteuttanut melkein kaikkia jollain tasolla, mutta en ole ajatellut, että tavoilla on mitään erityisiä nimiä. 

Satu Lindstedin (satu.la-blogi) kirjoittama matkajuttu Espanjasta oli erinomainen matkajuttu hevosmatkailusta. Jutussa käytiin usealla eri tallilla ja tekstiä oli todellakin runsaasti, kuten lehdessä kuuluukin. kuvia oli myös paljon ja ne olivat hyvälaatuisia. Matkajutuissa se ei aina ole itsestäänselvyys. Tähän asti olen tottunut lukemaan matkajuttuja hieman puolueellisista näkökulmista, kun niistä kirjoittavat eniten henkilöt, jotka niitä myös tarjoavat. Tällainen puolueeton ihan taviksen tekemä reissu olikin hyvä valinta lehteen. Jutussa oli muuten mainittu myös minimuuli, kuvaa jäin tosin kaipaamaan.



Vaikka lehti ei olekaan vielä tavoittanut suurinta yleisöään, eikä kaikkia ratsastajia päätoimittajan mukaan edes ole tarkoitus tavoittaa, on siihen jo ehditty liittää termi "kukkahattu". Sillä tunnutaan nykyään erottavan kaikki valtavirrasta (saksalainen tyyli pitää hevosia) poikkeava hevosenpito. Olen itseasiassa aika hämmentynyt siitä, että jopa narunpyörittäjät eli luonnollisen hevosmiestaidon toteuttajat niputetaan hörhöihin, vaikka pyöröaitatyöskentely on rajuimmillaan aika kaukana kukkahattuilusta.

No takaisin lehteen. Se on  helppo niputtaa kukkislehdeksi. Ilmeisesti pihattoja pidetään hörhöhommina, koska Suomessa ei taida olla yhtään isoa kilpatallia, jossa kilpahevosia pidettäisiin pihatto-olosuhteissa. Suomessa ei myöskään ole vielä yhtään Stacy Westfallia, joka ratsastaisi Hihssissä vaativampaa koulua ilman varusteita. Ja jos jotain ei Suomessa ole, niin sitä ei ole olemassa.

Siedättäminen ja maastakäsittely on kyllä tekemässä tuloaan, hitaasti. En usko että kenelläkään on pahaa sanottavaa Andrew McLeanista (linkki vie Ellikin juttuun) ja moni on tästä kiinnostunut. Silti perisaksalainen hevosenkäsittely on meissä vahvasti sisällä.

Parhaimmillaan Heportteri kertoo juuri sen, minkä kaikki jo periaatteessa tietävät, mutta pysyttelevät silti vanhassa tutussa hevosenpitomoodissa. Heportterilla onkin vaikea tehtävä, kuinka tuoda uutta tutkittua tietoa hevosväelle ilman, että vanhoja tapoja lytätään liikaa?

Silloin lukija nimittäin menee puolustuskannalle eikä suostu ottamaan enää mitään uutta vastaan.
Lue lisää

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Muulin ekat maastot kotitallilla sujuivat tosi hyvin!


Muuli palaili koulutuksesta reilu viikko sitten ja sen käyttö onkin ollut todella maastopainotteista nyt kotona. Maastomuulihan siitä pitikin tulla. Maanantaina, eli päivänä, kun se tuli takaisin, se oli vapaalla. Tosin vain siksi, koska palasimme niin myöhään illalla. Jos olisimme olleet tallilla jo iltapäivästä, olisin illalla käynyt verryttelemässä sen kanssa maastossa.

Heti tiistaille ja keskiviikolle sovin maastot tallinomistajan kanssa, vaikka tiistaille oli luvattu huonoa keliä. Sateen piti loppua iltapäivällä, mutta se lähinnä yltyi. Olen sokerista enkä koskaan ratsasta sateella, ellei ole aivan pakko. Ja tiistaina oli. Oli pakko saada Muuli heti liikkeelle ja maastoon. Tai Muulin kannalta se olisi varmaan ollut ihan sama, milloin ensimmäinen maastoreissu tapahtuisi, enemmänkin kyse oli omista hermoistani ja uskalluksestani.

Muulillahan on taustallaan hankalia selkäännousuja ja vaikka Sanna sai tilannetta rauhoitettua tosi hyvin, on Muuli silti aina pyörähtänyt, kun olen itse mennyt selkään. Sannan luona pyöriminen alkoi vasta sitten, kun olin saanut työnnettyä Muulille herkun turpaan, kotona se alkoi just siinä, kun sain perseen penkkiin. Muuli jäi siis ilman herkkua.

Jos tuossa tilanteessa Muulin pää ei olisi taivutettuna sisäänpäin, tulisi selkäännousuista aika rumia Muulin poistuessa paikalta. Keväällä sainkin palautetta, ettei selkään pitäisi mennä, ellei se onnistuisi pitkillä ohjilla. Olisin luultavasti haudassa ennen kuin tuo onnistuu.

Muuli jaksoi muuten pyöriä nyt kotona todella kauan! Ihan yhtä pitkään kuin Sannallakin alkuaikoina. Onneksi minä jaksan vähintään yhtä kauan. Siinä siis pyörittiin, sisäohja polvessa kiinni ja odoteltiin, että Muuli seisahtuu. Seisoessaan myötäsin ohjaa, mutten liikaa, ja kehuin kovasti. Jos Muuli siitä hätäili liikkeelle, laitoin pyörimään lisää. Kun se vaikutti tarpeeksi rennolta, uskalsin vaihtaa pyörimisen suuntaa ja taas mentiin.

Kun Muuli sitten lopulta seisoi riittävän pitkään paikoillaan, lähdettiin maastoon. Tallinomistajan hevonen, suomenhevosruuna Hönö, on aika reipas käynnissään. Ensimmäisellä maastolla ne joutuivat odottelemaan meitä mutta toisella maastolla ravailin koko ajan kiinni ja ravasin jopa pienen matkaa ohi.

Kiitos maastoilukuvista kuuluu Heidi Blomille!




Tiistain ensimmäisen kotimaaston jälkeen Muuli oli aika märkä.

Maastoilussa on kolme asiaa, joista erityisesti pidän. Vaihtuvat maisemat, itse ratsastaminen ja sosiaaliset kontaktit. Kaksi ensimmäistä hoituu oikein hyvin, vaikka ratsukoilla olisi välimatkaa, mutta sosiaalista puolat on hankalaa toteuttaa jos hevosten käyntitahdit ovat kovin erilaisia. Ja näillä meidän ratsuillamme ne olivat todella eritasoiset.

Maastoilut noin muuten menivät tosi hyvin. Muuli on sen verran kaverin perään, että kävelee märistäkin kohdista toisen perässä, mutta kun yritin saada sen kävelemään lätäkön läpi, laittoi se liinat kiinni ja näytti hyvin selvästi, mitä mieltä se oli. Tallinomistaja kuvasi tämän episodin kännykällään ja pääsettekin nyt todistamaan, millainen Muuli on kun se ei suostu jotain asiaa tekemään. Se keulii vähän ja kääntyy paikoillaan 180 astetta. Aikamme väänsin, kunnes totesin, ettei hommasta tule hevonv*ttuakaan, tulin alas ja talutin.

Menimme kaikissa askellajeissa, ja myös laukkaa toisen perässä. Muuli meni tosi hienosti ja tomerasti laukkaakin eikä ollut todellakaan menossa kaverin ohi. Joissain kohdissa tunsin, kuinka se aristi kavioitaan. Varsinkin sellaisilla teillä, jotka ovat periaatetessa tasaisia, mutta niillä on jonkin verran pieniä irtokiviä.



Muuli ja uusi maastokaveri Hönö

Muuli, jos joku, arvostaa tarhoissa olevia katoksia.


Koostin kahdesta ensimmäisestä maastokerrasta alla olevan videon. Sen perään upotan videon, jossa taistelen Muulin kanssa lätäkön edessä.



Torstaina Muulilla oli kokonaan vapaapäivä, koska en päässyt tallille.

Perjantaina ratsastin ensin Muulin ns haltuun kentällä. Siihen meni tosi kauan, ehkä puoli tuntia, ennenkuin se tuntui siltä, että voisi ravata. Mutta se myös seisoi kaukessa rauhassa pitkiä aikoja. Sen pasmat menivät tosin pahasti sekaisin kun tallinomistaja tuli lähemmäs ottamaan kuvia, mutta se ei rykäise niin nopeasti haneen, ettenkö saisi sen siitä heti käännettyä. Otan siis oikean ohjan hyvin lyhyeksi, ja siinähän pyöritään.

Kenttäsession jälkeen lähdin ensimmäisen kerran yksin soolomaastoon. Menin vain noin kilometrin lenkin hevosten laidunten ympäri. Ja tällä reissulla huomasin, kuinka paljon Muuli tosiaan arkoo kavioitaan. Meno oli niin epäpuhdasta, että näin jälkikäteen ajatellen se oli eläinrääkkäystä. No eipä ainakaan lähtenyt lapasesta. Maasto meni superhyvin, paitsi että vähän ennen tallia Muuli olisi jäänyt seisomaan hevosten laidunten viereen. Mutkitellen ja satulan nahkaremmeillä sen persettä kutitellen päästiin pihalle asti. Tuo oli sellainen tilanne, jossa en todellakaan olisi voinut tulla alas ja "luovuttaa", tai Muuli olisi samassa kohtaa vielä kamalampi seuraavalla kerralla.

Tämän jälkeen selvittelin bootsi- ja kengitysvaihtoehtoja. Kenkiä en haluaisi Muulille hankkia, koska silloin olisin ikuisesti sidottuna kengittäjään enkä pystyisi enää itse huolehtimaan kavioista. Bootsien käyttöönottoa hieman emmin, koska niissä on nastat alla ja olin kuullut, että nastoja ei enää saisi niin hyvin takaisin. Bootsien myyjä eli Vainikan aitta vakuutti kuitenkin, että nastat voi ihan hyvin ottaa pois.

Lauantaina Muulilla oli taas vapaa, paitsi että sen pitkäaikainen ihailija ja satunnaishoitaja Sonja kävi harjaamassa sen ja antoi laiduntaa hetken aikaa. Sonja ilmoitti jo ennen Muulin koulutukseen lähtöä, että olisi mielellään käytettävissä jatkossakin. Hän ei ollut Muulilla ratsastanut aiemmin, mutta koska ratsastuskin oli mielessä, menimme testimaastoon sunnuntai-iltana.

Minä lainasin Sonjan vuokrahevosta Elsaa ja Sonja otti Muulin. Muulin varustin tälle reissulle etubootseilla, takaset jäivät paljaiksi.

Muuli otti pyörimiseen aikansa, ennen kuin pääsimme starttaamaan, mutta Sonja hoiti homman hyvin ja odotteli selässä ihan kaikessa rauhassa, että Muuli ymmärtäisi oman parhaansa ja seisoisi paikoillaan.

Käytiin tosi kiva reilun tunnin lenkki melkein samoja teitä, kuin olimme tallinomistajan kanssa käyneet jo aiemmin. Muuli liikkui paljon reippaammin ja mielellään kuin aiemmin, bootsien ansiosta. Sonja pääsi kokeilemaan laukkaakin, kun me Elsan kanssa ravasimme edellä vähän reippaammin. Reissu meni tosi hyvin.






Tässä on kuva juuri "tilanteen" jälkeen, jossa Sonja joutui ottamaan Muulin pyörimään. Tässä asennossa se siis on niin kauan, että se myötää ja pysähtyy.



Koska olin lähdössä mökille yli viikoksi, sovittiin seuraava testiajo Sonjalle ja Muulille heti seuraavalle päivälle. Buukattiin Elsa sen omistajalta ja suunnattiin ihan uusille maastoille. Sonja on alueelta kotoisin ja tuntui tietävän kaikki hyvät reitit! Minä en tottapuhuen ollut edes tiennyt, että Nuppulinnan alueella olisi vielä niin paljon landea ja hiekkateitä. Eikä Muulia haittaa asfalttitie tai autotkaan, se ei pelkää ajopelejä.

Mutta jos se jotain pelkää, niin kävelevät ihmiset. Se nostaa pään, puhisee ja tuijottaa ja miettii kuumeisesti, pitäisikö häipyä vai pysyä paikoillaan. Onneksi kävelijät ymmärsivät pysyä kodeissaan ja yksi ainoa epäilyttävä kävelijä saatiin Elsalla blokattua Muulin tieltä.

Tällä maastoreissulla Muulilla oli kaikissa jaloissa bootsit ja eron todellakin huomasi. Kun ensimmäisellä yhteismaastolla johdimme Elsan kanssa kahden ratsukon ryhmäämme, oli tällä jälkimmäisellä maastolla Muuli edellä melkein koko matkan. Se pisteli menemään tosi reippaasti ja innoissaan. Joissain kohdissa jouduimme Elsan kanssa ravailemaan kiinni!

Yhdellä todella pitkällä metsäpolulla ravattiin Elsan kanssa edellä ja näin, kuinka Muuli jäi omassa ravissaan jälkeen, mutta sitten Sonja otti meidät laukalla kiinni aina välillä! Muuli oli jopa pienesti pukittanut tuolla metsäpolulla. Tämän reissun otin SportsTrackerilla talteen ja ajallisesti meillä meni 1 tunti ja 40 minuuttia ja matkaa tuli reilut 11 kilometriä!

Elsasta kerrottakoot muuten, että Ride love laugh-blogin Rosita on vuokrannut sitä joskus aikoinaan! Hän mainitsee Elsan tässä postauksessa. Elsa ei muuten enää ole noin vauhdikas, se täytti hiljattain jo 20 vuotta!

Minä ja lainaratsuni Elsa.






Alla on vielä videokooste, jossa on klippejä kahdelta maastolta, joissa Sonja oli Muulin selässä.


Tiistaina olin tallilla päivällä ja kävin yksikseni Muulin kanssa maastossa. Koska se pyöri niin paljon kentällä selkäännousussa, ajattelin kokeilla ratsautumista vähän muualla. Talutin sen siis parisataa metriä tielle ja nousin selkään siellä. Mutta samaan tapaan se alkoi pyöriä heti, kun pääsin kyytiin. Pyörimme siinä sitten sen aikaa, että Muuli tuntui olevan kontrollissa ja lähdin ratsastamaan. Muuli eteni kuin juna, erittäin reippaassa käynnissä ja korvat hörössä. Vähän oli sellainen fiilis, että tekisi mieli hidastaa käyntiä, mutta toisaalta tuo taitaa ollakin sen normaali käynti, jos se ei aristele kavioitaan. Olin laittanut bootsit taas kaikkiin jalkoihin.

Kävin kääntymässä lyhyen metsäautotien päässä ja siinä kohtaa Muuli muuttui totaalisesti. Sen käyntivauhti puolittui, pää laski ja se oli paljon chillimpi. Olimme pari kertaa käyneet tuolla taluttaen. Itseasiassa tässä postauksessa on kuvia, joissa mieheni taluttaa Muulia juuri siellä.

Koko reissumme kesti noin 45 minuuttia ja matkaa oli reilut kolme kilometriä. Ravia otin vain pienen pätkän juuri ennen kotitallille kääntymistä. Muuli ei ole sellainen, että se ryöstäisi täysiä kotiin. Ravin vauhti oli vain hieman käyntiä nopeampaa.

Viikon maastoilujen perusteella olen edelleen erittäin tyytyväinen päätökseeni lähettää Muuli Sannalle koulutukseen. Pyöriminen selkäännousussa jäänee itsestään ajan myötä pois, vähenihän se Sannallakin paljon. Muuten Muuli on mennyt maastossa oikein esimerkillisesti eikä mitään vaaratilanteita ole sen kanssa ollut. Sen saa Pee Wee-kuolaimella hyvin haltuun.

Ratsastuksen lisäksi Muuli on muutenkin muuttunut edukseen. Se käyttäytyy tallilla tosi rauhallisesti ja vaikka sen on aina voinut jättää käytävälle tai puomiin kiinni ja se pysyy siinä hyvin, on se nyt entistäkin rauhallisempi. Se pitää päätään alempana ja on ihan rauhassa tallin käytävällä, vaikka muita hevosia ei ole sisällä tai lähimaillakaan. Taluttaessa se on tosi "huomaamaton" ja kulkee kevyesti perässä, pysähtyy kun itsekin pysähtyy ja lähtee liikkeelle itsestään. Tilanne on tosin erilainen, jos sitä taluttaa laitumella, silloin se kyllä iskee päänsä alas ruohoon.

Muuten, paras tapa saada hevosen pää ylös sieltä, on laittaa hevosen jalkoihin vauhtia. Riimunnarusta kiskominen ei auta kuin just siinä hetkessä.
Lue lisää