torstai 15. marraskuuta 2018

Ratsastustunnilla! + video

Kuva puhukoot puolestaan, video kertoo myös omaa karua totuuttaan
Tehtiin historiaa nyt marraskuussa, kun aloitettiin Muulin kanssa säännölliset ratsastustunnit! Vai pitäisikö sanoa valmennukset, en oikein osaa sanoa. Ehkä nämä ovat enemmänkin valmennuksia, koska tokihan meillä on tavoitteet. Kerrottakoot se ääneen, tavoite on raviohjelma tai HeC ensi kesänä.

Luin juuri mielenkiintoista keskustelua ratsastustunnin ja valmennustunnin eroista. En ollut ajatellut koko asiaa, mutta olen itse pitänyt sanoja synonyymeinä keskenään. Siis toki ratsastuskoulussa on aina ratsastustunti, mutta vaikka olen aiemminkin omalla tai vuokrahevosella osallistunut ohjatulle yksityistunnille, olen silti aina kutsunut niitä ratsastustunneiksi.

Ja sitten toinen tallilainen saman opettajan tunnilla jälkeeni kutsuu sitä valmennukseksi. Valmennus ei vain jotenkin sovi suuhuni enkä ole tottunut termiä käyttämään.

En juurikaan jaksa lukea ratsastustuntipostauksia blogeista. Olen joko liian paskatasoinen ratsastaja tajutakseni valmennusraportista tai sen verran edistynyt, ettei pienen innokkaan heppatytön tuntipostaus viihdytä minua kovinkaan paljoa. Eikä sen sinänsä tarvitsekaan, tällaiset postaukset kirjoitetaan aina ensisijaisesti itselle, ei blogin lukijoille.

En rääkkää Muuliblogin lukijoita juurikaan tämän enempää, videolle kokosin klippejä tunnilta. En valikoinut niitä mitenkään erityisen hyvistä tai erityisen huonoista kohdista vaan kriteerinä oli lähinnä se, että näyttiin videolla. On nimittäin aika pimeää tuossa kasin maissa illalla vaikka kentällä hyvät tuikut onkin. Kamerani ei kuitenkaan täydellisesti pysy mukana hämäräkuvauksessa, onneksi ei ravattu.


Opettajanamme oli Saara Toivonen, joka ei ollut minulle mitenkään entuudestaan tuttu. Hän on kuitenkin käynyt pitämässä tallillamme toiselle ratsukolle tunteja joten survoin röyhkeästi jonoon ja parin viikon whatsapittelun jälkeen hän olikin viimein tulossa tallillemme sellaisena ajankohtana, jolloin pääsin mukaan. Työt kun haittaavat harrastuksia vielä jouluun asti.

Saara ei ollut ehkä koskaan nähnyt muulia ratsuna. Pelottelin hänet tietenkin ensin, että tämä sitten voi lähteä eikä mitään äkkiliikkeitä keneltäkään. Kuvaajalle sanoin, että kuvaa sitten vaikka mitä tapahtuisi, muistin edelleen hyvin viikon takaisen ratsastustunnin, josta Muuli otti ja lähti ja kuskasi minut talliin. Nyt laitettiin muuten portti kiinni.

Tallilaiset jäivät katsomoon kentän laidalle, koska Muuli antaa yleensä hyvää viihdettä.

paitsi ei nyt.

Pyysin, että mennään vain käyntiä nyt eka kerta ja tunnustellaan vähän meininkejä.

Saara kertoi, että hänen puolestaan kaikki keinot, joilla voidaan ratsua kehua ja palkata, ovat sallittuja. Ensi kerralla otan siis vyölaukun messiin, koska sain viimeksi herkuilla tosi hyviä tuloksia aikaiseksi! Tällä ensimmäisellä tunnilla unohdin nimittäin palkitsemisen ihan kokonaan, oli niin jännittävää!

Saatiin hyvin simppeleitä tehtäviä kuitenkin jo alussa, mun piti pitää huoli, että Muuli kulki koko ajan samassa reippaassa tahdissa. Voin kertoa, ettei sen tahdin ylläpitäminen ole koskaan ollut niin vaikeaa kuin nyt valvovan silmän alla!

Sitten tehtiin pysähdyksiä ja käynnin tahdin muutoksia, niin että hiivittiin pari askelta ja sitten taas pätkä reippaasti mm lävistäjällä. Yhdessä kohtaa muuten unohdin mikä on lävistäjä. Saara varmaan mietti että ei helvetti, muulinomistaja, tällaisia paskatasoisia ne on!

Lisäksi Saara joutui piirtämään mulle kenttään kuvan loivasta kiemuraurasta, vaikka olisihan mun pitänyt muistaa mikä se on.

Miettikää, näistä lähtökohdista lähdetään hinkuttamaan raviohjelmaa tohon Rakelle keväällä! Ei ehkä kannata laittaa meille betsejä, ainakaan montaa.

Videon kuvauksesta kiitokset Aino Holmbergille!
Lue lisää

lauantai 10. marraskuuta 2018

Muulin marraskuinen viikko

Tuntuu siltä, ettei miltään tallikäynniltä tule joko riittävästi kerrottavaa tai riittävästi kuvamateriaalia. Varsinkin nyt pimeällä kuvamateriaalin saaminen on oikein erityisen haasteellista, tuntuu ettei kamerani kykene mihinkään vaikka valoa vielä olisikin. En pidä bloggaajana ollenkaan ajatuksesta kirjoittaa postausta siitä mitä tein Muulin kanssa mutta, että kuvittaisin postauksen ihan jollain muilla kuvilla. Haluan, että surkeakin kuva on edes siltä samalta päivältä ja tallikerralta, jotta sen voi edes hataralla aasinsillalla linkittää itse tekstiin.



Tämä viikko oli osaltani melko kiireinen. Tein kaksi iltaa kaupalla töitä ja nyt olen viikonlopun lomittamassa, eli palaan kotiin vasta sunnuntaina iltatallin jälkeen. Tallilla kävin siis kolmesti, mutta jokaisella kerralla oli kivaa tekemistä!

Lisäksi Muuli sai aktivointia myös tänään, kun sen toinen omistaja, eli mieheni, toi työkaverinsa ihailemaan Muulia.

Olen yrittänyt saada minulle ja Muulille ratsastuksenopettajaa. Nyt talvisaikaan, kun kentällä on "pakko" mennä pimeiden iltojen takia, olisi ihan järkevää tehdä siinä jotain järkevää, eikä vain kävellä alku- tai loppukäyntejä, joiden välissä on tehty 10 minuuttia "töitä".

Ensin yritin löytää opettajaa, joka ottaisi Smartumeita vastaan eikä olisi aivan törkeen kallis. Pian selvisi, ettei yhdistelmä ole realistinen ja voin lopettaa etsinnät. Eräs kaverini on todella etevä huutelemaan neuvoja kentän laidalta ja keskeltä ja hän onkin pitänyt minulle tunteja omalla hevosellaan joitain kertoja. Kaiken lisäksi hän asuu tallin lähellä. Kysyin, jos hän voisi ensihätään tulla pitämään tuntia. Samaan aikaan yritin nimittäin saada aikataulun synkkaamaan erään toisen opettajan kanssa, joka käy jo valmiiksi tallillamme pitämässä  tunteja. Vai pitäisikö sanoa valmennuksia, näiden sanojen käyttö herätti juuri hiljattain keskustelua Facebookissa. Itse olen tottunut nimittämään opettajan/valmentajan silmän alla tapahtuvaa ratsastusta ihan vain tunniksi.

Kaverini tulikin sitten maanantaina. Se oli melko "hyvä" ajatus siinä mielessä, etten ollut edellisviikolla käynyt Muulin selässä ollenkaan. Muuli on kuitenkin pääsääntöisesti sellainen, ettei sen käytöksessä ole eroa sen mukaan, miten se on liikkunut.

Tunnilta ei ole mitään kuva- tai videomateriaalia, joten siitä ei jäänyt kuin yksi juttu kerrottavaksi jälkipolville. Ensimmäisessä ravinostossa Muuli tikitti menemään ihan liian lujaa ja siinä ohjilla pidättäessäni tulin antaneeksi sille samalla lisää kimmoketta. Otin nopeasti oikean ohjan haltuuni, mutta koska Muuli oli jo ehtinyt lähteä, en saanut ohjaa riittävän lyhyeksi. Ensin Muuli kuskasi minua pienen ympyrän kentällä ja sujahti sitten tallia kohti ja suoraan ovesta sisään. Tallissa ei ollut ketään sisällä ja toinen kentällä ollut ratsukko jäi kentälle katsomaan menoa monttu auki.

En ole ihan hetkeen kumartunut niin nopeasti, kuin mitä tallin ovella tein. Puristin myös polvet kiinni, ettemme ota karmeja mukaan. Sisällä tallissa Muuli oli heti hallussa, käänsin sen pesarissa ympäri ja palasimme kentälle hyvässä yhteisymmärryksessä. Sen jälkeen otinkin vain ihan lyhyitä ravipätkiä ja Muuli meni oikein hyvin.

Muuli rauhoittui muutenkin nopeasti ja huomasin taas, miten tarkasti se seuraa istuntaani ja tekee juuri niinkuin olin tullut pyytäneeksi.

Seuraavana päivänä Tiina tuli jälleen paikalle. Olimme puhuneet juoksuttamisesta. Tiina on perehtynyt juoksuttamiseen astetta paremmin, tai siis pitäisikö sanoa maasta ratsastamiseen. Siihen, että liike on laadukasta ja Muuli myötää myös juoksuttaessa.

En löytänyt Muulin omaa kapsonia mistään, joten lainattiin tallikaverilta iberialaista kapsonia. Otin muutamia videoklippejä.


Alussa Tiina vain laittoi Muulin kävelemään reippaasti ja lopussa näkyy, että Muuli alkoi myödätä enemmän. Tiina käy nyt jatkossakin juoksuttamassa Muulia kerran viikossa. En nimittäin ole onnistunut löytämään (en ole kovin tarmokkaasti kyllä etsinytkään) itselleni hoitajaa. Satunnainen sunnuntaihoitajamme Sonja (joka blogiinkin vieraskynäili tekstejä) muutti nimittäin hieman kauemmas. Autottomana hänen on melko haasteellista kulkea tallillemme.

Haussa olisi jämäkkä aikuinen, joka ilman, että raha vaihtaa omistajaa suuntaan tai toiseen, olisi valmis touhuilemaan Muulin kanssa ja siivoamaan tarhan. Tarvitsisin itseäni paljon paremman ratsastajan, mutta ne eivät tällaisilla rupukasoilla ratsasta tai ainakaan vie eteenpäin. Ratsastuskoulun kasvatit taas ovat aivan poissuljettu Muulin kanssa. Ja sitten pitäisi olla vielä säänkestävä, sallin ohareita vain itselleni.

Meille sopisi aivan hyvin myös henkilö, joka tekisi myös vain maastakäsi.

No katsotaan, josko aikatauluongelmat helpottaisivat nyt kun Tiina aloittaa!

Tässä välissä olinkin sitten kaksi päivää iltatöissä, eli tein parina päivänä kevyet 13-14 tunnin työpäivät. Pari viikkoa sitten kassallani kävi muuten yksi blogin lukija! On aina tosi kiva, kun joku tulee aivan "väärässä" ympäristössä kertomaan, että lukee blogia ja tykkää siitä! Nyt kauppamme asiakkaissa on (ainakin) kolme Muuliprojektin lukijaa, tiedätte kyllä, ketä olette :)

Mitä omaan elämääni tulee, irtisanouduin kaupalta, mutta teen vuoroja vielä jouluun asti. On sitten enemmän aikaa Muulille mutta varsinkin sen toiselle omistajalle, jonka kanssa ei ihan kovinkaan paljon olla ehditty päiväsaikaan näkemään, vaikka asumme samassa osoitteessa.

Perjantaina oli minulla seuraava tallipäivä, joka alkoi heti iloisella  yllätyksellä, Muuliakin hoitanut Sonja oli käynyt Muulin tarhakaverilla ratsastamassa ja siivonnut tarhan! Kiitos!

Otin Muulin käytävälle, varustin ja menin kentälle (tässä luki aiemmin ajatushäiriön takia että tallille). Aloitin liinassa, eli laitoin Muulin kävelemään ensin reippaasti kentän pari kertaa ympäri ja otin hieman ravia ympyrällä. Tarkistin, että Muuli totteli käskyjä nopeasti ja ravasi mielellään (no mielellään ja mielellään) myös kentän märistä kohdista. On taas satanut koko viikon, joten kenttä oli joistain kohdista märkä, mutta isoja lätäköitä ei kuitenkaan ollut. Vettä oli vain kavion jättämissä painaumissa.

Juoksutuksen jälkeen jumppasin itseni selkään. Muulihan lähtee pyörimään heti, kun saan perseeni penkkiin, mutta tällä kertaa se pysähtyi tosi nopeasi, kun otin pienen pidätteen ulko-ohjalla. Seisoin siinä hetken sitten paikallaan ja annoin ohjaa, mutta jos Muuli lähti omin lupineen liikkeelle, otin toisen ohjan taas kireälle. Muutaman kerran se yritti ja sitten pystyin jo itse ratsastamaan sitä.

Muuli oli ihan stara! Koska maanantaina oli tunti, oli minulla paljon uusia ajatuksia mielessä ja kentällä ratsastamiseen tuli viimein jotain järkeä. Heristelin sormiani, puristin nyrkkejä ja muistin aina välissä myödätä ja silittää.



Mutta varsinainen läpimurto liittyi herkkuihin. Kerroinkin tästä jo Facebookissa, mutta kerrottakoot tämä vielä blogissakin.

Olenhan minä selästä palkannut Muulia ihan alusta asti, erityisesti jos se on hyvin pysähtynyt, mutta minusta ei ole oikeastaan koskaan tuntunut siltä, että se ymmärtäisi miksi herkku tulee. Se oppi kyllä kääntämään päänsä kenoon herkkujen toivossa. Se ei siis alkanut tarjoilla minulle erinomaisia pysähdyksiä, mutta käänsi pään kun vein käteni taskuun.

Minulla oli tällä kertaa litistettyä kauraa taskussa (Muulin uusi superherkku) ja siinä ratsastaessani olin pysähtynyt, seissyt paikallaan ja kun pyysin Muulia pohkeella eteen, se ottikin takaosalla askeleen sivulle. Okei, se ei tietenkään ollut se mitä halusin, mutta tajusin siinä hetkessä että tosiaan, oma painoni ei ollut selässä keskellä, joten Muuli teki aivan oikein. Kehuin Muulia kovasti.

Seistiin siis edelleen paikoillaan ja nyt selkeämmät avut, eli irrotin toisen jalan kokonaan ja painoin toisella kylkeen ja kyllä, Muuli väisti taas takaosallaan! Kehuin ja annoin herkun. Tuntui siltä, että se tajusi juuri siinä hetkessä, että ratsastajakin voi voimia herkkuautomaattina!

Sitten lisäsin vaatimustasoa, kolme askelta, neljä, aina välissä palkkaus ja Muulihan teki! Se melkein ravasi takaosallaan, kun tajusi homman kunnolla.

Ette nyt ehkä usko, mutta tämä kaikki tehtiin löysillä ohjilla ja Muulin etujalat eivät ottaneet askeltakaan. Siinä mielessä se tekikin liikkeen väärin, koska etujaloillakin kuuluisi oikeasssa etuosankäännöksessä stepata.

Toki Muuli kokeili myös lähteä eteen, jolloin erittäin pieni pidäte ohjista sai sen painon siirtymään taas taaemmas ja askel jäi ottamatta.

Se kokeili myös pakittamista (olin kehunut sitä kovasti pakittamisesta hetkeä aiemmin) ja annoin sen pakittaa löysillä ohjilla, mutta naputin samalla pohkeella kylkeen ja heti, kun se pysähtyi ja väisti takaosalla sivulle, lopetin naputtamisen, kehuin ja palkkasin.

Toinen suunta (väistö oikealle) oli hankalampi. Saimme siinä tehtyä neljäsosaympyrän. Tässä suunnassa Muuli oli lähdössä hanakasti eteen, eli tuntui, että se jännittyi enemmän eikä oikein  ymmärtänyt. Mutta kun saimme hienon neljäsosakäännöksen, palkkasin isosti ja jatkettiin ratsastamista.

"Temppu" olisi voinut olla mikä tahansa, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että nyt ekaa kertaa Muuli yhdisti tekemisen ja palkkauksen selvästi toisiinsa. Ja se selvästi yritti koko ajan enemmän ja paremmin, koska tiesi, mitä tekemällä herkku tulee. En tietenkään jatkossa halua että se kesken ratsastuksen alkaa kokeilemaan, että mitä tekemällä tulisi herkku, mutta ekalla kerralla on ihan ookoo napata liike muun seasta ja työstää sitä hetki, että se jää mieleen.

Tätä tapaa, "catch" käytetään ihan yleisesti naksutinkoulutuksessa. Esimerkiksi kun halusin opettaa kissaani menemään makuulle, eikä se millään malttanut mennä makuulle, kun minulla oli herkkuja. Vaihdoin taktiikkaa ja jäin vain odottelemaan, että se muiden puuhiensa ohella käy maahan. Sitten naksautin ja palkkasin. Viitisen kertaa kun "nappasin" liikkeen, pystyin yhdistämään siihen sanan maahan ja ottamaan mukaan treeneihin.

Supermuuli!

Ja tänään lauantaina Muulin toinen omistaja eli mieheni kävi tallilla työkavereidensa kanssa. Olivat kuvien perusteella taluttaneet Muulia kentällä ja yrittäneet saada sen nostelemaan palloa. Koska olin unohtanut sanoa tallinomistajalle, että tällainen jengi on ihan luvan kanssa leikkimässä ruualla,  tuli hän tietenkin paikalle tsekkaamaan tilanteen. Sitten hän olikin joutunut irtojuoksuttamaan Muulia, jotta yleisö näki sen jumalaisen askellajit.

Muulin toinen omistaja myös siivosi tarhan, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä.




Naruriimun solmun sitomisesta pitää näköjään käydä vielä tehokurssi.




Lue lisää

tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuinka hankin Muulille vakuutuksen, osa 2

Kuva ei liity, mutta se on otettu joitain viikkoja sitten irtohypytykse aikana. Kuvat: Aino Holmberg

Kirjoittelin muulieläinten vakuuttamisesta jo aikaa sitten. Tuolloin vakuutus jäi hankkimatta, mutta tuon jälkeen se hankittiin. Nyt kerron, mistä ja miten.

Otin tuolloin käsittelyyn viisi vakuutusyhtiötä, joilla oli ainakin jotain vakuutuksia tarjolla kavioeläimille ja tässä ovat soittelukierroksen tulokset. Meillä oli tuolloin ja on vieläkin asuntolaina OP:ssa.
  • OP - selvä EI muuleille, vaikka kerroin että vaihdamme tarvittaessa vakuutukset muualle
  • If - onnistuu, jos ottaa laajan kotivakuutuksen, joka antaa vastuuvakuutuksen myös muulille
  • LähiTapiola -vastuuvakuutuksen saa vain, jos on kotivakuutus
  • Pohjantähti - onnistuu jos ottaa kotivakuutuksen.
  • Fennia - onnistuu hevosvakuutuksena jos ottaa kotivakuutuksen
Eläinlääkärikuluvakuutusta en ollut missään vaiheessa tosissani Muulille hankkimassa. Lähinnä sellaisen olemassaolo olisi ollut "hip ja cool", mutta loppupeleissä pelkkää rahanmenoa. Vakuutuksethan eivät nykyään tunnu korvaavan kuin äkkinäisiä tapaturmia, yhden kerran. Samaan jalkaan ei siis saa tapaturma sattua kahdesti. Vakuutusehdot myös kiristyvät koko ajan ja samalla hinnat nousevat. Kirjoittelin jo aikaa sitten, että jos Muuli loukkaa itseään riittävän pahasti, ei sitä lähdetä epätoivoisella ähkyleikkauksella operoimaan. Leikkauspöydän sijaan se operoidaan teurastamoissa kivoihin pieniin vakuumipakkauksiin.


Vaikka vastuuvakuutus ei korvaa mitään oikeita vahinkoja eikä oikeastaan tarkoituksellakaan tuotettuja vahinkoja, on silti monilla talleilla ehtona, että se on hevoselle/muulille/aasille hankittu. Se korvaa teoriassa kolmannelle täysin ulkopuoliselle ihmiselle tapahtuneet vahingot. Se ei korvaa, jos Muuli sattuu monottamaan minua tai jotain sen hoitajaa tai tallinpitäjää. Mutta jos se tarhaan taluttaessa monottaa jotain ihan randomtyyppiä, niin tämän sairaalakulut menisivät vastuuvakuutuksesta. En voi siis kolaroida omaa autoani ja väittää Muulin moukaroineen autoani.

Suunnilleen vuosi sitten palasin vakuutusasiaan ja olin yhteydessä LähiTapiolaan uudestaan. Olisi edelleen helpointa ottaa vastuuvakuutus ja henkivakuutuskin sieltä, jos olisin SRL:n jäsen, jota en ollut. Olin kuitenkin valmis liittymään, jos saisin vakuutuksen.

LähiTapiolasta sanottiin minulle kuitenkin erittäin topakasti painottaen, että he tarjoavat vain HEVOSvakuutuksia.

Mieheni soitti Osuuspankkiin samasta asiasta ja uhkasi jälleen kilpailuttaa asuntolainan, sieltä sanottiin että tervemenoa. Osuuspankissa meillä oli siis kotivakuutus.

Otin palkokasvin syvälle nenääni ja laitoin SRL:lle viestiä Facebookin kautta, että miksi heillä on yhteistyökumppanina LähiTapiola, joka vakuuttaa vain hevosia. Minullahan on mahdollisuus kisata Muulin kanssa kaikissa kisoissa Suomessa ja sitä varten pitää liittyä ratsastusseuraan, mutta en kuitenkaan pääse muulinomistaja hyötymään kaikista jäseneduista.

Ihme ja kumma, SRL lupasi viedä asian eteenpäin ja viikon kuluttua minulle soitettiin LähiTapiolasta! Ystävällinen virkailija kertoi, että he täsmentävät ohjeistusta talon sisällä ja että pitkäkorvia kyllä vakuutetaan jos vakuutuksenottajalla on puljussa muita vakuutuksia tai tämä on SRL:n jäsen. Samat edut siis kuin hevosenomistajallakin. Ainoa miinus on, ettei pitkäkorville saa laajaa eläinlääkärikuluvakuutusta, mutta kuka hullu sellaisen enää nykyään edes ottaa.

Tässä välissä oli kuitenkin ehtinyt kotirintamalla tapahtua seuraavaa: kotivakuutus oli kilpailutettu ja vaihdettu Ifiin, jossa Muulin vastuuvakuutus maksoi 20 euroa vuodessa ekstraa.

En siis liittynyt ratsastusseuraan enkä ottanut vastaan LähiTapiolan palveluita, vaihdoimme vain kotivakuutuksen fiksumpaan yritykseen. Osuuspankin bonuksetkin säilyivät.


Lue lisää

perjantai 2. marraskuuta 2018

Testissä Boa horse boot + irtojuoksutuskuvia


Ostin käytetyt Boa Horse Bootsit ja sain ne viime viikolla haltuuni. Bootsit tulivat Belgiasta tutun muulinomistajan kautta. Hän on hyvä etsimään edullista tavaraa paikalliselta nettikirpputorilta ja nyt hän löysi Boat. Hiplasin Boa bootseja hänen luonaan syksyisellä muulimatkalla ja hän kehui, että ne ovat sopineet erityisen hyvin muulille. Hän joutuu pitämään niitä joskus PRE-muulillaan, joka ajoittain arkoo tiellä. Erityisesti kuulemma keväisin.

Pian hän sitten löysi bootsit ja tilasi ne. Myytävät bootsit olivat kokoa 0, kun taulukon mukaan Muulille sopiva koko olisi pienempi eli 00. Nathalie yhdistikin bootsitoimitukseeni kaksi omaa bootsiaan, jolloin sain paketissa yhden parin pienintä kokoa ja yhden parin toisiksi pienintä kokoa. Muulin kavion pituus on 10 cm ja leveys 9. Taustatietona kerrottakoot, että meidän ensimmäiset sopivat bootsit ovat Flex Hoof boots 100, eli ne sopivat kavioon, joka on 10 cm pitkä.


Suurella innolla testasin Boa bootseja irtojuoksutuksen merkeissä. Isommat bootsit olivat melkein uudet, pienempiä Nathalie oli itse käyttänyt, mutta nekin olivat todella jämäkät ja täysin ehjät. Ensifiilis olikin että "ovatpa nämä painavat ja paksut!". Vertaan niitä siis Flexeihin, jotka ovat paljon kevyemmät ja sirommatkin.

Pohjia vertaillessani Boat eivät olleet menettäneet pohjakuviointiaan ollenkaan Flexeihin verrattuna, mutta kun Flexien pohjamateriaali on enemmänkin kuminen, on boan pohja erittäin kovaa muovia. Mieleeni tuli heti se, että mitenköhän liukas Boa on märällä asfaltilla? Sitä en kuitenkaan ole vielä testannut.

Boat eivät noin päältäpäin näyttäneet kovin massiivisilta. Esimerkiksi Simple bootsit ovat omasta mielestäni paljon "kolhomman" oloiset kuin Boat.

Kokotaulukko hämäsi ja bootseista se suurempi koko, eli 0, oli Muulille sopivampi, kuin 00. Laitoin eri kokoiset bootsit ristikkäsiin jalkoihin, vaikka usein takakaviot ovat hieman etukavioita pienemmät. Muulilla kaikki kaviot tuntuivat olevan saman kokoiset, eli pienempi bootsi oli yhtä hankalaa saada sekä etu- että takakavioon. Bootsi kuitenkin meni jalkaan ilman kovin suurta taistelua ja pysyi paikoillaan erittäin napakasti. Suuremmat bootsit tuntuivat ihan yhtä napakoilta, vaikka niiden kokoeron näki kyllä silmälläkin.

Monojen pukeminen oli helppoa, paitsi siis tietenkin aavistuksen liian pienten takabootsien. Näissä on plussaa ehdottomasti se, ettei monoissa ole tarroja, vaan kiristys tehdään yhdestä kiekosta. Voisin kuvitella, että nämä pysyvät löystymättä päällä hamaan tappiin asti. Toki tuo vaijerisysteemi voi hajota, mutta jos se pysyy kunnossa, ovat nämä sopivat monot myös hankitreeneihin. Näihin saa myös hokit.

Bootsit kiristetään bootsin päällä olevasta rullasta kiertämällä. Se kiristää vaijereita ja bootsi painautuu kaviota vasten. Lopuksi kiristysnupin päälle laitetaan muovinen suojus.

Kuvat on valitettavasti otettu testauksen jälkeen. Siksi bootsit ovat aivan hiekkaiset.




Paras paikka kokeilla bootsien jalassapysyvyyttä (tämä on monilla ongelma kun buutsit katoavat metsään) on päästää eläin kentälle irtojuoksemaan. En tehnyt tässä poikkeusta.

Muuli irti ja kovaa ravia!

Ensimmäisellä kierroksella Muuli oli selvästi hieman hämillään siitä, mitä sillä oli jaloissa. Se myös polki monta kertaa takasillaan etusten päälle. Kopse kuului, kun bootsit osuivat toisiinsa. Jonkin ajan päästä kopse loppui ja Muulin liike näytti melkein normaalilta. Se ei liikkunut niin hyvin, kuin mitä se liikkuu irtona kokonaan ilman bootseja, mutta se teki ihan samanlaisia tiukkoja käännöksiä sun muita, kuin tekisi ilman monojakin.

Ilma oli sateinen ja kentän pinta oli sateen takia kostea. Vettä ei kuitenkaan ollut kertynyt suuriksi lätäköiksi.










Olin yllättynyt, kuinka suurilta bootsit näyttivät Muulin jaloissa! Ne eivät siis ennen pukemista olleet mitenkään erityisen massiiviset, mutta jaloissa ne olivat tosi suuren oloiset. Ehkä päällä oleva nuppikin loi sitä vaikutelmaa.

Irtojuoksutuksen jälkeen oli aika irrottaa bootsit. Irroittaminen oli jälleen helppoa, nuppisuojus irti, nuppi "ulos" ja läppä aukeaa. Bootsien sisälle oli kertynyt aikamoinen määrä vettä ja hiekkaa vaikka kentällä ei seissytkään vesi! Gaitersit olisivat apu tähän, mutta en saisi bootseja Muulille ollenkaan jalkaan, jos survoisin väliin vielä gaitersit. Tai ehkä pitäisi vähän rankemmalla kädellä vuolla kavioita.








Muulin vuohiskarvat olivat vuohiskuopasta täysin sileät ja takuttomat. Karvat olivat kuitenkin menneet sekaisin tuosta kavion päältä, johon läppä tulee. Läppähän on ainakin Muulin kavioon melko korkea, joten ei ihme, että karvat sotkeentuvat irtojuoksutuksessa.

Lopuksi huuhtelin hiekkaiset bootsit vesiletkun alla. Siinä kyllä mietin hetken, että onko ihan ok huuhdella ne kokonaan vai kärsiikö kiristyssysteemi sen takia? Uskaltaako näitä upottaa ollenkaan vesiämpäriin perusteellista pesua varten?

Bootsit lähtivät hyvin hiekasta puhtaaksi ja kuivuivat kuivaushuoneessa nopeasti.

Jatkan testausta vielä ratsain ja maastossa ja kerron käyttökokemuksista myöhemmin lisää.

Koska näiden koko oli ihan riittävän sopiva, jäävät ne kuitenkin meille käyttöön, enkä laita vahinkoa kiertämään. Jätän nämä varmaan kevätbootseiksi (jos Muuli jatkossakin aristaa keväisin kavioitaan) kun Flex Hoof Bootseihin ruuvaan ihan pian nastat takaisin, jotta voin käyttää niitä jäätikkökeleillä. Siihen tarkoitukseen ne alunperin hankinkin ja siinä ne toimivat erinomaisesti!

Muuli on nyt jo pari kuukautta ollut ratsastuksessa ilman bootseja eikä se ole arkonut maastossa ollenkaan, joten en ole sillä myöskään bootseja käyttänyt.

Tässä ovat vielä kuvat Muulin kavioiden mittaustuloksista. Kuvat ovat vuoden takaa.



Lue lisää