lauantai 9. helmikuuta 2019

Tilanne on *tun SOS! Ensi viikon polvileikkaus tietää 6 viikkoa ratsastustaukoa!

Kerroinkin jo länkikurssipostauksessa, että Muuli otti hatkat ja oma polveni vääntyi siinä tilanteessa jotenkin. No se ei jäänyt yhteen kertaan, vaan vääntyi viikon välein yhteensä kolmesti, viimeisimmän kerran sinä päivänä, kun Muuli sai kengät alleen. Yrittikö kohtalo kertoa minulle jotain?

Tuon jälkeen polveni oli todella kipeä vaikkakaan ei kovin turvonnut, joten hakeuduin lääkäriin, jolta sain lähetteen magneettikuvaukseen. En olekaan sellaisessa koskaan aiemmin ollut, mutta pelkäsin etukäteen, että joudun sinne putkeen kokonaan. Ahdistun kovasti ahtaista paikoista. Onneksi minut rullattiin sisään vain rintaa myöten ja kuulokkeisiin sai toivoa mieleistään radiokanavaa. Kuuntelin siinä muistoja Matti Nykäsestä.

Magneettikuvauksen lausunnon ja kuvat sain mukaani ja lausunto oli surullista luettavaa. Kun olin googlannut kaikki lyhenteet, alkoi tilanne valjeta todenteolla. Eturistiside näytti olevan yläosastaan poikki ja uloin tukiside oli revennyt. Lisäksi siinä oli paljon muutakin, mikä ei minulle oikein auennut.
Lääkäri soitti myöhemmin samana päivänä ja selitti tilanteen ymmärrettävästi. Tilanne oli vitun SOS ja hän suositteli leikkausta mahdollisimman nopeasti, koska ristiside ei itsestään parane ja jokainen "muljahtaminen" rikkoo paikkoja lisää.

Leikkausaika varattiin siis nopeasti ja se on ensi viikon tiistaina. Kysyin tietenkin heti oleellisimman kysymyksen, milloin voisin taas ratsastaa, ja vastaus oli että ehkä 6 viikon päästä. Kolme ensimmäistä viikkoa on sairaslomaa ja sinä aikana ei välttämättä pysty edes ajamaan autoa. Vaikka minulla on automaattivaihteinen auto, ei se paljoa auta kun juuri oikea jalka on operoitavana.

Hienoa hei!

Oman sairaslomani pystyn töiden puolesta järjestelemään oikein hyvin, helmikuu on oppilaitosmaailmassa aika rauhallista aikaa ja seuraava pitkä toiminimilomitus oli sovittu vasta huhtikuun puoliväliin, mutta entäs Muuli, jolla on sentään tuliterät hokkikengät alla?

Jos en tosiaan pysty ajamaan autoa, miten voisin riskeerata itseäni edes juoksuttamalla Muulia? En todellakaan voi. Antaisinko Muulin vain olla ja möllöttää? Lähettäisinkö sen jollekin ravimiehelle oppimaan tavoille? Vai tulisiko joku kotitallille ratsastamaan ja juoksuttamaan?

Viimeinen vaihtoehto oli helpointa toteuttaa ja kaverini Tiina (joka kävi loppuvuodesta Muulia juoksuttamassakin) lupautui hoitamaan ratsastuspuolta! Tiina on tosi taitava ratsastaja ja odotan oikeastaan jo innolla ett' pääsen Tiinan jäljiltä laskemaan perseeni taas satulaan.

Hyvä onneni ei päättynyt tähän. Muulin sunnuntaihoitaja Sonjakin lupasi osallistua liikutustalkoisiin ja harkitsee jopa tunnille osallistumista, hienoa!!

Eikä tässä vielä kaikki. Tänään tunnilla puhuin opettajamme Saaran Muulin selkään. Hän on vedonnut "liukastumisvaaraan", mutta nyt Muulilla on hokkikengät joten tekosyyt veks. Saaran oli siis jokatapauksessa tarkoitus ratsautua keväämmällä ja viedä Muulia ratsastuksellisesti eteenpäin. Tänään vielä ratsastin tunnilla itse, mutta viikon päästä Saara on puikoissa.

Tilanne on siis Muulin ja minun kannalta ihan mainio! Muuli saa tehokuurin ratsastusta ja käsittelyä eri ihmisten toimesta. Se on juuri sitä, mitä se tarvitsee tähän hetkeen. Muuli on edelleen erittäin epäileväinen jos vieras ihminen lähestyy sitä. Muuli on tosin epäileväinen silloinkin, kun ihan tuttu ihminen lähestyy sitä.

Sonja heinäkuussa Muulin selässä.
Apua, muulistani on tullut pullukka!

8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Thanks! I should be in riding condition in 6 weeks :)

      Poista
  2. No voihan. Just kun sait hameen ja kaikki!. Onnex on talvi...ehdit saada polven hyvään kesäkuntoon. ! 👍 tsemppiä leikkuutupaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kietoudun hameeseen täällä sohvannurkassa prkl.

      Poista
  3. Tsemppiä leikkaukseen! Olin samassa operaatiossa reilu 5 viikkoa sitte. Oli aika törkeet kivut monta päivää ja pari viikkoa meni täysin sängyssä. Ja näillä jäätikkökeleillä ei puhettakaan että voisi lähteä ulos... Mut operoitiin Töölön Mehiläisessä, siellä ainakin homma toimi hyvin, mutta kuntoutuminen on ihan itsestä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Ihan noin pitkää sänkypotilasaikaa en osannut odotta mutta hyvä varautua siihenkin. Onneksi on Netflix ja iso pino lukemattomia kirjoja :) Meillä on kotona raput yläkertaan.. Onneksi vierashuoneen sängyn voi tarvittaessa tuoda alakertaan niin mun ei tarvitse käyttää rappuja ollenkaan.

      Poista
  4. Toivotaan että leikkaus sujuisi hyvin! Onneksi Muuli on hyvissä käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä kaikki hyvin, leikkaus oli siis eilen ja olin kotona kahdeksan maissa illalla. Lyhyet matkat sisällä menee jo ilman keppejä, kunhan voi ottaa tarvittaessa tasosta kiinni, mutta pidemmille matkoille otan ne varmuuden vuoksi. Kivut polvessa ovat ajoittain aika kovat, mutta vuokrasin sällaisen kylmäkompressiolaitteen, jota markkinoidaa myös hevosille. Uskon sen tehoon siis kuin peruskallioon :D

      Poista