sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Länkikurssilla opittiin tunnistamaan sopivat länget ja paljon muutakin

Osallistuin aiemmin tässä kuussa Työhevosseuran ja Matin Puupajan järjestämälle kaksipäiväiselle länkikurssille. Kurssi toteutettiin Matin Puupajassa Rautalammilla. Paikka oli sillä tavalla tuttu, että mieheni perheen kesämökki sijaitsee noin viiden kilometrin päässä, linnuntietä Iisveden yli. Autolla mökille olisi ollut matkaa 30 kilometriä.

Länkikurssille minut houkutteli Hutkon tilan Anu, josta on hyvää vauhtia tulossa pesunkestävä  muuli-ihminen. Tulemme siis mainiosti toimeen ja onhan meillä paljon yhteistä, mm muulit. Anu osti itselleen juuri kolmannen muulin, joka on tosin itseasiassa muuliaasi, mutta kuka näitä laskee. Pääsin tapaamaan Joona-muuliaasia ensimmäisen kerran kun haimme Ollen laumasta. Ja voi miten reipas ja rohkea parivuotias muuliori se olikaan! Pian Joona joutuu tosin jättämään pallinsa Viikkiin.

Ajoin siis Muulin kanssa ensin kotitallilta Pukkilaan Anun luokse, jossa vaihdoimme vetoautoa ja otimme Ollen kyytiin. Vaihdossa kesti odotettua pidempi aika, koska autoni vetokoukku ei kovin mielellään päästä trailereita otteestaan. Viimeksi kesällä se piti tosi tiukasti kiinni Anun retrosukkulasta, jota lainasin hakiessani Muulin takaisin koulutuksesta. Olivat joutuneet purkamaan koko vetopään saadakseen trailerin irti autostani. Hirveen kiva.

Kuvasin viikonlopusta videon, jonka upotan heti tähän alkuun. Videosta tuli melko pitkä, mutta halusin jättää siihen kaikki längenteon työvaiheet siihen asti, kuin miten me niitä työstimme. Saimme länget puoliväliin, eli kaikki viimeistely jäi vielä Matille. Häneltä itseltään menee kuulemma kaksi kokonaista päivää längentekoon.


Ajoaikaa oli henkilöautolla sellainen 3,5 tuntia, trailerilla tietysti enemmän, mutta suurimman osan matkasta pystyimme ajamaan valoisalla. Pysähdyimme Hartolan Jari-Pekassa syömässä ja kaupassa ja sen lisäksi jouduimme vielä tekemään toisen täsmäiskun Suonenjoen S-markettiin hakeaksemme pari siideriä. Olimme mielestämme todellakin ansainneet ne, kun kuuden maissa saavuimme kohteeseen.

Pihalla tapasimme heti Tarjan ja Matin ja otimme muulit ulos trailerista. Niille oli heinä maistunut hyvin eivätkä ne olleet hikisiä. Ajattelimme laittaa ne hetkeksi tarjaan jaloittelemaan, mutta se jäi ajatuksen tasolle. Kun olin taluttamassa Muulia kierrosta tarhan yli, jotta se ymmärtää sähkölangat, norkoili viereisessä tarhassa hevonen kovasti aitoihin. Tarja heitti sitä lumella karkottaakseen sen kauemmas, mutta Muuli päätteli, että lumi oli kohdistettu siihen. Se lähti eikä katsonut taakseen. Siinä samalla itseltäni vääntyi toinen polvi, kaaduin, mutta en päästänyt irti. Sain siis hyvää esimakua pulkkaratsastuksesta.

Veimme muulit siirtotalliin ja annoimme niille olkea yöksi. Se alkoi heti maistua.

Majoituimme itse ihanassa vanhassa mummonmökissä, joka oli oikeasti mummonmökki. Mummo tosin oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Meistä pidettiin todella hyvä huoli ja olimme ihan turhaan ostaneet herkkuja matkalta. Jääkaapissa oli aamu- ja iltapalatarjoilu, mutta niihin emme kajonneet koska talon tarjoamat sapuskat ravitsivat meitä erinomaisesti koko viikonlopun ajan! Kiitos vaan Tarja, ruuat olivat mahtavat!

Jo perjantai-iltana saimme paljon tietoa hevosista, työajosta ja valjaista kun istuimme iltateellä Matin ja Tarjan kotona. Myöhemmin illalla palkitsimme itsemme siidereillä. Polvi tuntui aika kipeältä ja yön aikana heräsin aina kylkeä kääntäessäni sen vihlomiseen. Mietin samalla, että olikohan se vielä sama polvi, jonka satutin samanlaisessa tilanteessa sinä päivänä, kun Muuli tuli Suomeen? Saattoi olla.

Lauantaina kurssi alkoi yhdeksältä ja hieman ennen sitä heräsimme Anun kanssa mummonmökistämme ja veimme muulit ulos. Niille oli vapautettu puuaitainen tarha, josta ne eivät ainakaan karkaisi. Muuli ei ollut antanut kovinkaan hyvää ensivaikutelmaa, koska yritti ensitöikseen lähteä käsistä.

Aamupalalle saapuivat myös kaksi muuta osallistujaa, Hanna ja Tuukka. Hannaa kiinnosti valmistaa länget omalle hevoselleen ja Tuukka oli kurssilla vaimonsa rohkaisemana.

Matti esitteli meille ensin tiluksetja hevoset ja näytti orin Kesäjäbän kanssa, mistä hyvän työhevosen tunnistaa.

"Paksut jalat, isot kaviot, iso piä, iso suu, pystyy syömää hyvin, korvat hajallaan, levveellään, korvat on terävät ni se on virkee ajettava, hyvä häntä, hyvä harja, isot siliimät, siliimänpilkkeestä näkköö hevosen luontteen. Tää iso piä on työhevosen yks tärkeimpiä ominaisuuksia.Sitten tällä on sekakarvoo, valakeeta karvoo täälä seassa ni se on hyvä vetohevonen. Ja ku hevosen häntee nostaa, niin se vänkee vastaan, ni se on hyvä vetohevonen. Ja hänttee pitää olla tämmönen sylillinen. Kunnon häntä."


Siirryttiin valjashuoneeseen, jossa Matti esitteli kaikki aarteensa. Näimme hienoja länkiä, erilaisia valjastuksia ja myös hienot valjakkovaljaat. Sen jälkeen katsottiin tietenkin hevoset ja muulit läpi ja kurkattiin ajopelejäkin.

Länget tehdään koivusta ja koivuksi valitaan sellainen, joka on tyvestä mutkalla. Hyvä koivu on vaikka ojan pientareella kasvava, johon on tullut mutka. Matti suositteli a) hakemaan puun naapurin metsästä b) käyttämään naapurin moottorisahaa, koska sahaaminen voi olla aika hiekkaista hommaa. Savolaishuumoria.

Käytiin siis metsästä hakemassa yksi längenaihe, mutta sitä ei näihin länkiin käytetty, koska aiheen pitää ensin kuivua.
Hakemamme längenaihe. Längen rinnustin tulee siis puun alaosaan, missä se mutka on. Paksusta aiheesta saa länkeen molemmat puolet, tästä aiheesta tulee vain yksi puoli.
Kun tunto alkoi kadota varpaista, siirryimme sisälle lämpimään pajaan ja Tarja toi meille hevosen mannekiiniksi.

Sen kanssa Matti näytti, miten länget istuvat ja näimme myös erilaisia pahvimalleja, joiden mukaan länkiä on tehty. Yksi asia jäi päällimmäisenä mieleen, länkimalliin ei koskaan piirretä mitään möykkyjä sisäpuolelle, vaan länki on hevosen kaulaa kohti joko suora tai kovera. Piirsin havainnollistavan kuvan Paintilla.

Matti oli tällaisen pahvin saanut, mutta lopulliseen länkeen hän suoristi sisäpuolen möykyn ja länget olivat sopivat.

Puhuimme paljon vanhoista längistä, joita ihmisillä on tietenkin vielä paljon kotonaan ja joita sovitellaan toiveikkaina omille hevosille. Niissä on vain sellainen vika, että suomenhevoset ovat muuttuneet todella paljon vuosien tietynlaisen jalostustyön takia ja sellaisia kunnon työhevosia, joilla on jo syntyessään hyvät längensijat, on kovin vähän. Työhevosille tehdyissä längissä pakan paikka (se ainoa "möykky" längessä, jossa myös rahkeet ovat ja johon kovin veto tulee) on väärässä kohdassa ja länkien kulma (apua, olikohan sille joku virallinenkin termi) on riukempi. Nykyhevosilla on länkinäkökulmasta loivempi längensija. On siis ihan arpapeliä sovitella vanhoja länkiä, mutta jonkinlaiseen sunnuntaiajeluun ne voivat kyllä mennä. Ja harjoituslänkinä tietenkin.

Saimme kuulla, kuinka pientenkin sopimattomuuksien takia hevonen on vetänyt huonosti tai kipeytynyt. Esimerkiksi rahje on nuijittava kokonaan koloonsa, se ei saa olla korkeammalla kuin länki. Länkipatjan pitää myös olla tasainen. Vanulla täytetty länkipatja saattaa muokkautua käytössä huonoon suuntaan ja se onkin sitten epätasainen. Matti suositteli paksuja villaisia länkipatjoja käytettäväksi ja niidenkin on oltava sopivan mittaiset. Länkipatjan ei tarvitse mennä rinnustimen kohdalta yhteen, vaan ne saavat loppua jo ennen sitä.
Aiheita

Länkiä työn alla

Olle
Kurssilla tehtiin länget Anun Ollelle. Olle tuotiin siis pajaan seuraavaksi ja Matti mallaili sen kaulalle pinossa olevia länkipahveja. Niistä löytyikin yksi hyvä, joka pienten leikkausten jälkeen oli Ollelle sopiva. Ollen länkien koko oli hyvin lähellä shettiksen länkiä. Issikalle tehdyt länget olivat sille liian isot (pitkät).

Sitten päästiin hommiin! Matti piirsi kahdelle längen aiheelle längen ääriviivat ja sahaus alkoi tasosahan kanssa. Anukin pääsi työstämään oman muulinsa länkiä samantien. Längenteon eri vaiheet näkyvät parhaiten koostamaltani videolta, mutta sen avulla ei itse voi suinkaan länkiä alkaa tehdä. Suosittelen siis ehdottomasti kaksi- tai kolmipäiväistä kurssia, jos suunnitelmissa on tehdä länget alusta loppuun. Mikään yksinkertainen puukäsityötunti tämä länkihomma ei ollut, vaan längentekoon kuului monta työvaihetta ja pari välisovitusta Ollelle.

Ollen mitta pahvissa, se piirretään länkiaheeseen jonka paksuus on n 8,5 cm.

Matti piirtää länkiä

Anu pääsi sahaamaan
Matti mittaa rahkeen reikien paikkoja, kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto
Rahkeiden paikasta Matti kertoi, että rahjereikien keskiväli on längen pituudesta kolmasosa, vanhemmissa längissä reiät tehtiin yleensä hieman eri kohtaan. Rahkeen reikien keskipisteet tehdään isolla hevosella 6,5 cm päähän toisistaan, pienillä 6 sentin. Ollellakin nämä olivat kuuden sentin päässä toisistaan.

Matin tyylissä länkiin tehdään myös kunnolliset raudoitetut nokat, koska nokka saattaisi muuten murtua jos länget vaikka vahingossa putoavat maahan. Rinnustin pysyy tuollaisessa nokassa myös paljon paremmin.

Ensin länget siis sahattiin tasosahalla suunnilleen muotoonsa ja sen jälkeen laskettiin rahkeiden reikien paikat ja porattiin ne. Sitten länkiä alettiin rouhia lisää erilaisilla sähköisillä työkaluilla ja aina välissä länkiä hiottiin. Länkien tulee tietenkin olla myös symmetriset keskenään.

Raudoitusta varten käytettävä rauta hiottiin laikalla, jotta maali tarttuu siihen paremmin ja rauta nakuteltiin vasaralla ja ruuveilla paikalleen. Viimeistelyvaiheessa rauta tosin vielä irroitetaan, maalataan ja kiinnitetään uudestaan mutta näin pääsimme testaamaan länkiä ajossa.

Anulla oli mukanaan omat ajovermeet, joista länkiin saatiin rahkeet. Anun käyettyinä ostamat rahkeet ovat ruskeaa nahkaa ja mukavan pehmetä ja helppo laittaa. Rahkeiden laitto ja solmu näkyy videolla. Rinnustin ja harjustinkin saatiin vanhoista längistä. Harjustin on siis länkien päälle tuleva nahkaremmi ja rinnustin alas rintaan. Harjustinta ei joka kerta avata, mutta rinnustin avataan. Rahkeet ovat ne paksut nahkaremmit, joissa luokki ja aisa ovat kiinni.

Olen kuvannut luokkivaljastuksesta videon jo aiemmin, upotan sen tähän

Matti kertoi, että hevosen päälle kuuluu pukea vain puuta ja nahkaa ja väliin villainen länkipatja. Ne ovat luonnollisia materiaaleja eivätkä niin herkästi hierrä hevosta. Länkien sisäpuoli muuten raavitaan raspilla rouheaksi eikä maalata. Silloin se kuivuu hiestä ja karheassa pysyy länkipatjakin hyvin paikoillaan. Raspilla on myös mahdollista hieman muotoilla länkiä, jos niistä on tarpeen tehdä sopivammat. Matti neuvoikin, että muutaman ajon jälkeen länget pitäisi sovittaa uudestaan ja katsoa, onko harjustimelle tehtävä toimenpiteitä (kiristää, löysätä) ja tuntuvatko länget kädellä vetäessä yhtä napakoilta joka kohdasta. Lisää materiaalia länkiin ei saa, mutta ylimääräistä voi raspilla hieman poistaa.

Toki paras vaihtoehto olisi päästä sovittamaan länkiä jo tekovaiheessa hevoselle, silloin lopputuloksena ovat sopivat länget.

Työntääkö vai vetääkö hevonen längillä? No työntää. Se työntää lavoillaan länkeä vastaan.


Tarkastetaan länkien symmetrisyys


Rautasuikale taivutetaan nokan ympäri

Anu raudottaa

Suurin osa länkityöstä oli hienosäätöä ja muotoilua. Ja ilmeisesti kaikista suurin osa on Matin heiniksi jätetty viimeistely, eli viimeiset muotoilut, hionnat ja lakkaus/maalaus. Puolessatoista kurssipäivässä saimme länget kuitenkin ajokuosiin ja pystyimme suorittamaan testiajon. Rekeen ja aisoihin Olle suhtautui muulimaisen varauksellisesti ja se pinkaisi valjastuspaikalta sen verran sähäkästi, että luokki ja aisanpää osuivat minun muuliani lautaselle. Muuli poikkoili pari kertaa puomilla puolelta toiselle eikä tainnut ymmärtää, mikä siihen osui. Olle meni tuossa vaiheessa jo kaukana tiellä.

Matti ajoi Ollella peltolenkin ja vaikka muulilla näytti olevan mielessä paljon reippaampi askellaji, piti Matti sen kuitenkin käynnissä koko ajan. Ollehan ei suinkaan ollut ensimmäisen kerran reen edessä, mutta se on kuulemma aina aluksi menossa tosi kovaa ennenkuin rauhoittuu/väsähtää hieman.










Yllä olevista videoista näkee, kuinka aisat ovat Ollelle turhan pitkät. Se pystyy vetämään rekeä pitkilläkin aisoilla, mutta jos aisat ovat liian pitkät, on kääntösäde aika suuri ja aisat ovat kovemmassa väännössä ja voivat mennä "tilanteissa" herkemmin poikki.

Saimme matkaamme muistilistan työhevoshommiin. Kirjoitan listan sisällön tähän.
  • Yleisaisan mitta 3,5 m
  • Metsäaisa 3,35m
  • Aisa on koivua tai pohlajaa, aisa kaadetaan elokuussa vihreän lehden aikaan rassiin kuivumaan. Näin aisa sitkistyy eikä halkea.
  • Poniaisan hyvä pituus on 2,5 metriä, mutta pitää tarkastaa aisan pituus ja saverikon paikka keulasta. Jos saverikko on vetopelissä kovin takana, on aisan oltava pidempi.
  • Saverikkoa on eri mallisia, linkkusaverikko, siansaparo, ässäsaverikko ja koukkusaverikko
  • Työohjien pituus on 11 metriä, ja niistä räimien pituus yli 2 metriä. Työohjat sisältävät sekä nahkaa (räimä-osuus) ja köyttä (käteen tuleva osuus). Nahkaisilla räimillä voidaan antaa hevoselle selvempiä merkkejä, mutta koska koko ohjat eivät ole nahkaa, ovat ne kevyemmät ja mukavammat käsitellä.
  • Tuomiluokin halkaisija 50-60 mm, 1 metri leveyttä, riittävän jäykkä. Mitä raskaampi kuorma, sen jäykempi luokin pitää olla.
  • Valjasetttuna längen ulkokantista aisan sisäpuolele pitää olla sama mitta kummallakin puolella. Jos ei, säädetään rahkeiden pituutta niin, että mitta on sama.
  • Mäkivyöt eivät ole kireät, sopiva tiukkuus on kämmensyrjä takareidestä.
  • Tamppivaljastuksessa löysävyön kireys on reilu kämmensyrjä.
  • Kärreissä hyvä aisaleveys on 80 cm, tämä on siis sisämitta.
  • Aisaremmin pituus isolla suokilla minimissään 5,4 metriä, shettiksellä 4 metriä.
  • Länkien sopivuus testataan liu'uttamalla kämmensyrjää harjustimesta kaulan ja längen välissä längen etureunassa.
  • Länkien ei pidä mennä koskaan kiinni asti, sopiva rako on 1-1,5 cm. Uusien länkien kanssa ensin harjustin löysällä ja sitä kiristetään kun on ajanut muutaman kerran.
Omasta muulistani oli tarkoitus ottaa tällä reissulla vain länkimitta ja sitä kovasti yritettiinkin. Kun Matti lähestyi puomissa olevaa Muulia länkipahvien kanssa, sai Muuli sen tason paskahalvauksen, ettei ole saanut pitkään aikaan. Se repi täysillä voimilla puomilla taaksepäin pääsemättä tietenkään irti ollessaan naruriimulla kiinni. Kun se ei päässyt taakse, se hyppäsi eteen. Muuli suhtautui Mattiin hyvin epäileväisesti ja lopulta minä asettelin pahvit Muulin kaulalle sen puhistessa vieressä.

Muulilla on jonkinlaisia huonoja kokemuksia miehistä, ehkä Espanjasta, mutta noin isosti se ei ole Suomessa reagoinut sitten ihan alkuaikojen jälkeen. Olin jo haaveillut Muulin ajokoulutuksesta ja kartoittanut vaihtoehtoja sekä ravipiireistä, valjakkoajopiireistä että työhevospiireistäkin. Mutta Muulin käyttäytyminen vieraassa paikassa vieraiden ihmisten lähellä palautti minut taas maanpinnalle. Sehän on ihan mahdotonta kouluttaa, kun se pitää siedättää uusiin ihmisiin niin pitkän kaavan mukaan! Toisaalta koulutusjakso erityisesti miehen koulutuksessa voisi tehdä tosi hyvää sen miesvihalle, mutta kenellä on kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta riittävän paljon?

Voihan olla myös niin, että kuvittelen Muulin ongelmat vain omassa päässäni, eikä se ole sen ongelmallisempi kuin mikään normihevonenkaan ja sen voisi nähdä jo pian kärryjen edessä. Toisaalta harvalla normaalisti käsitellyllä hevosella on niin suuria pelkotiloja siinä kohtaa, kun sen perässä kävelee vieras ihminen. Itse työstin tätä ongelmaa sillointällöin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen pystyin ohjasajamaan Muulia takaa eikä se enää lähtenyt ihan joka kerta käsistä pelästyessään minua. Toki silmälaput olisivat voineet auttaa tässä asiassa, mutta niitä minulla ei ollut.

Pidän työhevosihmisten jämäkästä rauhallisuudesta ja periksiantamattomuudesta. Matilla oli valjastuspaikka sellaista tekoa, ettei siitä mikään hevonen lähde huitelemaan. Hän kertoi myös, että välineiden on oltava hajoamattomia, kun toisissa piireissä ajatellaan, että on parempi, että hevonen pääsee heti hätätilanteessa irti (esim paalinarulenkki puomilla, eikä hevosta sidota suoraan puomiin). Blogin lukijat tietävät, että itse sidon Muulin aina sellaisilla välineillä kiinni, ettei se lähde kuin kilon paloina.

Toisaalta Muuli kääntyi juuri 6-vuotiaaksi, onko se ikänsäkin puolesta jo menetetty tapaus? Mutta tullessaan Suomeen kolmivuotiaaksi käännyttyään, ei sitä silloin olisi voinut kuvitellakaan aisojen väliin tai olisi tullut ruumiita. Eihän siitä välttämättä ole ajoon koskaan, mutta olisi se mielenkiintoista laittaa hetkeksi koulutukseen.

Muuli on kuitenkin "jo" vetänyt perässään kakkulaa ja siinä kiinni ollutta lavaa, mutta parin sätkyn jälkeen ajattelin itse lopettaa yrittämisen, etten vie Muulia tässä asiassa sinne miinuksen puolelle. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt ajokoulutusta, joten en ole tekemisessäni niin varma kuin mitä pitäisi olla. Aina on kuitenkin hommia jatkettu sätkyistä huolimatta. Tässä on koonti reilun vuoden takaisesta ajo-opetuksesta.

Ajoreissun jälkeen viimeistelimme vielä hieman länkiä ennen kuin pakkasimme itsemme ja Muulimme traileriin ja kotimatkalle. Anu osti matilta vielä mäkivyöt ja paremman luokin ja länget jäivät vielä Rautalammille. Yritän päästä paikan päälle katsomaan, kun Ollella ajetaan sen hienolla pikkureellä ja uusilla längillä ensimmäistä kertaa!

Kotimatkalle lähdettiin neljän maissa ja matkalla kävimme vain pikaisesti Hesessä. Pukkilassa vaihdettiin vetoautoa ja saavuin omalle tallille kymmenen maissa illalla. Trailerissa oli iloinen yllätys, keli oli niin kylmä että purupelletti oli jäätynyt trailerimaton rakoihin tosi tiukkaan! Lopulta sain jäätynyttä kuiviketta irti nostamalla ja ravistelemalla painavaa kumimattoa.

Otin muuleista muutaman kuvankin.









4 kommenttia

  1. Mielenkiintoista! Et sattunut ottamaan yhtään kuvaa sieltä valjashuoneesta? Etsinnässä olisi hyvät valjaiden säilytyssysteemit, kun perinteinen satulahuone ei oikein meinaa asiaansa ajaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näköjään tullut ottaneeksi, tila oli sen verran hämärä, etten varmaan olisi hyvää kuvaa saanutkaan. Siellä oli systeemi ihan sama kuin satulahuoneessa, seinillä puisia telineitä ja niissä aina yhdet vetovehkeet. Siis samanlainen puinen teline, kuin satuloillakin voi olla. Hyvin täynnä tämä valjashuone kyllä oli, mutta eikös ne aina tunnu täyttyvän itsestään :)

      Poista
  2. Tuosta hevosen kiinnittämisestä sen verran, että on kyllä hankala aihe. Olen nähnyt kun hevonen jouduttiin lopettamaan, koska oli normaalilla vetosolmulla ja narupäitsillä seinässä kiinni, säikähti, liukastui, sai narun kaulansa alle ja hirttäytyi siihen. Yhtään mitään ei ollut tehtävissä, kun hevonen huitoi joka suuntaan. Tietysti tuossa oli rautakengät ja betonilattia, huono yhdistelmä. Esimerkiksi rekkaan tai muuhun ei niin tukevaan kiinnittäessä laittaisin paalinarulenkin ja hajoavat päitset, mutta toisaalta fiksummat hevoset oppivat siitä katoamaan aika nopeasti, ja narupäitsillä harvemmin lähtevät mihinkään. Olennaisempaa on ehkä narun pituus, ei liian lyhyt mutta ei missään nimessä liian pitkä, ja jos ollaan vieraassa ympäristössä niin joku vahtisi heppaa vähän ettei jätetä yksin sinne selviytymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä aihe jakaa myös kovasti mielipiteitä. Joidenkin mielestä naruriimua käytetään aina niin, että ihminen on narun toisessa päässä. Hevosta ei siis koskaan sidota siitä eikä naruriimua jätetä koskaan päähän. Ja sitten on ihan vaikka rapakon takana yhdysvallat, jossa hevoset ja muulit on kautta aikojen käsitelty naruriimulla, sidottu siitä ja jopa tarhattu se päässä. Nylonriimut ovat jopa vieraita.

      Mutuna veikkaan, että osa hevosista on "kokeilijoita", eli kokeilevat narun kestävyyttä ja jos eivät pääse irti, jäävät seisomaan ihan normaalisti. Ja sitten ovat ne, jotka menevät vetopaniikkiin ja riuhtovat niin kauan, että ovat kilon paloina. Oma muulini ei mene vetopaniikkiin tähän tapaan, mutta tarvittaessa kokeilee narujen kestävyyttä. Ja koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu, esimerkiksi oma muulini räpiköi pari viikkoa sitten takapuoli maassa oman tallimme käytävällä, liukastui ilmeisesti ja molemmat takajalat pettivät alta. Liukas/jäinen betonilattia on talvella vaarallinen myös kengättömille. Huomasin tämän vuolutilanteessa jokin aika sitten. Poni oli parempi siirtää karsinaan toimenpiteen ajaksi.

      Poista