lauantai 20. lokakuuta 2018

Olet päättänyt hankkia muulin? Näin toteutat unelmasi.

Lue ensin vanhempi postaukseni "20 syytä olla hankkimatta muulia" Tekstin voisi ensin kuvitella sarkasmiksi, mutta sitä se ei valitettavasti ole. Jos edelleen olet päättänyt hankkia muulin, kerron tässä, että mistä semmoisen voi hankkia. Mulography-blogissa oli juuri postaus tästä samasta aiheesta. Käytän tuota postausta (luvan kanssa) tämän omani pohjana niiltä osin, kun se on madollista.

Ehkä olet halunnut muulia yhtä kauan kuin minäkin, eli se on pyörinyt mielessäsi vähintään viisi vuotta. Tai ehkä olet lukenut Muuliprojektia ja päättänyt, että juuri muuli täyttäisi elämässäsi olevan toimettomuuden aukon. Ja juuri muuliin haluat käyttää kaiken liikeenvän rahasi. Se on ihan ok.

Lähden liikkeelle siitä oletuksesta, että olet tutustunut muuleihin sen verran, että tiedät, että muuli sopii sinulle ja että Sinä sovit muulille. Tiedät niiden puutteet ja vahvuudet ja sinulla on jo joku ajatus siitä, mitä on tulossa. Olet etsimässä "hevosen kokoista" muulia eli sellaista, jolla voit ongelmitta ratsastaa. Muuli on siis vähintään 140 cm korkea. Niitä onkin heti vähemmän saatavilla kuin pieniä shettismuuleja, jotka ovat varmasti ihania nekin.


Barokkimuuli mielessä? unohda. Kuva: Reetta Ollila

Mistä muuleja saa


Suomessa kukaan ei kasvata muuleja. Suomessa on tällä hetkellä noin 25 muulia ja niistä yksikään ei ole tällä hetkellä myynnissä. Luulen tietäväni, jos olisi. Noista muuleista vain viisi on isompia, ratsukokoisia. Yksi toivottavasti kasvaa ratsumittoihin, mutta on vielä nuori. Suomalaiseen kasvattajaan ei siis voi olla yhteydessä.

Suomesta ostamisesta voi siis vain haaveilla jos muulille on minkäänlaisia kriteerejä.

Osta muuli ulkomailta

Edes muissa pohjoismaissa ei kasvateta muuleja. Myöskään Saksassa tai Belgiassa ei ole ketään varsinaista muulinkasvattajaa, mutta siellä toki syntyy jo yksittäisiä muuleja yksityishenkilöille. Saksa ja Belgia ovat "helpoimmat" maat muulinostolle, koska paikan päälle on helppo mennä katsomaan, moni puhuu siellä englantia (jos oma saksa on ruosteessa) ja kuljetus on helppo järjestää Suomeen. Eikä kuljetuksen hintakaan ole kovin suolainen.

Omani ostin kuitenkin Espanjasta. Jos oman muulini ostoprosessi ei ole tuttu, olen koonnut sen kaikkine virheineen tähän postaukseen. Espanjassa on paljon muuleja, muulikulttuuria ja kasvattajia. Tavan tallaajalle ongelmaksi muodostuu tosin kieli. Jos espanja on päässyt ruostumaan, ei englannin kieli auta. Lisäksi muulit saavat Espanjassa vihreän passin. Se tarkoittaa nykyään sitä, että kuljetuksessa ne saavat yöpyä vain tietyillä erityistalleilla. Tämä nostaa tuontikustannuksia. Kun ehdin, kirjoitan tästä lisätietoa. Tämä muutos tuli voimaan vuoden alusta, eli oman muulini tullessa 2,5 vuotta sitten, ei tällaista sääntöä ollut.

Jos siis mietit Espanjasta ostamista, mieti vielä toiseenkin kertaan. Ja etsi Espanjasta joku kontakti auttamaan muulikaupoissa. Yksi sellainen kontakti on Xanthe, joka on englantilainen mallorcalla asuva nainen. Hän auttaa muulinostossa. facebookista hänet löytää sivulta Mulefinder. Hän on enimmäkseen välittänyt muuleja Englannissa asuville henkilöille, mutta ei näe estettä miksei tuleva muulinomistaja voisi asua Suomessakin. Jos hän olisi välittänyt muuleja jo silloin, kun etsin omaani, olisin ehdottomasti ollut häneen yhteydessä.

Muulit liikkuvat Facebookryhmissä. Yksi mainitsemisen arvoinen on Longears & Stuff Europe, johon aktiivijäsenet jakavat muulinmyynti-ilmoituksia lähinnä Saksasta, Belgiasta ja Ranskasta. Muuli-ihmiset ovat hyvin avuliaita, joten jos oikeasti olet hankkimassa muulia ja sinulla on realiteetit kunnossa, juttele paljon ryhmässä ja pyydä apua. Joku saattaa hyvinkin käydä katsomassa Sinua kiinnostavan myynnissä olevan muulin ja osaa antaa siitä rehellisen arvionsa.

Muuli-ilmoituksia voi kaivella esimerkiksi Saksan omasta tori.fi:stä, eBay Kleinanzeigen. Muuli on saksaksi maultier tai muli.

Hepscheid Longears Trailsin kaksi vuonismuulia. Nathalie oikealla.

Eräs avulias muuli-ihminen löytyy belgialaisen Hepscheid Longears Trails-tallin takaa. Hän on etsinyt joitakin muuleja ystävilleen ja tarvittaessa majoittanut niitä hetken omalla tallillaan. Olen tavannut hänet henkilökohtaisesti Belgian muulimatkan aikana ja hän suosittelee ihmisille nuorta ja pilaamatonta muulia. Muuli voi siis olla jo vaikka viisivuotias, kunhan sitä ei ole yritetty vielä ratsuttaa, mutta se kulkee talutuksessa ja antaa hoitaa kavionsa. Ja suhtautuu ihmisiin ystävällisesti. Nathaliella on kontakti myös hyvään muulinkouluttajaan lähellä kotiaan. Tämä on ratsuttanut kaikki hänen muulinsa ja tehnyt hyvää työtä. Jos siis ystävystyt Nathalien kanssa, saatat saada sisäänratsastetun ja ystävällisen muulin hänen kauttaan.

Parasta olisi, jos katsot etukäteen netistä myytäviä muuleja, otat vuokra-auton ja käyt niiden luona. Jos kieli ei suju, niin pyydä joku paikallinen muuli-ihminen kanssasi muulikierrokselle.

Muulin osto EU:n alueelta on verrattain helppoa. Muuli on todennäköisesti jo sirutettu ja sillä on passi. Sille pitää tehdä eläinlääkärintarkistus 48 tunnin sisällä kuljetuksen alkamisesta ja eläinlääkäri antaa TRACES-todistuksen. Kuljetusfirma hoitaa muulin kotiovelle. Sen jälkeen muulista on vielä maksettava rekisteröimismaksu 90 päivän sisällä sen saapumisesta. Rekisteriin merkitseminen maksaa vajaat 100 euroa ja riippuu myös siitä, laitetaanko sukutaulu mukaan vai ei. Oman muulini kohdalla valinta oli helppo, sillä ei ollut Espanjan passissa sukutietoja, joten se rekisteröitiin Hippokseenkin ilman niitä.

Kasvata oma muuli

Oman muulin kasvatus ei ole mikään tyhmempi idea. Itseasiassa siten saa juuri sellaisen muulin, kuin haluaa. Muulin tulevaisuuden kannalta on hyvä, jos muulia silitellään mahdollisimman paljon heti syntymänsä jälkeen. Mitä enemmän muuli näkee ihmisiä ensimmäisen elinvuorokautensa aikana, sitä parempi, en kuitenkaan tarkoita imprintingiä, vaan vain sitä, että muulia lääpitään, se kuulee ihmisen puhetta ja tottuu ihmisiin.

Jos omaa hevostammaa ei ole, voi sellaisen liisata. Luulen, että lämminverisestä ravurista tulisi oikein näppärä ja varsinkin selväpäinen muuli ja niitä saa liisaukseen paljon. Myös tasapäinen puoliverinen voisi olla hyvä emäehdokas.

Laskeskelin muuten muulintekemisen kustannuksia blogiini jo 2015 ja tuolloin totesin, että ostan omani hieman vanhempana.

Juuri nyt (lokakuussa 2018) ei Suomesta tietääkseni löydy isoa aasioria, jota omistaja antaisi hevostammoille siitoskäyttöön. Ensi kesänä tilanne saattaa olla jo toinen ja kerron sitten vaikkapa ihan uudessa postauksessa käytössä olevista aasioreista. Hevostammaa ei missään tapauksessa kannata astuttaa tai siementää pienellä normaalin kokoisella orilla, kun haaveissa on isompi ratsumuuli.

Vaikka Suomessa ei just nyt isoa aasioria ole, ei hätä ole tämännäköinen. Ota yhteyttä Norjaan, sillä sinne on tuotu hieno mammuttiaasiori, jonka ensimmäiset muulijälkeläiset ovat syntyneet tänä kesänä. Se tarkoittaa siis sitä, että ori suostuu astumaan hevostammoja, se ei ole itsestäänselvää. ZZ Top löytyy Facebookista.

Lisäksi ruotsalaisessa aasiryhmässä oli alustavaa keskustelua pakastesiittiöiden tilaamisesta Yhdysvalloista. Aasin sperma toimii kuulemma pakasteena jopa paremmin kuin hevosen tavara. Siittiöt siis uivat sulatuksen jälkeen hyvin. Halvemmalla kuitenkin taitaa päästä, jos ensi kesänä ottaa tamman traileriin mukaan ja tekee kesäretken Norjaan. Tai ehkä meillä Suomessakin on siihen mennessä ainakin yksi iso aasiori siitoskäytössä.

ZZ Top

Muutama kappale vastuullisesta kasvatuksesta

 

Muulien kysyntä on pientä kaikesta hypetyksestä huolimatta. Suomessa oli yksi nuori ratsutettu muuli myynnissä kesän ajan, mutta kukaan suomalainen ei sitä halvasta hinnasta huolimatta ostanut. Myyjä kertoi, että muuli myytiin Ruotsiin. Muulikasvatus ei siis suinkaan ole mikään kultakaivos ja hybridieläinten ollessa kyseessä, ei myyntiin kasvattaminen ole välttämättä edes kovin eettistä.

Vastuullinen kasvattaja kasvattaa muulin vain itselleen, mutta toki elämäntilanne voi muuttua. Silloin on erityisesti muulin edun mukaista, että sitä on käsitelty paljon ja se on tottunut myös muiden, kuin omistajansa käsittelyyn. Se ei pelkää loimia, autoja tai ihmisiä ylipäätään. Antaa hyvin kiinni isoltakin alueelta, suhtautuu ihmisiin positiivisen uteliaasti ja antaa hoitaa kavionsa. Hankala muuli kannattaa ennemmin lopettaa kuin laittaa vahinkona kiertoon. Muuli ei yleensä parane uudessa kodissa, vaan voi taatua pahastikin. Jos sitä sitten vähän liian napakasti ja väkivallalla laitetaan ruotuun, on siinä käsissä oikeasti vaarallinen eläin, jonka elämänlaatu ei ole kovin hyvää.

Oman vähäisen muulikokemukseni perusteella en voisi edes kannattaa laajamittaista kotimaista muulinkasvatusta. Siis sellaista, jonka tarkoituksena on vain tuottaa muulivarsoja myyntiin. Muulinkasvatus ei toimi niin, että varsat lassotaan vieroitusiässä pihatosta ja tuupataan traileriin perävalotakuulla. Muulikasvattajan pitää käyttää aikaa varsojen käsittelyyn. Jos kasvattajalla on aikaa ja mielenkiintoa tähän ja hän haluaa kasvattaa sellaisia muuleja, jotka ovat mutkattomia myös uudessa kodissa, niin kyllä kiitos! Tälle voisi olla pohjoismaisella tasolla kysyntää!

 

Mitä myynti-ilmoituksissa kannattaa katsoa?


Selailet kiinnostavia myynti-ilmoituksia ja suunnittelet ottavasi yhteyttä myyjiin. Mulography listasi jo hyvät vinkit siihen, mitä ilmoituksissa kannattaa katsoa. Yhdyn näihin täysin.

Katso ilmoituksen kuvia kriittisesti, sillä ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kiinnitä huomiota kuvavalintoihin. Jos kaikki kuvat ovat melko suttuisia kännykällä otettuja kuvia, joissa muuli on laitumella, kannattaisi kellojen jo soida, sille on syyns, miksei ilmoituksessa ole rakennekuvia, jossa muuli on narussa. Onko muulilla riimu päässä laitumella? Paskempi juttu. Se ei todennäköisesti ole helposti kiinniotettava. Tietenkin myyjä voi vain olla ajattelematon ja huono kuvaaja.

Pyydä kuvia, jossa mulilla ratsastetaan tai ajetaan tai tehdään jotain sellaista, jota muulin väitetään osaavan. Äläkä tyydy kuviin, vaan pyydä myös pitkiä videoia, joita ei ole pätkitty muutaman sekunnin klipeiksi. Jos lopulta menet katsomaan muulia kohteeseen, pyydä, että omistaja hakee muulin tarhasta, varustaa sen ja ratsastaa. Ratsasta vasta sitten itse. Parasta olisi, jos pääsisit katsomaan muulia muutamana eri päivänä. Muuleja harvemmin huumataan myyntitilanteisiin, mutta useampi eri kokeilukerta antaa muulista paremman kuvan.

Tästä on lisäksi sekin hyöty, että muuli todennäköisesti muuttuu paljonkin oston jälkeen. Kun pääset kokeilemaan sitä tutussa ympäristössä, tiedät millainen se oikeasti on etkä järkyty, kuinka se muuttuu uudessa kodissa.

Muulien kokoa väitetään yleensä suuremmiksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Jos kuvassa tai videolla on ihminen, kysy, kuinka pitkä tämä on ja vertaa sitä muulin ilmoitettuun säkäkorkeuteen.

Mulographyyn oli upotettu tämä Steve Edwardsin video. Hän kertoo siinä, mitä muulinhankinnassa pitäisi ottaa huomioon. Olen Mulographyn kanssa samaa mieltä siitä, ettei ihan kaikkia Steven muulinkäsittelyvinkkejä kannata ottaa käyttöönsä, mutta kaikesta voi oppia. Vinkkaan hyvistä kouluttajista myöhemmin tässä postauksessa.


Mitä tarvitset ennen muulinhankintaa?


Ensimmäistä muuliaan hankkivat miettivät varmasti, että miten sen koulutus ja käsittely eroaa hevosista. Hevoset ovat kuitenkin yleensä ennestään tuttuja, joten tottakai muulin kanssa on helpointa edetä kun tietää, miten se eroaa tai toisaalta on samankaltainen kuin hevoset. Paljon käytetty sanonta on "you must train a mule the way you should train a horse". Eli muuli on koulutettava niin, kuin hevosta pitäisi kouluttaa. Mulography tiivisti sanonnan ytimen hyvin. "Me kaikki tiedostamme, että hevoset ovat laumaeläimiä, jotka tarvitsevat hevosseuraa, virikkeitä, jatkuvaa pääsyä ruuan ja juoman äärelle ja mahdollisuutta liikkua pysyäkseen sekä fyysisesti että henkisesti kunnossa. Mutta kuinka moni hevonen oikeasti pystyy elämään tällaista elämää?"

Muulin kohdalla näiden seikkojen on toteuduttava, tai muuli alkaa käyttäytyä meidän silmissämme huonosti, kun se yrittää toteuttaa luonnollisia käyttäytymistarpeitaan väärissä hetkissä ja paikoissa. Jos muulia pitää yksin puolipäivätarhauksessa, on ongelmia ihan varmasti tulossa.

Nämä seikat kannattaa huolehtia kuntoon

Hyvä aitaus. Muulit karkaavat mielellään ja ovat hyviä löytämään aitojen heikot kohdat. Ei hätää, ne eivät mene sähköistä, kunhan sähköt toimivat. Muulit myös hyppäävät hyvin. Yhdysvalloissa niiden kanssa harrastetaan "coon jumpingia", jossa muuli hyppää paljon itseään korkeampia esteitä paikoiltaan. Satsaa siis korkeisiin sähköaitoihin.

Köyhä laidun. Muulit ovat puoliksi aaseja eivätkä aasit kestä vihreää hyvää laidunta. Ne lihovat ja saavat herkästi kaviokuumeen. Koska muuleja on niin vähän saatavilla, et varmaan halua tappaa omaasi? Muuli pärjää oikein hyvin myös kokovuositarhauksessa, mutta tietenkin laiduntaminen lyhytkasvuidella virikelaitumella on sille kaikista luontaisinta toimintaa ja jos se on mahdollisuus toteuttaa ilman riskiä kaviokuumeesta, kannattaa muuli laitumelle siinä tapauksessa päästää. Köyhään ruokintaan suosittelen myös olkea. Olki voi olla vapaasti tarjolla, jolloin heinää voi antaa minimaalisen tupon ruokintakerroilla. Sitten, kun muulin kylkiluut näkyvät ja niskaläski on poissa, voi heinän määrää maltillisesti lisätä.

Kova kuiva alusta. Muuli on tosiaan puoliksi aasi, eikä aasienkaan kaviot kestä jatkuvaa mutatarhailua. Pihatto-olosuhteissa olisi hyvä valaa pihaton edusta vaikka betonilla, jolloin muuli pääsee pois mutavellistä. Karsinatallissa ongelma ratkeaa jo sillä, että muuli on märkään vuodenaikaan (9kk Suomessa) yöt sisällä, jolloin sen kaviot pääsevät kuivumaan.

Suomessa eläinlääkärit osaavat hyvin hoitaa muulejakin, mutta eläinlääkäriä varatessa kannattaa sanoa, että kyseessä on muuli. Oma eläinlääkärimme ei halunnut rauhoittaa Muulia ensimmäisellä raspauskerralla, koska ei ollut varma rauhotusaineen määrästä. Muuli jäi siis raspaamatta. Kokenut kengittäjä pystyy vuolemaan ja kengittämään muulitkin. Vuolu tehdään rakenteen mukaan ja usein muulin kaviokulma on sen takia pystympi kuin hevosella.

Eläinlääketieteellisissä ongelmissa muulia voi hoitaa täysin hevosen tapaan.

Tämä on ideaali laitumen heinän pituus muulillekin. Siis tuo vihreä kasvava, ei suusta tuleva kuivaheinä.

 

Mistä lisätietoa

 

Ennen muulinhankintaa kannattaa tutustua muulinkoulutukseen kirjoista ja videoilta. YouTubessa on paljon videoita Steve Edwardsilla eli Queen Valley Mule Ranchilla. Hän on tosiaan joillain videoilla hieman kovakourainen muulien kanssa ja hänen mottonsa on "ask, tell, demand" ja joka kohdassa paine lisääntyy. Toinen yhdysvaltalainen muulinkouluttaja on TS Mules, joka on Ty ja Skye Evansin yritys. He kiertävät ympäri Yhdysvaltoja ja pitävät joka viikonloppu muuliklinikan jossakin. Ty Evans kuvaa paljon videoita ja julkaisee niitä Facebookissa. Pidän itse henkilökohtaisesti hänestä enemmän kuin Stevestä.

Meredith Hodges on kolmas mainitsemisen arvoinen yhdysvaltalainen kouluttaja. Hänen kotisivuillaan Lucky Three Ranch löytyy paljon tekstiä, tietoa ja videoita. Videoita on myös YouTubessa. Ne ovat juuri sopivan pituisia pieniä infopätkiä. Pidempiä videoita löytyy hänen DVD-kokoelmastaan. Hänen kotisivuiltaan on mahdollista tilata fyysisiä DVD-levyjä ja kirjoja, mutta videoita löytyy myös "on demand"-kirjastosta, joka säästää tilaamisen vaivan. Kirjoja taas löytyy mm Adlibris-verkkokirjakaupasta. Minulla on häneltä Training mules and donkeys. Pidän siitä, että Meredith suhtautuu muuleihin tavallaan aasien kautta, kun muut kouluttajat käsittelevät niitä sen perusteella, että niissä on puolet hevosta.

Muuleihin pääsee tutustumaan helpoiten kahdella muulitallilla. Toinen sijaitsee Saksassa ja on nimetään Albmuli. Toinen on jo linkittämäni Hepscheid longears Trails. Kumpikin tarjoaa lyhyitä ja pitkiä maastovaelluksia ja kummankin omistajalla on paljon muulikokemusta. Itse olen ratsastanut kummassakin. Saksassa 8 päivän pitkän vaelluksen ja Belgiassa neljän tunnin maastoreissun. Kumpikin tallinpitäjä puhuu hyvää englantia.

Nyt viimeistään kannattaa tiedostaa se, että muuli ei ole ihan sama kuin hevonen. Jos kuvittelee, että muuli on vain pitkäkorvainen hevonen, niin osta hevonen ja laita sille liian iso korvahuppu. Muulissa on puolet aasia ja sen takia kannattaa tutustua myös aasien mielenliikkeisiin.

Aaseista parasta tietoa tarjoilee Donkey Sanctuary. Heidän kotisivuillaan on paljon aasitietoa ja he ovat myös julkaisseet kirjoja. Aasien käyttäytymisestä kannattaa lukea mm tämä artikkeli. Ben Hart on englantilainen hevosten- ja aasienkouluttaja, jota Donkey Sanctuarykin paljon käyttää. Hän julkaisee Facebookissa usein ajatuksiaan hevoseläimistä, kannattaa ottaa seurantaan.

Ja tietenkin tietoa on myös Suomen Aasiyhdistyksen sivuilla. Suurin osa artikkeleista on käännöksiä englannista ja ne ovat (valitettavasti) minun näppäimistöltäni peräisin. Samalla suosittelen viimeistään nyt liittymään Suomen Aasiyhdistykseen, koska vaikka nimessä on vain aasit, olemme myös muulien puolestapuhuja. Yhdistystä perustaessamme nimiehdotuksena oli myös Suomen aasi- ja muuliyhdistys, mutta koska muulien määrä oli ja on edelleen todella vähäinen, päätimme nimetä yhdistyksen yksinkertaisuuden vuoksi aasiyhdistykseksi. Hankittuani oman muulin, olemme julkaisseet jokaisessa Pitkäkorvat-jäsenlehdessämme myös muulisisältöä.
Lue lisää

torstai 18. lokakuuta 2018

HIHS expon vähäiset löydöt (+älä tuo omaa pulloa, vessajonoja ei ollut)

Nämä ihanat pipot olivat HIHSsin omaa valikoimaa. Harmaa oli ihana!

HIHSsin kuumimmat puheenaiheet ovat vessajonot, expo ja juomapullojen tuonti alueelle. Vessajonoja ei ollut, omia juomapulloja ei saanut täysinä tuoda ja expokaan ei ole mitään Hartsun aikoihin verrattuna (en ole itse edes käynyt Hartsussa tai Messukeskuksessa Hihssissä). Mutta kyllä Jäähallillakin jotain myytiin, ettei ihan tyhjin käsin tarvinnut lähteä.

Press-Muuliprojekti oli siis tänään torstaina paikalla, ei ihan heti päivän alussa mutta työpäivän jälkeen. Areenalla pyörivät nuorten hevosten katselmukset, joten itse suuntasin pyörimään expoon ja nappasin sieltä kuviin ja videolle omasta mielestäni tutustumisen arvoiset myyjät.

Onhan se fakta, että Tampereen hevosmessuilla paljon isommat myyntipisteet. Ja onhan HIHSsin expopaikat tosi kalliit, joka karsii sekä myyjiä että tarjouksia. Kukaan ei torstaina kävellyt pitkin hallia isojen ostoskassien kanssa, mutta kyllä melkein jokaisella oli jotain mukana.

Expon hienous onkin siinä, että jos tarkoituksena on ostaa satulavyö, on HIHSsissä valinnanvaraa. Jos haluaa saappaat, on niissäkin valinnanvaraa jne. Riimuja ja muuta pikkuhärpäkettä saa edullisesti. Vaatteita oli tosi paljon.



Manski, 10 e

 

Itse olen kaivannut uutta pipoa vanhan tilalle ja ostinkin niitä useamman. Kingslandin pipon kympillä, Eskan pipon kympillä ja Chia de Gracian pipon vähän kalliimmalla. Muulille ostin Tallitukun osastolta Vetcaren ison e-vitamiinipullin 45 eurolla, se on muuten niin halpa että kannattaa ostaa! Seuraavaksi halvin oli 54 euroa ja normihinta taitaa olla reilut 60 euroa.

Loimissa löytyi vuorettomana ja sitten melko topattuna. Kysyinkin eräältä myyjältä loimien perään ja hän sanoi, että myös heidän verkkokaupassaan on hissitarjoukset meneillään. Jos siis et ole paikan päällä, tai vaikka olisitkin, kannattaa tsekata myyjien verkkokaupat.

Hevoseni vuosi-kalenteri kiinnostaa ensi vuodelle, ja Hihssissä niitä on myynnissä Raudikko Ruuna-osastolla. Siinä oli muutakin ihanaa pientä! Ständi on SRL:n pisteen yhteydessä hallin puolella.

Kysyin Just Dressagen osastolta, että mitä juuri heiltä kannattaisi tulla ostamaan, niin he myyvät ainoana Suomessa Kingsleyn ratsastussaappaita. Reilulla 400 eurolla saa varmasti sopivat Portugalissa valmistettavat mittatilaussaappaat. Näitä saappaita on esitelty mm Rositan blogissa. Kyllä, kaupallinen yhteistyö. Minulla on pikkuisen haastetta tässä kasvattaa omaa blogia ja varsinkin Instaa rositan lukuihin. Nyt voin vain haaveilla tällaisista yhteistöistä.

Horzella oli Mountain Horsen tuotteista -20% ja siinäkin näytettiin tekevän saapaskauppoja. Omat Mountain Horsen saappaat hajosivat syksyllä lopullisesti, mutta yritän nyt metsästää itselleni bootseja ratsastuskäyttöön. Mitään western-henkistä HIHSsin expossa ei ollut, enkä sellaista odottanutkaan löytäväni.

Chia de Gracia on sponsoroinut Muulille luonnollista e-vitamiinia, chiansiemeniä hiekanpoistoon (muuli näytti viimeksi keskaria psylliumille) ja Stress Away -yrttiseosta. Muuli rauhoittui tai ehkä ei, mutta eikai noista haittaakaan ole. En ollut akuutissa yrttipulassa, joten ostin heiltä siis pipon. Hihssin oma pipo ei muuten ollut mikään hassumpi sekään! Rakastan tällaisia isoja tupsupipoja, tuntuu ettei niitä muutamaan vuoteen ollut missään mutta nyt on! Ja kaikissa oli mukavasti tupsu tekoturkiksesta.

Mutta nyt vain ostohousut jalkaan ja Hihssin expoon, kyllähän sieltä aina jotain tarttuu! Jos ei muuta niin Horzella oli jo hevosen jouluhärpäkkeitä myynnissä.

Alla on video.


Olipas muuten hauskaa, kun tänään tulin sisään ja hakemaan pressilippua niin siinä töissä oleva nainen kertoi olevansa kova Muuliprojektifani, ihan mahtavaa! Tosin samalla tuli melkoiset luomistuskat, että mitä ihmettä saan Hihssistä kirjoitettua. No aloitetaan tällä expopostauksella ja lisää tulee jos tulee.

MUUTEN! Lauantaina on Hihssissä bloggaajien meet&greet iltapäivällä. Käy ihmeessä tervehtimässä tuttuja bloggaajia, minäkin käyn!




Horze

Raudikko ruuna







Stud Muffins on yksi englantilaisen dressagemuulin Wallace sponsoreista. Kirjoitin Wallacesta tässä postauksessa. Ostan noita Muulille lauantaina, josko Muulistakin tulisi yhtä hyvä kuin Wallacesta. Juoruosasto tosin kertoo, että Wallacen kisaratsastajan ja Wallacen haltijan välit ovat tulehtuneet ja vaikka ratsastaja somessa kertoo edelleen ratsastavansa muulilla, ei asiat ole näin. Press-Muuliprojekti seuraa popparikulhon kanssa tilanteen etenemistä.

Lue lisää

perjantai 12. lokakuuta 2018

Tuoretta tietoa hevosten lipomisesta ja mutustelusta, alistumista vai stressiä?

Kuvan muuli ei liity juttuun eikä se todennäköisesti ilmennä tässä tilanteessa mitään stressiin tai rentoutumiseen liittyvää.

Käänsin ja referoin blogiini jutun hevosten lipomisesta ja mutustelusta jo vuosi sitten. Silloin eläinten käyttäytymistieteilijä Sue McDonnel kirjoitti aiheesta The Horse-lehden artikkelissa. Hänen mukaansa lipominen ja mutustelu kertoo vain siitä, että hevosen autonomisessa (ei-tahdonalaisessa) hermojärjestelmässä tapahtuu muutos, joka saa aikaan syljen eritystä, joka taas saa aikaan lopomista ja mutustelua. McDonnelin mukaan lipomista tapahtuu yleensä tilanteissa, joissa hevonen on hetkeä aiemmin ollut stressissä ja stressitilanteen jälkeen syljeneritys palautuu normaaliksi ja hevonen lipoo huuliaan.

Hänen mukaansa reaktio ei siis liity mitenkään siihen, että hevonen ajattelisi tai prosessoisi oppimaansa vaan vain siihen, että se on hetkeä aiemmin ollut stressaantunut ja harjoituksen jälkeen se pääsee taas rentoutumaan.

Nyt asiaa on tutkittu lisää ja The International Society for Equitation Science julkaisi Facebookissa pitkän päivityksen, joka sai paljon jakoja ja huomiota myös Suomessa. Referoin ja käännän sen sisällön tähän suomeksi. Upotan alkuperäisen päivityksen postauksen loppuun.

Norjan yliopisto Life Sciences on julkaissut tuoreen tutkimuksen aiheesta. M.Sc Margrete Lie ja professori Ruth Newbarry seurasivat hevosten toimintaa 80 tunnin ajan ja yrittivät saada selville sitä, milloin hevoset mutustelivat ja lipoivat huulillaan. He kirjasivat tältä ajalta ylös 202 tapahtumaa ja Margarete Lie esitteli tuloksiaan Roomassa syyskuussa 2018, kun ammattilaiset kokoontuivat 14. kerran International Society of Equitation Sciencen konferenssiin.

Tutkijat halusivat selvittää, kertooko mutustelu hevoslaumassa alistumisesta toisen hevosen läheisyydessä ja miten sitä esiintyy hevosilla riippuen siitä, onko sen hetkinen tilanne stressaava vai rauhallinen. Kohteiksi valittiin vajaan 200 hevosen populaatio suuressa luonnonpuistossa. Tutkijat halusivat seurata sellaisia hevosia, jotka elävät mahdollisimman luonnonmukaista elämää ilman ihmiskontakteja. Hevosissa oli mukana myös oreja.

Tutkimusasetelma oli sellainen, että seurattiin "hyökkäävän" hevosen ja toisen hevosen välistä toimintaa. Esimerkiksi kun rauhallisempi hevonen oli syömässä ja hyökkäävä hevonen lähestyi sitä. Tutkijat tarkkailivat erityisesti rauhallisemman ja alistuvan hevosen ilmeitä ja eleitä ja varsinkin mutustelua. Tutkijat olettivat etukäteen, että erityisesti tämä alistuva hevonen mutustelisi.

Tulokset olivat kuitenkin erilaisia. Selvisi, että molemmat hevoset mutustelivat suullaan. Useimmiten juuri hyökkääjä mutusteli, ei se hevonen, joka väisti tilanteesta pois. Tämä kertoisi siis siitä, että mutustelu ei ole ainakaan alistumisen ele.

Tutkijat huomasivat myös, että suurin osa tilanteista ennen mutustelua oli hevosille stressaavia ja tilanteet mutustelun jälkeen olivat rauhallisia ja rentoja. Mutustelua tapahtui siis silloin, kun hevosen mieli vaihtui stressaantuneesta rennoksi. Tutkijat arvelivat syyksi saman, kuin mitä McDonnelkin arveli. Mutustelu liittyisi todennäköisesti siihen, kun hevosen syljeneritys palautuu normaaliksi.

Tutkimuksen tulos kertoi melko yksiselitteisesti siitä, että mutustelu ei liity alistumiseen ainakaan tutkituissa tilanteissa, vaan ennemmin jännittyneeseen tilanteeseen, joka stressaa hevosta niin paljon, että sen suu kuivuu.

Tutkimus poikii toivottavasti lisätutkimuksia, joissa selvitetään muitakin hevosten eleitä stressin alla ja sen jälkeen. Näiden perusteella on mahdollista tietää se, kuinka stressaavana hevonen koki tilanteen ennen mutustelua.

Alkuperäinen päivitys on tässä alla:


Miten tätä tutkimustietoa pitäisi sitten hyödyntää jatkossa? On ensinnäkin selvää, että elettä tapahtuu hevoslaumoissa ilman ihmisen läheisyyttä ja sitä tapahtuu stressaavan tilanteen jälkeen.

Koska ele tuntuu olevan hevosille luonnollinen, olisi aika outoa, jos sitä ei tapahtuisi ihmisen ja hevosen vuorovaikutuksessa. Paitsi että ihminen harvemmin mutustelee, mutustelija on yleensä se hevonen.

Mutta jos tätä vie ihan äärimmilleen, pitäisikö hevosenkäsittelyssä vältellä kaikin keinoin tilanteita, joissa hevoset stressaantuisivat niin paljon, että niiden suu kuivuu? Eli pitäisikö hevosen mutustellessa poistua häveten takavasemmalle ja ymmärtää epäonnistuneensa? Voiko hevosta ylipäätään koskaan käsitellä ja kouluttaa niin, ettei se missään vaiheessa elämäänsä kokisi ihmisen taholta minkäänlaista painetta tai stressiä? Ovatko paine ja stressi asioita, joilta hevosta on aina suojeltava?

Vai onko tutkimuksen perimmäinen tavoite vain se, että mutuilun sijaan ymmärretään, mistä hevosen mutustelu ja lipominen johtuu. Ei enää kerrota, että mutusteleva hevonen alistuu ihmisen tahtoon tai että se miettii oppimaansa, vaan että se sai äsken sen verran painetta, että sen keho valmistautui toimintaan ja nyt se sitten palautuu sekä henkisesti että fyysisesti normaaliksi.

Tätä hevosen suun kuivahtamista on verrattu ihmisillä mm siihen, että ajat tiellä ja eteen tulee hirvi. Lyöt jarrut paniikissa pohjaan ja ehdit siinä jarruttaessasi kelata koko elämäsi. Suu kuivuu, kun rystyset valkoisena puristat rattia. Hirvi ennättää alta pois ja kiihdytät takaisin normaaliin vauhtiin ja tajuat, että suu ehti kuivahtaa ihan kokonaan, koska keho valmistautui konfliktiin.

Mutta onko tämä vertaus ihan toimiva? Pelästyykö hevonenkin aina "kuollakseen", ennen kuin sen autoimmuunihermosto ottaa vallan ja valmistelee hevosen toimintaan. Vai meneekö hevoseläin pakoeläimenä "valmiustilaan" jo tosi pienestä merkistä tai paineesta?

Jos hevonen mutustelee koulutuksessa jatkuvasti, eli vapautuu stressistä usein, voiko se oppia? Onko stressissä eri tasoja, joista pienimmällä tasolla sen olisi mahdollista oppia vai vaatiiko oppiminen aina täyden rauhan ja rentouden?

En minä tiedä. Referoin vain tutkimuksen ja kirjasin ylös ajatuksia, joita minulla heräsi.
Lue lisää

torstai 11. lokakuuta 2018

Tässä ovat ne aktiiviset aikuiseen makuun sopivat blogit

Lisää blogeja kiitos! Kuva viime kevään blogiexposta. Kuva: Emmi Jormanainen
Huutelin huhtikuussa aikuisten kirjoittamien aktiivisten blogien perään. Sainkin mukavasti vinkkejä ja lisäsin rutkasti lisää blogeja lukulistalleni. Nyt on aika tsekata blogien aktiivisuus.

Määrittelin tuolloin etsimäni uudet blogit seuraavasti

  • Aikuinen kirjoittaja
  • Ei pelkkää ratsastusta
  • Säännöllinen postaustahti (vähintään 4 postausta/kk eli tähän mennessä tänä vuonna postauksia pitäisi olla blogissa 36 kappaletta)
  • Laadukas teksti ilman yhdyssanavirheitä
  • Kuvia/videoita tekstin mukana

Ja näissä kriteereisä pysyn edelleen. Aikuisen määritelmä riippuu kuulijasta, mutta pitän tässä kohtaa aikuisena bloggaajia, joiden teksti ei tunnu lapselliselta. Toki nykyään on "blogeja" myös Instassa, Youtubessa ja Facebookissa, mutta tässä postauksessa keskityn pelkkiin rehellisiin blogeihin.

Listalla on vain blogeja, joiden tiedän olevan "olemassa", moni hyvä on tänä vuonna hiljentynyt, joten niitä ei tässä ole ollenkaan. Tässä samalla kävin läpi omaa lukemistoani. Luen blogeja Bloggerin lukemiston kautta. Minulla oli siellä 70 blogia (ihan kaikki eivät suinkaan olleet hevosblogeja, mutta suurin osa) ja kun siivosin listalta loppuneet tai useita kuukausia päivittämättä olleet blogit pois, jäi listalle 40 blogia. Se on aika vähän siihenkin nähden, että tämän postauksen myötä lisäsin sinne viisi uutta blogia.

Muuliprojektin pysti

Aadan hevoselämää ei turhaan ole listan ja aakkosten alkupäässä. Blogi on ollut olemassa kunnioitettavan pitkään ja ollut aina tosi aktiivinen! Tämä on minusta sellainen, millaisia juuri blogien tulee olla. Pitkät postaukset, hyvät kuvat, videot ja somekanavat tukemassa blogia. Blogi toimii silti myös itsenäisenä.

Anun ja Vihrun blogi pääsi unohtumaan ekalta kierrokselta, mutta lisäsin sen nyt jälkijunassa. Blogin löytymistä vaikeutti muuten se, ettei sitä jostain syystä löytynyt googlella ollenkaan! Blogille ehdottomasti pisteet pitkäikäisyydestä ja aktiivisesta postaustahdista. Päätähtinä on tamma Vihru ja sen kolmivuotias varsa Elviira, jota opetetaan ratsuksi.

Ellikki on näistä blogeista selvästi erilainen, koska Ellikki kirjoittaa artikkeleita, juttuja, ei niinkään avaa omaa elämäänsä tai hevosharrastustaan. Tunnen Ellikin myös henkilökohtaisesti ja hänen kohdallaan voidaan rehellisesti sanoa, että bloggaaminen on auttanut uralla eteenpäin. Nykyään hän työskentelee freelancetoimittajana! Jäämme silti odottamaan jatkossakin hyviä juttuja blogiin.

Green Eventer on Jennin kirjoittama blogi, jossa harrastetaan kenttäratsastusta. Postaustahti sopii aktiiviselle lukijalle, postauksia tulee vähintään kerran viikossa, erityisesti kisareportaasien muodossa.En ole juuri blogin kohderyhmää, koska en harrasta tai edes seuraa kenttäratsastusta (tai mitään ratsastusta), mutta blogi sopii erinomaisesti lukulistalleni. Iso peukku siitä, että blogi on ollut olemassa jo vuodesta 2012 ja postaustahtikin on pysynyt suunnilleen samana! Tässä olisi siis hyvä blogi, jonka kautta pääsee oikeasti sisälle harrastukseen ja bloggaajan elämään, jos ehtii kahlata blogin läpi!

Haamujengi oli itselleni ihan uusi blogituttavuus, jota suositeltiin edellisen postauksen kommenteissa. Harmi vain, että tällä hetkellä se ei ihan täytä aktiivisuuden mittaria, mutta elän toivossa, että blogi aktivoituisi vielä. Viimeisin postaus on siis elokuun puolivälistä. Blogissa on tinkeriruuna sen lisäksi, että blogissa on ratsastusvideoita, on siellä myös paljon muuta mielenkiintoista kuten postaus hevoskuluista. Blogi meni lukijoilta piiloon samoihin aikoihin, kun julkaisin tämän postauksen. Jäämme odottelemaan.

Hellä Kanelisilmä on pieni pilkullinen poni, joka on tullut suosituksi Instagramissa. Nyt sille on myös blogi, jota kirjoittavat sen omistajat. Blogi on ihan uusi, mutta tähän asti postaustahti on aktiivinen, toivon sen pysyvän sellaisena jatkossakin. Tämän ponin emä on muuten tehnyt yhden muulinkin, Särkänniemen Koiramäessä asuvan Zikitan.

Hevostilan emäntä on myös minulle ihan tuore uusi blogituttavuus (missä hitossa olette kaikki blogit olleet piilossa?!), jossa on mukavasti pohdintaa ja tekemistä. Blogin selailu on hieman haastavaa siinä käytetyn ulkoasun takia, sellaista Bloggerin tuttua arkistoa ei ole ollenkaan. Erityisesti kannattaa lukea postaus hevosten koulutuskulttuurin muutoksesta, johon liittyvät sekä lisääntyvä määrä eläintenkouluttajia että erilaiset sospeda- ja terapiatoimijat.

Jillan blogi pääsi myös unohtumaan tämän postauksen ensimmäisestä versiosta, mutta nyt sekin on lisätty. Jilla on myös pitkän linjan bloggaaja, mutta blogi on ehkä vähän erilainen, kuin hvosblogit yleensä. Oman ratsastuksen syvällisen analysoinnin sijaan blogissa on kauniita kuvia ja hetkiä elämästä hevosten kanssa. Ja nykyään, kun Jilla asuu omassa tuvassa ja hevoset ovat kotipihassa, tuo tämä paljon uutta sisältöä blogiin! Koska haaveilen itsekin aina kesäisin omasta kotitallista, on kiinnostavaa lukea muiden talliratkaisuista. Onneksi aina syksyllä tulen järkiini ja päätän unohtaa kotitallihaaveilut, hetkeksi.

Joka päivä on karkkipäivä kertoo hevosruuna Karkin ja sen omistajan Millan harrastuksesta. Karkki on ollut kuvioissa vasta melko vähän aikaa, mutta sen edistymistä kisakentille pääsee jo seuraamaan hyvin. Milla ei ole mikään uusi bloggaaja, vaan hän kirjoitti aiemmin aktiivisesti ruunastaan Waldgeististä.

Kavioliitossa 30v, tarviiko edes esittelyjä? Parhaat naurut saan tästä blogista. Mutta asiaakin on, kuten ihan tuoreessa postauksessa, jossa Katja haastatteli kengittäjä Riina Villasta.

Keskeneräiset on varmasti eniten sitä, mitä tälle blogilistalle etsin. Kirsi on keski-ikäinen teini-ikäsiten lasten äiti ja omistaa suomenhevosen. Hän on ikinuori ja hyppää jopa esteitä, jes! Ja mikä parasta, harrastaa harrastusmielessä matkaratsastusta lyhyillä matkoilla. Blogissa on ihan tuoreena pohdintaa myös si-nivelvaivoista, joihin auttaa parhaiten monipuolinen liikunta. Tämän blogin lisäsin postaukseen jälkikäteen.

Konkkaronkan kuulumisia löytyi vasta tämän postauksen jälkeen toisen blogin kautta. Ihastuin heti! Blogissa on issikkaruuna, joka asuu "Pieniä kavioita"-blogin tallilla. Issikalla ajetaan ja ratsastetaan, wow! Blogikin on ollut olemassa jo vuosikaudet, aluksi Vuodatuksessa mutta siirretty sieltä Bloggeriin. Kumpa jaksaisin itsekin blogata näin kauan, olisi sitten jotain mitä 10 vuoden päästä muistella.

Kootussa ravissa on blogeista todella pitkäikäinen! Noora aloitti kirjoittamisen, kun hänellä oli vielä edellinen hevonen, Hertta, jonka kanssa hän eteni kouluratsastuksessa todella pitkälle! Nykyään hänellä on käytössään lusitano-ori Gladiator ja hän tekee erittäin hyvää peeärrää lusitanoille! Kannattaa kurkata vaikka tämä tuore postaus Tryonin MM-kisoista, joissa Noora analysoi myös korkeissa luokissa kisaavia iberialaisia hevosia videoiden kera.

MKRidingissa seurataan hienojen new forestinponien kehittymistä ja kisaamista. Blogia kirjoittaa aikuisikäinen poniratsastaja Mari. Mari pärjää oikein hyvin myös kisoissa ja tekee erinomaista peeärrää isoille poneille! Voisin nimittäin ihan hyvin kuvitella itsekin ratsastavani jollain isolla ponilla, kuten new forestilla.

Mummeli ja mä -blogissa on päätähtenä seniorihevonen, Eevi. Eevillä on ikää jo jonkin verran, eikä sillä enää kisata, mutta sitä ratsastetaan kuitenkin kunnon ylläpitämiseksi. Mummelilta löytyy myös cushing.

Nelistelyä olen kehunut aiemminkin. Blogissa kerrotaan lämppäriruuna Jimpasta mutta siellä on myös paljon muuta! Temppuja, maastakäsittelyä, mielipidejuttuja jne. Jos tykkäät Muuliprojektista, tykkäät myös tästä! Postaustahti on useimpina kuukausina ollut kriteerien mukainen.

Onnen rippeitä tuli listalle siksi, että aihe on itselleni ja varmaan monelle muullekin läheinen, vaikkei postaustahti ihan täytä kriteerejä. Blogissa on yhden ex-pullukkaponin laihdutusprojekti ja paljon asiaa hevosten liikalihavuudesta! Ripellä, kuten monella muullakin lihavalla alkuperäisrotuisella hevosella, on PPID (entinen cushing). Niin ja lisäksi ollaan Elinan kanssa sitä mieltä, että olki kuuluu kaikille! Tämä blogi ei täytä aktiivisuuskireeriä, mutta sen aihe kompensoi tällä kertaa.

Pallurablogi on kiva tuore ja aktiivinen blogi hevosblogimaailmassa, juuri näitä on kaivattu! Blogissa on kaksi hevosta, emä "Pallura" eli Stella ja sen varsa Aino. Stella on vasta nelivuotias ja ratsu-uransa alussa, joten blogi on just sitä, mistä mä haluan juuri nyt lukea.

Penaponissa seurataan Penaa ja Suloa, joita koutsaa hevospuolen moniammattilainen! Vaikka blogi ei olekaan yritysblogi, niin kyllä kiitos, ammattilaisten kirjoittamia blogeja kaivataan puskablogien joukkoon! Blogi ei siis ole mikään ammattilaisen kirjoittama ohjeblogi nuoremmille lukijoille, mutta sen sisältö on kirjoittajan takia laadukasta ja asiapitoista. Myös tässä blogissa on laihisprojekti.

Pieniä kavioita on Tuulin kirjoittama blogi shettislaumastaan! Tämä(kin) blogi unohtui alkuperäisestä listauksesta, mutta onneksi aktiivinen lukija muistutti siitä kommenttiboksissa! Minä tykkään shettiksistä, meilläkin on kotona ollut sellainen. Se oli tosi kiltti, paitsi pari kertaa vuolussa, mutta arjessa se oli tosi mutkaton. Ajettiin sillä kärryilläkin riimu päässä, silloin ei kuolaimettomuus ollut vielä mikään "juttu". Tuulilla on kuitenkin ihan laumallinen hyviä toimivia poneja, joita hän hoitaa ja liikuttaa vakkarihoitajien kanssa. Ihan mahtava kuvio, lapset pääsee tutustumaan hevosteluun turvallisten ponien kanssa ja tekevät niiden kanssa muutakin, kuin ratsastavat! Enimmäkseen ponit liikkuvat kärryjen edessä ja blogissa on myös agilityhommia. Suosittelen!

SD-Team onkin jo pitkään ollut olemassa! Blogissa on suomiruuna Salama ja sen shettisystävä Stella. Salama on sellainen vaikeuksien kautta voittoon, joka nyt viimein näyttää toimivan erinomaisena terapeuttina omistajalleen!

Sinkoilua -blogissa seikkailee monipuolinen porukka vuoniksia ja blogi on tosiaan muutakin kuin ratsastusta! Vuonikset ovat kotona pihatossa, blogissa on kesän varsa ja paljon tietoa vuoniksista yleensäkin. Tämä on sellainen rotublogi parhaimmillaan!

Takaisin lähtöruutuun saa myös erityismaininnan siitä, että on ollut olemassa jo vuodesta 2013! Postausten määrä on vuosittain aina hieman pudonnut, mutta blogi täyttää edelleen omat aktiivisuuden kriteerit. Teksti on hyvää, aikuiselle sopivaa.

23 aktiivista aikuisen kirjoittamaa blogia hevosiin liittyen? Ei ole paljon se.

Jos mieleesi tulee vielä blogeja, jotka kriteerit täyttävät, jätä  ihmeessä linkki kommenttiboksiin niin päivitän postausta!
Lue lisää

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Toinen sierain korkeammalla? Uneven/crooked nostrils

Jos luit postaukseni Belgian muulikeskuksesta, huomasit kuinka Muriel oli pistänyt merkille muulien sieraintenkohottelut. Olin huomannut tämän omastakin muulista, mutta vasta Sanna yhdisti eleen työnteon jälkeiseen oloon. Muuli siis usein nosteli toista sieraintaan kenttäsession jälkeen, jos joutui "vain" hengailemaan".

Muulin "uneven nostrils". Ero sierainten välillä on helppo nähdä. Toisessa kuvassa se nostaa vasemmanpuoleista sierainta ja toisessa oikeaa.
Halusin Muulistakin tällaiset kuvat, joten yhtenä päivänä, kun olin tehnyt ihan vain kevyesti maastakäsittelyä, jäin odottelemaan. Ja sieltä se tuli. Siinä kentällä kun hengailtiin ihan vain paikoillaan, alkoi Muuli nostella ensin toista sierainta ja sitten toista. Se piti sierainta noin 30 sekuntia ylhäällä, laski ja jonkin ajan päästä nosti taas jomman kumman sieraimen uudestaan ylös.

Se ei siis tuntikausia seiso sierain ylhäällä, vaan nostaa hetkittäin ylös ja jatkaa elämäänsä normaalisti.

Kun Herion sanoi Belgiassa, että se liittyy "miettimiseen", liittäisin sen itse samaan. Sitä ei ilmene niissä tilanteissa, joissa Muuli mutustelee tai lipoo huuliaan (kirjoitin niistä tarkemmin tässä postauksessa), vaan vasta treenin jälkeen, kun se on ollut jo jonkin aikaa ilman mitään painetta.

Donkey Sanctuaryn uusi opus aaseista kertoo, että eri korkeudella sijaitsevat sieraimet ovat yksi aasin kivusta kertovista ilmeistä. Tässä kuvakaappaus kirjan sivusta. Kirjan voi sähköisesti tilata itselleen Donkey Sanctuaryn sivujen kautta, eikä maksa mitään. Itse olen tilannut sen kovakantisena,

Kirjassa kerrotaan, että epätasaiset sieraimet ovat merkki pään/kasvojen lihasten jännityksestä. Koska Muuli nostelee sujuvasti kumpaakin sieraintaan, on sillä tämän mukaan kipuja kummallakin puolella päätä.

Muulin kohdalla sierainten nostelua tapahtuu tilanteissa, joissa ei sinällään ole mitään stressaavaa, mutta sehän ei kerro siitä, etteikö se voisi siinä hetkessä olla stressaantunut tai kipeä.

Kysyin asiaa vielä eräästä muulinomistajien Facebook-ryhmästä ja olin yllättynyt, kuinka vastaukset olivatkin tyyppiä, muuli on kipeä. Mutta osa siitä johtui siitä, etten ollut tarpeeksi hyvin selittänyt, että Muuli nostelee sieraimia vain hetkittäin, ei sentään kulje tarhassa toinen sierain ylhäällä.

Minua kehotettiin tilaamaan hammaslääkäri, koska joku hammas saattaa olla rikki. Juti on onneksi tulossa 3 viikon päästä ja Muulin hampaat ovat muutenkin olleet hyvässä hoidossa. Niitä ovat Suomessa hoitaneet sekä Juti että Mirjami Miettinen. Toisen muulilla oli ollut tällaista samaa ja siihen oli auttanut kiropraktikko ja kraniosakraalihoito ja samalla silmätkin olivat palanneet samalle korkeudelle. Tuhmasta muulista oli tullut kiltti, se oli vain ollut kipuinen. Eräs kertoi, että masterson method-hieroja katsoo mm tätä ilmettä hoitaessaan hevosia. Olen käyttänyt mastersonia Muuliinkin, siitä on tarkemmin tässä postauksessa.

Itse en ole huomannut, että Muulin silmätkin olisivat eri korkeudella ja koska Muuli nostelee kumpaakin sierainta, eikä vain toista, olisi se aika epätodennäköistäkin.

Tämä on niin mitätön asia, etten todellakaan ajatellut tilata eläinlääkäriä tsekkaamaan Muulia. Sen sijaan kysyin asiaa vielä isossa suomalaisessa Facebook-ryhmässä, että onko jonkun hevonen tehnyt samaa. En saanut kuin ihmetteleviä emojeita, eli ilmeisesti tätä ei ole ilmennyt hevosilla tai sitten sitä ei ole huomattu.

Googlasin lisää ja Facebooksivulla "A pony named Satan" olikin päivitys vuodelta 2017, jossa ponilla on tosi epätasaisesti sijoittuneet sieraimet. Referoin tekstin tähän ja päivitys löytyy upotettuna tästä alta.

Poni on siis alkujaan tosi hankala, itse saatana.

Ennen näitä kuvia ponia oli siis pyörössä käsitelty ja siedätetty jonkinlaiseen lippukeppiin. Se oli suhtautunut siihen ajoittain erittäin epäileväisesti mutta sitten ottanut asian hyvin. Kuvat on otettu siinä vaiheessa, kun ihminen otti lipun pois ja pakitti vähän ottaakseen paineen pois ja antaakseen ponille aikaa miettiä.

Tämä ei ole ensimmäinen päivitys, jossa on kuvattu ponin sieraimia. Sen omistaja liittää sen juuri kovaan miettimiseen työnteon jälkeen ja sen jälkeen, kun lipominen ja haukottelu ovat jo tulleet. Tällä ponilla on taustallaan jotain tosi isoja kaltoinkohteluita ja välillä se käyttäytyy kuin olisi varma, että ihminen tuli tappamaan sen. Kuulostaako tutulta? Kyllä!


Selitystä sierainten hetkelliselle nostelulle ei siis löytynyt. Se voi olla joillakin hevosilla/muuleilla/aaseilla vain yksi rentoutumisen merkki. Hampaista se ei todennäköisesti johdu, sillä Muuli on ollut hyvällä hammashoidolla eikä eläinlääkäri ole koskaan löytänyt sen suusta mitään yllätyksiä. Jos se nostelee molempia sieraimia, tekisikö se niin, jos se olisi toispuoleinen? En tiedä.

Jatkan asian selvittämistä.
Lue lisää

tiistai 9. lokakuuta 2018

Muulien värikäs historia antiikin ajoista nykypäivään

Muuli, tuo pitkäkorvainen hevosen ja aasin risteymä on ollut historian aikana kallisarvoinen menopeli ja luotettava kantojuhta. Se on ollut ylistetty kuninkaiden ratsu ja se on raivannut soita peltokäyttöön. Sen suosio on ollut jopa niin suuri, että hevosten määrä on ollut laskussa. Vaikka historiankirjat ovatkin täynnä hevosia, on muuleilla ollut erityinen asema ja käyttötarkoitus. 

Ota mukava asento, teekuppi ja suklaalevy lähettyville. Tässä tulee tietääkseni tähän mennessä kattavin teksti muulien historiasta, suomeksi.

Nykyaikaisia työmuuleja Yhdysvalloissa. Muuleja käytetään taakankantajina vaikeakulkuisissa maastoitta eri puolilla maapalloa edelleen. Kuva: Wikimedia Commons

Muuleista saatetaan sanoa, ettei niillä ole mitään syntyperää, mutta tilanne on oikeastaan ihan päinvastainen. Maailman ensimmäisen muulin syntymäpäivän ajankohtaa on vaikeaa arvioida, mutta se on saanut alkunsa varmasti siellä, missä aasit ja hevoset ovat jakaneet samat laitumet. Risteymiä on varmasti tapahtunut luonnossa jonkin verran. Nykyäänkin muuleja tupsahtelee maailmaan esimerkiksi Englannin New Forestissa, jossa ponit ja aasit jakavat saman kansallispuiston ja liikkuvat vapaina.

Luonto yrittää tosin kaikin keinoin estää risteymät, aasin ja hevosen kosiomenot eroavat niin paljon toisistaan, että risteymät luonnossa ovat melko harvinaisia. Eläimet ovat alunperin kotoisin eri mantereiltakin.

Muuleja on sittemmin kasvatettu ihan tarkoituksella antiikin ajoista lähtien. Aasiorin ja hevostamman lisäännyttäminen on yleisin ja tunnetuin hybridi. Tämä risteymä toisinpäin, eli hevosorin ja aasitamman risteymä muuliaasi, ei ole niin yleinen. Syynä on se, että varsa perii emältään rakenteensa, ja aasien ollessa pääosin pienikokoisia jäävät muuliaasit melko pieniksi. Niiden aikaansaaminen voi myös olla hankalampaa, sillä hevosorit eivät astu aasitammoja niin herkästi kuin aasiorit hevostammoja. Tiinehtymisprosentin sanotaan olevan huono, mutta tästä ei tietääksemme ole tutkimustuloksia.

Muulit antiikin historiassa

 

Antiikin Kreikan savinen juomapikari, joka on muulin pään mallinen. Malja on suunnilleen vuodelta 470 eaa. Kuva: Wikimedia Commons.

Varsinaisen muulinkasvatuksen kerrotaan syntyneen Paflagonian ja Nikean alueella. Alue on nykyisessä Pohjois-Turkissa.

Muuleja tiedetään olleen Egyptissä jo 3000 eaa ja lisäksi ainakin ajalla 2100-1500 eaa. Faraot lähettivät retkikuntia Siinaihin louhimaan turkoosia, ja kaivosmiehet merkitsivät reittinsä veistämällä kiviin erilaisia merkkejä. Merkkeinä käytettiin veneitä ja muuleja. Huomion arvoista on se, etteivät kamelit kuuluneet merkistöön.

Muulit olivat tuohon aikaan suosituimpia kuormajuhtia. Kun muinaisessa Egyptissä kanniskeltiin faaraoita paikasta toiseen ihmisvoimin, kulkivat kuolevaiset muulivetoisilla kärryillä. Egyptiläinen muistomerkki Thebasta kuvaa nimenomaan kärrymuuleja eikä kärryhevosia tai -aaseja.

Muulit esiintyvät usein sekä historiallisissa kuvissa että merkeissä, mikä kertoo muulien yleisyydestä. Niitä käytettiin kärryjen vetämisen ohella taakankantajina mutta ei kuitenkaan ratsuina.

Anatolian eli Vähä-Aasian alueella asui hevoskansa, heettiläiset. Heidän mukaansa muuli oli kolme kertaa hyvän kärryhevosen arvoinen.

Sumerilaiset olivat todennäköisesti ensimmäinen kansa, joka tuotti muuleja risteyttämällä kesyaasia onagerin kanssa. Kyseessä olivat siis eläimet Equus africanus ja Equus hemionus. Piirroksia tällaisista muuleista löytyy runsaasti sumerilaisten savitauluista, joita on löytynyt Mesopotamian alueelta. Villiaasille, kesyaasille ja hybridille on ollut omat merkkinsä. Kasvatuksesta on merkintöjä erityisesti 2800 eaa. Myöhemmin kesyaasin yhdistäminen hevosen kanssa tuli suositummaksi ja onager-risteytyksiä ei enää tehty. Historiankirjat kertovat, että tällaiset muulit todettiin vahvemmiksi.

Assyrialainen muuli piirrettynä kiviveistosten perusteella kirjassa John Clark Cyclopedia of Universal History (Cincinnati, OH: The Jones Brothers Publishing CO., 1885)


Abessinialaisesta muulista kerrottiin että se on erittäin ahkera, vahva ja käytännöllinen eläin. Se oli varmajalkainen ja valitsi varmasti oikean polun. Piirroksen on tehnyt S. G. Goodrich, 1885 kirjaan The Animal Kingdom Illustrated (New York: A. J. Johnson & Co., 1885).
Muulien hinnasta kerrotaan, että  lammas maksoi yhden sekelin, härkä maksoi kymmenen sekeliä, hevonen kaksikymmentä sekeliä ja muulin hinta oli kuusikymmentä sekeliä! Italian Elbassa muulin hinta saattoi olla kalleimmillaan 300 sekeliä!

Muulin arvostus oli suurta myös Mesopotamian pohjoisosassa, josta kerrotaan kuningasta nuhdellun ja hänelle sanotun: “Käyttäisit sinäkin muulia tavallisen hevosen sijaan, kuten kuninkaan kuuluukin.”

Muuli oli kovassa huudossa myös antiikin Kreikassa. Siellä sitä käytettiin samoihin tehtäviin, kuin muuallakin eli kuorma- ja vetojuhtana. Kreikassa kuljettiin pisimmät matkat tietenkin veneellä maan merellisistä oloista johtuen, mutta tavallinen kansa lähti harvoin kotoaan mihinkään kauemmas. Jos matkaa kuitenkin tehtiin, kuljettiin maan sisäiset matkat muuleilla.

Muuleilla on paljon hevosia kovemmat kaviot, ja ne sopivat paremmin Kreikan kivikkoisille poluille. Muuli oli historiankirjojen mukaan myös helpompi kouluttaa, ja se pystyi kulkemaan päivässä 80 kilometriä tarviten vain neljä tai viisi tuntia unta.

Homeroskin mainitsee muulit Ilias-eepoksessaan 800 eaa. Hän kertoo muulien tulleen Kreikkaan Anatoliasta, jossa heettiläiset niitä kasvattivat. Muuleja kasvatettiin myös Kreikassa Homeroksen aikana, ja niitä käytettiin sekä kantojuhtina että maataloudessa. Myöhemmin muuleja kasvatettiin erityisesti Peleponnesoksen ja Arkadian alueilla, ja jopa muuliraveja järjestettiin Olympiassa 500 eaa. Kilpailuja järjestettiin seuraavien 80 vuoden ajan.

Antiikin Roomassa muuleja käytettiin kulkuneuvoina, ylistettiin niiden uskomatonta voimaa ja kestävyyttä. Roomalaiset sotilaat kantoivat uskomattomat määrät varusteita ja aseita jalkaisin pitkiäkin matkoja. Kun Darius oli vastuussa barbaarien kukistamisesta, hän harjoitutti sotilaansa jaksamaan ja kantamaan vielä enemmän. Sotilaat varustettiin myös sauvoilla, joiden avulla he pystyivät kantamaan vielä enemmän. Näitä sotilaita kutsuttiin Dariuksen muuleiksi, koska he olivat kestäviä kuin muulit.

Roomassa kuljettiin paikasta toiseen sekä jalkaisin että muulivetoisilla kärryillä. Kuskit päivystivät kaupungin suurilla sisääntuloväylillä ja kuljettivat asiakkaansa nopeasti perille maksua vastaan. Roomalainen asianajaja Cicero, joka eli juuri ennen ajanlaskun alkua kertoi, kuinka oli taittanut 93 kilometriä vain kymmenessä tunnissa.

Muulikuskeja kutsuttiin nimellä “cisium” ja erilaisille muuleille oli jopa erilaiset nimitykset, jotka on kirjoitettu mosaiikkitauluun muulien kuvien oheen. Muulien nimet olivat Pudes (vaatimaton), Podagrosus (ontuva tai valittava), Barosus (siro) ja Potiscus (hiprakassa, mitä se sitten tarkoittaakaan).

Cicium


Hannibal oli antiikin ajan nerokas sotapäällikkö, joka muun muassa kulki Alppien yli vuonna 216 eaa. Hänen joukkueellaan oli kulkupeleinä sekä norsuja että muuleja. Reissun aikana muulit paljastuivat paljon paremmiksi kulkuvälineiksi kuin norsut.

Hannibal ei ollut ainoa suuri sotapäällikkö, joka marssitti joukkonsa Alppien yli. Parituhatta vuotta myöhemmin, toukokuussa 1800, oli samalla matkalla myös Napoleon Bonaparte. Hänen matkastaan on maalattu ikonisia ja myös propagandistisia maalauksia, joissa Napoleon istuu punainen viitta päällään pystyyn nousseen hevosen selässä. Todellisuudessa Napoleon ratsasti Alppien yli muulilla ja kulki oppaansa kanssa muutaman päivän sotilaidensa jäljessä. Hän ei siis johtanut joukkojaan Alppien yli, vaan kulki näiden perässä varmajalkaisella muulilla.

Viiden erilaisen hevostaulun jälkeen myös muulilla ratsastava Napoleon pääsi kankaalle. Maalauksen teki Paul Delaroche vuonna 1850, ja sen oli tarkoitus näyttää todellinen Napoleon ylväiden propagandataulujen rinnalla.

Jacques-Louis David
Maalauksen eri versiot eroavat toisistaan erityisesti väritykseltään. Nykyään Charlottenburgin linnassa oleva toinen versio eroaa kaikista muista siten, että siinä Napoleonin hevonen on ruskea eikä valkoinen.
Jacques-Louis David: Bonaparte ylittämässä Isoa Sankt Bernhardia 20. toukokuuta 1800 (1802), ensimmäinen Versailles’n palatsissa olevasta kahdesta versioista.

Oikeasti Napoleon ylitti alpit talutettuna muulin selässä. Maalaus: Paul Delaroche
Maalauksista löytyy lisätietoa Wikipediasta.

Haminan Sanomat kertoo lämminhenkisen propagandahöysteisen tarinan Napoleon Bonabarten ratsastaman muulin omistajasta ja -taluttajasta vuonna 1914. Nuori 23-vuotias muulinomistaja Pierre Nicolas Dorsaz ei tiennyt ennen kuin matkansa lopussa, kenet hän oli juuri taluttanut Alppien yli. Matka oli vaikea ja muulin kaviot lipsahtelivat joitakin kertoja märällä kalliolla, mutta Dorsaz oli varuillaan ja ohjasi muulia taitavasti. Hän kertoi myös, että muuli oli ainoa asia, minkä hän omisti ja että sillä ei ole koskaan tapana luiskahtaa jyrkänteeltä alas. Napoleonille poika kertoi sydänsuruistaan, kuinka hänen rakastamansa nainen ei saanut naida näin köyhää muulinajajaa. Alppien ylityksen jälkeen Napoleon huolehti nuorelle miehelle riittävästi rahaa, jotta tämä sai ostettua oman pienen maatilan.

Vanhat piirroskuvat ovat saksalaisen Christoph Weiditzin kirjasta “Trashtenbuch”, joka esitteli eri maiden ja kansojen pukeutumista. Kirja on kirjoitettu ja kuvitettu suunnilleen vuosina 1530-1540 ja se näyttää upeasti myös aasien ja hevosten varustusta ja käyttöä. Muuleja on käytetty erityisesti Espanjassa hevosten rinnalla ja muuleja sisältävät aukeamat kertovatkin juuri Iberian niemimaan pukuloistosta. Kirja löytyy Saksan kansallismuseosta Nürbergista ja se on digioitu ja sivut löytyvät mm Wikimedia Commonsista.








Muulit Pyhällä maalla


Muulit ovat olleet hyvin tunnettuja “pyhällä maalla”, eli Israelin ja Palestiinan alueilla suunnilleen vuodesta 1040 eaa lähtien. Kuningas Daavidin aikana muuli korvasi aasin kuninkaallisena ratsuna. Mooses kuitenkin sotki kuvioita säätäen laissaan (Kolmas Mooseksen kirja 19:19) “Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua keskenään” ja kielsi näin muulien kasvatuksen. Heprealaisia ei kuitenkaan kielletty käyttämästä muuleja, kunhan eivät niitä itse kasvattaneet. Muuleja ostettiinkin jatkossa egyptiläisiltä ja armenialaisilta.

Daavidin aikana muuleilla kuljetettiin erityisesti ruokaa paikasta toiseen. Daavid myös ratsasti muuleilla. Tuohon aikaan muulit kuvastivat ratsastajansa sosiaalista statusta, joten muuleilla ratsastivat vain kuninkaalliset. Tavalliset tallaajat ratsastivat siis aaseilla. Daavidilla oli myös yksi muuliaasi, jolla hänen poikansa Salomo ratsasti omissa kruunajaisissaan.

Koska muulit olivat niin arvokkaita, lähettivät muut kuninkaat niitä lahjaksi Salomonille. Kaikki hänen poikansa saivat muuleja ratsuikseen. Kun Salomonin veli Absalom yritti viedä kruunun, hän pakeni paikalta muulilla. Hänet saatiin kuitenkin kiinni ja tapettiin muulin selkään.

Israelilaisten palatessa maanpakolaisuudestaan Babyloniasta 538 eaa he toivat mukanaan hopeaa, kultaa ja monia eläimiä. Kirjanpidon mukaan lastissa oli ainakin 245 muulia. Muulilla ja muuliaasilla on kaksi eri nimitystäkin hepreaksi, ja ne mainitaan 17 kertaa Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa muuleista ei kuitenkaan mainita halaistua sanaa. Ehkä muulien suosio laski myöhemmin.


Muulit keskiajalla ja uudella ajalla Euroopassa


Muulit olivat Euroopan kaupungeissa yleisiä jo kauan ennen renessanssia. Muuleja käytettiin kantojuhtina koko antiikin Rooman alueella, erityisesti Espanjassa ja Gaulin alueella. Poitounaasi on ehkä tunnetuin suuri aasirotu maailmassa, ja ensimmäiset merkinnät siitä löytyvät 2000 vuoden takaa. Aasirotu on olemassa vain siksi, jotta saataisiin aikaan hienoja ja vahvoja työmuuleja.

Poitounaasin elämä oli aika karu. Koska aasilla ei itsellään ollut käyttöarvoa, pidettiin oreja läpi elämänsä tallissa, ja ne otettiin ulos vain tammojen astumista varten. Sanotaan myös, että useita aasivarsoja syntyi heikkokuntoisina tai kuolleina, koska aasien terveydentila ei ollut kummoinen. Aasinjalostuksessa haluttiin vain tuottaa suurta kokoa, mutta samalla poitounaasista tuli omanlaisensa ja se on helppo erottaa muista aasiroduista ulkonäkönsä perusteella. Pitkään aikaan ei aaseja myyty Poitoun alueen ulkopuolelle, ja lopulta kun myytiin, pitivät kasvattajat laadukkaimmat eläimet itsellään.

Hoitamattomille ja harjaamatta jätetyille poitounaaseille kasvaa niiden tavaramerkki, rastoittunut karva. Jos poitounaasia hoitaa kuten mitä tahansa aasia tai hevosta ja harjaa sen päivittäin, irtoaa vanha karva eikä rastoja synny. Kuva: Jean-Jacques Boujot

Keskiajalta on säilynyt kirje, jonka on kirjoittanut italialainen prelaatti, eli katolisen kirkon virkamies, Leon  Guillaume IV, pyytäen Ranskaa lähettämään ”yhden uskomattoman muulin” kirkolle. Prelaatti toisteli tätä pyyntöä kuusi vuotta. Tärkein syy muulin hankintaan oli se, että sen isä olisi ollut nimenomaan poitounaasi. Ranskassa muulien historia on paljolti kytköksissä poitounaasiin.

Muulien alkutaipaleella Baudet, eli aasiori, vain astui jonkin Ranskan raskaista työhevostammoista, kuten bretonin. Vuonna 1599 kuitenkin huomattiin, että osa hevosroduista sopii paremmin muulituotantoon kuin toiset. Varsinaisen mulassierin eli poitountyöhevosen kasvatus alkoi, kun Hunford Bradley toi Brabantista Belgiasta omat työhevostammansa Ranskaan saatuaan kuninkaalta käskyn raivata 3000 hehtaaria suomaata. Nämä hevoset olivat poitounaasille helppoja astua, ja muuleista tuli vankkoja ja kestäviä. Lopputulos on korkeudeltaan 151-161 cm.

Muulinkasvatus kukoisti Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa 1700-luvulla. Monien vuosien ajan Ranskan Poitoun alue oli muulinkasvatuksen sydän Euroopassa. Alueella kasvatettiin noin 500 000 muulia joka vuosi. Raskasrakenteiset työmuulit olivat kysyttyjä maataloustöihin, ja vankkarakenteisesta poitounaasista tuli suosituin muulien isärotu. Poitounmuulien kasvatus oli jossain vaiheessa niin runsasta, ettei hevosvarsoja syntynyt enää alueella ollenkaan. Ranska asettikin rajoituksia muulinkasvatukselle, jotta poitounmuulin emänä käytetyn poitevin-rotuisen hevosen määrä saatiin kasvuun.

Poitounmuuli. Kuva: Wikimedia Commons


Vuonna 1770 ehdotettin jopa lakia, jolla kaikki poitounaasiorit olisi määrätty ruunattaviksi! Ehdotus ei kuitenkaan mennyt hallituksessa läpi, koska muulit olivat tärkeitä maan taloudelle. Hallitus antoi kuitenkin ohjeistuksen, jonka mukaan valittiin vain parhaimmat poitounaasit jalostukseen. Ohjeita noudattavat aasinkasvattajat alkoivat saada tukiaisia, ja näyttelyissä annettiin rahapalkintoja parhaiden aasien omistajille. Lisäksi osa eläimistä lisättiin kansalliseen kantakirjaan. Vuonna 1884 kantakirja avattiin sekä poitounaaseille että mulassiereille.

Pian Espanja otti Ranskan kiinni muulikasvatuksen saralla, ja sekä Katalonia että Andalusia kehittivät omat aasirotunsa tuottamaan vahvoja muuleja. Katalonianaasi sai alkunsa Etelä-Ranskan pyreneittenaasista.

Vaikka muuleja oli jonkin verran Englannissa ja Amerikassa jo ennen 1700-lukua, eivät ne olleet kovin yleisiä tai suosittuja. Muuleja vietiin Englannista myös siirtomaihin, erityisesti Intiaan, mutta muulit olivat pienikokoisia. Yhdysvaltojen muulikanta lähti suureen nousuun 1700-luvun lopulla ja haastoi Euroopan muulikeskukset toden teolla.

Vuonna 1929 tehdyn tilaston mukaan oli Espanjassa 635 000 hevosta mutta peräti 2,1 miljoonaa muulia ja aasia! Euroopan maista toisiksi eniten muuleja ja aaseja oli Italiassa, 1,5 miljoonaa, hevosmäärän ollessa 990 000. Vaikka Ranskakin oli muulimaana kova, oli siellä hevosia kuitenkin 2,9 miljoonaa ja pitkäkorvia vain 500 000.

Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) muulin selässä. Kuva kirjasta: The Animal Kingdom Illustrated (New York: A. J. Johnson & Co., 1885)

Muulien alku "uudella mantereella"


Kolumbus matkasi “uudelle mantereelle” 1495 ja toi laivan mukana neljä aasioria, kaksi aasitammaa ja hevosia. Näiden eläinten tarkoitus oli tuottaa lisää eläimiä, joiden avulla uutta mannerta oli mahdollista lähteä tutkimaan.

Espanjalaisten tehtyä asteekkivaltakunnasta oman siirtomaansa, toivat he maahan kolme aasioria ja kaksitoista aasitammaa Kuubasta. Nämä aasit toimivat Meksikon aasinkasvatuksen perustana.

Muulitammoja käytettiin ratsuina ja muulioreja ja -ruunia kantojuhtina. Erityisesti pitkäkorvia näkyi hopeakaivoksissa mutta myös mantereen valloituksen etulinjassa. Jokaisen siirtokunnan oli kasvatettava omat muulinsa, ja kaupungeissa olikin aina vähintään yksi aasiori muulinkasvatusta varten. Nämä muulit olivat pienikokoisia, koska aasit olivat noin metrin korkuisia. Ne olivat kuitenkin hyvin sitkeitä ja vähään tyytyviä.

Nykyään Etelä-Amerikassa on vahva muulikulttuuri, ja erityisesti brasilialaiset muulit ovat vertaansa vailla. Aasina käytetään maan omaa aasorotua, pegaa, joka on aikaansaatu risteyttämällä kotimaisiin aaseihin mammuttiaasia. Pegalla on hyvin kyömy turpa, se on sirorakenteinen ja pitkäjalkainen. Muuleja käytetään karjanajossa hevosten rinnalla.

 

Muulit Pohjois-Amerikassa


George Washington on tunnettu sekä Yhdysvaltojen presidenttinä että edistyksellisenä maajussina. 1700-luvun lopun muulit olivat pienikokoisia, mutta kokoonsa nähden erittäin sitkeitä ja vähään tyytyväisiä. Niillä oli suuri arvo maataloudessa. Washington halusi maahan suurempia ja vahvempia muuleja, juuri sellaisia, joita Euroopassa jo kasvatettiin Ranskassa ja Espanjassa.

Ongelmana oli vain se, että Yhdysvalloissa olleet aasiorit olivat hyvin pienikokoisia, eli ihan tavallisen kokoisia aaseja. Upeimmat ja suurimmat aasit taas löytyivät Espanjasta. Isoja ja vahvoja työhevosia kyllä löytyi, mutta sopivien aasien puute oli ongelma. Washington ihastui erityisesti espanjalaisiin katalonianaaseihin, mutta Espanjan laki kielsi aasien myymisen ulkomaille.

Washington ei lannistunut vaan kirjoitti kirjeen Espanjan kuninkaalle. Lopulta Espanjan kuningas Kaarle III vastasi pyyntöön ja lähetti isoja aaseja Washingtonille lahjaksi. Andalusialainen ori ja kaksi isoa aasitammaa saapuivat Virginiaan vuonna 1785.

Ori sai nimekseen Royal Gift ja se asui Mt.Vernonissa. Säkäkorkeudeltaan komistus oli 144-154 cm korkea, tarkkaa kokoa ei historiankirjoista löydy. Sen astutusmaksu oli korkeampi kuin tuon ajan parhaiden hevosorien. Se ei ensimmäisenä vuonna suostunut astumaan hevostammoja ollenkaan, mutta seuraavana vuonna se ryhdistäytyi ja useita muulivarsoja syntyi.

Royal Giftistä on tehty erittäin asiapitoinen video, se on upotettuna tähän alle


Myöhemmin Washington sai lahjaksi vielä kaksi laadukasta aasitammaa ja hieman pienemmän orin Maltalta. Nämä olivat lahjoja Lafayetten markiisilta, joka oli ranskalainen poliitikko ja mukana Amerikan vapautussodassa kuten Washingtonkin. Ori sai nimekseen The King of Malta, ja sillä sanottiin olevan “tiikerin raivo ja pelottomuus”. Siitä tuli erinomainen muulien isä varsinkin, kun sillä astutettiin kevytrakenteisia ratsutammoja.

Kun Yhdysvalloissa risteytettiin aasirotuja keskenään, syntyi maailman suurin aasirotu, mammuttiaasi eli Mammoth donkey. Mammuttiaasin perimässä on tänä päivänä kaikkia suuria aasirotuja, katalonianaasia, andalusianaasia, poitounaasia ja grand noir du berrynaasia.

Mammuttiaasiorien säkäkorkeus saa olla mitä tahansa, kunhan se on yli 142 cm.
Sisällissodan jälkeen Washingtonilla oli aikaa keskittyä muulinkasvatukseen entistä enemmän. Viidentoista vuoden kuluttua hänellä olikin jo 58 muulia työkäytössä maatilallaan. Hän pystyi nyt mainostamaan aasiorejaan, ja ihmiset innostuivat käyttämään hienoja oreja nähdessään työmuulit työnteossa. Astutusmaksu oli hevostammoille pienempi kuin aasitammoille, se rohkaisi ihmisiä käyttämään pitkäkorvia.

Vuoteen 1808 mennessä Yhdysvalloissa arveltiin olevan noin 855 000 muulia. Muuleja oli erityisesti etelävaltioissa, pohjoisessa hevoset ja härät tekivät maataloustyöt. Yksi mies pystyi kahden muulin kanssa kyntämään 6,5 hehtaaria peltoja. Kyntämisen lisäksi ne tekivät kaikki muutkin tilan työt ja veivät sadon torille myyntiin. Tupakkafarmeilla muulit vetivät istutuskonetta, ja sadonkorjuun jälkeen tupakanlehdet vedettiin puisilla reillä pelloilta tilalle.

Vuoteen 1840 mennessä Kentuckyn osavaltiossa muulinkasvatukseen käytetyn laatuaasiorin arvo saattoi olla jopa 5000 dollaria. Kentucky oli silloin, niin kuin nytkin, johtava osavaltio muulinkasvatuksessa.

Muulibuumissa eivät maan omat aasit riittäneet, vaan nyt aaseja tuotiin lisää Espanjasta. Vuosien 1850 ja 1860 välillä muulien määrä Yhdysvalloissa tuplaantui. Pelkästään vuonna 1889 Yhdysvalloissa syntyi 150 000 muulivarsaa. Pitkäkorvat olivat korvanneet hevoset täysin maatilan töissä, ainakin eteläisissä osavaltioissa.

Vuonna 1897 muulien määrä oli 2,2 miljoonaa, ja tässä vaiheessa puuvillabuumi oli kovimmillaan. Erityisesti Teksasissa muulien määrä kasvoi räjähdysmäisesti, ja osavaltiossa olikin neljännes kaikista Yhdysvaltojen muuleista. Ft. Worthin karjapihaa pidettiin koko maan muulivälityksen keskuksena.

Sokerijuurikkaiden korjuuta suunnilleen vuonna 1900.

Vuonna 1926 julkaisi Yhdysvaltojen maatalousministeriö tilastotietoa maan kotieläinten lukumäärästä. Hevosten lukumäärä oli vähentynyt 16,6 miljoonasta 15,8 miljoonaan, mutta muulien lukumäärä oli suurin koskaan, 5,8 miljoonaa. Hevosen keskihinta oli tuohon aikaan 65 dollaria ja muulin 81 dollaria. Vertailun vuoksi kerrottakoot, että saman tilaston mukaan Suomen hevosmäärä oli samaan aikaan 403 000 yksilöä.

Muulien vallankumous tuli päähänsä teollistumisen ja autojen myötä. Tosin toisen maailmansodan aikaan muuleille oli vielä tiloilla kysyntää maan kärsiessä kaasupulasta.

Muulien ja isojen aasien määrä oli hyvin pieni teollistumisen jälkeen, mutta nykyään sekä mammuttiaaseja että muuleja kasvatetaan jälleen runsaasti ja näitä käytetään yhä enemmän vapaa-ajan ratsastukseen. Amissit luottavat edelleen hevosvetoisiin kulkuvälineisiin, mutta joillakin alueilla amissit käyttävät erityisen paljon raskasrakenteisia työmuuleja hevosten sijaan. Amissit ovat myös tunnettuja laadukkaista hevos- ja muulitarvikkeista.

Amissien muuleja, kuva: Tom Long

Uudisraivaajien apuna


Anglosaksisten siirtolaisten matkatessa länteen 1840-luvulla, oli heidän suosikkikuormajuhtansa muuli. Meksikossa oli totuttu käyttämään kaikenlaisia kuormaeläimiä, jopa kameleita, mutta suosikkieläimenä oli sielläkin muuli. Tosin pian meksikolaiset muulit korvattiin suuremmilla yksilöillä, joista suurin osa tuli Missourista.

Santa Fen ja Los Angelesin välillä kulkeneella tiellä kuljetettiin tuotteita erityisesti muuleilla vuosien 1829 ja 1849 välillä. Meksikosta tuotiin laadukkaita puutuotteita, ja niitä saatettiin vaihtaa laatumuuleihin. Reitillä oli pituutta 2700 mailia, ja sitä pidettiin pisimpänä ja vaikeakulkuisimpana kauppareittinä tuohon aikaan. Ensimmäinen porukka, joka reitin raivasi auki, koostui 60 miehestä ja 100 muulista.

Muuli pystyi hyvällä alustalla vetämään vankkureita 30 mailia päivässä, kun hevonen ja härkä pystyivät vetämään niitä vain viisi mailia. Tuhannet muulit vetivät uudisraivaajien vankkureita, ja kun sopiva maaläntti oli vallattu, muulit vetivät hirret metsistä tuvan rakentamista varten. Muulin valintaa pidettiin jopa vaativampana kuin vaimon valintaa. Muuli eli pitkään ja oli ehdoton edellytys perheen elämän ja toimeentulon kannalta.

Kenraali George Crook ratsasti 1870-luvun lopulla erityisen paljon muulillaan nimeltä Apache. Hän piti huolen myös muista kuormajuhtamuuleistaan ja katsoi, että ne olivat terveitä ja hyväkuntoisia. Hänen mukaansa armeija pystyi menestymään vain, jos eläimet olivat vahvoja ja niillä oli sopivat varusteet. Jokaiselle muulille tehtiin mittoihin sopiva kuormasatula, ja muulit pystyivätkin kantamaan tuplasti sen, mitä ohjekirjassa kerrottiin.

George Crook muulinsa Apachen kanssa.

Yhdysvalloissa on vielä tänäkin päivänä “pack mule stringejä” esimerkiksi luonnonpuistoissa. Nämä kuormamuulit sidotaan nimensä mukaan jonoon, ja jonoa vetää ihminen joko hevosella tai muulilla ratsastaen. Tällaiset muulit tulivat erittäin tärkeiksi 1850-luvulla, kun kultaa löydettiin Kaliforniasta, ja kaivoksille oli kuljetettava tarvikkeita ja ruokaa. Samalla muulit kuljettivat kullat pankkiin.

Ehkä tunnetuin muuli-ilmiö liittyy booraksin hakkuuseen Kalifornian Death Valleyssa. William Tell Colemanin yritys käytti 20 muulin vetämiä vankkureita booraksin kuljetukseen 1890-luvun alussa. Lastina oli sekä booraksia että vettä, 20 päivän menopaluu kuljettiin nimittäin kuivassa autiomaassa. Kokonaiskuorman paino oli yli 36 tonnia.

20 muulin vankkureista löytyy myös hyvä video YouTubesta.


Muulit sodassa ja puolustusvoimilla


Muuleilla on ollut merkittävä osuus Yhdysvaltojen sotahistoriassa. Niitä on käytetty erityisesti kantojuhtina, ja muuli onkin Yhdysvaltojen armeijan tunnuseläin. Muuleja on nähty sotalinjoilla myös muilla mantereilla. Englannin armeija osti ensimmäisen maailmansodan aikaan runsaasti muuleja Yhdysvalloista, koska vain muulit pystyivät kulkemaan vaikeissa maasto-olosuhteissa ja niiden kestävyys oli paljon hevosia parempi. Sodan päättyessä brittiarmeijalla oli 213 000 muulia, menetettyjä hevosia ja muuleja oli tosin 415 000,

Englannin hallitus kiitti seitsemän vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen sodassa palvelleita hevosia ja muuleja ja kustansi näistä melkein 800-sivuisen kirjan. Hallituksen julkistuksessa todetaan, että kehittyköön sotatekniikka millaiseksi tahansa, hevoseläimiä tullaan aina ja ikuisesti tarvitsemaan sotatantereilla. Muulista kerrottiin myös, että se on paljon hevosta parempi, koska se ei ole altis sairauksille, tulee toimeen vähemmällä ruualla ja on kestävämpi.

Sodan jälkeen nämä jäljellä olevat hevoset ja muulit olivat apuna lihapulassa, niitä siis teurastettiin ja syötiin. Välirauhan jälkeen myytiin Pariisin lihakauppiaille 28 384 yksilöä ja englantilaisille 16 000 yksilöä teurastettavaksi. Huomionarvoista on, että kun englantilaiset nautiskelivat hevosen ja muulin lihaa, syötettiin sotavangeille nautaa ja lammasta.

Suomalainen Hevoslehti kertoo vuodelta 1924 seuraavaa:

“Muulien käyttökelpoisuutta sotatehtävissä on suuriääneisesti ylistetty. Se on ensiluokkainen sotaeläin kaikissa ilmanaloissa ja tilanteissa; niin hyvin Ranskan liejukoissa kuin Egyptin aavikoilla, Intian tasangoilla ja Himalajan kukkuloilla, polttavassa auringonpaisteessa, jäässä ja lumessa ovat niiden suoritukset olleet kerrassaan hämmästyttävät. Jos sillä mitä huonoja ominaisuuksia on, niin piilevät ne sen luonteessa, mutta hyvät puolet sillä ovat voitolla. Muuli suoriutui sankarina maailmansodasta. Sitä käytettiin kevyenä vetohevosena kaikenlaisissa tehtävissä. Se viihtyy työssä ollessaan ja levossa se pian lihoo. Esimerkkinä niiden kestävyydestä voidaan mainita, että Somme-retkellä 1916 hevosista joutui kelvottomiksi 4,42 % ja muuleista vain 0,61 %.”

Sommen taistelusta kerrotaan vielä, että uupumus ja voimattomuus riittämättömän ravinnon ja liiallisen rasituksen vuoksi heikensivät hevosia ja tuhosivat ne. Englantilaisilla oli taistelussa mukanaan 354 217 hevosta ja 62 914 muulia ja näistä oli edellä mainituista syistä hoidettavana 4,54 % hevosista mutta vain 0,6 % muuleista. Muulien sitkeys oli siis vertaansa vailla.

Hoidettavia hevosia Sommen taistelussa ja alemmassa kuvassa mutaan juuttuneita muuleja samasta taistelusta. Kuvat: Wikimedia Commons.



Suomen sotilasaikakauslehden numero 9 vuodelta 1923 kertoo muuleista myös “Muuli osoittautui erittäin sopivaksi sotatarkoituksiin niin keveään kuin raskaaseen vetoon sekä kantohevosena. Ainoastaan ratsastukseen sitä ei voitu käyttää.”

Wikipedia kertoo, että Yhdysvaltain armeijalla oli Italian Apenniineilla yli 4000 muulia toisen maailmansodan viimeisen talven aikana. Muuleilta katkaistiin yleensä äänijänteet, jotta ne eivät paljastaisi joukkoja. Noin muuten ei toisessa maailmansodassa enää oltu niin paljon eläinten varassa kuin aiemmin, mutta muuleilla oli silti edelleen suuri arvo. Ne pääsivät alueille, joille autot tai panssarivaunut eivät päässeet. Mainittakoon esimerkiksi Italian vuoristo, Burman viidakot ja Suomen Lappi.

Jatkosodan aikaan Suomi toimi yhteistyössä saksalaisten kanssa, ja nämä auttoivat muun muassa parantamaan Pohjois-Suomen tieverkostoa. Saksalaisilla oli mukanaan runsaasti hevosia ja muuleja. Muulit olivat peräisin Kreikasta ja muualta Keski-Euroopasta, ja niitä käytettiin sekä kantojuhtina että vetopeleinä. Kesäaikaan ne sopivatkin hienosti tehtäväänsä kantaen taakkaa tiettömillä alueilla, mutta raskaita vaunuja ne eivät pystyneet vetämään. Ensimmäisenä talvena muuleista kuoli moni, vaikka saksalaisilla oli edistynyttä eläinlääkintätoimintaa.

Kalevin historiasivut kertovat, että saksalaiset alkoivat kesällä 1941 rakentaa Alatornion Kaakamoon isoa eläinlääkärikeskusta. Se sisälsi yli kuusikymmentä suurta tallirakennusta, ulkorakenuksia, kengityspajan sekä miehistön tiloja. Leiri oli niin suuri, että enimmillään siellä oli hoidettavana 3000 hevosta ja muulia. Lisäksi suuri eläinlääkintäyksikkö löytyi Rovaniemeltä. Eläimiä ei syöty, vaan saksalaisilla oli hyvät muona-  ja juomavarat omasta takaa. Hevosista ja muuleista huolehdittiin hyvin, sillä ne olivat välttämättömiä tavaroiden kuljetuksessa.

Ensimmäiset muulit tuotiin Lappiin Kreikasta. Ensin ne kuljetettiin kotimaastaan junalla satamaan, sieltä laivalla Ouluun, uudestaan junaan ja loppumatkan ne kävelivät. Ensimmäiset muulit eivät kylläkään kestäneet kylmää keliä kovin hyvin, ja suurin osa kuoli. Saksalaiset toivat näiden jälkeen uusia kestävämpiä muuleja muualta.

Sanomalehti Kaleva kertoo vielä, että saksalaisten eläimille tuotiin heinät ja oljet Keski-Euroopasta, ja sitä kului raskaissa sotahommissa jokaista eläintä kohden yhteensä 40 kiloa vuorokaudessa, 20 kiloa heinää ja 20 kiloa olkea. Saksalaisilla oli mukanaan kavioeläimiä yhteensä 32 000.

Muuleja Lapissa. Kuvat SA-Kuva.








Yksi mainitsemisen arvoinen muulitarina on Korean sodan ajalta. Yhdysvallat käytti muuleja vaikeakulkuisissa maastoissa, ja kun myös Kiina ja Pohjois-Korea käyttivät muuleja, oli vain ajan kysymys, milloin nämä alkavat varastaa eläimiä toisiltaan. Keväällä 1951 kommunistit käyttivät muuleja kantamaan tarvikkeita rintamalle. Kun nämä kukistettiin, jäivät muulit niille sijoilleen, ja Yhdysvaltojen joukot ottivat eläimet takaisin.

Nämä muulit olivat melko laihoja ja sairaita, mutta sotilaat antoivat näille sokeria ja muuta evästä omista tarpeistaan, ja ne kuntoutuivat nopeasti. Yksi näistä muuleista oli erityisen mielenkiintoinen, sillä sillä oli Yhdysvaltojen armeijan polttomerkki numero 08K0. Kirjanpidosta selvisi, että muuli oli alunperin toiminut Kiinan, Burman ja Intian alueella toisen maailmansodan aikaan. Sodan jälkeen se oli siirtynyt Kiinan armeijalle, ja myöhemmin se oli todennäköisesti varastettu kommunistien toimesta ja viety Korean sotaan. Kuusi vuotta myöhemmin muuli oli jälleen alkuperäisen armeijan omistuksessa, ja lopulta se palasi “pack stringiin”.

Yhdysvaltojen armeijan viimeiset viralliset muuliyksiköt lakkautettiin vuonna 1957, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, etteikö muuleja enää olisi käytetty. Niille tuli nimittäin tarvetta jälleen 1980-luvulla, kun CIA osti tuhansia muuleja Afganistaniin auttamaan tavarankuljetuksessa niillä alueilla, joille isoilla kulkuvälineillä ei pääse.

Yhdysvaltain armeijan ohjekirjan mukaan eläinten käyttö sota-alueilla lisää huomattavasti tehtävän suorittamisen onnistumista, kun ympäristö vaatii muulien käyttämistä maastoautojen sijaan. Muulien avulla tarvikkeita on helpompaa siirtää paikasta toiseen. Muulin luonteesta kerrotaan, että se on älykäs, notkea ja kestävä, mikä tekee siitä erinomaisen kuormajuhdan.

Saksan armeijalla on edelleen hevosyksikkö, johon kuuluu sekä haflinger-rotuisia hevosia että muuleja, pitkäkorvia on joukossa 30. Eläimiä käytetään vuoristoalueilla, joihin ei ole pääsyä moottoriajoneuvoilla. Tositoimissa muulit eivät ole olleet, mutta niitä treenataan jatkuvasti. Vaikka kantosatulaan ei pakatakaan oikeita ammuksia, lastataan kantosatulat hiekkasäkeillä, ja muulien kanssa tehdään rankkojakin vuoristovaelluksia. Tositoimissa jokainen muuli saisi 140 kiloa kannettavaa, mutta Saksan joukkojen 30 muulia eivät tositoimiin koskaan pääse. Niitä voisi pitää harjoituseläiminä, joille sovitellaan modernit kantosatulat ja jotka testaavat uusia ominaisuuksia.

Muulit ja hevoset esiintyvät myös edustustilaisuuksissa ja Saksan Equitanassa ne esiintivät yleisölle useasti päivässä. Muulit seisoivat esitysareenalla rauhassa niiden ohjaajien satuloidessa nämä.

Muulit esillä Equitanassa 2017



Lue lisää & Lähteet

Englantilaisessa Mulography-blogissa on usein tietoa muulien historiasta. Kurkkaa esimerkiksi tämä postaus, jossa on 10 taideteosta historiasta, joissa on mukana muuli.
Muulit Brasiliassa 1800-luvun lopussa. Teksti Edvard A. Vainion kirjasta.
Kalevi Mikkonen: Kalevin historiasivut
Every Living Thing: Daily Use of Animals in Ancient Israel
American Mule Museum: History of the Mule
Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941-1945, Majuri S. Ahto
Napoleon Sankt Bernhardin solassa
Paatsjoki-Inari yhteinen erämaaluonto ja historia
Military Horses and Mules in the 21st Century
Das Muli ist der beste Kamerad, Frankfurter Allgemeine 10.9.2012
Mulography: Mules in Ancient Rome

Sanomalehdet ja aikakauslehdet löytyvät Kansalliskirjaston e-materiaaleista
15.11.1925 Hämeen Sanomat no 264
11.05.1926 Kristiinan Sanomat no 36B
01.08.1924 Hevoslehti no 8
20.12.1929 Hevosviesti no 20
Lue lisää