Huhtikuun tallivuokra 415e
2 pulloa Vetcaren E-vitamiinia 88e (riittää vuodeksi)
4 pussia Chiansiementä Tallitukusta 23e (riittänee 3-4 hiekanpoistokuuriin)
Ratsastustunnit 30e
Irtohypytys vieraalla maneesilla 20e
Dodson&Horrel Daily kivennäistä 6 kg 46,73e (riittää loppuvuodeksi, koska edellistäkin on vielä)
Dodson&Horrel Placid-yrttiseos 2 kg 26,72e (otin kokeeksi, koska kesällä on Muulin kanssa niin paljon menoja, että ajattelin yrttiseoksella huumata sen ihan fleguksi)
Edellisten toimituskulut 15,6e
YHTEENSÄ 665,05e
Tulot
Myyty TopSpec Lami-kivennäissäkki 10e
YHTEENSÄ -655,05e
Tilaan rehuja Equestrizonesta ja vinkkinä kavio-ongelmien kanssa painiville, Formula4feet on siellä paljon edullisempaa kuin Suomessa. Myös nämä Dodson&Horrel tuotteet ovat aika edullisia ja siksi tilaan niitä. Teemme tilauksen aina kimppaan toisen hevosenomistajan kanssa, jotta postikulut ovat pienemmät. Tällä hetkellä 20-40 kilon toimitus maksaa 31,2 euroa. Tuotteet ovat tähän mennessä tulleet kotiovelle DHL:n kuljettamana.
Valitettavasti tuotteen ollessa sama en tällä kertaa tukenut suomalaista, vaikka Dodson&Horrel tuotteita saisi ihan Suomestakin.
Olin juuri 8 päivää lomittamassa tuttua hevostallia Porvoossa. Siis oikeassa Porvoossa. Omistajaperhe oli Italiassa lomamatkalla, joten hoitelin tallia ja majoittujia yhteensä 8 päivän ajan.
Yksi tallin asukeista on aasiori Aatu. Se tarhaa yksin kesää lukuunottamatta, jolloin se on tammalaumassa hoitamassa oritehtäviä. Aasiorit ovat oreja isolla oolla. Kuvittele raisuin hevosori, jonka tiedät ja tuplaa se. Siinä on Aatu.
Tämä aasi vähätvälittää ihmisestä, mutta tietenkin se tilan isännän kanssa kulkee sujuvasti ravilla sisään ja ulos. Minä en kuitenkaan halunnut juoksennella sen kanssa, joten tein aasin kanssa aika paljonkin maastakäsittelyä ja talutusharjoituksia.
Aloitin nämä itseasiassa jo vuosi sitten kun totesin, etten ajatellut karkuuttaa aasia. Ensimmäisenä aamuna otin Aatua karsinasta ja talutin tarhaansa viidentoista minuutin ajan. Tein sille erittäin selväksi sen, että se ei ota yhtään askelta ilman lupaa eikä todellakaan ryysää ohitseni. Sain peruuttaa sitä ensin karsinaansa takaisin lukemattomia kertoja, kunnes sain sen karsinan ovesta ulos askel kerrallaan ilman rynnimistä. Sen jälkeen harjoiteltiin samaa tallin käytävällä ja ulkona tarhamatkalla.
Aasi tuntui huokaisevan pitkään ja syvään, kun lopulta pääsimme tarhaan. Mutta leikki ei loppunut siihen. En todellakaan antanut sen karjua korvani juuressa eikä tarhan portiltakaan saa ryysätä mihinkään.
Kun sessio oli ohi, mupelteli aasi suullaan kovasti ja hengitti syvään.
Illalla sisäänottaessa Aatu tuntui unohtaneen kaiken, joten jatkoimme harjoitusta, eli pysähtymistä ja peruuttamista aina, kun se meinasi rynniä ohitseni. Haluan siis, että hevonen/aasi/muuli kulkee perässäni löysällä narulla.
Nyt parin farmiviikon jälkeen jatkoin taas. Aatun tarhamatka oli tällä kertaa todella pitkä ja ensimmäisessä sisäänotossa laitoin sen peruuttamaan kauniisti ja vähemmän kauniisti. Käytin voimaa ja painetta juuri sen verran, mitä aasi vaati. Ja se vaati paljon. Pihalla on tarhassa kolme Aatun vime kesän aasivarsaa ja tietenkin aasiorilla on kova palo niiden luokse. Kerran se sai revittyä minut niiden luokse, kun ehdin ajatella että "tämähän kulkee tosi kivasti häiriötekijöistä huolimatta".
Tämän jälkeen Aatu muutti lähemmäs tallia pyörötarhaan (en halunnut vaarantaa 9 viikkoa aiemmin leikattua polveani) ja aloin treenata sen kanssa todenteolla joka aamu ja ilta. Ja se tuotti tulosta.
Naru kiristyy, kun huomio on muualla eikä kaula taivu
Ensimmäisellä kerralla Aatu ei ymmärtänyt pätkääkään mistään ympyrälle lähettämisestä, mutta sitkeällä treenillä sain lopputuloksesta tyydyttävän. Oikeassa kierroksessa se lähti session aikana ainakin 10 kertaa käsistä, se siis vain kääntää pään pois ja saa vedettyä itsensä sille puolelle pyöröä, jossa sen varsat ovat.
Aluksi laitoin sen juoksemaan tämän seurauksena, mutta pian huomasin, että on järkevämpää pitää narusta kiinni, kääntää se aidalla ja jatkaa samantien. On typerää nostattaa orin kierroksia entisestään, kun tarkoitus on saada se tosi rauhalliseen mielentilaan.
Tein harjoituksia myös pyörössä vapaana päättäen itse Aatun suunnan ja askellajin, mutta sitä ei ole videolla.
Kuva videolta
Tällä treeniviikolla Aatu käveli pääsääntöisesti tosi hienosti sisään ja ulos, askel kerrallaan ja rauhallisesti. Jos sen mielenkiinto harhaili pikkuaaseihin, pysähdyin ja jos Aatu ei pysähtynyt samaan aikaan, laitoin sen peruuttamaan narua pyörittämällä. Sillä sain heti sen huomion takaisin itseeni.
Rauhoittuminen ja rapsuttelutkin olivat tärkeitä, joten pari kertaa seisoskelin Aatun kanssa tallin käytävällä rapsutellen sitä ja jutellen hevosenomistajien kanssa. Aatulla ei noissa tilanteissa ollut kiire mihinkään. Samaa rauhallista seisomista näkyy myös videolla, jos ei huomioi sitä, että se katselee kameran takana olevia pikkuaaseja.
Aatun käsittelystä kertoo sekin, etten saanut sen huutoa videolle ollenkaan, mutta heti, kun siirryin tallin sisälle, kuulin kovan ja pitkän huudon ulkona. Olen siis kieltänyt Aatua huutamasta läheisyydessäni ja viimein se on mennyt jakeluun.
Jos aasi siis on huutanut (ja samalla kiinnittänyt huomionsa täysin muihin aaseihin), olen laittanut sen peruuttamaan ja PALJON! Aasi kyllä pystyy talutusmatkan olemaan hiljaa. Ja tässä tapauksessa huuto ei ole mitään viatonta hirnumista, vaan noissa tilanteissa se kiihtyy todella paljon ja sen huomio on täysin muualla, kuin minussa.
Aatua kuvailisin erittäin sinnikkääksi. Kun hevosen tai muulin olisi voinut kuvitella oppivan jo parista kerrasta, mitä sen kannattaa tehdä, jotta sen elämä on helpompaa, kokeili Aatu minua joka ikinen kerta. Se siis juurikin lähti käsistä oikeassa kierroksessa ja tuntui unohtaneen ihan kokonaan, miten lähettäminen toimii. Hetken väännön jälkeen (kyllä, vedin ajoittain tosi kovaa riimunnarusta saadakseni Aatun pään asettumaan hieman keskelle) se tuntui toteavan, että elämä on helpompaa kun myötää paineelle.
Aatu ei ole lähelläkään sellaista aasia, että sen voisi löysällä narulla hitaasti kävellen taluttaa muiden aasien luokse ja jatkaa matkaa sen omaan tarhaan, eikä se varmaan koskaan tule sellainen olemaankaan, kun muistetaan millaiset vaistot aasiorilla on. Siinä jää ihminen aina toiseksi, kun aasiori näkee tamman jossain. Ja tämän takia varoittelenkin ihmisiä ostamasta aikuista aasioria jollei ole mahdollista pitää sitä pelkästään herraseurassa tai jatkuvasti laumassa aasitammojen kanssa. Laumassa elävä ori voi olla oikein leppoisa ja tiedän sellaisia itsekin! Mutta harrastuseläimeksi tällaisesta yksin tarhattavasta orista ei todennäköisesti ole.
Aatullakin ainoa tehtävä on toimia isänä aasivarsoille, joita se onkin mukavasti saanut.
Aatun vaimot
Aatun lapset. Ps, kaksi ruskeaa eli vasemmanpuoleinen ja keskellä oleva ovat myynnissä. Molemmat tulee heti ihmisen luokse, antaa hienosti laittaa riimun ja keskellä oleva tammavarsa on ollut mukana aasiretkilläkin ja käyttäytynyt tosi hienosti! Kaviotkin on juuri vuoltu, minä olen vuollut ne koko ajan.
Vuosi sitten toteutimme varsakameran älypuhelimen ja YouTuben avulla. Kirjoitin siitä tarkemmin tässä postauksessa. Tänä vuonna toteutimme varsakameran Alfred appilla, jonka saa ladattua iPhoneen ja Android-puhelimiin. Alfred on tehty juuri valtontakameratarkoituksiin ja siihen kirjaudutaan Gmail-tunnuksilla.
Ensin tarvitaan kuitenkin
kännykkäteline
yövalo valaisemaan karsinaa
sähköpostoke kännykän laturia varten
laturi ja riittävän pitkä johto
kameraksi soveltuva kännykkä, eli joko iPhone tai Android-käyttöjärjestelmän älypuhelin
prepaid-liittymä
Gmail-tili (joko ennestään olemassa oleva oma tai tätä varten luotu)
Ensin kameraksi nimettyyn puhelimeen ja omaan henkilökohtaiseen puhelimeen asennetaan Alfred App. Kamera määritellään kameraksi ja oma puhelin katselemaan. Kumpaankin Alfrediin on kirjauduttava samalla Gmail-tunnuksella, oli se sitten tätä varten luotu tai oma henkilökohtainen tunnus. Ja näistä lisää seuraavassa.
Jos tarkoituksena on katsella kamerakuvaa lähinnä itse tai korkeintaan muutaman lähipiirin ihmisen kanssa videokuvaa vuorotellen, kannattaa käyttää omaa henkilökohtaista Gmailin tunnusta. Jos taas on tarkoitus jakaa videokuvaa useammallekin henkilölle, kannattaa tätä varten tehdä ihan uusi tili Gmailiin ja kirjautua sillä Alfrediin.
Alfredin appissa voi siis määritellä "trust circleen" luotettuja henkilöitä. Nämä lisätään gmail-sähköpostiosoitteella ja nämä voivat katsoa omasta puhelimestaan apin kautta videokuvaa.
Alfred appin kautta voi vain yksi henkilö kerrallaan katsoa videota ja appin asetuksista voi valita, onko "omistajalla" aina yliajo-oikeus vai voiko jokainen katsoa videota, jolloin toisen katsojan yhteys kameraan katkeaa. Nettiselaimella (https://alfred.camera/webapp) ongelmaa ei ole, kunhan antaa jokaiselle katsojalle Gmail-tilin osoitteen ja salasanan. Ja koska omaa henkilökohtaista tunnusta ei kannata jakaa, kannattaa tehdä se eri osoite.
Kun kamera näyttää toimivan maastakäsin, se viedään telineeseen, kytketään laturiin ja aletaan katsella kuvaa. Kameraan ei tarvitse hipaistakaan ennen kun sen käyttö lopetetaan. Se on siis jatkuvasti päällä. Tätä varten prepaid-liittymä on kätevä, kukaan ei ainakaan soittele siihen. Kameraan ei kannata asennella mitään someohjelmiakaan, ettei niiden push-ilmoitukset häiritse kameran toimintaa. Ohjelmassa varoitettiin myös, että kamerasta ei tule poistua koti-näppäimellä tai se saattaa lopettaa kuvauksen.
Tältä näyttää kuva nettiselaimen kautta
Karsinassa oli kuvanottohetkellä koira,
Varsakameraa varten piti taas saada älypuhelin tallikäyttöön ja ostaa kuukaudeksi prepaid-liittymä rajattomalla netillä. Karsinan seinään laitettiin pieni loisteputkivalo, koska kännykässä ei ollut yökuvausmahdollisuutta. Kännykkä on koko ajan latauksessa ja se on selfietikkutelineessä. Tänä vuonna teline on jesseteipillä kaltereissa kiinni, mutta teline ja karsina on sama, kuin viime vuonna. Kuvat alla.
Selfietikku telineenä toimii hyvin, koska puhelin on siinä tukevasti ja sen kääntely onnistuu vaivattomasti.
Alfredin kuvanlaatu on tähän tarkoitukseen riittävä. Se ottaa netin nopeudesta/tapahtumista riippuen 8-15 kuvaa sekunnissa, mikä on oikein hyvä. Kuva on neliömäinen eikä laajakuva, mutta kun kännykkää nostaa lähemmäs katonrajaa, saa kuvaan koko karsinan.
Kuvan resoluutio on hyvin pieni, ilmaisversiolla ei ole mahdollista saada HD-kuvaa, eikä sille ole tässä varmasti tarvettakaan. Videokuva on kokoa 352 x 288. Alle kokosin klippejä ensimmäisestä yöstä.
Kuka tahansa katsoja (sekä appin kautta että selaimen kautta) voi alkaa nauhoittaa videota (maksimissaan 30 sekuntia kerrallaan) ja tallentaa puhelimeensa. Lisäksi Alfred tallentaa itse pieniä klippejä "tapahtumista", eli kun se havaitsee liikettä. Ensimmäisen yön aikana tallennettuja hetkiä tuli parisataa. Jokainen "luottoringissä" oleva näkee nämä klipit ja voi ladata niitä omaan puhelimeensa tai selaimen kautta koneelle.
Alfred appista voi valita, nauhoittaako se myös ääntä. Kameralle voi myös jutella omasta puhelimestaan, mutta sillä ei varsomiskameran kohdalla ole luultavasti tarvetta. Mutta jos tätä käyttää vaikkapa koiravahtina, voi koiralle jutella päivän aikana.
Viime vuoden YouTubekameraan verrattuna Alfred on huolettomampi. Riittää, että sen kerran asettaa oikeaan kohtaan karsinaan ja jättää päälle. YouTubeen piti joka ilta laittaa livekuva päälle. Tosin nyt Alfred kuvailee myös koko päivän tyhjää karsinaa hieman "turhaan".
Plussat ja miinukset
+helppo asentaa
+kerta-asennus riittää, ei vaadi toimenpiteitä myöhemmin
-vain yksi katsoja appin kautta kerrallaan (edes maksullisessa versiossa ei ole mahdollista lisätä katselijoiden määrää)
+nettiversiota voi katsella useampi samoilla tunnuksilla samaan aikaan, vaatii siis kirjautumisen
+toimintaklipit tallentuvat viikoksi
+Alfred ilmoittaa "toiminnasta", eli kameraa ei tarvitse kytätä koko aikaa. Tosin ilmoituksia saattaa tulla tunnin aikana jopa 40.
-huono kuvanlaatu (pieni resoluutio) ilmaisversiossa
Alfred toimii siis oikein hyvin valvontakamerakäytössä, mutta mitään vlogeja sen tuottamasta videomateriaalista ei saa tehtyä.
Tällä kertaa vieraskynänvarteen joutui Tiina ja postauksen aiheena on Niina Kirjorinteen tunnille osallistuminen Muulin kanssa. Ole hyvä, Tiina!
Blogin seuraajat varmaankin tietävät, että olen liikuttanut Muulia ratsain ja maasta kun Kaisa ei itse ole päässyt menemään (viime syksynä kahden työpaikan kiireiden takia ja nyt keväällä polvisaikun takia).
En pidä itseäni mitenkään supertaitavana ratsastajana. Kuulun siihen ryhmään, joka katsoo omia ratsastusvideoitaan löytäen tuhat ja yksi virhettä, mutta yritän silti olla itselleni armollinen. Tämän lajin viehätys on kuitenkin nuo ahaa-elämykset, kun itse oppii tai onnistuu opettamaan hevoselle (tai Muulille, hehe) jotain uutta. Mikään ei ole niin opettavaista (ja kamalaa) kuin omien ratsastusvideoiden katsominen.
Hankin ensihevoseni Väiskin reilut kahdeksan vuotta sitten. Väiski oli tuolloin juuri kääntynyt kuusivuotiaaksi ja itse olin täysin puska Ö-tasoinen. Olin hurahtanut ratsastuskoulun tunneilla klassiseen kouluratsastukseen ja ahaa-elämyksistä tuli niin koukuttavia, että oli pakko ostaa oma hevonen. Oli käsittämätöntä, miten pienillä istunnan korjauksilla hevosessa tapahtui niin suuri muutos ja kuinka tekemällä vähemmän, tapahtuu itse asiassa paljon enemmän.
Olen valmentautunut Nora Ylöstalon (ent. Jeulonen) silmän alla ja käynyt muutaman kerran vuodessa Catherine Laurentyn kursseilla siitä saakka, kun Väiskin ostin. Catherine on ollut itsensä Nuno Oliveiran oppilas ja Nora opettaa hyvin samaan tyyliin kuin Catherine. Kirjorinne edustaa myös tätä niin kutsuttua klassista suuntausta, mutta hän on ammentanut suuren osan opistaan eversti Cardelta. Niina on lisäksi opiskellut paljon hevosen anatomiaa ja biomekaniikkaa. Näitä oppeja yhdistelemällä hän keskittyy jokaisen ratsukon yksilöllisiin ominaisuuksiin ja auttaa hiomaan tasapainoa, suoruutta ja notkeutta.
Klassinen kouluratsastus mielletään usein ilman jalkaa ja löysin ohjin hissutteluksi, mutta oma kokemukseni on aika kaukana tästä. En itse asiassa edes miellä klassista kouluratsastusta miksikään spesiaalijutuksi. Oman kokemukseni perusteella se on ratsastusta, missä korjataan ensin ratsastajan virheet. Hevonen seuraa lähes aina mukana, kun ratsastaja antaa hevoselle mahdollisuuden liikkua oikein.
Klassisessa kouluratsastuksessa keskitytään siihen, että hevonen liikkuu itse, ratsastajan sitä kantamatta. Tästä tulee ehkä herkästi mielikuva löysillä ohjilla ratsastamisesta, sillä usein ratsastaja pitää opettaa ensin löytämään oma tasapaino selässä ottamatta ohjista tukea ja luottamaan siihen, että se hevonen ei poistu paikalta, vaikkei suussa roiku maitopurkin paino molemmissa ohjissa.
No, mutta asiaan: Mikä johti ajatukseen mennä Muulin kanssa Kirjorinteen Niinan tunnille? Se, että olen saanut Niinalta todella paljon apua ja avaimia oman hevoseni kanssa. Olin lukenut Niinan blogia jo pitkään ja sen vuoksi uskalsin pyytää häntä minua ja hevostani katsomaan. Olimme hevoseni pitkän sairasloman jäljiltä sellaisessa lähtötilanteessa, etten ihan ketä tahansa olisi rohjennut paikalle pyytää. Nora olisi ollut vaihtoehto numero yksi pitkän historiamme takia, mutta hän asuu nykyisin niin kaukana ja on mennyt vielä lisääntymään niin liikkuminen on väistämättä vähän rajoittunut. Niinalla ja Noralla on pikkuisen eri lähestymistavat asioihin, mutta mielestäni on hyödyllistä käydä useamman valmentajan silmän alla. Jokainen näkee asiat eri tavalla ja jokaiselta saa varmasti jotain oppia, mikä hyödyttää itseä. Yhtään ei kyllä harmita, että tuli tutustuttua Niinaan myös.
Väiskillä oli todella isoja ongelmia tuntuman kanssa, eikä se käyttänyt kroppaansa oikein. Nyt kun olen Muulin kanssa tovin touhunnut, olen törmännyt samankaltaisiin tuntumaongelmiin ja siihen, että Muulin ohjattavuus kärsii sen liikkuessa lavoillaan. Ongelman korjaaminen tuntumaongelman takia on tuntunut vaikealta. Ajattelin, että saadaan Niinalta avaimia tähän ja jos minä onnistun opettamaan Muulille parempaa tuntumaa, se helpottaa myös Kaisaa.
Muulilla on ollut toisinaan tapana singahtaa selkäännousussa, joten arvelin, että se tekee sen ihan varmasti nytkin kun ollaan vieraassa paikassa. Edelliskerralla tällä tallilla vieraillessa mentiin maneesissa ja Muulilla oli uusi grippipadi satulan alla. Uusia juttuja siis. Silloin se veti oikein kunnon pierupukkilähdöt selkäännousun jälkeen. Harmillisesti sitä ei kukaan saanut ikuistettua, vaikka silminnäkijöitä olikin useampi. Muulin kotitallilla nuo selkäännousut ovat huomattavan paljon rauhallisempia.
Noh, selkäännoususingahdusta lukuun ottamatta Muuli käyttäytyi todella hienosti vieraassa paikassa! Vaikka oltiin kentällä ja trafiikkia ympärillä oli varmasti sata kertaa enemmän kuin kotona niin mitään tuhmaa tai tyhmää Muuli ei tehnyt. Pällistelyä oli enemmän kuin kotona, mutta se suotakoon. Muuli on vähän sellainen pällistelijä.
Niinan kanssa keskityttiin kokeilemaan, miten Muuli reagoi erilaisiin ohjasotteisiin. Pääosa tunnista (tai puolituntisesta) mentiin käynnissä ja lisäksi otettiin vähän ravia.
Muulin kanssa tehtiin esimerkiksi sitä, että molemmat ohjat otettiin kevyelle tuntumalle yhteen käteen ja käsi tuettiin Muulin omaan kaulaan. Silloin tuntuma on siellä, mutta siihen ei tule ulkoista painetta vaan käsi seuraa Muulin omaa liikettä ja tuntuma vaan on. Muuli kun herkästi reagoi paineeseen tai käden jännittymiseen poistumalla paikalta, saa käden kanssa olla todella tarkka.
Koska käsi kaulassa koko ajan on melko hankala asento ratsastaa, jatkettiin tehtävää sillä, että suunnasta riippuen pidetään joko ulko- tai sisäkäden nimetön kaulaa vasten. Toisella kädellä voi sitten perstuntuman mukaan keskustella suupielen kanssa joko johtavilla ohjasotteilla tai vain rutistelemalla ohjaa pehmeästi nyrkissä.
Välillä Muuli reagoi ohjaan asettumalla ja rentoutumalla, ihan kuin olisi aina niin tehnyt ja välillä niska kivettyy ja jäkittää vain vastaan. Olen varma, että reaktio riippuu täysin ratsastajan tekemisistä, sillä Muuli on ihan superherkkä suun lisäksi myös painoavuille. On todella vaikeaa tuntea tai nähdä, milloin se reagoi mihinkin, joten täytyy vaan kiitellä luojaa siitä, että sen pakoreaktio on muutaman vuoden aikana lähestulkoon poistunut kokonaan, eli ratsastajan virheille on nykyään jo vähän varaa :D
Tunnin jälkeen oli vähän tyhmä olo. Olin halunnut Muulilla Niinan tunnille siksi, että saisin apua samoihin ongelmiin kuin Väiskin kanssa. Ei sitten tullut itselle mieleen kokeilla niitä samoja asioita Muulin kanssa, mitkä Väiskillä toimivat :DDD Urpo…
No, mutta sitä varten on ammattilaisia: He kertovat, miten edetä kun omat hoksottimet eivät pelaa tarpeeksi pitkälle. Sain ”uusien juttujen” lisäksi vahvistusta siitä, että jo kokeilemani ja tekemäni jutut ovat itse asiassa aika hyviä olleet nekin. Lisää treeniä vaan!
Ensinnäkin suosittelen oman ratsastuksen videoimista ihan jokaiselle. En tiedä, tulisiko omaa ratsastusta videoitua ilman tätä blogia ja muuta somea, mutta onneksi tulee, osaa sitten jotain korjata aina seuraavaa kertaa varten.
Esimerkiksi tämän viikon tunnilla ratsastin mielestäni tosi hienosti ja onnistuin pitämään jalkani edessä. En siis koukistanut jalkaa polvesta taakse ja kumartunut eteen. Ja paskat. Video paljasti totuuden.
Mielestäni myös kevensin silleen reisillä, kuten kuuluukin, enkä noussut satulasta 10 senttiä ilmaan. Ja paskat.
No oppimista vartenhan tunneilla käydään ja videoita kuvataan ja jos johonkin olen tyytyväinen niin Muuliin, joka silti sipsutteli oikein hienosti menemään.
Kuvat ja videot otti Heidi Blom, kiitos!
Tämä viikko oli ensimmäinen oikeasti lämmin viikko meillä. Muuli oli varmaan sen takia mukavan chill. Ja kun se viimeksi tunnilla köyristi selkänsä ja tuntui siltä, että se lähtee lapasesta (ei onneksi, vaan kuunteli kun sanoin sooojaaaaaa), ei se nyt tehnyt mitään sellaista vaikka aihetta oli. Se ei selkeästi kaikissa kohdissa ymmärtänyt apujani, mutta ei silti lähtenyt turhautuneena lapasesta tai edes suunnitellut mitään sellaista!
Tässä nyt jokatapauksessa video. Tiedän, että harva teistä jaksaa lukea mitään ratsastustuntiraportteja, joten ehkä video tarjoaa hyvää viihdettä.
Plussat tunnilla
Lopputunnista kevensin vähemmän ja suoraan ylös ja jalatkin olivat edempänä,
Ravista käyntiin siirtymiset menivät hyvin jos muistin tehdä pienen puolipidätteen. Saatoin jopa ymmärtää, että mikä se puolipidäte on. Tähän asti se on ollut joku mystinen nyrkkien kiinni puristaminen.
Muuli ei aukonut suutaan kovin paljon eikä kertaakaan laittanut kieltä ulos.
Muulin hännänviskonta ei ollut pahimmasta päästä, joten palko ei ollut sen sieraimessa kovin syvällä.
Muistin kehua Muulia aika paljon.
Miinukset? En pilaa päivääni listaamalla niitä enempää, kuin mitä postauksen alussa oli. Luulen, että jos keskityn niihin hyvin menneisiin juttuihin, niin ne parantuvat entisestään ja heikommat esitykset seuraavat perässä. Jos aina miettii että "omg, mokasin tossa", niin ajattelutapa kieroutuu niin, ettei koskaan ole tyytyväinen vaan etsii aina korjattavaa. Ja hei, eikös ratsastus ole läpi elämän pelkkää korjattavaa? Senhän tietävät kaikki! Eli kun korjattavaa jokatapauksessa on ja sen jokainen tiedostaa, niin kannattaisi enemmän hehkuttaa hyvin menneitä juttuja.
Tuhmaponi otti kantaa vähän samaan asiaan Instassaan pari viikkoa sitten ja ihmetteli, miksi katsomoissa arvostellaan niin kovasanaisestikin toisten ratsastusta. Hän on asian ytimessä, "jos itse haluaa onnistua painamalla muita, ei tule paljon huonoa paremmaksi".
Minustakin on aika jännää, että jo alkeiskurssin käyneet ovat hanakoita etsimään kuvasta 10 virhettä ja huomauttamaan niistä. Milloin joku taluttaa väärältä puolelta, milloin nousee satulaan väärältä puolelta, keventää hetken aikaa väärälle jalalle tai raippa ei pysykään reiden päällä... Miksei bongailla toisten ratsastuksesta niitä tosi hyvin menneitä pätkiä? No ehkä siksi, että niistä ei niin huudella eikä niitä varmaan sen takia osaa oikein katsoakaan.
Emmekö me uskalla sanoa ääneen, että hei, tällä kertaa ratsastin todella hyvin? Emme, koska sitten tulee joku satavarmasti etsimään videolta ne kaikki virheet ja toteaa, että Muulin olisi parempi olla lautasella kuin minun perseeni alla.
Somekin on jännä juttu. Periaatteessa me bloggaajat sun muut tyrkyt laitamme päämme vadille kaikkien kivitettäväksi joten miksi emme vain nautiskelisi videoista kotisohvalla? No kun se ei ole sama ja siitä puuttuu kaikki vuorovaikutus! Emme me tietenkään kerää pelkkiä sydänkommentteja vaan olemme avoimet myös rakentavalle kritiikille, mutta se tuntuu olevan aika vaikeaa tuottaa.
Ja jos ei löydä videolta mitään muuta kuin virheitä, niin tämän memen sanoma kannattaa opetella ulkoa.
Mulla on tässä ainakin tosi hieno muuli, joka on kehityskelpoinen ja melko kesy. Olen osannut pyytää ja ostaa apua, kun olen sitä tarvinnut enkä mitenkään häpeile sitä. Olen itse tullut itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi Muulin kanssa. Ratsastajana kehityn hitaasti mutta sitäkin varmemmin,
Ratsastustunnin jälkeen päätin vielä lähteä maastoon. Muuli oli tuntunut niin chilliltä, oli lämmin ilma ja olisin seuraavat kolme viikkoa poissa tallilta.
En ollutkaan ollut Muulin kanssa kahdestaan maastossa ainakaan kahteen kuukauteen enkä sitä ennen montaa kertaa. Myönnän, että jännitän ajatustakin maastoilla sen kanssa ilman maastoseuraa. Mitä jos jotain tapahtuu? Mitä jos vastaan tulee jotain tosi pelottavaa eli esimerkiksi sauvakävelijä, eikä saada kaverihevosta siihen väliin?
Tiedän aivan hyvin, että en voi aina saada maastoseuraa ja tarkoitus on kuitenkin maastoilla Muulin kanssa ihan kahdestaan. Olen jopa vähän vihainen itselleni, etten maastoillut sen kanssa enemmän kahdestaan viime kesänä, kun se palasi Sannalla. Siellähän Muuli meni aina yksikseen. Kävin silloin kyllä joitakin kertoja yksin, tai sitten minulla oli ihminen maastakäsin mukana kuvailemassa.
Nyt minulla oli kuitenkin tunnin jälkeen sellainen voittajafiilis, että selviäisimme lyhyestä peltolenkistä Muulin kanssa varmasti. Ohjasin sen kentän takaa polulle ja siihen sitten jäätiin. Muuli jäi siis kylmänviileesti jäkittämään polulle. Kun se ei pienestä pohkeesta lähtenyt eteen, paukutin sitä ihan kunnolla kylkiin lopettaen heti, kun se siirsi painoa eteen. Kehuin myös kovasti.
Lopulta se käveli 10 askelta ja jäkitti taas. Se ei yrittänyt kääntyä kotiin eikä se tuntunut selkään jännittyneeltä, se vain jäkitti. Varmaan juuri tällaisen käytöksen takia muuleja kutsutaan itsepäisiksi. Itse en ollutkaan tällaista kokenut pitkään aikaan, siis että Muulilla ei mielestäni ollut mitään selkeää syytä jäkittää eikä se tuntunut jännittyneeltäkään.
No siinä aikani paukutellessani päästiin noin kilometrin päähän tallista ja sitten Muuli alkoi kävellä normaalisti ja reippaasti ja päästiin ravaamaan ja laukkaamaan vajaat pari kilometriä. Pitäisi varmaan olla raippa mukana ainakin alkumatkasta, että saa Muulin riittävän kauas tallista. Tosin, se ei vaikuttanut siltä, että olisi halunnut kääntyä kotiinkaan.
Meillä oli siis loppupeleissä oikein kiva maasto ja jatkossakin yritän ottaa tuon 4,5 kilometrin pituisen peltolenkin vakio-ohjelmaamme. Sen voi hyvin ratsastaa vielä ratsastustunnin päätteeksi, ikään kuin "palkinnoksi".
Metsäniityn tallilla oli taas irtohypytystä tarjolla, joten ilmoitin Muulinkin taas mukaan. Edelliskerran hypytyssessiosta voit lukea täältä. Vaikkei sen kanssa treenatakaan mihinkään Kyvyt esiin-tilaisuuteen (harmi), on irtohypytys silti hauskaa Muulin kanssa. Se nimittäin ihan oikeasti tykkää siitä!
Ja kun matkaa tallille on vain 10 kilometriä, tulee samalla harjoiteltua lastausta, matkustusta, toimimista vieraassa paikassa, lastausta vieraassa paikassa ja taas matkustamista. Oikeastaan ei ole väliä, mitä kohteessa tehdään, kunhan tehdään jotain mistä Muulikin nauttii.
Pakotin mieheni mukaan, koska irtohypytyksen myöhäisen ajankohdan takia en kehdannut pyytää ketään heppakaveria messiin. Meidän aikamme oli 21.20. Uskoin myös trailerinvetotaitoihini niin paljon, että kehtasin vetää sitä ensimmäistä kertaa mieheni ollessa kyydissä. Enkä muuten vetänyt yhtään huonosti!
Muuli lastautui tallin pihalla superhyvin ja harmi, ettei sitä tajuttu videoida. Lähetin sen sisään, se meni puoliksi ja tuli ulos. Etukaviot pysyivät kuitenkin sillalla. Lähetin uudestaan, meni perälle asti mutta tuli ulos ja jäi taas sillalle. Lähetin kolmannen kerran, Muuli meni perälle, pysyi siellä ja laitoin puomin kiinni.
Sitten nopeasti silta kiinni (Muuli on kerran tullut puomin alta, enkä halua että se tulee enää koskaan) ja menoksi.
Olimme Metsäniityssä jo yhdeksältä eli tosi hyvissä ajoin. Mieheni halusi ehdottomasti taluttaa Muulia ja menimme kentälle. Opetin häntä lähettämään ympyrälle ja vaihtamaan suuntaa.
Hypytys oli hieman jäljessä aikataulusta, mutta pian pääsimme maneesiin. Puomit olivat aluksi maassa ja siitä sitten Hanna ja Nette nostivat niitä joka kierroksella. Muulin kanssa hoidamme hypytyksen niin, että mitään herkkuämpäriä ei ole eikä Muulia taluteta kujan alkuun, vaan se kirmailee vapaana ja osuu yleensä kujaan ihan itse. Metsiksellä on vain tosi ihanat peilit sen mielestä ja se katselikin itseään taas tosi mielellään. Jostain syystä kotitallin peilit eivät ole sen mielestä yhtään niin kiinnostavia.
Irtohypytys tälleen toisaalla on hirveen mukavaa, itse voi vaan katsella ja erityisesti kuvailla. Annoin miehelleni videokameran ja otin itse järkkärin. En osaa säätää asetuksia kunnolla, mutta urheilukuvauksella sain nämä kuvat. Käsittelin toki kaikkia vielä aika paljon Photarissa, olivat melko rakeisia. Näin somekäytössä ne menevät, mutta eivät tämän suurempina.
Olemme aina välillä vapauttaneet Muulin ja sen tarhakaverin Elsan tarhaan tai laitumelle irtojuoksemaan. Tämä tehdään siis hyvässä yhteisymmärryksessä Elsan omistajan kanssa, enkä toivo, että kukaan menee irtojuoksuttelemaan toisten hevosia ilman lupaa!
Huhtikuun alussa leidit pääsivät kentälle juoksemaan. Pia oli kentän toisessa päässä ja minä tässä toisessa juoksutusraipan ja kameran kanssa. Käytin gimbaalia kännykässäni, mutta kuva kyllä jonkin verran heiluu silti. Syynä on se, että joudun laajakuvaa käyttäessäni käyttämään gimbaalia "taskulamppuasenossa", jonka takia yksi "vakauttaja" ei ole käytössä.
Oli jo melko myöhä ja aurinko oli laskemassa, joten jouduin leikkaamaan videolta kaikki aurinkoa vasten kuvatut pätkät pois, kun eläimet menivät niin mustiksi ilta-aurinkoa vasten. Jätin videolle myös vain vauhdikkaimmat pätkät ja leikkasin kävelyt pois.
Molempien leidien juoksuttamisen jälkeen keskityin vielä pelkästään Muuliin ja halusin sen saada join-uppaamaan minun kanssani, että se toteaisi minun seuraamiseni olevan helpompaa, kuin juoksemisen.
Laitoin siihen siis vauhtia, jos se ei katsonut minua ja aina välillä kyselin, jos Muuli haluaisi tulla luokseni (halusi) ja lähtisikö se seuraamaan (ei lähtenyt). Elsa on tässä huippu, se tajuaa, milloin asia ei koske sitä ollenkaan ja seisoskelee vaan tai tekee omia juttujaan. Toki se parissa kohtaa otti itsekin raville, mutta melko pian meni oman omistajansa luokse kentän toiseen päähän.
Esimerkiksi aiemmin talvella, kun Muulilla oli hankalan kiinnioton kausi, menin tarhaan ja laitoin Muulin juoksemaan, jos se ei antanut kiinni. Elsa seisoi rauhallisesti keskellä ympyrää ja tuntui ymmärtävän, että paineeni ei ole siihen kohdistettu. Lopulta Muulikin antoi hienosti kiinni.
Muulin suhteen maastakäsittely tuotti nopeasti tulosta. Videota tuli 7 minuuttia join-upin ajalta ja pätkin sitä hieman lyhentäen neljään minuuttiin. Muuli kävi kyllä katselemassa minua ja seisahtui, mutta lähti sitten omia aikojaan kuitenkin pois paikalta.
Videon lopussa, kun se seuraa minua, sen suu käy ja pää on alempana eli stressireaktio laskee. Hevoset ja Muulikin aina stressaavat, kun ihminen antaa painetta. Stressi on tosin huono sana, koska aina, kun olemme hevosen kanssa, aiheutamme sille stressiä. Tai ehkä ärsyke olisi hieman neutraalimpi sana.
Suulla mutustelu ja kielellä lipominen on jännä juttu, josta tulee koko ajan uutta tietoa ja analyysiä. Se on siis rauhoittava ele ja sitä voi esiintyä sekä stressikäyrän noustessa että laskiessa, meidän pitää sitten vain ymmärtää, kummasta on kyse. Olen ollut jo kahteen kertaan menossa luennolle aiheesta, mutta luento on kummallakin kerralla peruttu. Ehkä vielä joskus pääsen livenä kuuntelemaan sitä, miten näitä eleitä nyt sitten pitäisi tulkita.
Se kuitenkin on selvää, että niin kauan, kun toimimme hevosten kanssa, on jo läsnäolomme niille ärsyke ja ne "joutuvat" miettimään, että mitäköhän kakslahkeinen nyt tänään sitten haluaa. Ja meidän tehtävämme on kertoa se mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla.
