perjantai 28. kesäkuuta 2019

Photoshopilla hienot hevostaulut messuille, karsinaan ja miksei somekanavillekin!

Tein Muulille Tampereen messuille laminoidun taulun karsinan oveen. Etsin kovasti netistä inspiraatiokuvia, mutta en tiennyt miksi tuollaista taulua kutsutaan englanniksi. Enkä tiedä vieläkään. Enkä oikein löytänyt inspiraatiotakaan, joten avasin Photarissa erilaisia kuvia ja mietin, miten saisin taulusta mahdollisimman hienon.

Valitsin tauluun ensinnäkin vain samalla kertaa otettuja kuvia, näin taulusta tuli yhtenäinen. Valitsin taustalle yhden isomman kuvan, jossa on kuitenkin tyhjää tilaa. Taustakuvaksi sopii erityisen hyvin sellainen, missä on hyvä "bokeh", eli tausta on epätarkka. Näin teksti erottuu selvästi. Omassa kuvassani tausta olisi saanut olla hieman epätarkempi tai olisin voinut sitä hieman käsitellä tekstin kohdalta.

Muulin väri on hotpink, joten käytin sitä otsikossa ja alareunassa, se hieman kehystää kuvaa. Pienemmän präntin kirjoitin valkoisella ja kirjaimet kehystin mustalla, jotta teksti erottuisi paremmin. Kuvia käsittelin normaalia valoisemmaksi, mutta niitä olisi saanut käsitellä vielä lisää, koska jostain syystä tulostettu lopputulos on tummempi, kuin näytöllä.


Photoshopissa toteutin työn ihan vain luomalla jokaiselle elementille oman layerin. Kuvan irrotus taustasta on hidasta työtä, joten päädyin irrottamaan Muulin taulusta vain tuon yhden kuvan. Ensin kumittelin/maalasin alkuperäisessä tiedostossa taustan valkoiseksi, mutta en kuitenkaan kovin pikkutarkasti. Sen jälkeen valitsin alueen ja liitin sen omalle layerille karsinakylttitiedostoon. Tässä tiedostossa viimeistelin syväyksen. Ei ehkä tehokkain tapa, mutta näin olen tottunut itse toimimaan.

Karsinataulujen tehtailu ei jäänyt tähän. Sanna (Muulin kouluttaja) pyysi, jos voisin tehdä hänellekin tauluja mm Okraa ja muita tapahtumia varten. Lopulta päädyimme neljään eri tauluun. Kaksi on Sannan hevosista, Dancerista ja Girasta, yksi on karjasta ja yksi on hevoskoulutuksesta.

Tein kaikki taulut samaan tapaan, kuin olin tehnyt Muulin taulun. Sannalle tosin valitsin suppeasta fonttivalikoimastani saman yhteisen otsikkofontin kaikkiin tauluihin ja tein ne muutenkin samalla tyylillä. Kun ne ovat tapahtumassa rinnakkain esillä, niiden on näytettävä siltä, että ne liittyvät samaan tilaan.
Giran tauluun (yllä) valitsin tekstien väriksi vaaleanpunaisen, sillä sitä on satulan padissa. Giran pääkuva on otettu talvella ja sitä olisi kannattanut käsitellä vielä hieman kirkkaammaksi kohokohtia säätelemällä. Samoin en ole ihan varma, toimiiko otsikko lopputuloksesa, kun se on osittain puiden ja osittain taivaan päällä. Teksti saattaa olla haastavaa lukea, jos tulostus tekee lopputuloksesta kovin tumman.

Pikkukuviin on valittu karjakuva ja ratsastuskuva näyttämään Giran monipuolisuutta. Kaikissa ratsastuskuvissa on ama paita ja hattu päässä, joten se tuo tauluun yhtenäisyyttä. Näistä kuvista olen tainnut itse ottaa kaikki muut, paitsi suuren pääkuvan.
Dancerin taulu (yllä) oli ensimmäinen jonka tein. Valitsin turkoosin värin Sannan paidasta ja valitsin pikkukuviksi tarkoituksella kuvia, jossa on turkoosi paita tai toppi. Taulu on ehkä hieman täysi, mutta aluksi Dancerin pään ollessa suurempi ja tekstin toisessa reunassa, oli pää todella hallitseva elementti. Taustakuva ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta siirtää ratsailla olevaa kuvaa sivummalle pois pään tieltä.

Dancerin päätä en alussa varjostanut (drop shadow), mutta koska totesin sen toimivan Giran taulussa, lisäsin sen myös Dancerille. Näin taulut olisivat hieman yhtenäisemmät. Dancerin tauluun suunnittelin myös ohuet kapeat reunukset, niin pääkuva näyttää olevan selkeämmin irti (katso mecaten päätä), mutta muissa kuvissa en todennut sen toimivan. Tulostin jättää kuviin joka tapauksessa valkoiset reunukset muihinkin kuviin.
Hietanimeen tila tarjoaa myös hevosten koulutusta ja sille tehtiin oma taulu. Tenstin fontti on jälleen sama ja tekstin väri on napattu Sannan hatusta. Koulutuskuviksi on valittu erilaisia kuvia ja toki Muulikin on mukana. Tämä vaaleampi teksti näyttää ainakin näytöltä olevan helpompaa lukea, kuin tummempi. Somekanavat haluttiin mukaan ja ne näyttävät näin näytöltä ehkä hieman suurilta, mutta fonttia ei voi juurikaan pienentää, jos taulun tulostaa vain A4-kokoon.
Karjalle tehtiin oma taulu ja sen tekstien sijoittelu on täysin sama, kuin hevoskoulutuksen taulussa. Fontti on vain hieman tummempi ruskea.

Kaikissa pikkukuvissa on samanlainen drop shadow ja se lisää näihin hieman kolmiuloitteisuutta. Koska kuvien syväys on hidasta ja ärsyttävää hommaa läppärin kosketushiirellä, on paljon helpompaa lisätä kuviin pieniä suorakaiteen muotoisia kuvia eikä lopputulos näytä silti mitenkään huonolta. Paljon huonommalta näyttää huonosti syvätty iso kuva!

Itse pidän eniten Giran taulusta, vaikka lopulliseen versioon Giran pääkuvaa pienennettiin niin, ettei se enää mene pikkukuvien päälle. Tähän postaukseen jätin kuitenkin oman lempiversioni.

Tällaisia kuvia tehdään aina tilaajan kanssa yhdessä ja tärkeintä on asiakkaan tyytyväisyys. Tässä raha ei vaihtanut omistajaa, mutta Sanna palkitsee minut lipulla Okraan ja lounaalle! Siellä näen taulut myös tositoimissa.

Okra on siis Oripään lentokentällä joka toinen vuosi järjestettävä kone- ja maatalousnäyttely, jossa on myös laaja hevospuoli. Okra ja Farmari ovat aina vuorovuosin. Okra aina Oripäässä ja Farmarin ajankohta vaihtelee. Ensi kesänä Farmari on Mikkelissä.

Oletko menossa Okraan? Käy moikkaamassa Sannaa ja Danceria! He demoavat karjanajoa karja-areenalla päivittäin muiden karjapaimenten kanssa!

Lisäys 5.7. Tässä alla on kuva tauluista Okrassa. Sanna oli tulostanut ne A4-kokoon ja kiinnittänyt "huomaamattomasti" jesseteipillä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti