lauantai 29. syyskuuta 2018

Muuli, varsanryöstäjä

Minun ja Muulin farmiviikko alkaa tulla päätökseensä. Muuli on varmasti nauttinut joka hetkestä. Se on tietenkin aasilaumansa pomo, mutta ei se täysi mulkku ole. Se pitää huolen omista heinistään, mutta antaa varsojen kyllä ajoittain syödä samalta heinäkasalta. Se pitää varsoista itseasiassa niin paljon, että on iskenyt silmänsä Sportin pieneen orivarsaan.

Muuli yrittää välillä pölliä varsan itselleen.

Ennen omaa farmiviikkoani olin Belgiassa lomalla ja sain sinne viestin, että mitä tehdään kun Muuli aika rumasti potkii Sporttia kauemmas varsansa luona. Sanoin, että laittakaa karsinaan jos tilanne näyttää pahalta. Tuolla kertaa Muuli lopetti varastamistoimet saadessaan lisää heinää.

Nyt, kun olen viikon asunut täällä tilalla ja olen aina välillä ikkunasta pystynyt stalkkaamaan aasitarhan touhuja, olen huomannyt että edelleen Muuli pieneksi hetkeksi kerrallaan pöllii varsan. Se ei kuitenkaan ole aggre Sporttia kohtaan vaan nielee tappionsa.

Sain varsanvarastamisesta pienen kuvasarjan kun eräänä päivänä otin ihan asiakseni käydä kuvailemassa pitkäkorvia hieman pidemmän putken kanssa. Kuvanlaatu ei valitettavasti ole tällä kittiputkella kovin kummoinen.

Muuli lähestyi emää korvat luimussa ja asettui tämän kuvan jälkeen emän ja varsan väliin.

Tässä Muuli piti varsan eri puolella kuin sen emä on, mutta varsa katsoo kyllä emäänsä koko ajan.

Vaikka Muuli kovasti päällään yritti paimentaa varsaa, päätti varsa mennä takaisin emänsä luokse. Muuli ei pidä siitä.

Kun varsa kirmasi emänsä luokse, laittoi Muuli molemmat juoksemaan,
Noin muuten on Muulin ja aasien yhteiselo mennyt tosi kivasti. Niillä on pieni pihattomökki tarhassa ja kun sanon pieni, niin se on aika pieni. Aasit ovat kuitenkin tosi sopuisia eläimiä ja koko porukka Muuli mukaanlukien on huonolla kelillä survoutunut sisään. Mökki oli sisältä kuivitettu runsaalla määrällä turvetta, mutta kun tässä oli pari sateista ja tuulista päivää, vein sisälle myös olkea. Se saattoi olla virhe, koska olki houkuttelee aasit käyttämään mökkiä paskahuussina ja nyt huomaan, että varsat ovat kellineet paskaisilla oljilla. Jos siis olkeen ryhtyy, niin oljessa on pysyttävä ja lisättävä joka päivä lisää. Turpeella kuivutettu mökki ei aaseja houkutellut paskalle.

Olen nähnyt, että Muuli jopa leikkii varsojen kanssa. Se nostaa pään ylös ja sietää tosi pitkään sitä, että varsa näykkii sitä päästä ja leuan alta. Muuli ei ole varsoille ollenkaan samanlainen luimija, kuin mitä se on aikuisille aaseille.

Ja tähän sitten ihan vaan kuvia.

Ps. Jos aasien pitkät kaviot saivat Sinut huolestumaan, niin ne on tänään vuoltu taas lyhyiksi, myös varsoilta.










Tästä Lumin orivarsasta tulee uusi siitosori Tukkilaan, en malta odottaa miten hieno tästä tulee isona!






Ei kommentteja

Lähetä kommentti