perjantai 6. syyskuuta 2019

Hyvää suomenhevosen päivää! Myös minun menneisyydestäni löytyy sellaisia.

Vasemmalla Pokko 9v ja Kaisa 24v ja oikealla Pokko 18v ja Kaisa 33v
Kaiken takana on nainen, tai sitten suomenhevonen. En usko että kukaan suomalainen  hevosharrastaja on voinut täysin välttyä suokkikontakteilta, ovat ne kuitenkin sen verran yleisiä kaikissa piireissä.

Itsellänikin on muistoissa muutamakin kiva suomenhevonen, ensimmäinen, Poju, oli ex-ravuri, jota hoidin ja ratsastin naapuritallilla ollessani lukioikäinen. Poju oli jäätävän kokoinen verrattuna omaan ruotooni, mutta siellä kuulkaas mentiin välillä ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Toisina päivinä taas ei. Poju ei ollut kovin sopiva tunneille, joten sain liikuttaa sitä aika paljon.
Poju ja minä


Toinen mieleenjäänyt suomenhevonen on tamma Karo, joka oli naapurin hevonen, mutta joka oli meillä kotona kesälaitumella neljän kesän ajan. Ratsastin tammalla melkein joka päivä ja kolusimme kaikki lähialueen maastot läpi. Se oli muuten elämää se! Karo meni mistä vain, mutta tuntumalla sillä ei voinut ratsastaa tai se pukitteli. Jarrutusmatkat olivat tosi pitkiä, mutta kyllä se aina lopulta pysähtyikin.

Kolmas suokki on edellämainitun Karon varsa, Pokko (Jäävin Jekku), jonka osto tuli mahdolliseksi vuonna 2008. Pokko tuli minulle alunperin vain kesälaitumelle, mutta terveysongelmien takia sen omistaja päätyi lopettamaan sen. Sain ostaa Pokon yhdessä toisen henkilön kanssa sopuhintaan luvaten, että jollei siitä tule peliä, se menee monttuun.

Olin kypsässä 23-vuoden iässä ensimmäistä kertaa hevosenomistaja enkä ymmärtänyt edes panikoida. Olihan meillä kotosalla ollut hevosia tallipaikalla, täysihoidossa ja kesähevosina, joten miten tämä eroaisi niistä? Ei mitenkään.
Pokko 2009
Oma ratsastustaitoni oli tosin melko heikko vuosien puskailun takia, mutta aloimme Pokon kanssa käydä tunneilla kerran viikossa ja no, kai me edistyimmekin. Maastoon Pokolla oli asiaa vain kaverin kanssa ellei halunnut tehdä habatreeniä. Pokko ei nimittäin ollut yhtään sellainen ihmisen mieli, kuten emänsä Karo oli, vaan olisi mieluiten kääntynyt ja kirmannut takaisin kotitallille muiden hevosten luokse. En oikeastaan koskaan saanut siihen minkäänlaista "kontaktia". Se oli kyllä ihan normaali käsitellä ja hoitaa, mutta ihmisen perään se ei ollut pätkääkään. Siispä hoidin sen aina mahdollisimman nopeasti, liikutin ja palautin nopeasti tarhaan.

Tämä maastoilumahdottomuus rassasi minua tässä hevosessa eniten. Kuvittelin ostaneeni emänsä kopion, jolla voisi viilettää tukka putkella pitkin ohjin ympäri Haarajokea, mutta pettymys oli kova, kun hevosesta ei kolmessa vuodessa sellaista tullut. Muistan vain  yhden kerran, kun olin taistellut sen maastoon ja pystyin ratsastamaan kotiin pitkin ohjin rennolla hevosella. Näin jälkikäteen ajatellen Pokko taisi olla sellainen todella herkkä suomenhevonen, joka traumatisoitui pienistäkin muutoksista ympäristössään ja se heijastui sen käyttäytymiseen useamman tunnin ajan.
2008
Se myös veteli hyviä köyrypukkisarjoja kentällä kuullessaan kentän ulkopuolelta pelottavia ääniä. Ja jos oli satanut vettä, se panikoi kentällä seisovasta vedestä. Tuolloin head shaking syndrome oli melko uusi asia, mutta tälle olisi kannattanut kokeilla korvahuppuja. Lätäköistä se kyllä kulki sujuvasti yli, eli ongelma ei ollut kuten Muulilla, ettei olisi suostunut veteen astumaan.

Tallille meno oli minulle usein pakkopullaa. En nauttinut harrastuksesta ja hevonen tuntui vain taakalta. Onneksi se oli vain puoliksi minun, mutta silti tallikäynti kolmesti viikossa tuntui välillä ylivoimaiselta. Siihen vaikutti toki sekin, että Pokko asui itsehoitotallilla ja yleensä aina, kun kävin tallilla, oli vastuullani myös jokin tallivuoro. Lisäksi joka kerta oli siivottava karsina ja laitettava heinät ja ruuat valmiiksi.

Eikä kimppahevosen omistaminenkaan aina ollut helppoa.

Lopulta olin niin stressissä koko hevosharrastuksen takia, että keräsin kimpsuni ja luovuin puolikkaastani. En voinut puoleen vuoteen ajatellakaan hevosia eikä ratsastaminen kiinnostanut pätkääkään. Olo oli kuin vankilasta vapautumisen jälkeen ja vapaa-aikaa riitti yhtäkkiä kaikille kavereille ja myös parisuhteelle.

Päätin, että hevosta en enää koskaan osta, enkä ole ostanutkaan.
Kun sitten jossain vaiheessa palasin ratsaille, oli harrastaminen taas ihan kivaa, mutta olin tarkka siitä, etten lupautunut tallille kuin kerran viikossa. Siitä sitten etenin vuokraamaan erästä hevosta säännöllisesti pari kertaa viikossa ja huomasin nopeasti, miten hevosen kanssa synkkasi alusta lähtien ja kuinka se tuntui olevan hyvillään, kun sen kanssa harrastettiin.

Tämän suokkikokemuksen perusteella pidän niitä hieman juroina ja sisäänpäinkääntyneinä hevosina, joita on kohdeltava silkkihansikkain ja tuottamatta niille yhtään ylimääräistä painetta. Ne ovat oikeasti tosi herkkiä sisältä, mutta Pokon kohdalla en silloin sitä ymmärtänyt. Nyt kymmenen vuoden jälkeen tekisin sen kanssa monta asiaa toisin, mutta se juna valitettavasti meni jo.

Pokko on edelleen sen silloisen toisen omistajan hoivissa samalla itsehoitotallilla ja olen pari kertaa tallilla käynyt näiden vuosien aikana, viimeksi viime syksynä, kun kävin tallilla kuvaamassa parin kaverin hevosia. Kuulostaa varmasti kylmältä mutta en luopumisen jälkeen tai nytkään "tuntenut" tuota hevosta kohtaan yhtään mitään. Siitä luopuminen oli itseasiassa todella helppoa, kun mitään tunnesidettä ei ehtinyt kolmen vuoden aikana syntyä.

Jos taas Muulista pitäisi nyt luopua, olisi se aika vaikea paikka. Se selvästi tunnistaa mamin ja haluaa tehdä nykyään hommia kanssani.
Lue lisää

torstai 5. syyskuuta 2019

Westerntyylisiä mekkokuvia loppukesän ilta-auringossa

Tehtiin Ponipäiväkirja-blogia kirjoittavan Reetan kanssa kuvausvaihtarit elokuussa, kun kävin kuvaamassa Malinin valjakkoajoa ja Reetta taas minun koulutuntiani ja hieman edustuskuvia. Koulutunnista kerroin toisessa postauksessa ajan kanssa (sisältää paljon kuvia ja videoita), mutta mekkokuvat tulevat tässä. Julkaisinkin näistä jo muutaman tuoreeltaan Facebookissa ja Instassa ja nyt näette ne kaikki.

Vaihdoin siis ratsastustunnin jälkeen mekon päälle ja suuntasimme ihan vain tallin taakse peltotielle ottamaan kuvat. Instaan julkaisin nämä filtteriläl Aden, joka tuo niihin kevyen seepiamaisuuden. Mutta tässä nämä ovat vain hieman säädeltyinä.

Mietin pitkään, julkaisenko kuvia, joissa istun Muulin selässä ilman kypärää. Päätin kuitenkin julkaista, koska kuvat ovat tosi kivoja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen sen selässä ilman kypärää ja Muuli tuntui myös siltä, että sinne uskalsi minuutiksi kiivetä. Se ei itseasassa ottanut askeltakaan, kun olin selässä. Vasta kun halusin hieman siirtää sitä, se toki kuunteli minua ja siirsi takapäätään.

Tiedostin kyllä riskit noustessani selkään ilman turvavarusteita ja kuulostelin Muulin fiiliksiä ennen selkäännousua. Jatkossakin ratsastan aina kypärä päässä ja turvaliivi päällä ja toivon, että jokainen siellä ruudun toisellakin puolella ottaa riskit huomioon tällaisten kuvien suhteen. Tiedän, että somettajat saavat näistä paljon negatiivista palautetta ja olen oikeastaan siihen valmistautunutkin. Olen kuitenkin (semi)aikuinen ihminen, joka tiedostaa riskit ja tuntee oman eläimensä.

No sen pidemmittä puheitta, kuvia olkaa hyvät!




Tässä huiskaisen avo-ohjilla Muulia persauksiin, kun se oli eri mieltä liikkumisesta.









Lue lisää

lauantai 31. elokuuta 2019

Muulimenot elokuussa 2019

Menot

Elokuun tallivuokra 415e
Trailerivuokra karjakurssille 50e*
Muulin majoitus kurssilla 60e*
Salmonellanäyte karjakurssia varten 36,56e*

YHTEENSÄ 561,56e

Tulot
-

YHTEENSÄ -561,56e

* Lisäksi karjakurssi veroitti minulta 140e polttoainekuluja ja 45e oman majoituksen kuluja, mutta näitä en ole aiemminkaan laskenut mukaan muulimenoihin. Kun lasken KAIKKI kurssimenot yhteen, niin karjakurssi tuli maksamaan minulle 731,56 euroa. Kurssimaksu oli 400 euroa. Saatan miettiä kahteen kertaan ennen kun ilmoittaudun mukaan ensi vuonna. Vaikka kaikki oli tosi siistiä, niin tuolla summalla saan kuitenkin kotioloissa maksettua 30 ratsastustuntia tai jotain muuta kivaa.
Mutta olihan se nyt siistiä!

Lue lisää

perjantai 23. elokuuta 2019

"Go and rock'n'roll!" sanoi Jeff Sanders meille karjakurssilla!

Viime viikonloppuna olin Sonkajärvellä karjakurssilla ja tällä kertaa opettajamme oli tullut hieman kauempaa ollen tämän skenen tunnettu guru Jeff Sanders. Hän ei kuitenkaan ole sellainen guru, jota ei voisi tai saisi kyseenalaistaa, vaan oikein mukava keskusteleva ihminen. Ja vaikka valtaosa kurssilaisista oli naisia, ei Jeff ole ollenkaan samantyylinen kuin eräs pehmeitä hevosenkäsittelymetodeja levittävä hollantilainen kaveri. Jeffin kurssi oli siis oikein mukava!

Jeffin kursseilla kehitetään hevosia ja muuleja karjan avulla. Tarkoituksemme ei siis oikeastaan ole ohjailla karjaa täydellisesti, vaan käyttää karjaa imemässä hevosia luokseen. Se on helpompaa, kun ratsulla on "cow sense", eli karjavaisto. Silloin ratsukin on mielellän menossa (toki korvat hieman luimussa ja karjailmeellä) karjan luokse, ymmärtää heti, mitä nautaa ollaan ajamassa ja pysyttelee itsekin sen perässä ja lähellä.

Jokaisella ratsukolla oli omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja kolmen päivän aikana tämä hahmottui koko ajan. Me olemme ratsukkona tasoa puska ö, joten tavoitteemmekin oli tosi yksinkertainen. Tavoite oli saada Muuliin lisää reaktiivisuutta, vauhtia ja intoa karjan perässä. Jos luit postaukseni toukokuun karjakurssista (tästä), niin muistat ehkä, että sain Muulin ravaamaan hiehon perässä vain pari kertaa. Toki osasyynä oli se, etteivät ylämäänkarjan edustajat olleet kovin nopeita liikkeissään, joten ensin jouduimme tekemään duunia, että saimme ne edes ravaamaan.

Jeffin kurssilla karjaporukka koostui kolmesta  ylämaanhiehosta ja neljästä gallowayristeytyksestä. Gallowayt olivat paljon suurempia ja vauhdikkaampia, joten otimme vain ihan ensimmäisessä sessiossa tuntumaa ylämaankarjan kanssa ja heti sen jälkeen valitsin harjoituksiin aina gallowayn.

Kun siis muut harjoittelivat upeita roll backeja ja erilaisia avoja, sulkuja ja väistöjä, me teimme vain sidepassia ja kuljimme hiehojen perässä. Ja se oli tosi siistiä! Siinä muutaman minuutin sessiossani (kurkkaa GoPro-video) meistä tuli Muulin kanssa saalistajia, jotka halusivat ohjailla nautaa vauhdikkaasti ympäri areenaa. Toki siinä olisi auttanut kovasti, jos Muulin roll backit (eli nopea pyörähdys takajalkojen päällä vastakkaiseen suuntaan) olisivat olleet nopeampia.

Saimme niitä varten kuitenkin kotiläksyt ja se on niinkin yksinkertainen, kuin peruutus. Muuli on siis saatava pysähtymään beba alla ja peruuttamaan myös ihan jo pienestä signaalista. Kun saadaan perää voimakkaammaksi, painoa taakse ja avut herkemmiksi, alkaa roll back varmasti onnistua!

No mitä karjakurssilla sitten oikein tapahtui?

Torstai


Hain trailerin ja pakkasin tavarat ja Muulin ja starttasin kymmenen maissa tallilta. Laitoin puhelimesta kuulumaan Yle Areenassa olevan kuunnelman, Kikka - Tarina tähdestä. Olin odottanut, että minulle tulee sellainen pidempi ajomatka, jonka aikana voin kuunnella tämän ja nyt se sitten oli. Kuunnelma oli tosi hyvä ja itseasiassa niin pitkä, etten ehtinyt sitä edes kokonaan menomatkalla kuunnella!

Ajoin nollan pysähdyksen taktiikalla Sonkajärvelle ja aikaa kului 5 tuntia 45 minuuttia. Myhäilin myös bemmin keskikulutukselle, joka jäi trailerin kanssa maltilliseen 9,9 litraan satasella.

Kohteessa olin ensimmäisten joukossa ja koska muita ei vielä juuri ollut, vapautin Muulin tuttuun tarhaan. Sehän oli Sonkajärvellä Sannan luona puoli vuotta koulutuksessa, joten paikka on sille erittäin tuttu. Jos olet uudempi blogin lukija, suosittelen lukemaan läpi postaukset koulutusviikoilta. Ne löytyvät tagin "Koulutus" alta.

Tämän jälkeen kävin majoittumassa itse läheiseen Hombuun, joka on entisestä kyläkoulusta remontoitu leirikeskus. Ja koska olin niin ajoissa paikalla, sain valita kunkkusänkypaikan! Hombussa on yksi yhden hengen huone, joten päällikkönä kannoin kamani sinne. Elämäni on ollut hieman stressaavaa viimeisen kuukauden (katso edellinen postaus) ja kaipasin kipeästi hyviä yöunia. Ne eivät olisi onnistuneet 20 hengen yhteishuoneessa.

Kävimme myös porukalla Sonkajärven keskustassa kaupassa ja itselleni ostin vielä rullakebabin.
Postuksen kuvat otettiin talkoohengessä. Kuvaajina ovat olleet ainakin Sanna Rokka, Aletta Nissinen ja Sanna Kauppinen.

Illemmalla meistä moni ratsasti kentällä ja mukaan menin myös Muulin kanssa. Ajatuksena oli vain totuttaa Muuli kenttään ja sen vieressä olevaan telttaan. Kaikki meni oikein kivasti, en vaatinut Muulilta mitään vaikeita tehtäviä, kunhan se oli kanssani siinä kentällä. Ja se menikin oikein hienosti ja pelkäämättä (paljoa). Vain, kun joku hevonen tai nauta pärski kuuluvasti tallipihalla, se jännittyi monen kierroksen ajaksi ja jäi kyttäämään pihaa kohti. Tuota pärskintää kuului muutaman kerran.

Muuli oli todella miellyttävä käsitellä, ei hösännyt kuntoonlaitossa ja suostui jättämään muut hevoset taakseen. Loppukurssiksi se pääsi tarhaan Dancerin kanssa! Ne olivat jonkin aikaa tarhakavereita myös koulutusjakson aikana ja tulivat hyvin toimeen. Tällä kertaa Dancer näytti Muulille heti kaapin paikan ja kieltäytyi jakamasta heiniään.

Perjantai

Aamu alkoi teoriaosuudella Sannan ladossa ja sen jälkeen Jeff jakoi meidät ryhmiin. Minä olin kakkosryhmässä, joten suuntasin kameroiden kanssa kentälle kuvaamaan ensimmäisen ryhmän ratsastusta.

Ensimmäisellä tunnilla emme ottaneet karjaa, vaan Jeff halusi katsoa kuinka verkkaamme hevosia valitsemillamme tehtävillä kentällä sikinsokin. Usein hän kutsui koko porukan aidalle ja antoi ohjeistusta tai kertoi teoriaa ja sitten ratsastus taas jatkui. Tällä sekavalla tunnilla oli myös ihan funktio, Jeff halusi, että jokaisesta kuvataan lyhyitä klippejä illan teoriaa varten. Ensin videot kuvattiin siis normaalista verkasta, sitten Jeff ohjeisti jotakin jonkin verran ja otettiin lisää videoita.

Jeff on tarkka siitä, että avut eivät saa näkyä ulospäin, eli hevosia on ratsastettava hyvin hienoilla eleillä. Käsiä ei viedä sivulle tai ylös, koska se saa hevosen heti epätasapainoon. Tämä olikin meille sitten haasteellista, kun Muulilla oli vielä bosal päässään eikä Muuli ole missään tapauksessa herkin ratsu. Sporria olisin toki voinut lainata, mutta niin kauan, kun istun satulassa sammakkoasennossa, en voi missään tapauksessa laittaa kannuksia. Yritin siis ratsastaa tosi pikkusievästi, joten minulla ei oikeastaan ollut kunnolla kontrollia.







Mutta jo ensimmäisellä tunnilla huomasin, miten tarkka Muuli tosiaan on omalle istunnalleni. Se kieltäytyy liikkumasta, jos painoni on edessä (epäilen tosin myös, että satula on sen verran epäsopiva, että se painaa edestä painon siirtyessä eteen). Kun aloin itua satulan takaosalla ja mennä letkeää harjoitusravia, löytyi Muulista myös pidempää askelta. Nostin jopa laukan pari kertaa vain siirtämällä painoa taakse ja pyöräyttämällä lantiotani!

Jeff tuntee paljon muuleja ja hänen äidillään oli hienoja ratsumuuleja. Muulinomistajan korvia hiveli kovasti se, kun Jeff sanoi Muulilla olevan muuliksi oikein hyvä ravi!

Lopputunnista Muuli siirtyi raviin oikein mielellään ja kivassa muodossa!
Lauantain tunnilla Jeff auttoi hieman takaosan väistössä. Muuli suhtautui tähän erittäin epäluuloisesti ja sisäkorva oli koko ajan tiukasti Jeffiä kohti.
Aamupäivän ja iltapäivän tuntien välissä oli ruokatauko, eli ajoimme Hombuun lämmittämään roiskeläppämme ja palasimme takaisin.

Iltapäivän tunneilla ratsastettiin aluksi ilman karjaa hieman aamupäivän tuntia muistellen ja sitten karja otettiin sisään. Minun tärkeä tehtäväni kumisaappaiden omistajana oli mennä avaamaan portti ja ajamaan karja ulos aitauksesta. Kiltisti ne kulkivatkin edellämme kentälle!

Muuliprojektin aktiivinen lukija Sanna saapui paikalle ja sai kamerani kouraansa, itse kuvailin videoita illan teoriaa varten.

Sitten vietiin naudat pois ja oli meidän ryhmämme vuoro. Mekin teimme aluksi ilman karjaa aamun harjoituksia ja sen jälkeen naudat otettiin mestoille.

Ja ai että se oli taas hauskaa! Omalla ensimmäisellä vuorollamme Muuli ei epäröinyt yhtään kävellessään laumaan. Ensimmäiseksi valitsin mustan ylämaankarjan edustajan, mutta kun se oli liian hidas, vaihdoin rotua. Seurailimme vain ja kuljimme sivulla yrittäen tehdä roll backeja. Muulin kohdalla ne olivat kuitenkin u-käännöksiä. Ratsastin tosi hitaasti ja miettien jokaisen askeleen, muut ryhmäläiset varmaan nukahtivat katsoessaan sitä. Mutta sain ainakin yhden tosi hienon side passin nautaa kohti!
Todiste siitä, että laukkasin. Tain ainakin räpelsin.


Ryhmäkoko molemmissa ryhmissä oli aina 6-7 ratsukkoa, joten kun tunti kesti tunnin tai vähän päälle, ei siinä ehtinyt kuin pari kertaa tehdä itse karjan kanssa. Muun ajan rajasimme naudoille vain puolet kentästä ja seurasimme muiden työskentelyä. Ja jokaisella oli tosiaan oma tehtävänsä, eli edistyneimmät tekivät laukkapiruettia ja pitivät ohjia yhdellä kädellä ja minä yritin vain saada Muulia reagoimaan nopeammin ja saada siihen sellaista "go"-fiilistä whoan sijaan.

Whoa meillä toimii muuten tosi hyvin! Muuli stoppaa mielellään, ja jos ei se pysähtynyt askeleeseen, otin pari askelta pakkia. Se seisoi myös todella hienosti rivissä muiden hevosten kanssa ja sunnuntaita kohti lepuutti reilusti jalkojaan (vai onko se sittenkin kivun merkki?) ja laittoi silmänsä melkein kiinni. Muuli siis latautui tosi hyvin omien suoritustemme välissä!

Tunnin päätteeksi karja ajettiin hevosten ja Muulin kanssa kujaan ja omaan aitaukseensa. Kun Muuli aiemmin pelkäsi porttipäätyä, koveli se nyt tomerasti kahden muun ratsukon kanssa nautojen perään, olisi varmasti mennyt sisään niiden pihattoonkin jos olisin antanut!
Mullukka BEST!
Illalla kokoonnuimme Hombun alakerran sohvahuoneeseen ja hoitelin omalta koneeltani videopuolta. Katsoimme videot aikajärjestyksessä läpi Jeffin kommentoidessa niitä ja iloksemme huomasimme myös edistystä jo ensimmäisen päivän aikana. Tässä kohtaa jokaisen henkilökohtaiset heikkoudet, vahvuudet ja tavoitteetkin hahmottuivat. Luulen, että me kaikki olimme sitä mieltä, että tällainen iltateoria oli todella hyvä idea!

Parin saunansytytyksen jälkeen saimme myös saunan johonkin viiteenkymppiin ja osa meistä kävi siellä illalla lämmittelemässä. Itse sytytin sen ensimmäisen kerran, mutta teorian aikana se unohtui kokonaan ja oli sammunut. Muutama alkoholijuomakin saattoi tulla nautituksi.

Lauantai

Lauantai alkoi taas teorialla ja tällä kertaa Jeff puhui bosaleista ja kuolaimista. Häneltä on juuri ilmestynyt ensimmäinen kirja, The California Hackamore Horse ja me suomalaiset ja muut eurooppalaiset voimme tehdä ennakkotilauksen kovakantisesta kirjasta täällä. Kirjan hinta postikuluineen on n 65 euroa. Ennakkotilaajat saavat kirjansa siis kovakantisena, tämän jälkeen kirjaa painetaan vain pehmeäkantisena.

Seuraavaa kirjaa varten Jeff on keräämässä materiaalia kuolaimista ja kertoi katsoneensa jo monen hevosen suuhun. Nivelkuolaimista hän sanoi, että ne eivät sovi noin 20 prosentille hevosista ollenkaan. Suurimmalle osalle ne sopivat, mutta eivät ole välttämättä parhaat. Jeff itse vaqueroratsastajana puhui vanhanmallisen spade bitin puolesta. Se on siis kankikuolain, jossa on lusikka kielen päällä. Lusikassa on vielä pieni rulla "cricket", jonka tarkoitus on rentouttaa hevosen kieli. Linkki vie Wikipediaan, jossa on myös hieno juliste hackamorehevosen varusteista ja ns etenemisestä bosalista spade bitiin.

Muulin kanssa olemme parin valovuoden päässä spade bitistä, mutta se ei haittaa, sillä bosalillakin on täysin ok ratsastaa vaikka maailman tappiin! Jeff itse aloittaa kaikki hevoset bosalilla, eikä käytä esimerkiksi muussa lännenratsastuksessa kovin suosittua tavallista nivelkuolainta.

Sunnuntaina Jeff kurkkasi nopeasti jokaisen hevosen ja muulin suuhun ja Muulista kertoi, ettei sen suussa ole mitään muulimaista, vaan sen suu on hyvin keskiverto, jossa on jonkin verran tilaa kuolaimelle. Puhuimme paljon siitä, kuinka nivelkuolain saattaa blokata kielen liikettä ja kieli ei ole vain suussa, vaan sen liikkeen estäminen vaikuttaa myös hevosen etuosan liikkeeseen. Sen takia hän suosittelee bosalia jos täydellistä kuolainta ei ole olemassa tai hevonen ei osaa sitä kantaa.

Lauantaina teimme molemmat sessiot karjan kanssa. Pääsin laukkaamaan hiehon perässä joitakin askeleita ja Muuli siirtyi raviin entistä helpommin. Uskalsin ratsastaa Muulia Jeffistä huolimatta hieman isoeleisemmin kuin eilen ja se auttoi. Siirsin siis kättä sivulle, annoin kunnolla pohjetta jne. Jos vain hipelöin sitä sormillani, ei tapahdu mitään. Onhan se siis todella huono asia, että Muuli ei ole kovin herkkä, mutta ainakaan se ei sinkoa kuuhun, jos ottaa vähän enemmän. Ja jos olisin vain kevyesti ratsastanut koko viikonlopun, emme olisi ravanneet askeltakaan.

Ja nyt tiedän, että tätä treenaan kotona todella paljon! Ravisiirtymisiin naudat kyllä auttoivat, Muulilla oli imua niiden perään.

Kotikentälläkin ratsastustunneilla minua helpottaa paljon, jos kentällä on merkkejä tehtävistä. Eli on puomeja tai tötsiä, jotka kertovat, mistä pitää ratsastaa. Minun on vaikeaa hahmottaa ympyrän muoto ja koko, mutta joku potta tai puomi auttaa heti. Luulen, että jollain tasolla ne auttavat Muuliakin ja se pystyy ennakoimaan sitä, mitä on tulossa.

Kuten alussa kerroinkin, naudoilla on sama tehtävä, ne ovat liikkuvia merkkejä ja tarjoavat mahdollisuuksia treenata hevosia.



Kun aamupäivällä lähinnä vielä seurailimme nautaa ja teimme käännökset naudan jälkeen, oli iltapäivällä toinen meininki. Silloin meidän olikin jo tarkoitus käännellä nautaa siinä kohtaa, kun itse halusimme. Se olikin paljon hauskempaa ja saalistusinto iski päälle!

Muuli on todella, siis todella rohkea noiden kanssa. Pystyin ratsastamaan sen suoraan naudan päätä kohti ja nauta väisti helposti pois. Jollei, Muuli laittoi korvansa vielä enemmän luimuun ja heilautti päätään. Toisaalta, jos vain hengailimme nautojen kanssa, kuten nuolemisvideossa (alla), ei Muulilla ollut mitään tarvetta ajaa nautoja. Se siis tässä mielessä kuunteli tarkasti minua. Kun pysäytin sen hyvän ravin tai laukan jälkeen Whoa:lla nautojen keskelle ja annoin ohjaa, siltä sammui heti kaikki into ajamiseen ja se vain seisoi rentona paikoillaan.



Jo viime vuonna, kun osallistuin kurssille Sannan Dancerille (lue postaus tästä), Jeff kertoi, että on tärkeää että hevonen tietää, milloin loppuu. Hän kertoikin, että tekee kolmenlaisia eleitä pysähdyksen jälkeen. Jos hän vain pysäyttää ja antaa vain hieman ohjaa, hevonen tietää, että kohta taas mennänä. Jos hän pysäyttää ja antaa pitkät ohjat, hevonen tietää että hetki himmataan (palkinnoksi) ja sitten jatketaan. Ja jos hän pysäyttää, antaa ohjat ja rapsuttaa satulan edestä sään kohdalta, loppuvat hommat kokonaan hetkeksi. Tätä me kaikki noudatimme kurssin aikana.

Lauantai-iltana meillä ei ollut teoriaa, mutta nautimme yhteisen illallisen johon kuului salaatti, potut ja aivan uskomattoman hyvää paistia Sannan oman tilan tuotannosta! Söimme siis pitkään uunissa muhinutta highlanderin perää , tarkemmin sanottuna sisäpaistia. Tämä oikeastaan kruunasi koko päivän!

Illemmalla meillä oli parempi onni saunankin kanssa, se ei sammunut ja oli niin lämmin, ettei jalkoja tarvinnut kerätä ylälauteelle.

Sunnuntai


Kurssin viimeinen päivä ja aloin heti aamulla stressata kotimatkasta. Olin väsynyt omasta huoneesta huolimatta ja mietin, miten ihmeessä jaksan valvoa koko pitkän kotimatkan. Ryhmäjaot oli edellispäivänä muokattu niin, että olin ykkösryhmässä ja pääsisin lähtemään kotiin kakkosryhmän vielä ratsastaessa. En toki näkisi viimeistä ryhmää enkä pystyisi kuvailemaan sitä.

Aamun tunti alkoi osaltani jo yhdeksältä ja karjan kanssa. Nyt paneuduimme vielä enemmän siihen, että minä liikutan karjaa, että Muuli pysähtyy kun tulee WHOA ja että se lähtee herkästi raviin tai laukkaan naudan perässä. Ja sehän lähti! Siinä säheltäessämme saimme myös joitakin roll backin alkeita haltuun, eikä ihan jokainen käännös ollut u-käännös.

Tuntien välissä meinasi tulla vähän kiire, tyhjensin kuvat ja videot koneelle, söin pikaisesti roiskeläpän, pakkasin tavarani ja pakkasin ne autoon Hombussa.
 
Iltapäivän tunneilla saimme käyttöömme koko kentän muiden ratsukoiden siirtyessä kentän päähän. Se olikin kunnon toivetunti ja nautojen kanssa sai tehdä mitä halusi. No minä halusin laukata, joten me sitten jonkin verran laukattiin! Muulille oli vain kääntyminen hieman hankalaa, se kun painaisi lapa ulkona. Kerran se sitten kertoikin hyvin selvästi, mitä mieltä oli oikealle kääntymisestä ja kuskasi minua muualle.

Jeff totesi hyvin, että "There was a little malfunction, but you handled it. Now go back and rock'n'roll!"
"Little malfunction"
Alla olevalla videolla on klippejä sunnuntailta.


Muuli antoi kunnon muulipalautteenkin vielä toisella kertaa vetäen hetken köyrypukkilaukkaa toisten hevosten luokse. Käänsin sen, pakotin raviin ja mentiin vielä hetki ennen lopettamista. Muuli oli köyrypukkiensa jälkeen mielestään aivan valmis, eikä olisi mielellään enää palannut nautojen luokse.

Jeff kertoi sen olevan tosi tyypillistä muillekin muuleille ja aaseille ja jos näin käy, on ne hyvä laittaa hommiin vielä  hetkeksi ja lopettaa vasta sitten.

Jeff puhui myös muulin "betoniniskasta" ja se liittyy aasilta perittyihin niskanikamiin. Kuten aasinomistajat tietävät, aaseilla on vahva niska ja ne eivät epäröi käyttää sitä. Kun aasia taluttaa ja se haluaa eri suuntaan, se kääntää vain päänsä pois, jolloin riimunnaru painuu kaulaa vasten ja taluttajan peli on menetetty. Muuli osaa tämän myös tosi hyvin eikä epäröi käyttää sitä esimerkiksi lastaustilanteissa.




Hyvin menneen viimeisen tunnin jälkeen pakkasin Muulin tavarat autoon, laitoin Muulin koppiin ja 10 minuuttia tunnin loppumisesta käänsin bemin nokan kohti etelää.

Kotimatkalla pysähdyin vanhemmillani iltapalalla ja kotitallilla olin puoli yhdeltätoista illalla. Ihan järkytyin, että pimeä tulee jo kymmeneltä! Siellä sitten pimeässä purin Muulin (trailerin sisävalo oli palanut), vein tarhaan Elsan kanssa, siivosin trailerin kännykän valossa ja palautin trailerin naapuritallille, tottakai pilkkopimeässä pihassa, mutta siihen paikalleen sen sain ruuvattua.

Maanantaina kävin vain Muulia katsomassa ja pikaisesti juoksuttamassa kentällä. Ei vaikuttanut jumiselta pitkän trailerimatkan jälkeen ja olihan se ollut jo melkein vuorokauden ulkona, ensin tarhassa ja sitten pienellä laidunalueellaan ja tarhoissa. Tiistain ja keskiviikon se oli vapaalla ja torstaina kävin maastossa. Muuli oli ihan oma rauhallinen oma itsensä, toki se laukkapätkillä antoi minulle taas elämäni rodeoita, mutta ne ovat nykyään vain hauskoja! Mietin asiaa sitten uudestaan, jos joskus putoan sieltä.

Ensi vuoden karjakurssia vielä mietin. Kurssi tuli maksamaan minulle kaikkiaan aika paljon (muulimenoissa tarkemmin) ja pääsin siihen verrattuna tekemään aika vähän karjan kanssa. Olemme myös ratsukkona niin shititasoisia, että me tarvitsisimme kurssilta juurikin nautojen kanssa työskentelyä, kun muut ratsukot kaipaavat jo hienosäätöä tekemiseensä. Tämän takia en vielä ole ilmoittautunut mukaan ensi vuodelle, mutta osallistun vähintään kuunteluoppilaana ja kuvaajana myös vuoden päästä. Päivämäärät ovat muuten selvillä ja ne ovat 7-9.8.2020.

Sen sijaan osallistun ensi keväänä Sannan järjestämälle karjakurssille, jossa meitä ratsukoita on toivottavasti vähemmän, eli karjatyöskentelyyn jää enemmän aikaa!
Lue lisää