sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Toisista matkaratsastuskisoista ei saatu hyväksyttyä tulosta, mutta sitäkin parempia kokemuksia!

Kaikki nämä hienot kuvat otti Maiju Aaltonen
Eilen kisailimme matkaratsastuksessa toista kertaa ja tällä kertaa kisat olivat Liedossa. Etukäteen iloitsin taas, kuinka lähtömme olisi tosi inhimilliseen aikaan puoliltapäivin, mutta kuinka ollakaan lähtöä aikaistettiin puolitoista tuntia ja se olikin jo 10.30. Kun vielä perjantaina teimme vähän lastaustreeniä Muulin kanssa todeten sillä olevan nyt lastausta kohtaan joku mielettömän suuri ongelma, aikaistin suunniteltua lauantain lähtöämme puolella tunnilla.

Tämä tarkoitti sitä, että lauantaina herätyskelloni soi 4.15 ja trailerin hakemisen jälkeen olin viideltä Chevalinnin pihalla hakemassa Piiaa ja Reetua. Piia kirjoitti päivästä oman postauksen blogiinsa Kolmas poni toden sanoo. Kurkkaa postaus tästä! Reetun lastaukseen olimme myös varanneet hyvin aikaa, mutta se menikin oikein sopuisasti sisään. Tästä ajelin Muulin tallille ja otimme Muulin sisään. Se haisteli ensin pitkään Reetun häntää ja Reetu mietti kovasti, että mikäs homma. Sitten Muuli käveli itsekseen sisään ilman taistelua. Melkoinen työvoitto siihen nähden, että edellisiltana olimme kolmeen pekkaan sananmukaisesti taistelleet pystyynhyppivän ja karkuun lähtevän Muulin kanssa trailerin takana. Muuli siis pääsi minulta karkuun useammankin kerran ja sen jälkeen se todellakin yritti temppuaan ja monta kertaa! Se pitäisi saada vähintään yhtä monta kertaa pideltyä hanskassa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Olimme tosi hyvissä ajoin liikkeellä, joten matkalla pysähdyimme kerran huoltsikalla vessa- ja ostostauolla ja Majatallin pihassa olimme hieman ennen yhdeksää. Groomiksi värvätty Maiju ajeli loppumatkan perässämme, joten otimme eläimet ulos kyydistä ja talutimme huoltoalueelle. Maiju sai Muulin hanskaansa ja itse lähdin viemään traileria 3 kilometrin päähän traileriparkkiin. Ruuvasin sitä jonkin aikaa muiden viereen, mutta oikeastaan minun olisi kannattanut jättää se vain johonkin muualle koulun pihaan, kuten minun jälkeeni tulleet olivat tehneet.
Ensimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa.



Palatessani autolla takaisin, olikin aika ilmoittautua kisoihin, käydä eläinlääkärintarkistuksessa, juottaa, kastella ja varustaa ratsut ja syödä itsekin aamupala. Siinähän meinasi lopulta tulla vähän kiire ja ehdin syödä kolmioleivästäni vain toisen puolen enkä tainnut juodakaan ihan niin paljon kuin olisi pitänyt. Päivä oli siis todella kuuma, hellerajan yli mentiin reippaasti ja auton mittari näytti 27,5.

Muuli oli todella coolina varikkoalueella ja eläinlääkärintarkastuksessa. Siitä saatiin puhtaat paperit, eli limakalvot A (ei merkkejä kuivumisesta), syke 46 ja hengitys 30. Eläinlääkäri oli tosi tarkka ja kyseli Muulista ja millainen se on. Sen sylkirauhaset posken ja kaulan liitoskohdassa herättivät ihmetystä, ne ovat Muulilla aina olleet turvoksissa. Siis koko kolme vuotta, mitä olen eläimen omistanut. Toisaalta sitten leuan alla olevat rauhaset olivat eläinlääkärin mukaan myös kummalliset (olikohan niin, että niitä ei sitten tuntunut ollenkaan), mutta sellainen Muuli on aina ollut.

Kun askartelin Muulille numerolappua suitsiin, se vain seisoi paikoillaan ihan rauhassa. Se jostain syystä rentoutuu aina, kun sen suitsia säätää tai siistii niiden ollessa sen päässä.
Muulin korvat saivat paljon ihailua osakseen!
Olimme etukäteen suunnitelleet, ettemme lähde samaan syssyyn muiden kanssa, koska tiesimme jo etukäteen että ratsumme ovat reilusti muita hitaampia. Emmekä halua, että ne posottavat kovaa vauhtia vain pysyäkseen nopeampien perässä. Hevosilla ei kuitenkaan näyttänyt olevan toleranssia lähtöviivalla oleviin Kyyhkyrinteen kotieläinpihan eläimiin. Erityisesti minipossut järkyttivät hevosia. Se on muuten ihan normaalia, tosi moni hevonen, aasi ja muuli kavahtaa possuja ja minipossuja!

Kun lähdössä näytti kestävän, kävin vieäl nopeasti laittamasa aurinkorasvaa käsiini. Ne taisivat kuitenkin olla kohtalokkaat minuutit. Ilmeisesti ensimmäiset ratsukot pääsivät possujen ohi juuri siinä kohtaa, kun tein rasvaamispäätöksen.

En kestä miten hienon kuvan Maiju meistä sai!!



Lähtöviivalle!


Siellä mennään!
Matkaan kuitenkin päästiin 10 minuutin kuluttua lähtömerkistä. Se tarkoitti sitä, että oli kirittävä päästäkseen tavoitenopeuteen, joka on ykköstasolla 8-12 km/h. Suunnitelma oli mennä tasaisella vauhdilla koko kisa läpi ja jättää laukat pois. Ratsumme eivät kuitenkaan olleet kovin tottuneita kisaajia ja Reetullakaan ei ole pitkiä nopeita maastoja juurikaan menty vaikka sen peruskunto onkin hyvä. Otimme siis raville ja annoimme ratsujen päättää tahdin. Itse luotan siihen, että Muuli tietää pahaan vauhdin itselleen, minä vain määrään askellajin.

Reilun seitsemän kilometrin ravailun ja joidenkin lyhyiden käyntipätkien jälkeen olimmekin saavuttaneet tavoitevauhdin ja keskinopeus oli karvan yli 8 kilometriä tunnissa. Ja sitten alkoi asfalttitie, joka oli pituudeltaan vajaat kaksi kilometriä. Sen menimme käynnissä, vaikka joissain kohdissa olisi penkalla voinut ravatakin.

Muuli oli tosi hieno tyttö! Olin kulkenut koko matkan tähän asti sen kanssa edellä pitkin ohjin. Asfaltilla pyöräytin sen vain kerran Reetun perään, kun vastaan tuli ensimmäinen moottoripyörä reissun aikana. Eikä niitä kotoloissakaan paljoa ole. Muuli oli ihan coolina ja tämän jälkeen uskalsin ratsastaa normaalisti edellä vaikka autoja ja toinenkin moottoripyörä meni ohi. Muuli ei sanonut niistä mitään!

Muulihan ei siis alussa pelännyt autoja tai muitakaan liikkuvia moottorihässäköitä, mutta talvella oli pari inhottavaa autoepisodia, jossa oletettavasti auto lennätti sohjoa ja myöhemmin kiviä Muulin jaloille. Muuli onkin siitä lähtien jännittynyt autojen kohdalla ja lähdin korjaamaan tilannetta sillä, että halusin vain hyviä ohituksia. Eli ratsastin kohtaustilanteissa aina toisen hevosen perään niin, että Muulin pää oli hevosen takapuolen ja ojan välissä. Tai sitten ratsastin risteykseen ja päästin auton ohi. Siinä Muuli ei hermostunut kuin odotteluun. Ajattelin, että mahdollisimman monta hyvää toistoa veisi jännityksen pois ja mielestäni se onnistuikin. Liedossa meillä ei ollut ajoneuvojen kanssa mitään ongelmaa ja vain kahdesti Muuli hieman säikähti ihmistä!


Loputon asfaltti
Asfalttipätkä tuntui tosi pitkältä ja tylsältä ja sen jälkee tuntui, että Muuli menetti parhaan teränsä. 10 kilometrin kohdalla oli toisen tiimin huoltoauto, joka tarjosi meillekin vettä. Muuli otti ihan vähän, Reetu ämpärillisen. Meidän oma huolto oli 12,5 kilometrin kohdalla ja siinä kumpikin joi ja sai vesivalelut päälleen. Tässä tulin myös itse hetkeksi alas ja katsoin Muulin takakaviot. Se oli tuntunut siltä, että kivi olisi jäänyt kavioon, mutta oli kai juuri irronnut, koska kavioissa ei ollut mitään.

Se "onnahteli" osuessaan kaviollaan irtokiven päälle ja tätä ei Urjalassa tapahtunut. Mutta vuosi sitten Muuli alkoi näihin aikoihin arkoa samaan tapaan satunnaiskiviä ja jouduinkin bootsilinjalle. Tänä keväänä toivoin, että se pysyisi yhtä hyvänä kuin tähänkin asti, mutta turha toivo. Olen nyt taas ruuvannut nastat pois Flex Hoof Bootseista ja toivon, että ne pysyvät kavioissa uusien nahkaisten takaremmien avulla! Toki Muuli pahimmat kevätjuhlaliikkeet (niitä ei muuten ollut Liedossa ollenkaan!!) ovat jääneet pois, joten monotkin pysynevät ihan hyvin kavioissa.

Kisapaikalla oli muuten mukana myös Hevoshulluun juttuja tekevä toimittaja. Hän otti minuun yhteyttä ennen kisoja ja kysyi, voisiko tehdä haastattelun. Se sopi tietenkin ja oli todella mukavaa, että hän oli paikalla ihan koko päivän ja lähti vielä Maijun kyytiin huoltoautoon! Hän kertoikin, että tykkää käyttää kunnolla aikaa juttujen tekoon niin pääsee tosi hyvin tutustumaan lajiin ja haastateltavaan. Vastailin kysymyksiin aina, kun oli sellainen pieni hyvä hetki. Juttu on tulossa aikaisintaan heinäkuussa, ilmoittelen siitä tietenkin sitten!
Tässä tullaan tauolle ravissa

Ja tässä poistutaan tauolta
Taukojen jälkeen Reetu saikin sitten boostin ja Piia ravasi sen kanssa kaukana edessä ja minä tulin Muulin kanssa jäljessä. Tunnustelin koko ajan, miltä Muuli tuntuu enkä halunnut puskea sitä enempää, kuin mitä vauhtia se halusi itse mennä. Tiesin kuitenkin, että olimme tosi jäljessä ja loppumatka pitäisi mennä käytännössä kokonaan ravia, jotta saapuisimme maaliin ajallaan.

Muuli tuntui kuitenkin tahmealta, sellaiselta "eteenpäinpotkittavalta" ja sen askelkin oli alun vauhtia lyhyempää. Selässä tunti, että jalat liikkuivat, mutta Muuli ei. Jälkikäteen SportsTrackerista katsoen tilanne ei ollut se, vaan kyllä vauhti oli ravissa suunnilleen sama reitin alussa ja lopussa. Mutta liike oli erilaista, töksähtävää, eikä eteenpäin vievää.

Alla on kuvakaappauksena kilometrin kierrosajat. Ensimmäinen ja viimeinen kannattaa jättää huomiotta, emme siis lähteneet heti lähtömerkin saatuamme liikkeelle ja unohdin pysäyttää SportsTrackerin heti maaliin saavuttuamme.

Kilometrin kierrosajoista huomaa kuitenkin sen, ettei Muulilla ole tällä hetkellä mitään asiaa kakkostason kisoihin, jossa ihanneaika alkaa kymmenestä kilometristä tunnissa. Se vaatii meiltä jo reipasta ravia ja laukkaa käyntipätkien vastapainoksi. Mutta mielessäni eivät ainakaan tänä vuonna kiilläkään kakkostason kilpailut, vaan Muuli pitää saada ensin reilusti tikimpään kuntoon, jotta sillä voisi huoletta myös laukkailla.
Kierros 9 oli asfalttitiellä kokonaan ja kierros 7 oli kokonaan ravia. Samoin muut kierrokset, joissa on nopeus yli 10 km/h.

Suunnilleen 2,5 kilometriä ennen maalia Piia huusi takaa (tässä kohtaa Muuli oli jälleen veturina), että varusteet hajoavat. Piian jalustin oli murtunut!! ja hän päätti tulla alas ja taluttaa loppumatkan. Kello oli tässä vaiheessa tosi paljon ja mietin, lähdenkö yrittämään hyväksyttyä tulosta vai en. Se tarkoittaisi irtaantumista Piiasta ja Reetusta. Piialle tämä sopi ja jatkoin ravilla Muulin kanssa.

Olin tosi yllätynyt miten helposti se tosiaan jatkoi, vaikka Reetu jäi jälkeen. Annoin sille pari kertaa napakammin pohjetta ja muuta se ei tarvinnut. Raippaahan matkaratsastuksessa ei saa käyttää, eli hevosta ei oikeastaan voi pakottaa muista eroon. Muuli jatkoi kuitenkin korvat tötteröllä, ihan kuin se olisi tiennyt, mihin olemme menossa. Loppupätkä olikin samaa tietä, kuin reitin alku ja vastaan alkoi tulla upeita pitkäämatkaa meneviä arabeja ratsastajineen! Ensimmäisten kohdalla siirryin käyntiin varmuuden vuoksi ja moikkailimme toisiamme. Loppujen kohdala pystyin jo ravaamaan ohi eikä Muuli näyttänyt merkkiäkään siitä, että se haluaisi lähteä toisten perään.
Tässä tullaan ihan kaksistaan maaliin. Muuli ei huomannut minipossuja edes takaisintullessa. Ne olisivat toki voineet olla kohtalokkaita sykkeennostattajia.
Maaliviivalla kysyin heti, että ehdinkö, mutta sain kuulla että myöhästyin hieman. Lopputulos taisi olla 4 minuuttia yliaikaa, joten suoritus oli automaattisesti hylätty. Olin kuitenkin tyytyväinen juurikin irtaantumiseen ja hyvään loppuraviin. SportsTracker kuitenkin kertoo, etten puskenut Muulia siinäkään liian kovaan vauhtiin, pidin vain yllä hyvää sujuvaa ravia ja kehuin kovasti kun askel muuttui lennokkaammaksi.

Järjestäjä tuli heti kysymään, että oliko jotain ongelmia matkalla (kun olimme myöhässä) ja kerroin Piian varusterikosta ja siitä, että emme halunneet eläimiä mitenkään rääkätä matkalla ja ihan sen takia emme päässeet ihanneaikaan. Riisuin auton luona Muulin satulan ja menimme huoltoalueelle jatkamaan juottamista ja vedellä valelua. Muuli joi ja alkoi syödä heinää.

Pian Piia ja Reetukin saapuivat. Se olikin aika hauska juttu, syöttelin Muulia siinä ja huomasin Piian vasta, kun hän oli jo meidän vieressä. Muuli oli varmaan huomannut, että kaveri on tulossa, mutta se ei reagoinut mitenkään! Eli mitään sydänystäviä niistä ei Reetun kanssa tainnut tulla ja myöhemmin syötellessämme Reetu jopa teki pieniä hyökkäyksiä Muulia kohti!

Kävimme eläinlääkärin tarkastuksessa, vaikka suorituksemme olikin jo hylätty. Saimme siitä hyvää tietoa sykkeistä kisan jälkeen. Muulin syke toisessa tarkastuksessa oli 54, joka ei ole mitenkään hälyyttävä mutta korkeampi kuitenkin kuin Urjalassa, jossa ratsastimme viimeiset viisi kilometriä todella reippaasti ravissa ja laukassa. Urjalassa ei kuitenkaan ollut yhtä tuskaisen kuuma keli, kuin nyt Liedossa. Limakalvoista Muuli sai merkinnän B ja kehotuksen juottaa vielä lisää. Muuli joikin onneksi viitisen litraa vettä hyvällä halulla. Eli en vain kuvitellut Muulin tahmaisuutta, vaan kyllä sen elimistökin oli rasittunut.
Jälkimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa minulla olikin tosi kiiltävä Muuli. Se oli valeltu vedellä melkein kauttaaltaan!



Limakalvotsekkaus antoi paperiin pisteeksi B, hieman kuivumista havaittavissa. Eikä mikään ihme tällaisen päivän jälkeen!
Hevoshullun toimittaja kuvassa vasemmalla. Mutta enimmäkseen kerroin muulista kanssakilpailijalle, toimittaja nappasi parhaat palat juttuunsa!
Reetun tilanne oli hieman heikompi, se oli kiihtynyt luultavasti piehtaroinnista juuri ennen eläinlääkärintarkastusta ja sykkeet olivat taivaassa. Toki myös matka oli sille varmaan hieman Muulia rankempi ja Reetulla on jonkin verran ylipainoa. Piia kuitenkin kuunteli ponin kuntoa hyvin reissun aikana eikä kumpaakaan vedetty missään kohtaa piippuun. Odottelimme siis kisan jälkeen kaikessa rauhassa eläimiä syötellen, että Reetun sykkeet laskisivat turvalliselle alueelle ennen kotiinlähtöä. Enhän minäkään halua, että trailerissa olisi riski saada lämpöhalvaus tai muita ongelmia! Reetu kävi vielä pari kertaa sykemittauksessa ja sitten saimme sillekin turvalliset lukemat ja tervemenoa kotiin.
Kisat, varsinkaan matkaratsastuskisat, eivät mitenkään onnistuisi ilman groomia ja onneksi Maiju harhautettiin meidän groomiksi! Hän asui näppärästi puolen tunnin päässä kisapaikasta, joten hänen päivästään ei tullut tuskaisen pitkä. Maiju hoiteli tosi upeasti groomihommia vaikka me kaikki olimme aika amatöörejä matkaratsastuskisoissa. Onneksi kanssakisaajilta ja toimihenkilöiltä sai ohjeita ja apuja koko ajan! Kiitos vielä Maiju, ja erityiskiitos näistä kaikista upeista kuvista!
Hain trailerin parkista ja aloimme lastata. Groomin olimme joutuneet tässä välissä päästämään tallihommiinsa, joten olimme vain kaksin Piian kanssa. Reetu oli tarkoitus lastata ensin, mutta se ilmeisesti hieman hätääntyi kun tulin sulkemaan puomia ja Muuli oli minulla liinan päässä. Reetu tuli vauhdilla pihalle. Sain kisojen toimihenkilön pitelemään Muulia, jotta pystyimme jatkamaan lastausta. Reetu ei ollut helppo ja tilanne selvästi stressasi sitä. Se on kuulemma todella ahne, mutta nyt se ei ottanut edes vihreää heinää kädestäni! Reetukin vaikuttaa sellaiselta, että lastaus pitäisi saada ensimmäisellä kerralla nappiin, muuten se alkaa stressaamaan.

Paikalle tuli pian apujoukkoja ja yhteisvoimin saimme Reetun sisälle traileriin ja siellä sille jo maistuikin ruoka. Sitten Muuli, joka yritti onneksi vain kerran keulia karkuun, ja senkin se teki aika lempeästi. Muulikin hieman hämmästeli väkijoukkoa ja kun ei mennyt lähettämällä sisään, päädyin pyöräyttämään narun etupuomin ympäri, jolloin Muulikin tuli sisälle koppiin.

Lainakopissamme olikin ilokseni takapuomin paikka myös alempana. Muuli ei yrittänyt rymistellä puomin ali trailerista ulos, mutta alempana olevan takapuomin ansiosta se ei olisi pystynytkään ja oma oloni oli turvallisempi.

Kotimatka sujui ratsuilta hyvin. Trailerissa ei heijattu ja heinä oli maistunut. Kakka oli normaalia.

Ensin tiputimme kyydistä Muulin, sitten Reetun, siivosimme trailerin ja kävin palauttamassa sen. Kotona olin ennakkotiedoista poiketen vasta hieman ennen kahdeksaa illalla. Aamulla olin astunut ovesta ulos puoli viideltä, joten päivä oli todella pitkä! Itseasiassa niin pitkä, että kotimatkalla ajellessa jouduin ottamaan migreenilääkkeenkin.

Oli todella mukavaa posotella rauhallista hölkkäravia menemään kilometritolkulla. Myös Piia sanoi että tämä on paras maasto ikinä, kun Liedossa oli mahdollista ravailla niin pitkiä pätkiä kerrallaan! Ei meillä Tuusulassa ole hoodeilla kuin Vaasan yksityistie, jossa voi posotella useamman kilometrin putkeen ravia ja laukkaa ja harmillisen harvoin tulee suunnattua siihen suuntaan, mutta jos tässä on tarkoitus treenata matkaratsastukseen niin se suunta on otettava mielellään kerran viikossa.

Tällä kertaa kun Muulilla ei ollut ketään vetämässä ja boostaamassa, ovat sen keskinopeudet todella oikeita. Niitä katsoessa meillä ei ole mitään asiaa matkaratsastuksessa korkeammille tasoille, mutta on minulla suunnitelmissa seuraavissa kisoissa tähdätä 9 km/h keskinopeuteen ja siitä sitten pikkuhiljaa korottaen. Kun pääsen ykköstason kisat hyväksytysti läpi 11,5 kilometrin tuntinopeudella niin uskallan ilmoittautua pidemmälle matkalle kakkostasolle. Siihen asti mennänä ykköstasoa ja lyhyempiä matkoja. Ja toki omakin kuntoni kaipaa kohennusta, vaikka Liedossa ratsastaminen ja ravailu tuntuikin yllättävän helpolta! Oman leikatun polveni olin suojannut Back on Trackin polvisuojalla.

Liedossa oli kisaajia paljon vähemmän kuin Urjalassa. Viimeksi startteja oli 40 (joista tosin ainakin kaksi jäi pois) ja Liedossa lähtijöitä oli 16, joista ainakin yksi jäi pois. Porukkaa oli paljon vähemmän ja tuntui että kisahenkikin oli jotenkin "rennompaa", vaikka tosi rentoja ja ystävällisiä kaikki olivat Urjalassakin! Kaikki, kenen kanssa juttelin (lähinnä Muulista) olivat tosi ystävällisiä ja kiinnostuneita Muulista ja muuleista noin ylipäätään ja matkaratsastusmielessä. Itse en vielä tunne juuri ketään ja untuvikkona en edes ehdi seurailla muiden toimia kovin tarkasti. Mutta oli tosi lämmittävää kun eräs kilpailija siitä sanoi että ei Urjalassa ehtinyt tulla juttelemaan ja yksi toinen huikkasi että nähdään taas seuraavissa kisoissa. On oikeastaan aika mukavaa, että tämä laji on niin "pieni", muut kilpailijat oppii jossain vaiheessa tuntemaan ja yhteishenki on varmaan hevoslajien parhaimmistoa! Suurimman eron tekee mielestäni se, että tässä ei ihanneaikaluokissa laitetaa meitä paremmuusjärjestykseen vaan jokainen kisaa tavallaan itseään vastaan.
Reetu eläinlääkärintarkastuksessa



Seuraavat kisat ovatkin sitten heinäkuun lopussa, kun Jokilaakson Hevosystävät ry järjestää matkaratsastuskilpailut Urjalassa 27.7. Tuo on tosin keskellä kesälomaani, joten pienellä varauksella laitoin kisat kalenteriin ylös. Jos tiedossa on samanlaista hellettä kuin nyt Liedossa, lähden vain hakemaan kivaa kokemusta keskinopeudesta välittämättä, mutta viileämmällä kelillä uskallan laittaa hieman pienempää vaihdetta sisään.

En nimittäin missään nimessä halua, että Muuli alkaa vihata matkaratsastusta. Että jos se olisi ihminen ja ajattelisi aina että "vittuku pitää taas mennä pitkää matkaa perunasäkki selässä, en ala". Mutta vaikka Liedossa keli oli kuuma, oli Muuli puoliväliin asti ja senkin jälkeen (vaikka askellus hidastuikin) korvat tötteröllä ja kiinnostunut ympäristöstään. Se tuntui sellaiselta, että se liikkui mielellään eikä kuitenkaan ollut Reetun perään. Luultavasti olisimme voineet päästää Reetunkin irtaantumaan!
Ja kun pari kisaajaa meni meidän ohitsemme, ei Muuli ollut yhtään niiden perään, kuten se Urjalassa oli. Jossain kohdin toivoin, että se olisi jopa ollut, että olisimme saaneet hieman vetoapua nopeammilta! Mutta silloin Muuli olisi saattanut ylittää kuntonsa ja sitä en tietenkään  halua.

Tällä hetkellä sykekahva kiinnostaisi kovasti (olen tosi huono löytämään sykkeen stetoskoopilla), mutta ne maksavat niin paljon, että lisään sen "lottovoiton jälkeen hankittavat hyödykkeet"-listalle.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti