sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kissojen naksutinkoulutus, ihka ensimmäinen harjoitus ja kosketuskeppi

Tiesithän, että kissoja voi kouluttaa? Omat abessinialaiseni ovat hyvin ruokaorientoituneita, joten kouluttaminen on ollut helppoa. Vanhempi kissani, 13-vuotias Jehu, on konkari temppuhommissa, mutta oma mielikuvitukseni on ollut kovin rajoittunut temppujen suhteen. Nuorempi kissa, 3- vuotias Stinde, tuntui nuorempana niin aktiiviselta, ettei sen kanssa tullut temppuiltua kuin pari satunnaista kertaa. Näiden jälkeen totesin että tästä ei tule koskaan mitään. Mutta nyt kolmivuotiaana se tuntuu rauhallisemmalta ja sillä tuntuu "leikkaavan" enemmän.

Myönnän heti tähän alkuun, että en osaisi opettaa kissaa, jolle nami ei ole tavoiteltava palkinto.

Kaikki temput on opetettu positiivisella vahvistamisella eli naksuttimella tai äänellä "hyvä". Jehun kanssa olen aikoinaan osallistunut jopa kahdelle kissojenkoulutuskurssille, jotka järjesti Suomen Agility kissat ry. Kurssit olivat huippuhyviä ja sieltä olen saanut teoriapohjan positiiviselle vahvistamiselle.

Varsinkin näille vain aidatulla alueella ulkoileville sisäkissoille kaikki ylimääräinen viriketoiminta on hyvästä! Naksutinkoulutus on lisäksi siitä hyvä, että kissa joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. Ideaalitilanteessa yksi päivän ateria tulisi kouluttamisen kautta! Ainakin nämä minun kissani väsähtävät heti 5-10 minuutin treenin jälkeen. Virikkeellistämisen on tutkittu vähentävän riskiä ylipainoon ja myös virtsakiviongelmiin.

En mene tässä postauksessa sen syvemmin operantin ehdollistamisen nelikenttään eli jos se ei ole hallussa, kirjoita googleen "operantti ehdollistaminen" ja lue teoriat ensin. Koulutuksen nelikentästä minulla on tässä käytössä siis positiivinen vahvistaminen, joka on yksinkertaisesti sitä, että kun kissa tekee oikein, se saa jotain itselleen mieleistä eli minun tapauksessani herkun. Naksuttimella merkkaan juuri sen kohdan, jossa kissa teki oikein ja herkku seuraa heti perästä. Itse en ole nähnyt tarpeelliseksi venyttää naksauksen ja herkun aikaväliä, vaikka sekin olisi mahdollista. Pidän siitä kiinni, että naksauksen jälkeen tulee aina myös herkku vaikka ilmeisesti osa kouluttajista siirtyy antamaan herkkuja jossain vaiheessa satunnaisesti?

Mennäänpä sitten asiaan.

Aloitan siis pienen postaussarjan kissojen kouluttamisesta. Tässä ensimmäisessä postauksessa on ihan perusjuttua kouluttamisesta, ihan ensimmäinen mutta tärkein koulutusvaihe ja helpoin temppu, josta kannattaa kissan kanssa aloittaa, eli kosketuskeppiin koskeminen nenällä.

Herkut


Itse käytän siis ruokapalkkaa. En käy sen takia läpi muita palkkausmahdollisuuksia. Omat kissani ovat raakaruokinnalla ja satunnaisesti saavat teollista märkäruokaa. Kuivamuona ei siis missään määrin kuulu niiden normaaliin elämään, joten raksut toimivat mainiosti koulutuksessa. Raksuvalmistajat kun saavat leivottua raksunsa niin makoisiksi, että kissat himoitsevat niitä suuresti!

Paras koulutusraksu on mielestäni Whiskas Crunch. Nämä herkuiksi tarkoitetut murot ovat todella pienikokoisia eli kissa syö ne nopeasti ja rasiasta riittää nameja todella kauan! Toinen herkku on Dreamies. Niitä käytän erikoistilanteissa, jossa kissa tarvitsee selvästi jonkun paremman palkinnon. Normaalissa käytössä Dreamiesit ovat turhan suuria palkkausta varten, kissa syö papanaa liian kauan.





Kaikista ensimmäinen työvaihe, opeta kissa ymmärtämään naksauksen ja namin välinen yhteys

Ennen mitään temppuja, on kissalle opetettava, että naksauksen jälkeen tulee nami. Tässä ehdollistetaan kissaa naksuttimen (tai jonkun muun selvästi ympäristöstä eroavaan) ääneen. Tuloksena kissan aivoissa pitäisi olla ajatus "naksaus tarkoittaa herkkua". Tämä on ihan helppo ja nopea toteuttaa ja vaikka Stinde tietää, mikä naksaus on, kuvasin tähän demovideon tästä vaiheesta myös.

Miksi naksutin tai joku muu selvästi erilainen ääni? Jos käytetään jotain ihan tavallista kehusanaa kuten "hyväää", pitäisi siitä aina kaikissa tilanteissa seurata nami. Jos ei seuraa, menee katti hämilleen että mitäs nyt. Hyvä-sana voi tulla suusta silloinkin, kun namit eivät ole taskussa. Naksutin on oikeasti hyvä tuote, se ääni on íhan omanlainen ja tiedättekö mitä? Käsi on suuta nopeampi! Koulutuksessa me haluamme tosi täsmällisesti kertoa kissalle, mikä on just se oikea kohta. Sana tai kielellä tehtävä naksautus on aina vähän myöhässä.

On myös sellaisia naksuttimia, joissa on pieni nappi. Niitä voi pitää suussa, jos haluaa pitää kädet vapaina. Leuan liikkeetkin ovat nopeammat kuin ääni, joten tätä kannattaa kokeilla. Kissojen kanssa omat käteni riittävät yleensä hyvin, koska voin pitää kosketuskeppiä ja naksutinta samassa kädessä. Muulin kanssa olen tästä syystä käyttänyt äänikomentoa.
Takaisin asiaan, mitä siis ihan ensin pitää opettaa.

Kissan pitää ensin ymmärtää, että naksautus tarkoittaa herkkua. Tämä on siis kuin Pavlovin koirakokeista. Koirat ehdollistuivat siihen, että kellon ääni tarkoitti ruoka-aikaa. Hyvin nopeasti koirat oppivat yhdistämään nämä kaksi asiaa ja ne alkoivat kuolata kuullessaan kellon äänen. Kuolaaminen on alitajuinen toiminto, koira ei voi päättää että "nyt kuolaan". Tämä naksauksen ja herkun yhdistelmä pitää siis saada kissan alitajuntaan. Silloin sen hyvä fiilis alkaa kasvaa just siitä sekunnista, kun se kuulee naksauksen.

Ja miten se opetetaan?

Yksinkertaista, naksautetaan naksuttimella ja annetaan herkku. Tätä voi treenata ihan missä tahansa, sohvalla, lattialla, pöydällä... Ei tarvitse raivata mihinkään erityistä koulutustilaa. Kannattaa naksauttaa myös ennen kun antaa kissalle sen varsinaisen sapuskan niin saa senkin hyödynnettyä.


Vahvisteväli kannattaa pitää pienenä. Eri lähteiden perusteella oppimisen kannalta olisi hyvä, jos vahvistetiheys (naksautusten väli) olisi 3-5 sekuntia. Silloin kissa oppii parhaiten eli kansankielellä, sen ajatus ei lähde harhailemaan.

Tässä tempussa kissan ei kuitenkaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Se vain kuulee naksautuksia ja saa sen jälkeen heti herkun. Mutta, kun tämä vaihe on hyvin hoidettu, pitäisi kissan kirmata iloisesti luokse toisesta huoneestakin kuullessaan naksautuksen. Eli se on oppinut, että naksautuksesta saa herkun ja herkku tulee ihmiseltä.

Itse annan herkun joko lattialle kissan eteen tai kädestä suoraan suuhun. Tässä pätee sama sääntö kuin hevostenkin kanssa, herkku viedään kissan luokse tai heitetään kauemmas. Emmehän halua, että kissa oppii hakemaan sen sylistämme, koska silloin se oppii että syliin tuleminen on se, mitä halutaan. Jos siis kissa kirmaa luokseni eri huoneesta, ojennan herkun sille tai annan sen eteen lattialle.

Stinde ja Jehu on altistettu tälle jo aiemmin, mutta kuvasin Stinden kanssa demovideon vain teitä lukijoita varten.

Kosketuskeppi

Kosketuskeppi on mielestäni todella sopiva ensimmäiseksi "varsinaiseksi" tempuksi. Sitä varten ei tarvitse olla tällaista hienoa teleskooppimaista pallotikkua kuten minulla, vaan tähän sopii mikä tahansa tikku tai vaikkapa kynä. Sormikin on täysin ok! Teleskooppitikku on siitä kätevä, että ensin voi aloittaa ihan lyhyellä, kun halutaan että kissa saa monta toistoa tiiviissä tahdissa ja sitten kepin pituutta voi hiljalleen kasvattaa ja keppiä on helpompi viedä eri paikkoihin. Kosketuskeppi myös eroaa selkeästi muista kodin jutuista, eli kissa jossain kohtaa kosketuskepin nähdessään tietää jo, mikä on homman nimi.

Ensin harjoitellaan ihan paikallaan. Kissa saa olla missä onkaan ja ihminen tulee viereen kepin, naksuttimen ja herkun kanssa. Tehtävästä pitää tehdä ihan älyttömän helppo kissalle eli keppi viedään niin lähelle kissan pärstää, että se voi haistaa sitä päätään liikuttamalla. Tämä on yleensä ihan helppoa, koska kissoilla on tapana haistella kaikkea.

Tämä vaihe siis ei voi epäonnistua ja kun kissa haistaa keppiä niin naksautus ja nami. Itse pidän keppiä naksautusten välissä alussa ihan paikallaan (keppi kyllä liikahtaa hieman, kun painan naksutinta). Jos keppi viedään palkitsemisen ajaksi pois, se voi tuntua kissasta rankaisulta (tuttua sieltä koulutustapojen nelikentästä). Itse pidän siis kepin alkuvaiheessa näkyvillä koko ajan.

Tässä olisi taas tarkoitus päästä palkkaamaan tiheästi eli 3-5 sekunnin välein. Käteen kannattaa ottaa kourallinen palkkioita ja kun kissa syö edellistä, seuraava pyöräytetään sormien väliin valmiiksi. Homma ei mielestäni toimi, jos muroa aletaan vasta naksautuksen jälkeen kaivella purkista ja vielä niin, että rapina kuuluu.

Tauot ovat tärkeitä alussa. Kannattaa ottaa käteen valmiiksi 5-10 namia ja kun nämä loppuvat on tauon paikka. MUTTA nyt tulee tärkeä asia. Taukoa ei pidetä niin, että keppi laitetaan piiloon ja ihminen häipyy. Tämän kissa kokee rankaisuksi. Että miksi tuo lähti ja kiva opetustuokio päättyi tähän. Itse teen tauot niin, että annan kissalle useamman namin kerralla ja silitän ja kehun sitä ja samalla siirrän koulutusvälineet piiloon. Yritän siis harhauttaa kissaa niin, ettei sille jää paska fiilis kun treeni loppuu.

Stinde oli tutustunut ihan ensimmäisen kerran kosketuskeppiin puolisen vuotta aiemmin, joten videolla on tekstistä poiketen toinen harjoituskerta. Treeni oli kuitenkin ensimmäinen pitkään aikaan ja kuvattu tätä postaussarjaa varten.

Tällä videolla näkyy, kuinka Stinden keskittyminen herpaantuu helposti ja teen sen kanssa liian pitkään. Sen turhautuminen näkyy kepin varren ja minun puskemisena ja ulos katselemisena.


Harjoitus pitäisi myös aina lopettaa siinä kohtaa, kun kissa vielä haluaisi jatkaa. Joillakin omilla videoilla jatkan liian pitkää kun en malta lopettaa. Jos pääsee kuitenkin käymään niin, että kissa väsyy ja häipyy paikalta, ei peli ole menetetty. Tässä kohtaa on ihan oikei kehua kissaa paljon ja lopettaa treeni tai sitten teettää joku kissalle tosi helppo tehtävä josta se ei voi epäonnistua. Tämän jälkeen herkkuja ja paljon kiitosta.

Osaavamman kissani kanssa teetän sen kanssa näissä tilanteissa esimerkiksi "istu" tai "high 5", koska nämä temput se tekee jopa ilman herkkuja. Näin saan koulutushetken loppumaan hyvään suoritukseen ja pääsen palkitsemaan kissaa.

Mutta jos kissan mielenkiinto on totaalisen loppunut, annan vain herkkuja ja kehun.

Alla on video Stinden 3. kosketuskeppikerrasta. Tässä se tuntuu ymmärtävän hienosti kepin ja namin yhteyden ja se jopa hyppää lattialta takaisin pöydälle jatkamaan harjoituksia. Pystyn viemään keppiä pöydän puolelta toiselle eikä Stinde epäröi mennessään kepin luokse. Vain parissa kohdassa sen keskittyminen herpaantuu ja se haistelee kepin vartta punaisen pallon sijaan. Koska harjoittelu on vielä niin alussa, palkitsen myös hyvistä yrityksistä eli siitä, kun Stinde liikkuu keppiä kohti vaikka nenä ei olisi ihan siinä kiinni. Näin saan vahvistetiheyden hyväksi ja kun kunnollisia suorituksia alkaa tulla riittävästi, voin alkaa palkita vain niistä.

 

Kosketuskeppi on tulevaisuudessakin mahtava työväline kissan kanssa.


Vaikeustasoa voi nostaa kun edellinen homma sujuu helposti. Kun kissa liikkuu sujuvasti pöydällä eri paikkoihin ja haistelee kosketuskeppiä, voi kepin viedä välillä maahan tai tuolille ja sitten taas pöydälle ja laittaa kissa liikkumaan enemmän kepin perässä. Aluksi välimatka pitää olla pieni, jotta vahvistetiheys pysyy tiheänä, mutta kun kissa on pro, voi keppiä viedä kauemmas ja eri tasoille.

Eikö kissa mene helposti kuljetusboksiin? Kosketuskepillä sitäkin voidaan opettaa, eli keppi laitetaan boksin sisään (ei toki heti syvälle, vaan ovensuuhun ja siitä sitten pikkuhiljaa syvemmälle) ja kun kissa haistaa, niin naksautus ja palkkio.

Kissan voi opettaa seuraamaan liikkuvaa kosketuskeppiä, eli kepin kanssa voi opettaa myös talutuksessa kulkemista! Keppiä siis vedetään kissan tasolla vierellä ja kun kissa seuraa sitä, naksautus ja nami. Seurattavaa matkaa pidennetään pikkuhiljaa, varsinkin alku on kriittinen. Jos kissa on hienosti oppinut koskemaan keppiä nenällään, voi siitä tuntua aika tympeältä, kun keppiä viedäänkin sen jälkeen kauemmas! Eli alkuun seurattava matka on vain 5 senttiä ja siitä matkaa sitten pidennetään.

Kosketuskepillä kissan voi opettaa kulkemaan agilityrata, hyppäämään esteiden yli, sukeltamaan tunneliin, you name it!

Tällä videolla näkyy kosketuskepin seuraamisen alkeet ja tasolle hyppääminen sen perässä.

19 kommenttia

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus, kun itsekin olen juuri ensimmäistä kertaa elämässäni ruvennut kouluttelemaan kissojani (4 kpl). :) Oletko tutustunut kirjaan Suuri kissatemppukirja? Itselläni on juuri se lainassa kirjastosta ja siinä on iso valikoima temppuja joita en minä ainakaan olisi itse ikinä keksinyt opettaa kissoille. :)

    Minä oon käsittänyt, että positiivisella vahvistamisella kouluttaessa nimen omaan kannattaa harventaa palkitsemista sitten, kun eläin jo osaa asian. Epäsäännöllisesti tuleva palkkio ei vähennä eläimen motivaatiota suorittaa tehtävä, vaan päin vastoin lisää sitä. Tosin ikävä kyllä sama toimii myös toisin päin, eli jos elikko edes silloin tällöin pääsee tekemään jonkun ei-toivotun asian, niin se saattaa yrittää entistä sinnikkäämmin tekemään sen taas.

    Varmaan näissä jutuissa on eri koulukuntia, mutta tuollaisen teorian itse olen oppinut ja kyllä se käytännössäkin näyttää toimivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se kirja JA sieltä voi bongata mun toisen kissan Jehun :) kirja on vaan ollut jo jonkin aikaa siskolla lainassa joten temput ovat toisessa kaupungissa 😂 kun saan kirjan takaisin, voisinkin esitellä sen blogissa.

      Epäsäännöllinen vahvistaminen on käytössä osaavamman kissan kanssa. Eli en naksauta enkä palkkaa jokaisesta suorituksesta siinä vaiheessa kun homma menee jo hyvin. En sitä vielä tähän postaukseen sotkenut koska itse varmistaisin todella pitkään, että kissa tietää mitä tekee eikä tympäänny jos palkkaus muuttuu epäsäännölliseksi.

      Vai tarkoititko epäsäännöllisellä palkkauksella sitä, että naksautetaan mutta ei aina anneta namia?

      Poista
    2. Hevosten kanssa teen juuri niin, että sanon palkkiosanan (naksutinta en käytä) mutta en anna joka kerta herkkua. Kissojem kanssa ei olla niin pitkällä vielä. :)

      Poista
    3. Tämä ei sovi ainakaan vielä mun koulutuskatsomukseen. Mun mielestä naksauksen jälkeen tulee aina palkka. Joskus kissa kyllä ite jatkaa naksauksen jälkeen niin nopeasti, etten ehdi antaa palkkaa niin sitten jää yksi antamatta, mutta se on eri asia.

      Poista
    4. En minä ole oikein edes keksinyt muuta tapaa toimia, esimerkiksi silloin kun ajan hevosia kärryillä. Mahdotonta sieltä on koko ajan pomppia hevosen luokse palkitsemaan herkuilla. :) Eli kerron hevoselle sanallisesti, että se on tekemässä oikein, ja se on oppinut tietämään että palkkio tulee vasta pitemmän oikeanlaisen toimintajakson jälkeen.

      Poista
    5. Mutta jos ajat kärryillä, niin palkkiosihan on ohjista myötääminen ja "rauhan" antaminen hevoselle? Ja ajossa varmaan muutenkin koulutat negatiivisella vahvistamisella?

      Itse mokasin alussa siinä, että tosiaan käytin "hyvä" sanaa Muulin kanssa ja AINA palkkasin perään. Nyt siitä on päästy eroon kun en ole (tarkoituksella) tehnyt sen kanssa positiivista vahvistamista niissä mittakaavoissa, että se oppisi (toistot 5 sekunnin välein). Mutta onhan minulla ja muillakin ratsastajilla leipää taskussa. Eli kun Muuli tekee TOSI hyvin, se saa myös leipää. Tämä voi tapahtua esim yhdellä kerralla kahdestakymmenestä. Muulille "hyvä" tarkoittaa siis kivoja asioita, myötäys, silitys, pitkät ohjat tai leipää. En ole mieltänyt tätä positiivisen vahvistamisen epäsäännölliseksi vahvistamiseksi koska ratsastus noin pääosin tapahtuu negatiivisella vahvistamisella ja leipäpala on vain ekstrapalkkio eli tuplavahviste.

      Poista
    6. Kyllä nykyään käytän ajossa myös positiivista vahvistamista. Kuten myös ratsastaessa. Toki negatiivista myös, eiväthän ne mitenkään sulje pois toisiaan. :)

      Poista
    7. Nämä on näitä koulukuntaeroja :) Mä en siis miellä tuollaista satunnaista namipalkkiota varsinaiseksi positiiviseksi vahvistamiseksi, vaan ns "ekstraksi". Ja meillähän myös Muuli saa siis herkkuja ratsailta enkä pidä sitä mitenkään huonona ideana, päinvastoin! En siis mitenkään dissaa tapaa ja se toimii hyvin yhteen negatiivisen vahvistamisen kanssa.

      Poista
    8. Vielä pitää täsmentää, että käytän kyllä positiivista vahvistamista ihan systemaattisesti esimerkiksi varsan ajo-opetuksessa, en siis minään ylimääräisenä extraherkkuna. Siinähän se onkin helppoa, kun mukana on jalkaisin kulkeva avustaja. Mutta homma vaikeutuu huomattavasti sitten, kun avustaja jää pois ja makupalan toimittaminen kärryiltä käsin on hankalaa. :) Mutta ihan hyvin on tosiaan toiminut se, että herkkujen saaminen harvenee ja välttämättä jokaisella lenkillä ei tule yhtäkään herkkua. Silti mielestäni tuo alkuopetus pos.vahvisteella kannattaa, sillä hevoselle muodostuu paljon positiivisempi ja rennompi fiilis koko ajotouhusta, kuin jos opetus tehtäisiin pelkkää negatiivista vahvistetta eli paineen poistoa käyttäen.

      Poista
  2. Minulle tuli kommentti että olenko ajatellut opettaa Muulin lastautumaan kosketuskepin avulla. En tiedä mitä tapahtui, mutta kommentti katosi kun julkaisin sen. Vastaan siihen kuitenkin että olen kyllä ajatellut, mutta lastauksessa Muuli ei saa palkkioista niin suurta mielihyvää, että se olisi niiden toivossa valmis lastautumaan. Vielä viime kesänä se kieltäytyi syömästä lastaustilanteessa ja puri vain hampaat yhteen. Tämä tarkoittaa hyvin korkeaa stressiä. Nyt siis lastaudutaan lähettämällä ja joku on vielä takana antamassa painetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kommentoin. Varmaan jos kosketuskeppiä vaan harjoittelisi, että Muuli yhdistäisi sen mukaviin asioihin, tekisi sen avulla kivoja helppoja asioita, jotka Muuli jo osaa, esim harjoitusten vaikeutuessa ihan tarhaan vienti ja siellä ruoka. Ja kun kepin seuraaminen alkaa olla tosi mukavaa ja Muuli ehdollistuu sille, niin voisi pikkuhiljaa pyöriä traikun ympärilläkin. Eihän sitä tiedä, olisko se Muulista ikinä mukavaa seurata tyhmää keppiä, mutta se on niin taitava temppujen kanssa että sillä mietin. Ja sinä varmasti tiedät itse parhaiten, mikä Muulille sopii, mutta ainahan uusia ajatuksia on hyvä miettiä, ajatuksen tasolla :)

      Poista
    2. Jos itsellä olisi tällainen tilanne niin ensin opettaisin hevoselle/muulille kosketuskepin ensin ilman että traileri on edes näkyvissä. Sitten leikkisin sen kanssa kosketuskepillä ensin niin että ollaan hyvin kaukana trailerista, ja vähitellen lähemmäs ja lähemmäs siirtyen. Kunnes pikku hiljaa ollaan trailerin sillalla ja siitä sitten sisään. Itse oon saanut jokusen hyvinkin stressaantuneen otuksen oppimaan yksin lastattavaksi positiivisella vahvisteella. Mutta vaatii aikaa, kärsivllisyyttä ja sen että traileri on käytettävissä koko ajan.

      Mä en ole muuten ollenkaan oppinut käyttämään tuota lähettämistä, en tiedä miksi. Lastaan hevosiani lähes aina yksin, mutta en lähetä vaan kävelen hevosen kanssa sisään, jätän sen seisomaan irralleen traileriin ja kierrän laittamaan takapuomin kiinni. Sitten menen takaisin eteen jakiinnitän hevosen. Tuleehan siitä muutama ylimääräinen askel itselle, mutta jotenkin se on mulle luontevampi tapa. Alkuvaiheessa vieraissa paikoissa lastatessa pidän hevosen koko ajan liinassa, niin ettei se pääse irti jos keksisikin peruuttaa takaisin ulos. Mutta eipä ne ole peruutelleet, kun alkuvaiheen koulutus on tehty rauhassa ja palkittu traileriin jäämisestä.

      Poista
    3. Jos Muuli jo osaa tulla perässä ja suorittaa vaikkapa agilityesteitä pyynnöstä ja saa siitä naksauksen ja namin, niin antaako kosketuskeppi siihen tosiaan lisäarvoa? Jos se ei seuraa minua sisään traileriin eikä mene sinne samalla sanalla, kuin vaikka kentällä, niin olisiko sen "helpompi" mennä sisään kosketuskepin perässä?

      Ja sitten toisaalta lastaus on pohjimmiltaan vain talutusta ja itse ajattelen, mahdollisesti vanhanaikaisesti, että talutuksen pitää sujua myötäämällä paineesta pois.

      Lähettämistä todella moni (ja minäkin) pitää turvallisimpana tapana lastata ainakin jos on yksin liikenteessä. Muuli ei ole onneksi ainakaan vielä keksinyt peruuttaa omin lupineen ulos trailerista, joten jos vain saan sen lähettämällä sisään, on minun helppo sulkea takapuomi, silta ja käydä kiinnittämässä Muuli myös edestä. Niin, se ei ole ainakaan vielä yrittänyt hypätä etupuomin päälle eikä lastauksen jälkeen vaikuta stressaantuneelta. Ainoa kohta, missä se ei ota kauraa tai herkkuja kädestä on se, kun sen pää on sisällä trailerissa, mutta ei kuitenkaan vielä perillä asti. Se kohta on pahin. Ehkä siinä on sellainen kohta, että vieressä on umpinaiset seinät mutta kun on perillä, näkee taas pikkuikkunoista ja etuovesta ulos. Ja meillä on aina edessä heinää ja herkkuja tarjolla.

      Toisaalta... miksi muuttaa toimivaa systeemiä? Meillä on lastaushetket kestäneet enintään 10 minuuttia ja normaalisti vähemmän. Jollekin tunnin lastaus on vielä ihan normaalia, mutta tietenkin toivoisin että jossain vaiheessa Muulikin kävelisi suoraan koppiin. Me ei kuitenkaan matkusteta kuin 6-10 kertaa vuodessa, joten rutiinia ei oikein pääse syntymään. Tallin traileria saisi lainata harjoitteluun, mutta olen niin laiska, etten tottapuhuen ole jaksanut ottaa sitä auton perään vain treenin takia. Olen kyllä lainannut sitä harjoitteluun, jos se on ollut pihalla valmiina.

      Poista
    4. Mä oon treenannu varsojen kanssa lastausta myös niin, että olen vienyt trailerin tarhaan ja tarjoillu ruuat sinne. Viikon päästä varsat kyllä kulkee traileriin kuin toiseen karsinaansa. Se on varsinainen laiskan kouluttajan tapa. :)

      Poista
  3. Joo kuten sanoin, itse varmasti oman eläimesi parhaiten tunnet, ja tiedät mikä sille on sopivin tapa oppia asioita ja milloin on sopiva aika niitä opettaa. Minusta lähettäminen on aivan ok keino lastata, ja Muuli kun näyttää olevan melko kiva matkustaja, niin eiköhän se pikkuhiljaa totu lastaukseenkin vielä enemmän, niinhän ne eläimet yleensä kun rutiinia muodostuu. Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Tosiaan millään pahalla en tarkoittanut arvostella sinun tapaasi toimia, ihan puhtaasti heräsi sellainen innostus, että hei, tämä osaa käyttää koulutuskeppiä eläinten kouluttamiseen, onkohan se ajatellut että sitä voisi käyttää tähän ja tuohonkin! Kiva kun koulutat eläimiä omalla tavallasi ja jaat sen meille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpäs nyt innokkaasti kommentoin tähän :) Mutta tuosta kosketuskepistä vielä. Mulla ei ole nyt itsellä ollu hankalaa lastattavaa aikoihin, mutta ajattelisin että juuri jännittyneen ja pelokkaan hevosen kanssa tuo kosketuskeppi voisikin tuoda lisäarvoa. En ole nyt ihan varma käytänkö koulutustermejä oikein, pahoittelut jos en, mutta kuvittelisin kyseessä olevan ilmiö nimeltä varjouttaminen. Eli eläin pystyy keskittymään täysillä vsin yhteen asiaan kerrallaan, ja kun se keskittyy sille tuttuun ja positiiviseen asiaan (kosketuskeppi) sen olisi helpompi toteuttaa myös vieraampi ja hankalampi asia (traileriin lastautuminen). Jos taas on vain kokematon tai hieman epävarma lastautuja niin silloin opetus sujuu hyvin ihan vain normaalilla positiivisella vahvistamisella.

      Poista
  4. Terve!
    Oisko sulla heittää jotain vinkkiä tälläseen tilanteeseen:
    Kissat kulkee mulla autossa isossa häkissä. Matkan aluksi sieltä kuuluu nahistelua;pahimmillaan sähinää ja pienen taistelun ääniä. Tämä yleensä loppuu 15-30min sisällä ja loppumatka menee ongelmitta. Mulla on siis kaksi kissaa, Oliver SIA ja Chanel OSH. Oliver on pomottavampi ja kiusaa (äänten perusteella) Chanelia autossa. Tästä syystä Chanelin saaminen häkkiin on hankalaa.. Menee karkuun ja sängyn alle piiloon kun huomaa että lähtö on lähellä. Pitää houkutella piilosta pois. Chanelin kanssa naksutellaan ja menee kyllä naksuttimen&herkkujen kera häkkiin helposti.On kuitenkin stressaantunut, kulkee matalana ja mauku on pelokas. Heti kun nousen häkin viereltä ylös niin lähtee kipittämään sängyn alle.
    Pidän häkkiä välillä esillä ilman että on reissua tiedossa. Ei mene omaehtoisesti häkkiin, kiertää sen kaukaa ja kulkee matalana. Apuva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin yleiseltä ongelmalta kissojen kanssa, mutta itse en ole tähän törmännyt. Omat kun on reippaita matkustajia.

      Sinun tilanteessasi jättäisin varmaankin häkin esille koko ajaksi, laittaisin sinne houkuttelevan pesän (puhdas pyyhe esimerkiksi) ja alkaisin antaa ruokaa sieltä. Tai aluksi jättäisin ruuat häkin ulkopuolelle sellaiselle etäisyydelle, että kumpikin kissa syö stressaantumatta. Ja sitten ajan kuluessa siirtäisin ruokakippoa lähemmäs. Näin Chanel tottuisi isoon häkkiin itsekseen. Ei se välttämättä tule koskaan sinne itse haluamaan, mutta tämä voisi helpottaa stressiä. Parhain tilanne olisi se, että se kotona ottaisi häkin turvalliseksi nukkumispaikakseen tai ainakin ruokapaikaksi :)

      Poista
    2. Kokeillaan tätä, Chanel on hyvin perso ruualle joten kaikenlainen ruualla ohjailu voisi toimia! Harmittaa vaan kun tosiaan muuten yleensä matkanteko sujuu hyvin, paitsi häkkiin meno ja ekat 15-30min autossa. Sen kun tietäisi että miksi tappelevat häkissä. Muuten ovat parhaimmat kaverukset. Silloin kun jätän häkin esille niin Oliver mielellään oleskelee siellä, eli hänelle se ei ole ongelma. Yritän ohjailla ruualla häkkiä mieluisammaksi paikaksi, kiitos neuvosta! Tulen kirjoittelemaan tuloksesta/pyytämään lisää apuja �� - Noora

      Poista